Tag Archives: vuorovaikutus

Uusi teos selvittää suomalaiseen silmään sopivan puheen

|
Puheen illuusio suomalaisessa kaunokirjallisuudessa

Kaksi eturivin kielen asiantuntijaa, Liisa Tiittula ja Pirkko Nuolijärvi, ovat koonneet Seitsemän veljeksen, Tom Sawyerin, Raidin ja monen muun tutun hahmon sanomiset yksiin kansiin. Puheen illuusio suomenkielisessä kaunokirjallisuudessa on ensimmäinen kattava tutkimus siitä, miten suomalaiset kirjailijat ja kääntäjät saavat puhutun kielen elämään myös kirjoitettuna.

Teosta varten Tiittula ja Nuolijärvi ovat käyneet läpi valtavan määrän puhetilanteita ja kertojaääniä suomeksi kirjoitetuista ja käännetyistä romaaneista 1800-luvulta tähän päivään. Kymmenen vuoden urakkana syntynyt kirja antaa kielestä mielenkiintoista tietoa myös maallikolle. Puhutun ja kirjoitetun kielen raja on hämärä, mutta puheen kopio kirjoitettu kieli ei koskaan ole.

Tutkijat osoittavat, millaisia tyylikeinoja kirjailijat käyttävät luodessaan puheen illuusiota. Teos tarjoaa kiinnostavan ajallisen ja maantieteellisen läpileikkauksen puheesta suomalaisessa kirjallisuudessa, kuten Mikko Rimmisen ”Aijaanoeisitmitään”  tai Maria Jotunin sata vuotta varhaisempi ”Niin tuota sitten aattelin että jospa”.

Suomennosten kautta tutkijat taas osoittavat, millaista kieltä kääntäjät ovat luoneet eri aikoina.

– Suomennoksissa puhekieltä on ollut vähemmän kuin kotimaisessa kirjallisuudessa. Uudemmassa nuortenkirjallisuudessa tyylikeinoksi on kuitenkin valittu slangia, vaikka alkuperäinen teksti olisi ollut kirjakielistä. Kääntäjän työ on valintojen ja ratkaisujen tekemistä, Liisa Tiittula sanoo.

Analyysien lisäksi Puheen illuusio suomenkielisessä kaunokirjallisuudessa sisältää satoja näytteitä, jotka on poimittu korkeakirjallisuudesta, nuortenkirjoista ja viihdekirjallisuudesta.

Näkökulmien rajattomat mahdollisuudet

|

Näkökulmat

Helsingin yliopistolla vierailleen kielitieteen professori Eve Sweetserin luento antoi lukuvuodelle kiehtovan päätöksen. Sweetser on opiskellut Harvardissa ja väitellyt tohtoriksi Berkeleyssa, jossa hän on siitä asti tutkinut ja opettanut. Sweetser on vaikuttanut paljon siihen, miten kieliä nykyään opiskellaan. Viime aikoina hän on ollut yhä enemmän kiinnostunut siitä, miten ihmiset puhuessa ja kirjoittaessa omaavat erilaisia näkökulmia. ”They just somehow keep on coming up”, Sweetser naurahtaa.

Sweetser korostaa, etteivät ihmiset yleensä kiinnitä huomiota siihen, miten merkittävä osa arkipäivää näkökulmat ovat. Ne ovat kuitenkin läsnä koko ajan: havaitsemme, käsitämme ja ilmaisemme asioita aina tietystä perspektiivistä. Sweetser huomauttaa, että on myös aivan luonnollista lähestyä asioita toisen ihmisen näkökulmasta sekä kokea vahvasti toisen tunteet.

Vaikka kielellä on mahdollista esittää vain asia kerrallaan, tämä ei estä eri näkökulmien saavuttamista. Kuten kirjailija voi teoksessaan siirtyä yhdestä havaitsijasta ja hetkestä toiseen, myöskään arkielämässä ihminen ei toimi vain oman, senhetkisen perspektiivinsä rajoissa. Sweetser toteaa, että esimerkiksi kertoessamme jostakin tapahtumasta käytämme jatkuvasti mielikuvitusta. Sen avulla voimme siirtyä ajassa taaksepäin, kokea mennyt uudelleen ja asettua kenen tahansa näkökulmaan.

Sweetser on kiinnostunut myös siitä, miten ihmiset käyttävät puheen lomassa eleitä tiettyä näkökulmaa korostaakseen. Eleitä käytetään Sweetserin mukaan kaikissa kulttuureissa yhtä paljon, mutta tietysti eri tavoin: italialaiset elehtivät leveämmin ja toiset – esimerkiksi suomalaiset – suppeammin.

Kun kerromme jostakin tapahtumasta, voimme loihtia sen eleillä ja ilmeillä eloon, kuten Sweetser osoittaa pyyhkiessään käsillään kuviteltua autonikkunaa ja vaihdellessaan kasvojensa ilmettä vihaisesta järkyttyneeksi. Sweetser huomauttaa, että ihmiset tekevät tätä jatkuvasti ja täysin pohtimatta. Halutessaan kertoa jostakin tapahtumasta he eivät vain selosta sitä vaan tuovat sen elävästi nykyhetkeen.

Näkökulmia yhdistämällä eri todellisuuksissa on mahdollista olla yhtä aikaa, kuten Sweetser tarinansa fiktiivisessä automatkassa sekä Helsingin yliopiston luentosalissa. Monta tapahtumaa ja toimijaa yhdessä hetkessä”, Sweetser toteaa, ”kuin kubistisessa maalauksessa!”

Cristina Sandu

Berkeley Linguistics Department, Eve Sweetser »

Seppo Kittilälle puoli miljoonaa kielten tutkimukseen

|

Yleinen kielitiede Seppi Kittilä KittilaSuomen Akatemia on myöntänyt yli 500 000 euron rahoituksen Yleisen kielitieteen yliopistonlehtori Seppo Kittilän johtamalle tiedon alkuperän merkintää maailman kielissä tutkivalle projektille. Tutkimushanke pyrkii selvittämään muun muassa yhteisen ja yksityisen tiedon merkitystä puhetilanteen rakentumiselle.

Hanke lähestyy tutkimusaihettaan monista eri näkökulmista, joista yksi keskeisimmistä on yhteisen ja yksityisen tiedon vaikutus sille, millä tavalla evidentiaaleja eli tiedon alkuperän merkitsimiä käytetään puhetilanteessa.

– Tutkimuksemme on täysin uusi aluevaltaus. Tässä mielessä oli yllätys, että meille myönnettiin rahoitus, vaikka hakemuksemme olikin hyvä, Kittilä sanoo.

Hankkeen tarkoituksena on näyttää, että evidentiaalisuuden merkintä ei ole vain puhujan tietolähdettä, vaan myös muiden puhujien tieto ja puhujan arviot yhteisestä tiedosta ovat tärkeitä.

Hankkeessa tutkitaan evidentiaalisuutta kieltenvälisestä näkökulmasta, mutta sillä on myös kielipainotuksia uralilaisiin, Amdon kieliliiton ja vähemmän tutkittuihin tiibetiläis-burmalaisiin kieliin. Nykykielten laitoksen lisäksi tutkimusryhmään tuleekin jäseniä maailman kulttuurien sekä  suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitoksesta.

Suomen akatemian Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnalle osoitettiin kaikkiaan 311 hakemusta, joista Akatemia myönsi rahoituksen 42 hankkeelle. Kittilän vetämän projektin rahoitus ulottuu vuoteen 2017.

Seppo Kittilä Tuhat-tietokannassa »

Väitös: Vuorovaikutuksessa oikeakielisyys on toisarvoista

|

Niina Hynninen Kuva: Nykykielten laitos

Kielen rajoja ja hyvää kieltä säätelevät muun muassa kielipolitiikka ja kielenhuolto-oppaat. Vuorovaikutustilanteessa säännöt eivät kuitenkaan paljon paina, vaan ihmiset sopivat yhdessä, miten kieltä käytetään. Englantia lingua francana eli maailmankielenä puhuvien kommunikointi on tähän herkullinen tutkimuskohde, sanoo lauantaina 16.3. väittelevä Niina Hynninen.

Tutkimusten mukaan ylhäältä annetut säännöt ovat tärkeimpiä syitä, miksi jokin kielen muoto on mielestämme oikein tai väärin.

– Englantia lingua francana puhuvat ottavat usein kielellisen asiantuntijan roolin, vaikka läsnä olisi äidinkielisiä puhujia. Hiukan yllättäen tulokset myös osoittavat, että akateeminen asiantuntijuus on sidoksissa kielelliseen asiantuntijuuteen.

Tutkimuksessa selvitettiin, miten kieli muotoutuu käyttäjille hyväksyttäväksi kielen säätelykeinojen eli esimerkiksi korjaamisen ja kommentoinnin avulla.

Tulokset osoittavat, että vuorovaikutustilanteissa puhujat puuttuvat toistensa kielenkäyttöön vain harvoin, vaikka huomaisivat siinä virheitä. Kielellinen vaihtelu on siis hyväksyttävää.

– Näyttää siltä, että kynnys korjata toista on suuri. Se, mitä sanotaan on merkityksellistä – ei se, miten sanotaan.

Tutkimus osoittaa myös, että lingua francassa mallina eivät olekaan englantia äidinkielenään puhuvat, vaan heidän on sopeuduttava yhteisesti sovittuun kieleen.

Tutkimusaineisto on kerätty eri alojen kansainvälisiltä yliopistokursseilta, joissa englantia käytettiin lingua francana. Aineisto koostuu vuorovaikutustilanteiden nauhoituksista sekä niihin osallistuneiden opiskelijoiden, opettajien ja englannin kielen opettajien haastatteluista.

Tulos tukee Jaana Suviniityn tammikuussa julkaistua tutkimusta, jonka mukaan opiskelijat ymmärtävät parhaiten englanninkielistä opetusta, kun englanti ei ole opettajan äidinkieli.

FM Niina Hynninen väittelee 16.3.2013 kello 10 Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa aiheesta Language Regulation in English as a Lingua Franca – Exploring language-regulatory practices in academic spoken discourse. Väitöstilaisuus järjestetään Päärakennuksessa, sali 12, Fabianinkatu 33.

Opponenttina on professori Marina Bondi, University of Modena and Reggio Emilia, ja kustoksena professori Anna Mauranen.

Väitöskirjan elektroninen julkaisu on luettavissa E-thesis-palvelussa.

Väittelijän yhteystiedot:
Niina Hynninen
niina.hynninen@helsinki.fi

Väitös: Nenä sopii päähän kuin nyrkki silmään

|

Tarja Heinonen. Kuva: Nykykielten laitosTarja Heinonen. Kuva: Nykykielten laitos
Kieli on täynnä valmiita sanontoja, joita voi käyttää sellaisenaan. Taitavat puhujat osaavat kuitenkin muunnella sanontojen rakennetta ja sanastoa ja säilyttää ne silti ymmärrettävinä. Yleisestä kielitieteestä perjantaina 25. tammikuuta väittelevän Tarja Heinosen mukaan sanonnoissa kiteytyy elävä, luova ja mielikuvituksen rajoja rikkova kielenkäyttö.

Heinonen kartoitti väitöskirjaansa varten sanontojen ja vertausten vaihtelevia asuja sanomalehdistä ja internetistä vuodesta 1990 lähtien.

Tutkimuksessaan hän jakoi vaihtelun joko sanoja tai kokonaisia lauserakenteita koskevaksi. Sanatason vaihtelussa jokin esimerkiksi “pienenee” tai “kutistuu” ”kuin pyy maailmanlopun edellä”. Rakenteellisessa vaihtelussa taas esimerkiksi toiminnan kuvaus “jollekulle pannaan jauhot suuhun” muuntuu olotilan kuvaukseksi ”jollakulla on jauhot suussa”.

Heinosen mukaan rakennesuhteista koostuu verkosto, jonka polkuja pitkin syntyy myös epätavallisia muunnoksia kuten vaikkapa “rykiä jauhot suusta”. Lisäksi kahden tai useamman osan vaihtelussa jokin esimerkiksi lähtee kuin ”talkkari peltikatolta” tai ”telkkä pöntöstä”.

Heinosen mukaan sanonnat voivat muuttua useammasta syystä.

– Joskus puhuja yksinkertaisesti unohtaa sanatarkan ilmauksen tai sanatarkkuus ei ole edes tärkeää. Joskus taas halutaan leikitellä tai käyttää omaperäisiä muunnoksia oman näppäryyden osoittamiseksi.

Väitöksessään Kielitoimiston sanakirjan toimittajana työskentelevä Heinonen osoittaa, ettei vaihtelua voi koskaan esittää sanakirjoissa lähimainkaan täydellisesti. Lisäksi kieli muuttuu.

– Työssäni mielipiteitä jakoi esimerkiksi se, onko jonkin kauppaaminen ”asevelihintaan” edelleen käypä ilmaus. Tuoreet lehtiosumat osoittavat, että ilmausta esiintyy yhä.

FM Tarja Heinonen väittelee 25.1.2013 kello 12 Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa aiheesta “Idiomien leksikaalinen kuvaus kielenkäytön ja vaihtelun näkökulmasta”. Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Arppeanumin luentosali, Snellmaninkatu 3.

Vastaväittäjänä on dosentti Jarmo Jantunen, Oulun yliopisto, ja kustoksena professori Urho Määttä.

Väitöskirjan elektroninen julkaisu on luettavissa E-thesis-palvelussa.

Väittelijän yhteystiedot:
Tarja Heinonen
tarja.heinonen(at)kotus.fi