Tekijä: graduparaati

Tavoitteet

Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaista ruokakasvatusta kotona on annettu ja miten se vaikuttaa lasten ruoanlaitossa koettuun minäpystyvyyteen. Aikaisemman ruokakasvatus tutkimuksen valossa on tunnistettu ruokaan liittyvän toiminnan olevan sosiaalisesti välittynyttä. Samalla on huomattu ruokaan liittyvän toiminnan olevan sosiaalisten- ja kulttuuristen rakenteiden seurasta. Tiedot ja taidot välittyvätkin ruoanlaiton sosiaalisen toiminnan seurauksena. Aikaisemmasta tutkimuksesta tiedetään myös, että toimintaan vaikuttaa yksilön usko omiin kykyihinsä eli minäpystyvyys. Tavoitteena onkin selvittää, välittyykö kotona saatu ruokakasvatus lasten ruoanlaitossa koettuun minäpystyvyyteen.

Menetelmät

Tutkimukseen osallistui viisi perhettä, joissa kussakin haastateltiin yhtä vanhempaa ja lasta. Tutkimuksen haastattelut olivat sekä strukturoituja että puolistrukturoituja. Vanhempaa koskevat haastattelut olivat puolistrukturoituja ja niiden sisällöt koskivat kotona tapahtuvaa ruokakasvatusta. Vanhemman haastattelun tarkoituksena oli kartoittaa, millaista ruokakasvatusta kotona saadaan ja kuinka se välittyy perheessä. Vanhempien haastattelulla pyrittiinkin löytämään vastauksia ensimmäiseen tutkimuskysymykseen. Lasten aineistonkeruut olivat strukturoituja ja ne toteutettiin avusteisen kyselylomakkeen mukaisesti. Haastattelut koskivat lasten ruoanlaitossa koettua pystyvyyttä. Tutkija luki lapsille kysymyksiä liittyen ruoanvalmistukseen ja he saivat vastata kokemuksensa perusteella luvun väliltä 0–100. Tämä minäpystyvyyden mittaristo luotiin tätä tutkimusta varten Albert Banduran (2006) kehittelemien minäpystyvyyden mittaristojen pohjalta. Tämän lisäksi mittarissa tukeuduttiin myös ruokakasvatus teoriaan. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavasti, jolloin ruokakasvatuksen teoriasta nousseet käsitteet ohjasivat teorian etenemistä. Vaikka aineiston analyysi toteutettiin pääosin laadullisesti, hyödynnettiin lasten aineiston määrällisiä ominaisuuksia analyysia ohjaamaan.

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkimuksen tuloksena saatiin kolme yläluokkaa, jotka olivat sosiaalinen välittyminen, ruokakasvatuksen arvot ja perhekulttuuri. Jokainen näistä sisälsi neljä alaluokkaa. Nämä yläluokat olivat limittyneitä keskenään, mikä todennäköisesti viitta ruokakasvatuksen kokonaisvaltiasuuteen arjessa ja sen rakenteissa. Kaikki yhdistäväksi yläluokaksi muodostui sosiaalisen ruokakulttuurin välittäminen. Ruokakasvatuksella pyritäänkin siirtämään perheen ruokakulttuuria eteenpäin. Tärkeänä ruokakasvatuksessa pidettiin tietojen ja taitojen välittämistä yhdessä tekemällä. Ruokaa ylipäätään pidettiin myös tärkeänä arvona ja ruoan arvostusta pyrittiin viemään eteenpäin. Perheissä resurssien puute koettiin haasteeksi ruoanvalmistukselle, mutta tunnistettiin suunnitelmallisuuden tuovan apua siihen. Ruokaan liittyvä keskustelu koettiin myös turvalliseksi puheenaiheeksi lasten kanssa. Lisäksi ruokaan liittyvä puhe on myös oiva tapa välittä osaamista eteenpäin. Ruoanlaitto onkin sosiaalisesti ja kulttuurisesti hyvin tärkeä tilanne, jossa voidaan olla yhdessä, jakaa osaamista sekä viedä perheen ruokakulttuuria eteenpäin. Parhaimmillaan se antaa myös taitoa siirtää oma osaaminen uusiin tilanteisiin, sekä pohtia kriittisesti omia valintoja ja niiden suhdetta ympäröivään yhteiskuntaan.

Tuloksina saatiinkin viisi kategoriaa, joihin minäpystyvyys luokiteltiin. Nämä kategoriat olivat todella vahva, vahva, melko vahva, hyvä ja tyydyttävä. Todella vahvaa ja vahvaa pystyvyyttä koettiin erityisesti tiedollisissa ja taidollisissa tilanteissa. Melko vahvaa pystyvyyttä koettiin kognitiivista osaamista vaativissa tilanteissa. Hyvää pystyvyyttä koettiin tilanteissa, jotka vaativat ruokaan liittyvää laajempaa ymmärrystä, kognitiivista osaamista ja joitakin tietoja ja taitoja. Tyydyttävää pystyvyyttä koettiin tilanteissa, jossa piti valmista keitto, kastike tai vieraille ruokaa. Minäpystyyden osalta tulokset osoittivat, että vanhemman kiinnostus ruokaa kohtaan välittyi lasten pystyvyyteen. Ruoanvalmistustaidot välittyivät yhdessä tekemisen ja lapsen osallistamisen kautta, jolloin he pääsivät toimintaan mukaan ja pystyvyys pääsi kehittymään. Lapsia mukaan ottamalla ja tietoja ja taitoja välittämällä pystytäänkin lisäämään lasten ruoanlaitossa koettua pystyvyyttä.

Lähde:

Bandura, A. (2006b) Guide for constructing self-efficacy scale. Teoksessa T. Urdan (toim.) Self-Efficacy Beliefs of Adolescents (s. 307-337). Information Age Publishing.

Joakim Pelkonen

Kotona saadun ruokakasvatuksen suhde lasten ruoanlaitossa koettuun pystyvyyteen.

Motivaatio tutkimukselle nousi halusta ymmärtää paremmin niitä vuorovaikutustilanteita, jotka ovat jättäneet syvät, lämpimät muistot varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoiden mieleen. Koin tämän näkökulman erityisen merkittäväksi koska koen, että nämä muistot vaikuttavat vahvasti niin opettajaopiskelijoiden urapolulla kuin elämässä. Ne muovaavat ja vaikuttavat heidän omaan käsitykseensä siitä, mitä on hyvä opettajuus tai mitä pitää sisällään lämmin vuorovaikutus.

Tutkimustehtävänäni oli analysoida, millaisista elementeistä lämmin vuorovaikutus koostuu opiskelijoiden haastattelujen pohjalta ja millaisia arvoja muistojen taustalle kytkeytyy. Aineisto hankittiin kahdenkeskisinä varsin vapaamuotoisina haastatteluina, joissa oli vaikutteita muistelututkimuksesta. Tutkimukseen osallistui viisi varhaiskasvatuksen opiskelijaa, joista neljä oli ensimmäisen vuoden opiskelijoita ja yksi toisen vuoden opiskelija. He kaikki opiskelivat Helsingin yliopistossa ja haastattelut toteutettiin syyskuussa 2021. Tutkimus oli kvalitatiiivinen ja analyysissä sovellettiin hermeneuttista metodologiaa ja temaattista jaottelua. Rajasin tutkimusjoukon koskemaan erityisesti opintojensa alkuvaiheessa olevia opiskelijoita, koska olin kiinnostunut enemmänkin intuitiivista muistoista ja käsityksistä kuin opintojen kautta muovautuneista käsityksistä. 

Tutkimustuloksia

Tulosteni mukaan lämmin vuorovaikutus muodostui kolmen arvon pohjalle, joita olivat yksilön kunnioittaminen ja herkkyys, tarpeiden tyydyttäminen sekä yksilön kunnioittaminen omana itsenään. Dialogisella vuorovaikutuksella, jossa toisen vuorovaikutukseen osallistuvan näkökulma otetaan huomioon ja häntä kohdellaan tasavertaisena vuorovaikutukseen osallistujana, oli erittäin suuri merkitys tarkasteltaessa haastateltavien muistoja lämpimästä vuorovaikutuksesta. Dialoginen vuorovaikutus edesauttoi yksilöiden välistä vuorovaikutusta ja auttoi haastateltavia ymmärtämään lapsen tarpeita. Havaitsin haastattelujen pohjalta, että dialoginen vuorovaikutus mahdollistui silloin kun yksilöä kuunneltiin erityisellä herkkyydellä hänen tarpeensa huomioiden ja ainutlaatuisuuttaan kunnioittaen. Haastateltavat lisäksi kokivat tekojen, joissa korostui fyysinen läsnäolo, olevan tärkeämpiä kuin sanojen.

Jatkotutkimusehdotuksia

Saatujen havaintojen valossa fyysisiä tekoja pidettiin tärkeinä ja ne nousivat keskiöön. Tutkimusaihe olikin erittäin ajankohtainen painotetusti etäopetukseen siirtymisen johdosta. Jäinkin pohtimaan, voisiko seurata ongelmia, jos lapsi ei koe kasvattajan kanssa fyysisen läsnäolon elementtejä? Onko fyysistä kosketusta mahdollista korvata? Tutkimukseni valossa se ei ole ainakaan helppoa, koska muistot ovat niin sidoksissa fyysiseen läheisyyteen. Etäyhteyksissä on myös muita tekijöitä, jotka on syytä ottaa huomioon. Esimerkiksi yhteydet voivat poiketa tai opettaja ei välttämättä katso silmiin ruudun välityksellä. Voidaanko tämänkaltaisessa vuorovaikutuksessa olla todella läsnä, ts. toteutuuko lämmin vuorovaikutus etäyhteyksin?

Lisäksi tässä tutkimuksessa haastateltavat käyttivät paljon adjektiiveja kuvailuissaan ja haastattelut toteutettiin suomeksi. Olisiko erilaista sanoittaa muistoja jollakin toisella kielellä tai siinä tapauksessa, että haastatellut olisivat suomea ei-äidinkielenään puhuvia? Olisiko mahdollista, että jonkin muun kielen edustajilla itseasiassa toimintaan viittaavat verbit korostuisivat tutkimuksessa? Tämä voisi olla yksi kielitieteen mahdollinen jatkotutkimusaihe. Mikä merkitys siis on sillä, että muistoja sanoitetaan tietyillä ilmaisuilla? 

 

Anna Westman

 

“Se on semmonen ihan niinku lämmin halaus” – Varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoiden muistoja ja käsityksiä lämpimästä vuorovaikutuksesta

Maahanmuuttotaustaiset nuoret jäävät useammin ilman toisen asteen koulutusta

Graduaiheeni pohjautuu ilmiöön, jossa maahanmuuttotaustaisilla nuorilla koulutuspolut keskeytyvät peruskoulun jälkeen useammin kuin suomalaistaustaisilla nuorilla. Aiemman tutkimustiedon valossa nämä nuoret joko keskeyttävät toisen asteen koulutuksen tai eivät jatka toiselle asteelle ollenkaan. He myös päätyvät tutkintoon johtamattomiin nivelvaiheen koulutuksiin useammin kuin suomalaistaustaiset nuoret. Osittain vuonna 2021 voimaan tullut oppivelvollisuuden laajeneminen vastaa toiselle asteelle siirtymättömyyden haasteeseen, sillä se velvoittaa kaikki alaikäiset jatkamaan opintoja peruskoulun jälkeen. Se ei kuitenkaan takaa, että toista astetta suoritettaisiin loppuun.

 

Tutkimuksen näkökulmat ja menetelmät

Graduni keskittyy kahdeksan peruskoulun rehtorin, opon tai muun kouluhallinnon asiantuntijan haastatteluihin koskien maahanmuuttotaustaisten nuorten ohjausta, tukea ja nivelvaiheen piirteitä. Aihetta on siis lähestytty asiantuntijoiden näkökulmasta, ja tuloksissa kuvattu, millaisia haasteita he näkevät maahanmuuttotaustaisten nuorten siirtymissä olevan. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa olivat sosiaalisen liikkuvuuden, yhteiskuntaluokkien sekä Pierre Bourdieaun pääomien käsitteet. Haastatteluaineistojen analyysi tapahtui temaattisen sisällönanalyysin avulla.

 

Asiantuntijoiden käsityksiä koulutuspolkujen haasteista

Sisällönanalyysilla asiantuntijoiden puheista muodostui viisi eri maahanmuuttotaustaisten nuorten siirtymävaiheen haasteista puhuttaessa käytettyä pääteemaa. Nämä teemat olivat 1) kielitaito, 2) peruskoulun, nivelvaiheen ja toisen asteen tuki, 3) toiveet ja käsitykset, 4) suomalainen koulujärjestelmä, kulttuuri ja perhetaustat ja 5) yhteiskunta ja integraatio. Näiden teemojen pohjalta toteutettu teoriaohjaava analyysi tuotti kuusi tutkimustulosta, jotka kuvaavat asiantuntijoiden näkemyksiä siitä, minkälaisia haasteita maahanmuuttotaustaisten nuorten koulutuspoluilla on.

Ensinnäkin tulosten mukaan maahanmuuttotaustaisten nuorten koulutussiirtymien haasteina ovat perheiden laaja-alainen kulttuurisen ja sosiaalisen pääoman puute suhteessa suomalaisen keskiluokkaisen koulujärjestelmän kontekstiin. Lisäksi nuorten perheiden ja koulun näkemykset realistisista koulutusvaihtoehdoista eroavat usein toisistaan. Yhteishakujärjestelmä ei kannusta vaihtamaan kokeilun jälkeen toiselle alalle, minkä vuoksi maahanmuuttotaustaiset ovat erityisen haastavassa asemassa valinnan ja tuntemattomien koulutusmahdollisuuksien äärellä.

Tulokset viittaavat myös siihen, että Suomessa ei ole vielä selkeää räätälöityä jär- jestelmää kesken peruskoulun tai peruskouluiän ylittäneille maahan muuttaville lapsille, jol- loin heiltä odotetaan nopeampaa kielen ja peruskoulun oppimäärän haltuunottoa kuin muilta maahanmuuttotaustaisilta. Lisäksi lukiokoulutus näyttäytyi asiantuntijoiden mukaan olevan monien maahanmuuttotaustaisten saavuttamattomissa. Ammatillisessa koulutuksessa taas kielelliseen ja kotoutumista edistävään erityistukeen resurssit nähdään riittämättöminä, mikä johtaa siihen, että ammatillisen tutkinnon saatuaan moni siirtyy heikoilla valmiuksilla työelämään.

Tulokset ovat erityisen kiinnostavia tällä hetkellä ajankohtaisten oppivelvollisuuden laajenemisen sekä syksyllä 2022 voimaan astuvan tutkintokoulutukseen valmentavan TUVA-koulutuksen kannalta. Maahanmuutto on keskeinen ja alati kasvava tekijä yhteiskunnallisessa keskustelussa, ja koskee vahvasti myös koulutuksen järjestämistä. Tulevien uusien maahanmuuttajien koulutuksen järjestämisen lisäksi on pohdittava, mitkä rakenteelliset tekijät jättävät Suomessa syntyneet ja varttuneet maahanmuuttotaustaiset suomalaiset nuoret edelleen jälkeen lukiokoulutuksesta ja korkeakoulutuksesta suhteessa suomalaistaustaisiin nuoriin.

 

Jenna Kiiskinen

”Aika usein niitten vanhempien toive jo alakoulussa on se, että meidän lapsesta tulee lääkäri” – Asiantuntijoiden käsityksiä maahanmuuttotaustaisten koulutuspoluista

 

Bakgrund

Att lyckas kombinera studier och idrott är inte alltid enkelt. Beroende på utbildningsnivån kan det dock underlättas om skolan profileras till exempel som en idrottsskola, eller om det över lag finns möjlighet att träna under skoltid. Faktorer som påverkar en lyckad dubbelkarriär är många, men några som är värda att lyfta fram är stödnätverk och flexibla och skräddarsydda lösningar åt de idrottande studenterna. Då idrottarna får det stöd de behöver, både hemifrån och från skolans sida, är det betydligt lättare för dem att prestera bra inom båda. Dock kan det också poängteras att varje student för sig måste göra beslutet över vilkendera de tänker satsa mer på, eller om de vill prestera bra inom både idrott och studier. 

Metod

Studien gjordes i form av en kvalitativ intervjustudie och samplet bestod av elva (11) idrottande gymnasieelever. Intervjuerna bandades in, transkriberades och analyserades därefter med en tematisk analysmodell.

Resultat

Uppfattningarna om vad som möjliggör och utmanar dubbelkarriären hos gymnasieelever är entydiga och resultaten bekräftar bland annat stödnätverkets roll. Olika personer har olika stora roller i den unga idrottarens liv, men de personer som anses betydelsefulla, har en vägande roll och bör därför agera enligt det. Skolans roll i det hela är att stödja och vara flexibla, dock kan det poängteras att det inte alltid är möjligt, speciellt om skolan i fråga inte är profilerat som en idrottsskola. Möjligheten att kombinera idrott med studier beror också på t.ex. välmåendefaktorer, som tillräckligt med näring och sömn, samt hurdan inställning idrottaren har på skolgången. Trots att hen är motiverad till att prestera bra också i skolan, kan det hända att tidsbrist leder till att prestationerna i skolan inte är på toppnivå. 

Rättigheterna som idrottseleverna har i skolan underlättar deras vardag och skiljer deras skolgång rätt så mycket från de icke-idrottarnas. Då icke-idrottare så gott som varje dag har skola från 8-16 och möjligtvis tillbringar kvällar till att studera, har idrottare ofta hälften så mycket skola under dagarna och kvällarna är dedikerade till träningar. 

Resultaten indikerar att idrottarna upplever att vissa färdigheter, som till exempel ansvarstagande och mental styrka, hjälper dem som både idrottare och student. Att planera sin vardag noggrant och effektivt arbeta med skoluppgifter då de har tid är grundläggande för att allt ska löpa smidigt. Förmågor som dessa kan även vara användbara inom idrotten och i framtiden då de kommer in i arbetslivet. 

Olivia Kortelainen,

”Om man ska kunna kombinera det så måste man ändå ha en viss inställning på vad man är villig att göra för idrotten och vad man vill uppoffra.”– Tematisk analys av intervjuer med idrottande gymnasieelever om dubbelkarriär

Tutkimustehtävä

Tutkielmani tavoite oli selvittää miten nuoret kokevat käsitöiden harrastamisen vaikuttavan heidän omaan hyvinvointiinsa. Nuorten käsitöiden tekemistä on tutkittu enimmäkseen opetuksen näkökulmasta, kun taas käsityön hyvinvointia tuottavia vaikutuksia on tutkittu enimmäkseen aikuisten ja vanhusten näkökulmasta. Käsitöiden tekeminen ei kuitenkaan ole erityisen suosittu harrastus nuorten keskuudessa, jos verrataan esimerkiksi liikunnallisiin harrastuksiin. Käsityö saatetaan nähdä mummojen ja Marttojen ajanvietteenä ja jopa tähän aikakauteen kuulumattomana, mutta myös koulun käsityöoppiaineella saattaa olla osansa siihen, millaisena nuoret näkevät käsitöiden tekemisen. Tutkielman tulokset voivat auttaa pohtimaan käsityönopetusta harrastuksen näkökulmasta eli mikä käsityössä viehättää ja miten se saa nuoret haastamaan sinnikkyytensä ja hiomaan taitojaan. Oma suhteeni tutkielman aiheeseen tulee henkilökohtaisen käsitöiden harrastetaustan ja koronapandemian alussa hyvinvointiin kiinnostumisen kautta.

Tutkimuksen toteutus

Tutkielmassa haastateltiin teemahaastattelun keinoin kuutta 13–14-vuotiasta nuorta ja yhtä 20-vuotiasta. Kaikki haastateltavista tekivät käsitöitä tekstiilipainotteisesti eli neuloivat, virkkasivat tai ompelivat. Haastattelut toteutettiin sekä yksilöhaastatteluina etänä Teamsin välityksellä että parihaastatteluina nuorten koululla. Aineisto litteroitiin ja karsittiin ylimääräisestä, jonka jälkeen teemoittelun ja sisällönanalyysilla siitä muodostettiin analyysirunko osittaen aiempien teorioiden ohjaamana.

Keskeisimmät tulokset

Tutkielmassa selvisi, että käsityöharrastamisen tärkeimmät hyvinvointivaikutukset voisivat tulla saavutuksen tunteista, uuden oppimisen ilosta, vapaudesta tehdä oman halun mukaan ja käsitöiden rauhoittavasta vaikutuksesta. Saavutuksen tunteita tutkielmassa haastatellut nuoret kokivat eniten saadessaan tuotteen valmiiksi, vaikka se olisikin pieni. Käsitöiden yhdeksi hyväksi puoleksi harrastuksena he kokivat, että aina on uutta opittavaa esimerkiksi tekniikoiden osalta. Nuoret painottivat myös, kuinka paljon iloa he kokivat, kun saivat itse päättää kaikesta käsitöissään eivätkä tarvinneet siihen lupaa keneltäkään. Käsitöiden ääressä nuoret kokivat ilon lisäksi rauhoittumista ja kyseinen käsitöiden ääressä rentoutuminen koettiin miellyttäväksi arjen tukijaksi.
Käsitöiden tuottamaan hyvinvoinnin määrään vaikuttaa, kuinka paljon kokemusta nuorella on ja kuinka usein hän käsitöiden tekemistä harrastaa. Harvemmin tekevät tai aloittelevat tekijät eivät antaneet käsityölle niin suurta merkitystä, vaan sitä pidettiin enemmän väliaikaisena tekemisenä. Paljon käsitöitä tekevät ja sitä hyvin tärkeänä harrastuksena pitävät antoivat enemmän merkityksiä käsityöhön liittyviin osa-alueisiin ja kokivat sen merkittävänä osana arkeaan.

Tutkimuksessa ei pyritty yleistettäviin tuloksiin ja tutkielmassani tutkittiin laajasti useampaa käsityön hyvinvointia tuottavaa teemaa. Jatkotutkimuksissa voisi syventyä eri teemoihin ja materiaaleihin syvällisemmin.

Oona Ruuska
Tutkielma: Nuorten käsityöharrastuksen vaikutukset heidän hyvinvointiinsa

Målet för studien

Med min studie ville jag få reda på hur mammor upplever att coronapandemin har inverkat på växelverkan till deras yngsta barn. Jag arbetar själv inom småbarnspedagogiken och var intresserad av hurdant stöd föräldrarna önskar få av personalen på daghemmen och hur vi kan stöda barn med bristande anknytning.

Metoder

Jag har gjort en kvalitativ studie med semistrukturerade intervjuer med sju mammor vars yngsta barn föddes år 2020. Analysen av materialet analyserades med kvalitativ innehållsanalys. Jag valde kvalitativ innehållsanalys för att få veta hur de intervjuade mammorna tänker, upplever samt för att få reda på deras erfarenheter kring temat i min studie.

Resultat och diskussion

Resultaten i studien visade att mammorna upplevt att isoleringen under coronapandemin inverkat negativt på deras resande, sociala umgänge och hobbyer. Isoleringen har krävt tålamod och upplevts belastande men de intervjuade mammorna har inte känt sig ensamma eftersom deras partners har arbetat på distans hemifrån. Av de sju distansarbetande papporna har åtminstone tre valt att inte ansöka om pappaledighet med sitt yngsta barn. Orsaken var distansarbetets möjligheter att närvara i barnets vardag under arbetsdagen.

En av mammorna har indikationer på depression samt två av mammorna har indikationer på brister i sin anknytning till sitt yngsta barn.

Alla mammor fick ha sin partner närvarande i samband med förlossningen men de fick inte vistas på vårdavdelningen för nyfödda. Tre av mammorna upplevde att begränsningarna av deras partners närvaro inverkat negativt eftersom de hade behövt både fysiskt och mentalt stöd efter förlossningen.

Mammornas främsta förväntningar på personalen i daghemmen är att stöda deras barns sociala relationer, stöda föräldrarna i deras roll som föräldrar samt en förtroendefull och öppen kommunikation.

Det vore intressant att observera föräldrarnas och barnens samspel och samtidigt använda ett färdigt intervjuschema ”Adult attachment interview”. Föräldrarna skulle delta i mentaliseringsbaserade familjegrupper för att stöda dem i sitt föräldraskap. Samtidigt skulle personalen på daghemmen utbildas enligt mentaliseringsmodellen. Detta för att få bättre redskap i att stöda föräldrarnas och barnens växelverkan.

Författare: Dan Engström

Avhandlingens titel: Mödrars upplevelser av hur coronapandemin inverkat på anknytningen till deras nyfödda barn

Tutkimuksen taustaa

Meitä kaikkia koskettavat päivittäin globaalit tapahtumat. Ajankohtaisina esimerkkeinä voidaan mainita laajasti maailmalla vaikuttavat COVID-19-pandemia sekä Ukrainan sota. Kansojen välinen yhteistyö korostuu lisääntyvissä määrin globaalilla tasolla. Globaalikasvatuksella tuetaan lasten ja nuorten kasvamista aktiivisiksi ja vastuullisiksi maailmankansalaisiksi, jotka toimivat ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Globaalikasvatukselle luodaan perusta Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014, ja sitä voidaan toteuttaa eri menetelmiä käyttäen. Globaalikasvatuksen toteuttamiseen vaikuttavat useat eri tekijät.

Tutkimuksen toteutus

Tavoitteenani tutkielmassa oli löytää erilaisia globaalikasvatuksen toteuttamisen menetelmiä sekä globaalikasvatuksen toteuttamiseen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimustulosten avulla toin esille mahdollisia keinoja globaalikasvatuksen kehittämiseen tulevaisuudessa.

Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Aineisto kerättiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina ja analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimukseen osallistui viisi luokanopettajaa, joista neljä oli työskennellyt ulkomailla ja yksi opettaja ainoastaan Suomessa.

Tulokset ja johtopäätökset

Haastattelujen perusteella lähes kaikki opettajat kokivat suurta tarvetta globaalikasvatukselle. Ulkomailla jossain vaiheessa uraansa työskennelleet opettajat kokivat globaalikasvatuksen toteuttamisen muuttuneen heidän työuransa aikana konkreettisemmaksi. Kaikki haastatellut kokivat globaalikasvatuksen toteuttamisen kuuluvan pääsääntöisesti kodille ja koululle. Tutkimuksessa ilmeni, että ulkomailla työskennelleet opettajat toteuttivat globaalikasvatusta läpileikkaavana teemana osana koulupäivää sekä hyödyntäen keskustelua työmenetelmänä. Suomessa tällä hetkellä opettajana työskentelevät hyödynsivät kolmannen sektorin palveluita ja mediaa globaalikasvatuksen toteuttamisessa, toisin kuin ulkomailla työskentelevät. Globaalikasvatuksen toteuttamiseen vaikuttavia tekijöitä tarkasteltaessa lähes kaikkia opettajia yhdisti ajatus siitä, että opettajien taustat sekä oppilaat vaikuttavat. Työuransa Suomessa työskennellyt opettaja toi esille resurssien vaikutuksen globaalikasvatuksen toteuttamiseen. Ulkomailla työskentelyn voidaan nähdä vaikuttaneen opettajien tapaan käsitellä globaalikasvatusta, missä korostuu jatkuvuus ja syvempi ymmärrys.

Yksi jatkotutkimusaihe olisi, miten yksittäisiä globaalikasvatuksen teemoja toteutetaan Suomessa. Myös mielenkiintoinen tutkimusaihe olisi, miten laaja-alaisen osaamisen tavoitteet toteutuvat kouluissa.

Juulia Ilmonen

”Mä koen, että se on semmoista jokapäiväistä”: Globaalikasvatuksen toteuttaminen luokanopettajan näkökulmasta