Tutkin gradussani ekspansiivista oppimista sairaalassa pidetyssä muutoslaboratoriossa, mutta mitä se tarkoittaa? Siihen palaan ihan tuota pikaa. Mutta ensin haluan kertoa siitä, miten päädyin tekemään gradun juuri tästä aiheesta. Se kun ei ole merkityksetöntä, mitä valitsee tutkia ja miksi.
Vaihdoin kemian opinnot kasvatustieteeseen sen jälkeen, kun ympäristötieteiden yliopistonlehtori oli avannut ajatteluni ihan uusille urille luennoidessaan kokonaisvaltaisesta ja monitieteisestä näkökulmasta. Tajusin, että haluan itsekin opiskella jotain laaja-alaista ja kokonaisvaltaista, kemiassa olisin vain syventynyt johonkin yhteen kapeaan osa-alueeseen. Niinpä sotkin opiskeluni yhdeksi monitieteiseksi sopaksi ja vaihdoin opiskeluni yleisen ja aikuiskasvatustieteeseen. Heti ensimmäisen vuoden luennoilla minulle tarjoutui lisää mieltäni mullistavia ajatuksia, kun pääsin Yrjö Engeströmin (ekspansiivisen oppimisen mallin muotoilija ja yksi muutoslaboratorion kehittäjistä!) johdolla pureutumaan työelämän kehittämiseen – juuri sillä tavalla kokonaisvaltaisesti kuin kaipasinkin. Jäin aiheeseen kiinni ja kävin kaikki työelämän kehittämisen kurssit, mitä tarjolla oli.
Maisterivaiheessa työelämän kehittämisen kurssilla luennoinut professori vinkkasi, että heiltä kannattaa kysellä graduaineistoja, jos aihepiiri kiinnostaa. Ja kiinnostihan se! Kysyin, ja sain, aineiston, joka oli tuotettu osana sairaalassa tehtyä työelämän kehittämisprosessia. Olin innoissani, ja nyt tehtyäni graduni valmiiksi, olen edelleen innoissani. Pääsin gradussa tutkimaan sellaista aihetta, josta olin oikeasti kiinnostunut ja sain vieläpä kunnon aineiston, jota tutkia. Tätä voin suositella kaikille! Pyytäkää valmista aineistoa! Oman aineiston keruuta saa harjoitella jo kandissa ja tutkimusmenetelmäkursseilla ihan tarpeeksi. Valmiin aineiston laatu voitti mennen tullen sen, mitä olisin itse saanut kerättyä, joten tutkiminen oli ihan eri tavalla mielekästä kuin aikaisemmin.
Nyt siis päästään itse aiheeseen, mikä ekspansiivinen oppiminen ja mikä muutoslaboratorio? Lyhyesti vastattuna: muutoslaboratorio on organisaatioiden kehittämismenetelmä. Siinä tuetaan ekspansiivisen oppimisen prosessin alkuun saamista ja edistämistä. Ekspansiivinen oppiminen taas on organisaatioiden oppimisen malli, jossa organisaation henkilöstö tunnistaa toiminnassaan ongelmia, syitä ongelmien taustalla ja luo lopulta ratkaisumallin, jolla ongelmiin voidaan vastata. Keskeisenä ajatuksena tässä toiminnan analysoinnissa ja ratkaisujen kehittämisessä on kokonaisvaltainen tarkastelunäkökulma ja henkilöstön osallistaminen kehittämään ratkaisut itse. Työtä tarkastellaan sellaisena kokonaisuutena, jossa ongelmien syyt löytyvät siitä, miten työ on kehittynyt ja miten sen kehityksen kuluessa eri osasten väliin muodostuu yhteensopimattomuuksia ja se aiheuttaa työssä havaittavat ongelmat. Niinpä ratkaisuissa osataan ottaa huomioon tämä kokonaiskuva ongelmien taustalla, eikä vain viilailla toimintaa sutjakammaksi vähän sieltä ja täältä.
Mitäpä minä sitten tästä aiheesta gradussani tutkin? Tutkin sitä, miten sairaalahenkilökunta oppi ja loi uusia ratkaisuja toiminnalleen. Ja oppimista tapahtui, mennäkseni nyt hieman tieteellisempään suuntaan tässä kirjoituksessa kerron seuraavaksi niistä ekspansiivisista oppimisteoista, eli oppimisprosessin osista, joita aineistosta löysin. Sairaalahenkilökunta kyseenalaisti useita toimintatapoja heidän nykyisessä toiminnassaan ja he lähtivät analysoimaan toimintaansa ja ongelmien taustalla olevia juurisyitä. He ideoivat paljon ratkaisuja, joilla voitaisiin vastata toiminnan tarpeisiin ja ongelmiin ja joistain niistä lähdettiin muotoilemaan uusia toiminnan malleja. Valmiita malleja kehitettiin vielä edelleen ja lopulta prosessissa päädyttiin siihen, että uusia malleja oltiin valmiita ottaman käyttöön toiminnassa. Mitä aineistostani siis löysin, oli pitkälle etenevä ekspansiivisen oppimisen prosessi, jossa sairaalahenkilökunta muotoili useita uusia ratkaisuja toiminnalleen. Samalla he oppivat toistensa toiminnasta, sillä he edustivat laajasti toimintaa sairaalan eri yksiköistä. Tämä taas oli yksi keskeinen oppimisen kohde prosessissa, kehittää yhteistoimintaa sairaalan sisällä.
Miksi tämä on tärkeää? Sairaalaorganisaatioiden kehittäminen on kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Tähän on monia syitä, tässä niistä muutama: terveydenhuoltotyö on hyvin jakautunutta, se on jakautunut moniin lääketieteen erikoisaloihin ja lisäksi toimintaa toteutetaan fyysisestikin monissa eri paikoissa, joka tarkoittaa monimutkaisia organisaatioita. Lääketiede itsessään on monimutkaistunut ja muuttuu jatkuvasti, kun sairauksille kehitetään yhä uusia hoitomuotoja ja sairaudet itsessäänkin muuttuvat. Toiminnan kohde, eli potilaat sairauksineen, ovat jatkuvasti muuttuvia, joten työnkuva ei pysy tasaisena. Näin ollen sellaiset ratkaisut, joilla työtä kehitetään paikoissa, joissa toimijat eivät ole eriytyneet näin kauaksi toisistaan ja joissa työn kohde on suhteellisen tasainen, toimivat sairaaloissa aika heikosti. Tarvitaan siis toiminnan kehittämisen menetelmiä, jotka vastaavat kehitettävän toimintaympäristön tarpeita.
Koska muutoslaboratorioprosessissa analysoidaan aina koko toiminnan rakenteita ja sen kehitystä, sillä on hyvät mahdollisuudet vastata sairaalaympäristön kehittämisen tarpeisiin. Tällä taas on merkitystä sen kannalta, että nykyisin pitkäaikaissairaat monisairaat potilaat lisääntyvät jatkuvasti ja terveydenhuollossa. Irrallisina yksikköinä toimivien toimijoiden on vaikea vastata tällaisten potilaiden hoidon kokonaiskuvasta. Siksi tässäkin työssä tutkitussa muutoslaboratoriossa yhteistoiminnan kehittäminen oli tärkeässä roolissa. Tulevaisuuden terveydenhuollossa tarvitaan enemmän yhteistyötä, kokonaisvaltaista hoitamista ja raja-aitojen kaatamista eri ammattiryhmien, erikoisalojen ja toimijoiden väliltä.
—-
Mina-Maria Poppeli, Yhteistoiminnan uudelleenjärjestäminen osana sairaalafuusiota – Ekspansiivinen oppiminen muutoslaboratoriointerventiossa