Kurkistus tulevaisuuteen

Teksti ja kuvat: Jenni Räsänen

Tiistaina 17.4.2018 Riihikallion 8.-luokkalaiset saapuivat yhteisvierailulle Kumpulan Summamutikka- ja Linkki-tiedeluokkiin. Vierailun tarkoituksena oli tukea ryhmän osallistumista MyTech-hankkeeseen, jossa heidän aiheena on suunnitella ja visioida tulevaisuuden liikennettä ja liikkumista. Retkipäivä oli alkanut jo aamulla yritysvierailulla Sitoon, jossa he olivat saaneet paljon uutta tietoa liikkennesuunnittelusta.

Yliopistovierailun aluksi Helsingin yliopiston tutkija Samu Varjonen kertoi vieraille autonomisista kulkuneuvoista, kuten laivoista ja henkilöautoista. Vieraita kiinnosti mm. millaisia haasteita autonimisiin kulkuneuvoihin liittyy sekä kauanko kestää, että pääsemme kulkemaan töihin autonomisilla autoilla.

Rosvot ja poliisit -pulmassa pohdittiin kaupungin suojaamista mahdollisimman vähällä määrällä poliiseja.

Esityksen jälkeen päästiin itse tekemään ja pohtimaan. Linkki-luokassa oli luvassa legorobottien ohjelmointia. Oppilaat pääsivät esimerkiksi opettamaan robotteja seuraamaan lattiaan merkittyä viivaa.

Summamutikka-luokassa pohdittiin puolestaan kaupunkien mallintamista verkkojen avulla. Verkkoihin tutustutiin ensin Rosvot ja poliisit -pulman merkeissä, minkä jälkeen oli Taudit verkossa -tutkimuksen vuoro. Oppilaiden tehtävänä oli tutkia, miten kaupungin rakenne ja tautipesäkkeen sijainti vaikuttavat tartuntaudin leviämiseen. Yksittäiset tutkimustulokset koottiin yhteen, jolloin saatiin parempi käsitys eri tekijöiden vaikutuksista.

Kaupungin asukkaat saivat tartunnan merkiksi tarran kulkiessaan tautipesäkkeen kautta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *