Kuukausi: helmikuu 2021

Arviointi on keskeinen osa luokanopettajaopiskelijoiden opintoja. Opintojensa aikana luokanopettajaopiskelijat tulevat arvioiduiksi opettajankouluttajien, ohjaavien opettajien, vertaisten sekä itsensä toimesta lukuisia kertoja monenlaisin eri arviointimenetelmin monenlaisissa eri tilanteissa. Arvioinnin on lukuisissa tutkimuksissa havaittu olevan yhteydessä opiskelijoiden oppimiseen ja kehittymiseen sekä ohjaavan tätä kehitystä ja oppimista. Yksi keskeisistä arvioinnin tavoitteista korkeakoulutuksessa on opiskelijoiden ammatillisen toimijuuden kehittymisen tukeminen. Toistaiseksi kuitenkin vasta vähän tiedetään luokanopettajaopiskelijoiden ammatillisen toimijuuden rakentumisesta opintojen aikana ja vielä vähemmän arviointitilanteiden yhteyksistä toimijuuden rakentumiseen. Kuinka arvioinnilla voidaan tukea ammatillisen toimijuuden kehittymistä, jos tutkimustietoa arvioinnin ja ammatillisen toimijuuden yhteyksistä on vain vähän, jos ollenkaan, saatavilla?

Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää, millaisia merkityksellisiä arviointikokemuksia luokanopettajaopiskelijoilla on oppimisen arvioinnista, sekä miten nämä merkitykselliset arviointitilanteet ovat yhteydessä opettajan ammatillisen toimijuuden rakentumiseen. Aiemman tutkimuksen perusteella ammatillista toimijuutta tarkasteltiin motivaation, minäpystyvyyden ja toimintastrategioiden ulottuvuuksien avulla. Tutkimusta varten haastattelin kahdeksaa Helsingin yliopiston luokanopettajaopiskelijaa. Haastatteluaineisto analysoitiin laadullisen teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin.

Tutkimuksen tulokset ja hyödyntämismahdollisuudet

Tutkimukseni tulokset osoittivat, että oppimisen arviointi on yhteydessä luokanopettajaopiskelijoiden ammatillisen toimijuuden rakentumiseen läpi opintojen. Erityisesti jatkuva, oikea-aikainen, keskusteleva sekä riittävän hyvin perusteltu arviointi ja palaute on opiskelijoiden ammatillisen toimijuuden näkökulmasta suotuisaa. Arviointi voi parhaimmillaan vahvistaa opiskelijan tunnetta siitä, että hän on oikealla alalla, ja että hän pystyy ja osaa toimia opettajan työssä tulevaisuudessa. Tutkimukseni tuloksista kävi ilmi myös se, että epäonnistunut arviointi saattaa puolestaan haitata ammatillisen toimijuuden rakentumista.

Tutkimukseni tulosten avulla on mahdollista kehittää luokanopettajakoulutuksen arviointikäytäntöjä siten, että arvioinnin avulla voidaan paremmin tukea ammatillisen toimijuuden kehittymistä. Tulosten perusteella erityisesti palautekeskustelujen, keskustelevan vertaisarvioinnin sekä monipuolisten arviointimenetelmien käyttö arviointitapoina voivat tukea opiskelijan ammatillisen toimijuuden kehittymistä. Ammatillisen toimijuuden kehittymisen tukeminen on tärkeää jo opintojen aikana, sillä se edistää opettajan ammatillista kehittymistä ja tukee työhön sitoutumista sekä hyvinvointia myöhemmin opettajan ammatissa.

Julia Korhonen

Pro gradu: Luokanopettajaopiskelijoiden oppimisen arviointikokemukset opettajan ammatillisen toimijuuden rakentajina

Tutkimuksen tausta ja tavoitteet

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia käsityksiä opettajilla on ongelmanratkaisun opettamisesta ja kuinka paljon ongelmanratkaisua opetetaan. Ongelmatehtävällä tarkoitetaan sellaista tehtävä, jota ratkaisija ei voi ratkoa olemassa olevan tiedon avulla, vaan hän joutuu soveltamaan taitojaan ja kehittelemään uudenlaisen tavan tehtävän ratkomiseksi. Ongelmatehtävän vastakohtana voidaan pitää rutiinitehtävää, jonka ratkaisemiseen ratkaisijalla on valmis toimintamalli. Ongelmanratkaisua pidetään julkisessa keskustelussa tärkeänä taitona tulevaisuuden työelämän kannalta. Kuitenkaan suomalaisessa peruskoulussa ongelmanratkaisu ei ole yleistynyt keskeiseksi osaksi matematiikan opetusta, vaikka ongelmanratkaisu onkin ollut opetussuunnitelmassa yli kolmekymmentä vuotta. Opettajan toimintatapoja ohjaa opetussuunnitelmaakin voimakkaammin opettajan käsitykset ja uskomukset. Tarkoituksena on selvittää, millaisia käsityksiä opettajilla on ongelmanratkaisun opettamisesta, mitkä tekijät vaikuttavat ongelmanratkaisun opettamisen määrään sekä miten opettajien käsitykset vaikuttavat ongelmanratkaisun opettamisessa koettuihin vaikeuksiin

Menetelmät

Tutkimus toteutettiin monimenetelmällisenä kyselytutkimuksena. Aineistona käytetiin 160 suomalaisen alakoulun opettajan vastauksia kyselyyn, joka toteutettiin osana suomalaissaksalaista tutkimusprojektia. Aineistoa analysoitiin sekä kvalitatiivisin että kvantitatiivisin menetelmin, tarkoituksena kuvata opettajien käsityksiä ongelmanratkaisun opettamisesta, ja toisaalta myös selittää eroja opettajien käsitysten välillä.

Tulokset ja johtopäätökset

Puolet opettajista kertoi käsittelevänsä ongelmanratkaisua opetuksessaan ainakin kerran viikossa. Opettajan taustatekijöillä ei ollut vaikutusta ongelmanratkaisun opetuksen määrään.

Opettajat kertoivat hyödyntävänsä ongelmanratkaisun opetuksessa erilaisia ongelmanratkaisuaktiviteetteja. Aineiston perusteella ei kuitenkaan pystytty päättelemään, kuinka moni opettaja todella ymmärtää ongelmanratkaisun käsitteen, ja kuinka moni käyttää ongelmanratkaisun opetuksessa rutiinitehtäviä, jotka todellisuudessa eivät siis ole ongelmatehtäviä.

Ongelmanratkaisun opetuksessa koetut vaikeudet liittyivät erityisesti käytettävissä oleviin resursseihin. Moni opettaja koki, ettei ongelmanratkaisun opetukselle ole riittävästi aikaa, jolloin se jää melko pieneen osaan. Myös hyvien ongelmanratkaisutehtävien puute koettiin haasteellisena.

Opettajat kokivat ongelmanratkaisuun liittyvän erilaisia vaatimuksia. Kuudesosa vastaajista ei kokenut ongelmanratkaisuun liittyvän lainkaan vaatimuksia. Hieman alle puolet vastaajista koki ongelmanratkaisuun liittyvän runsaasti erilaisia vaatimuksia, kun taas vajaa 40 % vastaajista koki, että oppilaisiin ja resursseihin liittyy vaatimuksia, mutta opettajan ei tarvitse itse tuntea ongelmatehtävää. Lähes kaikki opettajat kokivat, että ongelmanratkaisun opetus edellyttää täydennyskoulutusta opettajille.

Lopuksi

Tutkimuksen perusteella ei voi tehdä johtopäätöksiä siitä, kuinka moni opettaja todellisuudessa ymmärtää ongelmanratkaisun käsitteen ja näin ollen hyödyntää ongelmanratkaisua osana matematiikan opetustaan. Tutkimuksessa tuli myös esiin tarve ongelmanratkaisua käsittelevälle opettajien täydennyskoulutukselle, joka mahdollisesti lisäisi opettajien osaamista ja ymmärrystä ongelmanratkaisusta.

Oskari Tolvanen

Pro Gradu: ”Opettajien käsityksiä ongelmanratkaisusta alakoulun matematiikan opetuksessa”

Maahanmuutto on kasvanut tasaisesti 2000-luvulta lähtien ja sitä myötä myös vieraskielisen väestön määrä. Maahanmuutto näkyy myös suomalaisessa peruskoulussa. Maahanmuuttotaustaisten oppilaiden oppimisen tukeminen on ajankohtainen tutkimusaihe, josta tarvitaan ehdottomasti lisää tutkimustietoa. Kielitietoisuus on vuoden 2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman myötä noussut merkittäväksi koulun toimintakulttuuria ohjaavaksi tekijäksi. Kieli on keskeinen väline ja mahdollistaja oppimiselle, ja kehittyvä kielitaito voi luoda haasteita oppimiselle. Kuinka suomalaisessa peruskoulussa pärjäävät ne oppilaat, joiden äidinkieli on eri kuin koulun opetuskieli? Selvitysten mukaan maahanmuuttotaustaisten oppilaiden osaaminen on heikompaa kuin kantasuomalaisten. Miten näitä oppilaita voitaisiin nyt ja tulevaisuudessa tukea suomalaisessa peruskoulussa yhä paremmin?

Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää, millä keinoilla ja millaisella yhteistyöllä maahanmuuttotaustaisten oppilaiden oppimista tuetaan peruskoulussa. Tutkimuksessani tarkastelen sitä, millaisia keinoja opettajat käyttävät opetuksessaan tukeakseen maahanmuuttotaustaisia oppilaita, joiden äidinkieli on eri kuin koulun opetuskieli sekä millaista yhteistyötä oppimisen tukeen liittyen tehdään. 

Tutkimusaineistoni on kerätty Kulttuuri-, katsomus- ja kielitietoinen perusopetus (KUPERA) -hankkeen yhteydessä sähköisellä kyselylomakkeella. Tutkimukseeni liittyen kyselylomakkeessa oli kaksi avokysymystä. Näihin avokysymyksiin saatiin yhteensä 1289 vastausta peruskouluissa toimivilta opettajilta. Laadullinen aineisto analysoitiin sisällönanalyysin keinoin käyttäen Atlas.ti -ohjelmistoa analyysin apuna. 

Tutkimuksen tulokset

Tutkimukseni tulosten perusteella niiden oppilaiden oppimisen tukemiseen, joiden äidinkieli on eri kuin koulun opetuskieli, liittyy monia erilaisia keinoja ja yhteistyötahojenkin välillä esiintyy vaihtelua. Tutkimuksessa kävi myös ilmi tukeen liittyviä haasteita. 

Niiden oppilaiden, joiden äidinkieli on eri kuin koulun opetuskieli, oppimisen tukena nähtiin merkityksellisenä yksilöllinen oppimateriaali, eriyttäminen, ymmärtämisen varmistaminen, vertaisten tuki sekä joustavat opetusjärjestelyt. Yhteistyötä tehtiin enimmäkseen muiden koulun opettajien kanssa ja koulunkäynninohjaajien rooli korostui tutkimukseni tuloksissa. Yhteistyö oli niin konsultointia kuin konkreettista tukea oppitunnin aikana. Haasteina nähtiin resurssien riittävyys sekä mahdollinen lisätyö opettajille näiden oppilaiden tukeen ja sen järjestelyihin liittyen. 

Tutkimukseni tuloksista kävi ilmi myös se, että tuen muodot ja tuen toteutus on vaihtelevaa sekä moninaista. Tähän voi liittyä esimerkiksi opettajien osaaminen, koulussa käytettävissä olevat resurssit sekä niiden oppilaiden määrä kyseisessä koulussa, joiden äidinkieli on eri kuin koulun opetuskieli. Tutkimukseni tulokset voidaan nähdä enemmänkin pintaraapaisuna siitä, mikä on tällä hetkellä vallitseva tilanne maahanmuuttotaustaisten oppilaiden oppimisen tukeen liittyen. Tuloksista ei voida tehdä suoranaista yleistystä ja jatkotutkimukselle voidaan asettaa monia mielenkiintoisia näkökulmia. Yksi mahdollinen tutkimista vaativa näkökulma olisi eri yhteistyötahojen osaamisen tunnistaminen sekä yhteistyötä mahdollistavien rakenteiden ja toimintakulttuurien tutkiminen.

Karoliina Silokangas

Pro gradu: Tuen monet muodot: Maahanmuuttotaustaisen oppilaan oppimisen tukeminen

‘’Ne jotka arvosti luovuutta, nii ne hyödynsi sitä. Mul oli sellanen äidinkielen opettaja, joka arvosti sitä paljon. Mä sain esimerkiks maalata lavasteita koulun näytelmään. Varmaan jos mä en ois saanu niin paljoo piirtää ja niin paljon tehdä niit mun juttuja, nii… Ku on kumminki koulussa viis päivää viikos yheksän vuotta, nii jos mä en ois saanu tehdä niit taidejuttuja siellä, nii mä nyt ehkä olis hakenu opiskelee taidetta.’’ 

Luovuus on käsitteenä monimuotoinen ja se ulottuu myös taiteen alojen ulkopuolelle. Tämän tutkimuksen tarkoitus on lisätä ymmärrystä luovuuden tukemisen tärkeydestä niin yksilöllisellä kuin yhteisöllisellä tasolla. Pro Gradu -tutkielma Kertomuksia luovuuden tukemisen merkityksistä pitää sisällään kolme erilaista kertomusta luovuuden tukemisen kokemuksista. Kertojat ovat nuoria aikuisia, jotka toimivat psykologian, musiikin ja kuvataiteen aloilla. He ovat saaneet kouluaikoina osakseen rohkaisua ja vapauksia, jotka ovat vieneet heitä kohti tulevaisuuden unelmiaan. 

 

Tutkimuksen toteutus

Tämän laadullisen tutkimuksen tehtävänä on vastata kysymykseen: Millaisia merkityksiä luovuuden tukemisella on? Aineisto on kerätty kolmesta narratiivisesta haastattelusta ja suurin osa käytetystä kirjallisuudesta on julkaistu 90-luvun luovuustutkimuksen murroksen jälkeen. Kolme tärkeintä tutkimuksessa käytettyä teoriaa ovat: J. P. Guilfordin divergentti ajattelu, A. H. Maslow’n luovuusteoria itsensä toteuttamisesta ja Mihály Csíkszentmihályin flow-kokemus. Aineisto on analysoitu käyttämällä sisällön analyysin ja narratiivisen analyysin menetelmiä. Tulokset on kuvattu aineistoista nousseiden teemojen mukaisesti.

 

Tutkimustulokset

’’Muistan kun mä esiinnyin ekan kerran solistina yksin, niin se oli sellanen mitä mä en tuu varmaan koskaan unohtaa. Koska mua ei oo ikinä jännittäny niin paljoo, mutta en kyllä myöskään ikinä saanu mistään niin paljon sellasta varmuutta ja selkeyttä siihen, et mitä mä haluun tehdä tulevaisuudessa.’’

Tutkimuksen mukaan luovuutta voidaan tukea koulussa rohkaisemalla, ideoimalla yhdessä, antamalla vapauksia, rakentamalla itsevarmuutta ja mahdollistamalla onnistumisen kokemuksia. Luovuuden merkityksiä puolestaan voidaan tarkastella sekä yksilön että yhteisön näkökulmasta. Luovuuden tukemisen yksilölliset merkitykset ovat henkilökohtaisia kokemuksia onnistumisesta, vapaudesta ja rohkeudesta ja jopa oman itsensä löytämisestä. Yhteisön näkökulmasta luovuus on välttämätön voimavara, jonka avulla yhteiskuntaa rakennetaan niin kulttuurin, teollisuuden, talouden kuin politiikan kentillä. 

 

Nina Valtter

Pro Gradu -tutkielma: Kertomuksia luovuuden tukemisen merkityksistä

 

Julkisessa keskustelussa sekä sosiaalisessa mediassa varhaiskasvatuksen henkilöstön puheessa työtä kuvaa usein kiire. Kiire on suomalaisessa työelämätutkimuksessa yksi selkeimmin vastaajien käsityksissä nouseva työssä kuormittava teema, eikä varhaiskasvatuksen ala ole tästä poikkeus. Vaikutusmahdollisuuksien puute, suuret lapsiryhmät, matala palkka sekä henkilökunnan sekä muiden resurssien puute ovat monessa ammattilaiskeskustelussa esiin nousevia teemoja. Varhaiskasvatuksen henkilöstön käsityksiä siitä, mitä kiire on, ei kuitenkaan ole usein eritelty prosentuaalisia katsauksia tarkemmin. Miten varhaiskasvatuksen henkilöstö siis työssä koetun kiireen käsittää, millainen on kiireinen työympäristö ja miten kiire työssä näyttäytyy? Kiireen ilmiötä on tärkeä tutkia nyt, sillä varhaiskasvatuksen henkilöstön alalta poistuminen syyt ovat usein työssä itsessään. Lisäksi Varhaiskasvatuslain henkilöstön kelpoisuusvaatimusten tarkentaminen on lisännyt alan sisäistä epäselvyyttä ja työn merkitsevyyden sekä arvostuksen haasteita.

Tutkimuksen toteutus

Tämän tutkimuksen tarkoitus oli kartoittaa, millaisia käsityksiä varhaiskasvatuksen henkilöstöllä on kiireestä ja kiireettömyydestä varhaiskasvatuksessa. Tutkimuksessa en ollut kiinnostunut siitä, miten paljon kiirettä varhaiskasvatuksessa koetaan, vaan nimen omaa siitä, millaisia merkityksiä varhaiskasvatuksen henkilöstö kiireelle ja kiireettömyydelle antaa. Kiireen käsitettä lähestyin sosiokulttuurisen viitekehyksen kautta.

Tutkimusaineiston keräsin kahdesta Facebookin varhaiskasvatusyhteisöstä laatimallani verkkokyselyllä. Rajasin vastaajamääräksi 101 vastaajaa, johon kuului varhaiskasvatuksen lastenhoitajia, varhaiskasvatuksen opettajia, ryhmänavustajia, varhaiskasvatuksen erityisopettajia sekä varhaiskasvatuksen perheohjaajia. Varhaiskasvatuksen johtajat jätin tutkimuksen ulkopuolelle. Laadullista aineistoa kertyi paljon, ja koska tutkimuksen tarkoitus oli tutkia vastaajien käsitysten variaatiota, valikoitui tutkimusmenetelmäksi fenomenografinen viitekehys.

Tutkimuksen keskeiset tulokset

Tutkimuksen tulosten mukaan varhaiskasvatuksen henkilöstö käsitti kiireen toimintatapana, osana työn rakenteita, työympäristön ongelmana, työhön liittyvien arvojen ja todellisuuden kohtaamattomuutena, uhkana hyvinvoinnille ja suhteessa lapsiryhmään. Kiireettömyys käsitettiin työn arvoperustana, rakenteina, yksilöstä riippuvana, arjessa joustamisena, lapsiryhmän kokona ja epäammatillisena toimintana. Kiireen sekä kiireettömyyden ilmiöt käsitettiin yksilön ongelmiksi, mutta myös rakenteellisina ja yhteisön vastuulla olevina ilmiöinä. Mielenkiintoista oli, että kiireettömyyden kokemuksia kuvaillessaan vastaajat vastasivat hyvin omaa työtä ja toimintaansa reflektoiden, sekä omaa vastuutaan painottaen, kun taas kiireen kokemuksissa nousi esiin omakohtaisuus, ahdistus ja vaikutusmahdollisuuksien puute.

Tämän tutkimuksen tuloksista oli pääteltävissä, ettei varhaiskasvatuksen henkilöstö aina koe voivansa vaikuttaa omassa työssään kokemaansa kiireeseen. Kysymyksiksi jää, onko työssä saatavilla apua, onko tietyt työt liikaa yksilön vastuulla ja järjestetäänkö työ sillä tavalla, että resurssit ovat oikein käytössä. Toivoisin, että varhaiskasvatuksen johdon tasolla käytettäisiin varhaiskasvatuksen henkilöstön kiistatonta asiantuntijuutta hyväksi työn tavoitteiden sekä työympäristön arvioinnissa kehittämisessä. Varhaiskasvatuksen järjestämiseen ja työnkuviin kaivataan selkeytystä, lisää henkilöstöresursseja ja lisää arvostusta niin työntekijöiden kuin julkisen keskustelunkin puolelta.

Jatkotutkimuskohteena voitaisiin tutkia sitä, miksi kiirettä työssä koetaan. Onko kiire kuitenkin työn tekemisen hiljainen tavoitetila, millä tarkoitetaan aktiivista ja tuotteliasta ihmistä? On hyvä pohtia, millainen paikka kiireellä on varhaiskasvatuksen työn arvopohjassa.

 

Riikka Leinonen

Pro gradu: Varhaiskasvatuksen henkilöstön käsityksiä kiireestä ja kiireettömyydestä työssä