Toimintapäivä koko Kumpulan yhteisvoimin

Teksti ja kuva: Iikka Talvala

Tiistaina 30.10.2018 Kumpulassa järjestettiin toimintapäivä Tampereen klassisen lukion ensimmäisen vuoden opiskelijoille. Päivään osallistui Kumpulan tiedekasvatuskeskuksen tiedeluokista Summamutikka, F2k ja Gadolin. Päivän aluksi oppilaat pääsivät ohjatulle kampuskierrokselle, jonka jälkeen siirryttiin kohti omaa ensimmäistä työpajaa. Vaikka oppilaat oli jaettu neljään ryhmään, niin ryhmien liikuttelu kampuksen kapeilla käytävillä toi mukavasti säpinää niin meihin ohjaajiin, kuin vierailijoihinkin.

Koska toimintapäivän suunnittelussa meillä ohjaajilla oli vapaat kädet, päätimme ottaa teemaksi toiminnallisen matematiikan ja ongelmanratkaisun. Johdattelimme oppilaat tehtävien pariin lyhyen tarinan avulla: ”Matikkakaupunki on kärsinyt tänä syksynä todella huonosta onnesta. Ensin matikkakaupungissa tapahtui suuri maanjäristys, jossa kokonainen kaupunginosa tuhoutui, sitten uusi rikollisliiga levittäytyi kaupunkiin aiheuttaen poliisille lisää töitä ja kaiken kukkuraksi tavallista pahempi influenssa epidemia riehuu kaupungissa”.

Oppilaat pääsivät ensiksi jälleenrakentamaan kaupunginosan Pilvenpiirtäjät-pelin parissa. Tehtävä oli nopeasti tehty ja oppilaat huomasivat tehtävällä yhtäläisyyksiä sudokun ratkaisuun. Kaikkia pelilautoja tuli käytettyä kertaalleen ja osa opiskelijoista hyppäsi 4×4 pelilaudalta jo 5×5 kokoiselle laudalle. Kun kaupunki oli jälleenrakennettu, lisättiin kaupunkiin poliiseja, jotta rikollisliiga saataisiin kuriin. Tämä toteutettiin Rosvot ja poliisit-pulmatehtävän avulla. Lopuksi oppilaat tutkivat Evoluutiopuu-pelin avulla, mikä mahtaisi olla kaupungissa vallitsevan influenssabakteerin kantaisä. Pienen pähkäilyn jälkeen oppilaat yksi toisensa jälkeen löysivät useita eri kantaisiä bakteereille ja matikkakaupunki saatiin jälleen kukoistamaan.

Matikkakaupungin rakentelua, poliisien sijoittelua ja bakteerien tutkimista.

Kiitos kaikille toimintapäivän järjestelyssä mukana olleille ja tietenkin Tampereen klassisen lukion opiskelijoille ja opettajille. Teidän ansiosta päivä oli täynnä iloisia naamoja ja oivaltamisen riemua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *