Haastavien tilanteiden ehkäisy oppilaiden hyvinvointia tukemalla

Tutkielman aihe

Pro gradu -tutkielman tutkimustehtävänä on selvittää, miten erilaiset ympäristötekijät ja koulun aikuisten vuorovaikutuksen laatu vaikuttavat oppilaiden hyvinvointiin sekä haastavien tilanteiden lientymiseen ja kärjistymiseen. Tutkielmaa varten on haastateltu neljää nuorta, jotka ovat peruskoulu aikanaan opiskelleet kuntouttavassa erityisluokkassa, jossa he ovat saaneet vahvaa tukea psyykkiseen oireiluun. Tutkielma perustuu haastateltavien kokemuksiin.

Miksi aihe on tärkeä?

Lasten ja nuorten hyvinvointi on herättänyt viime aikoina paljon huolta. Oppilaiden huonovointisuus, poissaolot ja häiriökäyttäytyminen ovat nousseet esiin muun muassa julkisessa keskustelussa ja mediassa (ks. esimerkiksi YLE uutinen 10.9.2020; YLE uutinen 17.3.2022). Ilmiö näkyy myös THL:n (2021) kouluterveyskyselyissä  ja lastenpsykiatrian lähetteissä: nuorten ahdistuneisuus on lisääntynyt ja lastenpsykiatrian lähetteiden määrät kasvaneet rajusti. Psyykkisestä oireilusta kumpuavat haastavat tilanteet ovat nousseet esiin myös alan tutkimuksissa. Esimerkiksi Minkkinen (2015)  ja Ojala (2017) ovat väitöskirjoissaan käsitelleet opettajien kokemia haastavia luokkatilanteita. Luokissa esiintyy häiriökäyttäytymistä, uhmakkuutta jopa väkivaltaa. Toisaalta tutkimuksissa nousi esiin myös huoli oppilaiden ahdistuneisuudesta ja vetäytyvyydestä.

Tutkielman tulokset

Tutkielmasta käy ilmi, että koulun aikuisen vuorovaikutuksen laadulla, sekä ympäristötekijöillä on merkitystä oppilaan hyvinvointiin ja haastavien tilanteiden kehittymiseen. Jos koulun aikuinen reagoi haastavissa tilanteissa syyllistävällä, välinpitämättömällä, rankaisevalla, vähättelevällä tai epävarmalla tavalla, oppilaan haastava tunne ja stressitila voimistui, joka usein johti myös haastavan tilanteen jatkumiseen tai tilanteiden kärjistymiseen. Sama lopputulema oli tilanteissa, joissa koulun aikuinen ei reagoinut ollenkaan. Tutkielmassa kuvatut hyvinvointia edistävät tekijät sekä aikuisten ratkaisua etsivä, myötätuntoinen ja myönteistä käyttäytymistä vahvistava vuorovaikutuksen laatu ennaltaehkäisi ja liennytti oppilaiden kokemia haastavia tilanteita. Aineistossa vahvimmin esiin nousseet hyvinvointia edistävät tekijät olivat pienryhmä, luokan tiivis porukka, paras ystävä luokassa, muutama ystävä luokassa, eriytetyt ja yksilöllistetyt tehtävät sekä mahdollisuus valita oma tekeminen tai tehtävä. Näillä tekijöillä pystyttäisiin ennaltaehkäisemään muun muassa haastavia sosiaalisia tilanteita sekä haastavia koulutehtäviä, jotka esiintyivät tutkielmassa kuvattujen haastavien tilanteiden laukaisevissa tekijöissä. Pienryhmä puolestaan tuo turvallisuuden tunnetta oppilaille, joille sosiaalisten tilanteiden kohtaaminen on haastavaa ja jotka kaipaavat enemmän aikuisen tukea. Aineistosta korostui myös pysyvyyden merkitys oppilaan hyvinvoinnille. 

Mihin tuloksia voidaan hyödyntää?

Tutkimustulosten avulla on mahdollista hahmottaa haastavien tilanteiden kehittymistä koulumaailmassa, löytää apua haastavien tilanteiden liennyttämiseksi ja ehkäisyksi sekä saada käsitystä siitä, minkä kaltaista tukea psyykkisesti oireilevat oppilaat kaipaavat koulussa. 

 

Tekijä: Hanna-Sofia Tapio

Tutkielman otsikko: Haastavien tilanteiden ehkäisy oppilaiden hyvinvointia tukemalla – Kuntouttavaa erityisluokkaa käyneiden nuorten kokemuksia koulumaailmasta ja koulun aikuisten vuorovaikutuksen laadusta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *