Latokatanon peruskoulun 8.-luokkalaisten vierailu Summamutikka-luokkaan

Teksti: Anni Jyrinsalo ja Melike Öz
Kuvat: Melike Öz

Latokartanon kaksi 8.-luokkaa kävivät Summamutikka-vierailulla tiistaina 9.5. sekä torstaina 11.5. Ohjelmassa oli aluksi kampuskierros, jossa tutustuttiin Kumpulan kampuksen rakennuksiin ja eri aineiden opiskeluun. Oppilailla heräsi kysymyksiä koskien luentoja, päivien pituuksia, oppitunteja ja opiskelun haastavuutta. Oppilaat myös kummastelivat luentosalin suuruutta. Kierroksen jälkeen siirryttiin Summamutikka-luokkaan.

Paperitaikatempun harjoittelua.

Ensin yritimme yhteisesti keksiä Pentamino-paloja pöytiin piirrellen. Suurin osa oppilaista löysi kaikki 12 mahdollista palaa. Tämän jälkeen siirryimme työpistetyöskentelyyn, jossa pisteinä olivat paperitaikatemppu, pilvenpiirtäjät, Pentamino ja Enigma. Toisella vierailulla Enigman sijasta oli Hanoin torni sekä toisen vierailun lopuksi oppilaat saivat ratkottavakseen Neliöitä etsimässä -pulman. Osa oppilaista pääsi myös kokeilemaan loikkivat sammakot -pulmaa.

Enigman käyttöä.

Ennen pistetyöskentelyyn siirtymistä, annettiin pisteiden työskentelyohjeet. Tiistaina oppilaat eivät malttaneet odottaa pisteille siirtymistä, joten ohjeita kerrattiin muutamaan otteeseen työskentelyn aikana. Torstain ryhmä jaksoi hyvin kuunnella ohjeet sekä ennen pisteitä että pisteiden aikana. Tämän vuoksi torstain ryhmän työskentely sujui vauhdikkaammin.

Hanoin tornien kolme alustaa voi vaikka piirtää pöytään.

Ryhmät kiersivät jokaisen pisteen läpi ja jokaisessa pisteessä ryhmät työskentelivät noin 15 minuuttia. Enigma tuntui oppilaista haastavalta oppia näin lyhyessä ajassa, mutta siitä huolimatta oppilaat suoriutuivat annetusta tehtävästä erinomaisesti. Myös paperitaikatemput aiheuttivat kummastatusta aluksi, mutta pian aika moni oppilas hoksasi, kuinka taitokset tuli tehdä, jotta haluttu kuvio saatiin muodostettua paperin keskelle.

Kaiken kaikkiaan molemmat ryhmät työskentelivät ahkerasti kaikissa pisteissä ja olivat tyytyväisiä vierailuun. Loppugallupin perusteella jokaisesta pisteestä oli pidetty. Kiva kun kävitte vierailulla, toivottavasti tulette vielä uudestaan vierailulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.