Lasten osallisuus ja osallistumismahdollisuudet ovat herättäneet laajasti kiinnostusta lapsuutta koskevissa keskusteluissa ja tutkimuskirjallisuudessa. Lapsilla on oikeus tulla kuulluksi ja osallistua itseään ja yhteisöään koskevaan päätöksentekoon. Kouluihin perustettaville oppilaskunnille on asetettu tavoitteeksi lisätä lasten osallisuutta tarjoamalla heille väylän osallistua päätöksenteon prosesseihin. Lisäksi oppilaskuntaa on aiemmassa tutkimuksessa pidetty kansalaistaitojen oppimisen ympäristönä. Mielenkiintoni kohdistui oppilaskunnan hallituksen jäseniksi valittuihin nuoriin, alakouluikäisiin oppilaisiin, joiden näkökulman ja kokemusten kuuluvaksi tuomiselle oli mielestäni vielä tarvetta.
Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus
Tietäjinä ja oppilaskuntatoiminnan asiantuntijoina tässä tutkimuksessa toimivat toimintaan osallistuvat lapset itse. Tarkastelin oppilaskuntaa demokratiakasvatuksen ja osallistumisen ympäristönä ja tutkin, miten osallisuus ja ei-osallisuus tulevat näkyviin oman koulunsa oppilaskunnan hallitukseen valittujen lasten vastauksissa. Jäljitin vastauksista myös aktiivisen kansalaisuuden kannalta tarpeellisten valmiuksien ilmentymiä.
Aineisto kerättiin lapsille suunnitellulla kyselylomakkeella, joka koostui neljästä avoimesta kysymyksestä. Tutkimukseen osallistuneet yhdeksän 4.–5.-luokkalaista oppilasta muistelivat kirjoituksissaan muun muassa sitä, miltä tuntui tulla valituksi oman luokan edustajaksi oppilaskunnan hallitukseen ja pohtivat, millainen on heidän mielestään hyvä oppilaskunnan hallituksen jäsen eli vaikuttaja. Aineisto analysoitiin teemoittelemalla ja vertaamalla löydettyjä teemoja aiemmasta tutkimuskirjallisuudesta tunnistettuihin diskursseihin. Kyselyä täydensi yhdeksästä väittämästä koostuva monivalintatehtävä, joka kartoitti muun muassa, kokevatko lapset aikuisten kuuntelevan oppilaskuntaa ja tarjosi mahdollisuuden verrata laadullisesta aineistosta tekemiäni tulkintoja lasten mielipiteisiin.
Keskeiset tulokset ja johtopäätöksiä
Lapset pitivät oppilaskuntaa ympäristönä, jossa heillä on erityinen oikeus kertoa mielipiteitään ja näkemyksiään yhteisistä asioista. Useampi vastaaja piti lasten oikeutta osallistua kouluaan koskevaan päätöksentekoon tärkeänä, ja osallisuus toimintana eli osallistumisena ja vaikuttamisena vaikutti heidän mielestään toteutuvan. Sen sijaan oppilaskunta ei yhtä voimakkaasti tukenut lasten sosiaalista osallisuutta eli kuulumista koko kouluyhteisön tasolla, sillä oppilaskunta näyttäytyi muusta kouluarjesta erillisenä tilana ja toimintaympäristönä, jota kohtaan muut oppilaat eivät juurikaan vaikuttaneet osoittavan kiinnostusta. Lapset raportoivat kuitenkin lähes yksinomaan myönteisiä tunnekokemuksia siitä, että heidän luokkatoverinsa olivat osoittaneet luottamusta heitä kohtaan ja äänestäneet heitä oppilaskuntavaaleissa. Samoin oppilaskuntaa kuvailtiin “kivaksi paikaksi, jossa saa ystäviä” ja opitaan yhteishengestä ja yhteistyöstä.
Keskeisinä vaikuttajan taitoina lapset pitivät muun muassa muiden kuuntelemista ja omien ideoiden ja mielipiteiden esittämistä muille, sillä oppilaskunnan päätöksentekoprosessit näyttäytyivät yhteisenä keskusteluna, ideointina ja pohdintana. Myös tietyt ominaisuudet, kuten rohkeus, joustavuus ja sinnikkyys olivat lasten vastausten valossa eduksi oppilaskunnan hallituksen edustajalle. Rohkeutta ja itsevarmuutta sekä tarvitaan, jotta saa oman äänen kuuluviin, että voidaan kehittää toimintaan osallistuessa: kaksi oppilaista kertoi oppineensa rohkeammiksi ja saaneensa itseluottamusta päätöksenteossa. Vaikuttajalle tärkeänä arvona pidettiin yhteisen hyvän tavoittelua: tutkimukseen osallistuneet lapset korostivat, että hallituksen jäsenenä tulee ajatella koko koulua eikä tehdä vain itselle mieluisia valintoja.
Aiemmassa tutkimuskirjallisuudessa esitetty huoli siitä, ulottuuko oppilaskuntatoiminnan osallisuutta lisäävä vaikutus vaalein valittua rajattua oppilaskuntaa laajemmalle kouluyhteisöön, on tämän tutkimuksen valossa jossain määrin perusteltu. Hallituksen ulkopuolelle jääville oppilaille oppilaskunnan päätöksenteko voi jäädä etäiseksi. Hallituksen jäsenten halu kuulla muiden mielipiteitä ja tehdä koko yhteisöä hyödyttäviä ja ilahduttavia päätöksiä kuitenkin osoittaa, että toiminnassa on potentiaalia laajemman osallisuuden toteutumiselle, kunhan koulun arjessa on tilaa ylläpitää oppilaskunnan hallitusten jäsenten ja luokkatovereiden, joita he edustavat, välistä suhdetta ja yhteistä keskustelua. Oppilaskunnan toimintaan osallistumisen anti näiden lasten kansalaisena kasvulle lienee poliittisen itseluottamuksen vahvistuminen sekä demokraattisen keskustelun edellyttämien taitojen harjoitteleminen.
Riina Metsäranta
Pro gradu: Oppilaskunta demokraattisen kompetenssin kehittymisen ja osallistumisen ympäristönä. Tapaustutkimus 10–11-vuotiaiden vaikuttajaoppilaiden kyselyvastauksista.