Tekijä: graduparaati

Taustaksi

Pro gradu -tutkielmassani haastattelin viittä suomalaista alakoulun luokanopettajaa heidän käsityksistään ja näkemyksistään sinnikkyydestä sekä sen opettamisesta alakouluikäisille. Sinnikkyys on arkinen käsite, joka on psykologian tieteenalan tutkimuksessa määritelty hieman eri tavoin. Käsitteiden moninaisuus ja päällekkäisyys teki aiheen tutkimisesta ja siitä kirjoittamisesta hieman hankalaa, mutta toisaalta myös tärkeää ja mielenkiintoista. Aiemmissa tutkimuksissa sinnikkyyden on osoitettu olevan keskeistä akateemisen menestyksen ja hyvinvoinnin kannalta, mutta tutkimus ja tieto siitä, miten sinnikkyys kehittyy ja miten sitä voisi opettaa lapsille ja nuorille on kuitenkin vielä ihan alussa.

Tavoitteet

Tutkielmani tavoitteena oli ensisijaisesti lisätä ymmärrystä siitä, mitä sinnikkyys ja sen opetus suomalaisessa alakoulussa tarkoittavat. Tutkielmassa kuvataan alakoulun luokanopettajien käsityksiä sinnikkyyden merkityksestä alakoulun kontekstissa ja miten opettajat pyrkivät opettamaan sinnikkyyttä oppilailleen.

Menetelmät

Tutkimus oli laadullinen tutkimus, johon osallistui viisi sinnikkyyden opettamiseen perehtynyttä luokanopettajaa. Tutkimus toteutettiin puolistrukturoituna haastatteluna. Aineisto kerättiin huhtikuussa 2022 ja analysoitiin teemoittelun ja teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmillä.

Tulokset

Haastatellut opettajat määrittelivät sinnikkyyden melko samalla tavalla erityisesti periksiantamattomuutena ja tavoitteellisuutena. He pitivät sinnikkyyttä luonteenvahvuutena ja opetettavana taitona. Opettajat hyödynsivät myös itse sinnikkyyttä omassa työssään. Tämän lisäksi sinnikkyys ilmeni alakoulussa oppilaiden oppimisessa ja koulutyöskentelyssä, käyttäytymisessä ja sosiaalisissa suhteissa. Opettajien tavat opettaa sinnikkyyttä olivat moninaisia. Osa opettajista opetti sinnikkyyttä muiden vahvuuksien tai hyvinvointitaitojen kanssa nimenomaisesti niiden opettamiseen varatulla oppitunnilla. Muutoin sinnikkyyttä opetettiin muun opetuksen lomassa. Sinnikkyyttä opetettiin pääasiassa opettajan puheen ja keskustelujen kautta. Opettajan toiminta ja vuorovaikutus oppilaiden kanssa sisälsi vaatimista ja tukemista sekä malttamisen opettamista. Opetustavat perustuvat pitkälti positiiviseen psykologiaan ja vahvuuskasvatukseen. Opettajien sinnikkyyteen liittämät malttamisen ja armollisuuden kuvaukset täydentävät aiempaa teoriaa sinnikkyydestä ja sen opettamisesta. Uusia kysymyksiä ja aiheita Käsitteellisellä tasolla sinnikkyydestä puhuttaessa painottuu yleensä kovan työnteon merkitys ja ulkoa asetetut menestyksen kriteerit. Mielenkiintoista tässä tutkimuksessa oli, että haastatellut opettajat korostivat oppilaan haastamisen ohella oppilaan jatkuvan tukemisen ja kannustamisen tärkeyttä. Tämä kuvaa yleisemminkin opettajan roolia sinnikkyyden vahvuuden kanssasäätelijänä oppilaan rinnalla. Sinnikkyyttä ei tulisi opettaa vain vaatien lisää puurtamista, vaan sinnikkyyden vahvuutta tulisi opettaa käyttämään joustavasti – tietyt tilanteet vaativat sinnikästä puurtamista, toiset vaativat rennompaa otetta ja jopa luovuttamista siinä mielessä, että huomio ja tarmo suunnataan johonkin toiseen tehtävään tai tavoitteeseen. Tutkielman pohjalta ilmeni useita mahdollisia jatkotutkimuksen aiheita sinnikkyyden ilmiöstä koulukontekstissa. Näitä ovat esimerkiksi opetustyylin mahdollinen vaikutus sinnikkyyden kehittymiseen sekä oppilaan näkökulma sinnikkyyden oppimiseen. Oppilaiden kiinnostuksenkohteiden löytämisen ja niiden tukemisen mahdollisuuksia koulussa tulisi selvittää lisää samoin kuin armollisuuden ja malttamisen nostamista esiin pitkäjänteisen koulutyöskentelyn ja tavoitteellisen opiskelun rinnalla.

Sini Ruutu Luokanopettajien käsityksiä sinnikkyydestä ja sen opettamisesta alakoulussa

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millä tavoin uran alussa olevat kotitalousopettajat ovat toteuttaneet yhteisopettajuutta sekä mitä he kertovat opetuksen yhteissuunnittelusta. Tutkimuksen tausta liittyy perusopetuksen toimintakulttuurin muutokseen 2014 aikakauden opetussuunnitelmassa, jossa yhteisopettajuus nähdään yhteisöllisenä tapana toteuttaa ja suunnitella opetusta. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostui yhteisopettajuuden käsitteestä osana kotitalousopetuksen suunnittelua.

Tutkielma toteutettiin kvalitatiivisen eli laadullisen tutkimuksen menetelmillä ja siihen osallistui yhteensä viisi uran alussa olevaa kotitalousopettajaa. Aineiston keruu toteutettiin yksilöhaastatteluina Teams-verkkosovelluksen avulla, ja aineisto analysoitiin sisällönanalyysin keinoin. Aineiston analyysissä hyödynnettiin myös Gutierezin (2020) mallia opetuksen yhteissuunnittelusta, jonka kautta pyrittiin löytämään vastauksia tutkimuskysymyksiin.

Tutkimustulokset jakautuivat kahteen osaan, jossa ensimmäiseksi kategoriaksi muodostui yhteisopettajuuden toteutuminen kotitalousopettajan työssä ja opetuksen suunnittelussa. Toiseksi kategoriaksi muodostui yhteisopettajuuteen liittyvät edellytykset ja edut. Tuloksista kävi ilmi, että yhteisopettajuutta toteutettiin sekä lähikollegan että oppiainerajojen tapahtuvan yhteistyön kautta. Opetuksen suunnitteluun liittyvät yhteistyö näyttäytyi opetusmateriaalin jakamisen, päivittämisen ja tuottamisena kautta. Yhteisopettajuuden edellytyksenä nähtiin riittävä aika, johdon tuki ja toimiva yhteistyö. Kotitalousopettajat kuvasivat myös etuja, jotka liittyivät esimerkiksi kollegiaaliseen tukeen ja jaettuun asiantuntijuuteen.

Tässä tutkimuksessa yhteisopettajuus opetuksen suunnittelun näkökulmasta näyttäytyi jokseenkin vähäisenä. Tuloksista nousi esiin useita eri tekijöitä, jotka vaikuttivat yhteisopettajuuden toteuttamiseen. Yhtenä haasteena pidettiin esimerkiksi opetuksen suunnitteluun tarvittavaa aikaa ja sen riittävyyttä. Tutkimuksen kohteena oli uran alussa olevat kotitalousopettajat, jolloin työkokemus tulee ottaa huomioon. Toisaalta tutkimuksesta nousi esiin se, millä tavoin yhteisopettajuuden käsite ymmärretään käsitteenä ja käytännön tasolla. Tutkimukseen osallistuneet näkivät kuitenkin yhteisopettajuuden mahdollisena työmuotona kotitalousopetuksen suunnittelussa. Lisäksi uran alussa olevat kotitalousopettajat kertoivat, että oma arviointi osaaminen kehittyi yhteistyön myötä. Jatkotutkimuksen kannalta olisi mielenkiintoista selvittää, miten pitempään työelämässä olleet kotitalousopettajat toteuttavat opetusta ja, millä tavoin yhteisopettajuus näyttäytyy heidän työnkuvassaan. Tutkimus oli samaa suuntaa antava aiempien tutkimusten kanssa ja antoi osviittaa yhteisopettajuuden toimintamallin kehittämiseen kotitalousopetuksen näkökulmasta.

– Henna Korkala

“Ja se et semmonen et kahden aivot on niin paljon enemmän kuin yhden, varsinki nuorella opettajalla, et mä oon niinku oppinut sen, minkä mää koen, mikä on mun selviämisen, jaksamisen ja työn mielekkyyden kannalta hyvin merkittävää niin semmoset taidot mää oon niinku oppinut yhteistyössä toisten opettajien kanssa”

– Kotitalousopettajan ajatuksia yhteisopettajuuden eduista

Taustaa

Siirtyminen etäopetukseen pandemian aikana muutti suuresti opetusvuorovaikutusta. Vuorovaikutuksen määrät vaihtelivat pelkistä tehtävänannoista aina lukujärjestyksen mukaan toteutettuun videoyhteysopetukseen. Myös oppilaiden sekä koulusta, että muualta saaman tuen määrä vaihteli suuresti. Tutkimuksen kiinnostuksen kohteena olivat oppilaiden kokemukset etäopetusajan matematiikan suoriutumisesta ja saadusta tuesta. Tutkimuksella haluttiin tarkastella myös opetuskielestä poikkeavaa kotikieltä puhuvien oppilaiden kokemusta matematiikan etäopiskelusta. Fyysisen läsnäolon puuttuessa opetuksesta, kielen merkitys saattoi korostua. Erityistä kiinnostusta herätti se, hyötyykö kotikieleltään opetuskielestä poikkeava oppilas digivälitteisestä opetuksesta samoin kuin valtakieltä puhuva oppilas?

Menetelmät

Tutkimus toteutettiin suuren kyselytutkimuksen aineistolla, käytten spss ohjelman epäparametrisia menetelmiä. Kysely oli lähetetty kaikkiin peruskouluihin koulujen palattua lähiopetukseen. Tutkimuksessa käytettiin oppilaiden vastauksia, joissa he arvioivat omaa matematiikan tehtäväsuoriutumista, opettajan saavutettavissaoloa ja eri tahoilta saatua tukea.

Tulokset

Tutkitussa aineistossa opettajan saavutettavissaolo oli positiivisessa yhteydessä opppilaan matematiikan tehtäväväsujumisen kanssa. Opetuksen määrä on siis tärkeässä asemassa myös etäopetuksessa. Eriävät käytenteet opetuksen määrässä ovat siis voineet tuoda tasa-arvohaasteita perusopetukseen.

Eri tahoilta saatu tuki oli negativiisessa yhteydessä tehtäväsuoriutumiseen, paitsi vanhemmilta saatu tuki, joka oli positiivisessa yhteydessä  ja opettajan tuki, jolla ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä tehtäväsuoriutumiseen. Tuen yhteyttä tehtäväsuoriutumiseen tarkastellessa on otettava huomioon sen kohdentaminen. Tutkimuksen tulokset viittaisivat oppimisen tuen kohdentuvan sitä enemmän tarvitseville.

Opetuskielestä poikkeavaa kotikieltä käyttävien, eli maahanmuuttotaustaisten oppilaiden vastausten mukaan opettajan saavutettavissa olo oli heillä vahvemmassa yhteydessä oppilaan kokemaan tehtäväsujumiseen, kuin suomen tai  ruotsinkilelisillä oppilailla. Puhutun kielen korostuminen etäopetuksessa ja kielen tukemisen estyminen elein, ilmein, osoittelemalla tai muunlaisin keinoin ei asettanut tämän tutkimuksen mukaan vähemmistökieliryhmien oppilaita opetuksen tuoman hyödyn suhteen heikompaan asemaan.

Tea Romanovski

Yläkouluoppilaiden kokema matematiikan opettajan saatavilla olo, tuki ja oma tehtäväsuoriutuminen kotimaisten ja vieraiden kielten ryhmissä pandemian aikana.

Pro Gradu-tutkielmassani tutkin minkälainen kokemus matematiikka-ahdistus on ollut opettajille, jotka ahdistuksestaan huolimatta joutuvat opettamaan matematiikkaa. Lähestyin aihetta laadullisin tutkimusmenetelmin.

Matematiikka-ahdistusta yleensä on mielestäni tärkeä tutkia sen vaikutuksen laajuuden vuoksi. Ahdistusreaktio häiritsee kognitiivisia toimintoja ja työmuistin kapasiteettia. Näin ollen, vaikkei varsinaista matemaattista oppimisvaikeutta olisikaan, matematiikan oppimistulokset kärsivät. Matematiikka on oppiaine, jota oppilaat tulevat tarvitsemaan- niin jatko-opinnoissa peruskoulun jälkeen, työelämässä kuin arjessakin. Siksi jo varhaisten kokemusten matematiikasta alakoulussa soisi olevan positiivisia, ja lieventäviä keinoja olisi tarjottavissa kun opettaja matematiikka-ahdistuksen tunnistaa.

Tässä tutkielmassa keskityin kuitenkin opettajien kertomuksiin.Opettajien sosiaalisen median ryhmissä jakamaani kyselyyn vastasi yhteensä 21 opettajaa. He jakoivat kokemuksiaan matematiikka-ahdistuksensa synnystä, siitä miltä matematiikka nykyään tuntuu ja minkälaisia lieventämiskeinoja heillä itsellään on ahdistuksen kohdatessaan. Edellä mainittujen teemojen lisäksi tutkin heidän vastauksistaan kasvun ajattelutavan ja muuttumattoman ajattelutavan merkkejä.

Kertomuksista paljastui, että matematiikka-ahdistusta on opettajien keskuudessa monen tasoista, hyvin lievästä lamaannuttavaan. Suurin matematiikka-ahdistuksen aiheuttaja tässä joukossa oli ollut häpeän ja osaamattomuuden tunne, joita matematiikan opiskelu oli tuottanut. Matematiikkaa pidettiin vaikeana. Toisaalta matematiikan opettamista pidettiin myös mukavana, osittain sen takia, että se oli itselle ollut vaikeaa. Haastavin matematiikan sisältö oli sanalliset tehtävät. Vahvuudeksi koettiin useimmin geometria, yhtälöt, peruslaskutoimitukset ja konkretiaan sitominen. Konkretiaa ja arkeen sitomista moni vastaajista olisi itse toivonut kouluaikanaan. Joillain heistä matematiikan opettaminen on tarjonnut mahdollisuuden harjoitella itselle koulun aikana heikoksi jääneistä sisältöjä. Ajan kuluessa ja kokemusten karttuessa matematiikka-ahdistus oli lievennyt.

Opettajien vastauksista löytyi enemmän muuttumattoman ajattelutavan kuin kasvun ajattelutavan ilmaisuja. Eniten niitä löytyi lievää matematiikka-ahdistusta kokevien kertomuksista. Eniten kasvun ajattelutapaa sisältyi keskivaikeaa matematiikka-ahdistusta kokevien kertomuksiin. Pohdin, voiko tämä selittyä sillä, että lievää matematiikka-ahdistusta kokevat eivät koe sitä niin suurena elämäänsä haittaavana tekijänä, mutta keskivaikeaa ahdistusta kokevat ovat haasteita kohdatessaan kehittäneet sen varalle tietyn sisukkuuden.

Viime vuosina matematiikka-ahdistukseen on kiinnitetty kiitettävästi huomiota ja tutkimuksia aiheesta tehdään. Toivoisin jatkossa oppilaiden saavan matematiikka-ahdistukseensa tukea kouluaikana, mikäli se on jo kerennyt syntyä, ja opettajien kiinnittävän opetuksessaan huomiota vuorovaikutuksen laatuun, jotta matematiikka-ahdistusta voidaan ennaltaehkäistä. Siksi matematiikka-ahdistuksesta soisi puhuttavan ja sitä käsiteltävän opettajaopintojen aikana. Opettajaopintoihin päätyneiden opiskelijoiden matematiikka-ahdistukseen tulisi myös puuttua, jotta yliopistosta valmistuisi rohkeita opettajia jotka eivät laskutoimituksia kaihda.

 

Eeva-Liisa Rantaniemi

Matematiikka-ahdistuneiden opettajien kokemuksia

Yrittäjyys ja yrittäjämäiset valmiudet tunnistetaan tärkeänä voimavarana yhteiskunnan murrosvaiheessa, jota elämme. Yrittäjyyskasvatuksen asenneilmapiiri on pääasiassa myönteinen ja kehittynyt merkittävästi viimeisten vuosikymmenten aikana. Yrittäjyyskasvatuksen merkitys osana Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita (POPS) on vahvistunut 1990-luvulta alkaen. Tästä huolimatta yrittäjyyskasvatuksen rooli peruskoulun arjessa on vähäinen.

Tutkimuksessani halusinkin selvittää, miksi yrittäjyyskasvatus ei näyttäydy perusopetuksessa POPS (2014) mukaisesti? Tutkimukseni tavoitteena oli muodostaa yrittäjyyskasvatuksen asiantuntijoiden näkemyksien pohjalta ymmärrys perusopetuksen yrittäjyyskasvatuksen nykytilasta, ja sitä kautta määritellä perusopetuksen yrittäjyyskasvatuksen tulevaisuutta tukevia toimenpiteitä.

Lähestyin tutkimuskysymystä kolmen alakysymyksen kautta: “Minkälainen rooli yrittäjyyskasvatuksella on yksilölle ja yhteiskunnalle?”, “Minkälaisia mahdollisuuksia ja haasteita yrittäjyyskasvatukseen liittyy?” ja “Minkälaisia näkemyksiä yrittäjyyskasvatuksen asiantuntijoilla on perusopetuksen yrittäjyyskasvatuksen tulevaisuudesta?”

Tutkimukseni pohjautui yrittäjyyskasvatuksen teoriaan (mm. Seikkula-Leino 2018, Lackéus 2017) ja yrittäjyyskasvatusta määrittäviin linjauksiin (POPS 2014, Opetus- ja kulttuuriministeriön yrittäjyyslinjaukset 2017, Euroopan komission EntreComp-viitekehys Bagicalupo ym. 2016). Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena haastattelemalla seitsemää yrittäjyyskasvatuksen asiantuntijaopettajaa ja analysoitiin sisällönanalyysin menetelmin.

Tutkimustulokset osoittivat, että yrittäjyyskasvatuksella on merkittävä rooli yksilölle ja yhteiskunnalle. Yrittäjyyskasvatuksen keskeisimmät vaikuttavat tekijät olivat asenneilmapiiri, taloudelliset resurssit ja opettajien rooli. Mahdollisuuksina nähtiin monipuoliset yhteistyötahot ja oppimateriaalitarjonta. Keskeisimpiä haasteita oli opettajankoulutuksen ja opettajien valmiuksien puute sekä koulujen reunaehdot ja resurssien puute monialaiseen oppiainerajat ylittävään oppimiseen. Näkemyksissään asiantuntijat esittivät kritiikkiä nykykoulun oppiainejakoisuutta ja tietopohjaisuutta kohtaan ja kohtaan korostivat, että koulun tulisi palvella nykyistä vahvemmin oppilaan etua.

Johtopäätöksina POPS:in tulee tarjota yrittäjyyskasvatukselle nykyistä vahvempi selkäranka, joka muodostaa perusopetukselle eheän kokonaisvaltaisen oppimisen polun. POPS:in tulee vahvistaa sen konkretiaa ja selkeyttä sekä monialaisten ja laaja-alaisen osaamisen taitojen merkitystä. Jotta jokaisella oppilaalla on yhtäläiset mahdollisuudet saada yrittäjyyskasvatusta, Opetushallituksen tulee taloudellisin resurssein ja koulutuksin tukea nykyistä voimakkaammin POPS:in toteutumista ja toimeenpanoa peruskouluissa ja yliopiston opettajankoulutuksessa. Koulujen opetussuunnitelmiin tulee sisällyttää yrittäjyyskasvatuksen vuosikello ja johdon tulee tarjota riittävät resurssit oppiainerajat ylittävään opetukseen.

Tekijä: Matilde Pelkonen

Kotimaisen villan tutkimattomat tiet

Villa on kuulunut suomalaiseen käsityöperinteeseen jo vuosisatojen ajan monissa eri muodoissa lautanauhoista sarkakankaisiin. Kotimaiset villalaadut ovat etenkin viime aikoina herättäneet laajempaa kiinnostusta, mutta niiden ominaisuuksista tekstiilikäytössä tiedetään yllättävän vähän, sillä varsinkaan valmiista tekstiileistä ei juurikaan ole saatavissa tutkimustietoa. Kansainväliset tutkimukset käsittelevät pitkälti merinovillaa, ja kotimaiset tutkimukset ovat toistaiseksi keskittyneet lähinnä alkutuotantoon, kuitututkimukseen ja huovutukseen. Suomessa suosituimpiin käsityöharrastuksiin kuuluva neulominen on sen sijaan jäänyt vähemmälle huomiolle, vaikka suuri osa jatkojalostukseen päätyvästä kotimaisesta villasta kehrätäänkin nimenomaan käsityölangaksi. 

Suomenlampaan villasta softshelliksi?

Monet neulokset soveltuvat hyvin etenkin ulkoiluun, sillä joustavuuden ansiosta neulosvaatteissa on helppo liikkua. Myös pehmeän kuoren eli softshellin keskeiset ominaisuudet, hyvä hengittävyys ja lämmöneristävyys, ovat varsinkin villaneuloksille ominaisia. Softshell-tekstiilit valmistetaan kuitenkin tyypillisesti kaukotuotantona polyesteristä tai muista synteettisistä tekstiilikuiduista, joiden ongelmia ovat erityisesti tuotantoketjujen valvonnan vaikeus sekä kuiduista irtoavat mikromuovit, joiden välttäminen on ulkoiluvaatteita etsivälle haastavaa. Kotimaisesta villasta itse neulottu kuorivaate voisikin kenties olla ratkaisu vaihtoehtoja kaipaavalle ulkoilijalle.  

Villaneulosten käyttöä kuorivaatetuksessa on kuitenkin tutkittu kotimaisten villatyyppien osalta hyvin vähän, joten tämän tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida yleisimmän suomalaisen villatyypin eli valkoisen suomenlampaan villan toimivuutta softshell-tyyppisenä kuorineuloksena. Tarkasteltavaksi ominaisuudeksi valittiin neuloksen hengittävyys, sillä se on tärkeimpiä vaatetusmukavuustekijöitä vaatetyypistä riippumatta. Hiostavat vaatteet nimittäin tuntuvat kylmiltä, hiertävät ja takertuvat toisiinsa tehden liikkumisesta hankalaa ja epämukavaa. Siksi onkin tärkeää, että ulkoiluvaatetus päästää hikoilusta aiheutuvan kosteuden lävitseen mahdollisimman tehokkaasti. Neulosten hengittävyyttä tarkasteltiin vesihöyrynläpäisevyytenä yleisesti käytetyllä kuppimenetelmällä, jolla saatiin mitattua sekä neuloksen täysin läpäisseen vesihöyryn että neulokseen imeytyneen vesihöyryn määrä. Hydrofiilinen villa imee itseensä herkästi kosteutta, mikä voi etenkin suurina määrinä aiheuttaa epämukavuutta, vaikka pieniä kosteusmääriä villaan voikin sitoutua melko huomaamatta. 

Samaan aikaan vaatetuksen tulisi kuitenkin myös estää sadevettä imeytymästä vaatteisiin, joten tutkimuksessa tarkasteltiin pienimuotoisesti myös neulosten vedenhylkivyyttä niin sanotun spray-testin avulla. Ulkoiluvaatetuksessa painotetaan usein turhankin voimakkaasti vedenpitävyyttä, vaikka tarve täydelle sateensuojalle on loppujen lopuksi melko pieni. Vedenpitävyys saa vaatteen väistämättä hengittämään jonkin verran heikommin, joten vedenpitävyyden sijaan vedenhylkivyys voi olla kuorivaatetuksellekin riittävä ja tarkoituksenmukainen vaatimus.

Kohti kokonaiskuvaa

Pienen otoskoon vuoksi tulokset eivät ole yleistettävissä, mutta niiden perusteella etenkin villarasvan määrän vaikutuksia suomenlampaan villasta valmistettujen neulosten ominaisuuksiin tulisi tutkia tarkemmin. Myös langan ja neuloksen rakenteella on tulosten perusteella merkitystä vesihöyryn kululle neuloksen läpi. Mitä voimakkaampi kertauskierre langassa oli, sitä vähemmän vettä imeytyi neulokseen. Sen sijaan mitä enemmän silmukoita testipinta-alalla oli, sitä paremmin neulos päästi vesihöyryä lävitseen. Tiheämmässä neuloksessa käytetty lanka ja siten myös neulos on tosin yleensä ohutta, ja lämmittää siten heikommin, mikä ei softshellille ole yleensä toivottu ominaisuus.

Vaatetusfysiologia onkin monimutkainen kokonaisuus toisiinsa eri tavoin vaikuttavia tekijöitä. Materiaalitutkimuksessa huomio keskittyy tyypillisesti vain yhteen vaatekerrokseen kokonaisen kerrosvaatetuksen sijaan, eikä tutkimuksissa yleensä oteta huomioon esimerkiksi liikkumisesta aiheutuvia ilmavirtoja tai aineenvaihdunnan tasojen vaihteluita. Suomenlampaan villan ominaisuuksissa riittääkin tutkittavaa, jotta sen käyttöä voidaan paremmin kehittää sekä perinteisiä että uudempia käyttökohteita ajatellen. 

 

Milla Plit

Suomenlampaan villasta valmistetun ulkoiluneuloksen hengittävyyteen vaikuttavat tekijät

 

Tutkimuksen taustaa

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (2014) arviointiluku uudistettiin kokonaan keväällä 2020. Uudistustarve nousi esiin Opetushallituksen vuosina 2015—2018 toteuttamassa opetussuunnitelmauudistuksen seurannassa, jossa havaittiin, että arvioinnin toteuttamiseen liittyi haasteita, ja opetussuunnitelman arviointiluku oli monitulkintaisuutensa vuoksi aiheuttanut epäselvyyksiä kouluissa. Arviointiluvun uudistus kohdistui muiden ohella formatiivisen ja summatiivisen arvioinnin tehtävien selkiyttämiseen, sillä seurannassa havaittiin summatiivisen ja formatiivisen arvioinnin tehtävien sekoittuvan toisiinsa niin arvioinnin periaatteiden kuin ajankohdankin osalta. Myös omat kokemukseni arvioinnin vähäisestä opetuksesta luokanopettajan opinnoissani vaikuttivat siihen, että päädyin maisterintutkielmassani keskittymään arvioinnin tehtävien, erityisesti formatiivisen arvioinnin tehtävien, tutkimiseen. Tutkielmassani tarkoituksenani oli siis selvittää, miten luokanopettajat käsittävät formatiivisen arvioinnin tehtäviä sekä miten he näkevät formatiivisen arvioinnin suhteessa summatiiviseen arviointiin.

Formatiivista arviointia on tutkittu paljon viime vuosina ja sen on havaittu olevan tehokas keino oppimisen edistämiseksi. Kuitenkin myös aiempien tutkimusten perusteella formatiivisen arvioinnin tehtävien ymmärtämisessä ja toimeenpanossa on havaittu haasteita, ja summatiivinen arviointikulttuuri näyttäisi edelleen dominoivan arvioinnissa, vaikka formatiivisia arviointikäytänteitä on pyritty lisäämään. Tämä tutkimus ajoittuu aikaan, jossa uudistetun arviointiluvun mukaista arviointia on toteutettu kouluissa reilun kahden lukuvuoden verran. Tutkimuksessani tarkastelenkin myös sitä, miten arviointiluvun uudistus on mahdollisesti vaikuttanut luokanopettajien käsityksiin vai onko edelleen kenties tarvetta arvioinnin tehtävien selkiyttämiselle.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimukseni on laadullinen tutkimus, joka nojautuu fenomenografiseen tutkimusperinteeseen. Aineistoni koostuu kahdeksan luokanopettajan teemahaastattelusta, jotka toteutin keväällä 2022 osin kasvotusten ja osin etänä. Haastateltavia on yhteensä kolmesta eri koulusta Lapista, Varsinais-Suomesta sekä Uudeltamaalta. Analysoin haastatteluaineiston fenomenografista analyysia soveltaen ja muodostin kuvauskategoriajärjestelmät aineistossa ilmenneistä käsityksistä.

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkimukseni tuloksena havaitsin, että luokanopettajilla on edelleen hyvin erilaisia ja myös opetussuunnitelman linjauksista poikkeavia käsityksiä formatiivisen arvioinnin tehtävistä. Formatiivisen arvioinnin tehtävät sekoittuivat myös tässä tutkimuksessa summatiivisen arvioinnin tehtävään, ja formatiivisen ja summatiivisen arvioinnin tehtävien keskinäisessä suhteessa vaikutti myös olevan epäselvyyksiä. Tulokset kertovat siitä, että opetussuunnitelman oppimiselle ja osaamiselle asetetut tavoitteet ja kriteerit eivät opettajien käsityksissä liity selkeästi formatiivisen arvioinnin toteuttamiseen, minkä vuoksi käsitykset formatiivisen arvioinnin tehtävistä jäivät usein pinnalliselle tasolle. Tämän myötä myös arvioinnin tehtävien keskinäinen suhde jäi usein epäselväksi. Formatiivisen arvioinnin tehtävien kuvaamiseen liittyi myös paljon epävarmuutta.

Tulosten pohjalta vaikuttaisi edelleen tarpeelliselta selkiyttää luokanopettajille arvioinnin eri tehtäviä, tehtävien välistä suhdetta sekä oppimisen tavoitteiden ja kriteerien merkitystä myös formatiivisen arvioinnin perustana. Tulevaisuudessa olisi tärkeää jatkaa formatiivisen arvioinnin tehtäviin liittyvien käsitysten tutkimista, jotta formatiivisen arvioinnin ja opetussuunnitelman tavoitteiden ja kriteerien yhteys luokanopettajien käsityksissä vahvistuisi, ja formatiivisen arvioinnin oma tehtävä sekä koko arviointiprosessi selkiytyisivät.

 

Elina Lavapuro

Luokanopettajien käsityksiä formatiivisen arvioinnin tehtävistä osana oppilasarviointia

Tutkimuksen taustaa

Tutkin pro gradu -tutkielmassani luonnonvärjäystä kuivatuilla avokadon kuorilla ja siemenillä. Luonnonvärjäys on ollut viime aikoina kovassa nosteessa ja esimerkiksi poikkitieteellinen tutkimushanke BioColour tutkii luonnonväriaineiden käyttöä laajasti monesta eri näkökulmasta. Lisäksi luonnonvärjäys oli Taito-liiton vuoden käsityötekniikka vuonna 2022. Myös ympäristöajattelu on entistä tärkeämpää ja siirtyminen vahvemmin kiertotalouteen, jossa raaka-aineet käytetään loppuun asti. Minua kiinnosti avokadoista hukkaan menevän osan hyödyntäminen värjäyksessä, sillä ruuantuotannosta aiheutuu paljon hävikkiä esimerkiksi juuri käyttämättömistä osista eikä niitä osata vielä kovin hyvin hyödyntää.

Tutkimuksen toteutus

Aiheesta löytyi monia tutkimuksia, joissa oli tutkittu avokadojen käyttöä esimerkiksi elintarvikevärjäyksessä, mutta ei juurikaan tutkimuksia tekstiilienvärjäyksen näkökulmasta. Hyödynsin myös muissa kuin tieteellisissä tutkimuksissa tehtyjä värjäyksiä koeasetelmaa tehdessäni juuri tästä syystä. Värjäyksen lisäksi testasin myös värien kestoa, sillä se on tärkeä ominaisuus, jos tuotantoa haluaisi tehdä laajamittaisesti kuluttajille. Uskon, että tuloksista on hyötyä myös harrastelijavärjäreille, sillä moni on testannut avokadoilla värjäystä, mutta lopputulokset eivät ole olleet täysin onnistuneet. Moni haluaisi saada aikaiseksi kauniin vaaleanpunaisen ja roosan sävyjä, joten halusin selvittää, miten sellainen onnistuu.

Toteutin tutkimukseni kokeellisia tutkimusmenetelmiä hyödyntäen. Testasin värjäyslämpötilan, materiaalin ja erilaisten värjäyksessä käytettävien apuaineiden vaikutusta värjäyksen lopputulokseen. Tein värjäykset bambuviskoosi- ja merinovillaneuloksille ja mittasin muodostuneet värit. Tämän jälkeen testasin värin vesipesun-, hankauksen- ja valonkestoa erilaisin testausmenetelmin.

Tutkimustulokset

Värjäystulokset olivat hyvät ja lähes kaikki värjäykset olivat onnistuneita. (Vaalean)punaista sävyä syntyi erityisesti silloin, kun värjäysliemi käsiteltiin soodalla, joka muutti liuoksen pH:n emäksiseksi. Myös erilaiset materiaalit värjäytyivät eri tavoin ja kuorilla ja siemenillä värjätessä värjäystulokset olivat erilaiset.

Värinkesto-ominaisuuksissa on vielä parantamisen varaa ja etenkin valonkesto oli avokadolla värjätyille materiaaleille melko heikko. Vesipesun- ja hankauksenkesto oli kohtalaista. Värinkesto-ominaisuuksien tutkiminen voisikin olla yksi jatkotutkimusaihe.

Johtopäätökset ja jatkotutkimusaiheita

Mielestäni avokadojen kuorten ja siementen käyttöä värjäyksessä kannattaa tutkia myös pidemmälle. Tässä tutkimuksessa kuoria ja siemeniä testattiin erikseen, mutta hyvin voisi tutkia esimerkiksi parantaisiko niiden käyttö yhdessä vaikkapa värinkesto-ominaisuuksia. Muutenkin värinkesto-ominaisuuksia olisi hyvä tutkia tarkemmin. Uskon, että tutkimus tuo monia hyviä vinkkejä kotivärjäreille ja auttaa kartoittamaan erilaisten luonnonväriaineiden käyttöä tekstiilien värjäyksessä.

 

Saara Tahvanainen

Luonnonvärjäys avokadon kuorilla ja siemenillä

Tutkimuksen tausta

Tutkielman tarkoituksena oli tutkia suomalaisen palvelualan yrityksen henkilöstön näkemyksiä suomen ja englannin kielen käytöstä ja kehityksestä monikulttuuristuvassa työyhteisössä. Tutkimuksessa pyrin vastaamaan kysymyksiin, mitä näkemyksiä henkilöstöllä on suomen ja englannin kielten käytöstä ja kehityksestä monikulttuuristuvassa suomalaisessa yrityksessä ja miten kielten käyttö työssä tulee henkilöstön näkemysten mukaan muuttumaan tulevaisuudessa. Tutkielman aihe on tärkeä monikansallisuuden tullessa suomalaisessa työelämässä ajankohtaisemmaksi. Aiemmat tutkimukset yritysten monikielisyydestä ovat koskeneet pääasiassa kansainvälisiä asiantuntijayrityksiä, joissa tutkimuksen kohteena ovat olleet toimistotyöntekijät ja muut toimihenkilöt. Oma tutkimukseni pyrki tuomaan tutkimusta lähemmäs suomalaista työkulttuuria ja palvelualan ammattilaisten näkökulmaa, jossa monikansallisuus on ollut jatkuvassa kasvussa parinkymmenen vuoden ajan.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimus toteutettiin laadullisin tutkimusmenetelmin seitsemällä kiinteistöpalvelualan henkilöstön puolistrukturoidulla teemahaastattelulla, joissa keskusteluja ohjasi kielen käyttöä ja kehitystä koskevat kysymykset. Haastateltavien valinta perustui henkilöiden erilaisiin työtehtäviin yrityksessä sekä heidän omaan kiinnostukseensa tutkimukseen osallistumiseksi. Näkemyksiään oli edustamassa kaksi suorittavan työn tekijää, kaksi esihenkilöä, kaksi päällikkötason esihenkilöä ja yksi kouluttaja. Haastattelut toteutettiin etäyhteyksin videopuheluiden muodossa ja nauhoitettiin myöhempää litterointia varten. Vastauksia analysoitiin fenomenografisesta näkökulmasta, joka tähtää erilaisten näkemysten esiintuomiseen ja kuvailemaan ilmiötä näiden yksilöllisten näkemysten kautta. Kielet ovat yhteisössä merkittävä arvojen ja merkitysten välittämisen työkalu, mutta itse kieliin liittyvien merkitysten kuvailu tapahtuu aina yksilön oman näkemysmaailman kautta. Oman tutkielmani kannalta fenomenografia on kyseisen ilmiön lähestymiseen otollinen tutkimusmenetelmä.

Keskeiset tulokset ja johtopäätökset

Tutkielman keskeisissä tuloksissa kävi ilmi, että henkilöstön kokemus englannin kielen osaamisen tarpeen kasvusta oli koko Suomen laajuudella havaittavissa, mutta erityisesti yliopistokaupungeissa. Alueellisia eroja suomen ja englannin kielten käytössä muodostivat työyhteisöjen oma kielitausta: monikulttuurisissa ryhmissä käyttökieleksi valikoitui englanti, mutta yhteisöissä, joissa muodostui joko suomen tai venäjän kielen enemmistö, nousi kyseinen kieli englannin edelle. Näkemykset suomen kielen käytöstä painottivat uralla etenemisen mahdollisuuksia ja suomalaisyrityksen arvoja. Erityisesti vieraskielinen henkilöstö nosti esiin suomen kielen tärkeyden kotoutumiselle ja yhteenkuuluvuuden tunteelle. Kielten kehittymisen kannalta huomionarvoisia tekijöitä olivat kielelle altistumisen tilanteet, ympäristön tuki kielen harjoittamiseen sekä henkilöiden välisen kommunikoinnin tavoitteet, jotka painottivat joko viestinnän tehokkuutta tai kielen harjoittamista. Tulevaisuuden kannalta englannin kielen osaaminen koettiin tärkeäksi erityisesti esihenkilötason tehtävissä, mitä haluttiin tukea yrityksen tarjoamilla koulutuksilla.

Tulosten perusteella voidaan päätellä, että suomen kielen merkitys ei suomalaisessa työyhteisössä tule häviämään. Suomen kieli nähdään osana kulttuurista identiteettiä, jota myös moni vieraskielinen Suomessa työskentelevä ja kotoutumiseen pyrkivä työntekijä tavoittelee. Ihmisillä on kuitenkin synnynnäinen halu kuulua johonkin yhteisöön, ja yhteinen kieli nähdään tärkeänä yhteenkuuluvuuden kokemuksen kannalta. Oman tutkielmani tulokset tarkastelivat ilmiötä vain muutaman omaa tehtäväaluettaan edustavan henkilön kautta, mutta jatkotutkimuksia ajatellen voisi ilmiön tutkimiseen olla laajempi otanta yrityksen työtehtävien edustajia. Muita mielenkiintoisia tutkimusaiheita voisi olla kielten merkitysten tutkiminen ainoastaan kotoutumisen näkökulmasta sekä myös palvelualan asiakkaiden näkemykset työkielten vaatimuksista.

 

Aino Suuniitty
”Kai täälläkin täytyy sitten ruveta sivistymään” – Palvelualan henkilöstön näkemyksiä suomen ja englannin kielen käytöstä ja kehityksestä monikulttuuristuvassa työyhteisössä