Kuukausi: helmikuu 2022

Tutkielmassani tarkastellaan oppilasarvioinnin tilaa taustoituksen kautta ja tilastollisella analyysillä. Arviointi on usein tapetilla sen suuren merkityksen vuoksi ja koska valtakunnalliset seuranta-arvioinnit ovat osoittaneet, että arvioinnit perustuvat enemmän oman koulun tasoon, kuin kansainväliseen tasoon. Arvioinnin uskottavuuden ja toimivuuden kannalta on olennaista tarkastella oppilasarvioinnin vaikutuksia monesta näkökulmasta. Tässä tutkielmassa sitä lähestytään peruskoulun päättöarvosanojen prognostisen validiteetin, eli ennustavuuden näkökulmasta.

Analyyseissä on käytetty Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskuksen HEA:n vuosina 2011-2017 keräämää aineistoa. Kerätty on niin arvosanatietoja peruskoulun päättöarvioinnista ja ammattikoulusta, kuin OPIOPI-tutkimuksesta saatuja tietoja oppilaiden suoriutumisesta ja suoriutumiseen käytetystä ajasta. Ennustavuutta on pyritty tarkastelemaan pelkkien arvosanojen sekä arvosanojen ja OPIOPI-tutkimuksen perusteella. Analyysit on tehty käyttäen Spearmanin järjestyskorrelaatiokerrointa, sillä arvosanatiedot ovat parhaimmillaankin vain järjestysasteikollisia, eivät välimatka-asteikollisia.

Tutkielma löytää peruskouluarvosanojen ja ammattikoularvosanojen väliltä tilastollisesti merkitsevän yhteyden, jonka selitysaste on 0,1-0,16 luokkaa. Tulokset ovat samansuuntaisia, kuin aikaisemmassa vastaavassa suomalaistutkimuksessa (Rantanen, P. (2004). Valinnasta työelämään…), mutta merkittävästi heikompia, kuin samankaltaisessa ruotsalaistutkimuksessa (Thorsen, C., Cliffordson C. (2012). Teachers’ grade assignment…).

Muutoksia suomalaisessa kontekstissa ei näytä tapahtuneen merkittävästi viimeisen kahden OPSin aikana, mutta uudet viime vuonna voimaan astuneet arviointikriteerit luovat kiinnostavan jatkotutkimuspaikan.

Tutkielman tulokset sopivat yhteen ulkomaalaistutkimuksen kanssa siltä osin, että arvosanatiedot, jotka perustuvat ajallisesti pitkäjänteiseen arviointiin, antavat luotettavampaa ennustetietoa, kuin standardoidut testit, joiden aikajänne on hyvin lyhyt.

 

Kalle Sundberg

Peruskoulun päättöarvosanojen ennustavuus ammattikoulukontekstissa

Tarkastelin tutkielmassani korkeakouluihin kohdistuvaa poliittista hallintaa. Aihetta on käsittääkseni tärkeää tutkia siitä syystä, että käsitän todellisuuden muodostuvan erinäisten toimijoiden toimintojen summana, ja käsitän korkeakouluihin kohdistuvan poliittisen ohjauksen pyrkivän tuottamaan korkeakoulutoimijoiden tahtotiloista poikkeavaa todellisuutta ja näin ollen jäsentämään korkeakoulujen toiminnan korkeakoulutoimijoiden tavoitteista poikkeavien tavoitteiden ympärille. Mielestäni on tärkeää tietää, mitä korkeakoulujen toiminnan ohjaamisen kautta pyritään tuottamaan eli mitä korkeakoulut käytännössä katsoen tuottavat, ja millä keinoin näitä pyritään ohjaamaan.

Tarkastelin aihetta Higher Education for Smart Specialisation-käsikirjan tarkastelun kautta, joka on Euroopan unionin komission tuottama, unionin jäsenmaiden korkeakoulutuspoliittiset toimivaltuudet omaaville ja aluekehittämisestä vastaaville viranomaisille suunnattu opas, jonka puitteissa kyseisiä viranomaisia ohjeistetaan ohjaamaan alueensa korkeakouluja osaksi tietotaloudellistavan aluekehittämisen tehtäviä. Tarkastelin käsikirjaa Peter Millerin ja Niklas Rosen hallinnan analytiikan avulla, jonka puitteissa tyypillisesti pyritään tunnistamaan moderneille länsimaisille hallintatavoille tyypillisiä ajatteluntapoja. Tämän tutkielman puitteissa hallinnalla viitattiin ihmisten ja organisaatioiden toiminnan ohjaamiseen valtioiden tai tämän kaltaisten organisaatioiden toimesta (”governing”).

Tutkimuskysymykseni koskivat sitä, minkälaisten ajatteluntapojen mukaiseksi unionin hallinnan piirissä hallittava tila ja tämän osana korkeakoulujen toiminta pyritään jäsentämään, ja kuinka hallintaa toteutetaan. Tutkimustuloksista en valitettavasti voi sanoa tässä blogissa mitään tutkielman epäonnistumisen vuoksi. Samasta syystä en voi suositella tutkielman lukemista kenellekään – ymmärsin arvioinnista tutkielman sisältävän jopa asiavirheitä. Tutkielmani varrella opin kuitenkin Euroopan unionin harjoittavan korkeakoulutuspoliittista hallintaa koulutuspoliittisten toimivaltuuksien puuttuessa toisten politiikanalojen – kuten talous- tai koheesiopolitiikan – tavoitteiden sekä jäsenmaiden virkamiesten ajatteluun vaikuttamisen kautta.

Heli Harjama

Tutkimuksen tausta

Leikillä on vakiintunut paikka suomalaisen varhaiskasvatuksen ytimessä ja päiväkotipäivän rakenteissa. Leikille varataan aikaa, tilaa sekä välineitä, ja kaikille pyritään löytämään leikkikavereita. Perinteisesti pedagogisissa käytännöissä leikki on jaettu ohjattuun ja vapaaseen leikkiin, joista ensimmäisessä aikuisella on ollut voimakas ohjaava rooli, kun taas vapaan leikin aikana aikuisen paikka on ollut leikin ulkopuolelle havainnoimassa. Valitettavan usein lasten omaehtoisten leikkien käynnistyttyä aikuinen vetäytyy jopa hoitamaan muita päiväkodin työtehtäviä. Ihanneleikki on määrittynyt leikiksi, jossa ei aikuista tarvita. Tästä on  pitkä matka lasten ja aikuisten yhteisesti rakennetun leikin äärelle. Aikuisten on ollut ilmeisen haastavaa löytää merkityksellistä tapaa osallistua leikkiin. Siihen liittyminen tuntuu jääneen persoonakysymykseksi ja yksilöiden toiminnan varaan. Koen, että aikuisen roolin määrittämiseksi tarvitaan vielä lisää tutkimusperustaista tarkennusta. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet kuitenkin velvoittavat aikuista tukemaan leikkiä, myös osallistumalla siihen

Toteutus ja tarkoitus

Vaikka leikit on aina nähty erityisesti lasten omina luomuksina, ei lasten näkemyksiä aikuisten roolista leikissä ole juuri kuultu. Koska koen lapsen näkemyksen huomioimisen varhaiskasvatuksessa sekä tutkimustyössä merkittävänä, keskityin omassa tutkimuksessani tuomaan lasten näkökulmaa esiin haastattelemalla heitä. Kiinnostukseni kohteeksi tarkentui leikki päiväkodissa.  Tarkastelin tutkimuksessani miten aikuisten ja lasten yhteistä leikkiä rakennettiin ja rajattiin ja millä tavoin osallistumista leikkiin määritettiin lasten kertomuksissa. Lasten kertomuksissa avautui näkymä yhteisiin leikkeihin, joita ei ollut, joita voisi olla ja jotka olivat toteutuneet.

Tulokset ja johtopäätökset

Lasten ja aikuisten yhteisleikkiä rakennettiin lasten kertomuksissa erityisesti vapaaehtoisuuden varassa. Leikkiä rakennettiin osallistumalla aktiivisesti omassa roolissaan ja sitoutumalla leikkiin. Arkiset leikkiteemat rakensivat ja mediateemaiset leikit rajasivat yhteistä leikkiä aikuisten ja lasten välillä. Leikkiä rakennettiin myös tietoa välittämällä ja rooleja jakamalla, jolloin aikuinen täydensi leikin roolitusta ottamalla esimerkiksi lapsille epämieluisia rooleja. Päiväkotiympäristössä aikuiset olivat satunnaisesti ja rajoitetusti saatavilla leikkikumppaneiksi. Vain yhdessä kertomuksessa kävi ilmi, milloin aikuisen kanssa oli mahdollista leikkiä. Muut työtehtävät vetivät aikuisen pois leikistä ja säännöt rajoittivat yhteisen leikin syntymistä. 

Osallistuminen leikkiin määrittyi erityisesti sen mukaan kenen leikkiä leikittiin. Leikin omistaja jakoi roolit ja määritti leikkiä ohjaavia sääntöjä. Mahdollisuuksia osallistua määritettiin myös yksilöllisten ominaisuuksien kautta, joita tarkasteltiin suhteessa tarjolla oleviin leikkirooleihin. Ominaisuudet koostuivat tiedoista ja taidoista sekä fyysisistä kyvyistä ja ominaisuuksista. Yhdessä kertomuksessa läheinen suhde aikuisen ja lapsen välillä mahdollisti aikuisen osallistumisen leikkiin. 

Tutkimukseni perusteella aikuisten ja lasten yhteisen leikin lisäämiseksi tarvitaan aikuisten aktivoitumista leikkeihin liittymisessä. Kiinnostus vieraisiin leikkiteemoihin ja asettuminen uteliaaksi ja ohjattavaksi leikkikumppaniksi laajentaisi aikuisen leikkireviiriä kotileikin ulkopuolelle. Tällä tavoin aikuinen voisi paremmin tunnistaa leikkejä täydentäviä leikkirooleja, joita ottamalla hänen olisi mahdollista rikastaa leikkiä. Ennen kaikkea aikuisten tulisi nähdä osallistuminen leikkiin velvoittavana työtehtävänä ja leikkitaidot osana ammatillista osaamista.

Jatkossa tarkastelisin tutkimuksen kautta päiväkodin toiminnassa vuorovaikutuksellisia hetkiä, jolloin yhteiseen leikkiin lähentymistä ja etääntymistä tapahtuu. Miten tietämättömyyttä lasten leikkiteemoista tai haluttomuutta leikkiä mahdollisesti ilmaistaan tai miten yhteinen leikki toisaalta käynnistyy? Pyrkisin myös tunnistamaan millä tavoin kuvaa aikuisesta leikkijänä rakennetaan päiväkodissa.

 

Tytti Lagercrantz

Kertomuksia lasten ja aikuisten yhteisleikistä päiväkodissa

Taustaa

Kiinnostuin osallisuuden tematiikasta kandidaatin tutkielmaa tehdessäni, kun tutkin, millaisia osallisuuden keinoja löytyi Kasvatus-lehden julkaisuissa. Osallisuudella tarkoitetaan jaettua päätöksentekoprosessia lasten ja aikuisten välillä, jolloin lapsen ääni ja mielipiteet otetaan aktiivisesti huomioon. Tämän lisäksi osallisuus rakentuu sosiaalisista ulottuvuuksista: yhteisöllisyyden tunteesta, yhteenkuuluvuudesta ja suhteesta vertaiseen.

THL:n kouluterveyskyselyn tulokset kertovat, että noin puolet oppilaista on kokenut osallisuutta alakoulussa. Kuitenkaan kaikki kyselyyn vastanneista oppilaista eivät ole olleet samaa mieltä. Onko osallistumattomuus ollut oppilaasta itsestään johtunutta haluttomuutta tai kiinnostumattomuutta vaikuttamiseen, vai eikö kaikille ole tarjottu yhtäläisiä mahdollisuuksia osallisuuteen? Kouluterveyskyselyn 2021 tuloksia verratessa vuoden 2019 tuloksiin, voidaan myös huomata, että oppilaiden kokemukset osallisuudesta ovat vähenemään päin. Tyttöjen ja poikien eroja verrattaessa voidaan huomata, että tytöillä osallisuuden kokemukset ovat laskeneet vuosien 2019 ja 2021 välillä poikia enemmän. Kouluterveyskyselystä havaittiin myös, etteivät pojat koe itseään yhtä merkityksellisenä osana kouluyhteisöään kuin tytöt.

Kiinnostuinkin osallisuuden tematiikasta tasa-arvon näkökulmasta: onko erilaisilla oppilailla eri mahdollisuudet kuulluksi tulemiselle? Tästä pohdinnasta kehkeytyikin pro gradu -tutkielmani aihe, sillä tarkoituksenani oli selvittää, miten oppilaat itse määrittelevät osallisuutta ja eroaako tyttöjen ja poikien osallisuus toisistaan.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimus toteutettiin pedagogisena toimintatutkimuksena eräällä viidennellä luokalla. Tässä tutkimuksessa tutkin omaa työtäni luokanopettajana ja haastattelin oppilaita heidän näkemyksistään. Oppilaiden haastattelua varten valokuvasin erilaisia oppitunteja ja työskentelytapoja. Näitä valokuvia hyödynnettiin oppilaiden haastattelussa aktivoimaan keskustelua.

Koska tutkijan ja lapsen välinen keskustelu saattaa olla lapsesta jännittävää, toteutettiin oppilaiden haastattelu ryhmähaastatteluna. Ryhmähaastatteluiden on havaittu helpottavan mahdollisesti jännittävänä koettua tilannetta: ryhmä voi toimia lapselle sosiaalisena tukena.

Kerätty aineisto analysoitiin käyttämällä Kemmisin käyttöarkkitehtuuriteoriaa, jossa vastaukset luokiteltiin kolmeen kategoriaan: 1) Kulttuuris-diskursiivisiin ennakkoehtoihin, 2) fyysisiin, taloudellisiin ja materiaalisiin ennakkoehtoihin, sekä 3) sosiaalis-poliittisiin ennakkoehtoihin. Nämä kolme ulottuvuutta muodostavat osallisuuden käytännön reunaehdot.

Tutkimuksen tulokset ja johtopäätökset

Oppilaiden osallisuuden määrittelyssä korostui erityisesti suhde vertaiseen. Oppilaat kertoivat kokeneensa osallisuutta erityisesti työskennellessään yhdessä luokkatovereidensa kanssa. Osallisuuden määritelmät kategorisoitiin neljään luokkaan, jotka olivat yhteenkuuluvuuden tunne vertaisen kanssa, kuulluksi tuleminen, positiivinen tunne ja aktiivinen rooli luokan toiminnassa.

Tyttöjen ja poikien vastauksissa huomattiin eroavaisuuksia erityisesti oppilaiden valitessa valokuvia, joissa he olivat omasta mielestään kokeneet osallisuutta. Oppilaat myös kuvailivat osallisuutta eri sanoin: pojat korostivat saaneensa päättää, tytöt korostivat kuulluksi tulemista. Tytöillä vuorovaikutus erityisesti ystävien kanssa korostui, pojilla tämän rinnalla myös yksin tekeminen ja siitä syntyvä positiivinen tunne. Vain yksi tyttö mainitsi opettajan olleen mukana tilanteessa, mikä vahvisti tulkintaa siitä, että osallisuuden tunne liittyy vahvasti vertaisten kanssa toimimiseen.

Tuloksista voidaan päätellä, että osallisuuden kokemuksissa keskeistä on osallisuuden sosiaalinen ulottuvuus, johon sisältyy tunne yhteisöllisyydestä, yhteenkuuluvuudesta ja positiivisesta sosiaalisesta keskinäisestä riippuvuudesta. Tätä osallisuuden sosiaalista puolta tulisikin ottaa enemmän huomioon opetuksessa.

 

Anni Soirala

”Siin oli osallisuus sitä et niinku meitä myös siin kuunneltiin et mitä me haluttii” – Oppilaiden käsityksiä osallisuudesta käyttöarkkitehtuuriteorian näkökulmasta.

Tutkimuksen tausta ja tarkoitus

Korona-aika on tuonut paljon uusia haasteita opettajien työlle. Opettajien uupumuksesta on puhuttu paljon jo ennen koronapandemiaa, mutta poikkeuksellinen aika on lisännyt entisestään opettajien kuormitusta ja työtaakkaa. Mediassa on uutisoitu yleisesti siitä, kuinka korona-aikana opettajat ovat harkinneet alanvaihtoa juuri lisääntyneen työmäärän takia. Yksi syy tähän on muuttuneet opetusjärjestelyt, sillä luokanopettajat ovat joutuneet poikkeuksellisesti työskentelemään lähi-, hybridi- ja etätyönä. Työuupumus on yhteydessä moniin negatiivisiin seurauksiin niin yksilötasolla kuin työyhteisössä.

Valitsin graduani aiheeksi luokanopettajien yhteisöllisyyden ja työuupumuksen yhteyden korona-aikana juurikin sen ajankohtaisuuden takia. Yhteisöllisyyden tiedetään olevan yhteydessä matalampaan uupumuksen tasoon, joten tutkin, onko yhteisöllisyys ollut työuupumukselta suojeleva tekijä myös korona-aikana. Koin tärkeäksi tarkastella luokanopettajien työuupumusta tästä näkökulmasta, jotta voidaan selvittää, miten uupumukselta voidaan suojautua. Tarkastelin, myös onko yhteydessä ollut vaihtelua työtavan tai pandemian eri vaiheiden mukaan.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimuksen aineisto on kerätty kolmena ajankohtana yhteistyössä OAJ:n kanssa. Opettajat vastasivat kyselyyn keväällä 2020, syksyllä 2020 ja keväällä 2021. Hyödynsin tutkimuksessa ainoastaan luokanopettajia koskevan osa. Aineisto koostui yhteensä 1286 luokanopettajan vastauksesta ympäri Suomea. Kyselyllä tarkasteltiin opettajien kokemaa yhteisöllisyyttä, työuupumusta ja etätyönmäärää.  Aineistosta näkyi selvästi kevään 2020 etäopetusjakso, sillä etätyönmäärä oli silloin luokanopettajilla suurimmillaan. Pääsin gradussani tutustumaan entistä enemmän kvantitatiivisiin tutkimusmenetelmiin ja itselleni uuteen ohjelmistoon Jamoviin, jolla toteutin aineiston analyysin hierarkkisella regressioanalyysilla. Aluksi tarkastelin yhteisöllisyyden ja työuupumuksen suojelevaa yhteyttä, jota sitten seuraavaksi moderoin mittausajankohdalla ja työtavalla.

Tulokset ja johtopäätökset

Luokanopettajien työuupumuksessa oli vaihtelua koronapandemian eri vaiheissa. Yhteisöllisyys oli kuitenkin ollut suojaava tekijä luokanopettajien työuupumukselle. Voidaankin sanoa, että olisi tärkeää työyhteisöissä panostaa yhteisöllisyyteen, sillä sen avulla voidaan turvata luokanopettajien hyvinvointi ja työkyky niin normaaleissa olosuhteissa kuin poikkeusaikoinakin. Tutkimuksen tuloksista selvisi myös, että yhteisöllisyyden ja työuupumuksen yhteydessä oli vaihtelua työtavan sekä koronapandemian eri vaiheiden mukaan. Työuupumusta tarkasteltiin lisäksi sen osa-alueiden uupumusasteisen väsymyksen, kyynisyyden ja riittämättömyyden tunteen kautta. Graduni valotti hieman lisää luokanopettajien poikkeusajan työskentelyä, sillä tärkeimmäksi löydökseksi osoittautui, että luokanopettajien uupumusasteinen väsymys ja hybridityö oli pahin mahdollinen yhdistelmä. Hybridityö oli lähityöhön verrattuna yhteydessä suurempaan uupumusasteiseen väsymykseen ja yhteisöllisyyden merkitys korostui tässä yhteydessä. Tämän takana voi olla, että hybridiopetuksen järjestäminen kasvattaa luokanopettajien työmäärää, sillä oppitunnit pitää suunnitella mukautuviksi eri työtapoihin. Tärkeää olisi siis ymmärtää yhteisöllisyys työn voivarana ja että sitä kautta pystytään parantamaan luokanopettajien työhyvinvointia.

Ella-Ida Lampinen

”Yhteisöllisyyden tärkeys luokanopettajien jaksamisessa koronapandemian aikana”

Sanotaan, että paras tapa oppia jokin asia, on opettaa sitä. Tämä ilmiö liittyy kaikkeen opetukseen ja sisältää myös jotain oleellista tiedon luonteesta. Jo Aristoteles sanoi aikoinaan: ”Opettaminen on ymmärtämisen korkein muoto”. Yliopistossa annetaan korkeinta tieteellistä opetusta. Jos Aristoteleen mietelause pitää paikkansa, voidaan ajatella, että yliopisto-opettaminen on ymmärtämistä sen ylimmällä mahdollisella tasolla. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten tuo opetuksen tuottama ymmärrys palautuu takaisin tutkimukseen – ja osallistuu uuden tieteellisen tiedon rakentamiseen.

Tutkimuksen tausta

Vaikka käsitys yliopisto-opetuksen ja tutkimuksen välisestä toisiaan tukevasta yhteydestä on laajalti akateemisten työntekijöiden kannattamaa, pidetään sitä usein itsestäänselvyytenä. Aiemmassa tutkimuksessa on keskitytty enimmäkseen tutkimuksen vaikutukseen opetukseen, ja opetuksen vaikutus tutkimukseen on jäänyt vähälle huomiolle. Todellinen tutkimuksen ja opetuksen yhteys on kaksisuuntainen. Se ei ole itsestäänselvyys, vaan toteutuu vain tietyin ehdoin. Nämä ehdot eivät täyty vain sillä, että jokainen opettaja tutkii ja jokainen tutkija opettaa. Eivätkä ne täyty sillä, että opetuksessa vain välitetään ajankohtaista tutkimustietoa. Olosuhteet yhteyden toteutumiselle täytyy tietoisesti rakentaa. Tämä tutkimus antaa välineitä tähän työhön.

Tutkimuksen toteutus

Tämän tutkimuksen tutkimuskysymys, millaisin tavoin opetus vaikuttaa positiivisesti tutkimukseen, nousi esiin esitutkimuksena järjestetyssä yhteiskehittämisen työpajassa, jossa kysyimme, mihin tutkimusta tulisi suunnata, jotta se vastaisi tiedeyhteisön tarpeita. Tutkimuskysymykseen haettiin vastausta haastattelemalla 17 kokenutta tutkija-opettajaa Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisestä sekä bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnasta. Haastateltavien tehtävänimikkeitä olivat yliopistonlehtori (6 hlöä), apulaisprofessori (1 hlö) ja professori (6 hlöä). Puolistrukturoitujen teemahaastatteluiden tuottama aineisto analysoitiin yhdistämällä aineistolähtöistä ja teoriaohjaavaa sisällönanalyysia.

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkimuksessa havaittiin 25 erilaista tapaa, joilla tutkimus hyötyy opetuksesta. Opetuksen kerrottiin vaikuttavan positiivisesti tutkimusprosessin kaikkiin vaiheisiin, tutkija-opettajien työhyvinvointiin, moniin tutkimusta tukevan asiantuntijuuden osa-alueisiin, tiedeyhteisöön sekä tutkimuksen ja yhteiskunnan kaksisuuntaiseen yhteyteen.

Tulokset kyseenalaistavat yleisen käsityksen opetuksen tutkimusperustaisuudesta yksinomaan tutkitun tiedon siirtämisenä opiskelijoille ja luovat yhteistä perustaa vaikutustapojen kuvauksille ja jäsennyksille akateemisessa keskustelussa. Tuloksia voi soveltaa opetuksen ja tutkimuksen suunnittelussa ja kehitystyössä ja ne voivat vaikuttaa yliopiston kannustusjärjestelmiin, akateemisen henkilöstön työhyvinvointiin ja asiantuntijuuteen, opiskelijoiden osallisuuteen ja oppimiseen, tiedeyhteisön toimintakulttuuriin sekä tutkimuksen yhteiskunnan vuorovaikutukseen.

On myös tärkeää ymmärtää, ettei opetusta voi valjastaa palvelemaan tutkimusta huomioimatta tämän  vaikutuksia yliopisto-opetuksen laatuun. Siksi olisi syytä myös selvittää opiskelijoiden näkemyksiä tutkimukseni kuvaamista vaikutustavoista.

 

Lauri Kontula

”Opetuksen positiivisia vaikutuksia tutkimukseen : Kokeneiden tutkija-opettajien näkemyksiä opetuksen ja tutkimuksen yhteydestä”

Tutkimuksen tausta

Tutustuin osallistavaan ja toimijuutta tukevaan pedagogiikkaan kirjoittaessani kandidaatin tutkielmaani. Jatkoin aiheen parissa gradussani pohtimalla, miten osallisuutta ja toimijuutta voitaisiin tukea alakoulun kuvataiteen opetuksessa. Olen itse kiinnostunut taidelähtöisistä menetelmistä osana luokanopettajan työtä, minkä vuoksi halusin gradussanikin tutkia alakoulun kuvataiteen opetuksen näkökulmia. Osallisuuden ja toimijuuden käsitteet nousevat esille useissa yhteyksissä perusopetuksen opetussuunnitelman periaatteista lasten oikeuksien julistukseen, mutta niiden määritelmät vaihtelevat paljon näkökulmasta riippuen.

Alakoulun kuvataiteen opetuksesta ja sen toteutustavoista voidaan olla luokanopettajien keskuudessa montaa mieltä. Kokemukset oppiaineen opetuksesta vaihtelevat innostavasta kauhistuneisiin, sillä opettajien valmiudet taito- ja taideaineiden opettamiseen voivat vaihdella huomattavastikin. Gradussani halusinkin kartoittaa, miten luokanopettajat määrittelevät osallisuuden ja toimijuuden käsitteitä ja miten näitä voidaan tukea alakoulun arjessa, sekä erityisesti kuvataiteen opetuksessa. 

Tutkielman teoreettisen viitekehyksen pohdinnat keskittyivät  sosiaalipedagogiseen osallisuuskäsitykseen sekä kuvataidekasvatuksen osallistavaan luonteeseen. Tutkimusten mukaan osallisuuden ja toimijuuden edistämistä voidaan jaotella sosiaalisissa ja poliittisissa suhteissa tukemiseen. Sosiaalisissa suhteissa tukeminen nähdään lähinnä syrjäytymistä ehkäisevänä toimintana, kun taas poliittinen näkökulma liittyy enemmän kansalaisaktivismin edistämiseen  ja erilaisten vaikutusmahdollisuuksien luomiseen.

 

Tutkimuksen toteutus

Toteutin tutkimuksen kvalitatiivisena haastattelututkimuksena. Haastatteluaineistoni koostui kuudesta luokan- ja erityisluokanopettajan haastattelusta, jotka toteutettiin pääosin etänä videon välityksellä. Haastatteluun valikoitui sekä pitkän työkokemuksen omaavia että vastavalmistuneita opettajia. Kriteerinä oli opettajankoulutuksen lisäksi, että haastateltavalla on kokemuksia kuvataiteen opetuksesta omalle opetettavalle ryhmälle. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina, eli niiden rakenne vaihteli hieman haastattelusta riippuen.

Hyödynsin aineiston tiivistämisessä sisällönanalyysin keinoja ja analysoin aineiston fenomenografisen tutkimusotteen avulla. Koska tutkin opettajien näkemyksiä ja kokemuksia, sopi fenomenografinen tutkimusote tutkielmaani hyvin. Fenomenografisessa analyysissa osallisuudesta ja toimijuudesta sekä niiden tukemisesta voitiin erotella erilaisia yläkategorioita, sekä niiden alle sijoittuvia käsityksiä.

 

Tutkimuksen tulokset ja johtopäätökset

Tutkimuksen mukaan opettajien käsitykset osallisuuden ja toimijuuden käsitteistä voitiin luokitella mahdollisuuksiin vaikuttaa itseä koskeviin asioihin, henkilökohtaisiin merkityksellisyyden kokemuksiin, sekä aktiiviseen toimintaan. Toimijuuden määritelmä erosi osallisuudesta lähinnä sen aktiivisen perusluonteen kautta. Näkemykset ja kokemukset osallisuuden ja toimijuuden tukemisesta alakoulussa ja kuvataiteen opetuksessa mukailivat edellä mainittuja määritelmien yläkategorioita. 

Osallisuutta ja toimijuutta pyrittiin tukemaan kouluissa sekä sosiaalisissa että poliittisissa suhteissa vaikuttamisen keinoin. Mahdollisuudet vaikuttaa itseä koskeviin asioihin liittyivät sekä yhteiskunnalliseen että arkiseen päätöksentekoon, kuten mahdollisuuksiin vaikuttaa omassa luokkayhteisössä sekä omassa oppimisprosessissa.  Poliittisen vaikuttamisen näkökulmat liittyivät yleisesti kouluarjessa lähinnä ylhäältä päin määriteltyihin malleihin, kuten kunnallisiin hankkeisiin ja oppilaskuntatoimintaan. Kuvataiteen opetuksen poliittiset näkökulmat liittyivät taas arkisiin mahdollisuuksiin vaikuttaa. Poliittisia kansalaisvaikuttamisen teemoja ei noussut alakoulun kuvataiteen opetuksessa esille.

Merkityksellisyyden kokemuksissa korostuivat oppilaiden identiteetin tukemiseen ja sisäiseen motivaatioon tähtäävät toimintamallit, kuten minuuteen liittyvät pohdinnat kuvataiteen tehtävissä. Aktiiviseen toimintaan ja työskentelytapoihin liitettiin oppilaiden vastuuta korostavat, vuorovaikutteiset ja dialogiset työtavat, kuten ryhmätyöskentely ja erilaiset vertaisohjauksen alustat. Kuvataiteen opetuksessa osallisuutta edistävinä työtapoina nähtiin etenkin pitkät, prosessimaiset työt, jotka perustuvat vuorovaikutukseen.

Tutkielman perusteella voitiin todeta, että luokanopettajilla on monipuolisia käsityksiä ja kokemuksia oppilaiden osallisuutta ja toimijuutta tukevasta opetuksesta ja niiden tukeminen nähtiin hyvin tärkeänä muun muassa oppilaiden motivaation rakentumisen kannalta.  Haasteina nähtiin kuitenkin muun muassa taito- ja taideaineiden vähäiset oppituntimäärät, opettajien valmiuksien puute ja yleinen oppiaineille annettu painoarvo päätöksenteossa.

 

Hanna Laine

”Että he aattelis, että mähän olen tietyllä tavalla tässä näitten omien juttujeni taiteilija” Luokanopettajien näkemyksiä osallisuutta ja toimijuutta tukevasta kuvataidekasvatuksesta

Mål 

Antalet elever som vägrar gå till skolan har ökat i Finland. Varför, vet man inte då forskningen kring fenomenet fortsatt är knapp. Studier har visat att orsakerna till frånvaron kan vara många och behöver därför granskas ur olika vinklar. Samarbete med hälsovård och socialtjänster förespråkas för att tackla problematiken, men den viktigaste samarbetspartnern för skolan gällande elever med risk för problematisk frånvaro är föräldrarna.

Jag ville i min gradu granska hur föräldrar till barn som uttrycker att de ogillar att gå till skolan ser på samarbetet mellan hemmet och skolan. Upplever de här föräldrarna att samarbetet fungerat och att deras barn fått det stöd som de skulle behövt. Jag var också intresserad att veta hur föräldrarna själva önskade stöda sitt barns välmående i skolan.

Metod

Jag har fått ta del av enkätmaterialet som Hem och skolas Föräldrabarometer 2018 baserar sig på. I materialet fanns föräldrar som svarat att deras barn sällan eller aldrig gärna gick till skolan. Jag ville fokusera på svaren av de här föräldrarna. Ur materialet valde jag att analysera tre frågor. En av frågorna hade färdiga svarsalternativ medan de två följande frågorna lät föräldrarna svara med egna ord.  Som analysmetod använde jag både kvantitativt och kvalitativt innehållsanalys.

Resultat

Överlag var föräldrarna nöjda med samarbetet mellan hemmet och skolan men en del upplevde att trots att skolan poängterade samarbetet som viktigt förverkligades det inte alltid så som föräldrarna kanske önskat. De upplevde sig inte alltid bli hörda och för en del hade missnöjet påverkat tilliten till skolan och barnets lärare. För att trygga barnens välmående i skolan önskade föräldrarna bland annat mer dialog med skolan och möjlighet att lättare kontakta läraren än bara via wilma.  På frågan som gällde stödformer var det få föräldrar som svarat att deras barn fick intensifierat eller särskilt stöd. Majoriteten av de vars barn låg på någon av ovanstående stödnivå upplevde ett visst missnöje med resultaten av stödet. Föräldrarna upplevde att stödet satts in för sent eller att det var otillräckligt. Orsaken till det upplevde en del kunde bero på resursbrist.

Backround

 

Combining studying and goal-oriented sports is challenging. This master’s thesis looks at the path of successful high-level athletes to the top and how they have experienced the combining of two careers. The aim is to look at the experiences athletes have of combining sports careers and studies at different levels of education and what they have found challenging and what has been, on the other hand, successful. On average, sports careers at the top level are short, and after the end of their careers, many athletes find employment in jobs corresponding to their studies. The best way we can understand athletes’ experiences is if we are also aware of how to develop into a top athlete.

 

Methods

 

The data of the study consists of seven interviews. Seven Finnish athletes who have had successful sport careers and who also have had varied study experiences were interviewed for the purpose of the study. The study data was collected in autumn 2021 through a thematic interview. The interviews were recorded and then transcribed. A phenomenographic approach was used in the analysis of the data.

 

Results

 

Based on the research results, athletes had similar experiences combining study and sports in comprehensive school. Combining these did not require any special effort. However, the sports-oriented classes in comprehensive school provided an opportunity for morning training. In high school, different experiences were experienced. It was possible to combine sports and studies in a regular high school, but it required initiative and support from the school side. In sports schools, it was easier to combine the two careers, and the school provided significant support to promote both athlete careers. In higher education studies, combining sports and studies was considered challenging. In particular, courses requiring attendance slowed down the completion of studies. However, the interviewees agreed that studying and graduating is possible during a sports career. Studying was seen as a counterbalance to the sport. Sports academies aim to simplify the combination of sports and studies. However, not all athletes knew how to take advantage of the services provided by sports academies because most of them were unaware of their existence. In the future, the activities of sports academies should be developed so that it is even more efficient and accessible to athletes.

 

Sameer Besic

Dual career: Combining sports and studies