7.-luokkalaisten matikkakilpailu 2016

Teksti ja kuvat: Jenni Räsänen

7.-luokkalaisten matematiikkakilpailun Helsingin finaali pidettiin torstaina 21.4. Kumpulan kampuksella. Alkukarsintaan osallistui huimat 861 kisaajaa, joista 27 selvitti tiensä Helsingin finaaliin.

Sillä välin kun tuomarit tarkastivat kilpailijoiden vastauksia, matikkaluokka Origo tarjosi finalisteille tekemistä odotusajaksi. Tarjolla oli edellisvuoden tapaan monenlaisia lautapelejä ja pulmia pohdittavaksi. Pulmista Einsteinin ongelma herätti eniten mielenkiintoa ja moni kisaaja sen saikin ratkaistua.

matikkakilpailu
Hanoin torni oli myös suosittu pulmatehtävä ja hurjimmat yrittivät saada pulman ratkaistua jopa kahdeksalla palikalla.

Lopulta odottaminen palkittiin ja päästiin jakamaan palkintoja. Ensimmäinen sija jaettiin kahden finalistin kesken, sillä molemmat pojat saivat täydet pisteet. Onneksi olkoon Daniel Arone ja Aaro Niini huikeasta suorituksesta! Onnittelut myös kaikille muille kilpailijoille pääsystä finaaliin ja hienosta suoritumisesta vaikeiden tehtävien kanssa.

matikkakilpailu2
Kataminon kaksinpeliversiossa riitti vauhtia!

Kaikki finalistit kutsuttiin myös jatkamaan matematiikkaharrastustaan osallistumalla Suomen matemaattisen yhdistyksen valmennusjaoston järjestämään jatkovalmennukseen.

Loppukilpailun tuloksia pääsee tarkastelemaan täällä. Kilpailutehtävät ratkaisuineen ilmestyvät myöhemmin kilpailujen verkkosivulle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *