Johdanto
Kulttuurisesti merkityksellinen pedagogiikka on pyrkinyt ratkaisemaan sitä haastetta, johon monikulttuurisuuskasvatus ei ole pystynyt vastaamaan. Koulujen kulttuurinen moninaisuus on opetuksen rikkaus, jota tulisi käyttää koulussa tapahtuvan toiminnan lähtökohtana. Tämä lisää aiempien tutkimusten mukaan oppilaan merkityksellisyyden kokemusta ja rikkoo koulussa vallitsevia valtarakenteita. Myös oppilaiden osallisuus ja aito valta vaikuttaa asioihin kiinnittävät oppijoita kouluun ja saa aikaiseksi parempaa merkityksellisyyden kokemusta.
Lisääntyvä monikulttuurisuus on tuonut kuitenkin oman haasteensa kouluihin. Aiempi käsitys monikulttuurisuudesta on usein liitetty vain vierasperäisyyteen. Suomalaisuutta ei ole aiempien tutkimusten perusteella nähty lainkaan monikulttuurisena. Tänä päivänä monikulttuurisuutta kuvataan kuitenkin myös opetussuunnitelmassa kaikkia oppilaita koskevana. Jokaisella oppilaalla on monia eri kulttuureita, jotka hän tuo mukanaan joka päivä kouluun. Merkityksellistä onkin huomata jokaisessa oppijassa moninaisuutta, jota voidaan hyödyntää opetuksen lähtökohtana ja näin ollen motivoida oppilasta koulutyöhön.
Tutkimuksen toteutus
Tutkielmassani oltiin kiinnostuneita siitä, millä tavalla opettajat kokevat toteuttavansa kulttuurisesti merkityksellistä pedagogiikkaa opetusryhmänsä kanssa. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää opettajien kokemia valmiuksia sekä haasteita toteuttaessaan kulttuurisesti merkityksellistä pedagogiikkaa opetuksessaan. Tutkimus toteutettiin monitapaustutkimuksena. Tutkimuksen aineisto kerättiin teemahaastattelun avulla haastattelemalla alakoulun opettajia pääkaupunkiseudun kouluissa. Lisäksi aineisto kerättiin ennakkoon lähetetyn virittäytymistehtävän avulla. Aineisto analysoitiin tutkimuskysymyksittäin laadullisen sisällönanalyysin avulla, sekä deduktiivisesti että induktiivisesti. Aineisto koostui yhteensä kuudesta alakoulun opettajan haastattelusta sekä virittäytymistehtävästä.
Tuloksia ja pohdintaa
Opettajat kokivat kulttuurisen moninaisuuden ryhmässä paitsi rikkautena myös haasteena. Opettajat kertoivat käyttävänsä erilaisia opetusmenetelmiä tukeakseen ryhmän yhteistä toimintaa sekä oppilaiden akateemista menestystä. Oppilaan yksilöllinen tukeminen oli opettajien kertoman mukaan vahvaa. Kielen kehitystä pyrittiin myös tukemaan monella tavalla. Osa opettajista koki kuitenkin kulttuurisen kompetenssinsa olevan heikko ja moninaisuuden kohtaamisen haastavaksi. Erilaisia haastavia tilanteita syntyi pitkin opettajien arkea, ja niistä selviytyminen vaati opettajalta monikulttuurista kompetenssia. Aina sellaista ei kuitenkaan löytynyt. Opettajat luokittelivat itse myös monikulttuurisuuden usein maahanmuuttajaoppilaisiin liitetyksi ilmiöksi. Opettajat kokivat kuitenkin monikulttuurisuuden esiin pääsemisen tärkeäksi ja pyrkivät sitä osaamallaan tavalla tukemaan. Muutamat opettajat ajautuivat kuitenkin rajaamaan monikulttuurisuutta haastatteluissa myös käsitteillä ”me ja he”. Kriittisen ajattelun taitojen kehittäminen oli opettajien kertoman mukaan vähäistä. Kriittisen ajattelun taidot liitettiin usein mediakasvatukseen. Oppilaiden omat kulttuuriset taustat ja oppilaiden käyttämä valta opetuksessa ilmeni lähinnä opettajajohtoisissa tehtävissä tai keskusteluissa.
Tutkimuksen perusteella opettajien monikulttuurisuuskasvatuksen kompetenssia tulisi kehittää. Myös aito oppilaan aktiivinen osallisuus opetuksessa oli tämän tutkimuksen perusteella vielä vajavaista.
– Janika Pursiainen