Digitaalisen median käyttöön liittyvät ratkaisut, tutkimukset ja suositukset herättävät helposti huomiota ja huolta. Jokainen pienen lapsen vanhempi joutuu jossain vaiheessa pohtimaan, mikä on oma suhtautuminen ja linja niin sanotun ruutuajan suhteen. Omia ratkaisuja pohdittaessa turvaudutaan usein vertaistukeen ja osa vanhemmista etsii aktiivisestikin tutkimustietoa ja suosituksia vaikkapa internetistä. Aiheesta on olemassa jonkin verran aiempaa tutkimusta, vaikkakin sen laatu vaihtelee ja toisaalta alle kouluikäisiä ei ole tutkittu niin paljon kuin vanhempia lapsia ja nuoria.
Tutkimustehtävä
Tutkimustehtävänä oli selvittää, millaisia kokemuksia alle kouluikäisten vanhemmilla on lasten digitaalisen teknologian käytöstä. Millaista tukea vanhemmat kaipaavat asiassa ja millaisia toiveita heillä on? Taustalla oli oletus siitä, ettei lastenneuvoloista välttämättä saa mitään tukea asiaan, ja että selkeälle, asialliselle esitteelle voisi olla tarvetta.
Asiaa selvitettiin haastattelemalla viittä alle kouluikäisen lapsen vanhempaa sekä analysoimalla tutkimusaineisto sisällönanalyysin keinoin. Selvitin, millaisia kokemuksia perheissä koettiin liittyvän digitaalisen median käyttöön – millaisia haasteita tai huolia aiheesta nousee; mitä positiivisia kokemuksia se luo. Kysyin mahdollisista liiallisen ruutuajan merkeistä ja vanhempien tulevaisuudentoiveista mediakasvattajina. Halusin myös tietää, millaista tukea, suosituksia tai materiaaleja vanhemmilla oli ollut käytössään ja mitä he mahdollisesti olisivat kaivanneet lisää.
Tutkimustulokset
Tutkimusperheillä oli erilaisia, varsin toimivia suhtautumistapoja ja linjoja lasten digitaalisen median käyttöön. Osa rajoitti sen käyttöä voimakkaasti jo vauvaiästä alkaen, osa taas ei juurikaan. Yhteisenä piirteenä nousi esiin aiemmassakin tutkimuksessa tunnistettu keskusteleva lähestymistapa vanhemmuuteen. Kun digitaalisen median käytöstä keskustellaan yhdessä lasten kanssa, on helpompaa myös luoda toimivat yhteiset säännöt.
Osa vanhemmista oli tyytyväinen niihin ohjeisiin ja suosituksiin, joita oli löytänyt digitaalisen median käytölle. Moni toi kuitenkin esiin tarvetta löytää helposti ymmärrettävää, tutkimusperusteista materiaalia nykyistä helpommin esimerkiksi neuvolakäyntien yhteydessä. Vanhemmat olivat hyvin tietoisia siitä, että sekä riittämättömät digitaalisen median käyttötaidot että toisaalta sen rajoittamaton käyttö voivat aiheuttaa lapsille haasteita. He peräänkuuluttivatkin myös lasten kanssa työskentelevien ja lapsia hoitavien ammattilaisten nykyistä parempaa kouluttamista mediakasvatuksen kysymyksistä.
Alle kouluikäisten lasten vanhempia voitaisiin tukea mediakasvatuksessa neuvoloissa ja päiväkodissa saatavilla olevan materiaalin ja tuen muodossa. Tällaisen tuen vaikutuksia perheiden arkeen ja vanhempien mediakasvatuskokemuksiin voitaisiin jatkossa tutkia esimerkiksi interventio- tai tapaustutkimuksena.
Maria Kyllikki Jantunen
Tutkielma: Huoli ja luottamus – pienet lapset ja digitaalinen media.