Piirtopöydät ja pienoismallit

Teksti & Kuvat: Iikka Talvala

Kauniin, jopa kesäisen ilman saattelemana Summamutikkaan saapui reipas joukko neljäsluokkalaisia Paloheinän ala-asteelta. Päivän teemaksi oli valikoitunut pienoismallit, joten pohdimme yhdessä, mihin pienoismalleja tarvitaan ja missä oppilaat ovat niitä nähneet. Kun pohdinnat oli tehty, oppilaat odottivat jo innoissaan, että milloin pääsevät työntouhuun. Heidän täytyi kuitenkin aluksi suunnitella pienoismallien mitat piirtopöytiin, ennen itse rakentamisen aloittamista. Piirtopöydät taisivat olla päivän erikoisin ja kivoin asia, sillä eihän normaalisti pöytiin saa piirtää.

Suunnittelua ja valmiit pienoismallit

Pienoismallien teemana olivat maailmankuulut nähtävyydet, joten oppilaat olivat valinneet teeman mukaisesti malliksi muun muassa Taj Mahalin, Vapaudenpatsaan ja Valkoisen talon. Kun pienoismallien suunnitelmat oli saatu valmiiksi, ryhmä toisensa jälkeen pääsi rakennuspuuhiin. Oli hienoa huomata, miten oppilaiden luovuus pääsi valloilleen, kun rakentamista ei rajoittanut muu, kuin pahvin määrä. Rautalankaa, hammastikkuja, pahvia ja kartonkia sopivassa suhteessa yhdistelemällä saatiin todella upeita pienoismalleja aikaan. Koska työntouhussa ajantaju unohtui, niin emme aivan ehtineet vertailla rakennuksien mittoja ja kokoja toisiinsa. Onneksi oppilaat ottivat pienoismallit koululleen mukaan, niin he voivat jatkaa mittayksiköihin ja mittakaavoihin tutustumista koulussa jo valmiiden pienoismallien avulla.

Kiitos vierailusta Paloheinän koulun nelosluokkalaisille ja heidän opettajalleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *