Kuukausi: huhtikuu 2024

Yksi ammatillisen koulutuksen tehtävistä on opiskelijan osallisuuden ja hyvinvoinnin vahvistaminen. Osallisuuden tulkintoja on monia, mutta sen voisi tiivistää tarkoittavan vaikutus- ja päätösmahdollisuuksia omaan elämään ja sen tärkeisiin asioihin, kuulluksi ja ymmärretyksi tulemista sekä kokemusta omasta tärkeydestä, merkityksestä ja arvokkuudesta osana yhteisöä. Aiemman tutkimuksen mukaan erityisen tuen tarve, heikko opintomenestys tai kokemus erilaisuudesta voi vaikeuttaa osallisuutta ja oppimista ja suurin osa peruskoulussa erityistä tukea saaneista suuntautuu ammatilliseen koulutukseen. Kuitenkaan en löytänyt aiempaa tutkimusta mielestäni tärkeästä ja aina ajankohtaisesta, ”tavallisen” erityisen tuen opiskelijan osallisuuden kokemuksesta ammatillisesta koulutuksesta.

Tutkimuksesta

Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää erityisen tuen opiskelijoiden osallisuuden kokemuksia ammatillisessa koulutuksessa. Pyrin selvittämään ja lisäämään moninaisten osallisuuden kokemusten ymmärrystä sekä niiden merkitystä opiskelijoille. Tutkimukseen osallistui kuusi perustutkintoa opiskelevaa erityisen tuen opiskelijaa ison pääkaupunkiseudulla toimivan ammatillisen oppilaitoksen eri toimipaikoista. Tutkimus toteutettiin laadullisen tutkimuksen menetelmin; tutkimusote oli fenomenologinen, aineisto kerättiin teemahaastatteluilla ja analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin menetelmin.

Tutkimuksen tulokset ja pohdinta

Opiskelijoiden osallisuus jakautui tässä tutkimuksessa kolmeen eri osa-alueeseen; osallisuus omissa opinnoissa, opiskelijayhteisössä ja oppilaitoksessa. Opiskelijat rajasivat puheessaan oppilaitoksen ja opiskelijat erillisiksi elementeiksi.

Osallisuus omissa opinnoissa keskittyi opiskelijoiden käsityksiin vaikuttamisestaan omaan opintopolkuunsa ja siihen liittyvistä kokemuksista. Se sisälsi kolme ulottuvuutta; opintopolku on omani, go with the flow ja muut päättämässä opintopolkua. Osallisuus opiskelijayhteisössä keskittyi opiskelijoiden kokemuksiin erilaisiin ryhmiin kuulumisesta ja niihin liittyvästä tekemisestä. Se sisälsi neljä ulottuvuutta; kuulun oppilaitokseeni, kuulun porukoihin, en kuulu porukoihin ja säröjä lintukodossa. Osallisuus oppilaitoksessa keskittyi oppilaitoksen toimiin ja niiden vaikutuksiin opiskelijan osallisuuden kokemuksesta. Se sisälsi kolme ulottuvuutta; hyvinvointi ja osallisuus, vaihtelevat vaikuttamismahdollisuudet ja henkilökunnan toimintatavat vaikuttavat osallisuuteen
Tässä tutkimuksessa erityisen tuen tarve ei näyttäytynyt opiskelijoiden osallisuutta määrittelevänä ominaisuutena ja opiskelijoiden vahvuudet ja haasteet vaikuttivat käsityksiin osallisuudesta. Lisäksi nuoremman ja vanhemman ikäryhmän osallisuuden kokemukset erosivat joillain osa-alueilla. Pääsääntöisesti tutkimuksen tulokset mukailivat aiempaa ammatillisen koulutuksen tutkimusta, mutta joitain poikkeamia löytyi. Kuitenkin työ kokonaisuudessaan herätti paljon pohdintaa liittyen esimerkiksi erontekoihin osallisuustyössä ja ammatillisessa opetuksessa, opiskeluympäristön merkitykseen osallisuuden kokemuksessa tai miten opettajien epäammattimainen käytös tai toiminta vaikuttaa osallisuuden kokemuksiin?

Tämä työ voi auttaa ymmärtämään erityisen tuen opiskelijoiden osallisuuden kokemuksia ammatillisessa koulutuksessa ja huomaamaan osallisuuden kehittämisen paikkoja arjessa. Toisaalta se voi vahvistaa käsityksiä siitä, että erityisen tuen tarve ei määrittele opiskelijaa eikä siten hänen osallisuuden kokemustaankaan. Lisäämällä mahdollisuuksia osallisuuden kokemuksiin kaikenikäisille ja -laisille opiskelijoille ja poistamalla mahdollisia osallisuuden esteitä, voi niillä olla merkittävä vaikutus muun muassa opiskelijan opintojen etenemiseen ja hyvinvointiin.

Elviira Mäenpää
Erityisen tuen opiskelijoiden osallisuuden kokemuksia ammatillisessa koulutuksessa

Tutkimuksen taustaa

Luokanopettajalla on iso merkitys muslimioppilaiden yhteenkuuluvuuden edistämisessä ja integroimisessa. Jokainen uskonnollinen tai kulttuurinen ryhmä voi kohdata omia ainutlaatuisia haasteita ja tarpeita kouluympäristössä. Tämä tutkielma on rajattu muslimioppilaisiin kohdistuviin haasteisiin ja niihin puuttumiseen. Muslimioppilaat kokevat paljon negatiivisia asenteita ja haasteita koulussa. Islamilaisen yhteisön kasvaessa Suomessa, Suomen muslimeihin kohdistuvalle tutkimukselle on yhä enemmän tarvetta. Luokanopettajan työkaluina muslimioppilaiden integroimisessa toimivat avoin keskustelu, uskonnon monilukutaito sekä konkreettiset tukitoimet.

Yhteenkuuluvuuden edistäminen pyrkii vahvistamaan ryhmän sisäistä sidettä ja luomaan tunnetta yhtenäisyydestä. Integroimisen tavoitteena on edistää moninaisuuden hyväksymistä ja sisällyttämistä siten, että erilaiset ryhmät tai yksilöt voivat toimia yhdessä tasavertaisesti säilyttäen samalla oman identiteettinsä ja kulttuuriset piirteensä. Muslimioppilaat ovat kertoneet, etteivät tunne itseään aivan suomalaisiksi. Suomalaisuus nähdäänkin olevan sitoutuneena kristinuskoon ja saavuttamattomissa islaminuskon rinnalle.

Tutkielman tavoitteet ja toteutus

Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää luokanopettajaopiskelijoiden valmiuksia muslimioppilaiden yhteenkuuluvuuden ja integraation edistämiseen. Lisäksi tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitä kokemuksia luokanopettajaopiskelijoilla on muslimioppilaiden yhteenkuuluvuudesta ja integraatiosta. Aineisto kerättiin kyselylomakkeella, jolla kartoitettiin luokanopettajaopiskelijoiden taustoja sekä muslimioppilaisiin liittyvää tietoa ja taitoa. Kyselylomakkeen vastaajat olivat luokanopettajaopiskelijoita (N=21). Tutkimukseni oli fenomenografiaan pohjautuva laadullinen tutkimus. Aineiston analysoinnissa käytin teorialähtöistä sisällönanalyysin menetelmää. Teorialähtöisessä analyysissa tutkitaan ilmiötä jo tunnetun teorian pohjalta, joka tässä tutkimuksessa on luokanopettajaopiskelijoiden tarvitsemat valmiudet muslimioppilaiden yhteenkuuluvuuden ja integraation edistämiseen.

Tutkimustulokset

Tämän tutkielman vastauksissa korostui se, että islaminuskosta ja sen eroavaisuuksista suhteessa kristinuskoon tai perinteisesti suomalaisena kulttuurina pidettyihin tapoihin ei tiedetty. Useampi tutkimuksen vastaaja kertoikin, että muslimioppilaan ollessa hänen opetusryhmässä, hän aikoo ottaa selvää muslimikulttuurista. Moni vastaajista kertoi kysyvänsä, mitä opettajan tarvitsee tietää, joko oppilaalta itseltään tai tämän vanhemmilta. Juhlat ja pyhät puhututtivat monia vastaajia, siitä huolimatta kukaan vastaajista ei nimennyt yhtäkään islamissa vietettävää juhlaa. Neljä vastaajaa kertoi ottavansa uskonnollisuuden huomioon taito- ja taideaineissa, he mainitsivat erityisesti juhla-askartelun ja musisoinnin.

Vastaajien kokemuksen mukaan luokanopettajakoulutuksessa ei olla käsitelty muslimioppilaiden haasteita tai heidän yhteenkuuluvuutensa edistämistä koulussa. Vastaajista kahdeksan kertoi muistavansa opiskelleensa monikulttuurisuuteen liittyviä teemoja, mutta painottaen, että islaminuskoon tai muslimioppilaisiin liittyvää keskustelua ei olla käyty tarpeeksi läpi tai se on jäänyt pintapuoliseksi. Kymmenen vastaajista myös korosti, että luokanopettajakoulutuksessa ei käsitellä mitään vähemmistöryhmiä tarpeeksi.

Pohdinta

Koulu antaa esimerkin siitä, kuinka julkista tilaa tulee käyttää. Se, miten islam on nähtävissä kouluissa tai miten muslimioppilaat käyttävät tilaa, antaa oppilaille esimerkin, miten heidän tulisi käyttää julkista tilaa. Koulu voi täten antaa esimerkin siitä, miten suomalaisuus ja muslimisuus on mahdollista yhdistää. Muslimioppilaiden yhteenkuuluvuutta edistetään yhteisen suomalaisuuden edistämisellä. Yhteinen suomalaisuus, jossa oppilas voi olla samanaikaisesti minkä tahansa uskonnon edustaja ja suomalainen, vaatii opettajan uskonnon monilukutaidon osaamista. Jos muslimioppilaat eivät kohtaa koulussa hyviä esikuvia tai roolimalleja, eivätkä näe islaminuskon juhlien, tapojen ja terminologian olevan koulun arjessa läsnä, millaisen mielikuvan he saavat uskonnostaan osana suomalaista yhteiskuntaa?

Suomalaisiin muslimeihin liittyvä tutkimusala on vielä aluillaan Suomessa. Olisi tärkeä lisätä tutkimusta siitä, miten toiseuttamisen kokemukset vaikuttavat muslimioppilaiden integroitumiseen ja oppimiseen osana suomalaista yhteisöä. Jatkotutkimuksena olisi kiinnostavaa selvittää muslimioppilaiden omia kokemuksia liittyen heidän yhteenkuuluvuutensa tunteeseen ja opettajien tavoista kohdata heidät. Lisäksi islaminuskon näkyvyydestä koulussa voisi tutkia esimerkiksi kaupunkiteologian tieteenalalla. Kaupunkiteologia tutkii, miten uskonto tai uskonnolliset yhteisöt vaikuttavat kaupunkien ja kaupunkilaisten elämään. Kokonaisen kaupungin sijaan tutkimus voisi tapahtua alakoulussa, joka omalla tavallaan heijastelee meidän yhteiskuntaamme ja kaupunkitilaa.

Marika Saarelma – Yhteinen suomalaisuus on lähtökohta muslimioppilaiden yhteenkuuluvuuden ja integraation edistämiseen

Tutkielmaa suunnitellessani halusin tutkia ja kehittää varhaiskasvatusyksikön johtajan pedagogista johtamista. Kirjallisuuteen tutustuessani havaitsin, että varhaiskasvatusyksikön johtamisesta on tehty Suomessa useita tutkimuksia, joissa on noussut esiin johtamiseen liittyviä ongelmia, haasteita ja epäkohtia. Usein törmäsin tuloksiin, joissa todettiin johtajien pitävän pedagogista johtamista tärkeimpänä työtehtävänään, mutta arjessa sen toteuttamiselle ei koettu jäävän riittävästi aikaa. Kiireen tuntu johtui tutkimusten mukaan mm. johtajien liian laajasta työnkuvasta, mikä johti työn pirstaloitumiseen ja johtajien riittämättömyyden tunteisiin. Sen sijaan, että olisin lähtenyt aiheuttamaan lisäpaineita jonkin uuden pedagogisen johtamisen työvälineen testaamisella käytännössä, halusinkin lähteä selvittämään, miksei tutkittu tieto aiheuta muutosta varhaiskasvatusyksiköiden johtajien työhön.

Tartuin aiheeseen kahdella alatutkimuksella. Ensin kokosin kirjallisuuskatsauksessa yhteen vuosina 2013–2023 julkaistut ja kotimaisesta tietokannasta löytyvät tutkimukset ja niissä esitetyt ongelmat. Luokittelin ongelmat viiteen luokkaan, joita olivat tehtävän ja toimenkuvan epäselvyys ja määrittämättömyys, itsensä johtaminen, toisten johtaminen, johtamisen rakenteelliset ongelmat, sekä organisatoriset ongelmat.

Tutkielman toisessa osassa tarkastelin, millä tavoin organisaation eri tasoja edustavien toimijoiden välisellä keskustelulla (ns. organisaatioraati) voidaan edistää ratkaisuiden löytämistä aiemmin löydettyihin ongelmiin. Kirjallisuuskatsauksen tulosten perusteella kokosin kolme teema-alustusta keskustelun virittäjäksi ja keskustelijoiksi kutsuin erään suomalaisen suuren kaupungin varhaiskasvatusorganisaation työntekijöitä, viranhaltijoita, sekä poliittisen päätöstason edustajan.

Toimintatutkimuksen viitekehyksessä kiinnostukseni oli kehitysehdotuksissa, joita keskustelussa tuotiin esille. Eniten kehitysehdotuksia teki poliittisen tason edustaja. Aineiston diskursiivisessa tarkastelussa seurasin, minkälaisia polkuja pitkin keskustelu eteni tehtyjen kehitysehdotusten jälkeen. Analyysissa tarkastelin sekä kehittämistyötä mahdollistavia, että ongelmia stabiloivia diskursseja. Tuloksena rakentui neljä erilaista diskurssia, jotka nimesin ehdotukselle avoimeksi ja ehdotukselta suljetuksi poluksi, risteykseksi, sekä sivupoluksi. Kehittämisen näkökulmasta risteys osoittautui tärkeimmäksi poluksi, sillä se sisälsi reflektiivistä pohdintaa omasta toimijuudesta ja ylipäätään kehittämisen tarpeista. Näin risteyksen käsite kehittää olemassa olevaa teoriaa kehittämispuheen luonteesta organisaatioissa.

Tutkielma tuo lisää ymmärrystä myös kehityspuheen esteistä. Aineiston yksi kiinnostavimmista kehitysehdotuksista oli halu lisätä vuorovaikutusta poliittisen päätöksenteon ja varhaiskasvatusorganisaation eri tasoilla työskentelevien ammattilaisten välillä, jotta päätöshetkellä lautakunnalla olisi kattavampi kuva päiväkotien ja alueiden arjesta ja niihn vaikuttavista tilanteista. Pyrkimykset vuorovaikutuksen lisäämiseen ajautuivat kuitenkin keskustelussa useimmiten ehdotukselta suljetulle polulle.

Huolimatta kehityspuheen esteistä, osoittautui organisaatioraati tämän tutkielman aineiston perusteella hyväksi tavaksi edistää vuorovaikutusta eri organisaatiotasojen välillä ja tarjota mahdollisuuksia päästä vaikuttamaan päätöksentekoon. Se toimi myös yhtenä hyvänä keinona lisätä keskustelijoiden tietoutta varhaiskasvatusyksikön johtamisen tutkimusperustaisesta tiedosta.

Heidi Kiljunen

Tähtäimessä vasrhaiskasvatusyksikön johtajuuden kehittäminen – Organisaatioraati kehittämispuheen polkuja rakentamassa.

Syfte
Skolvärlden i Finland har arbetat för att skapa en mer inkluderande skola för alla. Två yrkesroller inom skolvärlden som är viktiga för att kunna skapa och förverkliga en klass med inkludering i tanken är klassläraren och specialläraren. Min Pro gradu-avhandling baserar sig på artikeln “collaboration for inclusive practices: Teaching staff perspectives from Finland” skriven av Paju, B., Kajamaa, A., Pirttimaa, R. & Kontu, E. (2021). Artikeln presenterar tre olika samarbetsformer mellan klassläraren och specialläraren: Coordination, Cooperation och Reflective communication. Dessa samarbetsformer har jag använt mig av då det gäller kategoriseringen av samarbetsform mellan klasslärare och speciallärare. Jag har intervjuat fem klasslärare från fem olika svenskspråkiga skolor i Helsingfors. Avhandlingens syfte är att undersöka samarbetsformer mellan klasslärare och speciallärare i svenska skolor i Helsingfors. Detta ämne är av relevans då Finlands skolsystem strävar efter en mer inkluderande skola, där specialpedagogiken spelar en betydande roll.

Metoder
Studien var av kvalitativ metod med en fenomenografisk forskningsansats. Materialinsamlingen skedde under vintern 2024 genom enskilda intervjuer av fem olika klasslärare i svenskspråkiga skolor inom Helsingfors. Alla intervjusubjekt fick unisexnamn. Intervjuerna var semistrukturerade. Alla intervjuer skedde på distans för att skapa samma intervjusituation för alla intervjusubjekt. Klasslärarna svarade på frågor gällande inkluderande undervisning och deras samarbete med specialläraren. Data analyserades med en kvalitativ innehållsanalys, där jag kategoriserade och tematiserade intervjusubjektens svar.

Resultat och slutsats
Endast två av de tre samarbetsformerna framkom av intervjuerna. Samarbetsformerna Coordination och Cooperation. Ingen av klasslärarna visade ett ointresse eller negativ inställning mot inkluderande undervisning. Klasslärarna hade fått meningsfullt stöd av speciallärarna gällande skrivande av planer, lektionsplanering och differentiering i klassen. En av klasslärarna hade även ett samarbete med en specialklasslärare och blev uppdelad i två kategorier, på grund av varierande samarbetsformer. Inte en enda klasslärare hade fått anvisningar av skolans ledning om samarbetets form, vilket kan förklara varför samarbetsformerna Coordination och Cooperation var det mest framkommande.

Elias Ericsson
Klasslärarens samarbete med speciallärare i svenska skolor inom Helsingfors

Inkluusio on käsite, johon on voinut törmätä mediassa usein viime vuosina perusopetusta koskevan uutisoinnin ja keskustelun yhteydessä. Perusopetuksen toteuttamista ohjaa inkluusion arvot, eli ajatukset kaikkien oppilaiden yhdenvertaisuudesta ja tarvittavan tuen tuomisesta oppilaan lähikouluun. Tämän vuoksi luokanopettajien työhön kuuluu monenlaisten oppilaiden tuen tarpeiden huomioiminen työssään, sillä yhä suurempi osa erityistä tukea tarvitsevista oppilaista opiskelee tavallisissa luokissa.

Tutkimuksen tavoite ja toteutus

Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää, millaista on pitkään työssäolleiden luokanopettajien suhtautuminen inkluusiota kohtaan, eli kaikkien oppilaiden opettamisesta samassa luokassa sekä se, miten luokanopettajien suhtautuminen inkluusioon on pitkän työuran aikana muuttunut. Vaikka opettajien suhtautumista inkluusioon on tutkittu runsaasti, vähemmän on tutkittu työuran aikana tapahtuvaa muutosta, ja aikaisemmat tutkimukset ovat painottuneet määrälliseen tutkimustapaan. Tutkimukseni oli laadullinen tutkimus, ja tutkimusta varten haastattelin kuutta luokanopettajaa, joilla kaikilla oli vähintään kymmenen vuoden opettajakokemus.

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkimuksessa mukana olleet luokanopettajat pohtivat suhtautumistaan inkluusioon yleisesti ja myös konkreettisesti opettajan työn sekä oppilaiden näkökulmasta. Jokainen opettaja suhtautui inkluusioon enemmän positiivisesti kuin negatiivisesti. Yksikään tutkimuksessa mukana ollut opettaja ei kuitenkaan kannattanut inkluusiota automaattisesti hyvänä toimintatapana kaikille oppilaille. Opettajat suhtautuivat inkluusioon myös kriittisesti, esimerkiksi resurssien puute nähtiin haasteena inkluusion toteutumiselle.

Eniten opettajien suhtautumiseen inkluusiota kohtaan olivat vaikuttaneet omat kokemukset opettajan työstä. Myös erityisopettajaksi kouluttautuminen oli muokannut suhtautumista. Uran alussa koettu epävarmuus ja tietämättömyys oli muuttunut työuran edetessä rohkeudeksi, ja työura oli lisännyt ymmärrystä oppilaiden ja perheiden moninaisuuteen sekä opettajuuteen. Esihenkilöiden tuki ja riittävät resurssit nähtiin tärkeänä asiana inkluusion toimimisessa, samoin myös opettajan omat asenteet tukea tarvitsevia oppilaita kohtaan. Tutkimuksessani tuli ilmi se, että inkluusion toteutus vaatii ennen kaikkea yhteistyötä ja tarvittavia resursseja, kuten riittävästi henkilökuntaa sekä myös taitoa monenlaisten oppilaiden kohtaamiseen.

Mirjami Lipponen

“Tosi monelle toimii ja sitten on kuitenkin se vähemmistö, jolle mun mielestä ei toimi” : Pitkän työuran tehneiden luokanopettajien suhtautuminen inkluusioon ja suhtautumisessa tapahtuneet muutokset työuran aikana

Alakoulun aikana suhde musiikkiin kehittyy merkittävästi. Kaikki musiikilliset kohtaamiset ovat tärkeitä, koska ne vaikuttavat oppilaan käsitykseen itsestään musiikin parissa. Koetut onnistumiset vahvistavat oppilaan kokemusta musisoijana, kun taas epäonnistumiset heikentävät sitä. Luokanopettajan opettaessaan luokalle musiikkia, voi hän sisällyttää musisointia oppilaan kouluarkeen musiikin tuntien lisäksi. Monipuolisella ja kannustavalla musiikkikasvatuksella luokanopettajan on mahdollista tarjota oppilaalle vankka pohja musiikillisesti aktiiviselle elämälle. Myönteisen minäpystyvyyden rakentuminen on tärkeää erityisesti alakoulussa, koska yläkoulussa, musiikin muuttuessa valinnaiseksi oppiaineeksi, jokaisen oppilaan musiikillisiin kokemuksiin ei voida enää vaikuttaa samalla tavalla. Oppilaan saadessa tukea ja kannustusta alakoulun musiikkikasvatuksessa, muodostuu hänelle vankka minäpystyvyys, joka kannustaa jatkamaan harjoittelua myös itsenäisesti.

Tutkimustehtävä

Tutkimustehtävänä oli selvittää oppilaan musiikillisen minäpystyvyyden merkityksiin liittyviä käsityksiä ja millä tavoin musiikillista minäpystyvyyttä tuetaan musiikkikasvatuksessa. Alakoulussa musiikkikasvattajana toimii yleensä luokanopettaja, joten suuntasin tutkimukseni heidän käsityksiin ja käyttämiin työtapoihin. Tutkimuksessani syvennyin luokanopettajien käsityksiin oppilaan minäpystyvyyden merkityksistä, jotka selittävät opetukseen liittyviä valintoja. Lisäksi toin esiin tietoa, jonka avulla opettajat voivat opetustyössään tukea oppilaiden musiikillisia minäpystyvyyksiä. Tutkimuksen toteutin laadullisena eli kvalitatiivisena tutkimuksena. Aineiston keräsin haastattelemalla kolmea luokanopettajaa, jotka olivat opettaneet musiikkia luokalleen. Analysoin aineiston teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin.

Tutkimustulokset

Musiikkikasvatuksessa koetut onnistumiset ja osaamisen kokemus nähtiin tutkimuksessa tärkeinä. Oppilaan kokemus siitä, että musiikissa voi pärjätä nähtiin tukevan musiikissa toimimista ja kehittymistä. Opetuksessa kertyneiden taitojen varassa oppilas uskaltaa harjoitella ja musisoida niin yksin kuin yhdessä. Musiikkikasvatuksessa merkitykselliseksi koettiin musiikin mieluisuus ja musisoinnin ilon säilyttäminen.

Musiikillista minäpystyvyyttä tuettiin musiikkikasvatuksessa monipuolisesti. Oppilaan kokemukset musiikissa nähtiin tärkeäksi ja niihin pyrittiin vaikuttamaan erityisesti tehtävien sisältöjen ja harjoittelun kautta. Keskeistä oli, että jokainen oppilas pystyy osallistumaan opetukseen ja voi nähdä omat kykynsä myönteisessä valossa. Lisäksi nähtiin tärkeäksi, että opetuksella pystytään vastaamaan oppilaan yksilöllisiin tarpeisiin. Oppilaan taitojen ja varmuuden vahvistuessa uskaltaa hän tuoda osaamista esille myös luokan yhteisessä musisoinnissa. Opettajan palaute nähtiin myös tärkeäksi, koska sen avulla oppilasta voidaan kannustaa osallistumaan musisointiin ja tukea tunnistamaan ja arvostamaan omia taitojaan. Keskeistä oli, että oppilas voi kokea musiikissa myönteisiä tunteita, kuten onnistumista ja innostumista.

Tutkimukseni pohjalta toivon, että myös muut opettajat voivat tunnistaa musiikkikasvatuksen merkitykset. Olisi myös tärkeää, että musiikkikasvatuksen merkityksestä kiinnostutaan yhteiskunnallisella tasolla, jonka myötä koulujen ja opettajankoulutuksen musiikin opetuksen resursseja voitaisiin lisätä.

Noora Suomalainen
Oppilaan musiikillinen minäpystyvyys alakoulun musiikkikasvatuksessa – Haastattelututkimus oppilaan musiikillisen minäpystyvyyden merkityksistä ja sen tukemisesta luokanopettajien näkökulmista

Perheiden arki kodeissa sisältää monia kotitöitä. Lapsen tai lasten syntymän myötä perheeseen tulee kotitöiden ohelle paljon lapsiin liittyviä muistettavia ja huolehdittavia asioita, jotka muuttavat hieman muotoaan lasten kasvamisen myötä. Jotta kodin arki sujuu kotitöiden ja perheenjäsenten tarpeiden suhteen sujuvasti, tarvitaan kodin metatyötä. Tutkimuskohteenani oleva kodin metatyö on vastuunkantoa, ennakointia ja suunnittelua kotitöistä ja aikataulutuksesta. Se on näkymätöntä, ei-fyysistä vastuunkantoa, joka vaikuttaa arjen sujuvuuteen, mikä taas vaikuttaa perheiden hyvinvointiin arjessa jaksamisen kautta.

Tutkimuksen tavoitteet

Aiemmat tutkimustulokset viittaavat siihen, että äidit tekevät perheissä enemmän kodin metatöitä. Äidit myös kokevat olevansa päävastuussa kodin metatöistä ja kuormittuvansa niistä. Aihe on puhututtanut jonkin verran myös mediassa, ja metatyö kodeissa onkin noussut suurempaan tietoisuuteen. Tutkimuksessani olen kiinnostunut perheenisien näkemyksistä.

Kodin metatyö on vähän tutkittu aihe, jonka vuoksi sitä on erityisen tärkeää tutkia eri tulokulmista. Kodin metatyötä on tutkittu eri käsitteillä (metakotityö, cognitive labor, mental work) tai sivuttu hajanaisesti kotiin, perheeseen ja kotitöihin liittyvässä tutkimuksessa. Tutkimukseni tavoitteena on tuoda esiin isien ajatuksia kodin metatyöstä ja näin tuoda uutta näkökulmaa yleiseen keskusteluun. Koska aiempi tutkimus korostaa naisten ajatuksia, tavoitteeni on myös lisätä ymmärrystä sukupuolten vastakkainasetteluun.

Tutkimuksen toteutus

Aineistoni sisälsi seitsemän perheenisän puolistrukturoidut teemahaastattelut, joissa isät kertoivat ajatuksiaan metatyön jakautumisesta, perhevapaiden vaikutuksesta metatöiden jakautumiseen ja tasa-arvoisuuden kokemuksesta metatyön jakautumisessa. Aineistoni sisälsi näkemyksiä eri perhevaiheissa eläviltä isiltä, joilla on eri pituisia kokemuksia lapsiperheen isänä olosta. Kaikki haastateltavat elivät heterosuhteessa ja heillä oli kullakin yhdestä kolmeen kotona asuvaa lasta. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysilla.

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkimustulokseni auttavat ymmärtämään kodin metatöiden tekemistä, laittavat pohtimaan sukupuolten välistä vastakkaisasettelua ja ottavat osaa yleiseen metatöitä koskevaan keskusteluun. Tuloksissani ilmenee, että isät tekivät kodin metatyötä vaihtelevasti eri perheissä. Isät eivät kokeneet kuormittuvansa kodin metatöistä, sillä moniin niistä oli luotu rutiinit. Perheenisillä oli ajatuksia tasa-arvoisesta vanhemmuudesta ja kotitöiden jakamisesta, mutta kodin metatyöt olivat kuitenkin jakautuneet tietoisen jakamisen sijaan kaikissa aineistoni perheissä. Isät olivat omaksuneet kokemuksensa mukaan kotiin ja lapsiin liittyvää metatyötä perhevapailla ollessaan tai muuten kotona ja lasten kanssa aikaa viettäessään. Isät kokivat, että heillä saattaa olla puolisoidensa kanssa erilaisia näkemyksiä ja standardeja joidenkin metatöiden tekemiseen, ja heistä osa oli huomannut puolisossa kuormittuvan joskus enemmän metatöistä.

Aineistoni pohjalta näyttää siltä, että sukupuolten välillä on eroja ja isät näyttävät suhtautuvan metatöiden tekoon jossain määrin suoraviivaisemmin kuin heidän puolisonsa. Yksi keskeisimmistä oivalluksista tässä tutkimuksessa olikin se, että yleisellä tasolla miesten tapa suhtautua kotiin, kodin töihin ja lapsiin saattaa olla erilainen kuin naisten. Jatkotutkimusaiheeksi nousee kysymys siitä, onko sukupuoli ja sen tuomat oletukset ja odotukset niitä, jotka määrittävät suhtautumista kotiin ja lastenhoitoon ja tätä kautta metatyön määrään kodeissa. Kiinnostavaa olisi myös tutkia, kuinka ylisukupolvistuminen näkyy kodin sisäisissä vastuunjaoissa ja mitkä keinot vaikuttavat siihen, että näiden mahdollinen ylisukupolvistuminen saadaan katkeamaan ja minkälaista tarvetta sille ylipäätään nähdään.

Salla Toivonen: Perheenisien kokemuksia metatyöstä lapsiperheessä