Taustaa
Olen suuhygienistinä päässyt paraatipaikalta seuraamaan suomalaisten suun terveyttä, missä olen havainnut aikaisempien tutkimusten tapaan parantamisen varaa. Hampaita harjataan Suomessa muihin Euroopan maihin verrattuna heikosti ja lisääntynyt napostelukulttuuri on tullut osaksi ihmisten arkipäivää. Yhteistyötä suun terveydenhuollon ja koulujen välillä on vähennetty tai lakkautettu kokonaan, vaikka lapset viettävät ison osan päivistään kouluissa ja kouluympäristön on havaittu olevan potentiaalinen ympäristö suun terveyskasvatukselle.
Tällä tutkimuksella haluttiin selvittää luokanopettajien pedagogista ajattelua suun terveyden opetuksessa ja samalla oltiin kiinnostuneita siitä, mitä sisältöjä opettajat pitävät tärkeinä suun terveyden opetuksessa ja millaisin opetusmateriaalein ja -menetelmin he näitä opettavat. Lisäksi selvitettiin, millaisia haasteita ja mahdollisuuksia luokanopettajat ajattelevat suun terveyden opetuksella olevan. Suun terveyden opetusta suomalaisissa kouluissa on tutkittu niukasti.
Menetelmä
Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena haastatellen kahdeksaa alakoulussa opettavaa tai opettanutta luokanopettajaa. Haastattelut toteutettiin helmi- ja maaliskuun 2021 aikana Zoom-ohjelman välityksellä. Haastateltavien etsinnässä hyödynnettiin omia sekä tuttujen sosiaalisia suhteita, sillä sosiaalisen median ryhmistä vapaaehtoisia haastateltavia ei löytynyt. Aineisto analysoitiin hyödyntämällä niin aineisto- kuin teorialähtöistäkin sisällön analyysiä.
Tutkimuksen keskeisimmät tulokset
Luokanopettajat näkivät tärkeimmiksi opetettaviksi suun terveyden sisällöiksi hampaista huolehtimisen, ravitsemuksen, päihteet sekä suun terveyden ja hyvinvoinnin yhteyden. Opetusmateriaaleina opettajat hyödynsivät suun terveyden opetuksessa eniten oppikirjoja, mallihampaita sekä videoita. Suun terveyttä opetettiin arkisissa tilanteissa sekä konkretian ja toiminnallisuuden, ryhmätöiden ja opetuskeskusteluiden avulla. Tutkimuksessa opettajat pitivät suun terveydenhuollon vierailuja kouluilla myönteisenä asiana ja niiden puutetta nykypäivänä harmiteltiin. Haasteina luokanopettajat pitivät suun terveyden pientä roolia oppisisällöissä. Lisäksi suun terveyteen koettiin olevan heikosti opetusmateriaaleja ja myöskin omasta tietämyksestä suun terveyden suhteen oltiin epävarmoja. Mahdollisuutena taas nähtiin oppilaiden ohjaaminen terveellisempään elämään. Aikaisempien tutkimusten tapaan opettajien pedagoginen ajattelu painottui enimmäkseen toimintatasolle. Suun terveyden opetusta perusteltiin esimerkiksi omista kokemuksista ja arkihavainnoista käsin. Perusteluissa eniten painottui didaktinen suhde eli opettajan suhde oppilaan oppimiseen. Myös pedagoginen suhde nousi perusteluissa esille sisältösuhteen jäädessä pienempään rooliin.
Pohdinta ja johtopäätökset
Mielenkiintoista tutkimuksessa oli, etteivät opettajat nostaneet tärkeiksi opetettaviksi sisällöiksi hammassairauksia, esimerkiksi kariesta tai ientulehdusta. Toisaalta tätä voisi ehkä selittää se, että hammassairaudet mielletään niin vahvasti suun terveydenhuollon vastuualueeksi, minkä takia ne jäävät pienemmälle huomiolle kouluopetuksessa. Yhteistyötä koulujen ja suun terveydenhuollon välillä tulisi taas herätellä henkiin.
Vuoden 2014 ympäristöopin opetussuunnitelmassa ei mainita enää suun terveyttä, vaan puhutaan arjen terveystottumuksista, kun vielä vuoden 2004 opetussuunnitelmassa suun terveys mainittiin yhden kerran ympäristö- ja luonnontiedon vuosiluokkien 1–4 osaamiskuvauksissa. Tämän takia riskinä voi olla, ettei suun terveyttä käsitellä oppitunneilla ollenkaan tai sitä sivutaan vain pikaisesti.
Opettajien pedagogisesta ajattelusta suun terveyden opetuksessa voidaan kootusti todeta, että opettajilla tulisi olla enemmän teoreettista osaamista suun terveyden opetuksessa. Ilman asiantuntemusta opettajat ovat riippuvaisempia ulkopuolisista vaikutuksista, esimerkiksi oppikirjoista. Opettajien perusteluiden olisi odottanut kytkeytyvän vahvemmin opetussuunnitelmaan, eikä niin paljoa opettajien omiin kokemuksiin ja havaintoihin. Toisaalta on huomioitava, että suun terveys aiheena koettiin opettajien mielestä haastavaksi, joten tulokset heidän pedagogisen ajattelunsa suhteen olisivat voineet olla toisenlaisia, jos tutkimuksen aiheena olisi ollut joku toinen opetuksen sisältö.
Suun terveyden opetus ja opettajien hyödyntäminen suun terveyskasvattajina kaipaa ehdottomasti lisää tutkimusta, sillä opettajat ovat aitiopaikalla lasten ja nuorten suun terveydenedistämisessä tavatessaan heitä lähes päivittäin. Jatkotutkimusaiheena olisi mielenkiintoista laajentaa tutkimus koskemaan suurempaa opettajajoukkoa ja toteuttaa kyselytutkimus, jonka pohjalta voisi rakentaa esimerkiksi opetusmateriaalia ja -välineistöä suun terveyden opetukseen.
Elisa Vottonen
Luokanopettajien pedagoginen ajattelu suun terveyden opetuksessa