Tekijä: graduparaati

Julkaistu

Koskettaminen alakoulun erityisopettajien puheenvuoroissa

Tutkielmani keskeinen sisältö kietoutuu oppilaan kohtaamiseen. Tarkastelen kohtaamisia koulun arjessa kosketuksen kautta, koska näen koskettamisen yhtenä olennaisena luonnollisen kohtaamisen tapana. Omassa vaativan erityisen tuen pienluokassani koskettaminen on monilla tavoin olennainen työväline, jonka merkitys korostui entisestään koronapandemian aikana. Luokassani arki ei taipunut opettajan ja oppilaan väliseen fyysiseen etäisyyteen.  Tutkimukseni tarkoitus on lisätä inhimillisyyttä ja läsnäoloa opettajan ja oppilaan väliseen vuorovaikutukseen ja suunnata ajatuksia toiveikkaasti tulevaan. Voisiko tulevaisuuden opettajuus olla enemmän hetkessä elämistä, läsnäoloa, tunteiden lempeää aistimista ja tutkimista?

Aineisto

Aineistoni koostui Koskettava koulu- hankkeen erityisopettajien haastatteluista. Hankkeen haastatteluaineisto oli kerätty syksyllä 2018, jolloin amerikkaisnäyttelijän tviittamalla alkanut maailmanlaajuinen, seksuaaliseen häirintään liittyvän #me too- kampanjan uutisointia oli esillä myös Suomen valtamedioissa. Erityisopettajat sanoittivat aiheellisesti huoltaan siitä, että esimerkiksi juuri median tuoman koskettamattomuuden paineen vuoksi, opettajat varoisivat kosketusta luonnollisena vuorovaikutuksen keinona. Nostin aineistosta lähempään tarkasteluun opettajien puheenvuoroja, joissa he kuvailevat kosketusta ollen itse koskettajana tai kosketuksen vastaanottajana. Rajasin aineiston ulkopuolelle oppilaiden väliset kosketukset, koska halusin tarkastella niitä keinona, joilla opettaja voi työssään kosketusta hyödyntää.

Tutkimuksen tulokset

Tutkimukseni tulokset muodostuivat rakentamieni tulkintakehysten kautta. Löysin aineistostani teemoja, joiden avulla tarkastelin opettajien puheenvuoroja ja erityisesti niiden sisältämiä kosketusmainintoja. Näistä teemoista rakentuivat kehykset, joissa erityisopettajat kuvailivat kosketusta arkisena toimintana, oppilaantuntemuksen kautta sekä vaaran ja vuorovaikutuksen näkökulmista. Erityisopettajat kuvailivat kosketusta oman työnsä osana moniulotteisetsi ja vahvasti arkeensa liittyvänä työmenetelmänä. Hyödynsin kehyksiä puheenvuorojen tarkasteluun teemoittain. Kehykset toimivat puheenvuorojen tarkastelussa samoin kuin kehykset maalauksen rajaajina. Maisemaa voi tarkastella yksityiskohtaisesti tai kokonaisuutta hakien. Kehykset olivat Arjen kehys, Oppilaantuntemuksen kehys, Vaaran kehys ja Vuorovaikutuksen kehys. Jokaisen kehyksen kautta tarkasteltavaksi nousi kosketuksen muotoja koulun ympäristössä erityisopettajien itsensä kuvaamana. Arjen kehyksen kautta tarkasteltiin puheenvuoroja, jotka käsittelivät kosketusta ohjaamisen, säätelyn, kannustamisen, lohduttamisen ja rutiinien näkökulmasta arkisina, toistuvina ja luontevina koskettamisen muotoina.  Oppilaantuntemuksen kehyksen kautta tarkasteltuna erityisopettajien puheessa korostui oppilaan taustan tuntemisen lisäksi opettajan kyky tuntea oppilas kosketuksen sopivuuden näkökulmasta. Lisäksi oppilaantuntemukseen kosketuksen osalta liittyi oppilaan ikä sekä oppilaan omat aloitteet kosketukselle. Erityisopettajien puheessa esiintynyttä huolta käsiteltiin Vaaran kehyksessä neljän näkökulman kautta. Nämä puheenvuorot toivat esiin kosketusta koulussa rajoittamisen, mediasta nousevan huolen, huoltajien riittävän tiedottamisen sekä turvataitojen näkökulmasta. Vuorovaikutusta erityisopettajien haastatteluissa käsiteltiin kommunikaation ja vuorovaikutuksen luottamukseen liittyvien puheenvuorojen kautta. Tutkimustulosten avulla saadaan kuvaa erityisopettajan arjesta sekä kosketuksen hyödyntämisestä monipuolisena työvälineenä koulun arjessa.

Heidi laine-Åström

”Mut koskaan ei ollut lasta, johon ei ois saanu koskee” –

Koskettamisen tulkintakehykset alakoulun erityisopettajien haastatteluissa

 

Julkaistu

Mille kiire näyttäytyy opiskelijoiden näkökulmasta?

Tutkimuksen tausta

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että vapaa-ajan määrä on kasvanut yhteiskunnassamme, mutta samanaikaisesti yhä suurempi osa kansalaisista kokee ajan niukkuutta arjessaan. Kiireen kokeminen asemoituu yhtäältä kokemukseksi vapaa-ajan riittävyydestä ja toisaalta vapaa-ajan riittämättömyydestä. Kiire näyttäytyy sekä subjektiivisena kokemuksena, että objektiivisesti mitattuna ilmiönä ihmisten arjessa. Koronapandemian vaikutukset etenkin opiskelijoiden arkeen on ollut merkittävä, jolloin arjen ajankäytön rytmit ovat Kiirettä koskeva aiempi tutkimuskirjallisuus keskittyy usein tarkastelemaan ansiotyössä käyviä tai vastaavasti lapsiperheiden arjen ruuhkavuosia. Tutkielman tarkoituksena on osallistua keskusteluun kiireestä tutkimalla korkeakouluopiskelijoiden kokemuksia kiireestä osana arkea, sekä miten kiireen kokeminen ilmenee osana hyvinvointia. Inspiraatio tutkia opiskelijoiden kokemuksia kiireestä on lähtöisin omasta kandidaatintutkielmastani, jossa kiireen kokeminen nousi esiin. Koin, että opiskelijoiden kiirekokemukset ovat aliedustettuina yhteiskunnallisessa keskustelussa koskien kiirettä.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jossa haastateltiin korkeakouluopiskelijoita Zoom-sovelluksen kautta vuoden 2022 tammikuussa. Yksilöhaastatteluihin osallistui 11 korkeakouluopiskelijaa Lapin, Oulun, Vaasan, Jyväskylän, Itä-Suomen ja Helsingin yliopistoista. Aineiston analysointi toteutettiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin kautta, jossa aineistoa lähestyttiin aluksi teemoittelun kautta. Tutkittavien ikähaitari asettui 22–25 ikävuoteen, jossa osa opiskelijoista työskenteli opintojen ohella ja osa ei. Aineistosta ei kuitenkaan ilmene aikuisopiskelijoiden kokemuksia kiireestä, joka olisi voinut rikastuttaa aineistoa.

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkimuksen tuloksista voitiin havaita, että korkeakouluopiskelijat kokivat kiireen sekä kielteisenä että myönteisenä ilmiönä. Kiireen kokeminen kielteisenä oli huomattavasti yleisempää, joka näyttäytyi osana arkea stressin kokemisena, riittämättömyyden tunteena ja haasteena sovittaa yhteen erilaisia aikatauluja. Vastaavasti niiden opiskelijoiden keskuudessa, jotka kokivat kiireen myönteisenä, korostui ajattelutapa, jossa kiireen koettiin tuottavan tehokasta toimintaa. Merkittävää tutkimuksessa oli koetun kiireen määrä, sillä kiireen kokeminen sopivassa määrin oli yhteydessä sen mieltämiseen myönteisenä ilmiönä. Vastaavasti ilmaukset liiallisesta kiireestä näyttäytyivät kiireen kokemisena kielteisenä ilmiönä.  Etäopiskeluun siirtyminen jakoi yhtälailla opiskelijoiden kokemuksia siitä, näyttäytyikö se hyvinvointia edistävällä vai heikentävällä tavalla. Hyvinvoinnin näkökulmasta kiireen kokeminen laski mielialaa, ja tuotti epäsäännöllistä unirytmiä. Opiskelijat olivat kuitenkin hyvin tietoisia omista voimavaroistaan, ja odottivat viikonloppua arjen vastapainoksi. Johtopäätöksenä voitiin havaita, että kiire asemoitui ennen kaikkea subjektiiviseksi kokemukseksi omasta vapaa-ajan riittävyydestä, jossa kiire liittyi olennaisena osana opiskelijoiden elämään sekä koettuun hyvinvointiin.

 

Susanna Lukkari

Korkeakouluopiskelijoiden kokemuksia arjen kiireellisyydestä – aikataulujen yhteensovittamista, tehokkuutta ja hyvinvointia

Julkaistu

”Moodle auki ja keskustelut tulille” – verkkokeskustelut kokemusten jakamisen ja vertaistuen mahdollistajana verkkokurssilla

Tutkielman tausta ja toteutus

Verkko-opetuksen mahdollistavat verkko-oppimisympäristöt ovat teknologiakehityksen myötä ottaneet merkittäviä harppauksia eteenpäin. Opetuksen laajennuttua verkkoon myös opiskelijoiden väliset kasvokkaiset vuorovaikutustilanteet ovat siirtyneet verkkokursseilla tapahtuviksi asynkronisiksi vuorovaikutustilanteiksi.

Helsingin yliopiston tiedekuntarajat ylittävä Kohti parempaa opiskelua -verkkokurssi järjestettiin viidettä kertaa syksyllä 2020. Tämän tutkielman kohteena oli kurssin opiskelijoiden väliset verkkokeskustelut, joiden alustana toimi Moodle-verkko-oppimisympäristö. Tavoitteena oli selvittää, millaisena vuorovaikutuksen ja vertaistuen mahdollistajana kurssin verkko-oppimisympäristössä käydyt pienryhmäkeskustelut näyttäytyvät ja millaisina opiskelijat ne kokevat.

Laadullinen tutkimusaineisto koostui kahdesta osasta: verkkokurssin pienryhmäkeskusteluista ja opiskelijoiden (n=32) kirjoittamista loppuraporteista. Verkkokeskusteluaineisto sisälsi 645 yksittäistä viestiä, jotka olivat kahdeksan pienryhmän kirjoittamia.

Tutkimustulokset – haasteita ja mahdollisuuksia

Tutkielmaan osallistuneille opiskelijoille tuotti haasteita noudattaa ohjeita keskusteluaktiivisuuteen ja aikatauluun liittyen. Vain yksi opiskelija kirjoitti ohjeistuksen mukaiset kolme viestiä viikoittain, jolloin 97 % kurssille osallistuneista kirjoitti kurssin aikana vähemmän kuin vaaditun viestimäärän. Myös annetussa aikataulussa oli haastava pysyä: 41 % kaikista viesteistä oli kirjoitettu myöhässä.

Näistä haasteista huolimatta opiskelijoiden välinen verkkovuorovaikutus oli asiapitoista, positiivista ja kannustavaa: kaikki kirjoitetut viestit liittyivät viikon tai laajemmin koko kurssin teemaan, 54 % viesteistä oli positiivissävytteisiä ja 45 % vastausviesteistä oli kannustavia. Ei siis ihmekään, että kaksi kolmasosaa tutkielmaan osallistuneista opiskelijoista koki pienryhmäkeskustelut hyödyllisinä ja/tai mielekkäinä.

Loppuraporteissa opiskelijat itsekin raportoivat verkkovuorovaikutukseen liittyneen sekä haasteita että mahdollisuuksia. Keskustelun vuorovaikutuksettomuus, tuntemattomien kanssa keskusteleminen, pohdintojen pinnallisuus, aikataulu ja ryhmäkoko aiheuttivat haasteita, mutta keskustelu mahdollisti vertaistuen, vinkkien jakamisen, tutustumisen ja oman näkökulman avartumisen. Opiskelijat raportoivat 23 yksittäistä mainintaa haasteisiin liittyen ja 46 yksittäistä mainintaa mahdollisuuksiin liittyen. Tutkimustulokset verkkovuorovaikutuksen ominaisuuksista sekä painopiste opiskelijoiden kokemissa verkkovuorovaikutuksen mahdollisuuksissa osoittivat, että kurssin verkkovuorovaikutus oli osin onnistunutta.

Kehittämisehdotukset tulosten perusteella

Tässä tutkielmassa keskustelun vuorovaikutuksettomuus oli merkityksellisin koettu verkkovuorovaikutuksen haaste. Lisäksi opiskelijan henkilökohtaisella, mutta etenkin pienryhmän keskusteluaktiivisuudella löydettiin yhteys koettuun pienryhmäkeskustelujen hyötyyn ja mielekkyyteen. Olisi siis merkityksellistä pohtia, kuinka opiskelijoiden välistä vuorovaikutuksellisuutta saataisiin verkossa edistettyä sekä määrällisesti että laadullisesti. Tutkielmassa esittelemäni kehittämisehdotukset liittyvät ryhmäyttämiseen, motivaatioon ja verkkovertaistukeen, joiden uskon olevan merkittävimpiä tekijöitä verkkovuorovaikutuksen kehittämiselle.

Verkko-opetus ja verkkovuorovaikutus korkeakoulukontekstissa ovat tulleet jäädäkseen. Verkko mahdollistaa oppimisen, vuorovaikutuksen ja tämän tutkielman valossa myös vertaistuen, mutta kuten teknologiakehityksessä ylipäätään, emme saisi jäädä ”tuleen makaamaan”, vaan kehitystyön tulisi olla tavoitteellista ja pitkäjänteistä – jo meidän opiskelijoiden takia.

Rosa Jussilainen

Verkkokeskustelut kokemusten jakamisen ja vertaistuen mahdollistajana Helsingin yliopiston verkkokurssilla

Julkaistu

Tukeeko opettajankoulutus kyvykkyyttä yrittäjyyskasvatukseen?

Tutkielman taustaa

Tutkielmani tavoitteena oli selvittää, millaisena tulevat luokanopettajat kuvaavat omaa pystyvyyden tunnettaan yrittäjyyskasvatuksen parissa, mistä tämä arvio johtuu ja millainen onkaan opettajankoulutuksen rooli pystyvyydessä. Tämän lisäksi pyrin hahmottamaan, millaisena tulevat opettajat ymmärtävät yrittäjyyden ja yrittäjyyskasvatuksen ja miten he siihen suhtautuvat.  Mielestäni aiheeni oli ajankohtainen ja varsin arvokas, yrittäjyys on tälläkin hetkellä laaja-alaisena taitona osana perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita. Kuitenkin olin opintojen aikana havahtunut siihen, että yrittäjyys ja yrittäjyyskasvatus käsitetään hyvin moninaisesti, ja melko kapealla tavalla. Nähdäkseni yrittäjyys ja siihen liittyvät taidot ovat erittäin tärkeitä yleisinä elämän- ja työelämän taitoina niin nyt, mutta myös tulevaisuudessa, jonka vuoksi koen aiheen erityisen merkittäväksi oppilaiden, ja heidän tulevaisuuksiensa kannalta. Tutkimukseni toteutin laadullisella otteella, ja aineistoni muodostui 16 tulevan luokanopettajan haastattelusta.  Valtaosa haastateltavista oli jo loppuvaiheen opiskelijoita, ja heitä osallistui tutkimukseen useammasta eri yliopistosta Suomesta. Aineistoni analysoin teema-analyysilla.

Tutkimuksen tulokset

Tutkimukseni tuloksissa havaintoni opintojen aikana sai alleen myös tukea aineistostani, monet tulevat opettajat käsittävät yrittäjyyden melko kapea-alaisena ilmiönä, vaikka laajassa kontekstissa yrittäjyydessä on kyse taidoista, mahdollisuuksien tunnistamisesta, niihin tarttumisesta, rohkeudesta, riskien arvioinnista sekä luovasta ja innovatiivisesta toiminnasta. Ilmiöön suhtauduttiin myös melko kriittisesti, mielenkiintoista on, että täysin kielteisesti ei kukaan kuitenkaan suhtautunut. Tavoitteita yrittäjyyskasvatukselle tulevat opettajat nimesivät hyvin laajalla skaalalla, aina lisääntyneestä veronmaksajien määrästä yrittäjyyden edesauttamiseen, kuin jokaisen oman polun löytämiseen. Tulevien opettajien pystyvyyden tunne muodostui erityisesti aikaisempien onnistuneiden opetuskokemusten nojassa, pystyvyydessä onkin kyse arviosta siitä, mihin olen kyvykäs, ja aiemmat onnistumiset erilaisissa tilanteissa voivatkin sitä nostattaa. Opettajankoulutus sen sijaan ei näyttäytynyt tutkimuksessani kovin merkittävänä tekijänä tulevien opettajien pystyvyydessä yrittäjyyskasvatuksessa. Osa koki opintojen valmistaneen heitä esimerkiksi moninaisempien oppimismenetelmien käyttöön, tai oppilaiden vahvuuksien tukemiseen, jotka ovat osa yrittäjyyskasvatuksen toteutusta. Toisaalta melko paljon painotettiin riittämätöntä huomiointia yrittäjyydestä opinnoissa, ja useampi haastateltava toikin esiin sen, miten yrittäjyys laaja-alaisena taitona monesti jää muiden laaja-alaisten taitojen jalkoihin opinnoissa, tai se sivuutetaan täysin. Hieman jopa huolta herätti se, että laaja-alaiset taidot, mukaan lukien yrittäjyys, oli tuotu esiin opinnoissa myös päälle liimattuna osana, jolloin näennäisesti laaja-alaiset taidot huomioidaan, mutta todellisuudessa anti jää tulevalle opettajalle olemattomaksi.

Johtopäätökset ja implikaatio tulevaan

Mielestäni tärkein tulos tutkimuksessani oli se, että myönteinen asenne yrittäjyyskasvatukseen vaikutti olevan yhteydessä laajempaan tietopohjaan, ja molemmat tekijät vaikuttivat olevan yhteydessä parempaan pystyvyyden tunteeseen. Mielestäni tuloksissani korostuu se, että opettajankoulutuksessa myös yrittäjyyden laajempi huomiointi laaja-alaisena taitona voisi olla varsin arvokasta tulevien opettajien ja tätä kautta myös kaikkien tulevien oppilaiden osaamisessa. Keskeistä mielestäni olisi, että tulevat opettajat käsittäisivät yrittäjyyden laajassa määritelmässä, keskeisenä avaintaitona, kuten se on myös Euroopan Unionin tasolla määritelty. Aihetta voisikin tutkia lisää erityisesti tästä tulokulmasta, millainen vaikutus olisi yrittäjyyskasvatuksen lisäämisellä opinnoissa opettajien asenteisiin, ymmärrykseen ja kyvykkyyteen yrittäjyyskasvatuksen parissa.

– Jasmin Nyman

Tutkielma: ”Veikkaan että ainakin tällä hetkellä, jos nyt pitäis mennä tekeen, niin se olis aika herran haltuun” – Tulevien opettajien pystyvyysuskomukset yrittäjyyskasvatuksen parissa

Julkaistu

Olisiko teillä hetki aikaa puhua seksuaalikasvatuksesta?

Tutkimukseni tavoitteena oli tutkia tapaa, jolla seksuaalikasvatuksesta puhutaan opetusalan ammattilehdissä. Tarkastelun kohteena oli pienten lasten seksuaalikasvatus. Tarkoituksena oli myös selvittää, millä tavoin esiin tulevat puhetavat vertautuvat suomalaisen opetuksen velvoittaviin asiakirjoihin, kuten Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin.

Minua oli jo pitkään vaivannut kasvatusalan ammattilaisten vaitonaisuus seksuaalikasvatuksesta ja sen sisällöistä. Siksi halusin lähteä tutkimaan niitä keskusteluja, joita alan ammattilehdissä, eli Opettaja- ja Lastentarha-lehdissä tuotettiin. Valitsin aineistokseni kummankin edellä mainitun lehden kolme vuosikertaa. Nämä vuodet olivat 2016-2018.  Lähtökohtinani tutkimukselle olivat jälksitrukturalismi ja feministinen metodologia. Näiden myötä tutkimukseni sisältöihin suhtauduin kriittisesti. Aineiston analyysimetodina käytin kriittistä diskurssianalyysiä.

Aineisto luettiin useaan kertaan ja jokainen mahdollinen seksuaalikasvatuksen teemoihin liittyvä huomio kirjattiin ylös. Tällaisia huomioita löytyi niin mielipidekirjoituksista kuin toimittajien tekemistä artikkeleista. Aineistoista löytyi selkeitä kokonaisuuksia, joita oli helppo keskusteluttaa keskenään. Esim. seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen huomioimen opetuksessa nousi keskustelunaiheeksi, kun Aito avioliitto -yhdistyksen jäsen ja luokanopettaja julkaisi mielipidekirjoituksen siitä, ettei opetuksen sisältöjä pidä muuttaa harvinaisten kromosomipoikkeaminen myötä. Muita kokonaisuuksia olivat mm. koulussa ja päiväkodissa tapahtuva koskettaminen ja #metoo-kampanja.

Tutkimukseni tulos ei ollut minulle yllättävä, mutta silti harmittava: seksuaalikasvatuksesta puhutaan todella vähän. Seksuaalikasvatuksen sisällöiksi laskettavat teemat kuitenkin puhuttivat ja usein keskusteluja värittivät kirjoittajien omiin ideologisiin näkemyksiin painottuvat diskursiiviset tavat. Seksuaalikasvatus nähtiin lehtien perusteella itsestäänselvyyksien kautta, sen sisällöt ”maalaisjärjen käyttönä”. Kuitenkin aiheesta paistoi läpi sen tabumaisuus ja sen myötä diskursseissa näkyi  defensiivisyys aiheesta puhumattomuutta kohtaan.

Isossa osassa tutkimuksessani oli myös media ja sen harjoittama valta. Monet keskustelunavaukset ja etenkin niiden vaientamiset voidaan nähdän median harjoittamana vallankäyttönä. Mieleen nousi kysymys siitä, miten paljon media käytti valtaansa diskurssien kehittymisessä. Olisikin kiinnostavaa tutkia aihetta lisää paneutuen juuri siihen, miten media päätyy valitsemaan julkaisemansa artikkelit ja mielipidekirjoitukset.

Kriittisen diskurssianalyysin ja valitsemieni tieteenfilosofisten suuntauksien myötä tällaisen blogipostauksen kirjoittaminen on erittäin merkityksellistä. Tarkoitus on herättää yhteiskunnallista keskustelua ja tuoda esiin nk. näkymättömät diskurssit. Niinpä haastankin sinut, lukija, miettimään sitä tapaa, jolla itse puhut seksuaalikasvatuksesta. Vai puhutko siitä ollenkaan?

– Otto Heinonen

Tutkielma: Näkymätöntä etsimässä: seksuaalikasvatus opetusalan ammattilehdissä

Julkaistu

Haastavien tilanteiden ehkäisy oppilaiden hyvinvointia tukemalla

Tutkielman aihe

Pro gradu -tutkielman tutkimustehtävänä on selvittää, miten erilaiset ympäristötekijät ja koulun aikuisten vuorovaikutuksen laatu vaikuttavat oppilaiden hyvinvointiin sekä haastavien tilanteiden lientymiseen ja kärjistymiseen. Tutkielmaa varten on haastateltu neljää nuorta, jotka ovat peruskoulu aikanaan opiskelleet kuntouttavassa erityisluokkassa, jossa he ovat saaneet vahvaa tukea psyykkiseen oireiluun. Tutkielma perustuu haastateltavien kokemuksiin.

Miksi aihe on tärkeä?

Lasten ja nuorten hyvinvointi on herättänyt viime aikoina paljon huolta. Oppilaiden huonovointisuus, poissaolot ja häiriökäyttäytyminen ovat nousseet esiin muun muassa julkisessa keskustelussa ja mediassa (ks. esimerkiksi YLE uutinen 10.9.2020; YLE uutinen 17.3.2022). Ilmiö näkyy myös THL:n (2021) kouluterveyskyselyissä  ja lastenpsykiatrian lähetteissä: nuorten ahdistuneisuus on lisääntynyt ja lastenpsykiatrian lähetteiden määrät kasvaneet rajusti. Psyykkisestä oireilusta kumpuavat haastavat tilanteet ovat nousseet esiin myös alan tutkimuksissa. Esimerkiksi Minkkinen (2015)  ja Ojala (2017) ovat väitöskirjoissaan käsitelleet opettajien kokemia haastavia luokkatilanteita. Luokissa esiintyy häiriökäyttäytymistä, uhmakkuutta jopa väkivaltaa. Toisaalta tutkimuksissa nousi esiin myös huoli oppilaiden ahdistuneisuudesta ja vetäytyvyydestä.

Tutkielman tulokset

Tutkielmasta käy ilmi, että koulun aikuisen vuorovaikutuksen laadulla, sekä ympäristötekijöillä on merkitystä oppilaan hyvinvointiin ja haastavien tilanteiden kehittymiseen. Jos koulun aikuinen reagoi haastavissa tilanteissa syyllistävällä, välinpitämättömällä, rankaisevalla, vähättelevällä tai epävarmalla tavalla, oppilaan haastava tunne ja stressitila voimistui, joka usein johti myös haastavan tilanteen jatkumiseen tai tilanteiden kärjistymiseen. Sama lopputulema oli tilanteissa, joissa koulun aikuinen ei reagoinut ollenkaan. Tutkielmassa kuvatut hyvinvointia edistävät tekijät sekä aikuisten ratkaisua etsivä, myötätuntoinen ja myönteistä käyttäytymistä vahvistava vuorovaikutuksen laatu ennaltaehkäisi ja liennytti oppilaiden kokemia haastavia tilanteita. Aineistossa vahvimmin esiin nousseet hyvinvointia edistävät tekijät olivat pienryhmä, luokan tiivis porukka, paras ystävä luokassa, muutama ystävä luokassa, eriytetyt ja yksilöllistetyt tehtävät sekä mahdollisuus valita oma tekeminen tai tehtävä. Näillä tekijöillä pystyttäisiin ennaltaehkäisemään muun muassa haastavia sosiaalisia tilanteita sekä haastavia koulutehtäviä, jotka esiintyivät tutkielmassa kuvattujen haastavien tilanteiden laukaisevissa tekijöissä. Pienryhmä puolestaan tuo turvallisuuden tunnetta oppilaille, joille sosiaalisten tilanteiden kohtaaminen on haastavaa ja jotka kaipaavat enemmän aikuisen tukea. Aineistosta korostui myös pysyvyyden merkitys oppilaan hyvinvoinnille. 

Mihin tuloksia voidaan hyödyntää?

Tutkimustulosten avulla on mahdollista hahmottaa haastavien tilanteiden kehittymistä koulumaailmassa, löytää apua haastavien tilanteiden liennyttämiseksi ja ehkäisyksi sekä saada käsitystä siitä, minkä kaltaista tukea psyykkisesti oireilevat oppilaat kaipaavat koulussa. 

 

Tekijä: Hanna-Sofia Tapio

Tutkielman otsikko: Haastavien tilanteiden ehkäisy oppilaiden hyvinvointia tukemalla – Kuntouttavaa erityisluokkaa käyneiden nuorten kokemuksia koulumaailmasta ja koulun aikuisten vuorovaikutuksen laadusta

Julkaistu

Positiivinen pedagogiikka: lempeä, voimauttava ja erityispedagoginen kasvatusfilosofia?

Positiivinen pedagogiikka on viimeisen vuosikymmenen aikana suosiotaan kasvattanut kasvatussuuntaus. Sitä suositellaan käytettäväksi etenkin erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden kanssa. Positiivisessa pedagogiikassa tunnistetaan ja nimetään erilaisia luonteenvahvuuksia, joita voidaan kehittää harjoittelemalla. Maisterintutkielmassani selvitän kriittisen diskurssianalyysin avulla, miten kyvykkyyden kulttuuri tulee esiin positiivisen pedagogiikan Huomaa hyvä! – Näin ohjaat lasta ja nuorta löytämään luonteenvahvuutensa -kasvatusoppaan diskursseissa. Näkökulmani on vammaistutkimuksellinen – halusin tarkastella, miten kyvykkyys rakentuu puhetavoissa ensisijaiseksi ja ihanteelliseksi. Vammaistutkimuksen kiinnostuksenkohteena on ableismin purkaminen. Ableismi tarkoittaa paitsi vammaisiin ja sairaisiin rakenteellisesti kohdistuvaa suoraa syrjintää, myös kyvykkyyden kulttuuria, joka asettaa kyvykkyyden ihanteelliseksi.

Mutta miksi juuri diskurssianalyysi? Koska kielenkäyttö rakentaa todellisuutta, ei ole yhdentekevää, millä tavoin asioista ja ilmiöistä puhutaan. Neutraalinkin tuntuiset kuvaukset sisältävät piileviä oletuksia siitä, mikä on luonnollista ja toivottavaa. Kun tekstiä tai puhetta tutkitaan diskurssianalyyttisesti sosiaalisessa ja poliittisessa kontekstissa, puhutaan kriittisestä diskurssianalyysistä. Kriittisessä diskurssianalyysissä pureudutaan siihen, kuinka valtasuhteita, epäoikeudenmukaisuutta tai sortoa tuotetaan ja uusinnetaan kielessä. Vaikka sorrolla on sanana mahtipontinen kaiku, diskurssianalyyttisen tutkimuksen kohteena eivät useinkaan ole vaikutusvaltaisten julmureiden langettamat suuret vääryydet, vaan arkipäiväisinä näyttäytyvät tai itsestäänselvyyksiin piiloutuvat käytännöt.

Eräs tutkimuksessani tekemäni huomio oli se, että positiivisen pedagogiikan kyvykkyysdiskursseissa korostuu yksilöllinen vastuunkanto. Huomaa hyvä! -oppaan puhetavoissa jokaisella on vastuu kehittää itseään niin, että suuretkaan vastoinkäymiset eivät lannista. Vaikka päällisin puolin puhetapa voi vaikuttaa voimauttavalta, näen siinä myös ongelmallisen kääntöpuolen. Kun onni ja menestys ovat kaikista haasteista huolimatta mahdollisia niille, jotka ovat kehittäneet luonteenvahvuuksia, yhdenvertaisuutta edistävä politiikka näyttäytyy turhana. Kukoistavatko vammaiset ihmiset kukin omien luonteenvahvuuksiensa ansiosta – vai oikeudenmukaisten ihmisoikeuslakien, kohtuullisten mukautusten, esteettömien tilojen, vammaispoliittisen yhdenvertaisuuden edistämisen ja syrjivien rakenteiden poistamisen takia? Positiivisen pedagogiikan yksilökeskeiset puhetavat piilottavat rakenteellisen syrjinnän ja tekevät siihen puuttumisesta hankalaa.

Kyvykkyysihanteiden tarkastelu positiivisessa pedagogiikassa on juuri tästä syystä tärkeää. Positiivista pedagogiikkaa pidetään ainakin jossain määrin erityispedagogisena opetusmenetelmänä. Erityispedagogiikan tulisi tukea oppilaiden yhdenvertaisuuden toteutumista koulussa ja koko yhteiskunnassa. Jos positiivinen pedagogiikka pikemminkin tukee ableismia, kuin auttaa purkamaan sitä, mielestäni suuntauksesta ei kannata puhua erityispedagogisena.

Vaikka tutkielmassani tarkastelinkin positiivisen pedagogiikan oppaan kyvykkyysdiskursseja kriittisesti,  näen voimauttavassa ja lempeässä positiivisessa pedagogiikassa myös paljon hyvää. Suuntausta voisikin lähteä kehittämään feministisen pedagogiikan hengessä normikriittisempään suuntaan. Feministinen intersektionaalinen tarkastelu voisi laajentaa positiivisen pedagogiikan mahdollisuuksia. Kuinka löytää voimavaroja vähemmistöstressiin, eli syrjinnän kokemuksista tai peloista johtuvaan ylimääräiseen kuormitukseen? Kuinka voimaantua vastustamaan epäreiluja auktoriteetteja? Tai vaalia yhteisvastuullisuutta ympäristökriisien aikana?

– Mimmi Pölönen

Tutkielma: Onnea ja täyttä ihmisyyttä? Positiivisen pedagogiikan hegemonisten kyvykkyysdiskurssien diskurssianalyyttinen tarkastelu

Julkaistu

Lapsen asema perheessä kiinalaislasten sadutetuissa tarinoissa

Tutkielman taustaa 

Kuullessani kiinalaisilta lapsilta kerätyistä tarinoista valtasi minut pitkästä aikaa innostus. Suljin silmäni ja hetken ajan tunsin nenässäni lähiravintolani tuoksun nenässäni, kaupungin valot, 33. kerroksen pilvenpiirtäjä kotimme päätä huumavan parvekkeen, uteliaat katseet, uudet ystävät, loputtoman Kiinan muurin. Se tuntui kuin lämpimältä halaukselta lokakuun pimeydessä ikuiseen kiinaikävääni. Rakkauteni Kiinaan ja kiinalaiseen kulttuuriin syntyi Shanghain kaduilla vuosina 2017–2019, jotka vietimme tässä joka päivä uusia yllätyksiä sisällään pitävässä miljoonakaupungissa, joka ei koskaan nuku. Perille en päässyt, koin pintaraapaisun tästä kulttuurista, joka jätti lähtemättömän vaikutuksen, mutta myös lukemattomia kysymyksiä ilman vastauksia. Tämän pro-gradu tutkielman tarkoituksena olikin selvittää millaisena lapsen asema perheessä näyttäytyy kiinalaislasten silmin heidän tarinoidensa kautta ja näin tuoda heidän äänensä esiin. Tarinat oli kerätty sadutus-menetelmää käyttäen. Sadutus-menetelmässä aikuinen kirjaa lapsen kertoman tarinan juuri kuin lapsi on sen itse kertonut. 

Analyysi, aineisto ja tulokset 

Tutkielmani oli luonteeltaan kvalitatiivinen ja aineistona oli 38 kiinalaislasten tarinaa, jotka oli kerätty Hunanin maakunnassa päiväkodissa vuonna 2010. Sadut oli käännetty suomen kielelle vuonna 2011–2012. Suurin osa tarinoista oli kerätty klassista sadutusta käyttäen, joka tarkoittaa sitä, että lapsille ei ole annettu etukäteen aihetta, josta kertoa. Iältään lapset olivat 3–5-vuotiaita. Tarinoita analysoin käyttämällä aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Äidin rooli korostui lasten sadutetuissa tarinoissa. Äiti toimi niin ruuanlaittajana, huolehtijana kuin auktoriteettina. Isä mainittiin vain neljässä tarinassa. Tämän aineiston valossa näyttää siltä, että kiinalaisisät ovat jääneet äitien varjoon. Maininnat sisaruksista ja isovanhemmista olivat vähäisiä. Yhteisenä tekemisenä perheen kanssa esiin nousi vanhempien kanssa leikkiminen.  

Johtopäätökset 

Opetussuunnitelman (2014) laaja-alaisissa tavoitteissa vuosiluokilla 1–2 mainitaan koulutyössä tutustuminen kulttuuriseen monimuotoisuuteen sekä mahdollisuuksien avaaminen saada kokemuksia myös kansainvälisyydestä. Vuosiluokilla 7–9 mainitaan kansainväliseen yhteistyöhön liittyvien kokemusten kautta oppilaiden maailmankuvan avartuminen ja taito käydä dialogia. Satukirjeenvaihto koulussa tarjoaa mahdollisuuden tutustua ja luoda yhteyksiä eri kulttuureihin ympäri maailman, sillä tarinat eivät tunne rajoja.

Hylkäämisen pelko nousi esiin lasten tarinoissa. Tällä hetkellä Kiinassa on valtava määrä taakse jätettyjä lapsia, joka tarkoittaa sitä, että vanhemmat ovat itse muuttaneet työn ja paremman elämän perässä kaupunkeihin. Tärkeää olisi siis selvittää mistä tämä lasten tarinoissa esiintynyt hylkäämisen pelko kumpuaa. Kiinnostava jatkotutkimusaihe olisi saduttaa lapsia sekä maaseudulla että kaupungissa ja vertailla tarinoita keskenään. Tarinat oli kerätty vuonna 2010 ja Kiinan luopuessa yhden lapsen politiikasta vuonna 2015, olisi kiinnostavaa nähdä onko sisarusten rooli kasvanut lasten tarinoissa tämän myötä.

Yhteisenä tekemisenä esiin lasten tarinoissa nousi vanhempien kanssa leikkiminen eli sen voisi ajatella näyttäytyvän tärkeänä lapsille. Kuitenkin länsimaiseen lapsuuteen verrattuna lapsuus Kiinassa on lyhyt. Lapsuuden lyhenemiseen tulisi kiinnittää huomiota ja nähdä lapsuus arvokkaana ajanjaksona ihmisen elämässä. 

 

Ella Huotari  

Lapsen asema perheessä kiinalaislasten sadutetuissa tarinoissa “Äidin mielestä lapsi oli niin kiltti, että äiti vei lapsen DVD-levyjä ostamaan. “ 

Julkaistu

Lajintunnistusta ja silmänliikkeitä

Tutkimuksen taustaa

Luonnon monimuotoisuuden eli biodiversiteetin köyhtyminen on yksi aikamme merkittävimpiä ympäristöongelmia. Luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen turvaamiseksi on tehty monia kansainvälisiä sekä kansallisia suunnitelmia ja sopimuksia, mutta lajiston uhanalaistumista ei ole saatu kuitenkaan hillittyä tavoitteiden mukaisesti.

Luonnon monimuotoisuuden suojelemisen edellytyksenä on se, että ihmiset ymmärtäisivät luonnon monimuotoisuuden merkityksen koko maapallolle sekä jokaiselle ihmiselle omakohtaisesti. Jotta voisimme ymmärtää luonnon monimuotoisuuden merkityksen, on meillä oltava tietoa erilaisista lajeista eli lajintuntemusta. Useissa tutkimuksissa onkin todettu, että biodiversiteetin opiskelun tulisikin alkaa jo varhaislapsuudessa oman lähiympäristön kasvien ja eläinten havainnoinnilla. Tälle ajatukselle pohjaa myös Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, jonka mukaan yhtenä ympäristöoppi- oppiaineen kannalta keskeisenä tavoitteena on ohjata oppilaita tuntemaan ja ymmärtämään luonnonympäristöä, ihmistä, elämää, sen kehittymistä ja reunaehtoja maapallolla.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden ympäristöopin tavoitteena alaluokilla on myös oppilaiden ympäristösuhteen rakentumisen tukeminen. Luontosuhteen kehittymiselle on tärkeää, että oppilaat ymmärtävät luonnon monimuotoisuuden merkityksen maapallon elinkelpoisuuden kannalta, minkä lisäksi oppilaille muodostuu käsitys siitä, että ihminen on osa luonnon monimuotoisuutta ja täysin riippuvainen häntä ympäröivästä luonnosta. Luontosuhteen syntyminen onkin siis edellytys sille, että oppilaissa herää mielenkiinto oman ympäristönsä tutkimiseen, suojelemiseen ja kestävien elämäntapojen omaksumiseen. Jotta oppilaat pystyisivät kehittämään luontosuhdettaan, hahmottamaan omakohtaisesti luonnon monimuotoisuutta ja ymmärtämään luonnon toimintaa, heidän tulee päästä harjoittelemaan lajien havainnointia, luokittelua ja tunnistamista.

Peruopetuksen alaluokilla luokanopettajien tulisi siis osata tukea oppilaidensa ympäristösuhteen sekä luontosuhteen kehittymistä ohjaamalla heitä tutkimaan omaa elinympäristöään ja lähiluontoaan mm. kasvilajeja havainnoimalla ja tunnistamalla. Useat viime vuosina tehdyt tutkimukset kuitenkin osoittavat, että luokanopettajaopiskelijoiden kasvien lajintuntemus ovat Suomessa keskimäärin heikkoa. Alaluokkien opetuksen kannalta olisi kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, että opettajan omat taidot ja tiedot ovat riittävän hyvät, jotta hän pystyisi ohjaamaan oppilaita lajintunnistuksessa muuhunkin kuin joidenkin oppikirjassa esiintyvien lajien tarkasteluun.

Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus

Tutkimukseni tarkoituksena on tutkia ja vertailla luokanopettajaopiskelijoiden ja biologian aineenopettajaopiskelijoiden tapaa tehdä näköhavaintoja kasvilajeista. Opiskelijaryhmien välillä oletetaan olevan eroa siinä, kuinka hyviä he ovat kasvilajien tunnistajina, sillä luokanopettajaopiskelijoiden lajintunnistustaidot ovat aiemmissa tutkimuksissa osoittautuneet heikoiksi. Lisäksi luokanopettajan opintoihin kuuluu pakollisina biologian opintoina vain yksi viiden opintopisteen didaktiikan kurssi, josta puolet on varattu maantieteen didaktiikan opiskelulle. Biologian aineenopettajaopiskelijoilla sen sijaan annetaan jo perusopinnoissa yleiskuva Suomen kasvistosta sekä opetetaan käytännön lajinmääritystä, lajien levinneisyyttä ja kasvien kasvupaikkaekologiaa. Tutkimuksessani tarkastelen, onko opettajaopiskelijaryhmien välillä eroa näköhavaintojen kohdistamisessa, katseen kestossa, näönvaraisessa lajintunnistuksessa tai lajintuntemuksessa, jota tutkitaan soveltavan tehtävän avulla. Opiskelijaryhmien mahdollisia eroja tarkastelemalla pyritään selvittämään vaikuttaako lajintunnistus- ja tuntemustaidot kasvien näönvaraiseen havainnointiin.

Tutkimus on osa Helsingin yliopiston Cultivating Of Expertise in Learning of Life Sciences-hankeen (CELLS) tutkimusta, jossa selvitetään asiantuntijuuden kehittymistä life sciences-aloilla. Tutkimus toteutettiin silmänliiketutkimuksena. Tutkimuskohteeksi valikoituivat Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan luokanopettajaopiskelijat sekä bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan biologian aineenopettajaopiskelijat. Tutkimukseen osallistui viisi opiskelijaa kummastakin opiskelijaryhmästä eli yhteensä tutkittavia oli kymmenen. Tutkimuksen aineisto muodostui luontosuhdetta mittaavasta kyselystä, lajintunnistuksen lähtötasotestistä sekä kasvilajien tunnistamista ja lajintuntemuksen soveltamista mittaavista osaamistehtävistä. Kasvikuvien havainnointi tapahtui tietokoneruudulta, jonka aikana taltioitiin tutkittavien silmänliikkeet. Silmänliikkeet taltioitiin kahdella erillisellä havainnointikierroksella, joista ensimmäiseen havainnointikierrokseen ei liittynyt tehtävänantoa ja havainnointiaika oli rajattu, kun taas toisella havainnointikierroksella tutkittavat vastasivat lajintuntemukseen liittyviin kysymyksiin ja saivat itse määritellä itselleen tarpeellisen havainnointiajan. Aineiston analyysit toteutin SPSS-ohjelmalla. Tarkastelin opiskelijaryhmien välisiä eroja kasvikuvien havainnoinnissa katseen kokonaiskeston ja katseen kiinnittymisten osalta. Lisäksi tarkastelin, olivatko kasvikuvien havainnointiin käytetty aika, kasvilajitesteissä menestyminen, soveltavan tehtävän tulos sekä koettu luontosuhde yhteydessä toisiinsa.

Tutkimuksen tulokset ja johtopäätökset

Tämän tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että kun kasvilajin havainnointiin ei liittynyt tehtävänantoa, luokanopettajaopiskelijat tarkastelivat kuvia keskittyen vain yksittäisiin kasvinosiin, kun taas aineenopettajaopiskelijat tarkastelivat kasvikuvia perusteellisemmin, useampiin kasvin osiin keskittyen. Kun havainnointiin liittyi lajintuntemukseen liittyvä tehtävänanto, aineenopettajaopiskelijat näyttävät olleen havainnoinnissaan strategisempia keskittyen tiettyihin, tehtävän kannalta olennaisiin kasvinosiin. Vaikka kasvilajien tunnistusta ei ole aikaisemmin tällä menetelmällä tutkittu, tutkimuksen tulokset ovat linjassa aikaisempien silmänliiketutkimusten kanssa, vaikka ne on toteutettu eri konteksteissa. Kokonaisuutena tutkimuksen tulokset antavat huolestuttavaa tietoa etenkin luokanopettajaopiskelijoiden lajintuntemuksen tasosta.

Luokanopettajaopiskelijoiden toistuvasti tutkimuksissa esiin nouseviin heikkoihin lajintunnistustaitoihin tulisikin mahdollisuuksien mukaan reagoida jo luokanopettajien koulutusvaiheessa, sillä luokanopettajaopiskelijoiden tulisi kyetä tulevaisuudessa, luokanopettajina toimiessaan ohjaamaan oppilaita kasvilajien havainnointiin ja tunnistamiseen. Lajintunnistusta, varsinkin luonnossa lajien elinympäristöissä, tulisi lisätä opettajaopiskelijoiden opintoihin. Samalla opiskelijoita tulisi ohjata tekemään lajihavaintoja monipuolisesti: yksittäisten tuntomerkkien sijaan opiskelijoita tulisi ohjata lajien tunnuspiirteiden laajempaan havainnointiin. Maasto- opetus ja biodiversiteettikasvatus eivät saa jäädä vain opiskelijoiden ja tulevaisuuden opettajien oman harrastuneisuuden varaan, vaan heille tulee tarjota riittävät välineet oppilaiden kanssa työskentelemiseen jo opiskeluaikana. Vain näin voimme turvata Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden tavoitteiden toteutumisen oppilaiden havainnointitaitojen, lajintunnistustaitojen, luontosuhteen kehittämisen ja biodiversiteettikasvatuksen osalta.

Satu Fredriksson-Nurmi

Luhtavilla vai tupasvilla?  Opettajaopiskelijoiden lajinhavainnointi- ja tunnistustaidot

 

Julkaistu

Itsemyötätunto aseena opettajien työuupumusta vastaan

Tutkielman tausta

Jo ennen koronakriisiä vuonna 2019 toteutettu Opetusalan työolobarometri paljasti, että opettajien työhyvinvointi oli heikentynyt huomattavasti. Työtehtävien liiallinen määrä, kiire, töiden epätasainen jakautuminen, heikentynyt työkyky, työstressi, hallitsemattomat muutokset sekä oppilaiden epäasiallinen käytös, kiusaaminen ja väkivalta koettiin suurimmiksi ongelmiksi. Vuoden 2020 lopulla toteutetussa tutkimuksessa yli puolet opettajista kärsi uupumusoireista. OAJ:n syyskuussa 2021 julkaiseman selvityksen mukaan jopa kuusi kymmenestä opettajasta harkitsee alanvaihtoa. Kesäkuussa 2021 toteutetussa kyselyssä alanvaihtoa harkinneiden lukumäärä oli puolet pienempi. Työn kuormittavuus, lisääntynyt työmäärä ja palkkataso ovat yleisimpiä alalta pois työntäviä tekijöitä. Tilanne opettajien jaksamisen suhteen on siis selkeästi viime aikoina huonontunut entisestään ja aihe on ajankohtaisempi kuin ehkä koskaan.

Useiden tutkimusten mukaan perfektionismi on yksi työuupumukselle altistavista persoonallisuuspiirteistä ja omien kokemusteni perusteella yleinen ilmiö luokanopettajien keskuudessa. Luokanopettajan ammatti on perinteisesti vetänyt puoleensa tunnollisia, kunnollisia ja hyvin koulussa pärjääviä yksilöitä, jotka vaativat itseltään paljon. Kun yksilön omaan vaativuuteen yhdistetään ulkopuolelta tulevat vaatimukset, erilaiset paineet, ja työn kuormittavuus, ei ole ihme, että moni uupuu. Itsemyötätunto on viime vuosina herättänyt tutkijoiden mielenkiinnon, sillä sen on havaittu olevan yhteydessä monella tavalla yksilöiden hyvinvointiin myös työelämässä. Itsemyötätunto vaikuttaa olevan paras lääke haitallista perfektionismia ja itsekriittisyyttä vastaan, jotka tutkimusten mukaan nämä taipumukset kuormittavat ja uuvuttavat työntekijöitä.

Perfektionismin ja itsemyötätunnon yhteyttä työuupumukseen ei ole Suomessa aiemmin juurikaan tutkittu luokanopettajien näkökulmasta. Itsemyötätunto lukeutuu ominaisuuksiin, joita on mahdollista kehittää ja vahvistaa erilaisten interventioiden avulla, joten aiheen tutkiminen on opettajien hyvinvoinnin parantamisen kannalta tärkeää.

Toteutus

Toteutin tutkimukseni määrällisin menetelmin ja rakensin kyselylomakkeen valmiiden mittareiden pohjalta, joista kaikista löytyi valmiit suomennokset. Kyselylomake koostui taustakysymyksistä sekä työuupumusta, perfektionismia ja itsemyötätuntoa mittaavista väittämistä. Hyödynsin lomakkeen rakentamiseen ja lähettämiseen Helsingin yliopiston e-lomake-palvelua. Etsin vastaajia Alakoulun Aarreaitta nimisestä Facebook-ryhmästä ja Luokanopettajat ry:n jäsenistä. Kyselyyn vastasi lopulta 153 luokanopettajaa. Toteutin aineiston analyysit SPPS-ohjelmalla. Tarkastelin perfektionismin, itsemyötätunnon ja työuupumuksen välisiä yhteyksiä korrelaatioanalyysilla, muodostin vastaajista erilaisia ryhmiä perfektionismin ja itsemyötätunnon suhteen klusterianalyysilla ja lopuksi tarkastelin näiden ryhmien välisiä eroja Kruskalin-Wallisin testillä.

Tulokset ja johtopäätökset

Tässä tutkimuksessa itsemyötätunto oli negatiivisessa yhteydessä perfektionistisiin huoliin, itsekritiikkiin ja työuupumuksen kaikkiin ulottuvuuksiin. Mitä itsemyötätuntoisempia vastaajat olivat, sitä vähemmän he kokivat perfektionistisia huolia ja työuupumusoireita. Itsekritiikin ja perfektionististen huolten väliltä löytyi oletetusti positiivinen yhteys. Itsekritiikki oli positiivisessa yhteydessä uupumusasteiseen väsymykseen ja kyynistyneisyyteen, ja perfektionistiset huolet kaikkiin työuupumuksen ulottuvuuksiin. Perfektionistiset pyrkimykset eivät olleet yhteydessä työuupumukseen vaan korrelaatiomatriisin perusteella jopa suojasivat opettajia ammatillisen itsetunnon heikkenemiseltä.

Perfektionismiryhmistä huolestuneiden ryhmän keskiarvot olivat muita ryhmiä korkeampia kaikkien työuupumuksen ulottuvuuksien osalta. Tämän ryhmän opettajilla perfektionistiset huolet olivat korkealla mutta perfektionistiset pyrkimykset suhteellisen matalalla tasolla. Tulos vahvistaa aiemmat tutkimustulokset siitä, että perfektionistiset huolet ovat yhteydessä uupumusoireisiin, mutta perfektionistisen pyrkimysten kohdalla yhteyttä ei löydy. Korkean itsemyötätuntoryhmän keskiarvot olivat kahteen muuhun ryhmään verrattuna matalimmat uupumusasteisen väsymyksen ja kyynistyneisyyden osalta, mikä viittaa aiempien tutkimusten mukaisesti siihen, että itsemyötätunnolla on merkittävä rooli uupumukselta suojaavana tekijänä.

Tämän tutkimuksen tulosten perusteella yksilön suhtautuminen itseen (itsemyötätunto ja perfektionismi) on tärkeä ja merkittävä näkökulma opettajien työuupumuksen tarkastelussa. Professori Pihlström puhuu meliorismista, jossa tunnistetaan kärsimys ja ongelman taustalla vaikuttavat tekijät mutta myös yksilöiden ja yhteisöjen keinot, joilla voidaan aktiivisesti tähdätä tilanteen parantamiseen. Tällaista ajattelua voitaisiin hyödyntää myös opettajien uupumusepidemian ratkaisemisessa. Sekä työuupumukselle altistavista ympäristötekijöistä että yksilöllisistä tekijöistä tarvitaan lisää tutkimustietoa. Yksi jatkotutkimusaihe voisikin olla näiden näkökulmien yhdistäminen, jolloin voitaisiin esimerkiksi selvittää, toimiiko itsemyötätunto välittävänä muuttujana työuupumuksen ja työn vaatimusten välillä.

Milja Peuramäki

Itsemyötätunnon ja perfektionismin rooli suomalaisten luokanopettajien työuupumuksessa