Tutkielman tausta ja tarkoitus
Suomalaisessa yhteiskunnassa urheiluseuratoimintaan osallistuminen on hyvin tyypillinen tapa harrastaa liikuntaa ja urheilua: yhdeksän kymmenestä lapsesta kokeilee seuratoimintaa. Koska suuri osa lapsista ja nuorista osallistuu seuratoimintaan jossain vaiheessa nuoruuttaan, voidaan urheiluseurat nähdä merkittävinä lasten ja nuorten liikuttajina ja liikunnalliseen elämäntapaan kasvattavina tahoina. Niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa on kuitenkin havaittu, että murrosiän loppuvaiheessa enää yhä harvempi nuorista harrastaa liikuntaa tai urheilua ohjatusti. Kyseisestä trendistä – harrastuksen lopettamisesta murrosiässä – käytetään drop out -ilmiön käsitettä.
Murrosiässä on varsin yleistä, että urheiluharrastus loppuu ja nuori kiinnostuu muista, itselleen merkityksellisemmistä asioista. Yhtenä syynä drop-outiin on esitetty osallisuuden tunteen puutetta ja sitä, että nuorten vaikutusmahdollisuuksien ollessa urheiluharrastusten kentillä pienet, saattaa harrastuksen lopettaminen olla ainoa keino saada oma mielipide kuuluviin. Kun nuoret eivät pääse itse päättämään ja suunnittelemaan heille suunnattua toimintaa, ei siitä tule heidän näköistään. Tällöin toimintaa on vaikea kokea omaksi, ja kokemus toiminnan mielekkyydestä kärsii.
Urheiluharrastus tarjoaa mahdollisuuksia positiivisiin kokemuksiin ja kehitykseen: esimerkiksi joukkueurheilussa sosiaalinen ulottuvuus on hyvin omanlaisensa, ja vastaavan kaltaista sosiaalista ympäristöä on vaikea korvata sellaisenaan. Tunnistamalla tekijät, joiden avulla urheiluseuratoiminta muotoutuu nuorille merkitykselliseksi ja muokkaamalla toimintaa niiden mukaisesti, voidaan tukea nuorten kiinnittymistä urheiluseuroihin, kuulumisen tunteen kehittymistä ja sitä kautta vahvistaa nuorten hyvinvointia. Tutkielman tarkoituksena oli osallisuuden näkökulmaa hyödyntäen tarkastella, minkälaiset tekijät saavat nuoren jatkamaan urheiluseurassa harrastamista.
Tutkimuksen toteutus
Toteutin tutkimuksen laadullisin menetelmin. Aineiston keräsin haastatteluin. Haastatteluihin osallistui kahdeksan jalkapalloa naisten joukkueessa harrastavaa henkilöä. Haastattelin pelaajia etäyhteyksin syksyn 2021 aikana. Analysoin tutkimusaineiston teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin, osallisuuden näkökulmaa hyödyntäen. Aiheen taustoittamiseksi tutustuin myös lasten ja nuorten harrastamista ja harrastamisen jatkamista koskevaan kirjallisuuteen.
Tulokset ja johtopäätökset
Osallisuuden kokemukseen liittyvä halu tulla kuulluksi, huomatuksi, on ihmisen elämää läpileikkaava, perustavanlaatuinen tarve, joka toteutuessaan luo puitteet yhteisöön kiinnittymiselle, oman paikan löytämiselle ja turvalliselle kasvulle ja kehitykselle. Ajattelen, että urheiluseurojen toimiessa osallisuutta vahvistaen tukevat seurat nuorten kasvua ja kehitystä samalla mahdollistaen harrastamisen jatkumista. Näen aineistoni sekä tutkimuskirjallisuuden perusteella osallisuuden kokemuksen tärkeänä, myös harrastamisen jatkamiseen nuoruudessa vaikuttavana tekijänä.
Tutkimuksen tuloksissa nuorten harrastamisen jatkamista tukivat yhteisöllisyys, äänen antaminen, harrastuksen omannäköisyys, ympäristön konkreettiset tekijät sekä liikunnan ja urheilun erityisyys. Tuloksiksi saaduista viidestä luokasta neljä liittyi myös osallisuuden kokemiseen ja sen vahvistamiseen. Kyseiset luokat olivat yhteisöllisyys, äänen antaminen, harrastuksen omannäköisyys sekä ympäristön konkreettiset tekijät. Tulosten perusteella nuorten harrastamisen jatkamiseen vaikuttavat tekijät liittyvät kiinteästi osallisuutta vahvistaviin tekijöihin. Osallisuuden näkökulma voisikin tutkimuksen tulosten perusteella toimia hyvin seuratoiminnan kehittämisen tukena.
Annika Perkinen
”Sit jos mä lopetan nii mitä mä teen sitten?”
Jalkapalloilijoiden kokemuksia harrastuksen jatkamisesta