Tutkielmablogi – Avhandlingblogg

Tutkimuksen taustaa

Lukutaidon merkitys ja lukemisen tärkeys on jatkuvasti paljon esillä oleva asia, ja lasten lukutaidon tasosta ja lukuinnosta ollaan yleisesti huolissaan. Pisa-tutkimusten mukaan suomalaisten lasten ja nuorten lukutaito on edelleen hyvä, mutta aiempiin tutkimuksiin verrattuna lukutaidon taso on laskussa. Varsinkin oppilaiden väliset erot ovat kasvaneet ja heikkojen lukijoiden määrä on lisääntynyt selvästi.

Lukijaminäkäsityksen merkitys oppimiselle

Lukeminen on muutakin kuin vain lukemista ja luetun ymmärtämistä. Lukutaito on myös oppimisen väline, ja jos lukemisessa on vaikeuksia, vaikuttaa se oppilaan koko koulunkäyntiin. Lisäksi lukutaito on monin tavoin yhteydessä lapsen kokemukseen itsestään oppijana ja ihmisenä. Lukijaminäkäsitys -termillä tarkoitetaankin sitä, miten oppilas näkee ja kokee itsensä lukijana. Jos oppilaalla on paljon vaikeuksia lukemisessa, tuntee hän usein epäonnistuvansa ja olevansa huonompi kuin muut. Näin hänelle voi muodostua kielteinen lukijaminäkäsitys, mikä entisestään vähentää hänen lukemismotivaatiotaan ja siten haittaa lukemaan oppimista. Eli se, miten oppilas kokee itsensä lukijana, vaikuttaa niin oppilaan lukutaidon kehittymiseen, koulumenestykseen kuin yleiseen hyvinvointiinkin.

Lukemisvaikeudet ovat yleisiä

Lukemisvaikeudet ovat yleisin osa-aikaisen erityisopetuksen saamisen peruste alakouluissa. Laaja-alaisten erityisopettajien toiminnalla onkin iso rooli siinä, miten oppilaan lukijaminäkäsitystä voi tukea lukemisen haasteista huolimatta. Itselläni on pitkä kokemus laaja-alaisena erityisopettajana toimimisesta, ja koenkin erittäin tärkeänä tuoda esiin lukemisen ja lukijaminäkäsityksen yhteyttä ja laajaa vaikutusta oppilaan koko koulunkäyntiin. Olisi tärkeää, että erityisopetuksessa ei keskitytä vain lukutaidon opettamiseen, vaan pyritään tukemaan myös oppilaan lukijaminäkäsitystä ja sitä kautta hyvinvointia myös laajemmin.

Tutkimuksen tavoitteet ja menetelmät

Tämän laadullisen tutkimuksen tehtävänä oli kuvata alakoulun laaja-alaisten erityisopettajien lukemisen opettamiseen ja lukijaminäkäsityksen tukemiseen liittyvää työtä ja sitä, miten erityisopettajat kokevat, että oppilaan lukemisvaikeus vaikuttaa oppilaiden koulumenestykseen ja lukijaminäkäsitykseen. Tutkimuksen kautta pyrittiin selvittämään erityisopettajien käsityksiä siitä, millä tavoin he kokevat voivansa tukea oppilaidensa lukijaminäkäsitystä. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla kahdeksaa alakoulun laaja-alaista erityisopettajaa.

Tutkimuksen tulokset

Tutkimuksen kautta muodostui kuva alakoulun laaja-alaisten erityisopettajien monipuolisesta lukemiseen ja lukemisvaikeuksiin liittyvästä opetustyöstä, jossa keskeistä on oppilaan yksilöllisyyden huomioiminen ja kohtaaminen. Lukijaminäkäsityksellä nähtiin olevan iso vaikutus oppilaan koulunkäyntiin ja hyvinvointiin. Lukijaminäkäsityksen tukemisen keinot liittyivät oppilaan lukutaidon edistämiseen, motivointiin, yhteistyöhön muiden opettajien ja oppilaan kotiväen kanssa, opettajaoppilasvuorovaikutukseen, opetuksen eriyttämiseen ja onnistumisen kokemusten mahdollistamiseen sekä emotionaaliseen tukeen ja työskentelyilmapiiriin.

 

Annikki Liljefors

Luottamusta lukemiseen – Erityisopettajat lukijaminäkäsityksen tukijoina

Peruskoulun tehtävänä on tukea lapsen kasvua ja kehitystä ja antaa jokaiselle lapselle yhtäläiset mahdollisuudet elämään. Tätä työtä koulu tekee yhdessä kotien kanssa. Havaitsemalla ongelmat jo varhaisessa vaiheessa ja puuttumalla ilmenneisiin haasteisiin ratkaisukeskeisesti, tullaan samalla kohdistaneeksi tukea oikea-aikaisesti. Toimiva kodin ja koulun yhteistyö lisää kaikkien osapuolien hyvinvointia. Siksi kodin ja koulun yhteistyön vahvistaminen on oleellista lapsen kasvun tukemisessa.
Perheluokat ovat Resetti-toiminnan malli kodin ja koulun yhteistyön vahvistamiseen. Lapsi-vanhempi-perheluokassa oppilaista, heidän vanhemmistaan ja koulun puolen ohjaajista muodostetaan ryhmä, ja ryhmälle järjestetään tapaamisia. Perheluokkia voidaan lähteä toteuttamaan erilaisista lähtökohdista ja sen tavoitteet kumpuavat oppilaiden, luokan tai yhteistyön kehittämisen tarpeista. Perheluokkatoiminnassa oleellista on tilanteiden yhteinen jäsentäminen ja ratkaisujen etsiminen haasteisiin koko kasvuyhteisön voimin.

Tutkimus

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia perheluokkatoimintaa varhaisen tukemisen näkökulmasta. Perheluokkatoiminnan tutkimisen tehtävänä oli kuvata perheluokkatoiminnan lähtökohtia: Miksi toimintaa lähdetään toteuttamaan ja mihin sillä halutaan vaikuttaa ja puuttua? Lisäksi tutkimuksella haluttiin kuulla osallistujien kokemuksia toiminnasta ja sen koetuista vaikutuksista.

Perheluokkatoiminnan kautta haluttiin lisätä ymmärrystä ja luottamusta kodin ja koulun välillä. Toisessa tapauksessa lähtökohtana oli puuttua luokan haasteisiin vahvistamalla kodin ja koulun yhteistyötä, ja toisessa tapauksessa toiminnan keskiössä oli löytää yhteys ja yhteydenpidon väylä suomea äidinkielenään puhumattomien vanhempien ja perheiden kanssa. Perheluokkatoiminnalla haluttiin myös tukea lapsen kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä. Toiminnalle asetettiin tavoitteita, jotka nousivat lasten ja luokkien tarpeista.

Kummassakin tapauksessa yhteistyön kuvattiin kehittyneen ja vahvistuneen. Koteja saatiin osallistettua lapsen kasvun tukemiseen ja yhteydet koteihin vahvistuivat. Haastateltavat kokivat kynnyksen madaltuneen yhteydenpidolle kodin ja koulun välillä. Kotien ymmärrys koulujen toimintatavoista ja arvoista, sekä koulussa toteutettavasta moniammatillisesta yhteistyöstä lisääntyi ja konkretisoitui. Perheluokkatoiminta tuki vanhempia lapsen kasvatustyössä, ja antoi uusia näkökulmia kotona tehtävään tukemiseen. Vanhemmat ja sukulaiset pääsivät työskentelemään lapsen kanssa, ja oppivat uusia tapoja toimia vuorovaikutuksessa lapsen kanssa. Tavoitteet tulivat saavutetuiksi, työrauha parani ja oppilaat oppivat ottamaan vastuuta vuorovaikutuksestaan ja toimimisestaan koulussa.

Lopuksi

Perheluokkatoiminta uudistaa koulujen toimintakulttuuria ja antaa yhteistyölle uuden mallin. Tällä tutkimuksella saavutettiin mielenkiintoista tietoa osallistujien kokemuksista ja havainnoista, ja nähtiin viitteitä perheluokkatoiminnan hyödyllisestä roolista varhaisen puuttumisen toteuttajana. Perheluokkatoimintaa olisi kiintoisaa tutkia lisää. Erityisesti kotien näkökulman laajentaminen olisi varsin tervetullutta. Tämä tutkimus nosti kuitenkin jo esiin kotien kanssa tehtävän yhteistyön merkityksen. Pidetään yhdessä jokaisesta huolta.

Miitta Paajanen
Perheluokat – Varhaista tukemista kodin ja koulun yhteistyönä

Tutkimuksen lähtökohtia

Koulusta puhutaan kaikkialla. Tätä puhetta tuotetaan esimerkiksi ruokapöytäkeskusteluissa, yliopistoissa, eduskunnassa ja yritysmaailmassa. Kouluun liittyvään puheeseen yhdistetään yleensä joku muutos- tai kehitysvaatimus, ajatus siitä mikä koulussa on vialla ja miten asia voitaisiin korjata. Tätä kaikkea voidaan nimittää myös koulupuheeksi (Salminen, 2012.)

 

Koulupuheen tutkimisen tärkeys syntyy siitä, että puheella rakennetaan todellisuutta. Tästä näkökulmasta sain tutkimuksen aiheelleni merkityksen. Suomalaiseen kouluun liittynyt valtavirtainen puhetapa on vahvasti kulminoitunut tasa-arvoiseen koulutukseen. Julkisilla varoilla tuotettu laadukas koulu on saanut laajan hyväksynnän yhteiskunnassa. Kuitenkin 1990-luvulta lähtien tähän tasa-arvokäsitykseen on tullut muutoksia. Muun muassa kouluvalintaan on syntynyt vapauksia ja koulut ovat luoneet tiettyihin oppiaineisiin painotettua opetusta. Tutkimuksissa on selvinnyt, että juuri paremmista sosioekonomisista lähtökohdista olevat perheet ovat tarttuneet näihin vapauksiin. Lisäksi markkinataloudesta tutut periaatteet kilpailusta, valinnanvapaudesta ja yksilöllisestä kehityksestä ovat saaneet tilaa koulupuheessa.

 

Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

 

Tutkimukseni aineistona toimi kansanedustaja Saara-Sofia Sirénin teksti Sivistysporvarille hommia (2016). Kirjoitus on julkaistu vuonna 2016 teoksessa Paluu tulevaisuuteen, jonka on julkaissut Ajatuspaja Toivo. Ajatuspaja Toivon arvomaailma rakentuu vahvasti samankaltaisena kokoomuspuoleen kanssa, jonka he tuovat julkisesti esiin.

 

Kysymys johon hain vastausta pro-gradu -työssäni oli ’’Miten Saara-Sofia Sirénin tekstissä suomalaisesta koulusta?’’. Tutkimusmenetelmänäni toimi retorinen analyysi, jota on käytetty verrattain vähän suomalaisessa kasvatustieteellisessä tutkimuksessa. Retorisen analyysin avulla voidaan selvittää niitä retoriikan keinoja, joilla puhuja pyrkii yleisöönsä vaikuttamaan. Retorisen analyysin rinnalla työssäni tarkasteltiin millaista koulupuhetta Saara-Sofia Sirén tuottaa ja, millä tavalla tämä peilautuu aiempaan koulupuheeseen, jota suomalaiseen kouluun on liitetty. Tutkimuksen aihealuiksi valikoitu vahvasti tasa-arvoon ja yksilöllisyyteen liitetyt puhetavat, sivistys sekä koulun kehitys- ja muutospuhe.

 

Saadut tulokset ja niiden tarkastelua

 

Tuloksista selvisi, että Saara-Sofia Sirén käytti useita retoriselle analyysille tuttuja keinoja puhuessaan suomalaisesta koulusta. Sivistys nousi ylistyspuheen kohteeksi, joka tarkoitti tässä tutkimuksessa sitä, että se nostettiin arvona muiden yläpuolelle. Koulupuheeseen usein liitetty kehitys- ja muutosvaatimus liittyi tuloksissa siihen, että koulun jatkuva kehitys ja muutos liitettiin vaihtoehdottomuuteen. Argumenttina toimi vahvasti näkemys siitä, että koulun on pysyttävä muuttuvan maailman mukana ja vastata työelämän odotuksiin. Tasa-arvo liittyi vahvasti sukupuolten väliseen tasa-arvoon eikä niin vahvasti koulutukselliseen tasa-arvoon. yksilökeskeinen näkökulma nähtiin toivottuna koulutuksen kehityssuuntana nyt ja tulevaisuudessa.

 

Tutkimustulokset jättivät paljon lisätilaa uudelle tutkimukselle. Tulevaisuudessa voisi tutkia laajemmin poliitikkojen puheita koulusta useammasta puolueesta tai esimerkiksi tutkia laajemmin puolueiden koulutuspoliittisia linjauksia, joka avaisi taas uuden näkökulman keskusteluun.

 

Juhani Karstila

Tasa-arvon ihanteesta kilpailun areenalle – Retorinen analyysi kansanedustajan koulupuheesta

Johdanto

Ohjelmoinnillinen ajattelu ja siihen liittyvä ongelmanratkaisu ovat tärkeitä tulevaisuuden taitoja. Tällä hetkellä peruskoulujen opetusta ohjaavassa opetussuunnitelman perusteissa korostetaan useaan otteeseen ongelmanratkaisun ja luovan kriittisen ajattelun tärkeyttä koulujen opetuksessa. Ohjelmointi ja sen opetus mainitaan ensimmäistä kertaa vasta uusimmassa, vuonna 2016 voimaan astuneessa opetussuunnitelmassa, jossa se esiintyy mm. käsityön sisällöissä sekä vuosiluokilla 3-6 että 7-9. Käsityön sisällöissä tuodaan esille ohjelmoimalla saatujen toimintojen kokeilu, esimerkiksi robotiikka ja automaatio sekä ohjelmoinnin soveltaminen suunnitelmiin ja valmistettaviin tuotteisiin. Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa, mitkä tekijät vaikuttivat siihen, millä tavoin peruskoulujen käsityönopettajat käyttivät ohjelmoinnin ja robotiikan välineitä ja ohjelmistoja opetuksessaan. Tutkimuksen avulla pyrittiin myös selvittämään, millaiseksi opettajat kokivat oman osaamisensa kyseisten laitteiden ja välineiden tarkoituksenmukaiseen opetukseen.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimus toteutettiin monimenetelmällisesti osana Growing Mind – tutkimushanketta. Aineistona käytettiin kahden kyseisessä hankkeessa kehitetyn puolistrukturoidun kyselylomakkeen vastauksia. Tutkimuksen rajaus huomioon ottaen, aineistosta poimittiin vain käsityötä opettavat opettajat (n=27). Laadullinen aineisto kerättiin tarkentavien teemahaastattelujen avulla (n=4), joista kolme suoritettiin etäyhteyden välityksellä ja yksi sähköpostitse. Tutkimusaineisto analysoitiin ja teemoitettiin tutkimuskysymysten mukaisiin kategorioihin. Mahdollisten korrelaatioiden varalta määrälliselle aineistolle suoritettiin Pearsonin korrelaatioanalyysi.

Tutkimuksen tulokset

Tutkimuksessa selvisi, että käsityönopettajien kokemukset ohjelmoinnin ja robotiikan välineistä vaihteli, osa käytti välineitä ja ohjelmistoja aktiivisesti ja monipuolisesti, osa ei ollenkaan. Ne opettajat, jotka hyödynsivät niitä, käyttivät mm. erilaisia mikrokontrollereita, ohjelmointialustoja sekä erilaisia robotiikan välineitä. Osassa koulussa kyseisiä välineitä tai ohjelmistoja ei kuitenkaan ollut saatavilla, joten se vaikutti suuresti em. käyttöön ja käyttöönottoon. Näiden koulukohtainen eroavaisuus saattoi luoda alueellista eriarvoistumista.

Käsityönopettajien omassa osaamisessa oli suuresti vaihtelua, sekä ohjelmoinnissa että robotiikassa. Suuri osa opettajista ei osannut em. taitoja ollenkaan, mutta toisaalta muutama opettajista osasi käyttää näitä hyvin sujuvasti. Eri kouluissa oli siis hyvin erilaisilla ohjelmointi- ja robotiikkataidoilla varustettuja käsityönopettajia, joka myös osaltaan vaikutti opetuksen laatuun. Ne opettajat, jotka osasivat ohjelmoida, osasivat myös todennäköisesti rakentaa robotteja tai älytuotteita. Se taas kuinka hyvin opettaja osasi itse ohjelmoida tai rakentaa älylaitteita, vaikutti siihen, kuinka usein opettajat käyttivät kyseisiä teknologioita omassa opetuksessaan. Opettajan oma innostuminen ja kiinnostus lisäsi myös motivaatiota ohjelmointia ja robotiikkaa kohtaan ja paransi näin ollen opettajan teknologiaosaamista. Sukupuolella oli myös merkittävä vaikutus siihen, kuinka hyvin opettaja osasi ohjelmoida ja rakentaa robotiikkaa, sillä miespuoliset opettajat osasivat em. paremmin kuin naispuoliset opettajat, ja näin ollen ohjasi niitä useammin myös opetuksessaan.

Tutkimus osoitti, etteivät opetussuunnitelman sisällöt toteutuneet osittain tai ollenkaan kaikissa kouluissa. Merkittävää tutkimuksen tuloksissa oli kuitenkin se, että sekä opettajien osaaminen sekä käytössä olevat resurssit vaihtelivat huomattavasti opettajien ja koulujen välillä, joka vaikutti opetuksen laatuun ja eriarvoisti koulujen opetusta. Jokaisen peruskoulun oppilaan on kuitenkin opittava tasavertaisia tulevaisuuden taitoja, joita he tarvitsevat kasvaessaan tulevaisuuden kansalaisiksi. Tästä syystä kuntien ja koulujen tulisi tarjota enemmän täydennyskoulusta esimerkiksi ohjelmointiin. Koulutusten avulla opettajien olisi mahdollista kasvattaa omaa teknologiaosaamistaan ja motivoitua uusien teknologioiden käyttöönottoon. Yhteinen käsityö on tuonut käsityönopettajakoulutukseen mahdollisuuksia ohjelmoinnin ja robotiikan opiskeluun, mutta samanlainen mahdollisuus tulisi olla myös luokanopettajakoulutuksessa, sillä usein luokanopettaja opettaa käsityön oppiainetta vuosiluokilla 3-6.

Tinja-Tuulia Lohenoja

Opettajien kokemuksia ohjelmoinnin ja robotiikan käytöstä ja niiden käyttöön vaikuttavista tekijöistä käsityön opetuksessa

Syfte

Från ett utvecklingsekologiskt perspektiv kan skolan fungera som en skyddande faktor för elever med ogynnsamma hemförhållanden. Även om tidigare teori och forskning visar att skolan har bra förutsättningar för att stöda elever med svåra hemförhållanden, påvisar forskning att det också finns brister och utmaningar i hur det här förverkligas i praktiken. Det övergripande syftet med studien var att undersöka hurdana metoder skolpersonalen använder sig av för att upptäcka elever med svåra hemförhållanden, ta reda på hur skolpersonalen upplever sin roll i bemötandet av de här eleverna, samt hur det mångprofessionella samarbetet verkställs i stödjande av elever med svåra hemförhållanden. Kunskapen som studien bidrar med kan hjälpa skolpersonalen att hitta möjligheter till att utveckla metoder för att identifiera, bemöta och stödja elever med svåra hemförhållanden.

Genomförande

Forskningen utfördes som en kvalitativ studie där materialet samlades in genom semistrukturerade intervjuer. I forskningen deltog 1 rektor, 1 specialklasslärare, 4 klasslärare och 1 kurator. Informanterna arbetade i svenskspråkiga skolor i Södra Finland. Materialet analyserades utgående från tematisk analys.

Resultat

Att vara observant upplevdes som en förutsättning för att upptäcka elever med svåra hemförhållanden. Informanterna upplevde att det är lättare att hitta de elever som visar sitt illamående i form av förändringar i beteende, som blir oroliga och utåtagerande. Det upplevdes däremot svårare att upptäcka svåra hemförhållanden hos elever som är tystlåtna, lugna och duktiga. Respektfullt bemötande och att man genuint bryr sig upplevdes viktigt med både elever och föräldrar till elever med svåra hemförhållanden. Att skolan lyckas skapa förtroende till elever och föräldrar upplevdes som en förutsättning för lyckat samarbete och något skolan ska engagera sig i. Det fanns mycket variation mellan skolor och kommuner gällande hur informanterna upplevde det mångprofessionella samarbetet. Resultaten i den här studien framhäver att särskilt lärarens roll är betydande för en elev med svåra hemförhållanden. Utgående från resultaten kan det konstateras att en bra kontakt till hemmet som grundar sig på ömsesidig respekt och förtroende är en avgörande faktor då det handlar om att stöda elever med svåra hemförhållanden.

Viivi Mickos

Pro gradu-avhandling: ”Allt är bra” – Skolpersonalens erfarenheter av att arbeta med elever med svåra hemförhållanden

Lähdin pro-gradu tutkielmassani selvittämään noviisiopettajien kokemuksia kolmiportaisesta tuesta, ja siitä millaiset valmiudet he kokivat opettajankoulutuksen antaneet sen toteuttamiseen käytännön työssä. Vuonna 2010 Suomessa käyttöön otettiin kolmiportaisen tuen malli, joka on muokannut vahvasti niin koulujen toimintakulttuuria kuin myös opettajien työtä. Kolmiportaisen tuen myötä tukea pyritään antamaan yhä enemmän yleisopetuksen piirissä ja yhä useampi oppilas opiskeleekin nykyään erityisluokan sijaan yleisopetuksen luokassa. Vaikka kolmiportaisen tuen käyttöönotosta on jo useampi vuosi, tulee edelleen usein esimerkiksi lehtien sivuilla, kommenttipalstoilla ja opettajanhuoneissa vastaan keskusteluja kolmiportaisesta tuesta ja sen toteutumisesta käytännössä. Opettajat ovat julkisessa keskustelussa sekä erilaisissa tutkimuksissa ja selvityksissä tuoneet esiin kolmiportaiseen tukeen liittyviä huolia ja sen heikkoja kohtia. Monilla keskusteluun ja tutkimuksiin osallistuneilla opettajilla on jo useita työvuosia takana ja opinnot on suoritettu kauan ennen kolmiportaisen tuen käyttöönottoa. Halusin tässä tutkimuksessa lähteä selvittämään, millaisia kokemuksia viime vuosina opettajankoulutuslaitoksessa opiskelleilla ja vasta uransa alkuvaiheessa olevilla opettajilla on kolmiportaisesta tuesta ja sen toteuttamisesta.

Halusin myös selvittää millaiset valmiudet noviisiopettajat kokevat opettajankoulutuksen antaneen kolmiportaisen tuen toteuttamiseen. Opettajankoulutus on akateeminen yliopistokoulutus, jonka arvostus on edelleen korkealla. Opiskelijat ja valmistuneet opettajat ovat kuitenkin aikaisemmissa tutkimuksissa ja selvityksissä nostaneet sille huolensa siitä, ettei opettajankoulutus aina pysty tarjoamaan riittäviä valmiuksia opettajan työn todellisuudesta selviämiseen. Kolmiportainen tuki on nykyisin merkittävä osa tätä opettajan työn todellisuutta. Opettajankoulutuksen antamilla kolmiportaiseen tukeen liittyvillä valmiuksilla on siis merkittävä vaikutus opettajien kokemuksiin omasta työstään ja työskentelystään.

Tutkimukseeni osallistui neljä luokanopettajaa, jotka olivat kaikki valmistuneet Helsingin yliopistosta ja työskennelleet alle kolme vuotta luokanopettajan työssä. Halusin tutkia heidän kokemuksiaan aiheeseen liittyen ja siksi haastattelin heitä. Opettajat suhtautuivat kolmiportaiseen tukeen pääsääntöisesti positiivisesti. Kolmiportaisen tuen mallin toimivina puolina he pitivät mallin selkeää rakennetta, yhteistyön korostumista ja asiakirjojen tuomaa struktuuria. Mallissa oli kuitenkin heidän mielestään parannettavaa. Mallin olisi toivottu olevan joustavampi, tuen eri portaiden väliset rajat olivat epäselviä, käytänteiden välillä oli paljon eroja ja resurssien koettiin olevan puutteellisia. Kolmiportaiseen tukeen koettiin liittyvän myös työtä kuormittavia ja työtä tukevia seikkoja. Työtä kuormittivat erityisesti heikot tietotaidot kolmiportaiseen tukeen liittyen, työläiden asiakirjojen täyttö ja pääsääntöisesti opettajalle jäävä vastuu tuen antamisesta. Työtä koettiin tukevan yhteistyö työyhteisön ja muiden ammattilaisten kanssa. Haastatellut opettajat kokivat opettajankoulutuksen antaneen heille hyvin heikot ja lähinnä teoreettiset taidot kolmiportaiseen tukeen liittyen. Monien opettajien kokemus oli, että lähes kaikki osaaminen kolmiportaiseen tukeen liittyen oli kertynyt vasta työelämässä eikä opintojen aikana. Opettajankoulutuksen koettiin sisältävän runsaasti teoriaa, kun taas haastatellut opettajat olisivat kaivanneet enemmän käytäntöä.

Tulosten perusteella noviisiopettajien kokemukset kolmiportaisesta tuesta eivät siis erityisesti eronneet kokeneempien opettajien kokemuksista. Vahvuuksien ja haasteiden nähtiin olevan hyvin samansuuntaisia. Opettajat kokivat valmiuksiensa olevan hyvin heikot ja jatkossa voisikin olla mielenkiintoista selvittää, paranisivatko opettajien käsitykset kolmiportaisesta tuesta, jos heidän valmiutensa olisivat paremmat. Opettajien kolmiportaiseen tukeen liittyvien valmiuksien selvittäminen on tärkeää opettajien oman jaksamisen ja työhyvinvoinnin vuoksi. Valmiuksien selvittäminen on merkityksellistä myös oppilaiden ja heidän tasavertaisen ja laadukkaan oppimisen kannalta. Jos opettajankoulutus ei kykene tarjoamaan riittäviä valmiuksia kolmiportaisen tuen toteuttamiseen luokanopettajille, mutta tukea tarvitsevat oppilaat saavat kuitenkin suurimman osan opetuksestaan näiden luokanopettajien luokissa, kuinka oppilaiden tuen saaminen ja kolmiportaisen tuen toimivuus taataan?

Hilla Pimiä

Noviisiopettajien kokemuksia kolmiportaisesta tuesta ja opettajankoulutuksen antamista valmiuksista sen toteuttamiseen

Usein vähempiarvoisemmaksi leimattu alle kolmevuotiaiden varhaiskasvatus kaipaa enemmän rummutusta. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että pedagogisen toiminnan laadun puutteet painottuvat pienten lasten varhaiskasvatuksessa, vaikka kolme ensimmäistä ikävuotta ovat kehityksen kannalta intensiivistä aikaa. Ensimmäisinä lapsuusvuosina aivojen kehitys on kiivaimmillaan, joten alle kolmevuotiaiden varhaiskasvatuksessa on tarve erityisen taitavalle henkilöstölle.

Pro gradu -tutkielmani tarkoituksena oli selvittää, millä tavoin varhaiskasvatuksessa työskentelevät johtajat kuvaavat alle kolmevuotiaiden varhaiskasvatuksen pedagogista toimintaa ja minkälaisia merkityksiä alle kolmevuotiaiden pedagogiikka saa johtajien puheessa. Laadullisessa tutkimuksessa haastateltiin viittä varhaiskasvatuksen parissa työskentelevää johtajaa. Aineistoa analysoitiin diskurssianalyyttisesti tarkastelemalla minkälaisia puhetapoja ja merkityksiä varhaiskasvatuksen johtajat tuottavat alle kolmevuotiaiden varhaiskasvatuksen pedagogiikasta.

Sensitiivinen vuorovaikutus ja lapsen osallisuus ovat laadukkaan kokopäiväpedagogiikan perusta

Tutkielman teoreettiseen viitekehykseen peilaten ei ole lainkaan yllättävää, että varhaiskasvatuksessa työskentelevät johtajat nostivat merkityksellisiksi asioiksi laadukkaan pedagogiikan näkökulmasta lämpimän vuorovaikutuksen ja lapsen osallisuuden. Lisäksi johtajat kuvasivat alle kolmevuotiaiden varhaiskasvatuksen elämän tärkeäksi perustaksi ja lapsen oikeudeksi. Johtajien alle kolmevuotiaiden pedagogiikasta tuottamissa puhetavoissa painottui tiede- ja tutkimusperustaisuus sekä varhaiskasvatussuunnitelman velvoittavuus. Lisäksi johtajat kuvasivat alle kolmevuotiaiden pedagogista toimintaa opetuksen, kasvatuksen ja hoidon nivovaksi kokonaisuudeksi painottaen puheessaan henkilöstön ammatillista osaamista ja pedagogista johtajuutta.

Pedagoginen johtajuus ohjaa toimintakulttuuria

Johtajalla on oleellinen rooli varhaiskasvatukseen perustehtävään liittyvän pedagogisen keskustelun käymisessä, koska johtajien puheessa alle kolmevuotiaiden varhaiskasvatukselle antama merkitys ohjaa varhaiskasvatusorganisaation pedagogista toimintakulttuuria, arvoja ja rakenteita. Toisin sanoen pienten lasten varhaiskasvatuksen takia on merkityksellistä, minkälaista puhetta juuri johtajat siitä tuottavat. Tutkielmani tulosten mukaan johtajat jakoivat yhteisen mielipiteen siitä, että ei ole lainkaan samantekevää minkälainen henkilöstö alle kolmevuotiaiden ryhmissä työskentelee. Laadukkaan pedagogiikan näkökulmasta taitava varhaiskasvatuksen henkilöstö panostaa sensitiiviseen kohtaamiseen ja lapsen osallisuuteen. Vaikka aiemmat varhaiskasvatuksen kentällä leijuneet käsitykset alle kolmevuotiaiden pedagogiikan vähäisestä arvostuksesta tulivat varhaiskasvatuksen johtajien osalta tämän tutkimuksen tuloksissa kumottua, tulee ymmärrystä alle kolmevuotiaiden lasten varhaiskasvatuksen erityislaadusta edelleen lisätä.

Pinja Tuominen

”Mitä pienempi lapsi, niin sitä taitavampi, rikkaampi ja sensitiivisempi pitäisi sen kasvattajan olla” – Varhaiskasvatuksen johtajien alle kolmevuotiaiden pedagogiikalle antamia merkityksiä

Tutkimuksen lähtökohtia

Kouluruoka on osa peruskoulun ruokakasvatusta siinä missä kotitalousopetuskin. Kouluruoka on läsnä oppilaiden jokaisena koulupäivänä ja sille on asetettu erilaisia kasvatuksellisia tavoitteita. Kouluruoan tarkoituksena on tarjota koulupäivään virkistyshetki ja antaa oppilaille energiaa opiskeluun sekä oppimisen keskittymiseen. Esimerkiksi vuoden 2019 THL:n Kouluterveyskyselystä selviää, että kolmasosa yläkoulun oppilaista ei osallistu kouluruokailuun päivittäin. Esimerkiksi lähikauppojen tarjonta houkuttaa oppilaita kouluruoan sijaan.

Kouluruoka on muutakin, kun vain pelkkä syöty ruoka. Jotta oppilaat saadaan osallistumaan kouluruoan pariin, tulee kouluruokailuhetki nähdä kokonaisuutena. Useat tutkimukset puoltavat sitä, että oppilaita tulisi osallistaa kouluruoan kehittämiseen. Jotta aikuiset voivat aidosti huomioida oppilailta tulevia ajatuksia ja kokemuksia, tulee ymmärtää sitä kontekstia, jossa oppilaat parhaillaan elävät.

Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia käsityksiä ja kokemuksia 7.-luokan oppilailla on kouluruokaluun liittyen.

Tutkimuskysymyksinä oli:

1) Millä tavalla oppilaat perustelevat sitä, että he jäävät kouluruokailuun.

2) Millä tavalla oppilaat perustelevat sitä, että he eivät jää kouluruokailuun.

Tutkimuksen aineisto kerättiin helmikuussa 2021 erään eteläsuomalaisen yhtenäiskoulun 7.-luokan oppilailta (N= 127) eläytymismenetelmän avulla. Aineisto kerättiin yhteistyössä koulun kotitalousopettajien kanssa. Aineisto analysointiin laadullisella aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla.

Saadut tulokset ja niiden tarkastelua

Tämän tutkimuksen tulosten perusteella suurimmat syyt jäädä syömään kouluruoka olivat tarjolla oleva ruoka, syy-seuraussuhde koulun sääntöihin liittyen, ruoan terveellisyys sekä raha. Oppilaiden perustelut jättää kouluruoka väliin ja lähteä sen sijaan lähikauppaan olivat tarjolla oleva ruoka, kaverit, kaupasta saatavat tuotteet sekä välitunnin sisältö. Pääteemat, jotka aineistosta muodostuivat, olivat ’Ylhäältä päin asetetut säännöt ja asetukset’, ’Nuoruuteen liittyvät asiat’ ja ’Oppilaaseen itseen liittyvät asiat’. Pääteemojen avulla hahmottui ne asiat, joita kouluruokailuun liittyen voitaisiin kehittää yhdessä oppilaiden kanssa ja ne kohdat, joita voitaisiin hyödyntää oppilaiden kanssa kotitalousopetuksessa.

Kouluruoan arvostuksen nostaminen ja kouluruokailuhetken kehittämisen on oltava kaikkien osapuolten eli koulun opettajien, ruokapalveluhenkilöstön, koulun muiden aikuisten, oppilaiden sekä huoltajien yhteinen tavoite.

 

Katja Ketolainen

Kouluruokailuun vai lähikauppaan? 7.-luokkalaisten käsityksiä kouluruokailusta eläytymismenetelmän avulla