Vieraan kielen puhujat käyttävät ilmaisuja epämääräisemmin

Miksi joskus tuntuu siltä, ettei koskaan pysty puhumaan toista kieltä virheettömästi? Tuore väitöstutkimus osoittaa, että puhujan sanaston rakenteet ja sanojen käyttöprosessit ovat vieraalla kielellä hyvin samankaltaisia kuin äidinkielessä.

Väittelijä Svetlana Vetchinnikovan tutkimuskohteena olivat useammasta sanasta muodostuvat merkitysyksiköt eli kokonaisuuden muodostavat ilmaukset. Hän tutki mm. merkitysyksikön sisällä tapahtuvaa variaatiota eli sitä, miten ilmaisun sanamuoto vaihtelee puhujan mukaan.

Frekvenssi selittää ilmaisussa esiintyvän vaihtelun

Väitöstutkimus osoittaa, että ilmaisussa tapahtuvaa vaihtelua selittää frekvenssi eli se, kuinka usein kyseistä ilmaisua käytetään. Muutosta tapahtuu kahteen eri suuntaan: ilmaisu joko vakiintuu tai sen rakenne löyhenee, jolloin ilmaisun voi muotoilla monilla eri tavoilla.

Ilmaisun runsas käyttö saa sen usein vakiintumaan tiettyyn sanamuotoon. Näin on käynyt esimerkiksi sanonnoille: ne on muodostettava juuri tietyillä sanoilla, jotta kuulija tunnistaa, mitä puhuja tarkoittaa.

Kaikilla yleisilläkään ilmaisuilla ei ole vakiintunutta muotoa: puhuja voi esimerkiksi vaihdella ilmaisussa se tekee minut hulluksi viimeistä komponenttia it drives me crazy/mad/nuts ilman, että merkitys millään tavalla muuttuu.

Sekä äidinkieliset että vieraan kielen puhujat muuttavat ilmaisuiden sanamuotoa. Äidinkielen puhujilla on usein se etu, että koska he ovat altistuneet kielelleen enemmän kuin sitä vieraana kielenä puhuvat, he tuntevat vakiintuneet ilmaisut paremmin.

Jumiutumista ja likiarvoja

Vetchinnikova tarkasteli Helsingin yliopiston opiskelijoiden käyttämää englannin kielen sanastoa heidän omissa teksteissään ja sana-assosiaatiotesteissä. Englanti oli vieras kieli kaikille tutkimuksen osallistujille.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että mitä yleisempi ilmaus on, sitä paremmin puhujat osaavat käyttää sitä tarkasti. Opittu ilmaus saattaa vakiintua henkilön puheeseen liikaakin, jos hän jumiutuu käyttämään samaa ilmausta jatkuvasti.

– Ilmauksen vakiintumisilmiö (fixing) on tuttu esimerkiksi esiintyjille, jotka ovat pitäneet saman puheen tai luennon monta kertaa: samat ilmaukset päädytään toistamaan melkein samoin sanoin jokaisella esityskerralla, Vetchinnikova selittää.

Ilmauksia, joita puhuja käyttää tai kuulee harvoin, ei tuoteta aivan sanatarkasti. Tällöin puhuja käyttää ilmaisua ns. likiarvona (approximation) eli korvaa jonkin ilmauksen osan esimerkiksi toisella lähes samaa tarkoittavalla sanalla.

– Kun henkilö vaikkapa etsii kirjastosta kirjaa, hänellä voi olla kirjan nimestä hieman epätarkka muistikuva: oliko se Looking at the Sun vai Gazing at the Sun, kun itse asiassa nimi onkin Staring at the Sun, Vetchinnikova havainnollistaa.

Kyse on siitä, että puhujat muistavat paremmin ilmauksen merkityksen kuin sen tarkan sanamuodon. Tämä muistin ominaisuus on sama sekä äidinkielisille että vieraan kielen puhujille. Juuri sen takia toisen kielen käyttäjät joskus ”erehtyvät” ja sanovat esimerkiksi so to say eikä so to speak tai to my head eikä to my mind. Kommunikoinnin kannalta tärkeää on, että viestin merkitys menee perille eli kuulija ymmärtää, mitä puhuja tarkoittaa.

– Vieraan kielen käyttö ei enimmäkseen ole virheellistä vaan ainoastaan hieman epämääräisempää, Vetchinnikova sanoo.

Väitös

Svetlana Vetchinnikova väittelee 29.8.2014. Hänen väitöskirjansa tiivistelmineen on ladattavissa E-thesis -palvelussa.

Teksti: Anni Aarinen & Svetlana Vetchinnikova

Ajanlaskun alussa Etelä-Suomessakin puhuttiin saamea

Tuore väitöskirja antaa uutta tietoa Fennoskandian kielellisestä esihistoriasta. Mikko Heikkilä tutki alueella puhutuissa kielissä tapahtuneiden äänteenmuutosten kronologiaa historiallis-vertailevan kielitieteen ja erityisesti lainasanatutkimuksen avulla.

– Tämä on ensimmäinen kerta germanistiikan, nordistiikan ja fennougristiikan historiassa, kun kantagermaanin, -suomen ja -saamen äänteenmuutosten suhteellista ja absoluuttista kronologiaa tutkitaan systemaattisesti ja kattavasti, Heikkilä kertoo.

Länsiuralilainen kieli saapui Itämeren alueelle pronssikauden alussa

Ennen pronssikautta nykyisen Suomen alueella ja sen lähialueilla on puhuttu hyvin vanhakantaista (luoteis)indoeurooppalaista kieltä, josta esimerkiksi nimet Suomi ja Viro lienee lainattu. Alueella puhuttiin myös ainakin yhtä sittemmin kadonnutta muinaiskieltä, joka on jättänyt kielellisiä jälkiä suomen ja saamelaiskielten sanastoon ja paikannimistöön.

Aikajana

Väitöskirjan tutkimustulokset viittaavat siihen, että (länsi)uralilaista kieltä – suomen ja saamen esimuotoa – on puhuttu nykyisen Suomen alueella jo pronssikaudella, mutta ei sitä aiemmin. Suomalaisten ja saamelaisten kielelliset esi-isät saapuivat Itämeren alueelle itäkaakosta (Volgan-Kaman alueelta) luultavasti pronssikauden alussa.

Kantasuomi, -saame ja -germaani olivat toistensa aikalaisia

Heikkilän tutkimus osoittaa, että kantasuomi, kantasaame, kaikkien germaanisten kielten esimuoto kantagermaani ja pohjoisgermaanisten eli skandinaavisten kielten esimuoto kantaskandinaavi ajoittuvat kaikki rautakauden eri vaiheisiin.

Kantasaamea on ennen ajanlaskun alkua puhuttu koko nykyisen Suomen alueella, Lappia lukuun ottamatta. Saamen kieli lähti sittemmin väistymään ensimmäisenä Etelä-Suomen alueelta.

Skandinaviasta on pronssikaudelta alkaen tullut nykyisen Suomen alueelle (kanta)germaanisia vaikutusaaltoja. Itämerensuomen ja saamen sanastosta huomattava osa onkin eri-ikäisiä germaanisia lainasanoja, jotka muodostavat kielessä eriaikaisia kerrostumia.

Tieteiden rajat ylittävää tutkimusta

Heikkilältä on ilmestynyt useita tieteellisiä julkaisuita eri tieteenaloilta jo ennen väitöstä. Kotikielen Seura on myöntänyt Heikkilälle palkinnon ansiokkaista tieteellisistä artikkeleista.

Heikkilä väittelee humanistisessa tiedekunnassa lauantaina 23.8.2014. Hänen väitöskirjansa on erityisen monitieteinen: tieteenaloista edustettuina ovat germanistiikka, nordistiikka, fennistiikka, saamentutkimus, historia ja arkeologia. Väitöskirja tiivistelmineen on ladattavissa E-thesis -palvelussa.

Teksti: Anni Aarinen & Mikko Heikkilä.

Alumni: Katja Tiilikka, kääntäjä ja toimittaja

Katja Tiilikka on kääntäjä ja toimittaja, joka tekee työtään freelancerina, käyttäen Kielikuvitus-markkinointinimeä. Hänen palveluvalikoimaansa kuuluvat käännösten lisäksi myös sisällöntuotanto, kuten artikkelien ja tiedotteiden kirjoittaminen suomeksi ja englanniksi, sekä visuaaliset ilmeet, esimerkiksi julkaisujen taitot ja verkkosivujen ulkoasun suunnittelu.

Tiilikka opiskeli Helsingin yliopistossa vuosina 1994–2001 pääaineenaan englantilaista filologiaa, ja valitsi lähinnä oman kiinnostuksensa pohjalta sivuaineikseen monikielistä ammattiviestintää ja Britannian ja Irlannin tutkimusta. Hän kertoo sivuainevalintoihin vaikuttaneen kuitenkin myös sen, että oli jo opiskeluaikana kiinnostunut kääntämisestä ja kirjoittamisesta, mutta Helsingissä ei vielä tuolloin voinut juurikaan opiskella kääntämistä. Tällöin monikielinen ammattiviestintä tuntui hyvältä vaihtoehdolta, koska siihen sisältyneillä suomen kursseilla opiskeltiin suomen kieltä ja viestintää käytännönläheisesti. Tiilikka mainitseekin, että erityisesti suomen kursseista on ollut esimerkiksi kielenhuollon kannalta nykyisessä työssä paljon hyötyä. Sen sijaan työelämässään hänellä ei ole ollut tarvetta yliopistossa opiskellulle englannin kielen historialle tai kieliopille, mutta hän sanoo niidenkin kasvattaneen ymmärrystä englannin kielestä ja opettaneen analyyttistä ajattelua. Yliopisto-opiskelun jälkeen hän on vielä opiskellut taitto-ohjelmien käyttöä erilaisissa täydentävissä ja ylläpitävissä opinnoissa.

Nykyiseen työhönsä Tiilikka on päätynyt mutkien kautta. Hän innostui kääntämisestä ja kirjoittamisesta jo yliopistossa ja ollessaan ensimmäisessä työpaikassaan ministeriön harjoittelussa, hän kiinnostui taittamisesta. Kuitenkin hän myöntää, että työelämässä on ohjannut paljon myös työn löytämisen vaikeus – esimerkiksi tiedottajan töitä ei saa ilman viestinnän pääaineopintoja, ja käännöstöiden tarjonta on hänen mukaansa viime vuosina vähentynyt.

Tiilikka teki jo opiskeluaikanaan jonkin verran free-käännöksiä ja kokeili muutamia erilaisia töitä, mutta koki niiden tarjoavan liian vähän haasteita ja mahdollisuutta luovuuteen. Freelance-työssä hän nauttiikin monipuolisuudesta, vapaudesta ja oman luovuuden hyödyntämisestä – omaa työtään saa itse hallita ja eri osaamisalueita yhdistää. Työpäivät voivat koostua vaikka kirjan taittamisesta, käännöksen tekemisestä tai verkkosivujen suunnittelusta, ja joskus taas uusien asiakkaiden kartoittamisesta ja verkostojen luomisesta. Haastava puoli on yrittäjälle tuttu epävarmuus: joskus töitä ei ole, joskus niitä on liikaa.

Alan työtilanteesta kysyttäessä Tiilikka mainitsee havaitsemansa muutokset käännösalalla: ennen äskettäistä vanhempainvapaataan hän käänsi paljon tietokirjallisuutta, mutta nyt pari vuotta myöhemmin kyseisiä töitä ei enää tunnu olevan. Hän kokee käännösalalla olevan ”epätervettä kehitystä”, joka ilmenee hintojen polkemisena ja suurten globaalien käännöstoimistojen ”kasvottomuutena”. Yhtenä ohjeena opiskelijoille hän mainitseekin omien käännöstöiden hinnoittelun – ei pilkkahintaan!

Käännös- ja kustannusalan murroksista huolimatta Tiilikka uskoo töitä olevan jatkossakin. Työelämää varten opiskelijan olisi tärkeää hankkia työkokemusta jo opiskeluaikana ja tutustua moniin ihmisiin hyvien verkostojen rakentamiseksi; humanistisen alan yrittäjän on tärkeää verkostoitua oman alan toimijoiden ja muiden yrittäjien kanssa. Freelance-työtä ei ole syytä pelätä, vaan se on hyvä mahdollisuus – Tiilikan sanoin: itseään ei pidä vähätellä vaan tuoda osaamistaan rohkeasti esiin.

Teksti: Lotta Liedes

Haastattelu on tehty Filologi kieli- ja kulttuuriasiantuntijana -kurssilla, jolla opiskelijoiden tehtävä oli haastatella oman alansa alumnia.

Alumni: Turo Hiltunen, tutkijatohtori

Turo Hiltunen valmistui filosofian maisteriksi vuonna 2004, minkä jälkeen hän on työskennellyt Nykykielten laitokseen kuuluvassa VARIENG-tutkimusyksikössä tohtorikoulutettavana sekä myöhemmin tutkijatohtorina. Filosofian maisterin tutkinnossaan Turolla oli pääaineenaan englantilainen filologia ja sivuaineinaan yleinen kielitiede, pohjoismaiset kielet ja Iso-Britannian ja Irlannin tutkimus. Lisäksi Turo on opiskellut kasvatustieteitä ja saanut näin opettajan pätevyyden. Nämä opinnot ovat Turon mielestä antaneet hyvän pohjan tutkijan uralle. Ainoastaan pohjoismaisia kielten opinnoista hankittuja tietoja hän ei ole työssään englannin kielen tutkijana tarvinnut.

Tutkijankoulutus on tällä hetkellä suuressa murroksessa, kun opetusministeriön rahoittamista valtakunnallista tutkijakouluista ollaan siirtymässä järjestelmään, jossa jokainen yliopisto jakaa itse opetus- ja kulttuuriministeriöstä saamansa rahoituksen. Helsingin yliopiston englannin kielen tohtorikoulutettavista vain osa työskentelee VARIENG-yksikön piirissä, osa kirjoittaa väitöskirjaansa nykykielten laitoksen muissa yksiköissä, ja osa väitöskirjan tekijöistä saa rahoitusta muista lähteistä.

Kilpailu tutkimuksen rahoituksesta ja tutkijoiden paikoista on lisääntynyt viime vuosina voimakkaasti. Hyville tutkimusprojekteille ja päteville tutkijoille löytyy kuitenkin edelleen useita erilaisia rahoituslähteitä. Esimerkkeinä yliopiston ulkopuolisista kielen tutkimuksen rahoittajista Turo mainitsee Suomen Akatemian lisäksi Suomen Kulttuurirahaston ja Emil Aaltosen säätiön, jotka tukevat erityisesti jatko-opiskelijoita sekä juuri väitelleitä tutkijoita. Vaikka myös jotkut suuret yritykset rahoittavat tutkimusta, niillä ei ole kovin merkittävää roolia kielitieteellisen tutkimuksen rahoituslähteenä.

Yliopiston lukukaudet ja luennot rytmittävät tutkijan työtä. Tänä päivänä opettaminen on olennainen osa jokaisen tutkijan työtä, vaikka sen osuus työajasta vaihteleekin eri tutkijoilla. Kun luentoja ei ole, tutkijalla on mahdollisuus osallistua alan seminaareihin. Omaa tutkimustyötään tutkija tekee luonnollisesti ympäri vuoden opetuksen ohella, jotta julkaisuja syntyy tasaiseen tahtiin ja tutkimusprojektit pysyvät aikatauluissaan.

Mitkä ovat tutkijan tärkeimmät henkilökohtaiset ominaisuudet? Kaikkein tärkeintä on Turon mielestä innostus, pitkäjänteisyys ja avoin mieli. Jos omasta tutkimuskohteestaan ei ole innostunut, ei jaksa tehdä työtään pitkäjänteisesti. Pitkäjänteisyys puolestaan on välttä-mätöntä, koska tieteen tekeminen vaatii yleensä vuosien puurtamisen. Avoin mieli ja uteliaisuus puolestaan kantavat eteenpäin, sillä valmiita vastauksia ei ole. Vastaukset on keksittävä itse! Ja se onkin Turon mielestä työn parasta antia. Hyvä tutkija on myös järjestelmällinen. Hän osaa hallita ajankäyttöään niin, että julkaistavaa tekstiä syntyy sekä tutkijayhteisölle että opiskelijoille jaettavaksi. Hyvä tutkija pystyy myös sietämään pätkärahoituksesta aiheutuvaa epävarmuutta innostustaan menettämättä.

Teksti: Harriet Uusi-Äijö

Haastattelu on tehty Filologi kieli- ja kulttuuriasiantuntijana -kurssilla, jolla opiskelijoiden tehtävä oli haastatella oman alansa alumnia.

Alumni: Eva Havu, yliopistonlehtori

Paneudu sydämestäsi. Innostu. Hyväksy eri tilanteet – se on valttia. Nämä ovat yliopistonlehtori Eva Havun tärkeimmät vinkit opiskelijoille.

Eva Havu toimii tällä hetkellä Helsingin yliopiston nykykielten laitoksella yliopistonlehtorina ja dosenttina. Hän hoitaa hallinnollisia tehtäviä, tekee tutkimusta ja johtaa tutkijaryhmää nimeltä CoColaC (Comparing and Contrasting Languages and Cultures).

Evan opintopolku oli selkeä ja todella kielipainotteinen. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen hän opiskeli ranskaa vuoden verran Sveitsissä, minkä jälkeen hän siirtyi Helsingin yliopistolle. Eva opiskeli myös saksasta syventävät opinnot. Sivuaineena hänellä oli italia ja perusopinnot taidehistoriasta. Myöhemmin Eva väitteli pääaineestaan ranskasta tohtoriksi.

Eva työllistyi aluksi sivuaineensa italian kautta, kun Työväenopistolta tarjottiin hänelle paikkaa. Tämän jälkeen hänen ranskan ja saksan osaamisensa toivat hänelle töitä. Eva on kääntänyt myös Aku Ankkoja ja toiminut Yleisradiolla kääntäjänä. Uran alkuvaiheessa hän otti kaikki mahdolliset työt vastaan ja painottaakin, etteivät työt tipu taivaalta vaan on itse oltava aktiivinen, soitettava paikkoihin ja sitkeästi mainostettava itseään.

Ajatus siitä, mitä Eva halusi tehdä “isona” tuli vasta myöhään, opintojen jälkeen, kun hänet kutsuttiin Ranskaan yliopistoon tutkijaksi. Siellä hän näki ja pystyi vertailemaan Suomen ja Ranskan yliopistoja ja siellä työskentelyn kautta Evalle selkisi, mitä hän tulevaisuudeltaan halusi.

Vaikka ihan alkuvaiheessa opintoja oli vaikea ymmärtää eri asioiden yhteyksiä toistensa välillä, opiskeluaikana Eva koki tärkeäksi sen, että hoksasi asioiden laajemman yhteyden sekä kielten yhteyksien laajemmat linjat. Yliopisto antaa Evan mielestä erittäin hyvän
pohjan ajattelulle. Eva Havun tärkeimpiä ‘’ahaa-elämyksiä’’ opiskeluaikana oli erityisesti Saksan kielihistoriassa, kun tajusi miten ruotsi ja saksan kieli ovat yhteydessä sekä miten latina vaikuttaa niihin. Hän toivookin kaikkien humanistiopiskelijoiden tuovan esiin koulutuksemme vahvuuden nähdä asioita laaja-alaisemmin, sekä opiskelijoiden löytävän asioiden yhteydet toisiinsa ja hyödyntävän niitä tulevaisuudessa.

Teksti: Marianne Salmi

Haastattelu on tehty Filologi kieli- ja kulttuuriasiantuntijana -kurssilla, jolla opiskelijoiden tehtävä oli haastatella oman alansa alumnia.