Tutkielmablogi – Avhandlingblogg

Tutkielman tausta

Jo ennen koronakriisiä vuonna 2019 toteutettu Opetusalan työolobarometri paljasti, että opettajien työhyvinvointi oli heikentynyt huomattavasti. Työtehtävien liiallinen määrä, kiire, töiden epätasainen jakautuminen, heikentynyt työkyky, työstressi, hallitsemattomat muutokset sekä oppilaiden epäasiallinen käytös, kiusaaminen ja väkivalta koettiin suurimmiksi ongelmiksi. Vuoden 2020 lopulla toteutetussa tutkimuksessa yli puolet opettajista kärsi uupumusoireista. OAJ:n syyskuussa 2021 julkaiseman selvityksen mukaan jopa kuusi kymmenestä opettajasta harkitsee alanvaihtoa. Kesäkuussa 2021 toteutetussa kyselyssä alanvaihtoa harkinneiden lukumäärä oli puolet pienempi. Työn kuormittavuus, lisääntynyt työmäärä ja palkkataso ovat yleisimpiä alalta pois työntäviä tekijöitä. Tilanne opettajien jaksamisen suhteen on siis selkeästi viime aikoina huonontunut entisestään ja aihe on ajankohtaisempi kuin ehkä koskaan.

Useiden tutkimusten mukaan perfektionismi on yksi työuupumukselle altistavista persoonallisuuspiirteistä ja omien kokemusteni perusteella yleinen ilmiö luokanopettajien keskuudessa. Luokanopettajan ammatti on perinteisesti vetänyt puoleensa tunnollisia, kunnollisia ja hyvin koulussa pärjääviä yksilöitä, jotka vaativat itseltään paljon. Kun yksilön omaan vaativuuteen yhdistetään ulkopuolelta tulevat vaatimukset, erilaiset paineet, ja työn kuormittavuus, ei ole ihme, että moni uupuu. Itsemyötätunto on viime vuosina herättänyt tutkijoiden mielenkiinnon, sillä sen on havaittu olevan yhteydessä monella tavalla yksilöiden hyvinvointiin myös työelämässä. Itsemyötätunto vaikuttaa olevan paras lääke haitallista perfektionismia ja itsekriittisyyttä vastaan, jotka tutkimusten mukaan nämä taipumukset kuormittavat ja uuvuttavat työntekijöitä.

Perfektionismin ja itsemyötätunnon yhteyttä työuupumukseen ei ole Suomessa aiemmin juurikaan tutkittu luokanopettajien näkökulmasta. Itsemyötätunto lukeutuu ominaisuuksiin, joita on mahdollista kehittää ja vahvistaa erilaisten interventioiden avulla, joten aiheen tutkiminen on opettajien hyvinvoinnin parantamisen kannalta tärkeää.

Toteutus

Toteutin tutkimukseni määrällisin menetelmin ja rakensin kyselylomakkeen valmiiden mittareiden pohjalta, joista kaikista löytyi valmiit suomennokset. Kyselylomake koostui taustakysymyksistä sekä työuupumusta, perfektionismia ja itsemyötätuntoa mittaavista väittämistä. Hyödynsin lomakkeen rakentamiseen ja lähettämiseen Helsingin yliopiston e-lomake-palvelua. Etsin vastaajia Alakoulun Aarreaitta nimisestä Facebook-ryhmästä ja Luokanopettajat ry:n jäsenistä. Kyselyyn vastasi lopulta 153 luokanopettajaa. Toteutin aineiston analyysit SPPS-ohjelmalla. Tarkastelin perfektionismin, itsemyötätunnon ja työuupumuksen välisiä yhteyksiä korrelaatioanalyysilla, muodostin vastaajista erilaisia ryhmiä perfektionismin ja itsemyötätunnon suhteen klusterianalyysilla ja lopuksi tarkastelin näiden ryhmien välisiä eroja Kruskalin-Wallisin testillä.

Tulokset ja johtopäätökset

Tässä tutkimuksessa itsemyötätunto oli negatiivisessa yhteydessä perfektionistisiin huoliin, itsekritiikkiin ja työuupumuksen kaikkiin ulottuvuuksiin. Mitä itsemyötätuntoisempia vastaajat olivat, sitä vähemmän he kokivat perfektionistisia huolia ja työuupumusoireita. Itsekritiikin ja perfektionististen huolten väliltä löytyi oletetusti positiivinen yhteys. Itsekritiikki oli positiivisessa yhteydessä uupumusasteiseen väsymykseen ja kyynistyneisyyteen, ja perfektionistiset huolet kaikkiin työuupumuksen ulottuvuuksiin. Perfektionistiset pyrkimykset eivät olleet yhteydessä työuupumukseen vaan korrelaatiomatriisin perusteella jopa suojasivat opettajia ammatillisen itsetunnon heikkenemiseltä.

Perfektionismiryhmistä huolestuneiden ryhmän keskiarvot olivat muita ryhmiä korkeampia kaikkien työuupumuksen ulottuvuuksien osalta. Tämän ryhmän opettajilla perfektionistiset huolet olivat korkealla mutta perfektionistiset pyrkimykset suhteellisen matalalla tasolla. Tulos vahvistaa aiemmat tutkimustulokset siitä, että perfektionistiset huolet ovat yhteydessä uupumusoireisiin, mutta perfektionistisen pyrkimysten kohdalla yhteyttä ei löydy. Korkean itsemyötätuntoryhmän keskiarvot olivat kahteen muuhun ryhmään verrattuna matalimmat uupumusasteisen väsymyksen ja kyynistyneisyyden osalta, mikä viittaa aiempien tutkimusten mukaisesti siihen, että itsemyötätunnolla on merkittävä rooli uupumukselta suojaavana tekijänä.

Tämän tutkimuksen tulosten perusteella yksilön suhtautuminen itseen (itsemyötätunto ja perfektionismi) on tärkeä ja merkittävä näkökulma opettajien työuupumuksen tarkastelussa. Professori Pihlström puhuu meliorismista, jossa tunnistetaan kärsimys ja ongelman taustalla vaikuttavat tekijät mutta myös yksilöiden ja yhteisöjen keinot, joilla voidaan aktiivisesti tähdätä tilanteen parantamiseen. Tällaista ajattelua voitaisiin hyödyntää myös opettajien uupumusepidemian ratkaisemisessa. Sekä työuupumukselle altistavista ympäristötekijöistä että yksilöllisistä tekijöistä tarvitaan lisää tutkimustietoa. Yksi jatkotutkimusaihe voisikin olla näiden näkökulmien yhdistäminen, jolloin voitaisiin esimerkiksi selvittää, toimiiko itsemyötätunto välittävänä muuttujana työuupumuksen ja työn vaatimusten välillä.

Milja Peuramäki

Itsemyötätunnon ja perfektionismin rooli suomalaisten luokanopettajien työuupumuksessa

Taustaa

Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat opettajat kohtaavat työpaikallaan runsaasti haasteita ja ongelmia vähemmistöidentiteettinsä vuoksi, ja perinteiseen kuvaan opettajasta on pitkään sisältynyt ikään kuin oletusarvoisesti opettajan heteroseksuaalisuus. Jäykkä ja normatiivinen opettajakuva odotuksineen ja vaatimuksineen vaikuttaa suuresti opettajiin ja heidän ammatti-identiteettiinsä. Tekemässäni tutkielmassa tätä ilmiötä ja siihen liittyviä ongelmia lähestytään tarkastelemalla seksuaalivähemmistöön kuuluvien opettajien käsityksiä puheestaan ja sen tilanteisesta, eli kontekstista ja tilanteesta riippuvasta, vaihtelusta. Puhe ja ääni voivat toimia merkittävänä vihjeenä yksilön seksuaalisesta suuntautumisesta ja johtaa siten monenlaisiin seurauksiin esimerkiksi työpaikalla ja sosiaalisissa tilanteissa. Puheen tilanteinen vaihtelu on siis sosiaalisesti erittäin merkityksellinen ilmiö. Seksuaalivähemmistöön kuuluvien opettajien käsityksiä tutkimalla on mahdollista päästä tarkastelemaan kriittisesti yhteiskunnassamme vaikuttavia vallitsevia heteronormatiivisia rakenteita ja niiden aiheuttamaa sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta.

Tutkimustehtävä

Tutkielmassa tarkastellaan erityisesti sitä, miten ja millaisissa konteksteissa opettajat kokevat puheessaan esiintyvän tilanteista vaihtelua sekä sitä, mitä merkityksiä ja syitä opettajat puheensa tilanteiselle vaihtelulle antavat. Lisäksi tutkielmassa kiinnitetään huomiota siihen, miten nämä merkitykset ja syyt kytkeytyvät heteronormatiivisuuteen ja millaisia vaikutuksia niillä on opettajan ammatissa toimimiseen.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimusta varten haastateltiin kahdeksaa seksuaalivähemmistöön kuuluvaa peruskoulun tai lukion opettajaa eri puolilta Suomea. Haastatteluaineisto analysoitiin diskurssianalyysin menetelmillä, hyödyntäen erityisesti kriittisen diskurssianalyysin keinoja. Kriittisen näkökulman avulla aineistosta pyrittiin nostamaan esiin erilaisia heteronormatiivisuuteen kytkeytyviä valtasuhteita ja epätasa- arvoisuuksia.

Tutkimustuloksia

Tutkimustulokset osoittavat, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvat opettajat muuttavat puhettaan strategisesti erilaisissa tilanteissa ja konteksteissa, joissa heihin kohdistuu heteronormatiivista vallankäyttöä. Opettajien puheen tilanteiseen vaihteluun liittyvistä käsityksistä johdettiin neljä diskurssia: suojautumisen, yhteensopimattomuuden, vahvuuden ja vastarinnan diskurssit. Suojautumisen diskurssi nosti esille opettajien varautumisen heteronormatiivisen vallankäytön negatiivisille seurauksille, kuten esimerkiksi homofobialle. Yhteensopimattomuuden diskurssi paljasti opettajien kokevan ristiriitaa opettajan ammatissa toimimisen ja seksuaalivähemmistöön kuulumisen välillä. Vahvuuden diskurssi toi esiin sekä opettajien erilaisia toimintatapoja hyödyntää vähemmistöidentiteettiään opettajan työssä että tapoja, joilla opettajat hyödynsivät ammattiasemaansa heteronormatiivisuuden asettamien haasteiden kohtaamisessa. Vastarinnan diskurssi paljasti opettajien kriittisen ja kyseenalaistavan suhtautumisen heteronormatiivisuuden valta-asemaa ja vähemmistöihin kohdistuvia oletuksia ja velvoitteita kohtaan.

Tutkielman tulosten valossa käy ilmi, että kouluissa vallitsevat toimintakulttuurit eivät huomioi seksuaalivähemmistöjä, sillä ne eivät todellisuudessa edistä sellaisia asenteita ja arvoja, jotka turvaisivat heidän yhdenvertaisuuttaan. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen lisääntyneen yhteiskunnallisen näkyvyyden ja hyväksynnän vaikutukset paljastuivat tutkielman myötä varsin näennäisiksi. Tutkielma nostaakin esille tarpeen yhteiskunnalliselle muutokselle. Saatuja tuloksia voitaisiin hyödyntää esimerkiksi kehitettäessä opettajakoulutusta ja koulujen toimintatapoja kohti yhdenvertaisempaa ja moninaisuutta edistävämpää toimintaa.

 

Tommi Niinisalo

Seksuaalivähemmistöön kuuluvien opettajien käsityksiä puheen tilanteisesta vaihtelusta

Lasten ja nuorten näkökulman huomioimisen merkitys heidän käyttämiensä palveluiden kehittämisessä on noteerattu viime aikoina yhä laajemmin. Lapsia osallistavan kehittämistyön hankkeita on käynnissä niin valtio- kuin järjestötasollakin. Pyrkimys lasten osallistamiseen ja osallistumiseen palvelujen kehittämisprosessissa on synnyttänyt ammattilaisille uuden koulutuksellisen tarpeen. Pelastakaa Lapset ry:n toteuttama verkkokoulutuskokonaisuus, Katsele palveluita lapsen silmin, pyrki vastaamaan tähän tarpeeseen tarjoamalla lasten käyttämien palveluiden parissa työskenteleville tietoa lasten kanssa toteutettavasta kehittämistyöstä sekä esittelemällä työkaluja ja esimerkkejä lasten näkökulman tavoittamisesta osana työskentelyä.

Tutkielmassani pyrin selvittämään, millä tavoin lapsikeskeisen kehittämistyön verkkokoulutus tukee lasten käyttämien palveluiden parissa työskentelevien ammattilaisten oppimista ja työskentelyn kehittymistä kohti lapsia osallistavaa työtapaa. Toteutin tutkimuksen laadullisella otteella. Aineisto on kerätty monimenetelmäisesti sekä avoimia kysymyksiä sisältävällä kyselylomakkeella että teemahaastatteluilla koulutuksen päättymisen jälkeen. Lomakkeelle vastasi 35 koulutukseen osallistunutta lasten ja nuorten parissa työskentelevää ammattilaista, joista viittä lisäksi haastattelin. Analysoin aineiston teorialähtöisesti käyttäen teema-analyysia.

Tuloksia

Tutkitut osallistujat olivat koulutukseen ja sen antiin pääosin tyytyväisiä omiin tarpeisiinsa nähden sekä koulutuksen sisällön ja toteutuksen osalta, ja reagoivat koulutukseen myönteisesti. Osallistujissa tapahtui asenteellista muutosta lasten osallisuutta edistävien työtapojen käyttämisen kynnyksen madalluttua. Osallistujat ilmaisivat myös oppimista tapahtuneen heidän tietojensa ja taitojensa kehityttyä koulutuksen sisältöjen osalta. Koulutuksessa opittu siirtyi työhön asti, mikä näkyi osallistujien työskentelyn muutoksina sekä ajattelun että toiminnan tasolla erityisesti koulutuksen aikana toteutettujen kehittämiskokeilujen myötä. Tämä vaikutti työn laadun paranemiseen ja lasten näkökulman huomioimisen lisääntymiseen konkreettisesti. Katsele palveluita lapsen silmin -koulutuksen vaikuttavuus näkyy lopulta palveluja käyttävien lasten ja nuorten osallisuuden ja toimijuuden vahvistamisena osana palvelujen kehittämistyötä.

Pohdintaa

Vastaavaa ammattilaisille suunnattua koulutusta ei ole järjestetty aiemmin, joten koulutus itsessään on ollut uraauurtava lapsikeskeisen palvelumuotoilun ja osallisuuden kentällä. Se tekee myös tästä tutkimuksesta ensimmäisen laatuaan. Tutkimuksen merkitys yhteiskunnalliseen keskusteluun ja laajempaan kontekstiin liitettynä näyttäytyy erityisesti lapsen oikeuksien ja osallisuuden edistämisen vahvistamisena sekä sen mahdollistamisen keinoina. Kun tarve muutokselle ja kehitykselle kohti lasten näköisiä palveluita ja instituutioita on tiedostettu, ammattilaisille suunnattu koulutus toimii vipuvartena sen täyttämiseksi. Vaikuttavuustutkimuksen laajentamiseksi ja pätevöittämiseksi olisi tärkeää keskittyä seuraavaksi lasten ja nuorten kokemusten, ajatusten ja mielipiteiden keräämiseen suoraan heiltä itseltään esimerkiksi palvelussa toteutettavaan kehittämiskokeiluun osallistumisesta ja sen mahdollisista vaikutuksista. Lapsuudessa ja nuoruudessa koetut osallisuuden ja toimijuuden kokemukset vahvistavat aktiivista ja pystyvää identiteettiä, joka voi näkyä yksilöiden kansalaisuudessa ja yhteiskunnan jäsenyydessä loppuelämän. Siksi näitä kokemuksia on luotava ja vaalittava lasten elämässä merkityksellisissä kohtaamisissa, joista palvelut koostuvat.

Suvi Koivunen

Palveluammattilaisten rooli lapsen näkökulman vahvistajina kehittämistyössä

Tausta

Uutisoinnissa on noussut esille huoli lasten ja nuorten alentuneesta hyvinvoinnista ja nyt koronapandemian jyllätessä jo kolmatta vuotta on lasten kokemus omasta elämäntyytyväisyydestä heikentynyt entisestään. Yhteiskunnassa on käyty keskustelua oppilaiden vähäisestä kouluviihtyvyydestä ja kouluinnosta sekä puutteellisesta mielekkyyden kokemuksesta kouluissa. Koulu on monelle nuorelle hyvin merkittävä kasvuympäristö ja sen yksi tärkeimmistä kasvatustehtävistä on nuoren hyvinvoinnin tukeminen. Koulu pitää sisällään tärkeitä sosiaalisia suhteita, kuten luokkakaverit ja opettajat. Huolta aiheuttaa kuitenkin hyvinkin ajankohtaisesti pinnalla oleva aihe opettajien kokemasta kuormittuneisuudesta ja työnilon laskusta. Kuinka opettajat voivat tukea oppilaidensa hyvinvointia, mikäli eivät voi itse hyvin? Nuorten hyvinvoinnin on osoitettu kantavan pitkälle tulevaisuuteen, muun muassa kouluinnon on havaittu näkyvän myöhemmin työelämässä. Tästä huolimatta hyvinvoinnin tutkimus on kouluissa ollut melko vähäistä.

 

Tutkimuksen toteutus

Tutkielmani tarkoituksena oli tarkastella kuudesluokkalaisten oppilaiden hyvinvoinnin kokemuksia neljällä eri ulottuvuudella: kouluinto, itsetunto, koulu-uupumus ja masentuneisuus. Tutkielmassa keskityttiin lisäksi siihen, miten sosiaaliset tekijät ovat yhteydessä hyvinvointiin. Aineisto on kerätty osana #Uuttakoulua – hanketta ja se koostuu 156 vastaajasta, joista 99 kuuluu vahvuusperustaista opetusta saaneiden koeryhmään ja loput 57 kuuluvat vertailuryhmään. Vastaajat osallistuivat tutkimukseen verkossa täytettävän kyselylomakkeen kautta. Aineiston analysoimisessa olen käyttänyt tilastotieteelliseen analyysiin suunniteltua ohjelmistoa.

 

Tutkimuksen tulokset

Tulokset osoittavat kuudesluokkalaisten voivan yleisesti hyvin. Koulu-uupumuksen ja masentuneisuuden kokemukset ovat vastaajilla vähäisempiä kuin kouluinnon ja itsetunnon. Yksikään ulottuvuus ei kuitenkaan juuri erotu hyvällä eikä huonolla tavalla. Tämä osoittaa sen, että oppilaiden kouluintoa ja itsetuntoa olisi hyvä vahvistaa.  Kodin tuella vaikuttaisi olevan suurempi merkitys oppilaiden hyvinvointiin kuin koulun sosiaalisilla tekijöillä.

 

Johtopäätökset

Toivon ja uskon, että kuudesluokkalaisten hyvinvoinnin tutkimus ei jää tähän. Hyvinvoinnin tutkimus kouluissa tulee varmasti jatkumaan, jotta löydetään sopivia työkaluja nuorten kestävän hyvinvoinnin tukemiseen. Tämä tutkimus antaa vain pienen vilkaisun kuudesluokkalaisten hyvinvointiin ja sosiaalisten tekijöiden vaikutukseen. Koulu-uupumusta ja masentuneisuutta ennaltaehkäisevä toiminta ja varhainen tunnistaminen olisi korvaamattoman tärkeää. Koulut tarvitsevat resursseja, jotta huomiota kyettäisiin kiinnittämään hyvinvointiin liittyviin tekijöihin ennen kuin se kokee kolauksia.

 

Nora Elomaa

Kuudesluokkalaisten hyvinvointi. Sosiaaliset tekijät oppilaiden hyvinvointia tukemassa

Tausta

Kun perheeseen syntyy erityislapsi, tuo tämä mukanaan tekijöitä, jotka vaikuttavat vanhempiin ja koko perheeseen. Erityislasten vanhemmat ovat muita vanhempia uupuneempia, mikä voi pahimmillaan johtaa lapsen huolenpidon laiminlyöntiin. Erityislasten vanhemmat ovat säännöllisesti tekemisissä sosiaali-, terveys- ja koulutoimen ammattilaisten kanssa ja perhelähtöisyys on noussut yhdeksi palveluiden suunnittelua ohjaavaksi arvoksi. Perhelähtöisen toimintakulttuurin periaatteisiin kuuluu vanhemman asiantuntijuuden tunnustaminen, perheen yksilöllisyyden huomioiminen, pyrkimys kumppanuuteen ja toiminnan perustaminen perheen vahvuuksille. Aiemmissa tutkimuksissa vanhemmat kertovat kokevansa olevansa asiantuntijoita lapsensa asioissa, mutta kokevansa, etteivät ammattilaiset tätä aina tunnusta. Vanhemmat pitävät tärkeänä kumppanuutta ammattilaisten kanssa, ja toivovat yhteistä vastuunkantamista lapsen asioista. Vanhemmat kuitenkin kokevat järjestelmän hajanaisena ja etteivät ammattilaiset aina ymmärrä heidän elämänsä kompleksisuutta.

 

Tutkimustehtävä

Tutkimukseni tutkimustehtävänä oli kuvata, analysoida ja tulkita erityislasten vanhempien kokemuksia kohtaamisista ammattilaisten kanssa. Tarkoituksena oli erityisesti nostaa esiin mikä merkitys näillä kokemuksilla on vanhemmille. Tavoitteena oli ymmärtää vanhempien kokemuksia ja tuottaa tietoa, jonka avulla perheiden kanssa yhteistyötä tekevät tahot ja ammattilaiset voivat kehittää toimintaansa paremmin perheitä ja vanhempia tukevaksi.

 

Toteutus

Tutkimustani varten haastattelin viittätoista erityislapsen vanhempaa kolmestatoista taloudesta, ja aineisto koostui kolmestatoista puolistrukturoidusta haastattelusta. Haastatteluaineiston analysoin tulkitsevalla fenomenologisella analyysilla (interpretative phenomenological analysis, IPA).

 

Tulokset ja johtopäätökset

Aineistosta nousi esiin viisi pääteemaa. Ensinnäkin havaitsin, että vanhemmat kokivat ammattilaisilla olleen kohtaamisissa eri rooleja, ja nämä olivat kanssakulkijan, asiantuntijan, paremmin tietäjän ja rajavartijan roolit. Toiseksi vanhemmat kokivat myös heillä olleen rooleja, ja nämä olivat asiantuntijan, organisoijan ja taistelijan roolit. Kolmanneksi järjestelmä asetti puitteet vanhemman ja ammattilaisen väliselle kohtaamiselle. Järjestelmän koettiin olevan pirstaleinen ja sisältävän erilaisia sääntöjä, jotka vaikuttivat kohtaamiseen. Järjestelmän osalta kohtaamiseen saattoi vaikuttaa myös lapsen saama diagnoosi sekä eri tahojen resurssit. Neljänneksi kohtaamiset olivat vanhempien näkökulmasta eri tavoin sattuman varassa. Sattuman varassa olivat kohtaaminen itsessään sekä ammattilaisen osaaminen, palvelut ja tiedonjakaminen. Viidenneksi vanhemmat kokivat kohtaamisiin liittyvän tunteet. Kohtaamiset herättivät vanhemmissa tunteita ja toisaalta tunteiden koettiin vaikuttavan kohtaamiseen.

Erityislasten vanhempien ja ammattilaisten kohtaamisissa on tekijöitä, jotka haastavat perhelähtöisen toimintakulttuurin toteutumista. Järjestelmän puitteet vaikuttavat kohtaamisiin ja ammattilaiset voivat toimia paremmin tietäjinä tai rajavartijoina. Vanhemmat taas voivat joutua toimimaan taistelijoina tai koordinoijina. Kaikki tämä lisää vanhempien kuormitusta jo valmiiksi haastavassa tilanteessa. Tästä voikin tulla kierre, jossa uupuneet vanhemmat eivät jaksa hakea tukea ja uupumus syvenee. Hallinto- ja ammattikuntien välistä sekä sisäistä yhteistyötä tulee parantaa ja ammattilaisten tulee ottaa huomioon perheen tilanne kokonaisuutena. Erityislasten vanhempiin tulee suhtautua ammattilaisten taholta yhteistyökumppaneina ja heidän osaamistaan sekä tietoaan tulee arvostaa. Vanhempien asiantuntemus perustuu ensisijaisesti vanhemmuuteen ja osa vanhemmista toivoikin, että saisivat olla vain vanhempia ja ammattilaiset kantaisivat vastuuta lapsen asioista. Vanhemmat voisivat hyötyä esimerkiksi avainhenkilöstä, joka ottaisi kantaakseen asioiden koordinoimisen. Ristiriitoja kohtaamisiin tuo myös se, että ammattilaiselle arkiset asiat voivat olla vanhemmalle ainutkertaisia ja suuresti perheen elämään vaikuttavia.

 

Hanna Majuri

 

”He näkee sen oman juttunsa” – Erityislasten vanhempien kokemuksia kohtaamisista ammattilaisten kanssa

Taustaa

Tutkielmani tavoitteena oli selvittää, miten opettajat kuvailevat haastatteluaineistoissa oppilaita kategorisoiden heitä sukupuolen ja muiden ominaisuuksien perusteella.  Tutkielma keskittyi erityisesti sukupuoleen liittyvistä kategorisoinneista, jotka toistuivat opettajien haastatteluissa tiheään. Lisäksi tarkastelin sitä, miten sukupuoli limittyi muiden kategorioiden kanssa, joita olivat esimerkiksi ikään, maahanmuuttajataustaan sekä erityisoppijuuteen liittyvät kategoriat.

Tutkimus toteutettiin laadullisena haastattelututkimuksena. Aineisto oli peräisin Koneen Säätiön rahoittamasta Koskettava koulu -hankeesta. Tämän tutkimuksen analyysi perustui 19 puolistrukturoituun opettajahaastatteluun. Haastateltavat olivat iältään 35-63 -vuotiaita. Suurin osa opettajista oli koulutukseltaan luokanopettajia. Analyysimetodina käytettiin kategoria-analyysia.

Tulokset

Tutkimuksessa selvisi, että opettajat luokittelevat oppilaita koulun arjessa lukuisin eri tavoin. Opettajat tulevat kategorisoineeksi oppilaita esimerkiksi sukupuolen, iän, maahanmuuttotaustaisuuden, koulumenestyksen ja seksuaalisuuden perusteella. Etenkin käsitykset tytöistä ja pojista toimijoina olivat opettajahaastatteluiden perusteella stereotyyppisiä. Aineistossa tyttöyttä ja poikuutta rakennettiin erilaisten selontekojen ja vertailujen avulla ja tyttöjä ja poikia kuvattiin usein vastakkainasettelun kautta. Kuitenkin, kun opettajilta kyseltiin haastatteluissa koulun arjesta ja sukupuolen vaikutuksesta heidän työhönsä, valtaosa opettajista kertoi toimivansa sukupuolineutraalisti.

Johtopäätökset

Mielestäni opettajien sukupuolittavia kategorisointeja on syytä tutkia vielä lisää, jotta kouluissa vallitseviin dikotomisiin sukupuolikäsityksiin liittyvät haasteet tunnistettaisiin yhteiskunnallisella tasolla. Uskon, että opettajaksi opiskelevat ovat niitä tulevaisuuden tekijöitä, joilla on mahdollisuus haastaa kulttuurisidonnaisia sukupuolistereotypioita ja rakentaa tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa.

Tulevana kasvatustieteen maisterina ja luokanopettajana koen tärkeimmäksi sen, että tiedostan omat sukupuoliin liittyvät näkemykseni ja välitän parhaani mukaan oppilailleni, että on monia tapoja olla tyttö, poika tai muu. On tärkeää muistaa, että sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen ei ole mielipidekysymys vaan jokaisen kasvattajan velvollisuus.

 

Vera Mikkola

”Tytöt halaa ja pojat heittää automaattisesti yläfemmat” Oppilaita nimeävät ja luonnehtivat sukupuolittavat kategorisoinnit opettajien haastatteluissa

Tutkimuksen tausta

Suomen yliopistojen tiloja alettiin sulkemaan maaliskuussa 2020 koronapandemian takia. Tämä tarkoitti myös sitä, että lähiopetus näissä tiloissa keskeytettiin ja yliopistot muiden koulutuslaitosten tavoin siirtyivät etäopetukseen. Opettajat joutuivat tilanteeseen, jossa heidän piti hyvin lyhyessä ajassa kyetä järjestämään opetustaan erilaisia digitaalisia oppimisympäristöjä ja -ratkaisuja hyödyntäen. Minkälainen valmius yliopisto-opettajilla oli tähän? Nämä lähtökohdat ottaen huomioon tämän tutkimuksen tarkoitukseksi tuli selvittää, mitkä lähtökohdat yliopisto-opettajilla oli selviytyä nopeasta siirtymästä lähiopetuksesta etäopetukseen, mikä merkitys opettajan kokemuksella oli opetusteknologian käytössä ja kehittyikö opettajien osaaminen etäopetuksen suhteen kevään 2020 aikana.

Tutkimuksen toteutus ja tutkimustulokset 

Tutkimusaineisto kerättiin Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa vuoden 2020 toukokuun ja kesäkuun välisenä aikana. Aineisto on osa laajempaa Helsingin yliopiston hanketta, joka pyrkii selvittämään opettajien sähköisten oppimisympäristöjen käyttöä ja tarpeita yliopisto-opetuksessa. Kyseessä oli kvantitatiivinen tutkimus ja aineiston analysoimiseen käytettiin erilaisia määrällisiä menetelmiä.

Tämän tutkimuksen perusteella Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan yliopisto-opettajat käyttivät opetusteknologiaa pandemiaa edeltävänä aikana yleisimmin opiskelijoiden tiedottamiseen, opiskelumateriaalien jakamiseen ja palautettujen tehtävien keräämiseen. Huomattavaa oli myös se, että vain harva tutkimusjoukkoon kuuluneista opettajista ilmoitti käyttäneensä opetusteknologiaa siten, että se mahdollistaisi vuorovaikutuksen opiskelijoiden välillä. Tämä toisaalta saattoi johtua matemaattis-luonnontieteellisen tidekunnan luonteesta, jossa opiskelijat usein suorittavat erilaisia laskuharjoituksia ja vuorovaikutusta vaativat tehtävät ovat vähemmällä.

Opetuskokemuksella ei ollut tilastollisesti merkitsevää vaikutusta siihen, miten yliopisto-opettajat käyttivät opetusteknologiaa opetuksessaan. Lisäksi opettajat olivat sitä mieltä, että heidän osaamisensa etäopetuksen suhteen oli kasvanut pandemian alusta (maaliskuu 2020) tutkimuksen aineiston keräämiseen mennessä (touko-kesäkuu 2020). Osaamisen kehittyminen oli tilastollisesti merkitsevä tulos. 

Aikaisemmat tutkimustulokset tukevat pääpiirteissään tämän tutkimuksen tuloksia. Aikaisemmissa tutkimuksissa on esimerkiksi myös huomattu, että yliopisto-opettajat käyttävät opetusteknologiaa lähinnä opiskelijoiden tiedottamiseen sekä tehtävien keräämiseen. Lisäksi opetusteknologian hyödyntäminen opetuksessa ei ole selittynyt aikaisemmissa tutkimuksissa opetuskokemuksella tai opettajien iällä. Tutkimuksissa on havaittu, että  suurin vaikuttava tekijä, joka selittää opetusteknologian opetuskäyttöä on se, miten opettajat käyttävät teknologiaa vapaa-ajallaan. Tutkimuksissa on havaittu myös, että opettajien osaaminen erilaisten opetusteknologioiden ja etäopetuksen suhteen kehittyy hyvin lyhyessä ajassa, joten tulokset ovat yhteneviä myös tämän tutkimuksen löydösten kanssa.

Yliopisto-opettajien valmiudesta ottaa erilaisia opetusteknologioita haltuun löytyy yllättävän paljon tietoa. Tutkimusta tarvittaisiin enemmän siitä, ovatko opettajien etäopetuksessa käyttämät menetelmät monipuolistuneet ja minkälaisia taitoja yliopisto-opettajilla on oltava, jotta he voivat hyödyntää opetusteknologiaa mahdollisimman monipuolisesti opetuksessaan.

 

Jonatan Ketonen

”Verkko-opetus korkeakouluissa –  Siirtymä lähiopetuksesta etäopetukseen”