Kasvatustieteiden maisteriohjelman opiskelijoiden pro gradu -tutkielmien esittelyblogi – Presentationblogg för pro gradu-avhandlingar inom magisterprogrammet i pedagogik
Det övergripande syftet med denna kvalitativa forskning var att kartlägga hur klasslärare i svenskspråkiga skolor i Finland arbetar kring att förebygga psykisk ohälsa hos elever samt att lyfta fram vikten av att förebygga psykisk ohälsa i ett tidigt skede. Syftet grundar sig i den enorma bristen på skolpsykologer och -kuratorer både i svenskspråkiga skolor och nationellt samt faktumet att ungefär hälften av alla fall av psykisk ohälsa börjar innan 14-års ålder.
Material och metoder
Material för studien samlades in genom enskilda intervjuer och hela undersökningen utgick från fenomenografisk metodansats. Sammanlagt intervjuades sex klasslärare som arbetar i årskurserna 1-6.
Resultat och slutsatser
Alla klasslärare som deltog i studien upplevde en ökning av psykisk ohälsa hos elever, under de år de arbetat som klasslärare. Detta stämmer överens med forskning och bekräftar behovet av förebyggande arbete kring psykisk ohälsa. Klasslärarna som deltog i undersökningen arbetade främst förebyggande genom att identifiera riskfaktorer och skapa skyddsfaktorer mot psykisk ohälsa. De vanligaste skyddsfaktorerna visade sig vara att skapa trygghet i skolan genom rutiner och regler samt att stärka självkänslan och den upplevda självförmågan exempelvis genom positiv pedagogik. Två av de viktigaste egenskaperna hos klasslärare upplevdes vara att man är lyhörd och konsekvent i arbetet kring att förebygga psykisk ohälsa. Klasslärarna upplevde att de har ett ansvar i att förebygga psykisk ohälsa hos elever, men trots det upplevde de inte att det har det primära ansvaret, utan de bär ansvaret tillsammans med andra vuxna i elevernas omgivning. Klasslärarna upplevde även att lärarrollen ändrats och innehåller mer ansvar än tidigare. De främsta utmaningarna med att förebygga psykisk ohälsa upplevdes vara brist på tid och resurser. Flera lärare upplevde att de skulle vilja göra mer inför elevernas psykiska välmående, men brist på tid och resurser sätter gränser för vad som är möjligt. Klasslärarna upplevde även som viktigt att värna om det egna välmåendet.
Jag hoppas att studien inspirerar skolor och klasslärare till att engagera sig i förebyggande arbetet kring psykisk ohälsa hos elever och inse vikten av det. Jag önskar även att studien väcker uppmärksamhet kring ämnet och att elevers psykiska välmående uppföljs och prioriteras mer i skolor.
Författare: Sonja Lehto
Avhandlingens titel: En kvalitativ studie om hur klasslärare förebygger psykisk ohälsa hos elever
Tutkimuksen aihe ja taustaa. Tutkin pro gradussani etäopetusta syksyn 2020 aikana toteuttaneiden opettajien opettajapystyvyyttä ja kollektiivista opettajapystyvyyttä. Edellä mainitut käsitteet pohjautuvat Banudran minäpystyvyysteoriaan – eli yksilön uskomuksiin omista kyvyistään suoriutua erilaisista tehtävistä. Aiemmat tutkimukset viittaavat siihen, että opettajapystyvyys on yhteydessä esimerkiksi opettajien ammatissa pysymiseen ja työssä viihtymiseen. Lisäksi opettajapystyvyyden ja kollektiivisen opettajapystyvyyden on todettu olevan yhteydessä toisiinsa. Tutkielmani pyrkii täydentämään aiempaa tutkimustietoa kuvaamalla koronapandemian aiheuttaman etäopetuksen yhteyttä opettajapystyvyyteen ja kollektiiviseen opettajapystyvyyteen.
Aiheen tärkeys. Viime vuosina julkisessa keskustelussa on puhuttu opettajien työhyvinvoinnin ongelmista, kuten uupumuksesta; uupumuksen on puolestaan havaittu olevan yhteydessä opettajan heikkoihin pystyvyysuskomuksiin. Koronapandemia on hankaloittanut tilannetta entisestään, ja yhä yhä useampi opettaja harkitsee alanvaihtoa. Lisäksi opettajan pystyvyysuskomusten on todettu olevan yhteydessä muun muassa oppilaiden koulusuoriutumiseen. Opettajapystyvyyttä ja kollektiivista opettajapystyvyyttä on aiemmin tutkittu Suomessa verrattain vähän, mikä osaltaan perustelee tutkimusaiheen tärkeyttä.
Tutkimuskysymykset, tulokset ja pohdintaa lyhyesti. Opettajapystyvyydestä ja kollektiivisesta opettajapystyvyydestä rakennettiin mittarit ja tarkasteltiin, miten mittareiden ulottuvuudet (summamuuttujat) olivat yhteydessä toisiinsa. Selvisi, että opettajapystyvyyden ulottuvuudet olivat enemmän yhteydessä toisiinsa kuin kollektiivisen opettajapystyvyyden tai mittareiden väliset ulottuvuudet. Ensimmäisen tutkimuskysymyksen perusteella pohdittiin, että etäopetus on voinut heikentää opettajakunnan kollektiivista opettajapystyvyyttä esimerkiksi vähentyneen yhteisöllisen toiminnan myötä. Lisäksi tulos viittaa siihen, että opettajat puurtavat edelleen pitkälti yksin.
Lisäksi selvitettiin, mitä eroja opettajapystyvyyden ja kollektiivisen opettajapystyvyyden ulottuvuuksien välisissä yhteyksissä on opettajan työtehtävän (aineenopettaja/lehtori, luokanopettaja, erityisluokanopettaja) mukaan. Kokonaisuutena tarkastellen luokanopettajat kokivat vertailuryhmistä korkeinta opettajapystyvyyttä. Tätä voi selittää esimerkiksi luokanopettajakoulutuksen tuoma laaja yleispätevyys, kohtuullinen työkuorma ja syvällinen oppilastuntemus.
Kolmanneksi tutkittiin, mikä yhteys opettajan sukupuolella ja opetetulla luokka-asteella on opettajapystyvyyteen ja kollektiiviseen opettajapystyvyyteen. Tulosten mukaan naispuoliset alakoulun opettajat kokivat yleisesti ottaen korkeinta pystyvyyttä niin yksilöllisellä kuin kollektiivisella tasolla; tulos on linjassa useiden aiempien tutkimusten kanssa.
Jatkotutkimus. Jotta saataisiin tietoa koronapandemian ja etäopetuksen yleisistä vaikutuksista opettajapystyvyyteen ja kollektiiviseen opettajapystyvyyteen, tulisi pandemian aikana toteutettujen tutkimusten tuloksia verrata pandemiaa edeltäviin sekä sen jälkeen toteutettuihin opettajapystyvyyksiä kartoittaviin tutkimuksiin. Lisäksi olisi kiinnostava tutkia opettajapystyvyyttä ja kollektiivista opettajapystyvyyttä valtakunnallisen tason lisäksi koulutasolla, jotta kouluissa voitaisiin kehittää täsmällisiä toimintamalleja opettajapystyvyyksien, ja sitä kautta opettajien hyvinvoinnin ja työviihtyvyyden, parantamiseksi. Jatkotutkimuksissa voitaisiin myös huomioida useampien taustamuuttujien – kuten opettajan iän ja opetuskokemuksen määrän – yhteyttä opettajapystyvyyteen ja kollektiiviseen opettajapystyvyyteen.
Tutkielman tavoitteena oli selvittää ja kuvailla, millaista kuvastoa ympäristöopin oppikirjoissa esitetään eri maanosien ihmisistä. Kuvat herättävät tunteita ja ajatuksia, ne voivat jättää vahvoja muistijälkiä ja luoda mielikuvia. Nämä mielikuvat vaikuttavat siihen, millaisina näemme erilaisia ihmisiä ja miten kohtelemme heitä. On tärkeää tutkia ja tiedostaa, millaisia kuvia oppikirjoissa on ja millaista maailmankuvaa ne rakentavat.
Oppimateriaalit heijastavat opetussuunnitelman ja siten myös yhteiskunnan arvoja. Kulttuurinen moninaisuus rikkautena on opetussuunnitelman mukaisesti osa perusopetuksen keskeistä arvoperustaa. Kulttuurista moninaisuutta oppikirjoissa on tutkittu jonkin verran, mutta kuvia on tutkittu vain vähän. Aiempi oppikirjatutkimus on osoittanut, että esimerkiksi länsikeskeisyys ja stereotypiat ovat tyypillisiä oppikirjojen kuvastoissa. Tutkielman tarkoituksena oli myös selvittää, millaisia eroja eri oppikirjasarjojen välillä mahdollisesti on.
Tutkimuksen toteutus
Toteutin tutkimuksen yhdistäen määrällistä ja laadullista lähestymistapaa. Tutkimuksen aineistona oli 225 kuvaa kolmen eri ympäristöopin oppikirjasarjan (Pisara, Tutkimusmatka ja LuontoOn) 3.–6. luokan oppikirjoista. Tutkin eri maanosiin sijoittuvia kuvia, joissa oli ihmisiä. Analysoin aineiston määrällisen sisällönanalyysin keinoin ja syvensin määrällisen analyysin tuloksia tarkastelemalla osaa kuvista laadullisin keinoin.
Tulokset ja johtopäätökset
Oppikirjasarjojen välillä oli paljon eroja. Ensinnäkin eri oppikirjasarjoissa oli hyvin vaihteleva määrä ihmiskuvastoa: Pisara– ja Tutkimusmatka-kirjasarjoissa sitä oli huomattavasti enemmän kuin LuontoOn-kirjasarjassa. Toiseksi eri oppikirjojen kuvastoista välittyvät tunnelmat ja eri maanosista muodostuvat mielikuvat olivat hyvin erilaisia. Tämän lisäksi tutkimustulokset osoittivat, että ympäristöopin oppikirjoissa eri maanosiin liitetään erilaista ihmiskuvastoa.
Aasiaan liitettiin kaikissa oppikirjasarjoissa muita maanosia enemmän työntekoon liittyvää kuvastoa. Työntekoa kuvattiin yksipuolisesti perinteisten, ruumiillisten elinkeinojen kautta. Myös perinteinen tai stereotyyppinen pukeutuminen näkyi muita maanosia enemmän Aasia-kuvastossa.
Kaikista maanosista suurimmat oppikirjasarjojen väliset erot olivat Afrikka-kuvastoissa.Kuvastossa oli paljon stereotyyppista, alkeellisuutta ja köyhyyttä korostavaa kuvastoa. Pisara-kirjasarjassa Afrikkaan liitettiin kuitenkin myös kuvastoa, jonka tarkoituksena oli selvästi rikkoa tiettyjä stereotypioita, kuten stereotypiaa tummaihoisesta tai savimajassa asuvasta afrikkalaisesta. Aiemmin oppikirjoille tyypillistä kuvastoa alkuperäiskansoista ei oppikirjoissa ollut yhtä kuvaa lukuun ottamatta.
Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan esitettiin lähinnä turismin ja nähtävyyksien kautta, eikä ihmisten moninaisuus tullut esille. Australiaan ja Oseaniaan puolestaan liitettiin koko kuva-aineiston kuvista vain kolme. Niissä korostuivat turismi ja eksotiikka, eikä paikallisia ihmisiä kuvattu.
Opetussuunnitelma uudistuu jatkuvasti, samoin oppimateriaalit. On tärkeää, että oppimateriaaleista on ajantasaista tutkimusta, joka auttaa oppimateriaalien kehitystyössä. Myös opettajilla tulisi olla riittävästi tutkimustietoa oppimateriaaleista. Moninaisuuden käsittely edellyttää moninaista ihmiskuvastoa. Oppikirjojen tilan ollessa rajallinen ja erot oppikirjasarjojen välillä suuria, on tarpeen, että opetuksessa käytetään oppikirjojen kuvien lisäksi myös muita kuvia.
Eveliina Kivistö
Tutkielman otsikko: Kulttuurinen moninaisuus alakoulun 3.–6. luokan ympäristöopin oppikirjojen kuvissa
Aiemmat tutkimustiedot osoittavat, että vaatteiden vastuullisuuden eri osa-alueita ovat vaatteiden suunnittelu, tuotanto, myynti, ostaminen, kuluttaminen sekä kierrättäminen. Vastuullista kuluttamista on vastuullisten vaatteiden suosiminen, kuluttamisen vähentäminen ja kuluttamistapojen muuttaminen vastuullisemmiksi. Kulutustapoja voi muuttaa muun muassa ostamalla vain tarpeeseen, käyttämällä vaatteita pidempään, huoltamalla niitä oikein ja kierrättämällä ne käytön jälkeen.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata ja selvittää miten kuluttajat käsittävät vastuulliset vaatteet ja miten kuluttajien mainitsemat tekijät vaikuttavat heidän vaatteiden kuluttamiseen. Lisäksi tarkoituksena on selvittää, jääkö jokin vastuullisuuden osa-alueista haastateltavien vastauksissa huomioimatta.
Tutkimuksen toteutus
Tutkimus oli otteeltaan kvalitatiivinen ja aineistonhankintamenetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Tutkimusaineisto koostui kuudesta litteroidusta haastattelusta, jotka toteutettiin etäyhteyksin. Haastateltavat rekrytoitiin Facebookin vastuulliseen muotiin keskittyvästä ryhmästä. Tutkimusjoukko oli siis jo ennen haastatteluun osallistumista kiinnostunut vastuullisista vaatteista. Tutkimusaineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla.
Tulokset ja johtopäätökset
Tutkimustulosten mukaan kuluttajat kokivat vaatteiden vastuullisuuden merkittävänä tekijänä vaatteiden kuluttamisessaan. Kaikki vastuullisuuden osa-alueet tunnistettiin merkittäviksi vastuullisuutta edistäviksi tekijöiksi, mutta kaikkia osa-alueita ei pidetty tärkeinä omassa vaatteiden kuluttamisessaan. Vaatteiden kierrätettävyys ei ollut merkittävä tekijä vastuullisia vaatteita valitessa. Kuluttajat kokivat vastuullisten vaatteiden tunnistamisen ja löytämisen haasteelliseksi.
Vastuullisuus käsitettiin pääosin tuotannosta käsin. Vastuullinen vaate on ympäristöystävällisistä materiaaleista valmistettu ja tuotettu sosiaalisesti kestävissä olosuhteissa. Vaate kestää aikaa sekä muodillisesti että laadullisesti. Vastuullinen kuluttaminen käsitettiin harkitsevana kuluttamisena. Vaatteita ostetaan vain tarpeeseen ja ne pyritään käyttämään loppuun saakka. Vastuullisen kuluttamisen tärkeäksi osa-alueeksi käsitettiin myös vaatteiden kierrättäminen joko sellaisenaan seuraavalle käyttäjälle tai uusiokäyttöön, esimerkiksi siivousliinoina.
Jatkotutkimuksen voisi toteuttaa joukolle, joiden aiempi kiinnostus vastuullisuutta kohtaan ei ole tiedossa.
Linnea Lamminen
Kuluttajien käsityksiä vastuullisista vaatteista ja niiden kuluttamisesta
Käsitykset sukupuolesta ja sen moninaisuudesta ovat laajentuneet ja tarkentuneet viimeisten vuosikymmenien aikana, ja samalla sukupuolivähemmistöjen asema on aktiivisesti ollut esillä julkisessa keskustelussa. Perusopetuksessa on aina ollut lapsia ja nuoria, jotka eivät asetu kaksijakoisen sukupuolikäsityksen malliin. Kuitenkin vasta viime aikoina sukupuolen moninaisuuden ymmärryksen tärkeyttä koulukontekstissa on painotettu vahvasti. Yhtenä perusopetuksen tehtävistä onkin laajentaa tietoa ja ymmärrystä sukupuolen moninaisuudesta, ja opettajilla on velvollisuus ottaa sukupuolen moninaisuus huomioon ammatillisessa työssään.
Koulukontekstissa moninaisuutta on mahdollista käsitellä esimerkiksi lasten- ja nuortenkirjallisuutta hyödyntäen. Kaunokirjallisuuden lukeminen tarjoaa mahdollisuuksia ymmärtää paremmin sekä itseämme että meitä ympäröivää todellisuutta. Jokaiselle lapselle ja nuorelle tulisi tarjota luettavaksi samaistuttavia teoksia, joihin peilata itseään, perhettään ja ympäristöään. Vaikka nykyisessä lasten- ja nuortenkirjallisuudessa käsitellään laajasti eri aiheita, näyttäytyy sukupuolen moninaisuus edelleen suhteellisen harvinaisena teemana. Tutkimukseni tarkoituksena olikin tutkia sukupuolen moninaisuuden kuvausta 2020-luvun taitteessa julkaistuissa lasten- ja nuortenkirjoissa.
Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus
Tutkimukseni tehtävänä oli tarkastella sitä, millä tavoin vuoden 2015 jälkeen julkaistussa kotimaisessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa kuvataan ja käsitellään sukupuolen moninaisuutta. Toteutin tutkielmani laadullisena eli kvalitatiivisena tutkimuksena käyttäen tutkimusmenetelmänä aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimusmenetelmäni avulla analysoin neljää sukupuolen moninaisuutta käsittelevää kaunokirjallista teosta; lasten kuvakirjoja Näkymätön (2016) ja Lohikäärme, jolla oli keltaiset varpaat (2019) sekä nuortenromaaneja Kesän jälkeen kaikki on toisin (2016) ja Amiraali (2020). Kaikki teokset käsittelevät sukupuolen moninaisuutta päähenkilön kautta.
Tutkimustuloksia ja pohdintaa
Lasten kuvakirjoissa sukupuolen moninaisuutta kuvattiin keskenään erilaisin keinoin, mutta molemmissa lastenkirjoissa aihetta käsiteltiin lapsentasoisesti ja tarinoiden sanomana oli se, että jokainen on hyväksytty, arvostettu ja kunnioitettu juuri sellaisena kuin hän on. Tarinoissa tuotiin esille myös ajatus kaikkien yhdenvertaisuudesta erilaisuudesta huolimatta. Nuortenromaaneissa nuortenkirjallisuudelle tyypilliseen tapaan syvennyttiin teini-ikäisen päähenkilön identiteettiin liittyviin kysymyksiin. Molemmissa nuortenromaaneissa sukupuolen moninaisuuden teemaa käsiteltiin päähenkilön oman sukupuoli-identiteetin reflektoinnin sekä perhekonfliktien ja yhteiskunnassa vallitsevan ymmärtämättömyyden kuvauksen kautta.
On tärkeää huomioida se, että kaikkien tutkielmani aineistona olleiden lasten- ja nuortenkirjojen tekijät olivat onnistuneet kuvaamaan sukupuolen moninaisuuden teemaa sen vaatimalla asiantunevuudella ja sensitiivisyydellä. Kaikissa teoksissa moninaisuus tuntui olevan luonnollinen osa tarinaa ja henkilöhahmoja. Tällaiset kaunokirjalliset teokset voivat koulukontekstissa toimia hyödyllisenä väylänä ja apuvälineenä tärkeiden keskustelujen aloittamiseen ja samaistumiskokemusten mahdollistamiseen. Sukupuolen moninaisuutta käsitteleviä lasten- ja nuortenkirjoja voidaankin hyödyntää kouluissa useilla tavoilla, mikä voi tiedon ja ymmärryksen kasvamisen myötä parhaimmillaan luoda kouluista entistä turvallisempia toimintaympäristöjä kaikille lapsille ja nuorille.
Rohkenen uskoa, että suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden kentälle ilmestyy tulevina vuosina lisää sukupuolen moninaisuutta käsitteleviä teoksia, mikä mahdollistaa yhä laajempia tutkimusmahdollisuuksia.
Melissa Varetto-Schnitter Sukupuolen moninaisuuden kuvauksia 2020-luvun taitteen suomalaisessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa
Aikaisemmin urheiluvalmennuksessa on korostunut fyysisiin ja teknisiin osa-alueisiin paneutuminen, mutta viime vuosina suomalaisessa urheiluvalmennuksessa on korostunut yhä enemmän kasvatuksellinen näkemys. Urheiluvalmentajan rooli onkin nykyään hyvin moninainen ja lasten ja nuorten valmentaja toimii aina myös kasvattajana. Urheiluvalmennuksella on aikaisempien tutkimusten mukaan todettu olevan erityisiä kasvatuksellisia mahdollisuuksia, joita ei kuitenkaan ole pystytty hyödyntämään vielä kunnolla. Tämän vuoksi aihetta on mielestäni erityisen tärkeää tutkia enemmän, jotta täysi potentiaali valmentajien kasvatustyössä saadaan hyödynnettyä. Aihe on toisaalta myös hyvin ajankohtainen, sillä esimerkiksi mediassa on nostettu urheiluvalmentajien kasvatuksellista puolta, tai oikeastaan siihen liittyviä epäkohtia, esiin. Yksinluisteluvalmennuksessa on mielestäni kasvatusnäkökulmasta ajatellen erityisiä piirteitä ja mahdollisuuksia. Yksinluisteluharrastuksessa säännöllinen ja kurinalainen harjoittelu aloitetaan hyvin nuorena. Yksinluistelu on myös yksi niistä lajeista, joissa toimii eniten päätoimisia valmentajia Suomessa. Näin ollen voidaan todeta, että yksinluisteluvalmentaja ja luistelija viettävät suuren osan lapsen ja nuoren elämästä yhdessä, mikä korostaa entisestään yksinluisteluvalmentajan kasvattajan roolia ja sen merkitystä. Tämän tutkielman tavoitteena olikin selvittää yksinluisteluvalmentajan kasvatuksellisia vastuita, mutta myös kasvatuksellisia haasteita. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää, miten yksinluisteluvalmentajat arvottavat kasvatustehtävän suhteessa lajivalmennukseen.
Tutkimuksen toteutus
Tutkielma toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Aineisto kerättiin haastattelemalla viittä päätoimista yksinluisteluvalmentajaa, joilla oli valmennuskokemusta 8-42 vuoden välillä. Kaikilla oli siis paljon kokemusta valmennustyöstä. Tutkimukseen valittiin tietoisesti eri koulutustaustan ja eri valmennuskokemuksen omaavia valmentajia, jotta tietoa saatiin mahdollisimman laajasti eri näkökulmista. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituna teemahaastatteluna. Aineisto analysoitiin kahden ensimmäisen tutkimuskysymyksen osalta teema-analyysillä. Kolmannen tutkimuskysymyksen kohdalla aineisto analysoitiin tyypittelemällä.
Tutkimuksen tulokset
Yksinluisteluvalmentajien näkemyksen mukaan heidän kasvatusvastuisiin kuuluivat sääntöjen ja rajojen opettaminen, urheiluun ja lajiin kasvattaminen, turvallisen ympäristön luominen, ihmisenä kasvun tukeminen, kasvatusyhteistyö vanhempien kanssa ja roolimallina oleminen. Haastatteluiden perusteella voidaan todeta, että yksinluisteluvalmentajan kasvatukselliset tehtävät ovat hyvin moninaiset, ja ne ulottuvat usein myös luisteluharrastuksen ulkopuolelle. Kasvatuksellisina haasteina valmentajat puolestaan kokivat työssään valmennustyön yksinäisyyden, epäselvyyden kasvatusvastuissa, tarpeen itsensä kehittämiseen, haasteet työyhteisössä, luistelijan yksilöllisen huomioimisen ja tukemisen sekä kasvatusyhteistyön vanhempien kanssa. Erityisen kuormittavana ja isona asiana valmentajat kokivat haasteet urheilijan vanhempien kanssa, joiden koettiin usein johtuvan valmentajien ja vanhempien erilaisista arvoista, ajatuksista ja kasvatustavoista. Mielestäni tämä on tärkeä havainto, ja olisikin tärkeää pohtia mitä asian eteen voitaisiin tehdä. Kasvatustyön ja lajivalmennuksen arvottaminen toi esille hieman erilaisia näkemyksiä yksinluisteluvalmentajien haastatteluissa. Kasvatustyön arvottamisesta muodostui selkeästi kolme tyyppiä: kasvatustyö isommassa roolissa kuin lajivalmennus, lajivalmennus isommassa roolissa kuin kasvatustyö ja kasvatustyö ja lajivalmennus yhtä isossa roolissa. Tärkeä huomioi oli kuitenkin se, että kaikki haastatteluun osallistuneet valmentajat kokivat kasvatustyön erittäin tärkeänä ja merkityksellisenä. Mielestäni tämän tutkimuksen tuloksista voi olla paljon hyötyä niin yksinluistelussa kuin urheilumaailmassa yleisemminkin, sillä tällaisen tiedon avulla ymmärretään paremmin valmentajien kasvatustyötä ja pystytään mahdollisesti tukemaan ja auttamaan valmentajia kohti parempaa kasvattajuutta.
Tekijä: Amanda Meling
Tutkielman otsikko: ”No kylhän sitä niinku tollases vastuuvalmentajan roolissa joutuu ottaa aika ison vastuun niist yksilöistä ihan silleen kokonaisvaltasesti.” –
Yksinluisteluvalmentajien kasvatusnäkemyksiä.
Opettaja tutkii ja tutkija opettaa. Suomalainen luokanopettaja on tutkivan, akateemisen prässin läpäissyt kasvatustieteen maisteri. Tieteenalasta riippumatta jokainen korkeakoulutettu tekee tutkimusharjoituksen “pro gradu” (suom. ”ennen valmistumista”). Luokanopettajien tapauksessa harva kuitenkaan väittää olevansa valmis ennen varsinaista kenttäkokemusta, jos koskaan. Pätevä luokanopettajaksi kuitenkin on, ainakin paperilla.
“Tärkeintä ei ole päämäärä, vaan matkanteko.” -Ralph Emerson
Kerran, toisen ja kymmenennenkin kerran kuulin, että gradullani ei ole väliä, vain valmistumisellani on. Näin sanovat tarkoittivat ehkä hyvää, mutta eivät tunne minua tai jaa näkemystäni gradun merkityksellisyydestä opettajaksi pätevöitymisen prosessissa.
Perusopetuksen voimassaolevissa opetussuunnitelman perusteissa (2016) korostetaan oppilaslähtöisyyttä, yksilöllisyyttä ja ilmiöoppimista eli käytännössä eri tieteenalojen näkökulmien yhdistelyä – tavoitteena on vahvistaa, tai edes herättää monimediaiseen informaatiotulvaan päälakeaan myöten vajonneen oppijan motivaatiota. Kasvatustieteen maisteri opettaa koulutyössään vahvasti esimerkillään – oman gradunsa merkitykselliseksi kokeva luokanopettaja mallintaa uteliaisuutta, tiedonjanoa, sinnikkyyttä ja kriittisyyttä.
Ruuhkavuosissa räpistelevän alanvaihtajan, keskittymishäiriöisen idealistin gradutyö on pääosin kamalaa vierestäseurattavaa. Prosessin ansiosta gradun sivutuotteena saattaa kuitenkin syntyä ehompi yksilö: läsnäoloa arvostavampi, vähemmän kontrollifriikki, vähemmän suorituskeskeinen, sivistyneempi, kriittisyyteen harjaantuneempi, paremmin priorisoiva ja onnistumisestaan täysin rinnoin iloitseva pian valmis maisteri.
Digiosaaminen + peruskoulun eetos + ajankohtaisuus + mallintamisen tarve
= motivaatio -> tutkimustehtävä
Gradun onnistumista edistävänä tekijänä voi pitää sitä, että valittu tutkimustehtävä motivoi tutkijaa itseään. Toteutin oppijalähtöisyyttä tutkimuksessani hyödyntämällä omia yksilöllisiä osaamisalueitani kuten edeltävää työkokemustani ja asiantuntijuuttani verkkopalveluista, asiakasneuvonnasta ja -kokemuksesta, palveluprosesseista sekä riskienhallinnasta. Osaamisalueeni palvelivat tutkimustehtävääni. Koko opettajankoulutuksen ajan olin yhdistellyt lähes kaikkiin oppilastöihini peruskoulun digitalisaation tarkastelua.
Tutkimustehtävän ajankohtaisuus motivoi. Ilmiön tuli olla tutkimisen arvoinen, tuloksilla tulisi olla käytännön merkitystä, haaveilin niiden kiinnostavan kollegoitani tai opetustoimialalla työskenteleviä laajemminkin. Näin ollen keväällä 2020 gradusuunnitelmat oli tehtävä kokonaan uudelleen. Alkuperäinen suunnitelma Matematiikan opetuksen formatiivinen arviointi digitaalisilla välineillä ei tuntunut merkitykselliseltä tässä ajassa.
Ennen tutkimuskirjallisuuteen perehtymistä minulla itsekin huoltajana ja mediaa seuranneena, oli monenlaisia mielipiteitä etäopetuksesta. Pragmaattisempi ja matemaattisempi puoleni kaipasi mitattavampaa todistusta. Halusin pätevät argumentit hypoteeseilleni siitä, mihin suuntaan etäopetusta tulisi ohjata. Todellisuus osoittautui kuitenkin hypoteeseja rikkaammaksi, toisaalta yksinkertaisemmaksi ja myös yllättäväksi.
Tunteellisia ja samaistuttavia kuvauksia kotien tilanteista, tulokset osa 1
Tutkimukseni aineistoksi sain jopa 526:n helsinkiläisen huoltajan monisanaiset ja moninaiset kuvaukset etäopetuksesta. Luin, pohdin ja veivasin useaan otteeseen huoltajien vapaasti muotoilemia vastauksia kysymykseen “Jotain muuta sanottavaa poikkeusoloista keväällä 2020.” Kuvaukset olivat aitoja, vailla koulutuspoliittista/toimialan ammattijargonia ja ne antoivat tunteikkaan kuvan kotien kokemusten moninaisuuksista ja toisaalta yhteneväisyyksistä. Tutkimusmenetelmääni kuului vastausten ryhmittelyä, ryhmien ryhmittelyä, sanomisten ja sanomattajättämisten tulkintaa. Pyrin arvioimaan tekemiseni vahvuuksia ja heikkouksia kriittisesti.
Vastauksia luokittelemalla ja tulkitsemalla muodostuivat tutkimukseni tulokset, esimerkiksi: Täysin puuttuva onlineyhteys koettiin heitteillejättönä. Kahdenkeskiset viisiminuuttiset opettajan kanssa olivat elintärkeitä. Vaihtelevat oppimistehtävät virkistivät oppilasta. Rauhallinen oppimisympäristö kotona ja perheen kanssa oleminen saivat oppilaan voimaan paremmin. Kukin tuloskuvaus sai painoarvoa tulkinnallisin, mutta myös määrällisin perustein.
Myönteisten kokemusten ja pettymysten kuvausten avulla muodostettiin suosituksia (Fonsell-Lehto, Kaisa 2022)
Tulosten perusteella teen suosituksia opettajille sekä opetuksenjärjestäjille. Suosituksiin tulee suhtautua varauksella. Kunnioitan opettajan autonomiaa ja jokainen opettaja voi toteuttaa omaa opettajuuttaan tavallaan. Opetuksenjärjestäjän tulee kuitenkin turvata tietyn tason opetus poikkeusoloissakin. Tietty taso turvataan tiedottamalla, kouluttamalla ja luokanopettajan työ mahdollistamalla sekä työrauha turvaamalla.
Päätuloksina esittelen suositukset (top5) luokanopettajan priorisoinnille etäopetustilanteiden pystyttämisessä ja järjestämisessä:
Onlineopetusta olisi hyvä olla vähintään 1-2h päivässä.
Oppimista ei voi jättää itseopiskelun varaan ja uusien asioiden opettamista huoltajille.
Pienryhmätyöskentelyä, vertaisoppimista ja -arviointia voisi hyödyntää.
Läksy- ja läsnäolokontrolli funtsittava.
Vanhemmille paljon tietoa käytännöistä ja koko etäopetusjakson alkuun verkkovanhempainilta. Vanhemmille voi antaa vinkkiä koulutyön tukeen, mutta koulutyön tukea ei voi edellyttää!
Rauha ja hyvinvointi etäopetuksen oppimisympäristöissä,
tulokset osa 2
Yllättävänä, toisena päätuloksena esittelen kuvauskategorian “rauha”. Poikkeusolojen aikana luokkahuoneeseen avautuneen oven kautta huoltajille paljastui koulun nykytilan kakofonisuus, joka saa vain ajoittain valtakunnallista klikkitasoista mediahuomiota. Perusrahoitusta on vähennetty vuosia. Sadassa vuodessa koulujen lukumäärä on puolittunut. Keski-ikään tullut peruskoulu alkaa rapautua. Ryhmä- ja koulukoot kasvavat. Samaan aikaan vaatimuksia koulutyölle lisätään määrällisesti ja syvyydeltään. Tuloksissa nähdään kuitenkin luku- ja laskutaidon heikentymistä.
Kuvio: Sitaatteja aineistosta mm. rauha-tuloksen sekä hyvien käytäntöjen tunnistamisen perusteena (valtakunnallinen aineisto Ahtiainen jne. 2020)
Pohdinnassani näen tässä syyn sekä seurauksen. Tämän tutkielman julkaisuhetkellä suomalainen koulu vastaanottaa satoja, kuluvan vuoden aikana varmasti tuhansia ukrainalaispakolaisia, jotka liittyvät olemassaoleviin tai perustettaviin valmistavan opetuksen ryhmiin. Suomalainen Pisatähti-peruskoulu ei tule kestämään oppilasaineksen moninaisuuden edelleen jatkuvaa kasvua resurssien kiristyessä. Ei, vaikka luokanopettajista suuri osa on mielestäni ammattitaidoltaan jeesuksen tasoisia. Inspiroivia opettajia myös opettajanakoulutuksessa oli runsaasti, mm. Katarina Stenberg, Jari Salminen, Anu Laine, atlas.ti-aineistonhallintaohjauksella graduni kanssa merkityksellistä tukea antanut Raisa Ahtiainen sekä gradutyön ohjaaja Risto Hotulainen.
“Mutta työ se sentään hauskinta on, ei siitä mihinkään pääse.” – Minna Canth
Yksittäisen opettajan paras keino jaksaa vaativassa toimessa on pedagogisin ja henkilökohtaisin perusteluin tehty työn priorisointi, jota opetuksenjärjestäjän tulee tukea kaikin tavoin. Toivon, että tutkimustyölläni olisi merkitystä opettajan työssäjaksamiselle ja hallinnossa työskentelevälle asiantuntijalle oppilaiden hyvinvoinnin ja oppimisen tuessa.
Jokainen lapsi ansaitsee hänet todella huomaavan aikuisen. Jokainen opettaja ansaitsee oppia tuntemaan jokaisen oppilaansa. Jokainen huoltaja ansaitsee hyvän huomaavaa, kärsivällistä yhteistyötä lapsen kasvun tukemisessa. Ja jos nyt aivan rehellisiä ollaan, niin kyllä se huumori on lopulta tärkein keino jaksaa luokanopettajan työssä.
Ps. Mesenaattini ja kielimaisteri Oskari sekä koekappaleeni Erkki ja Martti, jokainen tilaisuus on käytettävä sanoakseni: Olette kaikkeni, rakastan teitä, vaikka ammatillinen palo riivaakin.
Etäopetuksen parhaita käytäntöjä (covid-2019 poikkeusolot keväällä 2020, Hki, n=526)
Viimeisten vuosikymmenten aikana niin tutkijat kuin yhteiskunnan päättäjät ovat kiinnittäneet yhä enemmän huomiota tietoihin ja taitoihin, joita yliopistokoulutuksen tulisi tuottaa. Korkeakoulusta valmistuneella odotetaan olevan substanssiosaamisen lisäksi myös yleisempiä taitoja, joista on hyötyä jatkuvasti muuttuvassa työelämässä ja yhteiskunnassa. Yliopisto-opintojen tulisikin kehittää näitä yleisiä taitoja. Aikaisempi tutkimus onkin osoittanut, että yleisiä työelämätaitoja opitaan yliopisto-opintojen aikana. Toisaalta tutkimukset ovat myös osoittaneet, ettei opiskelijat koe oppineensa taitoja tarpeeksi. Lisäksi aikaisempi tutkimus on keskittynyt erityisesti generalistialoilta valmistuneisiin opiskelijoihin.
Professioaloilta valmistuneiden maisterien yleisiä työelämätaitoja ei ole aikaisemmin tutkittu erillään muiden alojen opiskelijoista, joten tämä tutkimus pyrki tuottamaan uutta tietoa taitojen koetusta kehittymisestä yliopisto-opintojen aikana. Tutkimuksen toisena tavoitteena oli tutkia näiden taitojen yhteyttä maisterintutkielman arvosanaan. Maisterintutkielma on opintojen viimeinen itsenäinen ponnistus, jonka aikana opiskelija joutuu hyödyntämään yleisiä työelämätaitoja suoriutukseen prosessista. Aikaisempien tutkimusten mukaan nämä taidot myös kehittyvät tutkimusprosessin aikana. Siksi yleisten työelämätaitojen yhteyttä maisterintutkielman arvosanaan on tärkeää tutkia.
Tutkimuksen toteutus
Tutkimus toteutettiin mixed method -tutkimuksena eli tutkimuksessa hyödynnettiin sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia menetelmiä. Tutkimuksen aineisto koostui Helsingin yliopistosta vuonna 2013 valmistuneiden professioalojen maisterien kyselyvastauksista sekä haastatteluaineistosta, jotka oli alkujaan kerätty osana isompaa tutkimusta. Kyselyaineisto koostui professioaloilta valmistuneiden maisterien HowULearn-palautekyselyn vastauksista, jotka koskivat yleisten työelämätaitojen oppimista yliopisto-opintojen aikana. Kyselyyn vastanneista kahdeksan osallistui haastatteluun. Tutkimuskysymyksiin vastattiin analysoimalla haastatteluaineistoa teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä ja kyselyaineistoa analysoitiin tilastollisin testein.
Tutkimuksen johtopäätökset
Tutkimus osoitti, että myös professioaloilta valmistuneet maisterit oppivat moninaisesti erilaisia yleisiä työelämätaitoja yliopisto-opintojensa aikana. Toisaalta tutkimus toi ilmi, että valmistuneet kokivat joidenkin yleisten työelämätaitojen kohdalla, ettei yliopisto-opinnot juurikaan kehitä kyseisiä taitoja. Lisäksi tutkimus osoitti ettei näiden yleisten työelämätaitojen yhteys ole selkeä suhteessa maisterintutkielman arvosanaan. Tutkimus osoitti, että vain yksi kyselyssä kysytyistä yleisistä työelämätaidoista korreloi tilastollisesti merkitsevästi maisterintutkielman kanssa.
Jatkotutkimusten osalta olisikin tärkeä tarkastella kriittisesti maisterintutkielman arvosanaa opintomenestyksen mittarina, mikäli arvosana ei korreloi koettujen oppimistulosten kanssa. Jatkossa yleisten työelämätaitojen oppimista tulisi myös tarkastella pitkittäistutkimuksen avulla, jotta taitojen kehittymisestä saataisiin luotettavampaa tietoa. Tällä hetkellä tutkimustulokset ovat usein perustuneet opiskelijoiden itsearviointiin taitojen oppimisesta. Lisäksi useat aikaisemmat tutkimukset ovat olleet poikittaistutkimuksia.
Essi Tammisto
Professioaloilta valmistuneiden maisterien yleiset työelämätaidot: Yleisten työelämätaitojen yhteys opintomenestykseen
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää opettajien iän ja työkokemuksen yhteyttä heidän kokeman työkuormituksen määrään sekä laatuun.Tutkimukseen osallistui 163 opettajaa kuudesta koulusta Pääkaupunkiseudun alueelta. Vastaajajoukko muodostui peruskouluissa työskentelevistä aine-, perus- ja luokanopettajista. Opettajilta kysyttiin: ”mikä työssäsi kuormittaa?”. Tutkimuksessa käytettiin sekä laadullisia, että numeerisia analyysimenetelmiä. Vastaajat jaettiin analyysia varten kolmeen eri ikäryhmään sekä viiteen eri kokemusryhmään. Laadullisen aineistoanalyysivaiheen ja vastaajien ryhmittelyn jälkeen alettiin tutkimaan iän sekä kokemuksen ja työuupumuksen yhteyttä kvantitatiivisi keinoin.
Tutkimuksen tärkeys
Työuupumus on opetus- ja kasvatusalalla tunnettu ilmiö. Se on todettu olevan negatiivisesti yhteydessä sekä opettajan työssösuoriutumiseen, työyhteisön hyvinvointiin kuten myös henkilökohtaisen elämän sekä terveyden laatuun. Aikaisemman tutkimuksen merkittävä osa opettajista on kuormittunut työnsä takia. Kuormitus johtaa runsaissa määrin työstä poisjäämiseen sekä alanvaihtoon. Opettajien töistä poisjääminen on erittäin tärkeää välttää, sillä jokainen opettaja on tärkeässä roolissa seuraavan sukupolven tekijöiden kasvattamisessa.
Tutkimustulokset
Tulosten perusteella ikä vähensi työn kuormitusta: Nuoremmat opettajat olivat yleisesti kuormittuneimpia kun taas vanhemmat opettajat olivat suhteessa vähemmän kuormittuneita. Lisäksi ikäryhmien ero kuormituksen määrässä oli merkitsevä. Kuormitusteemoista ”oppilaat” ”työympäristö”, ”hallitsemattomuus” sekä”vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö” korreloivat negatiivisesti iän kanssa.
Aloittelevat opettajat kokivat eri koulumaailman teemoista vanhempia kollegoitaan enemmän kuormittavimmiksi asioiksi oppilaat, työmäärän, resurssit, hallitsemattomuuden, työympäristön ja vanhempien kanssa tehtävän yhteistyön. Uransa puolessavälissä olevat opettajat kokivat kuormittavammiksi teemoiksi työssään ajanpuutteen sekä ammattilaisten kanssa tehtävän yhteistyön. Kokeneimmat opettajat kokivat kuormittavammiksi teemoiksi työssään ylimääräiset perustyöhön liittymättömät asiat sekä huonon johtamisen. Tulokset olivat suurilta osin linjassa aikaisemman tutkimuksen kanssa. Ajanpuute oli suurin koettu kuormittava teema ryhmästä riippumatta.
Miten tutkimustuloksia voitaisiin mahdollisesti selittää?
On mahdollista, että tutkimustuloksia selitti osittain yhteiskunnan muutoksesta heijastuvat opettajiin kohdistuvat vaatimukset, yksilön tarpeiden huomioimattomuus koulutuspolitiikassa, koulun yksilölle haitalliset rakenteet sekä yksilön vaikutusmahdollisuuksien puute.
Opettajien työuupumustutkimuksen tulevaisuus
Jatkotutkimuksessa olisi hyvä pohtia eri kuormitusteemojen syy-seuraus-suhteita syvällisemmin sekä ottaa tutkimukseen laajempi ja tätä kautta yleistettävämpi vastaajaotos. Tutkimusta voidaan hyödyntää opettajien työhyvinvoinnin kehittämisessä sekä apuna jatkotutkimuksessa.
-Eero Rintala
Tutkielman otsikko: Opettajien työkuormitus. Opettajan iän ja työkokemuksen yhteys koettuun työkuormituksen määrään sekä laatuun
Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella, kuinka paljon muut kuin äidinkielen ja kirjallisuuden sekä suomi toisena kielenä ja kirjallisuuden aineenopettajat hyödyntävät kirjallisuuskasvatusta monialaisessa opetuksessa sekä kuinka paljon he tekevät yhteistyötä äidinkielen ja kirjallisuuden tai suomi toisena kielenä -opettajien kanssa. Aiemmat tutkimukset osoittavat, että vaikka opettajat pitävät monialaista opetusta tärkeänä, vaatii oppiainerajat ylittävä yhteistyö opettajilta paljon ylimääräistä työtä. Tutkimukset osoittavat, että kirjallisuuden lukeminen on yhteydessä kokonaisvaltaisesti oppilaiden parempaan suoriutumiseen koulussa. Tämän tutkimuksen avulla saadaan tietoa siitä, kuinka paljon opettajat tekevät monialaista yhteistyötä kirjallisuuden parissa ja minkälaista yhteistyö on. Tutkimuksessa myös selvitetään syitä sille, miksi yhteistyötä ei tehdä.
Aineisto
Tutkimuksen aineistona on hyödynnetty Lukuklaani-hankkeessa muille aineenopettajille lähetetyn kyselyaineiston suomen- ja ruotsinkielisiä vastauksia, joita saatiin 611. Muille aineenopettajille lähetetyn kyselytutkimuksen vastauksista tarkastelin tässä tutkimuksessa kysymyksiä, joiden avulla oli pyritty selvittämään aineenopettajien toteuttamaa kirjallisuuskasvatusta. Suljettujen kysymysten vastauksista tutkin laadullisia tunnuslukuja ja avoimia vastauksia tarkastelin laadullisen sisällönanalyysin keinoin.
Tutkimuksen tulokset
Tutkimuksen tulokset osoittivat, että muiden aineiden opetuksessa hyödynnetään kirjallisuuskasvatusta varsin vähän. Monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa kirjallisuuskasvatusta hyödynnettiin ylöspäin eriyttävänä materiaalina sekä oppiaineen tiedon syventämisessä tietokirjallisuuden avulla. Syyksi sille, ettei kirjallisuuskasvatusta hyödynnetty, mainittiin monesti se, ettei aineenopettajan opettama aine ollut mukana koulun monialaisessa opetuksessa tai että monialaiset oppimiskokonaisuudet olivat suppeita. Useimmat aineenopettajat tekivät yhteistyötä äidinkielen ja kirjallisuuden tai suomi toisena kielenä -opettajien kanssa lukuvuosittain tai harvemmin. Tiiviimpi yhteistyö oli harvinaisempaa. Yhteistyötä tehtiin monialaisten oppimiskokonaisuuksien opetuksessa, kirjoitus- ja lukutaidon opetuksessa ja arvioinnissa, kielenhuollossa sekä ilmaisutaidossa ja koulun juhlien järjestämisessä. Syynä yhteistyön puuttumiselle mainittiin äidinkielenopettajien haluttomuus sekä yleinen ajan puute. Tutkimus osoittaa, että aineenopettajat tekevät melko vähän monialaista yhteistyötä, mutta ilmaisevat vastauksissaan, että he eivät kuitenkaan ole haluttomia tällaiseen yhteistyöhön.
