Autismin lääketieteellisen diagnoosin teolle voi tulevaisuudessa olla hyötyä kielitieteellisestä tutkimuksesta.
Nykykielen laitoksen tutkija Mari Wiklund kiinnostui autismista vuosia sitten. Hän tunsi harrastustensa kautta Asperger-diagnoosin saaneen henkilön ja halusi selvittää, mistä sairaudessa on kyse.
Lue koko juttu Humanistilehdestä
Käännöstieteen oppiaineen järjestämällä kurssilla perehdytään kahteen kääntämisen lajiin, kielensisäiseen (suomesta suomeen) tekstitykseen sekä kuvailutulkkaukseen. Kurssin aikana tehdään autenttinen toimeksianto, teatteriesityksen tekstitys ja kuvailutulkkaus, jotka esitetään teatterissa ohjelmiston mukaisena ajankohtana joulu- ja tammikuussa.
Opiskelijat pääsevät oppimaan mm. kääntäjän roolista osana teatteriproduktiota sekä kuulo- ja näkörajoitteisista ihmisistä kulttuurin kuluttajina.
Yhteistyössä ovat mm. Suomen teatterit ry, Näkövammaisten kulttuuripalvelun puheenjohtaja Eija-Liisa Markkula sekä Aalto-yliopiston esteettömyysasiantuntija Antti Raike, Kuuloliitto (Sirpa Laurén) ja Näkövammaisten kulttuuripalvelu, Asiakasteatterit Virus ja Helsingin kaupunginteatteri, kuvailutulkki ja teatteriohjaaja Anu Aaltonen sekä saksan kääntämisen oppiaineen tohtorikoulutettava, kääntäjä Marika Hakola.
Kielen sisäinen tekstitys (CKT264) -kurssia vetää Maija Hirvonen.
Lue lisää: http://www.suomenteatterit.fi/2014/09/kielensisainen-kaantamisen-koulutus-alkaa-helsingin-yliopistossa/
Miksi joskus tuntuu siltä, ettei koskaan pysty puhumaan toista kieltä virheettömästi? Tuore väitöstutkimus osoittaa, että puhujan sanaston rakenteet ja sanojen käyttöprosessit ovat vieraalla kielellä hyvin samankaltaisia kuin äidinkielessä.
Väittelijä Svetlana Vetchinnikovan tutkimuskohteena olivat useammasta sanasta muodostuvat merkitysyksiköt eli kokonaisuuden muodostavat ilmaukset. Hän tutki mm. merkitysyksikön sisällä tapahtuvaa variaatiota eli sitä, miten ilmaisun sanamuoto vaihtelee puhujan mukaan.
Väitöstutkimus osoittaa, että ilmaisussa tapahtuvaa vaihtelua selittää frekvenssi eli se, kuinka usein kyseistä ilmaisua käytetään. Muutosta tapahtuu kahteen eri suuntaan: ilmaisu joko vakiintuu tai sen rakenne löyhenee, jolloin ilmaisun voi muotoilla monilla eri tavoilla.
Ilmaisun runsas käyttö saa sen usein vakiintumaan tiettyyn sanamuotoon. Näin on käynyt esimerkiksi sanonnoille: ne on muodostettava juuri tietyillä sanoilla, jotta kuulija tunnistaa, mitä puhuja tarkoittaa.
Kaikilla yleisilläkään ilmaisuilla ei ole vakiintunutta muotoa: puhuja voi esimerkiksi vaihdella ilmaisussa se tekee minut hulluksi viimeistä komponenttia it drives me crazy/mad/nuts ilman, että merkitys millään tavalla muuttuu.
Sekä äidinkieliset että vieraan kielen puhujat muuttavat ilmaisuiden sanamuotoa. Äidinkielen puhujilla on usein se etu, että koska he ovat altistuneet kielelleen enemmän kuin sitä vieraana kielenä puhuvat, he tuntevat vakiintuneet ilmaisut paremmin.
Vetchinnikova tarkasteli Helsingin yliopiston opiskelijoiden käyttämää englannin kielen sanastoa heidän omissa teksteissään ja sana-assosiaatiotesteissä. Englanti oli vieras kieli kaikille tutkimuksen osallistujille.
Tutkimuksessa kävi ilmi, että mitä yleisempi ilmaus on, sitä paremmin puhujat osaavat käyttää sitä tarkasti. Opittu ilmaus saattaa vakiintua henkilön puheeseen liikaakin, jos hän jumiutuu käyttämään samaa ilmausta jatkuvasti.
– Ilmauksen vakiintumisilmiö (fixing) on tuttu esimerkiksi esiintyjille, jotka ovat pitäneet saman puheen tai luennon monta kertaa: samat ilmaukset päädytään toistamaan melkein samoin sanoin jokaisella esityskerralla, Vetchinnikova selittää.
Ilmauksia, joita puhuja käyttää tai kuulee harvoin, ei tuoteta aivan sanatarkasti. Tällöin puhuja käyttää ilmaisua ns. likiarvona (approximation) eli korvaa jonkin ilmauksen osan esimerkiksi toisella lähes samaa tarkoittavalla sanalla.
– Kun henkilö vaikkapa etsii kirjastosta kirjaa, hänellä voi olla kirjan nimestä hieman epätarkka muistikuva: oliko se Looking at the Sun vai Gazing at the Sun, kun itse asiassa nimi onkin Staring at the Sun, Vetchinnikova havainnollistaa.
Kyse on siitä, että puhujat muistavat paremmin ilmauksen merkityksen kuin sen tarkan sanamuodon. Tämä muistin ominaisuus on sama sekä äidinkielisille että vieraan kielen puhujille. Juuri sen takia toisen kielen käyttäjät joskus ”erehtyvät” ja sanovat esimerkiksi so to say eikä so to speak tai to my head eikä to my mind. Kommunikoinnin kannalta tärkeää on, että viestin merkitys menee perille eli kuulija ymmärtää, mitä puhuja tarkoittaa.
– Vieraan kielen käyttö ei enimmäkseen ole virheellistä vaan ainoastaan hieman epämääräisempää, Vetchinnikova sanoo.
Svetlana Vetchinnikova väittelee 29.8.2014. Hänen väitöskirjansa tiivistelmineen on ladattavissa E-thesis -palvelussa.
Teksti: Anni Aarinen & Svetlana Vetchinnikova
Suomen Akatemia on myöntänyt yli 500 000 euron rahoituksen professori Terttu Nevalaisen hankkeeseen, jossa tutkitaan reaaliaikaisuuden aiheuttamia haasteita kielen muutoksen tutkimuksessa.
– Yksi kielentutkimuksen suurimmista haasteista on ymmärtää, miksi ja miten kieli muuttuu, Nevalainen toteaa.
Kuva: Eeva Anundi
Tutkimuksia reaaliajassa tapahtuvasta muutoksesta ei ole aiemmin kattavasti koottu yhteen. Yksi hankkeen tavoitteista onkin laatia alan empiirisistä tutkimustuloksista kattava tietokanta (Language Change Database). Tämä tietokanta edistää tutkimusta aina tilastollisesta mallinnuksesta sosiolingvistiikkaan. Sen avulla voidaan myös toistaa vanhoja tutkimuksia uusilla aineistoilla.
Projektin jäsenet tekevät myös uutta korpuslingvististä eli laajoihin tekstiaineistoihin perustuvaa kielentutkimusta, joka keskittyy kahteen suhteellisen vähän tutkittuun aiheeseen: englannin sanasemanttiseen ja sanojen johtamisessa tapahtuvaan muutokseen.
Sosiolingvistiset hypoteesit ovat tutkimuksen keskiössä. Tarkastelun kohteena ovat mm. erilaisten yhteisötyyppien vaikutus kielen muutokseen, muutoksen nopeus, kielenkäytön rekisterit sekä metodiset kysymykset.
Tutkimus toteutetaan yhteistyössä johtavien sosiolingvistien ja tietojenkäsittelytieteilijöiden kanssa.
Tietokanta kielenmuutoksista tuo merkittävän lisän Nevalaisen johtaman Varieng-tutkijayhteisön tarjoamaan avoimeen tutkimusympäristöön.
Suomen Akatemia myönsi noin 21 miljoonaa euroa kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen akatemiahankkeisiin. Toimikunnalle osoitettiin 375 hakemusta, joista rahoitettiin 34 hanketta. Helsingin yliopiston humanistisesta tiedekunnasta rahoitusta sai yhteensä kuusi hanketta. Nevalaisen hanke Reaaliajan haasteet kielen muutoksen tutkimuksessa on käynnissä 1.9.2014–31.8.2018. Lisätietoa
Jutun suomenkielinen versio on englanninkielisen tekstin alla.
Aurelija Tamošiūnaitė is a lecturer at Vytautas Magnus University at Kaunas, Lithuania. What brought her to Helsinki for spring 2014 is her interest in sociolinguistics: the study of how people use language in social situations.
Tamošiūnaitė’s main research focus is on the historical development of written Lithuanian language in the 19thcentury and the first half of the 20th century. The end of the 19th century attracts her particular interest, since it was a turbulent time of sociolinguistic changes: Latin alphabet was banned and Cyrillic was introduced for the Lithuanian, and the use of Lithuanian was restricted in schools and public institutions. Lithuanian was used mainly by the lowest social class whereas the official language in the region was Russian and the language of the church and nobility was Polish.
To study the historical development of Lithuanian, Tamošiūnaitė decided to study letters written by the people of lower social classes.
‘I examine how the written language entered Lithuanians’ daily lives. How did Lithuanians start writing? What did it mean to them? How did they adopt the developing standard Lithuanian and which of their dialect features they maintained?’ she explains.
Aurelija Tamošiūnaitė
Since attaining her PhD from the University of Illinois in Chicago, Tamošiūnaitė has been interested in Lithuanian also from a heritage language perspective. There she studied the attitudes that immigrants in the United States have towards their heritage language, especially in terms of the economic and symbolic value that the heritage language holds for these people. The multilingual environment of the US is especially interesting from the perspective of small language groups.
‘For many second- or third-generation American Lithuanians, English has become their dominant language. How do they see the role of Lithuanian as their heritage language? How do they attempt to pass it on to their children?’ Tamošiūnaitė describes some typical questions.
In May 2014, students at the University of Helsinki Department of Modern Languages have the chance to tap into Tamošiūnaitė’s expertise on an intensive course called ‘Research methods in sociolinguistics’. This course explores multiple techniques for gathering and analyzing data about spoken and written language.
‘I expected that maybe 10 students would be interested in such a specific topic. I was glad and surprised when I heard that the course was so popular that it was already full on the first day of registration. Some extra slots were opened, and now I’m looking forward to teaching thrice the number of students’, Tamošiūnaitė rejoices.
Tamošiūnaitė was fascinated by sociolinguistics already when she was a student herself. One reason for this was that the methods in sociolinguistics are very much applicable to everyday life.
‘For example, interview skills and ability to conduct surveys are useful not only when doing research but work life as well’, she explains.
If Tamošiūnaitė had to pick two favorite research methods, she would choose surveys and sociolinguistic interviews. Even though she uses corpus-based methods as well, she prefers the qualitative research techniques.
‘I can remember my first sociolinguistic interview very well, as I do my most recent one. I have to say these two times were very different from each other. What’s fun about such interviews is that while doing them you learn about yourself too – they are quite self-exploratory’, she continues.
Tamošiūnaitė came to Helsinki when she was awarded the Kone Foundation fellowship in the highly competitive fellowship program of the Helsinki Collegium for Advanced Studies, which is an independent institute within the University of Helsinki.
‘The Collegium is a wonderful place for researchers because you get to focus on your research, make unexpected contacts, and work in an interdisciplinary environment. Where else would I share an office with a neuroscientist?’ Tamošiūnaitė points out.
Text: Anni Aarinen. Photo: Kaisa Apell.
More information:
Aurelija Tamošiūnaitė, liettualaisen Vytautas Magnus -yliopiston lehtori, saapui Suomeen sosiolingvistiikan houkuttelemana. Kevään 2014 ajan hän perehtyy siihen, miten ihmiset käyttävät kieltä sosiaalisissa tilanteissa.
Tamošiūnaitė tutkii erityisesti sitä, miten kirjallinen liettuan kieli on kehittynyt historiallisesti 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. 1800-luvun loppu oli liettuan kielelle kuohuva, merkittävien sosiolingvististen muutosten sävyttämä ajanjakso: Liettuan kirjoittaminen latinalaisilla aakkosilla kiellettiin ja kyrilliset aakkoset otettiin käyttöön. Liettuan kielen käyttämistä kouluissa ja julkisissa laitoksissa rajoitettiin. Alueen virallinen kieli oli venäjä, ja kirkko ja ylhäisö käyttivät puolaa – liettuaa puhuivat pääasiassa vain alimmat yhteiskuntaluokat ja maalaiset.
Tamošiūnaitė tutkii liettuan kielen kehittymistä tarkastelemalla kirjeitä, joita tavalliset liettulaiset kirjoittivat toisilleen:
– Olen kiinnostunut siitä, miten kirjallinen ilmaisu on astunut liettualaisten elämään. Kuinka he alkoivat kirjoittaa? Mitä merkityksiä kirjoittamisella oli heille? Miten he ottivat käyttöön kehittyvän yleiskielen ja mitkä piirteet he säilyttivät omasta murteestaan?
Tehtyään tohtorintutkinnon Illinois’n yliopistossa Chicagossa Tamošiūnaitė kiinnostui liettuasta myös perinnekielenä (heritage language). Hän tutki Yhdysvalloissa asuvien liettualaisten maahanmuuttajien asenteita omaa kieltään kohtaan.
– Monille toisen tai kolmannen sukupolven amerikanliettualaisille englannista on tullut heidän vahvin kielensä. Kuinka he näkevät liettuan roolin esi-isiensä perintönä? Miten hyvin he onnistuvat välittämään liettuan kielen taidon omille lapsilleen? hän kuvailee tyypillisiä kysymyksiä.
Toukokuussa 2014 nykykielten laitoksen opiskelijat pääsevät Tamošiūnaitėn opettamalle intensiivikurssille, jolla perehdytään sosiolingvistiikan tutkimusmetodeihin. Osallistujat tutustuvat useisiin tekniikoihin, joilla puhutusta tai kirjoitetusta kielestä voi kerätä ja analysoida dataa.
– Odotin, että ehkä 10 opiskelijaa olisi kiinnostunut näin spesifistä aiheesta. Olin iloisesti yllättynyt, kun kurssi tulikin täyteen heti ensimmäisenä ilmoittautumispäivänä ja paikkoja jouduttiin lisäämään. Nyt kurssille osallistuu kolme kertaa enemmän opiskelijoita kuin odotin, Tamošiūnaitė kertoo.
Tamošiūnaitė kiinnostui sosiolingvistiikasta jo omina opiskeluaikoinaan. Osasyy tälle oli siinä, että sosiolingvistiikan tutkimusmetodit ovat hyödyllisiä myös tavallisessa arjessa.
– Työelämässä on hyötyä esimerkiksi haastattelutaidoista ja kyselyiden laatimiseen liittyvästä osaamisesta. On yllättävän vaikeaa laatia sellaisia kyselyitä, joista saa laadukasta dataa, hän selittää.
Jos Tamošiūnaitėn pitäisi valita suosikkitutkimusmetodinsa, hän valitsisi kyselyt ja sosiolingvistisen haastattelun.
– Muistan hyvin sekä ensimmäisen että viimeisimmän sosiolingvistisen haastatteluni. Nämä haastattelukerrat olivat hyvin erilaisia. Erityisen hienoa on se, että haastatellessa ei opi tuntemaan paremmin ainoastaan tutkimuskohdettaan vaan myös itsensä, hän kertoo.
Tamošiūnaitė tuli Helsinkiin, kun hän sai Kone Foundation Fellow -paikan Helsingin yliopiston arvostetusta Tutkijakollegiumista.
– Tutkijakollegiumi on upea paikka, koska siellä voi rauhassa keskittyä omaan tutkimukseensa, työskennellä poikkitieteellisessä ympäristössä ja tutustua ihmisiin, joihin ei todennäköisesti muuten törmäisi. Missä muualla kielitieteilijä jakaisin työhuoneen aivotutkijan kanssa? Tamošiūnaitė kysyy.
Teksti: Anni Aarinen. Kuva: Kaisa Apell.
Tamošiūnaitėn profiili Tutkijakollegiumin sivuilla