Kuukausi: kesäkuu 2021

Sukupuoli näyttäytyy elämässämme varsin itsestään selvänä seikkana, joka läpäisee yhteiskunnan ja kulttuurin kaikki tasot. Käsitykset oletetuista naisten ja miesten välisistä eroista ja sukupuolen mukaisista rooleista muodostuvat jo varhain lapsuudessa. Lapsia ohjataan sukupuolen mukaiseen käyttäytymiseen monilla tavoin sekä tiedostaen että tiedostamatta. Varhaiskasvatus on yksi instituutio, jossa toistetaan ja uusinnetaan yhteiskunnassa vallitsevia arvoja ja käsityksiä. Päiväkodin arkea ja käytäntöjä sukupuolen näkökulmasta tarkastelevissa tutkimuksissa on tuotu esiin, että lasten biologisen sukupuolen oletetaan ilmentävän tyttöjen ja poikien kiinnostuksen kohteita, ja että tyttöihin ja poikiin kohdistetaan sukupuolittuneita odotuksia. Tutkielmassani tarkastelin sukupuolen rakentumista päiväkodin arjessa. Olin kiinnostunut siitä, minkälaisia käsityksiä päiväkodin kasvattajilla on sukupuolesta ja minkälaisia olemisen ja toimimisen mahdollisuuksia nämä käsitykset mahdollistavat eri tavoin sukupuolitetuille lapsille päiväkodin arjessa. Tutkielmani teoreettiset ja metodologiset lähtökohdat pohjautuvat feministisiin, jälkistrukturalistisiin teoretisointeihin, joissa kielen ei ajatella heijastavan jo olemassa olevaa todellisuutta vaan luovan ja tuottavan sitä.

Aineiston tutkielmaani tuotin eräässä keski-uusimaalaisessa päiväkodissa etnografisia menetelmiä hyödyntäen. Seurasin yhden ryhmän toimintaa kuuden päivän ajan videoiden ja havainnoiden. Tämän lisäksi haastattelin ryhmässä työskenteleviä aikuisia. Haastatteluja toteutui kaksi ja ne toteutettiin ryhmähaastatteluina. Analysoin aineiston diskursiivista lukutapaa hyödyntäen.

Tutkimuksessani tuli esiin, että sukupuolen jäsennykset päiväkodissa kietoutuivat toisaalta sukupuolen biologisuuden ja toisaalta sosiaalisen sukupuolen ympärille erontekojen kautta. Sukupuolta tuotetaan päiväkodissa toiminnan sukupuolittuneissa järjestyksissä sekä liittämällä tyttöihin ja poikiin toisistaan sukupuolen perusteella poikkeavia ominaisuuksia ja oletuksia. Biologinen ja kaksijakoinen sukupuolikäsitys ja siitä seuraavat normatiiviset odotukset ja oletukset tyttöjä ja poikia kohtaan mahdollistavat tytöille ja pojille sukupuolen mukaan eriytyneet toimintamahdollisuudet päiväkodin arjessa.

 

Raisa Kangas

Sukupuolen rakentuminen päiväkodin arjessa

 

Oppimisen ilo on melko vähän tutkittu aihe varhaiskasvatuksen kontekstissa. Kuitenkin se on monille tuttu käsite ja mainitaan varhaiskasvatuksen toimintaa ohjaavissa asiakirjoissa, varhaiskasvatussuunnitelman ja esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Siten sen pedagogista toteuttamista edellytetään varhaiskasvatuksen opettajilta ja henkilöstöltä.

Oppimisen ilo on olennainen osa lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja siten se on myös yksi tärkeä elementti, kun arvioidaan varhaiskasvatuksen laatua. Tämän vuoksi olisikin tärkeää tehdä näkyväksi varhaiskasvatuksen asiakirjoissa määriteltyjä tavoitteita, jotta varhaiskasvatuksen henkilöstö voi suunnitella ja toteuttaa pedagogiikkaa niiden mukaisesti.

Oppimisen ilon teoriataustaa

Oppimisen ilo on kompleksinen tutkimuskohde. Tutkimuksen kuvaamiseksi sopii hyvin palapeli, jossa teoreettisen viitekehyksen eri palaset kuvaavat oppimisen iloa eri tulokulmista ja muodostavat lopulta kokonaiskuvan. Tämän tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat oppiminen sosiokulttuurisesta näkökulmasta, ilon tunteen filosofiset ja emotionaaliset ulottuvuudet sekä varhaisen tiedekasvatuksen konteksti.

Sosiokulttuurisen oppimisteorian mukaisesti optimaalisin osaaminen on mahdollista saavuttaa vuorovaikutuksessa syntyneiden tietojen ja toimintamallien avulla. Myös ilon kokemukseen voidaan liittää ihmisen sisältä kumpuava elinvoimaisuus, joka syntyy, kun ihminen joutuu ponnistelemaan tavoitteidensa eteen. Nämä molemmat elementit näkyvät varhaisen tiedekasvatuksen pedagogiikassa ja siksi se onkin hyvä konteksti oppimisen ilon tutkimukseen.

Miten oppimisen iloa voi tutkia?

Tämän tutkimuksen tarkoituksena ei ole määritellä oppimisen iloa, vaan ennemminkin lähestyä ilmiötä tulkitsemisen ja ymmärtämisen kautta. Tavoitteena on selvittää, millä tavalla lapset ilmaisevat oppimisen iloa ja millaisena se näyttäytyy lasten toiminnassa. Tavoitteenani on lisäksi tarkastella erityisesti, miten vuorovaikutus välittyy oppimisen ilon hetkissä.

Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena ja sen aineistona käytettiin ”Monilukutaitoa opitaan ilolla” -kehittämisohjelman tiedekasvatustyöpajojen videomateriaalia. Tutkimuksen aineisto on kerätty kolmesta suomalaisesta esikouluryhmästä. Tutkimuksen aineistonkeruu toteutettiin havainnoimalla videotallenteita ja aineiston analyysi tehtiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä.

Millaista oppimisen ilo on?

Oppimisen ilo näkyi aineistossa verbaalisesti ja toiminnallisesti, ja näistä verbaalisia ilmauksia oli selkeästi enemmän. Verbaalisissa ilmauksissa oppimisen ilo näkyi esimerkiksi onnistumisen sanoittamisena ja huudahduksina. Toiminnallisissa ilmauksissa oppimisen ilo näkyi kehon liikkeinä. Oppimisen ilon hetkissä korostui lasten hakeutuminen vuorovaikutukseen muiden lasten ja aikuisten kanssa ja siten oppimisen ilon kokemuksen jakaminen.

Oppimisen ilon hetket näyttäytyivät ohimenevinä ja lyhyinä hetkinä lasten toiminnan lomassa. Oppimisen ilon eri ilmaukset näkyivät joskus yksittäisinä, mutta usein ne näyttäytyivät yhdessä ja limittäin, ja oppimisen ilon hetkessä saattoi olla näkyvissä niin verbaalinen, toiminnallinen kuin vuorovaikutuksellinenkin elementti. Eniten oppimisen ilon hetkiä näkyi sellaisissa tuokioissa, joissa lapset saivat vapaasti tehdä tutkimuksia yksin tai parin kanssa ja silloin aikuisen rooli oppimisympäristön luojana korostui.

Oppimisen ilon vaikuttavuus

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on nostaa oppimisen ilo näkyväksi, tutkimalla millä tavalla lapset ilmaisevat oppimisen iloa ja millaisena ilmiönä se näyttäytyy. Tutkimuksesta saadun tiedon avulla varhaiskasvatuksessa voidaan oppia tunnistamaan oppimisen ilon merkkejä. Oppimisen ilon näkyväksi tekemisellä voidaan oppia havaitsemaan, millaisin keinoin oppimisen ilon hetkiä voitaisiin lisätä ja näiden pedagogisten menetelmien avulla tukea lasten oppimista ja kasvattaa oppimismotivaatiota.

Oppimisen ilon ilmaukset ovat tutkimusaineistoni mukaan usein verbaalisia, joten oppimisympäristössä tulisi siten olla mahdollisuus sanoittaa oppimisen iloa ääneen ja nauraa tai huudahtaa ilon hetkellä, sekä tärkeää olisi myös saada jakaa iloa muiden kanssa. Varhaiskasvatuksessa voidaan luoda hyvä pohja oppimisen ilolle, osaksi elämän mittaista oppimisen polkua. Oppimisen ilon ymmärtäminen ilmiönä antaa työkaluja toteuttaa lasten luontaista tapaa oppia, sillä oppimisen ilolle tulee antaa vapaus näkyä ja kuulua.

 

Johanna Liekola

Oppimisen ilo näkyväksi – esikoululaisten oppimisen ilon ilmeneminen tiedekasvatuksen kontekstissa

Johdanto

Tutkielman tavoitteena oli tarkastella nuorten aikuisten motivaatiota ja hyvinvointia työelämässä. Kontekstina toimi siirtymä opinnoista työelämään, joka on tärkeä mutta haasteellinen elämänvaihe nuorille aikuisille. He joutuvat jättämään taakseen jossain määrin ennustettavan ja turvallisen opiskeluympäristön ja sopeutumaan usein epävarmalta tuntuvaan työelämään, jossa on löydettävä oma paikkansa osaamisen ja kiinnostuksen avulla. Työpaikan löydyttyä nuorilta työntekijöiltä odotetaan jatkuvaa uuden oppimista ja kehittymistä, ja myös työelämään liittyvät muutokset edellyttävät osaamisen kehittämistä ja uusiin tilanteisiin mukautumista. Monet työuran aloittamiseen ja ylipäätään nuorten aikuisten elämään liittyvät samanaikaiset kehitystehtävät ja muutokset, kuten uuteen organisaatioon sopeutuminen, uuden työn opettelu ja mahdollisen perheen perustaminen voivat johtaa toisilla työuupumukseen ja toisilla taas työn imun kokemiseen.

Teoriataustaa ja tutkimuskysymykset

Työntekijöiden motivaatiota tarkasteltiin tavoiteorientaatioiden  näkökulmasta, joilla tarkoitetaan yksilöllisiä ja toistuvien kokemusten kautta yleistyneitä tapoja suhtautua suoritustilanteisiin ja suosia tietynlaisia tavoitteita. Työntekijä voi siis suhtautua työntekoon esimerkiksi oppimis-, suoritus- tai välttämishakuisesti, usein työntekoon liittyy monia yhtäaikaisia suuntautumistapoja. Tavoiteorientaatioteorian ajatellaan pystyvän selittämään sitä, miksi jotkut mukautuvat työelämän muutoksiin paremmin kuin toiset. Erilaiset tavat suhtautua suoritustilanteisiin ovat myös olennainen huomioon otettava seikka nykypäivän työelämässä ja organisaatioissa.

Työhyvinvointia tarkasteltiin työuupumuksen ja työn imun kautta. Työuupumus koostuu väsymyksestä, riittämättömyydestä ja kyynisyydestä, ja työn imu sen sijaan tarmokkuudesta, uppoutumisesta ja omistautumisesta. Opiskelukontekstissa on havaittu yhteyksiä tavoiteorientaatioiden ja hyvinvoinnin välillä, joten aihetta on mielekästä tutkia myös työelämän näkökulmasta. Esimerkiksi oppimisorientoituneisuus on usein ollut yhteydessä vähäiseen uupumukseen ja korkeaan intoon, kun taas välttämisorientoituneisuuteen on tyypillisesti liittynyt etenkin kyynisyyden ja riittämättömyyden tunteita sekä vähäisempää intoa opiskelua tai työtä kohtaan. Tutkimuskysymyksinä olivat, minkälaisia tavoiteorientaatioprofiileja voidaan löytää työntekijöiden joukosta, sekä miten eri tavoiteorientaatioprofiileihin kuuluvat työntekijät eroavat työuupumuksen ja työn imun kokemisen suhteen.

Aineisto ja menetelmät

Tutkielman aineisto oli osa FinEdu-tutkimushankkeessa syksyllä 2016 ja keväällä 2017 kerättyä dataa. Tutkittavat (n = 535) olivat 28–30-vuotiaita uransa alkuvaiheessa olevia työntekijöitä ja he vastasivat kyselylomakkeeseen, jossa oli tavoiteorientaatioita, työuupumusta ja työn imua mittaavat mittarit. Tutkielmassa hyödynnettiin henkilösuuntautunutta lähestymistapaa, joten tutkittavat jaettiin ensin klusterianalyysin avulla tavoiteorientaatioprofiileihin. Profiilien välisiä eroja työuupumuksen ja työn imun suhteen tarkasteltiin yksisuuntaisen varianssianalyysin avulla.

Tulokset ja pohdinta

Aineistosta tunnistettiin neljä tavoiteorientaatioprofiilia: oppimisorientoituneet, menestysorientoituneet, sitoutumattomat ja irrottautuneet. Oppimisorientoituneet korostivat ennen kaikkea oppimista työnteossa ja he kokivat melko paljon työn imua ja vähäistä työuupumusta. Menestysorientoituneet painottivat työssään samanaikaisesti uuden oppimista ja hyvin suoriutumista ja he kokivat niin ikään melko korkeaa työn imua, mutta he olivat oppimisorientoituneita uupuneempia. Sitoutumattomilla ja irrottautuneilla ei korostunut selkeästi niin oppimis-, suoritus- tai välttämisorientaatiotkaan, joten heitä voisi kuvailla melko passiiviseksi ja jollain tavalla tylsistyneiksi työntekijöiksi. Sitoutumattomat olivat kuitenkin hiukan oppimis- ja suoritushakuisempia kuin irrottautuneet. Heidän työn imun tasonsa oli oppimis- ja menestysorientoituneisiin verrattuna matalampi ja sitoutumattomat kokivat erityisesti riittämättömyyttä ja kyynisyyttä, kun taas irrottautuneiden uupumus oli keskitasoa. Kokonaisuudessaan kuitenkin työntekijät kokivat enemmän työn imua kuin työuupumusta.

Tuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi, kun halutaan tukea työntekijöitä henkilökohtaisten tavoitteiden asettamisessa, kehittää työympäristöä ja -tehtäviä tai edistää työhyvinvointia. Esimerkiksi oppimisen tavoitteluun kannattaisi tutkielman tulosten ja aiemman tutkimuksen perusteella panostaa työpaikalla, sillä se on yhteydessä parempaan työhyvinvointiin ja myös edistää työelämään sopeutumista ja jatkuvaa osaamisen kehittämistä. Tavoiteorientaatioiden huomioonottaminen voi myös auttaa esimerkiksi esihenkilöitä ymmärtämään, millaisia eri asioita työntekijät tavoittelevat ja miten heitä voisi tukea henkilökohtaisten tavoitteiden asettamisessa ja työhyvinvoinnin ylläpitämisessä.

 

Oona Mannonen
Nuorten aikuisten tavoiteorientaatiot ja hyvinvointi työelämässä

Lähtökohta ja tavoitteet

Lapset viettävät paljon aikaa varhaiskasvatuksessa, joten varhaiskasvatuksen toiminnan laadulla on merkitystä. Laadukkaan varhaiskasvatuksen avulla lapset oppivat tarvittavia taitoja, luovat sosiaalisia suhteita ja pääsevät osaksi yhteisöä. Päiväkodin johtajan rooli laadukkaan varhaiskasvatuksen toteutumisessa on tärkeä. Päiväkodin johtajan vastuulla on huolehtia, että hänen johtamassaan varhaiskasvatusyksikössä toteutetaan tavoitteellista ja laadukasta toimintaa. On tärkeää tutkia johtajuuden ja varhaiskasvatuksen laadun yhteyttä, jotta ymmärretään, mihin asioihin varhaiskasvatuksessa johtajuus on yhteydessä. Kun on selvitetty johtajuuden yhteys varhaiskasvatuksen laatuun, voidaan tarvittavia asioita kehittää ja täten parantaa varhaiskasvatuksen laatua.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten päiväkodin johtajien johtajuus on yhteydessä varhaiskasvatuksen laatuun. Johtajuuden lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin varhaiskasvatuksen laadun tasoa.

 Tutkimuksen toteutus

Tutkimuksessa selvitettiin johtajuuden yhteyttä varhaiskasvatuksen laatuun varhaiskasvatuksen henkilöstön (N = 14) ja vanhempien (N = 36) näkökulmasta. Tutkimus toteutettiin määrällisenä. Tutkimusaineisto kerättiin yhdeltä Helsingin varhaiskasvatusalueelta sähköisten kyselylomakkeiden avulla. Henkilöstölle ja vanhemmille oli hieman erilaiset kyselylomakkeet, jotka käsittelivät varhaiskasvatuksen laatua ja johtajuutta. Vanhempien ja henkilöstön kyselylomakkeista luotiin kahdeksan kategoriaa, joihin kyselylomakkeiden väittämät oli luokiteltu. Seitsemän luoduista kategorioista käsitteli varhaiskasvatuksen laatua ja yksi johtajuutta. Henkilöstön ja vanhempien kokemusta varhaiskasvatuksen laadusta tutkittiin kuvailevilla analyyseilla. Henkilöstön ja vanhempien käsityksiä johtajuuden yhteydestä heidän käsityksiinsä varhaiskasvatuksen laadusta tutkittiin tarkastelemalla korrelaatioita.

Tutkimuksen tulokset ja merkitys

Henkilöstö ja vanhemmat arvioivat varhaiskasvatuksen laadun hyvin myönteisesti. Henkilöstö ja vanhemmat olivat arvioineet, että lapsen varhaiskasvatussuunnitelman laatiminen toteutui erittäin hyvin sekä lapsen kasvua, opetusta ja hoitoa koskevat asiat oli sovittu yhdessä. Lisäksi henkilöstö koki, että erityisen hyvin varhaiskasvatuksessa tuettiin lasten kielen kehitystä, matematiikan oppimista ja tutustuttiin luontoon sekä lähiympäristöön. Vanhemmat olivat antaneet myös korkeat arviot sille, että lapsi nautti varhaiskasvatuksessa järjestettävästä musiikillisesta, kuvataiteellisesta, sanallisesta, kehollisesta sekä käsityöllisestä toiminnasta. Tulosten perusteella varhaiskasvatuksen laatu koettiin hyvänä, mutta henkilöstöllä erottui kuitenkin kaksi kategoriaa, joille oli annettu keskimääräistä heikommat arviot. Henkilöstö koki, että hieman kehittämistä kaipaisi varhaiskasvatuksen toimintaympäristö, toimintaympäristön turvallisuus, henkilöstön ammattitaito, osaaminen ja varhaiskasvatuspaikan viestintä.

Tulosten perusteella päiväkodin johtajien johtajuus oli yhteydessä varhaiskasvatuksen toimintaympäristön laadukkuuteen ja sen turvallisuuteen. Laadukas johtajuus oli myös yhteydessä henkilöstön ammattitaitoon, osaamiseen ja varhaiskasvatuspaikan viestintään. Pienin yhteys johtajuudella oli varhaiskasvatuksessa järjestettävän toiminnan kanssa. Laadukas johtajuus oli eniten yhteydessä niiden asioiden kanssa, joiden henkilöstö oli kokenut kaipaavan kehittämistä. Tutkimustulosten perusteella varhaiskasvatuksen laatua voidaan parantaa laadukkaalla johtajuudella. Johtajuuden ja varhaiskasvatuksen toimintaympäristön välinen yhteys saattaa johtua siitä, että johtajuuden ollessa laadukasta varhaiskasvatuksessa kiinnitetään enemmän huomioita toimintaympäristön monipuolisuuteen ja laadukkuuteen. Lisäksi johtajuuden ja henkilöstön ammattitaidon välinen yhteys voi selittyä sillä, että hyvät johtajat saavat todennäköisemmin töihin ammattitaitoista henkilökuntaa sekä he käyttävät aikaansa henkilöstön osaamisen kehittämiselle. Päiväkodin johtajien tulisi tiedostaa, että omilla johtamistavoillaan he voivat mahdollisesti vaikuttaa varhaiskasvatuksen laatuun. Tutkimuksen tuloksia voi hyödyntää esimerkiksi johtajille tarjottavassa täydennyskoulutuksessa. Tutkimuksessa henkilöstön vastauksista suurin osa oli varhaiskasvatuksen opettajien vastauksia, joten tutkimusta tulisi tehdä enemmän myös varhaiskasvatuksen lastenhoitajien näkökulmasta.

 

Eerika Hovio

Johtajuuden yhteys varhaiskasvatuksen laatuun

Pyrstötähdet ja komeetat ovat ruokkineet ihmisen mielikuvitusta aikojen alusta lähtien, ja ne ovat symbolisoineet tuomiopäivää sekä ennustaneet maailman tuhoa useissa kertomuksissa ja tarinoissa. Kuvataiteilija ja kirjailija Tove Janssonia (1914–2001) kiehtoivat katastrofit ja luonnonmullistukset jo lapsena. Katastrofeja esiintyy monissa hänen kirjoissaan ja usein merkittävässä roolissa. Muumipeikko ja pyrstötähti (1946) on yksi Tove Janssonin katastrofikirjoista, jossa pieni otus nimeltään Muumipeikko alkaa ystävineen selvittämään Muumilaaksoa uhkaavan komeetan mysteeriä. Kirja on vauhdikas seikkailu, jossa ystävykset joutuvat kohtaamaan monenlaisia vaaroja. Ajattelin kirjan sisältävän syvempiä merkityksiä ja innostuin tutkimaan niitä tekijöitä, joiden myötä Muumipeikko lähtee etsimään vastausta pyrstötähden luomaan maailmanlopun uhkaan.

Muumipeikko lähtee seikkailuun rohkeasti ja luottavaisin mielin; hän on varma siitä, että hän pystyy estämään väistämättömältä näyttävän maailmanlopun. Autonomia tuntui olevan siihen mahdollinen vastaus. Autonomia on yksi kasvatusfilosofian ydinkäsitteitä ja autonomiaa on tulkittu eri näkökulmista viime aikoina. Autonomiaa on kuvailtu niin kasvatuksen ytimeksi, kuin kasvatuksen suurimmaksi ongelmaksi, jonka vuoksi autonomian tutkiminen edelleen on ajankohtaista. Mielenkiintoisen lisäasetelman tutkimuksella antoi se, että omien sanojensa mukaan Tove Jansson ei ollut tietoisesti kirjoittanut tarinoihinsa minkäänlaisia kasvatuksellisia tendenssejä.

Tutkimuksessa kuvattiin Tove Janssonin kirjassa Muumipeikko ja pyrstötähti esiintyvää autonomiaa. Tutkimuksessa yhdistettiin eri käsityksiä autonomiasta ja hyödynnettiin Immanuel Kantin, Isaiah Berlinin ja Veli-Matti Värrin ajatuksia analyysin teossa. Tutkimuksen näkökulma oli kasvatusfilosofinen ja laadullinen. Ilmenevää autonomiaa lähestyttiin fenomenologis-hermeneuttisesti, pyrkien ymmärtämään ja tulkitsemaan kirjassa esiintyvää autonomiaa. Keskeiseksi nousi tutkijan tulkinta esiintyvästä autonomiasta. Tutkimuksen haasteena on tulkintojen loputtomuus, tulkinta on aina altis uudelle tulkinnalle.

Tutkimus osoitti, että Tove Janssonin kirjassa Muumipeikko ja pyrstötähti esiintyy autonomiaa monin eri tavoin. Lisäksi tutkimuksessa nousi esiin kasvatusfilosofisia näkökulmia, vaikka Tove Jansson ei sanojensa mukaan niitä tietoisesti kirjoihinsa kirjoittanut. Kirjassa pyrstötähti on uhkaava katastrofi, joka muodostaa kehyksen kasvulle ja luo mahdollisuudet hahmojen kehittyä. Komeetta on se jännite, jotta kasvu kohti autonomiaa voisi toteutua. Tutkimuksessa tehtiin uusi tulkinta komeetan symbolista tuoden se kuvaamaan nykypäivää. Nykypäivän komeetta on ekokatastrofi, joka muodostaa nykyhetken kasvatuksen puitteet. Tutkimus osoittaa Muumipeikon olevan yksi hahmoista, joka kasvaa tarinan edetessä. Muumimaailmassa vaikuttaa olevan mahdollista kasvaa vastuuntuntoiseksi olennoksi, jolla on valmiudet ottaa ohjat omiin käsiinsä katastrofin uhatessa. Muumipeikon kasvun ominaispiirteiksi muumimaailmassa nousevat empatia ja avoimuus. Autonomia edellyttää luonnon ja ympäristön kunnioittamista, sillä ihminen on jakamaton osa luontoa, aivan niin kuin Muumipeikkokin on erottamaton osa muumimaailmaa.

Markus Björkman

Reflections of autonomy -Analyzing the revealing perspectives of autonomy in Tove Jansson ́s Children’s book Comet in Moominland (1946)

Keväällä 2020 puhjennut koronaviruspandemia on vaikuttanut ihmisten ja yhteiskuntien toimintaan maailmanlaajuisesti. Varotoimet viruksen leviämistä vastaan olivat Suomessa ennennäkemättömät, niiden johtaessa jopa koulujen tilapäiseen sulkemiseen. Tämän vuoksi suurin osa opettajista ja oppilaista siirtyi etäopetukseen. Tilanteen yllättävyys ei kuitenkaan mahdollistanut poikkeusoloihin valmistautumista vaan etätöihin siirtyminen tapahtui kolmen päivän varoitusajalla. Tilanteen äkkinäisyys, sekä opettajien vähäinen aikaisempi kokemus etätyöstä vaikeutti opettajien sopeutumista etäopetukseen, opettajien harjoitellessa aivan uudenlaisia työtapoja samalla kuin opetuksen tuli jatkua normaalisti. Tutkielman tavoitteena oli tarkastella koronaviruspandemian aiheuttamien työjärjestelyjen, sekä opettajien yksilöllisten erojen, kuten digitaitojen ja iän, vaikutusta opettajien työhyvinvointiin keväällä 2020. Opettajien hyvinvointia tarkasteltiin itseohjautuvuusteorian kolmen psykologisen perustarpeen kautta, joita ovat autonomia, kyvykkyys ja yhteenkuuluvuus, sillä teorian mukaan yksilöä ympäröivän sosiaalisen ja fyysisen ympäristön nähdään vaikuttavan yksilön hyvinvointiin välillisesti perustarpeiden tyydyttymisen kautta. Opettajien hyvinvoinnin tarkastelu on erityisen tärkeää, sillä opettajan työhyvinvoinnilla on yhteys myös hänen oppilaidensa oppimiseen, hyvinvointiin ja menestymiseen.

Tutkimukset toteutus ja tulokset

Tutkimukseen osallistui noin 700 peruskouluopettajaa ympäri Suomea. Vastaajat jaettiin kolmeen ryhmään perustuen heidän sen hetkisiin työjärjestelyihinsä, joita olivat etätyö, lähityö ja hybridimallinen opetus. Tutkimuksessa tarkasteltiin erilaisia opettajien itseohjautuvuutta ja digitaitoja mittaavia mittareita kvantitatiivisin menetelmin, ja tulokset olivat erittäin mielenkiintoisia sekä yllättäviä. Tulosten mukaan opettajat olivat yleisesti melko hyvinvoivia pandemia-aikana, sillä heidän psykologiset perustarpeensa (autonomia, yhteenkuuluvuus ja kyvykkyys) saivat kaikki korkeita keskiarvoja opettajan iästä, työn muodosta ja digitaidoista riippumatta.

Muutamia eroja ryhmien välille voitiin kuitenkin paikantaa. Ensinäkin, etänä työskentelevät opettajat kokivat olevansa hieman yksinäisempiä kuin opettajat, jotka työskentelivät koululla. Tämä on myös aikaisemmissa tutkimuksissa tunnistettu ilmiö, sillä etätyössä työntekijä saattaa kokea olevansa eristäytynyt muista kollegoista sekä työyhteisöstä. Toinen mielenkiintoinen tulos liittyi opettajien digitaitoihin. Digitaitojen tarkastelu varsinkin pandemian aikana onkin hyvin tärkeää, sillä etäopetuksen myötä opettajien digitaitojen merkitys kasvoi lähes yhdessä yössä merkittävästi opettajien joutuessa turvautumaan erilaisiin digitaalisiin alustoihin ja verkon välityksellä tapahtuvaan kommunikaatioon, jotta opetusta voitiin jatkaa. Tulosten mukaan opettajien huonojen digitaitojen nähtiin olevan yhteydessä opettajien heikompaan kyvykkyyden ja yhteenkuuluvuuden tunteeseen. Heikompi yhteenkuuluvuuden tunne voi selittyä sillä, että heikompien digitaitojen omaavat opettajat eivät välttämättä hyödyntäneet digitaalisia kanavia sosiaalisen kanssakäymisen tueksi yhtä tehokkaasti kuin hyvien digitaitojen omaavat opettajat. Lisäksi tarkastellessa iän yhteyttä opettajien psykologisiin perustarpeisiin ja digitaitoihin havaittiin, että vanhemmat opettajat kokivat vahvempaa autonomian ja kyvykkyyden tunnetta kuin heidän nuoremmat opettajakollegansa, mutta nuoret opettajat kokivat digitaitonsa paremmiksi. Tästä syystä opettajien digitaitojen ja kyvykkyyden yhtyettä olisi mielenkiintoista tutkia tarkemmin.

Jatkotutkimukselle on tarvetta

Tutkimus tarjosi uutta ja ajankohtaista tietoa opettajien yleisestä hyvinvoinnista pandemian aikana. Tutkimuksen tulokset olivat yleisesti positiivisia, ja viittaavat siihen, että suomalaiset peruskouluopettajat olivat poikkeusoloista huolimatta hyvinvoivia ja kykeneviä suoriutumaan yhteiskunnallisesti merkittävästä työtehtävästään; lasten ja nuorten kouluttamisesta ja kasvattamisesta. Pandemian pitkäaikaiset vaikutukset opettajien hyvinvoinnille eivät välttämättä kuitenkaan täysin tulleet esille vielä keväällä 2020. Siksi tutkimusta olisi tärkeää jatkaa, jotta opettajien tärkeää työtä voitaisiin tukea parhaalla mahdollisella tavalla työnmuodosta riippumatta. Myös opettajien etätyötä on tutkittu melko vähän ja tällä tutkimuksella pyrittiin avaamaan hieman etätyön vaikutuksia opettajien hyvinvoinnille, mutta opettajien etätyökäytäntöjen tarkempi tarkastelu olisi oleellista, jotta vastaavanlaisiin poikkeustilanteisiin osattaisiin varautua tulevaisuudessa paremmin.

Eveliina Lehikoinen

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia mahdollisuuksia tanssia peruskoulussa opettaneet näkevät tanssin opetuksella, sekä minkälaisia tavoitteita heillä on ollut opetuksessaan. Tutkimuksen tarkoituksena oli myös kuvata tanssia opettaneiden kokemuksia työstään.

Haastattelin kuutta peruskoulussa tanssia opettanutta tyyppiä, ja analysoin heidän sanomisiaan sisällönanalyysin keinoin. Haastatteluissa ilmeni, että tanssin mahdollisuudet nähdään hyvin moninaisina.  Tanssin ajateltiin olevan väline itsetuntemuksen ja minäkuvan kehittämiseen, sekä sen ajateltiin kehittävän koulunkäyntiä tukevia taitoja, kuten keskittymistä ja rauhoittumista. Tanssin ajateltiin edistävän liikkeellisiä taitoja, sekä kehittävän ilmaisun taitoja ja tunnetaitoja.

Selkeimmät tavoitteet, jotka aineiston perusteella opettajilla oli opetukselleen ollut, olivat liikkeellisten taitojen kehittäminen, sosiaalisten taitojen ja ryhmässä olemisen harjoitteleminen, kehotietoisuuden, läsnäolon ja itsensä ymmärtämisen lisääminen sekä tanssiin tutustuttaminen ja tanssitietouden lisääminen.

Haastateltavien kokemuksista ilmeni, että he he pitävät tanssin opetusta antoisana ja merkityksellisenä. Oppilaat olivat kuulemma pitäneet tanssista ja tanssimiseen oli liittynyt yhteenkuuluvuutta ja yhteisöllisyyttä. Tanssiin sisältynyt kontaktissa oleminen toisten kanssa oli joillekin oppilaille haastavaa ja joillekin taas mukavaa.  Haastavinta tanssin opettamisessa oli ollut ryhmänhallinnalliset seikat.

 

Taneli Leppänen