Tekijä: graduparaati

Julkaistu

Digitaalinen palvelu positiivisen pedagogiikan työkaluna

Tutkimuksen taustaa

Tällä hetkellä kiinnostus positiiviseen pedagogiikkaan on Suomessa suurta. Kasvatusalaa ohjaavat lait ja asiakirjat kuten esimerkiksi perusopetuslaki ja esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet sisältävät monia positiivisen pedagogiikan teemoja ne ovatkin osaltaan vauhdittaneet positiivisen pedagogiikan jalkautumista arjen toimintaan. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, ettei vaurio- tai ongelmakeskeisellä lähestymistavalla saavuteta toivottuja tuloksia kasvatustoiminnassa. Sen sijaan että kiinnitetään huomiota negatiivisiin asioihin, tulisikin keskittyä positiivisiin tekijöihin esimerkiksi lasten vahvuuksiin ja voimavaroihin.

Tutkimus nojautuu positiiviseen psykologiaan ja positiiviseen pedagogiikkaan missä lähtökohtana on asioiden ongelmakeskeisen lähestymistavan sijaan lasten omat vahvuudet, osallisuus ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Se liittyy Espoon kaupungin varhaiskasvatuksen ja Positive Learning Oy:n yhteiskehittämishankkeeseen. Tutkimuksen kohteena olivat esiopetuksen opettajat ja tavoitteena oli selvittää heidän kokemuksiaan ja näkemyksiään digitaalisen palvelun käytöstä esiopetuksessa. Digitaaliset palvelut ja sovellukset ovat tänä päivänä osa arkeamme, joten on luonnollista, että niitä pyritään hyödyntämään myös kasvatustoiminnassa. Palvelu sisältää oppimateriaaleja luonteenvahvuuksien opettamiseksi, sekä työkalun hyvän huomaamisen tueksi. Tutkimukseni antaa tuoretta tietoa siitä, miten varhaiskasvatuksen opettajat voivat hyödyntää digitaalista palvelua työssään ja opetuksessaan, lisäksi tutkimustulokset antavat viitteitä siitä mitä ongelmia tai haasteita palvelun käyttöön saattaa liittyä.

Tutkimustulokset

Tutkimustulosten mukaan opettajilla oli pääosin myönteisiä kokemuksia digitaalisen palvelun käytöstä esiopetuksessa. Se toimi heidän mielestään hyvin lasten vahvuuksien tunnistamisen tukemisessa. Opettajat kokivat myös itse oppineensa tunnistamaan lasten vahvuuksia eri tavalla kuin aiemmin ja ymmärsivät että jokin asia lasten toiminnassa minkä he olivat ennen kokeneet negatiiviseksi voikin olla oikeassa tilanteessa lapsen vahvuus. Lisäksi he havaitsivat, että kun he asettivat tavoitteeksi jonkin vahvuuden, se lisääntyi ryhmässä huomattavasti. Huomaa hyvä! -työkalu toimi opettajien mukaan hyvin myönteisen palautteenannon välineenä. He kokivat, että myönteinen palaute kannusti lapsia pohtimaan omia vahvuuksiaan ja näin he oppivat myös tunnistamaan niitä. Opettajien mukaan Huomaa hyvä! -työkalu toimi hyvin pedagogisen dokumentoinnin välineenä. He kokivat tärkeäksi, että koettuihin onnistumisen hetkiin voidaan työkalun avulla myöhemmin palata ja käsitellä niitä yhdessä lasten kanssa. Työkalu tuki myös heidän työtään ja esiopetuksen eri prosesseja kuten toiminnan suunnittelua, toteuttamista ja arviointia. He kokivat, että digitaalisen palvelun käytön aloittaminen vaikutti heidän toimintatapaansa kokonaisuudessaan.

Tiina Junni

Pro gradu -tutkielma:

Positiiviseen pedagogiikkaan liittyvä digitaalinen palvelu esiopetuksen opettajan työkaluna esiopetuksessa

Julkaistu

Tunteet kieltenopiskelussa

Tausta   

Englannin osaaminen on nykypäivänä tärkeää. Yliopisto-opiskelijoille se on välttämätöntä opintojen suorittamisen kannalta. Myös monilla kursseilla kurssimateriaalit ovat englanniksi ja siten englannin osaamisesta on hyötyä. Opintojen lisäksi työelämässä kielitaidon merkitys on korostunut ja toisinaan se voi olla myös edellytys työpaikan saamiselle. 

Kasvatustieteellisessä tutkimuksessa tunteita ei ole tutkittu kovin pitkään. Myös tunteiden merkitystä opetuksen ja oppimisen kannalta ei ole pitkään huomioitu tutkimuksessa. Ymmärrys tunteiden ja kognition välisestä yhteydestä on ollut merkittävä, koska siten on ymmärretty tunteiden vaikutus muun muassa ajatteluun ja oppimiseen. Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu muun muassa se, että opiskelijat kokevat monenlaisia tunteita, joilla voi olla vaikutusta opinnoissa suoriutumiseen joko sitä edistäen tai hankaloittaen. Opiskelutilanteissa akateemisia tunteita voidaan kokea esimerkiksi saavutuksiin, tiedon prosessointiin, opiskeltavaan aiheeseen ja toisiin ihmisiin liittyen.             

Tavoitteet ja menetelmät    

Tutkielman tavoitteena oli tutkia, millaisia akateemisia tunteita Helsingin yliopiston opiskelijat liittävät englannin opiskeluun, ja onko kurssimuodolla (ALMS/luentokurssi) merkitystä siihen, millaisia tunteita opiskelijat kokevat. 

Kysely toteutettiin syksyllä 2020 ja siihen vastasi opiskelijoita humanistisesta, kasvatustieteellisestä, maatalous-metsätieteellisestä, matemaattis-luonnontieteellisestä, valtiotieteellisestä ja teologisesta, lääketieteellisestä, oikeustieteellisestä ja farmasian tiedekunnista. Tutkimukseen osallistui yhteensä 76 opiskelijaa Helsingin yliopistossa. Opiskelijat suorittivat opintoihin kuuluvaa englannin kurssia joko ALMS- tai luentokurssina. Määrällistä aineistoa analysoitiin SPSS-ohjelman avulla ja laadullista aineistoa aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. 

Tulokset

Yliopisto-opiskelijat kokivat akateemisista tunteista vähiten tylsyyttä ja ärsyyntymistä englannin opiskeluun liittyen. Opettajan tuki ja opiskeluun liittyvä toivo koettiin voimakkaimmin. Alms- ja luentokurssilaisia verrattaessa oli havaittavissa, että luentokurssilaisten keskuudessa oli enemmän vaihtelua koetussa tylsyydessä. Eri kurssimuotojen opiskelijoiden välillä ei kuitenkaan ollut tilastollisia eroja. Avoimissa vastauksissa oli havaittavissa enemmän muun muassa pelon ja ahdistuksen tunteita. Opiskelijoiden vastauksissa näkyi hyvin se, että englannin opiskelijat ovat tarpeiltaan erilaisia ja kokevat opiskelun hyvin eri tavoin. Joillekin englannin opiskelu on helppoa ja mukavaa, toisille se voi aiheuttaa voimakasta ahdistusta ja pelkoa.

Aiheen tutkiminen on tärkeää, koska kieltenopiskeluun liittyvien akateemisten tunteiden tutkiminen voi auttaa ymmärtämään opiskelijoiden monimuotoisuutta ja erilaisia tarpeita, ja siten auttaa esimerkiksi opetuksen suunnittelussa. Myös opiskelijoille akateemisten tunteiden ymmärtämisestä voi olla hyötyä, sillä tunteet voivat vaikuttaa opinnoissa pärjäämiseen ja opiskelijan saavutuksiin laajemmin.                   

Magdalena Wiitasalo

Akateemiset tunteet englannin opiskelussa 

 

Julkaistu

Autismikirjon lapsien tuki varhaiskasvatuksessa – toteutuuko vaiko eikö?

Taustaa

Autismikirjon diagnoosi lapsuudessa on yleistynyt. Autismikirjon lapsia on inkluusioajattelun myötä aikaista enemmän tyypillisissä päiväkotiryhmissä ja integroiduissa erityisryhmissä. Tutkimusten mukaan autismikirjon lasten kuntoutuminen on paljon kiinni tuesta, jonka tulisi ylettyä kaikkiin lapsen elinympäristöihin. Kuntoutuksen toteutumiseksi on siis välttämätöntä, että tuki toteutuu myös varhaiskasvatuksessa tai esiopetuksessa. Suomessa ei ole vielä tutkimustietoa huoltajien näkemyksistä lapsensa tuen toteutumiseksi. Huoltajat ovat usein lapsensa asiantuntijoita, ja huoltajien kokemuksilla tuen toteutumisesta voitaisiin kehittää autismikirjon lasten kokonaiskuntoutusta vielä parempaan suuntaan. Mutta toteutuuko tuki huoltajien mielestä?

Tässä tutkimuksessa tutkittiin huoltajien kokemuksia autismikirjon lasten tuen toteutumisesta varhaiskasvatuksessa tai esiopetuksessa. Tutkimusaihetta on rajattu varhaiskasvatukseen tai esiopetukseen tutkijan omien kokemuksien perusteella. Tällä tutkimuksella halusin selvittää, miten huoltajat kokevat tuen toteutumisen, ja onko siinä parantamisen varaa. Miten huoltajat itse muuttaisivat tuen muodostamisen pilareita?

Menetelmä

Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena tammi-elokuun 2021 välissä. Tutkimukseen haastattelin neljää varhaiskasvatus/esiopetusikäisen autismikirjon lapsen huoltajaa, jotka löysin tuttavien kontaktien kautta tai Facebook-ryhmästä. Haastattelut pidettiin Teams-palaverin tai puhelinsoiton välityksellä, ja aineistoa analysoitiin sisällönanalyysin keinoin. Haastattelumenetelmänä oli avoin yksilöhaastattelu, jolla pyrittiin hakemaan mahdollisimman subjektiivisia kokemuksia huoltajilta.

Tulokset ja pohdintaa

Tutkimuksen tuloksista selvisi, että huoltajat nostivat haastatteluissa esiin kolmeen eri aihepiiriin sopivia asioita. Huoltajat kertoivat puutteista tuessa, tuen myönteisistä piirteistä ja kehitettävissä olevista asioista. Huoltajat esittivät myös toivomuksia tuen toteutumisen järjestämiseksi paremmin. Negatiivisiksi asioiksi huoltajat nostivat resurssien puutteen, lapsituntemuksen puutteen, osaamattomuuden, tietotaidon vähyyden ja oppimisympäristöjen köyhyyden. Positiivisiksi asioiksi huoltajat kokivat usein tietyn kasvattajan henkilökohtaisen panoksen, jota nostettiin esiin useissa haastatteluissa. Positiivista oli myös ilolla tekemisen ilmapiiri, henkilökunnan toiminta yksilöllisten tarpeiden huomoioimiseksi ja yksilöllisten piirteiden ymmärtäminen. Huoltajat pitivät tärkeänä myös empaattista ja ymmärtävää suhdetta kasvatuskumppanuudessa. Huoltajat esittivät toiveeksi resurssien parantamisen, tarvittavien avustaja- ja apuvälinepalveluiden saatavuuden parantamisen ja ryhmän henkilökunnan ”autismitietoisuuden” lisäämisen.

Tutkimuksen tulokset puhuvat puolestaan: autismikirjon lasten tukea varhaiskasvatuksessa voisi  tämän tutkimuksen mukaan parantaa. Huoltajat eivät olleet tyytyväisiä lapsensa saamaan tukeen, ja kokivat kuormittavana monia eri asioita. Aikaisempien tutkimuksien mukaan huoltajat kokivat yhteistyön päiväkodin kanssa voimaannuttavana, ja tämän yhteistyön ja lapsen tuen olisikin siksi hyvä toimia. Jatkossa voisi tutkimusta tehdä vielä laajemmalla tutkimusaineistolla, jolloin tutkimustulokset ovat luotettavimpia. Tutkia voisi myös kasvattajien näkökulmia resurssien riittävyydestä, ja miten tässäkin tutkimuksessa huoltajien esiintuomat asiat resurssien riittämättömyydestä näkyvät käytännön työssä ja sen kuormittavuudessa.

Julia Korhonen

Autismikirjon lapset varhaiskasvatuksessa – tuen toteutuminen huoltajien näkökulmasta

Julkaistu

Luokanopettajat suun terveyskasvattajina?

Taustaa 

Olen suuhygienistinä päässyt paraatipaikalta seuraamaan suomalaisten suun terveyttä, missä olen havainnut aikaisempien tutkimusten tapaan parantamisen varaa. Hampaita harjataan Suomessa muihin Euroopan maihin verrattuna heikosti ja lisääntynyt napostelukulttuuri on tullut osaksi ihmisten arkipäivää. Yhteistyötä suun terveydenhuollon ja koulujen välillä on vähennetty tai lakkautettu kokonaan, vaikka lapset viettävät ison osan päivistään kouluissa ja kouluympäristön on havaittu olevan potentiaalinen ympäristö suun terveyskasvatukselle. 

Tällä tutkimuksella haluttiin selvittää luokanopettajien pedagogista ajattelua suun terveyden opetuksessa ja samalla oltiin kiinnostuneita siitä, mitä sisältöjä opettajat pitävät tärkeinä suun terveyden opetuksessa ja millaisin opetusmateriaalein ja -menetelmin he näitä opettavat. Lisäksi selvitettiin, millaisia haasteita ja mahdollisuuksia luokanopettajat ajattelevat suun terveyden opetuksella olevan. Suun terveyden opetusta suomalaisissa kouluissa on tutkittu niukasti. 

 Menetelmä 

Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena haastatellen kahdeksaa alakoulussa opettavaa tai opettanutta luokanopettajaa. Haastattelut toteutettiin helmi- ja maaliskuun 2021 aikana Zoom-ohjelman välityksellä. Haastateltavien etsinnässä hyödynnettiin omia sekä tuttujen sosiaalisia suhteita, sillä sosiaalisen median ryhmistä vapaaehtoisia haastateltavia ei löytynyt. Aineisto analysoitiin hyödyntämällä niin aineisto- kuin teorialähtöistäkin sisällön analyysiä. 

 Tutkimuksen keskeisimmät tulokset 

Luokanopettajat näkivät tärkeimmiksi opetettaviksi suun terveyden sisällöiksi hampaista huolehtimisen, ravitsemuksen, päihteet sekä suun terveyden ja hyvinvoinnin yhteyden. Opetusmateriaaleina opettajat hyödynsivät suun terveyden opetuksessa eniten oppikirjoja, mallihampaita sekä videoita. Suun terveyttä opetettiin arkisissa tilanteissa sekä konkretian ja toiminnallisuuden, ryhmätöiden ja opetuskeskusteluiden avulla. Tutkimuksessa opettajat pitivät suun terveydenhuollon vierailuja kouluilla myönteisenä asiana ja niiden puutetta nykypäivänä harmiteltiin. Haasteina luokanopettajat pitivät suun terveyden pientä roolia oppisisällöissä. Lisäksi suun terveyteen koettiin olevan heikosti opetusmateriaaleja ja myöskin omasta tietämyksestä suun terveyden suhteen oltiin epävarmoja. Mahdollisuutena taas nähtiin oppilaiden ohjaaminen terveellisempään elämään. Aikaisempien tutkimusten tapaan opettajien pedagoginen ajattelu painottui enimmäkseen toimintatasolle. Suun terveyden opetusta perusteltiin esimerkiksi omista kokemuksista ja arkihavainnoista käsin. Perusteluissa eniten painottui didaktinen suhde eli opettajan suhde oppilaan oppimiseen. Myös pedagoginen suhde nousi perusteluissa esille sisältösuhteen jäädessä pienempään rooliin.  

 Pohdinta ja johtopäätökset 

Mielenkiintoista tutkimuksessa oli, etteivät opettajat nostaneet tärkeiksi opetettaviksi sisällöiksi hammassairauksia, esimerkiksi kariesta tai ientulehdusta. Toisaalta tätä voisi ehkä selittää se, että hammassairaudet mielletään niin vahvasti suun terveydenhuollon vastuualueeksi, minkä takia ne jäävät pienemmälle huomiolle kouluopetuksessa. Yhteistyötä koulujen ja suun terveydenhuollon välillä tulisi taas herätellä henkiin.

Vuoden 2014 ympäristöopin opetussuunnitelmassa ei mainita enää suun terveyttä, vaan puhutaan arjen terveystottumuksista, kun vielä vuoden 2004 opetussuunnitelmassa suun terveys mainittiin yhden kerran ympäristö- ja luonnontiedon vuosiluokkien 1–4 osaamiskuvauksissa. Tämän takia riskinä voi olla, ettei suun terveyttä käsitellä oppitunneilla ollenkaan tai sitä sivutaan vain pikaisesti. 

Opettajien pedagogisesta ajattelusta suun terveyden opetuksessa voidaan kootusti todeta, että opettajilla tulisi olla enemmän teoreettista osaamista suun terveyden opetuksessa. Ilman asiantuntemusta opettajat ovat riippuvaisempia ulkopuolisista vaikutuksista, esimerkiksi oppikirjoista. Opettajien perusteluiden olisi odottanut kytkeytyvän vahvemmin opetussuunnitelmaan, eikä niin paljoa opettajien omiin kokemuksiin ja havaintoihin. Toisaalta on huomioitava, että suun terveys aiheena koettiin opettajien mielestä haastavaksi, joten tulokset heidän pedagogisen ajattelunsa suhteen olisivat voineet olla toisenlaisia, jos tutkimuksen aiheena olisi ollut joku toinen opetuksen sisältö. 

Suun terveyden opetus ja opettajien hyödyntäminen suun terveyskasvattajina kaipaa ehdottomasti lisää tutkimusta, sillä opettajat ovat aitiopaikalla lasten ja nuorten suun terveydenedistämisessä tavatessaan heitä lähes päivittäin. Jatkotutkimusaiheena olisi mielenkiintoista laajentaa tutkimus koskemaan suurempaa opettajajoukkoa ja toteuttaa kyselytutkimus, jonka pohjalta voisi rakentaa esimerkiksi opetusmateriaalia ja -välineistöä suun terveyden opetukseen. 

Elisa Vottonen

Luokanopettajien pedagoginen ajattelu suun terveyden opetuksessa

Julkaistu

”Sehän on niiku maailma pienoiskoossa”

Johdanto

Kulttuurisesti merkityksellinen pedagogiikka on pyrkinyt ratkaisemaan sitä haastetta, johon monikulttuurisuuskasvatus ei ole pystynyt vastaamaan. Koulujen kulttuurinen moninaisuus on opetuksen rikkaus, jota tulisi käyttää koulussa tapahtuvan toiminnan lähtökohtana. Tämä lisää aiempien tutkimusten mukaan oppilaan merkityksellisyyden kokemusta ja rikkoo koulussa vallitsevia valtarakenteita. Myös oppilaiden osallisuus ja aito valta vaikuttaa asioihin kiinnittävät oppijoita kouluun ja saa aikaiseksi parempaa merkityksellisyyden kokemusta.

Lisääntyvä monikulttuurisuus on tuonut kuitenkin oman haasteensa kouluihin. Aiempi käsitys monikulttuurisuudesta on usein liitetty vain vierasperäisyyteen. Suomalaisuutta ei ole aiempien tutkimusten perusteella nähty lainkaan monikulttuurisena. Tänä päivänä monikulttuurisuutta kuvataan kuitenkin myös opetussuunnitelmassa kaikkia oppilaita koskevana. Jokaisella oppilaalla on monia eri kulttuureita, jotka hän tuo mukanaan joka päivä kouluun. Merkityksellistä onkin huomata jokaisessa oppijassa moninaisuutta, jota voidaan hyödyntää opetuksen lähtökohtana ja näin ollen motivoida oppilasta koulutyöhön.

Tutkimuksen toteutus

Tutkielmassani oltiin kiinnostuneita siitä, millä tavalla opettajat kokevat toteuttavansa kulttuurisesti merkityksellistä pedagogiikkaa opetusryhmänsä kanssa. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää opettajien kokemia valmiuksia sekä haasteita toteuttaessaan kulttuurisesti merkityksellistä pedagogiikkaa opetuksessaan. Tutkimus toteutettiin monitapaustutkimuksena. Tutkimuksen aineisto kerättiin teemahaastattelun avulla haastattelemalla alakoulun opettajia pääkaupunkiseudun kouluissa. Lisäksi aineisto kerättiin ennakkoon lähetetyn virittäytymistehtävän avulla. Aineisto analysoitiin tutkimuskysymyksittäin laadullisen sisällönanalyysin avulla, sekä deduktiivisesti että induktiivisesti. Aineisto koostui yhteensä kuudesta alakoulun opettajan haastattelusta sekä virittäytymistehtävästä.

Tuloksia ja pohdintaa

Opettajat kokivat kulttuurisen moninaisuuden ryhmässä paitsi rikkautena myös haasteena. Opettajat kertoivat käyttävänsä erilaisia opetusmenetelmiä tukeakseen ryhmän yhteistä toimintaa sekä oppilaiden akateemista menestystä. Oppilaan yksilöllinen tukeminen oli opettajien kertoman mukaan vahvaa. Kielen kehitystä pyrittiin myös tukemaan monella tavalla. Osa opettajista koki kuitenkin kulttuurisen kompetenssinsa olevan heikko ja moninaisuuden kohtaamisen haastavaksi. Erilaisia haastavia tilanteita syntyi pitkin opettajien arkea, ja niistä selviytyminen vaati opettajalta monikulttuurista kompetenssia. Aina sellaista ei kuitenkaan löytynyt. Opettajat luokittelivat itse myös monikulttuurisuuden usein maahanmuuttajaoppilaisiin liitetyksi ilmiöksi.  Opettajat kokivat kuitenkin monikulttuurisuuden esiin pääsemisen tärkeäksi ja pyrkivät sitä osaamallaan tavalla tukemaan. Muutamat opettajat ajautuivat kuitenkin rajaamaan monikulttuurisuutta haastatteluissa myös käsitteillä ”me ja he”. Kriittisen ajattelun taitojen kehittäminen oli opettajien kertoman mukaan vähäistä. Kriittisen ajattelun taidot liitettiin usein mediakasvatukseen. Oppilaiden omat kulttuuriset taustat ja oppilaiden käyttämä valta opetuksessa ilmeni lähinnä opettajajohtoisissa tehtävissä tai keskusteluissa.

Tutkimuksen perusteella opettajien monikulttuurisuuskasvatuksen kompetenssia tulisi kehittää. Myös aito oppilaan aktiivinen osallisuus opetuksessa oli tämän tutkimuksen perusteella vielä vajavaista.

 

– Janika Pursiainen

Julkaistu

Tarvitaanko koulunkäynninohjaajia alkuopetuksessa? Luokanopettajien ja koulunkäynninohjaajien yhteistyötä alkuopetuksessa

”Sanotaan näin että mun toivomus on tämän gradun osalta se, että joku tuleva opettaja lukee tän ja miettii tätä samaa asiaa, ja ehkä tavallaan useampikin lukisi tämän työn ja miettisi tätä yhteistyötä oikeasti.” (Koulunkäynninohjaaja Ko3)

Taustaa

Koulunkäynninohjaajien ammattiryhmä on monelle opettajaopiskelijalle mysteeri. Yhteistyökokemukset ohjaajien kanssa riippuvat siitä, saako opiskelija harjoittelussa ohjeistusta yhteistyöhön koulunkäynninohjaajan kanssa. Omat sijaisuuskokemukset saattavat myös antaa mahdollisuuden yhteistyöhön ohjaajan kanssa. Yhteistyö ohjaajien kanssa on kuitenkin monelle luokanopettajalle arkipäivää ja iso apu koulumaailman hektisessä arjessa. Osaavatko luokanopettajat hyödyntää tätä yhteistyömuotoa? Miksei yhteistyöstä koulunkäynninohjaajien kanssa puhuta?

Tässä tutkielmassa tutkittiin luokanopettajien ja koulunkäynninohjaajien välistä yhteistyötä alkuopetuksessa. Alkuopetus rajautui tutkielman tutkimuskontekstiksi, koska tutkielman tekijän omien kokemuksien mukaan tarve koulunkäynninohjaajille on välttämätön juuri alkuopetuksessa. Lisäksi luokanopettajien ja koulunkäynninohjaajien yhteistyötä on tutkittu vähän, pelkässä alkuopetuksen kontekstissa ei lainkaan. Tässä tutkielmassa haluttiin selvittää, minkälaisia käsityksiä luokanopettajilla ja koulunkäynninohjaajilla on yhteistyöstä alkuopetuksessa. Lisäksi haluttiin selvittää, miten luokanopettajat ja koulunkäynninohjaajat kehittäisivät alkuopetuksen yhteistyötä. Yhteistyön kehittämisen tutkiminen toimii luokanopettajien ja koulunkäynninohjaajien alkuopetuksen yhteistyön käsityksien tulosten tukena.

Menetelmä

Tutkielma toteutettiin laadullisia menetelmiä käyttäen maalis-elokuun 2021 välillä. Tutkielmassa haastateltiin viittä luokanopettajaa ja viittä koulunkäynninohjaajaa teemahaastattelun keinoin. Haastateltavat löydettiin hyödyntämällä sosiaalista mediaa tutkimuksen välineenä. Itse haastattelut toteutettiin etäjärjestelyin Zoom -palvelun kautta. Haastatteluista muodostunut aineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla.

Tulokset ja pohdintaa

Luokanopettajat ja koulunkäynninohjaajat näkevät alkuopetuksen yhteistyön monipuolisena kokonaisuutena, johon kuuluu ohjaajien osuus alkuopetuksessa, yhteistyötä mahdollistavat tekijät sekä alkuopetuksen yhteistyön erityispiirteet. Alkuopetuksen yhteistyön kehittämistä tutkiessa analysoinnin pohjalta muodostui neljä kehittämistekijää, jotka ovat aikaa yhteistyölle, koulutus, toimintakulttuuri sekä ohjaajan osaaminen. Alkuopetuksen yhteistyö nähdään moniammatillisena yhteistyönä, jossa ohjaajan läsnäolo on välttämätöntä.  Tulosten mukaan ohjaajan osaamisen hyödyntämisessä on myös mahdollista havaita viitteitä jaettuun asiantuntijuuteen. Tutkielman tuloksissa oli havaittavissa yhteneväisyyksiä aiempaan kirjallisuuteen ja tutkimuksiin, minkä vuoksi tutkimusta voidaan pitää onnistuneena ja luotettavana.

Tästä tutkielmasta saaduilla tuloksilla on esimerkiksi mahdollista syventää yhteistyön tutkimista etnografisin keinoin tutkimalla luokka-asteen merkitystä tai jaetun asiantuntijuuden ilmentymistä yhteistyössä. Lisäksi tutkimustulosten pohjalta yhteistyötä olisi mahdollista kehittää koulutuksen kautta. Luokanopettajakoulutukseen voisi lisätä moniammatillisen yhteistyön harjoittelemista esimerkiksi opettaja-ohjaaja näkökulmasta. Koulunkäynninohjaaja voi olla monesti luokanopettajan tärkein työpari, ja etenkin opettajan uran alussa olevalle opettajalle merkittävä yhteistyökumppani.

 

Ida Heinonen

Yhteistyötä alkuopetuksessa. Luokanopettajien ja koulunkäynninohjaajien käsityksiä alkuopetuksen yhteistyöstä.

Julkaistu

Käsitöiden harrastamisen erilaiset motiivit ja niiden mittaaminen

 

Johdanto

Mielenkiintoni käsityön harrastajien tutkimiseen virisi tehdessäni kandidaatin tutkielmaa, jossa perehdyin ompelun harrastajien erilaisiin motivaatiotekijöihin. Tässä tutkielmassa näkökulmaa on laajennettu ottamalla mukaan harrastajia useilta käsityön osa-alueilta. Laajemman kohdejoukon ohella tämän tutkielman pyrkimyksenä oli saada käsiteltävästä aiheesta monipuolisempi kuva kehittämällä teoriapohjainen motivaatiomittari.

Mittarin luonti ja tutkimuksen toteutus

Mittarin 16 ulottuvuutta luotiin yhdistämällä käsityökasvatuksen sekä motivaation käsitteitä. Tutkimuksen tavoitteena oli testata ja arvioida mittari sekä kartoittaa suomalaisten käsityöharrastajien motivaation luonnetta sekä mahdollisia eroja eri käsityöharrastajaryhmien välillä.

Tutkimuksen kohdejoukkona oli Facebookissa toimivien käsityöaiheisten ryhmien jäsenet, joilta kysyttiin motivaation painottumista harrastamisen erilaisiin ulottuvuuksiin. Määrällinen aineisto (N=3409) kerättiin Facebook-ryhmistä tammikuussa 2020. Alustavassa tarkastelussa varmistettiin aineiston validiteetti sekä soveltuvuus tutkimukseen. Suorien jakaumien tarkastelun kautta luotiin yleiskuva harrastusmotivaatiosta. Jatkoanalyysejä varten muodostettiin teoriaperusteiset summamuuttujat, joiden korrelaatioita ja Cronbachin alfaa tarkastelemalla arvioitiin operationalisoinnin onnistumista. Motivaation eri ulottuvuuksien painottumista ryhmien välillä arvioitiin varianssianalyysin avulla.

Tutkimuksen keskeisiä tuloksia

Kaikille harrastajaryhmille merkittävimmät yhteiset motivaatiotekijät olivat mielihyvä, pärjääminen ja ylpeys valinnoista. Varianssianalyysin perusteella harrastajaryhmien motivaation painottumisessa todettiin useita tilastollisesti merkitseviä eroja. Sähkö- ja metallitöiden harrastajat kokivat taitavuuden osoittamisen selvästi muita ryhmiä tärkeämmäksi. Puutöiden harrastajille puolestaan kehittyminen oli muita ryhmiä tärkeämpää. Keramiikan ja korutöiden osalta esille nousi luovuuden kokemisen merkityksellisyys. Neulonnan harrastajien keskuudessa korostui harrastuksen tärkeys elämässä sekä harrastuksen riippuvuus resursseista. Ompelun harrastajien keskuudessa painottuivat muun muassa käsityöharrastuksen ekologinen kestävyys, sosiaaliset tekijät sekä itse käsityötuote. Virkkauksen sekä kirjonnan ja kudonnan harrastajien kohdalla mikään motivaatiotekijä ei painottunut.

Pohdinta

Korrelaatiotarkastelun perusteella mittari onnistui erottelemaan toivotut käsityöharrastuksen 16 ulottuvuutta, mutta havaitut tilastollisesti merkitsevät erot olivat pieniä ja selittivät vain joitakin prosentteja muuttujien vaihteluista. Harrastusmotivaatiota ei ole tietääkseni aiemmin tutkittu tähän tutkimukseen valittujen teorioiden avulla, ja tulokset antavatkin rohkaisevia tuloksia siitä, että teoriaperustaisen eri harrastusmotivaation osa-alueita mittaavan motivaatiomittarin kehittäminen on mahdollista.

Merkittävimmäksi koetut harrastusmotivaation osa-alueet vaihtelivat harrastusryhmittäin ja tuloksesta voidaan arvella myös harrastajien sisäisten tarpeiden eroavan toisistaan. Näiden erilaisten motivaation osa-alueiden sekä sisäisten tarpeiden tunnistaminen ja ruokkiminen voisi olla hyvä lähtökohta esimerkiksi vapaan sivistystyön parissa tapahtuvan aikuisten käsityöopetuksen kehittämisessä.

Mirva Alm

Käsitöiden harrastamisen erilaiset motiivit ja niiden mittaaminen

Julkaistu

Liikunnan etäopetus alakoulussa

Johdanto

Suomalaiset koulut, muiden maiden tapaan, siirtyivät keväällä 2020 etäopetukseen koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. Etäopetukseen siirryttiin Suomessa maaliskuun puolessa välissä ja kouluihin palattiin toukokuussa. Etäopetuksen aikana kaikki oppiaineet opetettiin etänä eikä kouluihin tänä aikana tultu lainkaan. Etäopetusta on aikaisemmin hyödynnetty esimerkiksi verkkokursseilla tai oppilaan sairastapauksissa, joten etäopetus itsessään ei ole mitenkään uusi ilmiö. Kuitenkin koko luokan siirtyminen etäopetukseen kaikissa oppiaineissa kohtuu pitkäksi ajanjaksoksi on harvinaista. Etäopetuksen hyödyntäminen on myös aikaisemmin ollut harvinaista alakoulun kontekstissa sekä liikunnan kaltaisissa taito- ja taideaineissa.Aihetta oli tärkeä tutkia, sillä tutkimustietoa liikunnan etäopetuksesta alakoulussa tällaisissa olosuhteissa on vielä hyvin vähän.

Tutkimuksen toteutus

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli pyrkiä kuvaamaan, millä tavoilla suomalaisissa alakouluissa toteutettiin liikunnan etäopetusta koronapandemian aikana. Tavoitteena oli ymmärtää, minkälaisia haasteita ja mahdollisuuksia pakollinen siirtyminen etäopetukseen asetti liikunnan opetukselle. Lisäksi isona mielenkiinnonkohteena oli opetussuunnitelma ja sen tavoitteiden ja sisältöjen toteutuminen liikunnan osalta etäopetuksessa. Tutkimuksen kohteena olivat alakoulun opettajat ja heidän näkökulmansa liikunnan etäopetuksesta.

Tutkimus toteutettiin laadullisia menetelmiä hyödyntäen. Aineisto muodostui opettajien puolistrukturoiduista teemahaastatteluista, jotka toteutettiin etänä keväällä 2021. Haastatteluihin osallistui kuusi alakoulun luokanopettajaa eri luokka-asteilta. Aineisto analysoitiin hyödyntämällä aineistolähtöistä sisällönanalyysia.

Tulokset

Opettajat kokivat liikunnan olevan tärkeää yleisestikin etäjakson aikana, sillä liikunta tuki oppilaiden jaksamista kotona ja toi taukoa ruudun äärellä olemiseen. Suunnittelussa keskityttiin luomaan liikuntatehtäviä, jotka olisivat yhdenvertaisesti erilaisissa kodeissa toteutettavissa sekä nuoretkin oppilaat pärjäisivät tehtävissä itsenäisesti. Liikunnan etäopetusta toteutettiin asynkronisia opetusmetodeja hyödyntäen, jolloin opettaja ja oppilaat eivät olleet reaaliajassa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Liikunnassa painottui erityisesti ulkoliikunta. Haasteina liikunnan etäopetuksessa oli oppilaiden nuori ikä sekä yhdenvertaisuuden huomioiminen liikuntatehtävissä. Yhdenvertaisuus korostui jokaisen opettajan haastatteluissa. Opettajien mukaan liikunnan etäopetuksessa on haastavaa huomioida erilaiset kodit, joissa on hyvin vaihtelevat olosuhteet välineiden, tilojen ja muiden resurssien suhteen.  Muita haasteita liikunnan etäopetuksessa oli kontaktin puuttuminen oppilaaseen sekä suunnitteluun ja arviointiin liittyvät haasteet. Liikunnan etäopetuksen positiivisiksi puoliksi opettajat nimesivät vaihtoehtoisuuden, joustavuuden, yksilöllisyyden ja valinnan vapauden. Opettajat myös kertoivat opettajien välisen yhteisöllisyyden lisääntyneen liikunnan etäopetuksen aikana ja laajentuneen myös verkkoyhteisöihin. Opetussuunnitelmaan kirjatut tavoitteet ja sisällöt toteutuivat opettajien kokemuksen mukaan osittain fyysisen ja psyykkisen toimintakyvyn osalta, mutta sosiaalisen toimintakyvyn osalta ei lähes ollenkaan. Olosuhteet pakottivat liikunnan opetuksen tilanteeseen, jossa sosiaalisuutta ei voida tuoda osaksi opetusta perinteisin keinoin.

Johtopäätökset & pohdinta

Opettajat olivat sitä mieltä, että liikunta alakoulussa ei sovellu etäopetukseen. Suurimmalla osalla opettajista oli negatiivinen suhtautuminen etäopetuksen hyödyntämiseen alakoulun liikunnan opetuksessa myös jatkossa. Jos liikunnassa halutaan tulevaisuudessa hyödyntää etäopetusta, sitä tulisi hyödyntää tarkoituksenmukaisissa ja tarkoin harkituissa tilanteissa. Koronapandemian aikana esiintyneisiin etäopetuksen haasteisiin tulisi myös löytää ratkaisuja, jos vastaavia tilanteita kohdataan uudelleen. Tulevaisuuden varalta voisi olla hyödyllistä kirjata opetussuunnitelmiin kuntakohtaisesti, mitä liikunnan etäopetuksessa tavoitellaan, millaisin keinoin ja resurssein. Jokaiselle lapselle tulisi varmistaa riittävä aikuisen tuki liikuntaan, jos opettaja ei pysty fyysisesti olemaan läsnä. Syytä olisi myös kouluissa pohtia, miten etäopetuksessa turvataan kaikille oppilaille riittävä digitaalinen ja liikunnallinen välineistö, jotta liikuntaa voidaan toteuttaa monipuolisesti myös kotona. Tämä tutkimus on arvokas, sillä se tarjoaa uutta ja tutkimatonta tietoa ajankohtaisesta ja harvinaisesta ilmiöstä koulumaailmassa. Tutkimuksessa tuotiin opettajien ääni kuuluviin ja esitettiin heidän näkökulmiaan liikunnan etäopetuksesta. Tutkimusta voisi jatkotutkia esimerkiksi oppilaiden ja perheiden näkökulmasta.

Tessa Virtanen

Liikunnan etäopetus alakoulussa

Julkaistu

”Mulla on tolkkua siihen, että mä tiedän että mä en paljon tiedä kuitenkaan”: peruskoulun käsityönopettajien teknologiakompetenssi

Johdanto

Nykypäivänä teknologiaa on kaikkialla ympärillämme. Myös peruskouluihin digitaalisen teknologian laitteet, sovellukset ja ohjelmistot ovat tulleet jäädäkseen. Käsityönopetuksessa digitaalista teknologiaa tulisi hyödyntää niin ideoinnissa, suunnittelussa, toteutuksessa, kuin prosessin dokumentoinnissakin, eli jokaisessa kokonaisen käsityöprosessin vaiheessa.

Koska lähtökohtaisesti opettajat suunnittelevat itse opetuksensa, saattavat monet eri tekijät, kuten opettajan oma teknologiaosaaminen, vaikuttaa siihen, millä tavalla ja kuinka paljon digitaalista teknologiaa hyödynnetään osana käsityönopetusta. Opettajien asenteet, ennakkoluulot ja koulun mahdollistamat resurssit ovat usein kynnyskysymyksiä teknologian hyödyntämisessä. Uusi teknologia saatetaan ottaa vastaan innolla, mutta usein käyttöönoton jälkeen teknologian hyödyntäminen jää todellisuudessa vähäiseksi ja pintapuoliseksi.

Jotta käsityönopetus olisi kaikille ja kaikkialla Suomessa tasa-arvoista, tulee näitä tekijöitä tuntea ja tunnistaa paremmin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaiseksi Suomen käsityönopettajat kokevat oman osaamisensa teknologian käyttäjinä opetuksessa ja millaiset tekijät vaikuttavat siihen, millaiseksi opettajat kokevat oman kompetenssinsa hyödyntää teknologiaa opetuksessa. Tavoitteena on kartoittaa käsityönopettajien digitaalisen teknologian kompetenssin nykytilaa, jotta opettajien olisi mahdollista tiedostaa kompetenssia edistäviä ja estäviä tekijöitä paremmin.

Menetelmät

Tutkimuksen aineisto kerättiin strukturoidulla tutkimuskyselyllä ja tutkimushaastattelulla. Tutkimuskyselyyn vastasi 17 käsityönopettajaa ja haastatteluun osallistui neljä käsityönopettajaa. Likert-asteikollinen tutkimuskysely oli osa laajempaa Growing Mind -hanketta.

Tulokset ja pohdinta

Tutkimuksessa selvisi, että käsityönopettajien kokemukset omasta digitaalisen teknologian kompetenssistaan vaihtelivat. Opettajat kokivat teknologiakompetenssinsa kuitenkin riittäväksi, ja muuttumattoman kompetenssin sijaan tuloksissa korostui osaamisen ylläpitämisen ja jatkuvan kehittämisen merkitys. Digitaalisen teknologian koettiin tukevan opetusta, mutta sen hyödyntäminen osana opetusta jäi melko yksipuoliseksi. Opettajat suhtautuivat digitaaliseen teknologiaan opetuksen välineenä. Opettajien teknologiakompetenssiin vaikuttavia tekijöitä oli lukuisia, ja opettajan oman teknologiaosaamisen lisäksi on tärkeää huomioida myös konteksti, jossa opettaja työtään tekee. Suurimmaksi esteeksi oman kompetenssinsa kehittämiselle opettajat nimesivät teknologisten laitteiden, ohjelmien ja sovellusten puutteen.

On vielä epäselvää, kuinka suuri rooli todellisuudessa opettajien teknologiakompetenssilla on siihen, kuinka paljon ja millä tavoilla käsityönopettajat hyödyntävät digitaalista teknologiaa osana opetustaan. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan kuitenkin todeta, että teknologiakompetenssin muodostumiseen vaikuttavat lukuisat eri tekijät, joista kaikkiin opettaja itse ei voi edes vaikuttaa. Se on kuitenkin selvää, etteivät pelkät digitaalisen teknologian opetuskäyttöä tukevat kurssit ja koulutukset riitä, jos opettajien teknologiaosaamista halutaan kehittää ja ylläpitää. Teknologisen laitteiden ja ohjelmien peruskäytön osaaminen ei myöskään riitä, vaan jatkossa tulee panostaa siihen, että opettajat kokevat digitaalisen teknologian osaamisensa riittäväksi, voidakseen hyödyntää  digitaalista teknologiaa tarkoituksenmukaisesti osana opetustaan.

Tulevaisuudessa voivat viimeaikaiset etäopetusjaksot ja niiden seurauksena etäopetuksen yleistyminen ja yleinen hyväksyvämpi ilmapiiri digitaalisen teknologian hyödyntämiseen oppimisympäristönä tarjota mielenkiintoisia tutkimusaiheita opettajan teknologiakompetenssin muutoksesta. Suomalaisen koulujärjestelmän ja opettajankoulutuksen täytyy pysyä mukana tämän päivän ja tulevaisuuden vaatimien taitojen opetuksen vaatimassa tahdissa.

 

Alisa Halonen

Digitaalinen teknologia osana käsityönopetusta: Tutkimus peruskoulun käsityönopettajien teknologiakompetenssista

Julkaistu

Korona-ajan koti vuonna 2020. ”Iltaisin ei tultu kotiin, vedetty syvään henkeä ja rysähdetty sohvalle.”

Vuonna 2020 maaliskuussa koko Suomi sulkeutui koteihinsa, kun ravintolat, koulut, kirjastot, teatterit, museot ja monet liikuntapaikat laitettiin kiinni Covid-19 -viruksen leviämisen estämiseksi. Yleisillä paikoilla oleskelua kehotettiin välttämään ja monissa yrityksissä alkoi etätyön aika. Koronapandemian aiheuttamien rajoitusten aikaa on Suomessa eletty jo yli vuoden ajan. Kodin merkitys elämisen paikkana on kiistatta kasvanut, mutta jokainen ihminen kokee lisääntyneen kotona olemisen yksilöllisesti.

Tutkielman tarkoitus

Pyrin ymmärtämään tässä tutkielmassa sitä, millaisena koti koronapandemian ajassa näyttäytyy suomalaisten kokemuksissa. Tutkimusaihe on ajankohtainen, sillä koronapandemia jatkuu edelleen ja vaikuttaa koko maailmaan ja näin myös jokaisen kokemuksiin kodista. Koronapandemia näyttäytyy tässä tutkielmassa uutena muutostilanteena, jolloin näkymättömäksi muuntuneet suhtautumistavat kotiin murtuvat ja uusien kokemusten ja merkitysten muotoutuminen tekee ne jälleen näkyviksi.

Menetelmät

Toteutin tutkimuksen laadullisena tutkimuksena hyödyntäen kerronnallista tutkimusotetta. Aineistonhankintamenetelmänä oli omaelämänkerralliset tarinat. Aineisto koostui 23 kotitarinasta, jotka olin kerännyt joulukuun 2020 ja tammikuun 2021 välisenä aikana. Tarinoiden kirjoittajat olivat 20-48-vuotiaita suomalaisia naisia ja miehiä. Aineiston analyysissa hyödynsin teemoittelua ja metafora-analyysia.

Tulokset

Sain selville, että koronapandemian ajassa koti muuttui yksityisemmäksi tilaksi ja kodin merkitys laajeni. Uuden ja oudon muutostilanteen ymmärtämiseksi kotiin liitettiin erilaisia metaforia. Koti näyttäytyi yhtäältä ahdistavana vankilana ja alituisena suorittamisena, toisaalta turvapaikkana ja mahdollisuutena vihdoin levähtää, kun mihinkään ei ollut enää pakko mennä. Aiempien tutkimusten mukaisten kodin positiivisten merkitysten lisäksi kotiin liitettiin tässä tutkielmassa myös kielteisiä merkityksiä, jotka heikensivät kodin tuntua. Osittain kadotettua kodin tuntua tavoiteltiin esimerkiksi sisustamalla ja remontoimalla kotia sekä hankkimalla uusia huonekaluja ja esineitä.

Tutkielma antaa uutta tietoa siitä, millä tavoin koti koetaan vakavan terveyttä vaarantavan kriisin ja yhteiskunnan rajoitusten aikana, millaisia uusia merkityksiä koti sen aikana saa ja millä tavoin kodin tilassa muutostilanteisiin sopeudutaan.

Lilli Suhonen

Kodin muuntuvia merkityksiä koronapandemian ajassa – ”Iltaisin ei tultu kotiin, vedetty syvään henkeä ja rysähdetty sohvalle.”