Mielenkiintoisia murtolukuja

Teksti: Aino Liutu ja Sakari Patana

murtolukuja

Keskiviikkoaamuna 26.3. Origoon saapui lauma innokkaita 4. luokkalaisia Paloheinän ala-asteen koulusta. Etukäteen opettaja oli toivonut murtolukuihin johdattelevaa ohjelmaa, ja lapset saivatkin monipuolisen katsauksen murtolukujen maailmaan. Ensin havainnoitiin ympäröivää luokkatilaa esimerkiksi palavien lamppujen lukumäärän suhteesta kaikkiin lamppuihin.

Kun murtolukujen merkitys alkoi olla tuttu, siirryttiin tarkastelemaan pitsoiksi puettuja murtokakkuja. Pienen alustuksen jälkeen lapset saivat leikellä pitsoja, joita pyörittämällä sai näkyville erilaisia murtolukuja. Lapset veivät omat pitsansa mukanaan kouluun – ehkä niitä päästään käyttämään tulevaisuudessakin.

Lopuksi pelattiin murtolukubingoa, jossa lapset saivat itse muodostaa murtokakusta sitä vastaavan murtoluvun. Murtoluvun muodostaminen oli sitä vaikeampaa, mitä enemmän sektoreita oli. Pelatessa kilpailu äityi kovaksi, ja voittajat olivat onnellisia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *