Teksti ja kuvat: Emma Karjalainen
Tiistaina 11.4 puolen päivän jälkeen pääsivät kaisaniemen ala-asteen neljäsluokkalaiset jatkamaan koulusta tuttuja tutkimuksia ongelmanratkaisun parissa matikkaluokka Summamutikassa. Pentaminoja oli jo pohdiskeltu koululla, joten Summamutikassa etsittiin neliöitä ruudukosta, kisattiin tilavuushaasteessa sekä pelattiin lopuksi vielä parin kanssa kertataulubingoa.
Luokan tauluille oli piirretty valmiiksi 4×4 ruudukoita, ja oppilaiden tuli pöytäryhmissään löytää kaikki mahdolliset erikokoiset neliöt ja niiden määrät ruudukosta. Oppilaiden ihmetykseksi he saivat muistiinpanovälineiksi taulutussin ja -pyyhkimen. Tuloksia sai siis alkaa kirjoittamaan suoraan pöydän pleksilevyyn! Neljäsluokkalaiset olivat todella näppäriä tässä tehtävässä, sillä neliöt paikantuivat ruudukosta nopeasti.

Tilavuushaasteessa aikaa vastaan kisaaminen nostatti hieman melutasoa luokassa, mutta lopulta kaikki saivat hienon 3D-astian valmiiksi. Punnitseminen tapahtui herneillä, joita oppilaat lapioivat astioihinsa punnituspisteellä. Kilpailu oli tasaväkinen ja voittoon kiilasi tukeva punainen astia 475 gramman tuloksellaan.

Lopuksi ryhmät jakautuivat pareihin pelaamaan kertotaulubingoa nopilla. Viiden peräkkäisen ruudun rastittaminen vei melko kauan, varsinkin, jos pelikaveri sabotoi oman bingon saamista. Silti monet parit ehtivät pelaamaan useamman ottelun.