Artikkelit

Julkaistu

@varhaiskasvatuksenkertomuksia

Tutkimukseni tavoitteena oli analysoida varhaiskasvatuksen työntekijöiden kertomuksia varhaiskasvatuksen arjen laadusta suhteessa Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvin) vuonna 2019 julkaistuihin varhaiskasvatuksen laatuindikaattoreihin. Varhaiskasvatuksen laadun analysoimisen lisäksi työntekijöiden kertomuksista etsittiin myös ratkaisuja varhaiskasvatuksen laadun parantamiseksi. Tutkimuksen aineisto muodostettiin Instagramin @varhaiskasvatuksenkertomuksia -tilin syys-joulukuussa 2021 julkaisuista kertomuksista. Tutkimukseen valittiin laadullisen sisällönanalyysin perusteella 483 kertomusta sekä 9 kyselyä. Aineisto analysoitiin laadullisella sisällönanalyysillä, jossa on viitteitä deduktiivisesta sisällönanalyysista.

Olen itse työskennellyt Helsingin varhaiskasvatuksen parissa sekä varhaiskasvatuksen opettajana että varhaiskasvatuksen erityisopettajana seitsemän vuoden ajan. Jo tässä ajassa työ varhaiskasvatuksen kentällä ja arjessa on muuttunut paljon, ja huoleni varhaiskasvatuksen tilasta on kasvanut koko ajan. Välillä työ on tuntunut pelkältä pärjäämistaistelulta, mutta varhaiskasvatus, sen laatu ja kehittäminen, ovat edelleen silti suurimpia mielenkiinnon kohteitani. Tästä syystä graduni aihepiiri oli hyvin helppo valita. Varhaiskasvatus sekä varhaiskasvatuksen laadullisten tavoitteiden nostaminen on ollut esillä sekä kansallisessa että kansainvälisessä keskustelussa. Suomessa julkinen keskustelu on keskittynyt lisääntyvien tavoitteiden lisäksi varhaiskasvatuksen veto -sekä pitovoiman haasteisiin. Keskustelua on käyty niin tutkijoiden, varhaiskasvatuksen ammattilaisten, perheiden sekä politiikan näkökulmasta. Varhaiskasvatus on tärkeä osa Suomalaista koulujärjestelmää, ja laadukkaan varhaiskasvatuksen merkitys lasten kehityksen, hyvinvoinnin sekä oppimisen edistäjänä on huomioitu kansallisesti sekä kansainvälisesti. Varhaiskasvatuksen laadusta ei kuitenkaan ole Suomessa pystytty muodostamaan yhtenäistä kansallista tasoa, vaan aikaisempien tutkimuksien perusteella laatu toteutuu epätasaisesti.

Tutkimuksessani kävi ilmi, että varhaiskasvatuksen laadun toteutuminen varhaiskasvatuksen työntekijöiden kertomuksissa ei suurimmaksi osaksi vastannut Karvin varhaiskasvatuksen laatuindikaattoreita. Tästä tuloksesta ei voida kuitenkaan tehdä johtopäätöksiä koko Suomen varhaiskasvatuksen laadusta, vaan se enemmänkin vahvistaa aiempia tutkimustuloksia siitä, että varhaiskasvatuksen laatu on epätasaista esimerkiksi varhaiskasvatusyksiköiden välillä. Aineistona käytetyt kertomukset varhaiskasvatuksen arjesta vaikuttavat tulevan paikoista, joissa varhaiskasvatuksen laatu toteutuu heikosti.

Vaikka varhaiskasvatuksen laatutavoitteet ovat lisääntyneet, ne eivät ole heijastuneet alan palkkaukseen ja resursointiin. Kertomuksia @varhaiskasvatuksenkertomuksia -tilille lähettäneet varhaiskasvatuksen työntekijät kokevat, että he joutuvat vastaamaan lisääntyneisiin tavoitteisiin samoilla tai jopa heikoimmilla resursseilla kuin ennenkin. Varhaiskasvatuksen veto- sekä pitovoiman heikkous huolestuttaa jo yhteiskunnallisella tasolla. Yhteiskunnallisesti olisikin tärkeää selvittää, miten alan veto- ja pitovoimaa voitaisiin oikeasti parantaa, mistä laatuerot varhaiskasvatuksessa johtuvat, ja millä toimenpiteillä varhaiskasvatuksen laatua saataisiin parannettua sekä yksiköiden välisiä eroja tasattua. Myös toimenpiteitä näiden asioiden eteen täytyy tehdä, jotta meillä olisi jatkossakin työssään jaksavia, koulutettuja varhaiskasvatuksen ammattilaisia toteuttamassa laadukasta varhaiskasvatusta ympäri Suomen.

Maisa Ahonen

@varhaiskasvatuksenkertomuksia: Laadukkaan varhaiskasvatuksen jäljillä

Julkaistu

Kokonaisvaltaisen oppimisen ja kehittämisen polulla

Tutkin gradussani ekspansiivista oppimista sairaalassa pidetyssä muutoslaboratoriossa, mutta mitä se tarkoittaa? Siihen palaan ihan tuota pikaa. Mutta ensin haluan kertoa siitä, miten päädyin tekemään gradun juuri tästä aiheesta. Se kun ei ole merkityksetöntä, mitä valitsee tutkia ja miksi.

Vaihdoin kemian opinnot kasvatustieteeseen sen jälkeen, kun ympäristötieteiden yliopistonlehtori oli avannut ajatteluni ihan uusille urille luennoidessaan kokonaisvaltaisesta ja monitieteisestä näkökulmasta. Tajusin, että haluan itsekin opiskella jotain laaja-alaista ja kokonaisvaltaista, kemiassa olisin vain syventynyt johonkin yhteen kapeaan osa-alueeseen. Niinpä sotkin opiskeluni yhdeksi monitieteiseksi sopaksi ja vaihdoin opiskeluni yleisen ja aikuiskasvatustieteeseen. Heti ensimmäisen vuoden luennoilla minulle tarjoutui lisää mieltäni mullistavia ajatuksia, kun pääsin Yrjö Engeströmin (ekspansiivisen oppimisen mallin muotoilija ja yksi muutoslaboratorion kehittäjistä!) johdolla pureutumaan työelämän kehittämiseen – juuri sillä tavalla kokonaisvaltaisesti kuin kaipasinkin. Jäin aiheeseen kiinni ja kävin kaikki työelämän kehittämisen kurssit, mitä tarjolla oli.

Maisterivaiheessa työelämän kehittämisen kurssilla luennoinut professori vinkkasi, että heiltä kannattaa kysellä graduaineistoja, jos aihepiiri kiinnostaa. Ja kiinnostihan se! Kysyin, ja sain, aineiston, joka oli tuotettu osana sairaalassa tehtyä työelämän kehittämisprosessia. Olin innoissani, ja nyt tehtyäni graduni valmiiksi, olen edelleen innoissani. Pääsin gradussa tutkimaan sellaista aihetta, josta olin oikeasti kiinnostunut ja sain vieläpä kunnon aineiston, jota tutkia. Tätä voin suositella kaikille! Pyytäkää valmista aineistoa! Oman aineiston keruuta saa harjoitella jo kandissa ja tutkimusmenetelmäkursseilla ihan tarpeeksi. Valmiin aineiston laatu voitti mennen tullen sen, mitä olisin itse saanut kerättyä, joten tutkiminen oli ihan eri tavalla mielekästä kuin aikaisemmin.

Nyt siis päästään itse aiheeseen, mikä ekspansiivinen oppiminen ja mikä muutoslaboratorio? Lyhyesti vastattuna: muutoslaboratorio on organisaatioiden kehittämismenetelmä. Siinä tuetaan ekspansiivisen oppimisen prosessin alkuun saamista ja edistämistä. Ekspansiivinen oppiminen taas on organisaatioiden oppimisen malli, jossa organisaation henkilöstö tunnistaa toiminnassaan ongelmia, syitä ongelmien taustalla ja luo lopulta ratkaisumallin, jolla ongelmiin voidaan vastata. Keskeisenä ajatuksena tässä toiminnan analysoinnissa ja ratkaisujen kehittämisessä on kokonaisvaltainen tarkastelunäkökulma ja henkilöstön osallistaminen kehittämään ratkaisut itse. Työtä tarkastellaan sellaisena kokonaisuutena, jossa ongelmien syyt löytyvät siitä, miten työ on kehittynyt ja miten sen kehityksen kuluessa eri osasten väliin muodostuu yhteensopimattomuuksia ja se aiheuttaa työssä havaittavat ongelmat. Niinpä ratkaisuissa osataan ottaa huomioon tämä kokonaiskuva ongelmien taustalla, eikä vain viilailla toimintaa sutjakammaksi vähän sieltä ja täältä.

Mitäpä minä sitten tästä aiheesta gradussani tutkin? Tutkin sitä, miten sairaalahenkilökunta oppi ja loi uusia ratkaisuja toiminnalleen. Ja oppimista tapahtui, mennäkseni nyt hieman tieteellisempään suuntaan tässä kirjoituksessa kerron seuraavaksi niistä ekspansiivisista oppimisteoista, eli oppimisprosessin osista, joita aineistosta löysin. Sairaalahenkilökunta kyseenalaisti useita toimintatapoja heidän nykyisessä toiminnassaan ja he lähtivät analysoimaan toimintaansa ja ongelmien taustalla olevia juurisyitä. He ideoivat paljon ratkaisuja, joilla voitaisiin vastata toiminnan tarpeisiin ja ongelmiin ja joistain niistä lähdettiin muotoilemaan uusia toiminnan malleja. Valmiita malleja kehitettiin vielä edelleen ja lopulta prosessissa päädyttiin siihen, että uusia malleja oltiin valmiita ottaman käyttöön toiminnassa. Mitä aineistostani siis löysin, oli pitkälle etenevä ekspansiivisen oppimisen prosessi, jossa sairaalahenkilökunta muotoili useita uusia ratkaisuja toiminnalleen. Samalla he oppivat toistensa toiminnasta, sillä he edustivat laajasti toimintaa sairaalan eri yksiköistä. Tämä taas oli yksi keskeinen oppimisen kohde prosessissa, kehittää yhteistoimintaa sairaalan sisällä.

Miksi tämä on tärkeää? Sairaalaorganisaatioiden kehittäminen on kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Tähän on monia syitä, tässä niistä muutama: terveydenhuoltotyö on hyvin jakautunutta, se on jakautunut moniin lääketieteen erikoisaloihin ja lisäksi toimintaa toteutetaan fyysisestikin monissa eri paikoissa, joka tarkoittaa monimutkaisia organisaatioita. Lääketiede itsessään on monimutkaistunut ja muuttuu jatkuvasti, kun sairauksille kehitetään yhä uusia hoitomuotoja ja sairaudet itsessäänkin muuttuvat. Toiminnan kohde, eli potilaat sairauksineen, ovat jatkuvasti muuttuvia, joten työnkuva ei pysy tasaisena. Näin ollen sellaiset ratkaisut, joilla työtä kehitetään paikoissa, joissa toimijat eivät ole eriytyneet näin kauaksi toisistaan ja joissa työn kohde on suhteellisen tasainen, toimivat sairaaloissa aika heikosti. Tarvitaan siis toiminnan kehittämisen menetelmiä, jotka vastaavat kehitettävän toimintaympäristön tarpeita.

Koska muutoslaboratorioprosessissa analysoidaan aina koko toiminnan rakenteita ja sen kehitystä, sillä on hyvät mahdollisuudet vastata sairaalaympäristön kehittämisen tarpeisiin. Tällä taas on merkitystä sen kannalta, että nykyisin pitkäaikaissairaat monisairaat potilaat lisääntyvät jatkuvasti ja terveydenhuollossa. Irrallisina yksikköinä toimivien toimijoiden on vaikea vastata tällaisten potilaiden hoidon kokonaiskuvasta. Siksi tässäkin työssä tutkitussa muutoslaboratoriossa yhteistoiminnan kehittäminen oli tärkeässä roolissa. Tulevaisuuden terveydenhuollossa tarvitaan enemmän yhteistyötä, kokonaisvaltaista hoitamista ja raja-aitojen kaatamista eri ammattiryhmien, erikoisalojen ja toimijoiden väliltä.

—-

Mina-Maria Poppeli, Yhteistoiminnan uudelleenjärjestäminen osana sairaalafuusiota – Ekspansiivinen oppiminen muutoslaboratoriointerventiossa

Julkaistu

Korkeakouluopiskelijoiden kokeman uupumuksen pelastus – psykologinen joustavuus

Tutkimuksen taustaa ja tavoitteet

Korkeakouluopiskelijoiden uupumus on ollut huolestuttavalla tasolla viime vuosien tutkimuksen mukaan. Uupumuksen oireita voi kehittyä jo ensimmäisen opiskeluvuoden aikana. Tämä on huolestuttavaa, sillä uupumuksen on todettu olevan yhteydessä muun muassa masennukseen ja opintojen keskeyttämiseen. Opiskelu-uupumus on ollut myös yhä enemmän huolenaiheena koronapandemian myötä. Etäopetus on lisännyt opiskelijoiden kokemaa yksinäisyyttä ja vaikuttanut hyvinvointiin negatiivisesti. Opiskelu-uupumuksen ennaltaehkäiseminen olisi näin ollen hyvin tärkeää opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemisen kannalta. Tutkimuksen ovat osoittaneet, että opiskelijoiden vahva psykologinen joustavuus vähentää koettua uupumusta. Hyväksymis- ja omistautumisterapiaan (HOT) perustuvalla psykologisella joustavuudella tarkoitetaan tietoisesti hetkessä läsnä olemista ja kykyä toimia omien arvojensa mukaisesti negatiivisista ajatuksista huolimatta.

Aikaisempi tutkimus psykologisen joustavuuden ja uupumuksen yhteydestä perustuu suurimmilta osin työ- ja koulukontekstiin. Näin ollen tutkimuksen lisääminen korkeakoulukontekstissa olisi tärkeää, jotta opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemista voitaisiin ymmärtää paremmin. Tutkimukseni tavoite oli tutkia ensimmäisen vuoden opiskelijoiden uupumusta ja lisätä ymmärrystä psykologisen joustavuuden ja opiskelu-uupumuksen välisestä yhteydestä. Lisäksi tavoitteena oli tutkia, selittääkö psykologinen joustavuus opiskelu-uupumusta

Tutkimuksen toteutus

Tutkimuksen aineistona käytettiin syksyllä 2020 ja keväällä 2021 kerättyä HowULearn-kyselyä, joka on laadittu Helsingin yliopiston yliopistopedagogiikan keskuksessa HYPEssä. Kyselystä analysoitiin kvantitatiivisesti osioita, joissa vastattiin kysymyksiin koskien opiskelu-uupumusta ja psykologista joustavuutta. Kyselyaineisto koostui Helsingin yliopiston ensimmäisen vuoden opiskelijoiden vastauksista (n=261).

Tutkimuksen tulokset ja pohdintaa

Tulokset osoittivat, että opiskelu-uupumusta esiintyi jo ensimmäisen vuoden opiskelijoiden keskuudessa huomattavan paljon. Syksyllä 2020 puolet opiskelijoista eivät olleet uupumusriskissä, kun taas keväällä 2021 vain viidesosa opiskelijoista ei ollut uupumusriskissä. Opiskelijoiden uupumuksen havaittiin kasvaneen merkittävästi syksyllä 2020 ja keväällä 2021 toteutettujen mittausten välillä. Tuloksista selvisi, että opiskelu-uupumus ja psykologisen joustavuus olivat tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä toisiinsa. Psykologisella joustavuudella oli merkitystä opiskelu-uupumuksen tasoon. Psykologisesti joustavimpien opiskelijoiden uupumus oli alemmalla tasolla sekä alku- että loppumittauksessa.

Psykologisen joustavuuden vaikutus uupumukseen antaa viitteitä siitä, että yliopisto-opiskelijoiden psykologisen joustavuuden vahvistaminen olisi hyvä ratkaisu opiskelijoiden uupumisen ehkäisemiseen. Psykologista joustavuutta voi lisätä HOT-perusteisilla interventioilla. Helsingin yliopiston opintotarjonnassa on tällä hetkellä kaikille vapaasti valittava Kohti parempaa opiskelua -niminen verkkokurssi, jonka keskeinen tavoite on harjoitella psykologista joustavuutta. Tämän lisäksi opiskelijoiden tietoisuuden lisääminen uupumusoireista olisi hyvä tapa ennaltaehkäistä opiskelu-uupumusta.

Jatkotutkimusta ajatellen olisi mielenkiintoista saada selville missä määrin yksityiselämän tapahtumat vaikuttavat opiskelijoiden uupumukseen. Johtuuko opiskelu-uupumus esimerkiksi opintojen työmäärästä vai, selviääkö osa opiskelijoista helpommalla, koska heillä on vähemmän kuormittavia elämäntapahtumia meneillään heidän opiskeluidensa ulkopuolisessa elämässä?

Tässä tutkimuksessa keskityttiin ensimmäisen vuoden opiskelijoiden uupumukseen, mutta tutkimusta voisi tehdä myös enemmän koko opiskelukaaren vaiheista ja ottaa selville, minkä vuoden opiskelijat ovat uupuneimpia. Jos tunnistettaisiin selkeitä huippuja tietyssä vaiheessa olevien opiskelijoiden keskuudessa, voitaisiin tarjota tukitoimia tähdennetysti tietyn opiskeluvuoden opiskelijoille. Tämä tutkimus toi kuitenkin arvokasta tietoa siitä, että opiskelu-uupumus esiintyy huomattavan paljon jo ensimmäisen vuoden opiskelijoiden keskuudessa. Opiskelu-uupumuksen ennaltaehkäisemiseen tulisi kiinnittää huomiota mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta opiskelijat eivät uupuisi lisää. Psykologisen joustavuuden vahvistaminen tarjoaa yhden hyvän ehdotuksen uupumisen ongelman ratkaisemiseksi.

Nea Poranen

Korkeakouluopiskelijoiden uupumuksen ehkäiseminen psykologisen joustavuuden avulla

Julkaistu

Työhyvinvoinnin mittaaminen – näkökulmina työn kuormittavuus, työn vaatimukset ja voimavarat, psykologisten perustarpeiden toteutuminen ja työn imu

Maisterintutkielmassani tarkastelin työhyvinvointia kuormituksen ja uupumisriskin, psykologisten perustarpeiden toteutumisen, työn imun sekä työn vaatimusten ja voimavarojen näkökulmasta. Loin työhyvinvointia mittaavan kyselyn, jonka perusteella voidaan selvittää henkilöstön työhyvinvoinnin tilaa niin tutkielmaa varten valitsemassani kohdeorganisaatiossa kuin jatkossakin erilaisissa organisaatioissa ja työyhteisöissä. Kyselyn tuottamien tulosten avulla voidaan esittää toimenpide- ja kehitysehdotuksia henkilöstön työhyvinvoinnin edistämiseksi ja ylläpitämiseksi.

Kiinnostuksen kohteena oli mahdolliset erot eri henkilöstöryhmien, tiimien, yksiköiden, sukupuolen, ikäryhmien tai työsuhteen keston välillä. Lisäksi tavoitteena oli tarkastella yhteyksiä työhyvinvoinnin eri osa-alueiden välillä sekä löytää mahdolliset uupumisriskit ja niitä yhdistävät tekijät henkilöstöstä.

Kohdeorganisaatiossani työhyvinvoinnin tila koko organisaation tasolla oli tutkimustulosten perusteella kokonaisuudessaan hyvä. Psykologisten perustarpeiden vahva toteutuminen, työn imun kokeminen ja hyvät työn voimavarat kuvastavat hyvinvointia työssä. Kohdeorganisaatiossa oli tosin havaittavissa hieman kuormitusta, mutta sitä ei esiintynyt tilastollisesti merkitsevästi missään tietyssä ryhmässä. Koko organisaation tasolla tarkasteltaessa psykologiset perustarpeet toteutuivat hyvin, ja niistä autonomian kokemus oli vahvinta. Työn imua koettiin hyvin ja työn voimavarat olivat työn vaatimuksia vahvemmat.

Joidenkin ryhmien väliltä löytyi eroa psykologisten perustarpeiden toteutumisen, työn imun voimakkuuden, työn vaatimusten ja työn voimavarojen määrässä. Esihenkilöasema oli yhteydessä vahvempiin työn voimavaroihin ja psykologisten perustarpeiden toteutumiseen. Johdon ja toimihenkilöiden välillä oli tilastollisesti merkitsevää eroa psykologisten perustarpeiden toteutumisessa, työn imun voimakkuudessa ja työn voimavaroissa. Johtoryhmään kuuluvilla kaikki edellä mainitut osa-alueet toteutuivat vahvemmin.

Työhyvinvoinnin osa-alueiden väliltä löytyi tutkimuskirjallisuutta tukevia yhteyksiä. Työn voimavarat korreloivat positiivisesti psykologisten perustarpeiden toteutumisen ja työn imun kanssa. Työn imu korreloi puolestaan negatiivisesti kuormituksen määrän kanssa. Työn vaatimusten kasvaessa myös kuormitus kasvoi, kun taas psykologisten perustarpeiden toteutumisen vahvistuessa kuormituksen määrä laski.

Uupumisriskiä arvioin kuormittuneisuutta tarkastelemalla. Jaottelemalla vastaajat kolmeen ryhmään kuormittuneisuuden asteen mukaan, erottui vastaajista pieni eniten kuormittuneiden ryhmä, johon lukeutui 18% kyselyyn vastanneista. Tässä ryhmässä työn imu, psykologisten perustarpeiden toteutuminen ja työn voimavarat olivat tilastollisesti merkittävästi alhaisemmat kuin ei-kuormittuneiden ryhmässä, johon kuului 26% vastaajista.

Työn voimavaroihin panostaminen mahdollistaa psykologisten perustarpeiden toteutumisen ja työn imun kokemisen, ja psykologisten perustarpeiden täyttyminen tukee työn imun kokemista. Nämä kaikki yhdessä vahvistavat työhyvinvoinnin toteutumista ja vähentävät kuormitusta. Perustuen sekä tämän työn työhyvinvointia mittaaviin tuloksiin että tutkimukselliseen näyttöön suosittelen, että organisaatiossa huomioidaan kattavasti työhyvinvoinnin eri osa-alueet henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämistyössä.

Anu Matarma 1.11.2022 / Työhyvinvoinnin mittaaminen. Näkökulmina työn kuormittavuus, työn vaatimukset ja voimavarat, psykologisten perustarpeiden toteutuminen ja työn imu.

Julkaistu

Mobbningens inverkan på mobbade elevers hälsa och skolframgång i grundskolan

Studiens bakgrund och mål

Mobbningen i skolorna och samhället har blivit allt brutalare fastän tidigare studier visar att mobbningen i själva verket minskat. Tidigare studier har även visat att mobbade grundskoleelever upplever hälsoproblem samt sämre skolframgång som en följd av mobbning. Könsskillnader gällande mobbning har även betraktats i tidigare forskning. Flickor har visat sig vara mer sårbara för psykisk ohälsa som en följd av mobbning. Syftet med denna studie är att utforska mobbningens inverkan på den mobbade grundskoleelevens hälsa samt undersöka hurudana konsekvenser mobbning kan förorsaka på elevers skolframgång. Eventuella könsskillnader gällande konsekvenserna på hälsan och skolframgången tas även i beaktande.

Metod

Denna studie utfördes som en litteraturöversikt. För att samla in data har jag analyserat 19 vetenskapliga studier. Jag har inkluderat både finländska och internationella artiklar i min studie för att få en bredare och fördjupad syn på mobbning. Artiklarna är publicerade mellan 2017 – 2022 och jag analyserade dem med tematisk analys.

Resultat

Resultaten visade att mobbning hade en skadlig inverkan på den
mobbade grundskoleelevens hälsa och skolframgång. Mobbade grundskoleelever upplevde bland annat internaliserande symptom, utåtagerande symptom, psykosomatiska symptom samt somatiska symptom. Som en följd av mobbning presterade mobbade grundskoleelever sämre i skolan och upplevde sämre skolengagemang och skoltillhörighet. I och med detta bör lärare vara medvetna om mobbningens destruktiva effekt på grundskoleelevens hälsa och skolframgång.

Ytterligare framkom det även könsskillnader i min studie. Flickor visade sig vara mer sårbara för psykisk ohälsa, det vill säga internaliserande symptom. Flickor presterade även bättre i de akademiska ämnen i skolan förutom i matematik. Förutom detta var pojkar i riskzon för sämre skolengagemang och skoltillhörighet i jämförelse med flickor.

Sara Huhtanen

Mobbningens inverkan på mobbade elevers hälsa och skolframgång i grundskolan – En litteraturöversikt

Julkaistu

Sexualundervisning och mångfalden av kön i grundskolans lägre klasser

Bakgrund 

Det talas mycket om normer och jämställdhet idag och att skolan bör vara en plats där alla känner sig trygga och välkomna. Lärarna borde bemöta alla elever lika, oberoende av kön. Språkbruket hos lärarna borde vara könsneutral och inkluderande. Tidigare studier visar att unga som inte passar in i heteronormen ofta mår sämre och upplever att skolan känns som en otrygg miljö, medan lärare upplever att de inte har tillräckligt med kunskap om hur olika sexualiteter och könsidentiteter bör behandlas eller tas i beaktande. 

Eftersom tidigare studier fokuserat mer på ungdomar och deras upplevelser, var jag intresserad av att få höra mer om yngre elevers upplevelser. Syftet med denna avhandling blev att t reda på hur elever i årskurs sju uppfattat sexualundervisningen i de lägre klasserna och deras uppfattningar om hur könsmångfalden tagits i beaktande och inkluderats i undervisningen. 

Metod 

Forskningen är en kvalitativ studie och genomfördes som halvstrukturerade intervjuer. Data analyserades med tematisk analys. I studien deltog fyra sjundeklassister från svenskspråkiga skolor i södra Finland. 

Resultat 

De elever som intervjuades ansåg att sexualundervisningen i åk 5-6 som behandlar den fysiska utvecklingen i puberteten och hur barn blir till var tillräcklig, men att det borde vara mer sexualundervisning i grundskolans lägre klasser som behandlar bl.a. sexualitet och könsidentiteter. Eleverna menade också att det som står i böckerna inte är tillräckligt. Eleverna var besvikna över att det pratats så lite eller inte alls om olika könsidentiteter i skolan och tyckte att det borde vara en del av läroplanen, så att skolan kunde kännas mer inkluderande och trygg för alla. Fast eleverna upplevde att en del lärare arbetade för att skolan skulle bli en mer jämställd plats för alla, blev uppfattningen ändå att skolans atmosfär fortfarande är rätt heteronormativ. 

Jag önskar att jag med min studie har fått fram sådant som ur eleverna perspektiv är viktigt att tänka på i undervisningen, för att alla skall känna sig inkluderade och få tillräckligt med information om allt som hör till sexualitet och könsidentitet redan från en tidig ålder. Det skulle vara intressant att forska vidare i hurdant stöd lärarna i grundskolans lägre klasser önskar få, för att kunna utveckla sexualundervisningen och bättre ta i beaktande mångfalden av kön i sin vardag med eleverna.

Pernilla Aura

“Jag tror int´ alls att de´ en del av läroplanen. Den där könsidentitetssaken”. Elevers uppfattningar om sexualundervisning och könsmångfald i grundskolans lägre klasser. 

Julkaistu

Kotiliesi-lehti kotitalouksien ruokakasvattajana

Tutkimuksen taustaa

Ruokahävikkiä tuotetaan valtavan isot määrät vuosittain ja siitä aiheutuu runsaasti niin taloudellisia kuin ekologisia haittoja. Tutkimusten mukaan iso osa ruokahävikistä syntyy kotitalouksissa ja siksi tässä tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita nimenomaan kotitalouksien ruokahävikkiin liittyvästä ruokakasvatuksesta. Ruokahävikkiä voidaan vähentää esimerkiksi ruokakasvatuksen avulla.

Tässä tutkimuksessa Kotiliesi-lehteä tarkasteltiin kotitalouksien ruokakasvattajana. Kotiliesi-lehteä on julkaistu yhtäjaksoisesti vuodesta 1922 lähtien. Ruokaan liittyvät sisällöt ovat kautta lehden historian olleet yksi sen keskeisimmistä sisältöalueista.

 

Tutkimuksen tavoitteet

Aikakauslehtien ruokakasvatusta ruokahävikkinäkökulmasta ei ollut tutkimuksen kirjallisuuskatsauksen perusteella juurikaan tutkittu aikaisemmin. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mistä näkökulmista ruokahävikkiä käsittelevät sisällöt teemoittuvat Kotiliesi-lehdissä vuosina 2000, 2010 ja 2021. Tutkimuksen toisena tarkoituksena oli tulkita, millaisia ruokakasvatukseen liittyviä tapoja Kotiliesi-lehtien ruokahävikkisisältöjen taustalta voidaan tunnistaa.

 

Tutkimuksen toteutus

Ruokahävikin käsite vakiintui tieteelliseen keskusteluun noin vuonna 2010. Tieteellisen tutkimuksen tarkoituksena on yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja näin ollen tutkimustuloksista viestitään myös suurelle yleisölle. Voidaankin ajatella, että sitä mukaa kun tieteellinen keskustelu ruokahävikistä on vakiintunut, on ruokahävikin käsite vakiintunut myös julkisessa keskustelussa. Tästä syystä tutkimuksen aineistoksi haluttiin valita lehtiä sekä ennen että jälkeen 2010-luvun. Tutkimuksen aineisto koostui vuosien 2000, 2010 ja 2021 Kotiliesi-lehtien vuosikerroista. Koska ruokahävikin käsite ei ollut vielä aineiston julkaisun aikaan vakiintunut, ruokahävikkisisällöksi tulkittiin tässä tutkimuksessa myös epäsuorat viittaukset ylijääneestä ruoasta sekä ruokien säilöntään liittyvät sisällöt, joissa ei suoraan viitattu ruokahävikin vähentämiseen. Koska kaikissa lehdissä ei ollut ruokahävikkiin liittyviä sisältöjä, aineisto rajautui lopulta 25 lehteen, yhteensä 30 artikkeliin. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla.

 

Tutkimuksen tulokset

Kotiliesi-lehtien ruokahävikin vähentämisen käytäntöjen taustalta tunnistettiin kirjallisuuskatsauksen pohjalta kolme erilaista näkökulmaa. Taloudelliset näkökulmat käsittelivät ruokahävikistä syntyvää rahansäästöä, ekologiset näkökulmat ruokahävikistä syntyviä ympäristövaikutuksia ja moraaliset näkökulmat sitä, kuinka oikeutettuna ruokahävikin syntymistä pidettiin. Näiden ruokahävikin vähentämisen käytäntöjen taustalta tunnistettiin kirjallisuuskatsauksen pohjalta kolme erilaista tapaa käsitellä ruokakasvatusta. Pääosa Kotiliesilehtien ruokahävikkiin liittyvistä sisällöistä oli ruokakasvatukselliselta tavaltaan neuvovia, jossa korostui ”oikein syöminen” ja ”oikein tekeminen”. Lehdissä oli jonkin verran myös olettavalla tavalla kirjoitettua ruokahävikkisisältöä, jossa lukijalla oletettiin olevan aikaisempia tietoja ja taitoja aiheesta, jolloin lehdessä käytettiin yksinkertaista tai pintapuoleista ilmaisua. Neuvovan ja olettavan tavan lisäksi lehdistä tunnistettiin suunnitelmallisuutta korostava tapa, jossa korostettiin suunnitelmallisuutta ja varautumista, jotka liittyivät useimmiten ruoan valmistamisen käytäntöihin sekä ruoan säilöntään. Tutkimus tuotti uutta tietoa eri vuosikymmenien Kotiliesi-lehtien ruokahävikkiin liittyvistä sisällöistä sekä niiden taustalla olevista ruokakasvatuksen tavoista.

 

Minna Lempinen

Kotiliesi-lehti kotitalouksien ruokakasvattajana – Ruokahävikin käsittely Kotiliesi-lehdissä vuosina 2000, 2010 ja 2021

Julkaistu

Diskursseja oppimisesta varhaiskasvatuksessa.

Tutkimuksen tarkoitus

Tutkimukseni sai alkunsa kiinnostuksestani lapsen oppimiseen ja siihen minkälaisena oppiminen varhaiskasvatuksessa nähdään. Tutkimus on ajankohtainen ja tärkeä, koska varhaiskasvatuksen merkitystä lapsen oppimispolulla on viime vuosina korostettu, ja on tärkeää, että siellä toimivien ammattilaisten käsitykset oppimisesta ja parhaista tavoista edistää sitä vastaavat vallalla olevaa oppimiskäsitystä. Tutkimuksessani selvitettiin minkälaisia diskursseja varhaiskasvatuksen opettajat tuottavat lasten oppimisesta ja minkälaista sosiaalista todellisuutta nämä oppimista määrittävät diskurssit ilmentävät.  Kiinnostavaa oli, löytyykö diskursseista yhtäläisyyksiä tai ristiriitaisuuksia varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden esille tuomaan oppimiskäsitykseen. Varhaiskasvatus on tärkeä osa lapsen kasvun ja oppimisen polkua. Ei ole yhdentekevää minkälaiset käsitykset ohjaavat siellä työskentelevien aikuisten toimintaa, koska käsitys oppimisesta vaikuttaa siihen, minkälaisia valintoja varhaiskasvatuksen opettaja tekee suunnitellessaan varhaiskasvatuksen kokonaisuutta. Tutkimukseni avulla pyrittiin selvittämään mitä asioita vielä tulisi kehittää opettajien osaamisessa, kun keskitytään lapsen suotuisaan oppimiseen.

Tutkimuksen toteutus ja tulokset

Tutkimus on laadullinen diskurssitutkimus, jonka aineisto kerättiin kirjoituskutsulla ja analysoitiin diskurssianalyysillä. Tutkimuksen tuloksiksi muodostui kolme diskurssia, jotka vastaavat tutkimuskysymykseen siitä minkälaisia merkityksiä varhaiskasvatuksen opettajat tuottavat lasten oppimisesta. Diskurssit ovat oppimisen positiot, vuorovaikutus ja tunteet sekä oppiminen kontekstissa. Muodostetut diskurssit ovat osittain päällekkäisiä ja niiden välillä on myös ristiriitaisuuksia. Diskurssien kautta tulee esiin, minkälaisia merkityksiä oppiminen saa ja mitkä merkitykset mahdolliset puuttuvat. Lisäksi tuodaan esiin, miten nämä merkitykset ovat kirjoituksissa rakentuneet sekä minkälainen sosiaalinen todellisuus oppimisesta varhaiskasvatuksessa muodostuu tämän tutkimuksen valossa.

Tutkimuksessani opettajien tuottamat diskurssit olivat pedagogisesti painottuneita, ja toivat esiin monin eri tavoin oppimisen mielekkyyden ja motivaation merkityksen. Lapsen yksilöllisyys ja mielenkiinnonkohteet sanoitettiin tärkeiksi, mutta aikaisempien kokemusten ja osaamisen merkitys ei tullut esiin opettajien diskursseissa. Leikin merkitys tuotettiin taitojen oppimispaikkana, mutta leikki ei erottunut keskeisenä työtapana. Vuorovaikutus korostui lapsen ja aikuisen välisenä. Tämän tutkimuksen perusteella olisi tärkeää vahvistaa opettajien näkemystä vertaissuhteiden, yhteisöllisyyden, ryhmään kuulumisen ja leikin merkityksestä ilon ja motivaation lähteenä.

Kun opettajat kirjoittavat lapsen oppimisesta, aikuisen roolista siinä sekä oppimista edistävistä ja heikentävistä tekijöistä, merkityksellistävät he samalla lapsen oppimista varhaiskasvatuskontekstissa. Tutkimukseni diskurssien perusteella opettajat luovat varhaiskasvatukseen sosiaalisen todellisuuden, jossa aikuinen on rakentamassa lapselle oppimisen mahdollisuuksia, huomioiden lapsen yksilöllisyyden ja kiinnostuksenkohteet. Oppimista edistävä ilmapiiri on rauhallinen ja lapsi tulee kuulluksi ja hyväksytyksi. Kaikki varhaiskasvatuksen tilanteet ja toiminnot mahdollistavat oppimisen, mutta tietynlainen oppiminen yhdistetään tiettyihin toimintoihin. Lapsen oppimisen motivaationa toimii pääasiassa lapsen oma sekä aikuisen innostus. Positiivista palautetta ja kannustusta käytetään oppimisen tukemiseen. Jotta voidaan vastata varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden oppimiskäsitykseen ja toteuttaa varhaiskasvatusta sen mukaan, niin opettajien käsityksiä sosiaalisen vuorovaikutuksen merkityksestä tulisi suunnata yhteisöllisyyden tukemiseen. Varhaiskasvatuksessa tulisi kehittää yhdessä oppimista ja löytää sitä kautta iloa ja motivaatiota lapsen oppimiseen. Lisäksi olisi tärkeää huomioida lasten aikaisempi osaaminen mielenkiinnonkohteiden lisäksi. Ei ole tarpeen korostaa enempää aikuisen merkitystä lapsen oppimisessa, tutkimukseni perusteella se on ymmärretty selkeästi. Aikuisen tarjoamaa tukea tulisi suunnata siihen suuntaan, että lasten oma osallisuus sekä yhteinen toiminta vertaisten kanssa, varsinkin leikki, mahdollistuisi ja aikuinen kohdentaisi tarjoamansa tuen ryhmätoiminnan kehittämiseen.

Heidi Innala

Kaikki oppiminen lähtee innostumisesta! Varhaiskasvatuksen opettajien tuottamia diskursseja oppimisesta.

Julkaistu

Netistä apua alakoulun käsityön suunnittelun opetukseen?

Kokonaisessa käsityöprosessissa yhdistyvät yhden ihmisen tai ryhmän tekemänä tehtävän määrittely, ideointi, suunnittelu, kokeilut, valmistaminen sekä arviointi. Näistä erityisesti ideoinnin ja suunnittelun opettaminen koetaan haasteelliseksi. Opettajat kaipaavat opetuksen tueksi niin teoriatietoa kuin käytännön tehtäviä, joiden varaan rakentaa opetustaan.

Koko peruskoulun aikana käsityötä opetetaan vähintään 11 vuosiviikkotuntia. Näistä vähintään 9 on alakoulun puolella ja vähintään 2 vuosiluokilla 7–9. Pääosa käsityön tunneista on siis alakoulun puolella. Alakoulussa käsityötä voi opettaa käsityönopettaja, mutta useimmiten luokanopettaja. Luokanopettajilla on käsityönopettajia selvästi vähemmän koulutuksen kautta kertynyttä teoreettista tietoa käsityönopettamisesta, joten on hyvin todennäköistä, että heillä tiedontarve ja halu löytää opetuksen avuksi erilaisia valmiita tehtäviä on suuri.

Teoriaosassa avataan kokonaisen käsityön ja erityisesti aktivointivaiheen, ideoinnin ja suunnittelu merkitystä osana kokonaista käsityötä. Työssä esitellään myös käsityön opettamisen ja oppimisen pedagogiset mallit. Aineiston pedagogista laatua arvioidaan e-oppimateriaalin tuottamisen ja laadunarvioinnin tarpeisiin tuotetulla laatukriteeristöllä. Kriteeristöä muokattiin tähän tutkimukseen sopivaksi, niin että tutkimuksessa otetaan huomioon opettajien oppimateriaalille asettamat toiveet ja odotukset sekä käsityöoppiaineen erityistarpeet.

Verkossa on tarjolla paljon erilaisia ja eritasoisia e-oppimateriaaleja, joiden avulla opettajat voivat suunnitella opetustaan. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tutkia, miten verkosta löytyvät käsityön ideointiin ja suunnitteluun keskittyvät e-oppimateriaalit soveltuvat alakoulun käsityönopetukseen ja sen suunnitteluun. Soveltuvuutta arvioidaan selvittämällä, miten valittu e-oppimateriaali tukee suunnitteluprosessin eri vaiheita, vastaa opetussuunnitelman sisältöjä ja tavoitteita sekä arvioimalla minkälainen on valitun e-oppimateriaalin pedagoginen laatu.

Tutkittaviksi sivuiksi valikoitui Punomo, Työkaluja käsityön suunnitteluun ja SanomaPron tuottama Kisälli 1–6 sivustot. Tutkittavia sivuja tai sivukokonaisuuksia oli yhteensä 211. Sivut analysoitiin sisällönanalyysin avulla ja apuna käytettiin teorian ja materiaaliin tutustumisen kautta muodostuneita analyysirunkoja.

Kokonaisen käsityöprosessin ensimmäiseen ja toiseen vaiheeseen, aktivointiin ja ideointiin, tutkimani sivut antoivat varsin niukasti tukea. Sen sijaan esteettiseen ja tekniseen suunnitteluun löytyi paljon materiaalia ja tehtäviä. Materiaalinen työskentely ei tullut missään sivuilla juurikaan esille. Näiltä osin sivut eivät tarjonneet kovin paljon apua siihen käsityöprosessin vaiheeseen, jonka opettajat kokivat vaikeimmaksi.

Tehtävänannot myös kannustivat pääasiassa itsenäiseen työskentelyyn. Vaikka sivut muuten toteuttivat opetussuunnitelman vaatimuksia, jäi ideoinnin ja monipuolisten kokemusten ja inspiraationlähteiden käyttäminen vain näitä sivustoja käyttämällä riittämättömäksi opetussuunnitelman vaatimuksia ajatellen.

Verkosta löytyvä e-oppimateriaali oli pääasiassa pedagogiselta laadultaan erinomaista. Sisältö oli pääasiassa helppokäyttöistä ja siitä on opettajille apua oppituntien suunnittelussa.

Johanna Doepel

Ideointiin ja suunnitteluun keskittyvän e-oppimateriaalin soveltuvuus alakoulun käsityönopetukseen

Julkaistu

Osallisuutta leikkimällä

Tutkimuksen taustaa ja tavoitteet

 Ryhmään kuuluminen ja osallisuuden kokemus ovat tärkeä osa lasten kasvua ja kehitystä. Viime vuosina varhaiskasvatusikäisten lasten osallisuuden toteutumista on tutkittu paljon. Aiemmat tutkimustulokset varhaiskasvatuksesta ovat osoittaneet lasten osallisuuden toteutuvan hyvin vaihtelevasti ja monia muita osa-alueita heikommin. Varhaiskasvatuksessa osallisuus käsittää sekä mahdollisuuden vaikuttaa asioihin että kuulua yhteisöön. Tutkimusten mukaan lapset itse kokevat näiden toteutuvan parhaiten leikin kautta. Leikillä onkin voima sitouttaa leikkijät yhteisen kokemuksen äärelle.

Tässä tutkimuksessa varhaiskasvatusikäisten lasten osallisuutta tarkastellaankin leikin kautta. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja analysoida sitä, kuinka lapset ilmaisevat ja rakentavat osallisuutta vertaisvuorovaikutuksessaan. Koska varsinkin lasten vuorovaikutus on hyvin kokonaisvaltaista, nähtiin vuorovaikutus tässä tutkimuksessa multimodaalisena toimintana, jossa sekä verbaalinen että non-verbaalinen toiminta ovat samanarvoisia kommunikointitapoja. Siksi tutkimuksessa havainnoitiin sekä non-verbaalisia että verbaalisia vuorovaikutuskeinoja, joilla lapset osallisuuttaan osoittavat. Koska lapset itse nimeävät leikin tavaksi, jolla he saavat äänensä kuuluviin ja kokevat olevansa osa jotain, haluttiin tässä tutkimuksessa havainnoida lasten osallisuuden toteutumista nimenomaan leikissä. Tässä tutkimuksessa keskityttiin lasten omaehtoisen leikin sijaan koko ryhmän yhteiseen leikkimaailmatoimintaan ja sen mahdollisuuksiin tukea varhaiskasvatusryhmässä toteutuvaa osallisuutta.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimus on laadullinen videohavainnointitutkimus. Tutkimuksen aineisto tuotettiin kuvaamalla erään esiopetusryhmän leikkimaailmatoimintaa. Videoaineisto koostuu kolmesta erillisestä leikkimaailmatoiminta tuokiosta. Aineiston analyysi toteutettiin multimodaalisena sisällönanalyysina ja analyysin tukena hyödynnettiin myös ATLAS.ti analyysiohjelmaa.

Tutkimuksen tulokset ja johtopäätökset

Lasten vertaisvuorovaikutuksessa oli havaittavissa runsaasti sekä non-verbaalisia että verbaalisia vuorovaikutuskeinoja, joilla he ilmaisivat osallisuuttaan. Lapset hyödynsivät enemmän verbaalisia vuorovaikutustapoja osallisuusteoissaan, mutta non-verbaalisia vuorovaikutustapoja hyödynnettiin sekä verbaalisen vuorovaikutuksen tukena että itsenäisesti. Aineistossa oli havaittavissa myös tilanteita, joissa lapset loivat kokonaisen osallisuutta ilmaisevan ja rakentavan vuorovaikutustilanteen vain non-verbaalisia vuorovaikutuskeinoja hyödyntäen. Tutkimuksen tulokset tukevatkin näkemystä, jonka mukaan lasten osallisuuden havainnoiminen on mahdotonta, jättämällä huomiomatta ilmeet ja eleet. Vaikka sanalliset viestit tässäkin tutkimuksessa tulivat helpommin kuulluksi, on myös eleillä ja ilmeillä tärkeä merkitys osallisuuskokemuksen luomisessa.

Leikkimaailmatoiminta toi hyvin esille erilaisia lasten vertaisvuorovaikutuksessa esiintyviä osallisuustekoja. Leikkimaailmatoiminnan eri vaiheissa korostuivat erilaiset vuorovaikutustavat osallisuutta vahvistavina resursseina. Erityisesti leikkimaailmatoiminta näytti tukevan aloitteiden teon ja oman mielipiteen ilmaisun mahdollisuuksia. Lasten aloitteet liittyivät vahvasti yhteiseen leikkiin ja sen päämääriin.

Lopuksi

Tutkimuksessa saatiin tietoa lasten tavoista ilmaista ja rakentaa osallisuutta vertaisryhmässä. Tutustumalla lasten vertaisryhmässä ilmeneviin tapoihin ilmaista osallisuutta, voi varhaiskasvatuksen henkilöstö paremmin tukea lasten osallisuuden toteutumista. Tätä voidaan pitää tärkeänä, sillä lasten todellinen osallisuus mahdollistuu vain laadukkaalla vertaisvuorovaikutuksella. Tämän toteutumiseen tarvitaan varhaiskasvatuksen ammattilasten taitoa ja osaamista luoda lapsiryhmään laadukas ilmapiiri ja toimintarakenteet osallisuuden toteutumiselle. Haasteena voidaan pitää sitä, että erityisesti lasten non-verbaalit aloitteet jäävät usein aikuisilta huomaamatta. Ilmeiden ja eleiden avulla kuitenkin rakennetaan merkityksiä ja luodaan vuorovaikutusta. Kuinka siis saisimme nämä non-verbaalit eleet paremmin huomioitua? Selvää on, että edes tarkimmat silmät tai videokamera eivät voi tavoittaa kaikkea non-verbaalia viestintää, mutta varhaiskasvatuksen henkilöstön kiinnittäessä näihin huomiota olleessaan lasten kanssa vuorovaikutuksessa, esimerkiksi yhdessä leikkien, ainakin osa näistä tärkeistä vuorovaikutusaloitteista tulee huomioiduksi.

Outi Jauhiainen

Osallisuutta leikkimällä. Vertaisvuorovaikutus leikkimaailmatoiminnassa ryhmään kuulumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksien näkökulmasta