Tekijä: graduparaati

Lukiolaisten oppimisen ja opiskelun tuen tarpeita on käsitelty jonkin verran mediassa ja yhteiskunnallisissa keskusteluissa. Toinen lukio-opintoihin liittyvä esillä oleva aihe on kouluhyvinvointi, erityisesti opinnoissa jaksaminen sekä niissä uupuminen. Näitä on käsitelty myös juuri uudistunutta lukiolakia kehittäessä, sillä nämä teemat ovat myös lakimuutoksen keskiössä. Siksi myös tässä tutkielmassa haluttiin pureutua sekä oppimisen ja opiskelun että kouluhyvinvoinnin kysymyksiin.

Tutkimustehtävät ja tutkittavat henkilöt

Koulumaailmaa tutkittaessa on edelleen melko yleistä, että erilaiset asiantuntijat tai opettajat kertovat näkökulmansa tutkittavasta aiheesta. Tässä tutkimuksen tarkoituksena oli kuitenkin saada opiskelijoiden oma ääni kuuluviin. Mitä he ajattelevat lukiossa saamistaan tukitoimista? Millaisia tuen tarpeita opiskelijat nimeävät heillä olevan? Entä mitkä keinot opiskelijoiden mielestä parantaisivat lukiossa oppimista, opiskelua sekä kouluhyvinvointia?

Tähän tutkimukseen osallistui 29 lukiolaista pääkaupunkiseudulta. Aineisto on kerätty fokusryhmähaastatteluilla sekä sähköisellä kyselyllä. Tutkittavat osallistuivat näistä kumpaankin.

Tutkimustuloksia sekä johtopäätöksiä

Oppimisen ja opiskelun tukea kuvattiin tämän tutkimuksen vastauksissa konkreettisilla esimerkeillä ja toiveilla, jotka usein kohdennettiin tiettyyn lukion ammattiryhmään. Kouluhyvinvointiin liittyvissä vastauksissa taas korostui laajemmin koko kouluyhteisön merkitys tietyn ammattiryhmän sijasta. Yhteistä kaikille tutkimustuloksille oli, että lukiolta toivotut tukimuodot olivat maltillisia ja jopa arkisia. Lukiolaiset nostivat tärkeäksi muun muassa henkilöstön ajan ja läsnäolon, tuen henkilökohtaisuuden ja toimivan tiedotuksen tukitoimien mahdollisuuksista oppimisen, opiskelun sekä kouluhyvinvoinnin edistäjinä. Samalla esiin nousi oman tiedonhaun merkitys tuen saamiseksi: opiskelijoille ei aina ollut selvää, kehen lukion henkilökunnasta voisi ottaa yhteyttä tukiasioissa. Kouluhyvinvoinnin edistäjäksi nostettiin myös fyysinen ympäristö aina puhtaasta sisäilmasta kouluruokailun merkitykseen. Myös koulukaverit sekä muu lähipiiri nähtiin vastauksissa olennaisena osana kouluhyvinvoinnin edistämistä.

Kaiken kaikkiaan lukiossa esiintyvä tietynlainen pärjäämisen kulttuuri näkyi myös näissä tutkimustuloksissa. Uupumisen oireita saatetaan usein pitää lukiossa normaalina tilana, eikä mahdollisia oppimisen pulmia tai uupumisen merkkejä aina haluta tuoda esille. Siksipä tässäkin tutkimuksessa lukiolaisten oppimisen, opiskelun ja kouluhyvinvoinnin tukeminen näyttäytyy kaikkien yhteisenä asiana: niin opiskelijoiden kuin henkilökunnankin.

Uuden lukiolain mukaista kouluarkea aletaan toteuttaa viimeistään elokuussa 2021. Sen jälkeiset tutkimukset ovatkin mielenkiintoisia: millaisena opiskelun, oppimisen ja hyvinvoinnin tuki silloin näyttäytyy? Milla tavalla lukiolaki vaikuttaa näihin aiheisiin lukiolaisten näkökulmasta?

 

Mari Koponen

Pro Gradu: Tuen tarpeet ja tuen tarjonta lukiokoulutuksessa – lukiolaisten näkemyksiä ja kokemuksia

Under utbildningen lär sig klasslärarstuderanden teori och färdigheter som de kan tillämpa i arbetslivet. De skapar sig även en bild av hur vardagen i klassrummet ser ut och hurdan roll de själv har som lärare. Verkligheten stämmer inte alltid överens med bilden som studeranden har. Det finns en skillnad mellan teori och verklighet, teorier är ofta ganska abstrakta medan verkligheten är mera komplex. Konsten att reflektera kan fungera som en brygga mellan det som studeranden har lärt sig under utbildningen och arbetet som klasslärare.

Traditionellt har praktiker gett studeranden möjligheter att träna färdigheten att reflektera och att utveckla sig som lärare. Praktiker har dessvärre sina begränsningar. Oftast går man bara några enstaka gånger på praktik under utbildningen. Tiden för praktiken är begränsad. Och praktiker kan medföra vissa etiska dilemman, man vill kanske inte utsätta eleverna på praktikplatser för vad som helst. Det kan också vara så att praktiken är relativt enformig och inte ger studeranden de erfarenheter som den skulle behöva. Datorsimuleringen skulle kunna ge studeranden möjligheten att erfara en större variation av situationer som de kan stöta på i och utanför klassrummet. Detta har varit utgångspunkten för studien.

Målet med studien var att undersöka vad som händer när studeranden jobbar med en simulering och att analysera hur de reflekterar. Om man förstår processerna bättre skulle man också kunna göra simuleringar bättre.

Under studien har jag observerat studeranden medan de jobbade med en simulering. De jobbade i par och jag bad dem att tänka högt. På det viset fick jag en inblick i deras reflektioner. Efter simuleringen diskuterade vi deltagandes reflektioner, och efter det intervjuade jag dem. 

Jag har använt olika kategorier av reflektion som analysverktyg. Reflektion kan man dela in i olika former (reflektion-i-handling, reflektion-över-handling och reflektion-för-handling) och olika nivåer (teknisk, praktisk och kritisk). Med hjälp av analysverktyget identifierade jag teman som studeranden reflekterade över.

Resultaten av studien visar att simulering väcker ett brett spektrum av reflektioner. Därmed kan man konstatera att simulering stöder studerandes reflektion, inte minst kritisk reflektion. Reflektionerna tangerade ofta elevens behov och på det viset är studien helt i linje med målsättningen för dagens lärarutbildning. Simulering kan med andra ord användas för att stöda denna målsättning.

Simuleringen som användes i studien handlade om ett samtal med en elev. Samtidigt nämnde flera deltagare att de under sina praktiker inte hade haft möjligheten att ha samtal med enskilda elever. På det sättet visar studien också att simulering mycket riktigt kan bidra till en större variation av erfarenheter.

Sander Siebrand

Pro Gradu: Klasslärarstuderandes reflektion vid simulering av pedagogiska möten

Nykypäivän keskustelussa yhä enemmän kuuluu kuluttajien kaipuu ekologisempiin pakkausmateriaaleihin. Jätemeressä muovipusseihin tukehtuvat kilpikonnat vaikuttavat meihin kaikkiin populaarikulttuurin kuvista tieteellisten artikkelien otsikoihin. Mutta mitä ajatuksia opiskelijoilla on aiheeseen? Tutkimuksessani tutkittiin yliopisto-opiskelijoiden näkemyksiä ja toimintatapoja kierrättämiseen, sekä sitä, onko opiskelijoilla kiinnostusta hankkia ekologisempia pakkausmateriaaleja. Mielenkiinnonkohteena oli myöskin kuulla, minkä syiden takia opiskelijat kokivat kierrättämisen tärkeänä, jos he niin ajattelivat.

Aiempien tutkimusten mukaan korkeammin koulutetut henkilöt kierrättävät enemmän vähemmän koulusta saaneet. Elintarvikepakkauksien valintaa koskien on tutkimuksissa käynyt ilmi, että kuluttajat yhä enemmän toivovat hankkimiltaan tuotteilta ekologisuutta myöskin pakkauksien osalta. Kierrättämisen toteutumiseen vaikuttaa esimerkiksi kuluttajan tiedot ja taidot, kokemus kierrätyksen tärkeydestä ja helppo pääsy kierrätysmahdollisuuksien pariin. Kestävän kehityksen toimintatapoja, ja sitä kautta myöskin kierrättämisen taitoja voidaan opettaa koulussa, esimerkiksi kotitalousopetuksessa.

Kyselytutkimuksella tarkastelemaan opiskelijoiden asenteita

Opiskelijoiden asenteita ja toimintatapoja kierrättämiseen sekä mielipiteitä elintarvikepakkauksien kierrättämisestä on tutkittu melko vähän, Suomessa ei oikeastaan ollenkaan. Tutkimuksella pyrin kartoittamaan tilannetta, millaisia asenteita tulevaisuuden korkeakoulutetuilla on kierrättämiseen, ja sitä valitaanko elintarvikkeita niiden kierrätettävien pakkauksien vuoksi. Lisäksi kartoitettiin sitä, että mitkä materiaalit koettiin helposti kierrätettäviksi ja mitkä tekijät erityisesti vaikuttavat elintarvikkeiden valintaan.

Tutkimus toteutettiin netissä täytettävänä kyselynä. Vastaajat rekrytoitiin suljettujen kanavien kautta Helsingin yliopiton ja Aalto yliopiston opiskelijoista. Yhteensä vastauksia saatiin 31 kappaletta. Vastaajaksi saatiin 16 miestä ja 15 naista, ja he edustivat useita eri tiedekuntien opiskelijoita. Iältään vastaajat olivat 19–28-vuotiaita, ja asuivat kaikki Helsingissä.

Lähes kaikki kyselyyn vastanneista pitivät kierrättämistä tärkeänä

Tutkimuksessa selvisi, että tutkimukseen osallistuneista opiskelijoista kaikki, paitsi yksi vastaaja piti kierrättämistä tärkeänä. Kierrättämistä pidettiin jokaisen henkilön vastuuna. Kierrättäminen oli vastaajien mielestä tärkeää erityisesti luonnon ja ympäristön vuoksi. Lisäksi haluttiin omalta osalta pienentää jätekuormaa, ja toivottiin käytettyjen materiaalien olevan sellaisia, että niitä voidaan käyttää uudestaan. Ekologisimpana elintarvikepakkausmateriaalina pidettiin kartonkia. Toisaalta vastauksissa pohdittiin myös sitä, että ekologisin materiaali on sellainen, joka parhaiten suojaa pakattua elintarviketta. Joissain tilanteissa sen todettiin olevan myös esimerkiksi muovi.

Muovin kierrätystä pidettiin hankalana, sillä muovin kierrätyspisteitä ei löydy läheskään jokaisesta taloyhtiöstä. Vastaajista suurin osa valitsi elintarvikkeita ekologisen pakkausmateriaalin perusteella ainakin silloin tällöin. Vastanneilla opiskelijoilla kuitenkin erityisesti elintarvikkeen valinnassa valintakriteerinä painoi maku ja hinta. Kuitenkin,  jos hinta oli sama, kyselyyn vastanneet opiskelijat mielellään valitsivat ekologisemmin pakattuja elintarvikkeita, esimerkiksi ympäristön vuoksi, ja koska luonnon suojelua pidettiin tärkeänä.

Kierrätyksen haasteeksi muodostui esimerkiksi muovinkierrätyspisteiden puuttuminen ja pienten opiskelija-asuntojen tilat, joissa erilaisten lajittelujakeiden säilyttäminen on haasteellista. Asenne kierrättämiseen oli tutkimukseen osallistuneiden opiskelijoiden joukossa kuitenkin hyvin korkea. Tutkimuksessa näkyi myös erityisesti koulutuksen merkitys; monet kyselyyn vastanneista kokivat oppineensa kierrätyksen taitoja erityisesti koulussa. Peruskoulun kotitalousopetuksessa voidaan opettaa taitoja, jotka kantavat ja vaikuttavat kestävissä toimintatavoissa vielä aikuisuudessakin.

Hanna Antola

”Sillä voin tehdä oman osani tämän maapallon pelastamiseksi’’ Opiskelijoiden näkemyksiä ja toimintatapoja elintarvikepakkauksien kierrättämisestä

I Österbotten bor det ställvis lika många svenskspråkiga personer i kommunerna som på Åland. Det är vanligt att man på de här områdena endast använder sig av svenska för att sköta dagliga ärenden. Finskan känns mer eller mindre obekant för en del, eftersom de så sällan kommer åt att använda den. Detta kan lätt leda till att unga människor inte uppfattar ett behov av att lära sig finska i skolan.  

Frågorna… 

Jag ville ta reda på hurdan motivation enspråkigt svenska elever i Österbotten har för att lära sig finska. Samtidigt var jag intresserad av att få veta hur lärarna beaktar elevernas motivation i planeringen av finskundervisningen. Är det så att finskan känns onödig och svår bland eleverna i landets svenskspråkiga delar? Om så är fallet – vilka bakomliggande orsaker finns det? Vad gör finsklärarna på orten för att locka eleverna till att vilja lära sig finska? För att få svar på mina frågor intervjuade jag elever i årskurs åtta och därtill även finsklärare som undervisar dessa. Samplet kom att bestå av åtta elever och fyra finsklärare. Intervjuerna gjordes under åren 2005 och 2018 med lärarna och 2019 med eleverna.  

Den teoretiska referensramen i min forskning utgörs av Självbestämmandeteorin av Deci och Ryan (2002) och  Eccles och Wigfields (2000) teoretiska modell för Förväntan-värdeteorin. Jag har med kvalitativa metoder försökt förstå lärarna och eleverna utgående från deras respektive perspektiv. Min analysmetod är tematisk, vilket innebär att jag plockat fram återkommande teman som både lärarna och eleverna berättar om i intervjuerna. Jag ville att frågorna skulle vara så öppna och intressanta för informanterna som möjligt för att ge rum åt varje enskild lärares och elevs tankar. Detta var ett koncept jag följde vid samtliga intervjutillfällena. 

…och svaren. 

Ord som “svårt”, “frustrerande”, “måste”, “behöver finskan i framtiden”, “grammatik lösryckt från talandet” är sådant som kom fram i både lärarnas och elevernas svar. Det visade sig dock att eleverna vill lära sig finska. Både lärarna och eleverna var enade i denna åsikt. Problematiken ligger närmast i hur inlärningen av finska kan förverkligas. Det är sällan eller aldrig som man i de svenska delarna av Österbotten kommer i naturlig kontakt med finskan. Tandempedagogiken kan vara en fungerande lösning på detta. Genom e-klasstandemundervisning kan elever från finskspråkiga och svenskspråkiga skolor mötas digitalt över nätet och en naturlig språkinlärning kan ske mellan eleverna. 

Resultaten… 

Eleverna tycker att det är svårt att förstå och tala finska, men de flesta känner att det är viktigt att i framtiden behärska båda inhemska språken. Eleverna var väl medvetna om att man behöver kunna finska för att jobba i Finland. Lärarna hade utvecklat sina undervisningsmetoder en hel del från år 2005 fram till år 2018. Det hade blivit mera viktigt för lärarna att beakta elevernas intressen i undervisningen när jag intervjuade dem år 2018. Under de senaste åren hade drama och olika former av finsk populärkultur tagits in i undervisningen för att motivera eleverna. Lärarna ansåg inte längre att motivationen är något som eleverna själva ansvarar för. Jag upplever att läroplanen har stor påverkan på hur undervisningen förverkligas i skolan. Både lärarna och eleverna ansåg att det är bristen på autentiska språkmiljöer som gör att finskan känns svår och obekant.  

…och framtidsplanerna 

Som följande tema skulle det vara intressant att undersöka hur tandemundervisningen kunde utvecklas så att den blir en fast del av språkundervisningen i våra skolor. Jag hoppas att språkundervisningen kan göras intressant och motiverande för alla elever. Det har visat sig i min studie att samarbete mellan skolor med olika språk är lönsamt och att eleverna uppskattar det. Det här behöver vi absolut jobba vidare på! 

Lotta Yliaho-Lehtonen 

Finska – att inte behärska det man känner att man måste kunna. Elevers och finsklärares tankar kring enspråkigt svenska elevers motivation för att lära sig finska. 

  

Dyslexi, eller läs- och skrivsvårigheter, är en relativt vanlig inlärningssvårighet hos elever. Enligt olika uppskattningar har ungefär 3-15% av alla elever läs- och skrivsvårigheter. Definitionerna för läs- och skrivsvårigheter (dyslexi, specifika lässvårigheter, fi: lukivaikeus) varierar något och det finns ingen tydlig cut off –gräns för elever med läs- och skrivsvårigheter och elever som annars bara är ”dåliga läsare”.

Läroplanen 2014 föreskriver en mångsidig bedömning. Elevers svårigheter ska tas i beaktande i bedömningen och elever ska ha möjlighet att visa sina kunskaper på många olika sätt. Läroplanens anvisningar kan dock anses vara rätt ospecifika och de lämnar mycket tolkningsutrymme. Detta kan vara både bra och dåligt; å ena sidan ges lärare fria händer att bedöma mångsidigt, å andra sidan kan alltför löst formulerade anvisningar leda till att lärare blir osäkra på hur de ska gå till väga. Tidigare forskning visar också att lärare upplever bedömning som komplicerat, speciellt då det gäller elever med speciella behov.

Syftet med min undersökning var att beskriva, analysera och tolka hur lärare i högstadiet upplever bedömning och betygsättning av elever med läs- och skrivsvårigheter (dyslexi). Jag valde högstadielärare därför att man i högstadiet måste ge elever siffervitsord. Dessutom har grundskolans avgångsbetyg en betydande inverkan på elevers fortsatta utbildningsmöjligheter. Syftet var även att undersöka hur lärarna tryggar elevers möjligheter att visa sina kunskaper på ett adekvat sätt. Vidare undersöktes huruvida lärarna ansåg att elever med läs- och skrivsvårigheter blir rättvist bedömda.

Forskningen genomfördes som en kvalitativ studie med fenomenografisk forskningsansats. Materialinsamlingen bestod av åtta semistrukturerade, personliga intervjuer med ämneslärare som arbetar i två finlandssvenska högstadier. Det insamlade materialet analyserades med hjälp av tematisk analys.

Resultat och slutsatser

Lärarna uttryckte en genuin vilja att stöda elever med dyslexi och de uppgav sig vara flexibla i bedömningen. Lärarna ville bedöma på ett humant sätt och inte vara alltför stränga med elever som har det svårt. Samarbetet med specialundervisningen upplevdes som mycket viktigt. Specialundervisningen försåg vanligtvis lärarna med information om elever med svårigheter i början av terminen. Lärarna upplevde att det kunde vara svårt i sådana fall då elevers stödplaner inte var uppdaterade, eller om de var osäkra på hurudana svårigheter eleverna hade.

Enligt lärarna stöder läroplanen elever med dyslexi. Bedömningen ska ju vara mångsidig och bestå av flera delområden. Elever som är svaga i skriftlig produktion kan t.ex. kompensera med goda muntliga kunskaper. De på sina ställen oprecisa bedömningskriterierna kunde även tolkas till elevernas fördel.

De vanligaste stödmetoderna som användes var muntlig komplettering under provtillfällen, extra provtid och provskrivning i liten grupp. Dessa var standardverktyg i bägge skolorna, och lärare upplevde att de stödde elever med läs- och skrivsvårigheter.  Några lärare uppgav även att de använde sig av ett intuitivt, lättbegripligt språk i provsammanhang. Anpassade prov och bedömning enligt tyngdpunktsområden förekom också. Elevers positiva lektionsaktivitet kunde höja vitsordet. Lärarna i språk uttryckte svårigheter i bedömningen av elevers stavfel, och de hade lite olika bedömningsförfaranden. Några språklärare använde sig av dubbelbedömning (två vitsord, det ena på basen av bedömningsgrunderna för alla, det andra med beaktande av elevens svårigheter), en inofficiell metod vars ursprung förblev oklar.

IT-hjälpmedel användes i mycket liten utsträckning, förutom spellchecken i Officeprogrammen. Inga specialiserade program eller appar för personer med dyslexi var i användning (som t.ex. StavaRex, Saida, SpellRight eller Claro Scanpen). Lärarna medgav att de inte var speciellt insatta i ämnet. Många lärare var också osäkra på om det fanns ljudböcker i deras ämne.

Lärare uppgav att de gjorde sitt bästa för att beakta elevers svårigheter i bedömningen och de upplevde vanligtvis att eleverna blev rättvist bedömda.

Studien visar att lärare gör så gott de kan och att de försöker beakta elevers svårigheter i bedömningen, så gott det går. Skillnader i förfarande lärare emellan kan dock leda till ojämlik bedömning. Då det gäller IT-hjälpmedel skulle det behövas mer resurser och träning. Det behövs även mer satsningar på ljudböcker eller kompenserande material för lässvaga elever.

Förslag till fortsatt forskning kunde vara att undersöka bedömningen ur elevernas, föräldrarnas eller speciallärarnas synvinkel. Vidare skulle man kunna forska i hur mycket ljudböcker är i användning i skolor idag.

Carola Carpentier

Pro Gradu: Bedömning av elever med läs- och skrivsvårigheter – upplevelser och erfarenheter ur högstadielärarnas perspektiv

Lukio on yksi nuorten keskeisimpiä elämänalueita, jolla on kokonaisvaltaisuutensa vuoksi merkittävä vaikutus lukiolaisten hyvinvointiin. Lukiolaisten hyvinvointi ja jaksaminen on ollut viime aikoina paljon esillä julkisessa keskustelussa, jonka myötä on selvää, että kiinnostus nuorten hyvinvointiin ja jaksamiseen on jatkuvasti kasvussa.

Lukion säädöspohjaan on tullut muutoksia syksyllä 2019. Lukiouudistuksen myötä opiskelijoiden hyvinvointiin ja oppimisen tukeen tulisi kiinnittää entistä paremmin huomiota, joka näkyy esimerkiksi siinä, että erityisopetuksen tarjoaminen lukiossa on uudistuksen myötä lakisääteistä. Ajatuksena on se, että kenenkään oppimispotentiaalia ei hukattaisi, vaan jokainen saisi opinnoissaan tarvitsemansa tuen. Näkökulmana on, että henkilökohtainen tuki parantaa jaksamista ja lisää opiskelumotivaatiota.

Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää, mistä lukiolaisten hyvinvointi koostuu ja millaista tukea lukiolta tarvitaan. Erityisesti olin kiinnostunut siitä, mistä osa-alueista nuoret itse kuvaavat oman hyvinvointinsa rakentuvan. Tätä kautta lähestyin myös kysymystä siitä, miten lukio voi tukea nuorten hyvinvointia ja jaksamista parhaalla mahdollisella tavalla. Tarkoituksenani oli tutkimuksen tulosten perusteella rakentaa lukiolaisten hyvinvointimalli, joka antaa kokonaiskuvan siitä, mitä kaikkea tarvitaan siihen, että lukiolainen voi hyvin.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimusaineistoni on kerätty kuudella fokusryhmähaastattelulla ja sähköisellä kyselyllä. Kohderyhmänä toimi 29 lukiolaista kolmesta eri lukiosta. Lukiolaiset pääsivät tutkimuksessa kertomaan omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan liittyen oppimisen tukeen, hyvinvointiin ja jaksamiseen. Tutkimusaineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä.

Lukiolaisten hyvinvointimalli

Tutkimusaineiston pohjalta rakentui lukiolaisten hyvinvointimalli, jonka perusteella lukiolaisten hyvinvointi koostuu kolmesta ulottuvuudesta: elämänhallinnasta, koulun olosuhteista ja sosiaalisista suhteista. Jokainen osa-alue jakautuu useampaan alakohtaa. Elämänhallintaan kuuluu lukiolaisen oman elämän ohjaus, elämäntavat ja terveys. Koulun olosuhteisiin puolestaan linkittyvät opinnot, itsensä toteuttamisen mahdollisuus ja koulun fyysiset olosuhteet. Sosiaaliset suhteet koostuvat omasta tukiverkostosta ja lukion yleisestä ilmapiiristä.

Jotta lukiolainen voi hyvin, jokaisen hyvinvointimallin osa-alueen tulee olla tasapainossa. Ei riitä, että koulun olosuhteet ja sosiaaliset suhteet ovat kunnossa, jos lukiolainen kokee, että elämänhallinta pettää. Ei myöskään riitä, että elämänhallinta ja koulun olosuhteet ovat kunnossa, jos sosiaalisissa suhteissa on vikaa ja niin edelleen. Lukiolaisen elämä on hyvin kokonaisvaltaista, joten hyvinvointi on turvattu vain niin, että suuret palaset saadaan kohdilleen.

Tutkimuksessa korostui lukiolaisten oma toimijuus. Monet tekijät elämänhallinnan ja sosiaalisten suhteiden osa-alueilla ovat nuoresta itsestään riippuvaisia. Tästä huolimatta lukion tarjoama tuki jokaisella hyvinvointimallin osa-alueilla on kiistattoman tärkeää. Esimerkiksi hyvinvointiin vaikuttavaan oman elämän ohjauksen onnistumiseen lukiolaiset liittivät keskeisesti sen, miten he saavat sovitettua yhteen opinnot ja muun elämän. Aikatauluttamisen ja suunnittelun taitoa ei koettu itsestään selvänä, vaan siihen kaivattiin lukiolta tukea. Tutkimuksen läpileikkaavana teemana toimi se, että nuorten itsenäisyydelle ja autonomialle tulee antaa tilaa, mutta kuitenkin tukea tilanteissa, kun tukea tarvitaan. Kaiken kiireen keskellä olisi tärkeä huomata opiskelijat ihmisinä, jotka kaipaavat tukea ja eteenpäin vievää palautetta tekemiselleen.

Mitä jatkossa?

Lukiolaisten jaksaminen ja hyvinvointi tulee ottaa vakavasti. Jatkossa tarvitaan lisää tutkimusta aiheesta, jotta toimintaa osataan kehittää oikeaan suuntaan – vain sen kautta voidaan rakentaa kestävää tulevaisuutta. Uupuneista nuorista on pitkä matka hyviksi, tasapinoisiksi ja aktiivisiksi yhteiskunnan jäseniksi, joten lukiolaisten hyvinvointiin ja jaksamiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota, jotta lukion tarkoitus voidaan saavuttaa.

Lukion tulisi olla paikka onnistumiselle, oppimiselle ja hyville käytänteille. Toimintakulttuurin muutos ei ole aina helppoa, mutta vain sen kautta voidaan löytää uusia hyviä toimintatapoja, joilla voidaan edistää opiskelijoiden oppimista ja hyvinvointia. Yhteiskunnan kannalta voidaan ajatella, että nuorten hyvinvointiin panostaminen on investointi tulevaisuuteen.

Nelli Saarelainen

”Painolasti omilla harteilla”
Lukiolaisten hyvinvoinnin ulottuvuudet ja tuen tarve opiskelijoiden näkökulmasta

Hemläxor hör till vardagen i de flesta skolor. De väcker känslor och frågan om deras nytta har debatterats. Den begränsade forskningen på området ger motstridiga signaler om hemläxors nytta. Läroplanen i Finland kräver inte att hemläxor används i undervisningen. Det är alltså läraren som avgör om, hur och hurdana hemläxor eleverna skall få. Matematik är ett ämne där hemläxor är i utbredd användning. Det är således intressant att utreda hur lärare tänker kring hemläxor i just matematik och hur de anvisade hemläxorna relaterar till den (social)konstruktivistiska syn på lärande som är framträdande i läroplanen. Syftet med min pro gradu -avhandling var att ta reda på hurdana hemläxor i matematik klasslärare anvisar och hur de argumenterar antingen för eller emot hemläxor i matematikundervisningen. Fokus var på effekter som utvecklar matematiska kunskaper. Även klasslärarnas syn vad gäller vikten av föräldrars engagemang i elevernas läxläsning i läroämnet matematik undersöktes.

För att besvara forskningsfrågorna skickades en enkät till klasslärare i tre svenskspråkiga skolor i huvudstadsregionen. Enkäten innehöll både flervalsfrågor och öppna frågor. 19 klasslärare besvarade den. Svaren har analyserats både kvantitativt och kvalitativt. Metodansatsen var deduktiv.

Vad kom jag då fram till i studien? Studien visade att de deltagande klasslärarna har ett i hög grad socialkonstruktivistiskt synsätt på lärande. Detta syns ändå inte i någon stor utsträckning i den typen av hemläxor som de i matematik använder sig av. Vad gäller utformningen av hemläxorna ligger fokus hos klasslärarna på repetitiva mekaniska räkneuppgifter som skall göras på egen hand. T.ex. problemlösningsuppgifter använder de mycket mer begränsat även om många har en tro på att problemlösningsuppgifter vid sidan om repetitionsuppgifter stöder matematikinlärning. De hemuppgifter lärarna angav sig ge kräver inte i någon stor utsträckning att de görs just utanför skoltid vilket kan leda till frågan huruvida hemläxor används för att tiden i skolan inte räcker till. Merparten av de deltagande klasslärarna motiverade användningen av hemläxor i matematikundervisningen just med att eleverna skall repetera. Största delen av klasslärarna ansåg att det är viktigt med en vuxens hjälp med hemläxorna. Trots att ett av undervisningens främsta uppdrag enligt läroplanen är att främja jämlikhet reflekterade enbart tre lärare kring risken av att föräldraengagemang kan leda till ojämlikhet. Hänvisning till läxklubb var det botemedlet som oftast nämndes mot avsaknad av läxläsningsstöd hemma. De flesta klasslärare visade en oproblematisk inställning till användningen av hemläxor som undervisningsmetod i matematik.

Jessica Lindqvist

Pro Gradu: Är det bara häxor som ger läxor? Klasslärares syn på hemläxor i matematikundervisningen

Tutkimustehtävä

Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää päiväkodin johtajien näkemyksiä varhaiskasvatuksen opettajan tiimin pedagogisesta johtajuudesta. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin, miten päiväkodin johtajat tukevat sekä mahdollistavat varhaiskasvatuksen opettajan toimimista tiimin pedagogisena johtajana ja millaisia mahdollisuuksia sekä haasteita siihen heidän mukaansa liittyy. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostui pedagogisen johtajuuden kuvaamisesta varhaiskasvatuksen kontekstissa. Viitekehys tarkentui myös kartoittamalla valmentavaa johtamista, moniammatillista tiimityöskentelyä ja varhaiskasvatuksen opettajan työnkuvaa sekä työtehtäviä.

Tutkimus on kvalitatiivinen haastattelututkimus, joka perustuu sisällönanalyysiin. Haastattelut toteutettiin ryhmähaastatteluina. Yhteensä ryhmiä oli neljä ja haastateltavia kaksitoista. Haastateltavat olivat osa EduLeaders-hankkeen tutkimus- ja arviointikokonaisuutta. Hankkeessa tutkitaan ja arvioidaan kasvatus- ja opetusalan johtajuuden perusopintoja sekä kehitetään tämän tiedon pohjalta kyseisiä opintoja ja aineopintoja.

Tutkimuksen tulokset ja niiden hyödyntäminen

Tämän tutkimuksen aineiston perusteella vaikuttaa siltä, että varhaiskasvatuksen opettaja toimii tiimin pedagogisena johtajana, mikä näkyy muun muassa hänen työnkuvassaan. Päiväkodin johtajat tukivat varhaiskasvatuksen opettajan tiimin pedagogista johtajuutta muun muassa valmentavan johtamisen keinoin. Haasteina vastaajat näkivät opettajapulan ja siihen liittyen etenkin pätevien varhaiskasvatuksen opettajien puutteen sekä toimintakulttuurin muutokseen liittyvät seikat.

Varhaiskasvatuksen opettajan tiimin pedagoginen johtajuus on tällä hetkellä hyvin ajankohtainen aihe varhaiskasvatuksen kentällä eikä sitä ole vielä tutkittu kovinkaan runsaasti. Uskon, että tutkimukseni avulla voidaan selkeyttää varhaiskasvatuksen opettajien asemaa ja heidän työtehtäviään sekä myös kehittää koko varhaiskasvatusta alana. Luulen, että tutkimukseni tukee myös varhaiskasvatuksen pedagogisen johtajuuden merkityksen sekä sen arvon tunnustamista.

Jatkotutkimuksen aiheet

Päiväkodin johtajalta vaaditaan jatkossa ylempää korkeakoulututkintoa, joten saattaisi olla mielenkiintoista tarkastella, millaisia näkemyksiä ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneilla päiväkodin johtajilla on suhteessa muun tutkinnon suorittaneisiin johtajiin, joihin kuuluvat esimerkiksi alemman korkeakoulututkinnon suorittaneet kasvatustieteen kandidaatit ja sosionomit sekä opistotasoisen tutkinnon suorittaneet päiväkodin johtajat.

Emmi Kallioniemi
Päiväkodin johtajien näkemyksiä varhaiskasvatuksen opettajan tiimin pedagogisesta johtajuudesta

Maailmassamme korostuu nykyään voimakkaasti erilaiset konfliktit, uhat ja haasteet. Myös koulun tulisi valmistaa lapsia tällaisessa maailmassa elämiseen. Tarvittavia valmiuksia olisi mielestäni luja usko valoisaan tulevaisuuteen, hyvyyteen, yhdessä tekemiseen ja vaikuttamisen mahdollisuuksiin. Viime aikoina positiivinen psykologia ja positiivinen pedagogiikka ovatkin kasvattaneet suosiotaan. Yksi positiivisen pedagogiikan osa-alue on luonteenvahvuuskasvatus, jonka avulla oppilaat yritetään saada huomaamaan ja hyödyntämään omia vahvuuksiaan.

Olin mukana eräässä hankkeessa, jossa opettajat olivat saaneet koulutuksen vahvuuksien opettamiseen alakoulussa. Kävin tapaamassa näitä opettajia ja heidän luokkiaan. Halusin tuoda esiin oppilaiden kokemuksia ja ajatuksia tällaisesta vahvuuskasvatuksesta ja luonteenvahvuuksien merkityksestä. Tutkimukseni tavoitteena oli siis kuvata vahvuusopetukseen osallistuneiden oppilaiden käsityksiä vahvuuksista.

Aineistonkeruussa sovelsin vertaishaastattelun periaatteita, eli laitoin oppilaat haastattelemaan toinen toisiaan. He saivat valmistautua tilanteeseen keksimällä itse haastattelukysymyksiä toisilleen, ja sen jälkeen he toteuttivat haastattelun itsenäisesti ja videoivat sen. Näin pyrin saamaan oppilaiden oman äänen mahdollisimman hyvin kuuluviin.

Tutkimustuloksina sain valtavasti erilaisia ajatuksia vahvuuksista ja vahvuusopetuksesta. Oppilaat olivat kykeneviä hyvin monipuoliseen ja syvälliseen pohdintaan. Muodostin oppilaiden käsityksistä kategorioita, joihin ryhmittelin niitä jäsentääkseni suurta vastausmäärää. Merkittävä tulos oli, että oppilaiden oli vaikeaa ajatella vahvuuksia koulukontekstin ulkopuolelta. Merkittävä osa oppilaista puhui vahvuuksista osaamisena kouluaineissa. Toisaalta moni myös mainitsi luonteenvahvuuksia, kuten rohkeus, sinnikkyys ja luovuus. Oppilailla oli hyvin yhdenmukainen käsitys siitä, että luonteenvahvuuksien tunnistaminen, käyttäminen ja opettaminen on tärkeää. He esittivät laajan kirjon erilaisia perusteita teeman merkittävyydelle.

Uusin opetussuunnitelma korostaa vahvuuksien merkitystä ja esillä pitämistä. Opettajille ei kuitenkaan juuri tarjota konkreettisia välineitä, miten vahvuuksia voisi tuoda koululuokkaan. On tärkeää tietää, että myös oppilaat näkevät teeman niin merkittävänä. Ehkä oppilaatkin voisi ottaa aktiivisemmin mukaan suunnitteluun, kun heillä kerran on niin paljon sanottavaa ja asia koskee kuitenkin heitä itseään. Oppilaiden omasta motivaatiosta voisi olla hyvä lähteä rakentamaan opetuksen suunnittelua. Tutkimukseen osallistuneiden oppilaiden asenteet ja monipuoliset näkökulmat osoittavat, että on hedelmällistä tarjota ääni myös oppilaille. Vahvuusteemaa olisi tärkeää tutkia erilaisissa yhteyksissä ja ympäristöissä. Myös yhteiskunnalliseen keskusteluun tulisi saada tutkimusperustaisia käsityksiä eri tahoilta.

Iida-Lotta Lammela
“Jos ei nää niitä vahvuuksia niin sä voit missata paljon niinku ihmisestä.” – Vahvuusopetukseen osallistuneiden kuudesluokkalaisten käsityksiä vahvuuksista.

Mistä puhutaan? Vanhemmuudesta on keskusteltu paljon sosiaalisessa mediassa ja uutisointi aiheesta on lisääntynyt viime vuosina. Runsain määrin on noussut esiin vanhemmuuden haasteet, väsyminen, tuen puute ja uupuminen. Lohduttavaa kuitenkin on, että positiivisetkin uutisoinnit ovat lisääntyneet. Muun muassa lastenpsykiatri Jukka Mäkelä (2019) Ylen uutisessa korostaa sitä, kuinka vanhemmuudessa voi tietää onnistuneensa yhden asian perusteella. Tämä on yksinkertaisuudessaan vanhemman ja lapsen välinen yhteys. On ensiarvoisen tärkeää, että lapsi luottaa ja jakaa koettua maailmaansa vanhemmilleen.

Tavoite. Tutkimukseni tavoitteena oli kartoittaa vanhempien kokemia huolenaiheita omassa ja lastensa käyttäytymisessä. Tavoitteena oli myös arvioida, millä tavalla vanhempien ja lasten temperamentti on yhteydessä arjen haasteisiin. Tutkimuksessa selvitettiin myös, millaisia kohtauspisteitä ja yhteyksiä vanhemman ja lapsen temperamentin välillä löytyi. Tavoitteena oli tuottaa tietoa temperamentin merkityksestä ja luoda ymmärrystä käyttäytymisen takana olevasta temperamentista. Tutkimuksessa käytetty aineisto oli peräisin Helsingin yliopistossa kehitetystä Silmu parenting -alustasta. Silmu Parenting -palvelun tarkoituksena on tarjota lapsiperheille tieteellisesti todistettua ja luotettavaa tutkimustietoa lapsen kokonaisvaltaisesta kehityksestä. Palvelu tarjoaa vanhemmille mahdollisuuden saada tukea pikkulapsiperheen arjen haasteisiin.

Tuloksia ja johtopäätöksiä. Vanhempien kokemat huolenaiheet lastensa käyttäytymisessä liittyivät rauhattomuuteen, pukeutumiseen, sosiaalisiin tilanteisiin, aggressiiviseen käytökseen, tottelemattomuuteen ja uhmaan, huolestuneisuuteen, huomiohakuisuuteen, ruokailutilanteisiin, nukkumaanmenoon, siirtymiin, impulsiivisuuteen ja kärsimättömyyteen sekä vanhempien kohdalla oman hillinnän hallintaan. Tutkimuksessa vanhemmilla oli temperamenttipiirteenään enemmän kielteistä tunneilmaisua kuin lapsillaan. Kohtauspisteitä tarkasteltaessa saatiin tarkempaa tietoa vanhemman ja lapsen välisten temperamenttien kohtaamisesta. Tulosten mukaan vanhempien ja lasten samankaltaiset temperamentit saattavat aiheuttaa arjen haasteita yhtä lailla kuin erisuuntaiset temperamentit. Vanhemman kielteinen tunneilmaisu lisäsi koettua negatiivisuutta useassa arjen haasteessa. Sekä vanhemmilla että lapsilla nousivat korkeiksi tekijöiksi arjen haasteissa epämukavuuden tunne, turhautuminen ja surumielisyys. Lapsilla nousivat erityisesti esiin temperamenttipiirteinä korkea impulsiivisuus, aktiivisuus ja alhainen reaktioiden ehkäisy. Vanhemmilla oli paljon aistiherkkyyttä ja he kokivat näin ollen haasteet herkästi arjessaan. Kun vanhemmalla oli sekä korkea kielteinen tunneilmaisu että aistiherkkyys näytti siltä, että resilienssi sietää lapsen impulsseja ja nopeaa reaktiivisuutta aiheutti vanhemmassa nopeasti ahdistusta, epämukavuutta, surumielisyyttä ja turhautumista. Vanhemmuudella on merkittävä rooli lapsen temperamentin muovautumisessa. Lapsen temperamentin haavoittuvuuden takia on erityisen tärkeää huomioida vanhemmuuden tukemisessa temperamentin merkityksen ymmärtäminen.

Tiia Hongisto
Temperamentti käyttäytymisen takana – Vanhemman ja lapsen temperamenttien kohtaamisia pikkulapsiperheiden arjen haasteissa