Monivammaisen lapsen osallisuuden ja vertaisvuorovaikutuksen toteutuminen varhaiskasvatuksen erityisryhmissä

Kehitysvammaisten henkilöiden koulutuksen rakentumista tarkasteleva tutkimusperäinen tieto ja kirjallisuus näyttäytyvät nykypäivänä vähäisenä, jo olemassa olevan tutkimuksen keskittyessä pääosin perusopetuksen yhteyteen. Varhaiskasvatuksen asiantuntijoiden kanssa käytyjen keskustelujen myötä, nousi esiin tarve laajentaa tutkimuksen kenttää myös varhaiskasvatuksen puolelle, haluttaessa saada tietoa varhaiskasvatus- ja esiopetusikäisille kehitysvammaisille lapsille suunnatun pedagogiikan rakentumisesta.

Vamman käsite koetaan tilana, joka aktivoituu toimintaympäristössä, kehitysvammaisen henkilön osallisuutta heikentävästi. Kehityksessä esiintyvien ominaisuuksien sekä toimintaympäristön välisen vuorovaikutuksen peilautuessa osallisuuden toteutumiseen, päädyin tarkastelemaan kehitysvammaisille lapsille suunnattujen varhaiskasvatuksen erityisryhmien toiminta- ja oppimisympäristöjen nykytilannetta.

Mitä tutkittiin:
Tässä tutkielmassa tutkittiin kolmen varhaiskasvatuksen erityisryhmän fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen oppimisympäristön rakentumista monivammaisen lapsen osallisuuden ja vertaisvuorovaikutuksen toteutumisen näkökulmasta. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, millä tavoin varhaiskasvatuksen erityisryhmien oppimisympäristöt jäsentyvät tukemaan osallisuuden ja vertaisvuorovaikutuksen toteutumista, tavoitteena ollessa muodostaa moniulotteinen kuvaus oppimisympäristöihin liitettävien tekijöiden kokonaisuudesta.

Tutkimuksen toteutus ja päätulokset:
Tutkielma on ensisijaisesti laadullinen tutkimus, jossa sovellettiin samanaikaista monimenetelmällistä tutkimusasetelmaa. Tutkimus toteutettiin etnografisen tutkimusotteen myötä, joka mahdollisti erityisryhmien sosiokulttuurisen kontekstin huomioimisen sekä ymmärryksen käytänteiden yhteydestä oppimisympäristöjen rakentumiseen. Etnografiselle tutkimukselle ominaisesti, aineiston keruu rakentui strukturoidusta havainnoinnista, haastatteluista sekä eriävien kirjalliseen muotoon saatettujen aineistojen ja asiakirjojen tarkastelusta.

Aineistoja analysoitiin ensin aineistokohtaisesti vaihdellen laadullista ja määrällistä analyysimenetelmää apuna käyttäen. Aineistoja yhdistävänä analyysimenetelmänä käytettiin dialogista tematisointia, joka mahdollisti aineistojen välisen vuoropuhelun oppimisympäristöjen rakentumisen kontekstissa.

Dialogisen tematisoinnin myötä syntyneet teemat ovat:

  1. Aineellisen ja aineettoman materian sijoittuminen ympäristössä (fyysinen oppimisympäristö)
  2. Lapsen emotionaalisen hyvinvoinnin ja myönteisen ilmapiirin ylläpitäminen (psyykkinen oppimisympäristö)
  3. Yksilöllisten ja vertaisvuorovaikutusta tukevien taitojen tukeminen ja vahvistaminen (sosiaalinen oppimisympäristö)

Oppimisympäristöjen rakentumista kuvaavien teemojen näyttäytyessä yhdenmukaisina, nousivat ryhmäkohtaiset erot esiin merkittävästi, teemojen sisällöllisen rakentumisen tarkastelun myötä. Kasvattajien toiminnasta välittyvä tietoisuus oppimisympäristöihin liitettävien elementtien yhteydestä myönteiselle osallisuudelle näyttäytyi vaihtelevana, joka loi eroavaisuuksia ympäristöjen sisällölliselle rakentumiselle ja näin osallisuuden ja vertaisvuorovaikutuksen toteutumiselle.

Tutkimustulosten hyödyntäminen:
Tässä tutkimuksessa monivammaisen lapsen osallisuutta ja vertaisvuorovaikutusta edistävä fyysinen oppimisympäristö näyttäytyy avoimena, esteettömänä ja visuaalisesti selkeänä oppimisalueittain rakentuvana tilana. Apuvälinein toimivan lapsen position, itsenäisen ja tuetun liikkumisen sekä työskentelyasennon arviointi ovat tärkeässä roolissa, tarkasteltaessa pedagogiseen toimintaan sitoutuneisuutta sekä osallisuuden ja vertaisvuorovaikutuksen toteutumista.  Osallisuutta ja vertaisvuorovaikutusta edistävä psyykkinen oppimisympäristö puolestaan rakentuu kasvattajan läsnäolon, yksilöidyn tuen sekä strukturoidun ja ennakoitavan toiminnan käsitteistä, jotka yhdistyvät emotionaalisen hyvinvoinnin ja myönteisen ilmapiirin ylläpitämiseen. Emotionaalinen ja ohjauksellinen tuki sekä ympäristöön rakentuva säännöllisyys ja struktuuri peilautuvat lapsen sitoutuneisuuteen ryhmässä esiintyvää vuorovaikutteista toimintaa kohtaan.

Viimeisenä osallisuutta ja vertaisvuorovaikutusta edistävä sosiaalinen oppimisympäristö rakentuu vuorovaikutus- ja vertaisvuorovaikutustaitojen, kielen ja kommunikaation sekä leikkitaitojen harjoittamisen kokonaisuudesta. Monivammaisen lapsen sosioemotionaalinen kehitys edellyttää yksilöityä tukea ja ohjausta. Taitojen harjoittelussa lähdetään liikkeelle sosiaalisten ydintaitojen omaksumisesta kasvattajan ja lapsen välisessä vuorovaikutuksessa, jonka jälkeen osaksi vuorovaikutteista toimintaa tuodaan vaiheittain vastavuoroisuuden sekä säätely-, kommunikaatio- ja leikkitaitojen harjoittaminen ja tukeminen. Edellä mainitut käsitteet kannattelevat yksilöllisten ja vertaisvuorovaikutustaitojen tukemista ja vahvistamista, vastaten näin monivammaisen lapsen myönteisen osallisuuden toteutumiseen.

Tutkielman myötä pyrittiin tuomaan näkyväksi esteettömän osallisuuden toteutumiseen vaikuttavia tekijöitä varhaiskasvatuksen oppimisympäristöissä. Tutkimuksesta saatujen tietojen perusteella voidaan lisätä alan ammattilaisten tietoisuutta sekä kehittää monivammaisille lapsille suunnattujen erityisryhmien osallisuutta edistävän pedagogisen kokonaisuuden rakentumista.

Roosa Segersvärd

Monivammaisen lapsen osallisuuden ja vertaisvuorovaikutuksen tukeminen varhaiskasvatuksen erityisryhmissä – Fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen oppimisympäristö tukemassa osallisuutta ja vertaisvuorovaikutusta.

Esteetön viestintä vuorovaikutuksen ja osallisuuden tukipilarina

Tutkimuksen taustaa

Tulevaisuudessa teknologian ja verkkoviestinnän kehittyessä visuaalinen informaatio vie kenties enemmän jalansijaa kielelliseltä vuorovaikutukselta. Kieli voidaan kuitenkin nähdä keskeisenä vuorovaikutuksen ja osallisuuden välineenä. Taataksemme jokaiselle mahdollisuuden aitoon osallisuuteen, kokemukseen nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta, on kiinnitettävä huomiota viestinnän esteettömyyteen eli puhetta tukeviin ja korvaaviin menetelmiin (AAC – Augmentative and Alternative Communication).

Tämän tutkimuksen tehtävänä oli kartoittaa, analysoida ja tulkita laadullisen sisällönanalyysin avulla varhaiskasvatuksessa työskentelevien kasvattajien kokemuksia esteettömän viestinnän interventiosta sekä sen myötä tapahtuvasta kehityksestä yksilö- ja ryhmätasolla.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimus toteutettiin osana Aivoliiton esteettömän viestinnän käynnissä olevaa interventiotutkimusta, joka on osa STEA:n rahoittamaa kolmivuotista Vuorovaikutuksen avaimet -hanketta. Aineisto koostuu kuudesta varhaiskasvatuksessa työskentelevän henkilön haastattelusta, jotka ottivat osaa interventioon. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja sen menetelmäksi valittiin aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Tutkimuksen analyysin alkuvaiheessa hyödynnettiin myös tulkinnallisen fenomenologisen analyysin (IPA) menetelmiä.

Tutkimustulokset

Interventioon liittyvä informointi sekä resurssit nousivat tulkintani mukaan isoimmiksi haastajiksi onnistuneen intervention kokemukseen. Haastateltavat kokivat informaation useimmiten joko puutteellisena tai ristiriitaisena, mutta osassa haastatteluita todettiin myös informaation olleen riittävää. Eniten kommentteja saivat toiminnasta ja tavoitteista informointi, informointi varhaiskasvatuksen henkilökunnan roolia koskien, päiväkodin yleinen informointi sekä vanhempien informointi. Resurssien osalta erityisesti suhdeluvut tuntuivat haastavalta henkilökunnan näkökulmasta: oma läsnäolo interventiossa koettiin jopa turhaksi ja huolta herätti muun ryhmän pärjääminen interventioiden aikana. Vaikka interventio kokemuksena vaikutti positiiviselta erityisesti lasten näkökulmasta, tuntui sen soveltaminen arkeen pienryhmätoimintana haastavalta juuri suhdelukujen valossa tarkasteltuna. Tämän lisäksi aika, tilat, työvuorosuunnittelu sekä muut resurssit saivat haastatteluissa mainintoja.

Lasten näkökulma nousi varhaiskasvatuksen henkilökunnan kokemuksissa esiin positiivisessa valossa esiin motivoinnin, innostuksen, osallistamisen sekä konkretian ja oman jutun kokemusten kautta. Sen sijaan ohjauksellisessa mielessä nousi esiin kritiikkiä: suurin osa haastatelluista kaipasi lisää ohjauksen selkeyttä ja auktoriteettia.

Intervention suhteen osattiin nimetä useita positiivisia vaikutuksia lapsissa: avoimuus, rohkeus, henkinen kasvu, kuunteleminen, itsetunnon kasvaminen, uusien kaverisuhteiden luominen ja rohkeampi kielenkäyttö.

Tämä tutkimus sivusi merkittävästi niitä syitä, jotka ovat johtaneet keväällä 2022 tapahtuneeseen lakkoiluun ja muihin työtaistelutoimenpiteisiin. Haastateltavat nimesivät paljon julkisuutta saaneita ongelmakohtia varhaiskasvatuksen resursseissa, eritoten suhdeluvuissa eli lasten määrässä suhteessa aikuisten määrään. Yhdeksi ydinongelmaksi kohdennettujen interventioiden toteuttamiseksi nimettiin nimenomaan liian suuret lapsiryhmät: kun yksi aikuinen on sidottuna muutamien lasten pienryhmään, jää muille kasvattajille kohtuuttoman iso ryhmä vastuulleen. Tästä voidaan päätellä, että paremmin resursoitu suhdeluku mahdollistaisi enemmän kohdennettua pienryhmätoimintaa, ja sen myötä voitaisiin paremmin tukea esimerkiksi esteettömän viestinnän interventiosta hyötyviä lapsia.

 

Anni Ruohonen

”Oli metrin kasvanu henkisesti nää lapset.”

Laadullinen sisällönanalyysi esteettömän viestinnän interventiosta

varhaiskasvatuksen henkilöstön kokemana

Varhaiskasvatuksen henkilöstön tulkintarepertuaareja tukea tarvitsevien lasten osallisuuden mahdollistamisesta

Gradussani tutkittiin varhaiskasvatuksen henkilöstön tulkintarepertuaareja eli puhetapoja tukea tarvitsevista lapsista, tukea tarvitsevien lasten osallisuuden mahdollistamisesta ja henkilöstön ja lasten saamia subjektipositioita niissä. Varhaiskasvatuksen henkilöstö on avainasemassa lasten osallisuuden mahdollistamisessa, heidän toimintansa, ymmärryksensä ja arvopohjansa mukaan lasten osallisuus joko mahdollistuu tai estyy. Osallisuus on keskeinen toimintaa ohjaava periaate varhaiskasvatuksen suunnitelman perusteissa eli vasussa. Osallisuus on sekä poliittista osallisuutta eli kuulluksi tulemista, mielipiteen ilmaisemista ja osallistumista päätöksentekoon, että ryhmään kuulumista. Osallisuuden on todettu lisäävän lasten hyvinvointia, parantavan oppimista. Vasun kuvausta osallisuudesta on pidetty teoreettisesti epäselvänä ja vasussa ei myöskään kerrota, kuinka osallisuutta tulisi käytännössä toteuttaa. Tämän takia varhaiskasvatuksen henkilöstö voi ymmärtää osallisuuden toteuttamisen moninaisesti. Aikaisemmissa tutkimuksissa on tunnistettu osallisuudesta puhuttavan jännitteisesti. Toisaalta puhetavat osallisuudesta muokkautuvat henkilöstön osallistuessa osallisuus- koulutukseen. Omassa tutkimuksessani oli tunnistettavissa 5 erilaista tapaa puhua tukea tarvitsevista lapsista. Neutraali tulkintarepertuaari oli puhetta tukea tarvitsevista lapsista ilman viittauksia haasteisiin tai diagnooseihin. Diagnoosi- ja haaste-tulkintarepertuaariin tunnistettiin kuuluvan diagnooseja ja haasteita kuvaavaa puhetta ja se oli joskus jopa lasta leimaavaa. Haasteiden suhteellisuus- tulkintarepertuaarissa lapsen haasteiden ajateltiin olevan sidoksissa johonkin tilanteeseen tai toimintaympäristöön. Tukea kuvaavaan- tulkintarepertuaariin tunnistettiin puhetta lapsen saamasta tuesta varhaiskasvatuksessa. Tuen avulla onnistuneet lapset- tulkintarepertuaariin tunnistettiin onnistumisten kuvausta lapsen toiminnasta, kun he olivat saaneet sopivaa tukea esim. leikkiin toisten lasten kanssa. Tutkimuksessa tunnistettiin 4 vahvaa puhetapaa osallisuuden mahdollistamisesta. Oikeus osallisuuteen- tulkintarepertuaariin havaittiin 3 osa-aluetta, jotka olivat lasten mukaan ottaminen kaikkeen toimintaan, lasten kuuntelu ja ympäristön muokkaaminen. Tämän tulkintarepertuaarin jännitteeksi tunnistettiin tukea tarvitsevan lapsen ulkopuolelle jääminen. Henkilöstön subjektipositiot olivat oikeuden puolustaja tai oikeuden rajoittaja. Oikeuden puolustaja mahdollisti omalla toiminnallaan lasten mukaan pääsyn toisten lasten kanssa. Lapsi sai joko osallisen tai ulkopuolisen subjektiposition riippuen henkilöstön toiminnasta. Erityispedagogiseen tulkintarepertuaariin tunnistettiin puhetta lasten saamasta tuesta ja tuen keskeisyydestä osallisuuden toteutumisen kannalta. Jännitettä muodostui, kun kaikkien varhaiskasvatuksen työntekijöiden ei ajateltu käyttävän tällaisia menetelmiä tai ne saatettiin kokea rasitteena. Tunnistetut subjektipositiot olivat erityispedagogiikan asiantuntija, osallisuuden mahdollistaja tai kaventaja. Sensitiivinen, lapsien mielenkiinnon kohteita huomioiva, positiivista palautetta ja lasten tukemista leikissä kuvaava puhe on nimetty lapsilähtöiseksi tulkintarepertuaariksi. Tälle repertuaarille jännitteeksi tunnistettiin aikuislähtöinen tulkintarepertuaari, johon liittyi lapsen yksilöllisten tarpeiden ja taitojen huomiotta jättäminen. Tässä tulkintarepertuaarissa henkilöstön subjektipositiot olivat joko auttaja, osallisuuden mahdollistaja tai osallisuuden kaventaja. Lapsi saattoi olla osallinen, onnistuja tai ulkopuolinen tai epäonnistuja. Tutkimuksen tulkintarepertuaareihin tunnistetut jännitteet voivat osaltaan kuvata, että osallisuuden toteuttamisesta on erilaisia käsityksiä varhaiskasvatuksessa. Tämän tutkimuksen perusteella voisi ajatella, että kaikkien lasten yhdenvertaisen osallisuuden toteutumiseksi, tulisi keskustelun osallisuudesta lisääntyä ja henkilöstölle tulisi olla mahdollisuus täydennyskoulutuksiin. Lapsen ulkopuolisuuden kokemukset varhaiskasvatuksessa voivat heijastua pitkälle tulevaisuuteen, koska ne voivat muokata lapsen käsitystä omasta sosiaalisesta asemastaan.

Tekijä: Katja Lehtoniemi
Kasvatustiede, varhaiskasvatus

Mikä saa nuoren jatkamaan urheiluharrastustaan?

Tutkielman tausta ja tarkoitus

Suomalaisessa yhteiskunnassa urheiluseuratoimintaan osallistuminen on hyvin tyypillinen tapa harrastaa liikuntaa ja urheilua: yhdeksän kymmenestä lapsesta kokeilee seuratoimintaa. Koska suuri osa lapsista ja nuorista osallistuu seuratoimintaan jossain vaiheessa nuoruuttaan, voidaan urheiluseurat nähdä merkittävinä lasten ja nuorten liikuttajina ja liikunnalliseen elämäntapaan kasvattavina tahoina. Niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa on kuitenkin havaittu, että murrosiän loppuvaiheessa enää yhä harvempi nuorista harrastaa liikuntaa tai urheilua ohjatusti. Kyseisestä trendistä – harrastuksen lopettamisesta murrosiässä – käytetään drop out -ilmiön käsitettä.

Murrosiässä on varsin yleistä, että urheiluharrastus loppuu ja nuori kiinnostuu muista, itselleen merkityksellisemmistä asioista. Yhtenä syynä drop-outiin on esitetty osallisuuden tunteen puutetta ja sitä, että nuorten vaikutusmahdollisuuksien ollessa urheiluharrastusten kentillä pienet, saattaa harrastuksen lopettaminen olla ainoa keino saada oma mielipide kuuluviin. Kun nuoret eivät pääse itse päättämään ja suunnittelemaan heille suunnattua toimintaa, ei siitä tule heidän näköistään. Tällöin toimintaa on vaikea kokea omaksi, ja kokemus toiminnan mielekkyydestä kärsii.

Urheiluharrastus tarjoaa mahdollisuuksia positiivisiin kokemuksiin ja kehitykseen: esimerkiksi joukkueurheilussa sosiaalinen ulottuvuus on hyvin omanlaisensa, ja vastaavan kaltaista sosiaalista ympäristöä on vaikea korvata sellaisenaan. Tunnistamalla tekijät, joiden avulla urheiluseuratoiminta muotoutuu nuorille merkitykselliseksi ja muokkaamalla toimintaa niiden mukaisesti, voidaan tukea nuorten kiinnittymistä urheiluseuroihin, kuulumisen tunteen kehittymistä ja sitä kautta vahvistaa nuorten hyvinvointia. Tutkielman tarkoituksena oli osallisuuden näkökulmaa hyödyntäen tarkastella, minkälaiset tekijät saavat nuoren jatkamaan urheiluseurassa harrastamista.

Tutkimuksen toteutus

Toteutin tutkimuksen laadullisin menetelmin. Aineiston keräsin haastatteluin. Haastatteluihin osallistui kahdeksan jalkapalloa naisten joukkueessa harrastavaa henkilöä. Haastattelin pelaajia etäyhteyksin syksyn 2021 aikana. Analysoin tutkimusaineiston teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin, osallisuuden näkökulmaa hyödyntäen. Aiheen taustoittamiseksi tutustuin myös lasten ja nuorten harrastamista ja harrastamisen jatkamista koskevaan kirjallisuuteen.

Tulokset ja johtopäätökset

Osallisuuden kokemukseen liittyvä halu tulla kuulluksi, huomatuksi, on ihmisen elämää läpileikkaava, perustavanlaatuinen tarve, joka toteutuessaan luo puitteet yhteisöön kiinnittymiselle, oman paikan löytämiselle ja turvalliselle kasvulle ja kehitykselle. Ajattelen, että urheiluseurojen toimiessa osallisuutta vahvistaen tukevat seurat nuorten kasvua ja kehitystä samalla mahdollistaen harrastamisen jatkumista. Näen aineistoni sekä tutkimuskirjallisuuden perusteella osallisuuden kokemuksen tärkeänä, myös harrastamisen jatkamiseen nuoruudessa vaikuttavana tekijänä.

Tutkimuksen tuloksissa nuorten harrastamisen jatkamista tukivat yhteisöllisyys, äänen antaminen, harrastuksen omannäköisyys, ympäristön konkreettiset tekijät sekä liikunnan ja urheilun erityisyys. Tuloksiksi saaduista viidestä luokasta neljä liittyi myös osallisuuden kokemiseen ja sen vahvistamiseen. Kyseiset luokat olivat yhteisöllisyys, äänen antaminen, harrastuksen omannäköisyys sekä ympäristön konkreettiset tekijät. Tulosten perusteella nuorten harrastamisen jatkamiseen vaikuttavat tekijät liittyvät kiinteästi osallisuutta vahvistaviin tekijöihin. Osallisuuden näkökulma voisikin tutkimuksen tulosten perusteella toimia hyvin seuratoiminnan kehittämisen tukena.

Annika Perkinen

”Sit jos mä lopetan nii mitä mä teen sitten?”

Jalkapalloilijoiden kokemuksia harrastuksen jatkamisesta

Oppilaan moninainen osallisuus etäopetuksessa

Suomessa siirryttiin koronapandemian seurauksen valtakunnallisesti etäopetukseen vuoden 2020 maaliskuussa. Tällöin niin oppilaiden kuin opettajien kouluarki muuttui, sillä koulu oli siirtynyt etänä tapahtuvaksi. Tutkielmani tarkoituksena oli selvittää, millaista on alakoululaisen osallisuus etäopetuksessa etäopetusta toteuttaneiden opettajien näkemysten mukaan. Osallisuudella tarkoitetaan muun muassa oppilaan näkemysten huomioon ottamista häneen liittyvissä asioissa sekä oppilaan omia osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Oppilaan tulisi päästä vaikuttamaan ikä- ja kehitystaso huomioiden omiin ja yhteisiin asioihin koulussa opettajan tuella. Opettajalla on tärkeä rooli osallisuuden mahdollistajana. Opetussuunnitelmassa oppilaan osallisuus on merkittävässä osassa, sillä sen merkitystä korostetaan heti ensimmäisessä kappaleessa perusopetuksen arvoperustaa määriteltäessä. Osallisuus on tutkittu aihe lähiopetuksessa, mutta sen toteutumista etäopetuksessa on hyvin vähän tutkittu. Pelastakaa Lapset ry:n selvityksestä selvisi, että osan oppilaista hyvinvointi ja oppiminen oli heikentynyt kevään 2020 etäopetuksen jälkeen. Toteutuessaan oikealla tavalla osallisuus mahdollistaa Päivi Nykyrin mukaan hyvinvointia. Oppilaan osallisuuden tutkiminen etäopetuksessa onkin hyvin tärkeää.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimus toteutettiin laadullisen teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Sisällönanalyysissä kerätty aineisto luokitellaan ensin useisiin alaluokkiin aineiston sisällön perusteella. Tämän jälkeen alaluokista muodostetaan yläluokkia samoin periaattein. Teorialähtöisyys tarkoittaa sitä, että aineiston analyysissä pyritään löytämään yhtäläisyyksiä tutkielmani osallisuusteoriapohjaan, jonka pääasiassa muodostivat Harry Shier ja Johanna Kiilin teoriat ja näkemykset lapsen ja oppilaan osallisuudesta. Aiheen ollessa uusi, tuli aineistosta sallia myös teorioista poikkeavan osallisuuden esiin nostaminen. Aineisto koostuu lukuvuosien 2019–2020 ja 2020–2021 aikana etäopetusta toteuttaneiden opettajien näkemyksistä alakoululaisen osallisuudesta. Aineisto kerättiin vuoden 2021 helmikuun lopun ja huhtikuun välisenä aikana. Aineisto keruu toteutettiin e-lomakkeen avulla, joka lähetettiin tutkimukseen osallistuneille 19 etäopettajille.

Tutkimustulokset

Alakoululaisen osallisuus etäopetuksessa oli osin samanlainen kuin lähiopetuksessa. Oppilaiden mielipiteiden ja näkemysten huomioiminen päätöksenteossa sekä valinnanmahdollisuus, olivat opettajien mukaan tärkeitä oppilaan osallisuudessa niin lähi- kuin etäopetuksessa. Osallisuuden yhteisöllinen luonne kuitenkin väheni etäopetuksessa. Tällä tarkoitetaan sitä, että luokkahuoneissa ei toteutettu yhteisiä äänestyksiä tai yhteiset keskustelut, joilla pyrittiin pääsemään yhteisymmärrykseen, vähenivät. Tieto- ja viestintäteknologian mahdollistama sosiaalisen median käyttäminen etäopetuksessa mahdollisti kuitenkin uusia osallistumismahdollisuuksia. Luokkahuoneessa hiljaisempien oppilaiden nähtiin pääsevän paremmin ääneen ja luokkahuoneen puuttuminen mahdollisti oppilaille uusia oppimisympäristöjä. Hyvät itseohjautuvuustaidot omaavat oppilaat pystyivät hyötymään etäopetuksen mahdollistamasta osallisuudesta. Hyvät itseohjautuvuustaidot omaava oppilas osaa ohjata omaa oppimistaan, on motivoitunut oppimaan ja pystyy toimimaan pääsääntöisesti itsenäisesti.

Tukea tarvitseville etäopetus toi haasteita oppimiseen. Vielä heikot itseohjautuvuustaidot omaavalle oppilaalle haasteita saattoi tuoda se, että opettaja tai koulunkäynninohjaaja ei ollut vieressä tukemassa oppimista, vaan oppilas joutui esimerkiksi tyytymän videoyhteydellä tai puhelulla saatuun tukeen. Opettajat hyödynsivät lisäksi etäopetuksessa kerättyä tietoa oppilaista eri tavoin. Osa opettajista muokkasi opetusta etäopetusjakson aikana, kun osa taas keräsi palautetta vasta jakson jälkeen.

Pohdinta

Etäopetus on varmasti tullut vahvemmin jäädäkseen, joten tutkimukset etäopetuksesta ja oppilaiden oikeuksien ja kasvun kannalta merkittävästä sisällöstä, osallisuudesta, on varmasti tarpeen. Jatkotutkimusaiheina tutkimuksesta esiin nousevat ainakin oppilaiden omien näkemysten kerääminen etäopetuksessa toteutuneesta osallisuudesta. Osallisuuden mahdollistajien, opettajien,  lisäksi myös oppilailta tulisi kerätä tietoa. Merkittävää olisi tutkia myös somen mahdollisuuksia oppimisen ja kouluviihtyvyyden lisääjinä. Kouluviihtyvyydellä, joka Katariina Kämpin ja kollegoiden mukaan ei Suomessa ole kovin korkea, on todettu olevan vaikutuksia hyvinvointiin. Etäopetuksella voitaisiinkin mahdollisesti lisätä kouluviihtyvyyttä ja sen lisääntymisen seurauksena myös oppimismotivaatiota.

 

Joona Johansson

Alakoululaisen osallisuus etäopetuksessa – Opettajien näkemykset oppilaan osallisuudesta