Kääntäjäopiskelijat tekevät tekstityksen ja kuvailutulkkauksen teatteriesitykseen

Käännöstieteen oppiaineen järjestämällä kurssilla perehdytään kahteen kääntämisen lajiin, kielensisäiseen (suomesta suomeen) tekstitykseen sekä kuvailutulkkaukseen. Kurssin aikana tehdään autenttinen toimeksianto, teatteriesityksen tekstitys ja kuvailutulkkaus, jotka esitetään teatterissa ohjelmiston mukaisena ajankohtana joulu- ja tammikuussa.

Opiskelijat pääsevät oppimaan mm. kääntäjän roolista osana teatteriproduktiota sekä kuulo- ja näkörajoitteisista ihmisistä kulttuurin kuluttajina.

Yhteistyössä ovat mm. Suomen teatterit ry, Näkövammaisten kulttuuripalvelun puheenjohtaja Eija-Liisa Markkula sekä Aalto-yliopiston esteettömyysasiantuntija Antti Raike, Kuuloliitto (Sirpa Laurén) ja Näkövammaisten kulttuuripalvelu, Asiakasteatterit Virus ja Helsingin kaupunginteatteri, kuvailutulkki ja teatteriohjaaja Anu Aaltonen sekä saksan kääntämisen oppiaineen tohtorikoulutettava, kääntäjä Marika Hakola.

Kielen sisäinen tekstitys (CKT264) -kurssia vetää Maija Hirvonen.

Lue lisää: http://www.suomenteatterit.fi/2014/09/kielensisainen-kaantamisen-koulutus-alkaa-helsingin-yliopistossa/

Sattumaa, sekopäistä ja sykähdyttävää – Venäläisen avantgarden manifestit

Tuore antologiateos Venäläisen avantgarden manifestit esittelee 1900-luvun alkupuolella kukoistaneita avantgardeliikkeitä runoilijoiden ja taiteilijoiden omin sanoin. Nykykielten laitoksen opiskelijat suomensivat kirjaan kuuluisia venäläisiä manifesteja, ohjelmajulistuksia, suunnitelmia ja visioita.

– Manifestit ovat tämän päivän suomalaiselle lukijalle dokumentteja aikakaudesta, jolloin kokonainen sukupolvi uskoi vallankumouksen leviävän lyhyessä ajassa kaikkialle maailmaan, kirjoittaa kirjan toimittanut professori Tomi Huttunen esipuheessa.

venäläisen avantgarden ismit

Manifesteista kohoaa esiin venäläisen avantgardekirjallisuuden historiallisia avainkäsitteitä kuten sattuma, hulluus, ennakoimattomuus, yllätykset, virheet, räjähdykset ja nyrjähdykset. Hankkeen kautta opiskelijat pääsivät tutustumaan myös sellaisiin runoilijoihin, joiden tuotoksiin he eivät muuten olisi välttämättä törmänneet.

– Tartuin mielelläni esimerkiksi 41°-ryhmän teksteihin, koska sitä kautta sain perehtyä järjentakaiseen kieleen, joka on venäläisten futuristien keksinnöistä sekopäisin ja sykähdyttävin, kuvailee Siiri Anttila, yksi projektiin osallistuneista opiskelijoista.

Kääntäminen on seikkailua kielessä

Käännettävät tekstit olivat paikoin melko kimurantteja.

– Vastaan tuli sellaisia kysymyksiä, joihin ei ole yksiselitteistä vastausta, vaan joiden ratkominen vaati sanakirjan käytön lisäksi myös aika paljon tunnustelua, fiilistelyä ja haeskelua. Kääntäessä joutui miettimään tarkasti alkutekstejä, jotka saattoivat olla hyvin hämmentäviä. Tämä oli työlästä, mutta samalla suuri ilo, Anttila kertoo.

– Kääntäminen on seikkailua kielessä ja omien siipien kokeilemista. Tuntuu aina palkitsevalta, kun kääntäessä keksii uusia, oivaltavia tapoja käyttää omaa äidinkieltään ja löytää luovia ilmaisuja asioille, joille ei ole suoraa käännösvastinetta omassa äidinkielessä – kun tajuaa pystyvänsä ilmaisemaan kauniisti monimutkaisiakin asioita, pohtii toinen opiskelija Anni Lappela.

Hankkeeseen osallistuminen edellytti monenlaista taustatyötä kuten aikakauden kirjalliseen kontekstiin tutustumista.

– Opin tiedollisesti paljon uutta – se oli yksi käännösprosessin parhaita asioita. Taustatietojen selvittäminen ja luovien ratkaisuiden pohtiminen vaativat myös suurta kärsivällisyyttä ja kurinalaista työskentelyä, jota voi oppia vain kääntämällä, Lappela kuvailee.

Kirja syntyi kaaoksesta kollektiivisesti

venalaisen-avantgarden-manifestit_kansi_255_poesiaOpiskelijat ja Huttunen koostivat antologian yhteistyössä. He miettivät yhdessä käännettävien tekstien valintaa ja kommentoivat toistensa tuotoksia.

– Oli kiinnostavaa ja opettavaista seurata, miten tällainen kokonaisuus valikoitui, jäsentyi ja sai lopullisen muotonsa – miten kaaoksesta syntyy kirja, Anttila kertoo.

Hankkeen toteutus oli yhteisöllisempää kuin tavallinen käännöstyö.

– Kääntäminen on yleensä aika yksinäistä puuhaa, mutta kun teimme antologiaa porukalla, kääntämisestä tuli kollektiivisempaa ja siitä tuli keskusteltua tavallista enemmän, Lappela kertoo.

– Vaikka vastuun jakaminen ja näkemysten yhteensovittaminen ei mielestäni aina ollut helppoa, oli porukassa hauskaa ja motivoivaa tehdä hommia. Ehkä kirja konkretisoi sellaista hauskaa yhteistä tekemisen meininkiä, mitä toivoisin myös lisää, Anttila sanoo.

Venäläisen avantgarden manifestit julkaistiin kesäkuussa 2014.

– Oman tekstin näkeminen painettuna on aina ihanaa. Se kannustaa jatkamaan ja konkretisoi omia abstrakteja unelmia, Lappela iloitsee.

Juttuun haastateltujen henkilöiden lisäksi käännöksiä tekivät Liisa Bourgeot, Elisa Harvala, Miro Järnefelt, Sanni Koski, Kiril Kozlovsky, Eila Mäntysaari, Mika Mihail Pylsy, Mika Rassi, Elli Salo, Pauli Tapio ja Riku Toivola.

Venäläisen avantgarden manifestit -antologian käännöstyötä ovat tukeneet Raija Rymin-Nevanlinnan rahasto (Helsingin yliopisto) sekä FILI. Antologia on osa Koneen Säätiön rahoittamaa tutkimushanketta Itsesyntyinen venäläinen avantgarde.

Kuka tarvitsee käännöskirjallisuutta?

Kustannusmaailmassa myrskyää. Ihmisten arki kiireineen ja informaatiotulvineen rapauttaa lukemisessa tarvittavaa keskittymiskykyä. Globalisaatio lisää englannin kielen merkitystä. Google tarjoilee automaattikäännöksiään. Vähemmästäkin kihoaa hikipisara suomentajan otsalle. Tarvitaanko suomennoksia enää?

Tätä kysymystä pohdittiin Kääntäjät maailmankirjallisuuden välittäjinä -seminaarissa 15. toukokuuta. Seminaaria olivat järjestämässä Kääntämisen, tulkkauksen ja terminologian tutkijayhteisö TraST ja kustannusosakeyhtiö Tammi. Paikalle kokoontui suomentajia, kääntämisen tutkijoita, kustantajia ja lukijoita – joukkoa, joka kyllä ymmärtää suomennetun kirjallisuuden arvon.

Miksi suomennokset ovat tärkeitä?

Käännöstyön ongelma on, että se jää helposti näkymättömiin.

– Käännöstä harvemmin edes mainitaan kirjallisuuskritiikeissä. Lähinnä oikaistaan kääntäjän tekemät virheet, toteaa erityisesti saksankielisiä näytelmiä suomentanut Jukka-Pekka Pajunen.

Kuitenkin käännösten merkitys on ollut ratkaiseva suomen kirjakielen ja kirjallisuuden alkutaipaleella. Suomen kirjakieli luotiin pitkälti käännösten ja kääntämisen avulla. Esimerkiksi jo ensimmäinen suomenkielinen kirja, Mikael Agricolan 1543 ilmestynyt ABC-kiria, sisälsi myös käännöksiä uskonnollisista teksteistä.

Mutta entä nyt, kun suomen kieli on jo sivistyskieli? Kansakin on jo niin valistunutta, että osaa tehdä töitä ja tiedettä englanniksi.

– Osaavatko kaikki muka lukea englanniksi? Todella pienet lapset eivät osaa. Eivätkä kaikki aikuisetkaan, napauttaa muun muassa Nalle Puhin uuden suomennoksen tehnyt Kersti Juva.

– Sitä paitsi omalla äidinkielellä luettu teksti kolkuttelee sisintä syvemmin kuin vieraskielinen, huomauttaa ranskankielisen kirjallisuuden suomentajana ansioitunut Ville Keynäs.

Suomessa kuitenkin suositaan suomalaisia kirjailijoita. Käännösten osuus julkaistuista kaunokirjallisuuden nimekkeistä on pysytellyt noin viidesosassa jo 1930-luvulta lähtien. Tämä suomalaisen kustannustoiminnan erityispiirre on viime aikoina korostunut entisestään.

– Aiemmin käännöskirjallisuus oli enemmän muodissa. Vielä 1980-luvulla tarjottiin isoja ennakkomaksuja käännöskirjoista, muistelee Keltaista kirjastoa pitkään toimittanut Vappu Orlov.

Ville Keynäsin mielestä Suomen kirjallisuus tarvitsee edelleen myös käännöksiä.

– Jotta voisimme tuottaa tuota maailman parasta suomenkielistä kirjallisuutta, meidän täytyy pystyä keskustelemaan muun maailman kirjallisuuden kanssa.

Maailmankirjallisuus vai maailman kirjallisuus?

Itä-Suomen yliopiston käännöstieteen professori Kaisa Koskinen näkee hänkin käännökset taiteenlajin kehittymisen kannalta tärkeinä.

– On nopeampaa kääntää maailmankirjallisuutta kuin odotella, että oma kirjallisuus synnyttää nuo samat kirjalliset elementit.

Tänä vuonna 60-vuotisjuhlaansa viettävän Tammen Keltaisen kirjaston panos on tässä ollut Koskisen mukaan merkittävä. Sarjassa julkaistujen teosten joukossa on esimerkiksi 28 nobelistia.

Toki Suomessa on muitakin maailmankirjallisuuden julkaisevia edistäneitä kirjasarjoja, kuten Kariston Klassikot, WSOY:n Valiokirjasto ja Tammen Suuret maailmanmenestykset.

– Sarjojen nimissä näkyy, miten niillä luodaan teoksille paikkaa. Puhumalla tehdään teoksesta klassikko. Maailmankirjallisuus syntyykin kääntämällä ja kanonisoimalla, huomauttaa Kaisa Koskinen.

Erityisesti teoksen kääntäminen uudelleen edistää sen arvoa klassikkona. Uusi käännös viestii, että vaikka käännös on vanhentunut, alkuteos on ajaton.

Tekstin vanhenemista pidetäänkin käännöstyölle ominaisena ilmiönä.  Käännös ikään kuin kuluu käytössä.

– Keskimäärin vanhan ja uuden käännöksen välillä on kulunut 11–30 vuotta, eli noin sukupolven verran. Tuo väli on kuitenkin koko ajan kasvamassa, 2000-luvulla käännösten välillä on jo 44 vuotta, kertoo professori Koskinen.

Suomessa julkaistussa käännöskirjallisuudessa on yleisen kirjallisuustieteen professori Hannu Riikosen mukaan englannin kielen ylivalta.

– Pitäisikin puhua eurooppalais-amerikkalaisesta kirjallisuudesta. Itse toivoisin, että myös muiden kielialueiden panos kasvaisi.

Kirjallisuus toimiikin elämyksellisenä inhimillisen tiedon välittäjänä. Lukeminen tarjoaa meille mahdollisuuden ymmärtää muitakin kulttuureita kuin omaamme.

– Me emme ole tässä maailmassa yksin. Loppujen lopuksi sitä yllättyy aina, miten vähän me maailmasta tiedämme, sanoo arabiankielistä kirjallisuutta suomentava Sampsa Peltonen.

Miten kirjojen suomentamista voi tukea?

Seminaarissa pohdittiin myös, miten voimme jatkossakin saada luettavaksi laadukasta käännöskirjallisuutta. Tässä kohtaa moni suuntaa moittivan katseensa helposti kustantamoihin.

– Kustantamoita on turha haukkua. Pitää ymmärtää, että ne ovat kaupallisia yrityksiä ja myös se ohjaa niiden toimintaa. Pitääkin satsata niihin muihin rakenteisiin, toppuuttelee Ville Keynäs.

Tällaisina merkittävinä tekijöinä pidetään esimerkiksi koulua ja äidinkielen opettajia.

– Kirjat elävät puheesta. Siksi myös kirjastojen toimintaa kannattaisi tukea, että niillä olisi mahdollisuus järjestää kirjallisuuteen liittyviä tapahtumia, painottaa Kersti Juva.

– Yksittäinen ihminen voi tietenkin aina ostaa kirjan, neuvoo WSOY:n kustannustoimittaja Alice Martin.

– Tai lainata sen kirjastosta, niin köyhän kääntäjän tilille kilahtaa 3 senttiä, lisää suomentaja Kristiina Rikman.

Teksti: Heli Perttula.

Kääntäjät maailmankirjallisuuden välittäjinä -seminaari 15.5.

Kääntämisen, tulkkauksen ja terminologian tutkijayhteistö TraST (Helsingin yliopisto) ja Kustannusosakeyhtiö Tammi järjestävät yhteistyössä Kääntäjät maailmankirjallisuuden välittäjinä -seminaarin torstaina 15.5. kello 10-17. Tilaisuus pidetään Helsingin yliopiston päärakennuksen pienessä juhlasalissa (4. kerros) osoitteessa Fabianinkatu 33.

Laadukas suomennos on avain maailmankirjallisuuteen. Tämän päivän polttavat kysymykset liittyvät muun muassa alkuperäisteosten saatavuuden ja lukemisen lisääntymiseen sekä koneiden tuottamiin käännöksiin:

  • Supistuuko suomennosten määrä?
  • Kapeneeko kulttuurivalikoima?
  • Miten käy laadun, jos kaukaisista kulttuureista käännetään kirjallisuutta vain valtakielten kautta?
  • Mihin tarvitaan enää suomentajia, jos Google kääntää myös romaaneja?

Kääntäjät maailmankirjallisuuden välittäjinä -seminaarissa äänen saavat suomentajat, kustantajat ja lukijat sekä kirjallisuuden ja kääntämisen tutkijat. Aamupäivän osuudessa käsitellään maailmankirjallisuuden kääntämisen historiaa ja suuntia. Iltapäivällä kuullaan erityisesti suomentajia ja kustantajia. Päivän päättää suomentajien paneelikeskustelu, jossa etsitään vastauksia siihen, miksi pitää kääntää.

Yksi perinteikkäistä maailmankirjallisuuden kanavista on Tammen Keltainen kirjasto, joka täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Muun muassa tämän sarjan kautta suomalaisilla on ollut kuudenkymmenen vuoden ajan laaja näkymä maailmankirjallisuuteen – suomennettuina teoksina.

Seminaariin ovat tervetulleita kaikki kiinnostuneet ilman ennakkoilmoittautumista.

Ohjelma

10.00-10.15 Helsingin yliopiston saksan kääntämisen professori Liisa Tiittula avaa seminaarin

10.15-10.45 Professori Hannu Riikonen, yleinen kirjallisuustiede, Helsingin yliopisto: Kääntäminen ja maailmankirjallisuus Suomessa

10.45-11.15 Tutkija Martin Ringmar, Lundin yliopisto: Indirekt översättning – ”helt otänkbart idag?” Fördomar och fakta om översättningar på omvägar

11.30-12.30 Käännöstieteen professorit Outi Paloposki, Turun yliopisto, ja Kaisa Koskinen, Itä-Suomen yliopisto: Kirjallisuus, sarjallisuus, uudelleenkääntäminen

Tauko

14.00-14.30 Kristiina Rikman ja Marja-Leena Mikkola: Alice Munro suomeksi. Suomentajan ja lukijan näkökulmat

14.30-15.00 Suomentaja Kersti Juva: Jayne ja Jane: Kääntäjän henkilökohtainen suhde kirjailijaan

15.30-16.00 Kustannustoimittajat, suomentajat Alice Martin ja Vappu Orlov: Kustannustoimittaja ja maailmankirjallisuus

16.00-17.00 Paneelikeskustelu aiheesta ”Miksi pitää suomentaa?”, vetäjänä Liisa Tiittula, puhujina espanjalaisen ja portugalilaisen kirjallisuuden suomentaja Tarja Härkönen, englanninkielisen kirjallisuuden suomentaja Kersti Juva, ranskankielisen kirjallisuuden suomentaja Ville Keynäs, saksankielisen kirjallisuuden suomentaja Jukka-Pekka Pajunen sekä arabiankielisen kirjallisuuden suomentaja Sampsa Peltonen

Keltainen_kirjasto
Tammi_logo

Lisätietoja:

Saksan kääntämisen professori Liisa Tiittula
puh. 050 448 2298
liisa.tiittula@helsinki.fi

Uusi teos selvittää suomalaiseen silmään sopivan puheen

Puheen illuusio suomalaisessa kaunokirjallisuudessa

Kaksi eturivin kielen asiantuntijaa, Liisa Tiittula ja Pirkko Nuolijärvi, ovat koonneet Seitsemän veljeksen, Tom Sawyerin, Raidin ja monen muun tutun hahmon sanomiset yksiin kansiin. Puheen illuusio suomenkielisessä kaunokirjallisuudessa on ensimmäinen kattava tutkimus siitä, miten suomalaiset kirjailijat ja kääntäjät saavat puhutun kielen elämään myös kirjoitettuna.

Teosta varten Tiittula ja Nuolijärvi ovat käyneet läpi valtavan määrän puhetilanteita ja kertojaääniä suomeksi kirjoitetuista ja käännetyistä romaaneista 1800-luvulta tähän päivään. Kymmenen vuoden urakkana syntynyt kirja antaa kielestä mielenkiintoista tietoa myös maallikolle. Puhutun ja kirjoitetun kielen raja on hämärä, mutta puheen kopio kirjoitettu kieli ei koskaan ole.

Tutkijat osoittavat, millaisia tyylikeinoja kirjailijat käyttävät luodessaan puheen illuusiota. Teos tarjoaa kiinnostavan ajallisen ja maantieteellisen läpileikkauksen puheesta suomalaisessa kirjallisuudessa, kuten Mikko Rimmisen ”Aijaanoeisitmitään”  tai Maria Jotunin sata vuotta varhaisempi ”Niin tuota sitten aattelin että jospa”.

Suomennosten kautta tutkijat taas osoittavat, millaista kieltä kääntäjät ovat luoneet eri aikoina.

– Suomennoksissa puhekieltä on ollut vähemmän kuin kotimaisessa kirjallisuudessa. Uudemmassa nuortenkirjallisuudessa tyylikeinoksi on kuitenkin valittu slangia, vaikka alkuperäinen teksti olisi ollut kirjakielistä. Kääntäjän työ on valintojen ja ratkaisujen tekemistä, Liisa Tiittula sanoo.

Analyysien lisäksi Puheen illuusio suomenkielisessä kaunokirjallisuudessa sisältää satoja näytteitä, jotka on poimittu korkeakirjallisuudesta, nuortenkirjoista ja viihdekirjallisuudesta.