Kuka tarvitsee käännöskirjallisuutta?

Kustannusmaailmassa myrskyää. Ihmisten arki kiireineen ja informaatiotulvineen rapauttaa lukemisessa tarvittavaa keskittymiskykyä. Globalisaatio lisää englannin kielen merkitystä. Google tarjoilee automaattikäännöksiään. Vähemmästäkin kihoaa hikipisara suomentajan otsalle. Tarvitaanko suomennoksia enää?

Tätä kysymystä pohdittiin Kääntäjät maailmankirjallisuuden välittäjinä -seminaarissa 15. toukokuuta. Seminaaria olivat järjestämässä Kääntämisen, tulkkauksen ja terminologian tutkijayhteisö TraST ja kustannusosakeyhtiö Tammi. Paikalle kokoontui suomentajia, kääntämisen tutkijoita, kustantajia ja lukijoita – joukkoa, joka kyllä ymmärtää suomennetun kirjallisuuden arvon.

Miksi suomennokset ovat tärkeitä?

Käännöstyön ongelma on, että se jää helposti näkymättömiin.

– Käännöstä harvemmin edes mainitaan kirjallisuuskritiikeissä. Lähinnä oikaistaan kääntäjän tekemät virheet, toteaa erityisesti saksankielisiä näytelmiä suomentanut Jukka-Pekka Pajunen.

Kuitenkin käännösten merkitys on ollut ratkaiseva suomen kirjakielen ja kirjallisuuden alkutaipaleella. Suomen kirjakieli luotiin pitkälti käännösten ja kääntämisen avulla. Esimerkiksi jo ensimmäinen suomenkielinen kirja, Mikael Agricolan 1543 ilmestynyt ABC-kiria, sisälsi myös käännöksiä uskonnollisista teksteistä.

Mutta entä nyt, kun suomen kieli on jo sivistyskieli? Kansakin on jo niin valistunutta, että osaa tehdä töitä ja tiedettä englanniksi.

– Osaavatko kaikki muka lukea englanniksi? Todella pienet lapset eivät osaa. Eivätkä kaikki aikuisetkaan, napauttaa muun muassa Nalle Puhin uuden suomennoksen tehnyt Kersti Juva.

– Sitä paitsi omalla äidinkielellä luettu teksti kolkuttelee sisintä syvemmin kuin vieraskielinen, huomauttaa ranskankielisen kirjallisuuden suomentajana ansioitunut Ville Keynäs.

Suomessa kuitenkin suositaan suomalaisia kirjailijoita. Käännösten osuus julkaistuista kaunokirjallisuuden nimekkeistä on pysytellyt noin viidesosassa jo 1930-luvulta lähtien. Tämä suomalaisen kustannustoiminnan erityispiirre on viime aikoina korostunut entisestään.

– Aiemmin käännöskirjallisuus oli enemmän muodissa. Vielä 1980-luvulla tarjottiin isoja ennakkomaksuja käännöskirjoista, muistelee Keltaista kirjastoa pitkään toimittanut Vappu Orlov.

Ville Keynäsin mielestä Suomen kirjallisuus tarvitsee edelleen myös käännöksiä.

– Jotta voisimme tuottaa tuota maailman parasta suomenkielistä kirjallisuutta, meidän täytyy pystyä keskustelemaan muun maailman kirjallisuuden kanssa.

Maailmankirjallisuus vai maailman kirjallisuus?

Itä-Suomen yliopiston käännöstieteen professori Kaisa Koskinen näkee hänkin käännökset taiteenlajin kehittymisen kannalta tärkeinä.

– On nopeampaa kääntää maailmankirjallisuutta kuin odotella, että oma kirjallisuus synnyttää nuo samat kirjalliset elementit.

Tänä vuonna 60-vuotisjuhlaansa viettävän Tammen Keltaisen kirjaston panos on tässä ollut Koskisen mukaan merkittävä. Sarjassa julkaistujen teosten joukossa on esimerkiksi 28 nobelistia.

Toki Suomessa on muitakin maailmankirjallisuuden julkaisevia edistäneitä kirjasarjoja, kuten Kariston Klassikot, WSOY:n Valiokirjasto ja Tammen Suuret maailmanmenestykset.

– Sarjojen nimissä näkyy, miten niillä luodaan teoksille paikkaa. Puhumalla tehdään teoksesta klassikko. Maailmankirjallisuus syntyykin kääntämällä ja kanonisoimalla, huomauttaa Kaisa Koskinen.

Erityisesti teoksen kääntäminen uudelleen edistää sen arvoa klassikkona. Uusi käännös viestii, että vaikka käännös on vanhentunut, alkuteos on ajaton.

Tekstin vanhenemista pidetäänkin käännöstyölle ominaisena ilmiönä.  Käännös ikään kuin kuluu käytössä.

– Keskimäärin vanhan ja uuden käännöksen välillä on kulunut 11–30 vuotta, eli noin sukupolven verran. Tuo väli on kuitenkin koko ajan kasvamassa, 2000-luvulla käännösten välillä on jo 44 vuotta, kertoo professori Koskinen.

Suomessa julkaistussa käännöskirjallisuudessa on yleisen kirjallisuustieteen professori Hannu Riikosen mukaan englannin kielen ylivalta.

– Pitäisikin puhua eurooppalais-amerikkalaisesta kirjallisuudesta. Itse toivoisin, että myös muiden kielialueiden panos kasvaisi.

Kirjallisuus toimiikin elämyksellisenä inhimillisen tiedon välittäjänä. Lukeminen tarjoaa meille mahdollisuuden ymmärtää muitakin kulttuureita kuin omaamme.

– Me emme ole tässä maailmassa yksin. Loppujen lopuksi sitä yllättyy aina, miten vähän me maailmasta tiedämme, sanoo arabiankielistä kirjallisuutta suomentava Sampsa Peltonen.

Miten kirjojen suomentamista voi tukea?

Seminaarissa pohdittiin myös, miten voimme jatkossakin saada luettavaksi laadukasta käännöskirjallisuutta. Tässä kohtaa moni suuntaa moittivan katseensa helposti kustantamoihin.

– Kustantamoita on turha haukkua. Pitää ymmärtää, että ne ovat kaupallisia yrityksiä ja myös se ohjaa niiden toimintaa. Pitääkin satsata niihin muihin rakenteisiin, toppuuttelee Ville Keynäs.

Tällaisina merkittävinä tekijöinä pidetään esimerkiksi koulua ja äidinkielen opettajia.

– Kirjat elävät puheesta. Siksi myös kirjastojen toimintaa kannattaisi tukea, että niillä olisi mahdollisuus järjestää kirjallisuuteen liittyviä tapahtumia, painottaa Kersti Juva.

– Yksittäinen ihminen voi tietenkin aina ostaa kirjan, neuvoo WSOY:n kustannustoimittaja Alice Martin.

– Tai lainata sen kirjastosta, niin köyhän kääntäjän tilille kilahtaa 3 senttiä, lisää suomentaja Kristiina Rikman.

Teksti: Heli Perttula.

19 May: Interfaces between Language, Literature and Culture

What: a one-day symposium called Interfaces between Language, Literature and Culture:  Research at Department of Modern Languages

When: on Monday 19 May 2014 from 9:15 am to 5 pm.

Where: in Metsätalo (Unioninkatu 40), 3rd floor, Room 6

Metsätalo, photo by Eeva Anundi

Metsätalo, photo by Eeva Anundi

Department of Modern Languages has a broad array of research interests including language, translation, literature, culture and digital humanities, often in combination. In order to make the research done at the department better known both at University of Helsinki and beyond, we are arranging a one-day symposium.

Since the symposium is open to all, please feel free to attend the entire symposium or any session you might find interesting. Most talks are in English.

In order for us to know how much coffee and tea to have at hand at the coffee break in the afternoon, please register for coffee/tea by Thursday 8 May by using this link: https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/50841/lomake.html

Program

Opening

9:15–9:20 Bo Pettersson (chair), Opening Words

9:20–9:25  Ulla Tuomarla, Greetings from the Department Head

Plenary

 9:25–10:20 Timo Honkela: “Digital Preservation and Computational Modeling of Language and Culture: Some Philosophical and Empirical Aspects”

Variations of English: Major Projects

10:20–10:40 Terttu Nevalainen, “What’s New in Varieng (Research Unit for Variation, Contacts and Change in English)”

10:40–11:00 Minna Palander-Collin, “Language Practices and Social Meanings in the History of English”

11:00–11:20 Minna Nevala, “Language of Evaluation: Constructing the Social Margins in England 1650–1900”

11:20–11:40 Sanna-Kaisa Tanskanen, ”Kielitaidon tasot: Edistyneiden kielenoppijoiden suullinen ja kirjallinen kielitaito”

11:40–11:50 Anna Mauranen, “ChangE Project: How does ELF change English?”

LUNCH BREAK

11:50–13:00 (lunch is not included in the event)

Language, Culture and Style

13:00–13:20 Eva Havu, “Presentation of the Research Community CoCoLaC (Contrasting and Comparing Languages and Cultures)”

13:20–13:35 Juhani Härmä, “Studying 19th-Century Finnish Letters Written in French”

Translation in Various Languages and Media

13:35–13:50 Svetlana Probirskaja ja Päivi Pasanen, ”Sodankäynnin tuntemattomat käännöskulttuurit”

13:50–14:05 Kristiina Taivalkoski-Shilov, ”Sexe=sukupuoli, sukupuolisuus ja/tai/vai seksi? Kaisa Siveniuksen Foucault-suomennoksen vastaanotosta”

14:05–14:20 Olli Philippe Lautenbacher, “Cohesive Structures (and Redundancy) in Subtitled Films”

COFFEE BREAK

14:20–14:45 (Please remember to register so we can prepare the right amount of coffee and tea.)

Literary Studies: Russians and Foxes, Native Americans and Shakespeare

14:45–15:00 Tomi Huttunen, “Research in Russian Literature and Culture”

15:00–15:15 Bo Pettersson, “What Does the Fox Say?”

15:15–15:30 Mark Shackleton, “Native North American Writing”

15:30–15:45 Nely Keinänen, “Shakespeare in Finland”

Computers, Language, Culture

15:45–16:05 Krister Lindén, “FIN-CLARIN (Common Language Resources and Technology Infrastructure): A Research Infrastructure for the Arts”

16:05–16:20 Graham Wilcock, “WikiTalk: Wikipedia-Based Open-Domain Conversations with Humanoid Robots”

16:20–16:35 Georg Gimpl, “Culture, History and Collective Memory: Virtual Museum Russbach – A Microstudy”

Discussion and closing of the symposium

Kääntäjät maailmankirjallisuuden välittäjinä -seminaari 15.5.

Kääntämisen, tulkkauksen ja terminologian tutkijayhteistö TraST (Helsingin yliopisto) ja Kustannusosakeyhtiö Tammi järjestävät yhteistyössä Kääntäjät maailmankirjallisuuden välittäjinä -seminaarin torstaina 15.5. kello 10-17. Tilaisuus pidetään Helsingin yliopiston päärakennuksen pienessä juhlasalissa (4. kerros) osoitteessa Fabianinkatu 33.

Laadukas suomennos on avain maailmankirjallisuuteen. Tämän päivän polttavat kysymykset liittyvät muun muassa alkuperäisteosten saatavuuden ja lukemisen lisääntymiseen sekä koneiden tuottamiin käännöksiin:

  • Supistuuko suomennosten määrä?
  • Kapeneeko kulttuurivalikoima?
  • Miten käy laadun, jos kaukaisista kulttuureista käännetään kirjallisuutta vain valtakielten kautta?
  • Mihin tarvitaan enää suomentajia, jos Google kääntää myös romaaneja?

Kääntäjät maailmankirjallisuuden välittäjinä -seminaarissa äänen saavat suomentajat, kustantajat ja lukijat sekä kirjallisuuden ja kääntämisen tutkijat. Aamupäivän osuudessa käsitellään maailmankirjallisuuden kääntämisen historiaa ja suuntia. Iltapäivällä kuullaan erityisesti suomentajia ja kustantajia. Päivän päättää suomentajien paneelikeskustelu, jossa etsitään vastauksia siihen, miksi pitää kääntää.

Yksi perinteikkäistä maailmankirjallisuuden kanavista on Tammen Keltainen kirjasto, joka täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Muun muassa tämän sarjan kautta suomalaisilla on ollut kuudenkymmenen vuoden ajan laaja näkymä maailmankirjallisuuteen – suomennettuina teoksina.

Seminaariin ovat tervetulleita kaikki kiinnostuneet ilman ennakkoilmoittautumista.

Ohjelma

10.00-10.15 Helsingin yliopiston saksan kääntämisen professori Liisa Tiittula avaa seminaarin

10.15-10.45 Professori Hannu Riikonen, yleinen kirjallisuustiede, Helsingin yliopisto: Kääntäminen ja maailmankirjallisuus Suomessa

10.45-11.15 Tutkija Martin Ringmar, Lundin yliopisto: Indirekt översättning – ”helt otänkbart idag?” Fördomar och fakta om översättningar på omvägar

11.30-12.30 Käännöstieteen professorit Outi Paloposki, Turun yliopisto, ja Kaisa Koskinen, Itä-Suomen yliopisto: Kirjallisuus, sarjallisuus, uudelleenkääntäminen

Tauko

14.00-14.30 Kristiina Rikman ja Marja-Leena Mikkola: Alice Munro suomeksi. Suomentajan ja lukijan näkökulmat

14.30-15.00 Suomentaja Kersti Juva: Jayne ja Jane: Kääntäjän henkilökohtainen suhde kirjailijaan

15.30-16.00 Kustannustoimittajat, suomentajat Alice Martin ja Vappu Orlov: Kustannustoimittaja ja maailmankirjallisuus

16.00-17.00 Paneelikeskustelu aiheesta ”Miksi pitää suomentaa?”, vetäjänä Liisa Tiittula, puhujina espanjalaisen ja portugalilaisen kirjallisuuden suomentaja Tarja Härkönen, englanninkielisen kirjallisuuden suomentaja Kersti Juva, ranskankielisen kirjallisuuden suomentaja Ville Keynäs, saksankielisen kirjallisuuden suomentaja Jukka-Pekka Pajunen sekä arabiankielisen kirjallisuuden suomentaja Sampsa Peltonen

Keltainen_kirjasto
Tammi_logo

Lisätietoja:

Saksan kääntämisen professori Liisa Tiittula
puh. 050 448 2298
liisa.tiittula@helsinki.fi

Uusi teos selvittää suomalaiseen silmään sopivan puheen

Puheen illuusio suomalaisessa kaunokirjallisuudessa

Kaksi eturivin kielen asiantuntijaa, Liisa Tiittula ja Pirkko Nuolijärvi, ovat koonneet Seitsemän veljeksen, Tom Sawyerin, Raidin ja monen muun tutun hahmon sanomiset yksiin kansiin. Puheen illuusio suomenkielisessä kaunokirjallisuudessa on ensimmäinen kattava tutkimus siitä, miten suomalaiset kirjailijat ja kääntäjät saavat puhutun kielen elämään myös kirjoitettuna.

Teosta varten Tiittula ja Nuolijärvi ovat käyneet läpi valtavan määrän puhetilanteita ja kertojaääniä suomeksi kirjoitetuista ja käännetyistä romaaneista 1800-luvulta tähän päivään. Kymmenen vuoden urakkana syntynyt kirja antaa kielestä mielenkiintoista tietoa myös maallikolle. Puhutun ja kirjoitetun kielen raja on hämärä, mutta puheen kopio kirjoitettu kieli ei koskaan ole.

Tutkijat osoittavat, millaisia tyylikeinoja kirjailijat käyttävät luodessaan puheen illuusiota. Teos tarjoaa kiinnostavan ajallisen ja maantieteellisen läpileikkauksen puheesta suomalaisessa kirjallisuudessa, kuten Mikko Rimmisen ”Aijaanoeisitmitään”  tai Maria Jotunin sata vuotta varhaisempi ”Niin tuota sitten aattelin että jospa”.

Suomennosten kautta tutkijat taas osoittavat, millaista kieltä kääntäjät ovat luoneet eri aikoina.

– Suomennoksissa puhekieltä on ollut vähemmän kuin kotimaisessa kirjallisuudessa. Uudemmassa nuortenkirjallisuudessa tyylikeinoksi on kuitenkin valittu slangia, vaikka alkuperäinen teksti olisi ollut kirjakielistä. Kääntäjän työ on valintojen ja ratkaisujen tekemistä, Liisa Tiittula sanoo.

Analyysien lisäksi Puheen illuusio suomenkielisessä kaunokirjallisuudessa sisältää satoja näytteitä, jotka on poimittu korkeakirjallisuudesta, nuortenkirjoista ja viihdekirjallisuudesta.