Tekijä: graduparaati

 

Tutkielman tausta

Suhtautuminen työelämän konflikteihin on muuttunut, sillä nykyisin niitä uskalletaan tarkastella luonnollisena osana ihmisten välistä kanssakäymistä ja jopa organisaatioiden oppimisen vauhdittajina. Ymmärryksen lisääntyminen ja asenteiden muuntuminen näkyvät myös vaihtoehtoisten konfliktinratkaisukeinojen yhä moninaisempina sovellutuksina. Työyhteisösovittelu on yksi ilmentymä keinoista, joita on kehitetty työelämän ristiriitatilanteiden selvittämiseksi. Sovittelu voidaan määritellä prosessina, jossa puolueettomana pidetty sovittelija avustaa konfliktin tai riidan osapuolia löytämään ratkaisuvaihtoehtoja tilanteeseensa. Erilaiset teoreettiset määritelmät kuitenkin vaihtelevat.

Vaikka työyhteisösovittelun käyttö on lisääntynyt Suomessa 2000-luvun alusta lähtien ja sovittelutoimintaan liittyy paljon viitteitä ammatillistumisesta, ei työyhteisösovittelijoita ole tutkittu aiemmin. Jotta työyhteisösovittelua ja sen vaikutuksia voisi tulevaisuudessa tarkastella monipuolisemmin myös tutkimuksellisesti, on tärkeää kartuttaa tietoa sovittelupalveluiden tarjoajista. Tutkielmassani selvitän, millainen tausta työyhteisösovittelijoiksi identifioituvilla on ja millaisen joukon he muodostavat. Olen kiinnostunut erityisesti työyhteisösovittelijoiden orientaatioista. Orientaatio on sovittelijan sisäistämä sovittelua koskeva käyttöteoria, joka sisältää erilaisia ideologisia ja lähestymistapaan liittyviä preferenssejä, asenteita, olettamia ja käsityksiä. Niiden kautta sovittelija hahmottaa sovitteluprosessia, omaa ja konfliktin osapuolten roolia sovittelutilanteessa, suosii erilaisia tavoitteita ja vaikuttaa sovittelussa tapahtuvaan vuorovaikutukseen.

Tutkielman toteutus

Tutkielma on luonteeltaan kartoittava. Sen aineisto kerättiin työyhteisösovittelijoiksi identifioituvilta tammikuussa 2020 sähköisellä kyselylomakkeella. Vastauksia kertyi yhteensä 99 vastaajalta. Kyselylomakkeen osiot käsittelivät työyhteisösovittelijoiden taustaa, sovittelukokemusta, työyhteisösovittelukoulutusta sekä orientaatioita, joita kuvattiin teoriaperusteisesti muodostetuilla väittämillä. Aineisto analysoitiin tilastollisia menetelmiä käyttämällä.

Tutkielman tulokset ja johtopäätökset

Analyysin perusteella Suomessa toimivien työyhteisösovittelijoiden vastauksista voidaan tunnistaa kolme erillistä orientaatiota kuvastavaa ulottuvuutta. Näiden ulottuvuuksien avulla vastaajien joukosta voitiin tunnistaa neljä ryhmää, jotka eroavat toisistaan orientaatioissaan. Vastaajien jakautumista eri ryhmiin ei kuitenkaan voitu ennustaa selitysmalliin valittujen taustamuuttujien avulla. Tulosten perusteella voidaan kuitenkin todeta, että ulottuvuudet, jotka teoreettisesti esitetään usein toisensa poissulkevina, esiintyvätkin Suomessa toimivien työyhteisösovittelijoiden keskuudessa samanaikaisesti, erilaisina painotuksina ja taipumuksina. Vastaavia tuloksia on havaittu myös muissa tutkimuksissa.

Työyhteisösovittelijat eroavat toisistaan suhtautumisessaan sovitteluprosessiin ja esimerkiksi osapuolten itsemääräämisoikeuteen sovittelun aikana. Tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että työyhteisösovittelijat käyttävät itse omista lähestymistavoistaan nimityksiä, jotka eivät täysin kuvasta vaihtelua heidän orientaatioissaan. Omien ennakkokäsitysten sanallistamista pidetään erittäin tärkeänä sovittelutoiminnan eettisyydelle. Toivon, että tässä tutkielmassa tehdyt havainnot kannustavat sovittelijoita tarkastelemaan omia ennakkokäsityksiään sekä suhtautumistaan sovitteluprosessiin kriittisesti ja etsimään erilaisia tapoja sanoittaa sovitteluissa esiintyviä ilmiöitä.

Kanerva Rikanniemi

”Kartoittava tutkimus työyhteisösovittelijoista ja heidän
sovittelua koskevista orientaatioistaan”

Tausta ja tarkoitus
Ruoan aiheuttamat ilmastovaikutukset ovat olleet puheenaiheena jo pitkään, ja aina viimeistään siinä vaiheessa, kun liha otetaan mukaan keskusteluun, nousee monilla tunteet pintaan. Vaikka monet tutkimukset osoittavat, että juuri lihansyönnin vähentäminen olisi yksi tehokkaimpia keinoja ihmiskunnan ympäristötaakan vähentämiseksi, vastustaa moni raivokkaasti ajatusta ruokavalionsa muuttamisesta. Tämänlainen kasvipainotteisen ruokavalion vastustaminen on erityisesti miehille tyypillinen piirre, minkä takia suomalaiset miehet myös syövät naisia runsaasti enemmän lihaa. Tämän takia halusin selvittää tarkemmin, miten juuri runsaasti lihaa kuluttavat nuoret miehet kokevat ilmastokeskustelun vaikuttaneen heidän syömiseensä, ja minkälaisia keinoja he käyttävät oikeuttamaan lihansyöntiään.

Tutkimuksen toteutus
Tutkimuksen aineisto oli peräisin Helsingin Sanomien keväällä 2020 toteuttamasta ruokavalintoja selvittävästä kyselystä. Yli 23 000 vastauksen joukosta rajattiin tutkimusta varten vain ne 25–34-vuotiaat miehet, jotka eivät noudattaneet tai pyrkineet noudattamaan minkäänlaista kasvipainotteista ruokavaliota. Teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla analysoitiin näiden 404 miehen vastauksia avokysymykseen ilmastokeskustelun vaikutuksista heidän syömiseensä.

Tulokset ja johtopäätökset
Tutkimuksen tuloksena muodostui kuusi vastaajien kokemuksia kuvaavaa kategoriaa. Nämä olivat: ilmastoskeptisyys ja välinpitämättömyys; kotimaisuus, lähiruoka ja luomu; eläinperäisten tuotteiden vähentäminen; hinta, laatu ja valmistus; terveys, sekä muut ekologiset valinnat.
Tuloksista voidaan päätellä, että hyvin suuri osa vastaajista suhtautuu epäilevästi väitteisiin ruoan – ja varsinkin lihan – aiheuttamista ilmastovaikutuksista, ja ilmaisevat turhautuneisuutta koko ruokaan liittyvää ilmastokeskustelua kohtaan. Toisia taas ilmastokeskustelu ei kiinnostanut lainkaan. Tavallisia olivat myös virheelliset tai parhaimmillaankin harhaanjohtavat käsitykset ruoan ilmastovaikutuksista, kuten että suurin osa päästöistä aiheutuisi kuljetuksesta tai pakkausmateriaalista, tai että kotimaisen lihan tuotanto ei olisi ilmaston kannalta haitallista.
Yleisesti ottaen tutkimuksen kohderyhmä koki lihansyönnin niin normaalina osana arkea, ettei sen syömistä sen enempää tarvinnut oikeuttaa. Päinvastoin kasvissyönti nähtiin poikkeavana ja joskus jopa outona. Tämä lihansyönnin normaalius, yhdistettynä vähäisiin kokemuksiin maukkaasta kasvisruoasta toimivat merkittävänä esteenä kasvispainotteiseen ruokavalioon siirtymiseen. Ne vastaajat, jotka olivat vähentäneet lihansyöntiään, tekivät niin ennen kaikkea ulkoisten tekijöiden, kuten perheenjäsenen ruokavalion tai työpaikkaruokalan kasvisruokatarjoilun takia.

Tutkimuksen merkitys
Tutkimuksen tulosten valossa on selvää, että runsas lihansyönti on tässä kohderyhmässä pitkälti tottumuskysymys. Omia tapoja ja tottumuksia on usein vaikea lähteä itse muuttamaan, jolloin siihen yllyttävä ilmastokeskustelu voi helposti tuntua syytävältä ja turhauttavalta. Lähipiiri ja erilaiset julkiset ruokalat ovat kohderyhmän osalta avainasemassa, sillä ne voivat ensinnäkin esitellä heille maukkaita kasvisruokia, mutta myös murtaa lihan oletusasemaa heidän ruokavaliossaan.

Toni Rautakoski

” ’Tulee korvista muutenki koko ilmastohömppä’ – Nuorten lihaa syövien miesten kokemuksia ilmastokeskustelun vaikutuksista ruokavalioon”

Palaute nähdään tärkeänä osana työelämää. Usein palautteeseen liitetään kannustukset ja kehitysehdotukset sekä hyvään palautteeseen tietyt elementit. Internet ja kirjakaupat ovatkin pullollaan erilaisia enemmän tai vähemmän popularisoituja opuksia, joiden avulla voi oppia antamaan hyvää palautetta ja parantamaan työyhteisön toimivuutta. Usein opaskirjallisuus ja tutkimukset keskittyvät palautteeseen lähinnä johtamisen välineenä. Asiantuntijatyötä tehdään kuitenkin usein tiimeissä ja haasteeksi nousee se, ettei esihenkilö tiedä tarpeeksi hyvin, miten työntekijä on suoriutunut työssään. Tämän takia palautetutkimuksen kentän olisi hyvä laajentua tarkastelemaan työntekijöiden välistä vertaispalautetta ja sen hyötyjä.

Kohti vertaispalautteen ymmärtämistä asiantuntijatiimin arjessa

Sara Touhonen

”Työntekijöiden välinen palaute muutakin kuin kannustuksia ja kehitysehdotuksia – Vertaispalaute osana asiantuntijatiimin arkea”

 

Lapsi on varsin fiksu, mutta hirvittävän temperamenttinen, ”tulinen tuiskahtaja” joka joutuu usein konflikteihin ja kokee lähes poikkeuksetta olevansa se kaltoinkohdeltu. Vanhemmatkin valittavat jatkuvasti, että heidän lastansa kiusataan. Henkilökunnan mielestä kyseessä ei kuitenkaan ole kiusaaminen, koska useinkaan tilanteissa ei ole havaittavissa mitään siihen viittaavaa, vaan pikemminkin muut lapset hieman pelkäävät.

Varhaiskasvatuksessa pohditaan, pitäisikö kutsua varhaiskasvatuksen erityisopettaja arvioimaan mahdollinen tuen tarve, lapsen ongelmakäyttäytymisen taustalla saattaa hyvinkin piillä jotain neurologista tai ongelmia tunne-elämän kehityksessä, mihin hän tarvitsisi tukea.

Toisaalta saatetaan pohtia, voiko käyttäytymisen taustalla olla erilainen kulttuuritausta. Yhteistyö näyttäytyy haasteellisena puolin ja toisin; varhaiskasvatuksen näkemyksen mukaan vanhemmat eivät hyväksy lapsensa väärin käyttäytymistä, kun taas vanhemmat syyttävät ongelmista varhaiskasvatusta, joka heidän näkemyksensä mukaan on ainoa konteksti, missä niitä ilmenee.

Nämä tyypillisesti yksilöön, hänen neurokemiaansa, piirteisiin ja taitoihin kohdistuvat interventiot ja pedagogiikka ovat suomalaisen kasvatuksen ja koulutuksen hienous ja olemmekin saaneet vuosikymmenien ajan nähdä, kuinka koulutusjärjestelmämme on onnistunut tasaamaan kotitaustan merkitystä ja erityisen tuen tarpeisiin on kiinnitetty huomiota ja apua ja tukea on saatavilla suhteellisen hyvin, tai ainakin sen merkitys ymmärretään.

Vaikka jokaiselle lapselle tehtävän yksilöllisen varhaiskasvatussuunnitelman teossakin on siirrytty enemmän ajatteluun, jossa ympäristön merkitystä korostetaan yksilön tavoitteiden saavuttamisessa, tämä ajattelu ei havaintoni  mukaan näy vielä arjen diskursseissa, vaan edelleenkin varhaiskasvattajien puheenparsissa kuulostaa siltä, että lapsi yksilöllisine piirteineen, taitoineen ja haasteineen pyörii hyvin pitkälti tyhjiössä, jossa niin ikään varhaiskasvattajien persoonallisuus ja yksilölliset erot osaamisessa pääsevät helpommin valokeilaan. Vähemmälle huomiolle jäävät vuorovaikutusdynamiikat, yhteinen ilmapiiri ja kulttuuri, puhumattakaan laajemmista, näkymättömissä operoivista ilmiöistä kuten rasismi ja köyhyys.

Hyvä ja kriittinen kysymys kuuluu, miksi varhaiskasvattajan sitten tulisi ymmärtää laajempaa kontekstia pukiessaan lapselle kurahousuja? Eihän hän voi koko maailmaa parantaa, hänen tehtävänsä on auttaa niitä lapsia pärjäämään elämässään, jotka hänen käsiinsä on uskottu, eikä siinä paljoa auta tieto siitä, että rasismia ja köyhyyttä on olemassa.

Vai auttaako? Palataan tähän alun ”tuliseen tuiskahtajaan”, jonka käytöksen syitä on etsitty niin perhetaustoista, kotikulttuurista, kuin neurokemioistakin, jotka kaikki ovat tarkastelun arvoisia näkökulmia.   Repertuaaria olisi hyvinkin syytä laajentaa lähestymällä asiaa niin ikään systeemisesti, jolloin pohdittaisiin kaikkea sitä näkymätöntä, jota tämän lapsen elämässä on mahdollisesti ollut jo ennen varhaiskasvatukseen tuloa ja joka operoi ja kumuloituu kaiken aikaa niissä tilanteissa, joita tyypillisesti tulkitsemme ainoastaan sen valossa mitä sillä hetkellä näemme lasten välillä tapahtuvan, tasa-arvoisen varhaiskasvatuksen nimissä?

Nykyään puhutaan jo jonkin verran esimerkiksi rasismin aiheuttamasta vähemmistöstressistä, joka jää sitä kokemattomalle näkymättömäksi. Vähemmistöstressillä tarkoitetaan syrjinnän kokemuksista tai sen pelosta syntyvää henkistä kuormaa. Tämä ajatus kuitenkin unohtuu arjessa, jossa vähemmistön edustaja saatetaan leimata hankalaksi tai aggressiiviseksi, kun hän ”hermostuu niin herkästi ihan turhista asioista”. Taustalla kuitenkin saattaa vaikuttaa altavastaajan asema, joka on raastanut hänen hermojaan jo iät ajat. Arjen tilanteessa lasta kannustetaan ”ottamaan vähän rennommin” ja viestitään, että hän on liian herkkähipiäinen tai tulistuu liian helposti. Varhaiskasvatuksessa käytössä on esimerkiksi Älä välitä! -kortti, joka on tunnetaito-kortti, minkä avulla lasta autetaan valitsemaan sosiaalisesti hyväksytty reagointitapa tilanteissa, joissa hän menettää tyypillisesti malttinsa.

Älä välitä! -kortti on klassikko ja erittäin toimiva pedagoginen työkalu tunnesäätelyyn, mutta altavastaajan asemassa oleva lapsi ei tällöin välttämättä tule nähdyksi eikä kuulluksi ja hänen mahdolliset epäreiluuden kokemuksensa jäävät piiloon. Sellaiset kokemukset, joiden edessä kuka tahansa neurotyypillinenkin ei-tuen tarpeessa oleva lapsi (ja aikuinen) kenties menettäisi malttinsa.

En millään muotoa tahdo väittää, etteikö meissä ihmisissä ole yksilöllisiä eroja, jotka vaikuttavat ja merkitsevät, tai ettei jokaisen yksilön tulisi saada kaikkea sitä tukea, jota hän tarvitsee, mutta vaihteen vuoksi tässä yksilökeskeisessä ajassa voisi olla terveellistä yhteistuumin kääntää katse niin ikään niihin isoihin, viheliäisiin ongelmiin, jotka pitävät valtaa pintatason ja yksilöiden toiminnan alla. Se olisi sikälikin hienoa, että voisimme vapauttaa itsemme toistemme syyttelemiseltä ja arvostelemiselta ja keskittyä yhdessä ymmärtämään, että yksilöiden ympärillä pyöriminen ei loppu viimein ole kovinkaan tehokas tapa edistää koulutuksellista yhdenvertaisuutta.

Minttu Lindholm

”They need a fulltime prefrontal cortex to walk beside them!” : The need of support and governance in the discourses operating in early childhood education

Målet för studien

Med forskningen ville jag undersöka hur läroböckerna i ämnet livsåskådningskunskap följer läroplansgrundernas riktlinjer. Jag tycker det är viktigt att undersöka läroböckerna, för de alla är  publicerade cirka 10 år sedan. I samhället diskuteras mycket om livsåskådning och hur dess undervisning ska läggas upp, skilt eller i en gemensam form med religionen. Tidigare forskning visar också livsåskådningens stora betydelse som ett läroämne.

Metoder 

Jag har gjort en studie där jag analyserat fyra läroböcker för läroämnet livsåskådningskunskap för årskurserna 1-5. Läroböckerna är alla i serien Mina och Ville och är publicerade mellan år 2007-2013. Jag har också analyserat läroplansgrundernas kompetenser och målen som finns för livsåskådningskunskapen i årskurs 1-6.

Som analysmetod har jag använt innehållsanalysen. Innehållsanalysen är en metod som analyserar olika dokument och texter, så de kan uppfattas bättre. Metoden är en textanalysmetod som söker textens betydelse

 

Resultat och diskussion

Resultaten visade att läroböckerna i livsåskådningskunskapen följer starkt läroplansgrundernas mål och kompetenser. Läroböckerna är byggda på läroplansgrunderna och behandlar flera mål och kompetenser. Fastän läroböckerna fokuserar på läroplansgrundernas innehåll, fattas också en del i innehållet.

Specifikt representationer av olika kroppsuppbyggnader och sexualiteter fattas i läroböckerna. Huvudpersonerna i böckerna är två barn utan funktionsnedsättning, som båda är vita. I bilderna i läroböckerna syns och diskuteras många olika etniciteter, men inget om olika kroppsuppbyggnader eller sexualiteter. Jag tycker detta skulle vara viktigt att lyfta fram, då läroböckerna diskuterar mycket om respekt och hur man ska behandla andra gott, men inget om specifikt kroppsuppbyggnader eller sexualiteter.

Jag upplevde också att det förblev otydligt i vilken ordning man ska använda böckerna. Tre av böckerna hade rekommendationer för vilken årskurs man skulle använda dem, men flera av rekommendationerna var för samma årskurs. Även användningen för läroböckerna kändes oklar. Ifall klassen är åldersblandad, kan det vara svårt att veta hur man ska använda läroböckerna rätt.

I detta fall har läraren en stor roll. Läraren har ett ansvar för undervisningens uppbyggnad och kan i det använda läroböcker som ett stödmaterial.  Läroböckerna har ett starkt fokus på hur man ska behandla andra rätt, och genom detta kan elever lära sig tolerans och respekt.

 

Sofia Lång

Läroböcker i livsåskådningskunskap – en innehållsanalys om ämnets läroböcker

Bakgrund

En komplicerad skolbakgrund kan ha långsiktiga följder för den enskilda individen men också för hela samhället. I Finland har det sedan några decennier tillbaka diskuterats kring de ungas svaga skoltrivsel och negativa attityder gentemot skolgång. Redan under 1970-talet har man funnit att finländska barn hade negativare attityder mot skolan i jämförelse med andra länder. Dessa resultat har upprepats genom åren, vilket också syns i PISA-undersökningarna.

Elever som är oengagerade i skolan och elever som ställer sig negativt till skolan är potentiella skolavhoppare. Som skolavhoppare menas i detta fall de unga som hoppar av grundksolan, inte fortsätter till andra stadiets utbildning efter grundskolan eller unga som avbryter andra stadiets studier redan i ett tidigt skede. Detta kan i sin tur resultera i en negativ utveckling, som enligt flera studier ökar risken till arbetslöshet och ostabilt arbetsliv.

En åtgärd för att motverka skolavhopp är den nya läroplikslalagen. Den 15 december 2020 har Riksdagen antagit den nya läropliktslagen som förlänger läropliktsåldern till 18 år. Den förlängda läropliktsåldern innebär att elever som tar avgångsbetyg från grundskoleutbildningen ska söka sig vidare till en yrkesutbildning eller gymnasieutbildning. Läroplikten har tidigare upphört då personen slutfört grundskoleutbildningen, eller när hen fyllt 17 år. Den förnyade läroplikten kommer att upphöra då personen fyllt 18 år eller då hen slutfört andra stadiet med en examen.

Genomförande

Denna studie antog en kvalitativ ansats med intervjuer som datainsamlingsmetod. Genom intervjuer tog jag reda på vad skolavhoppare upplever vara orsaken till skolavhopp och en bristfällig skolanknytning och hur de anser att skolan kunde ha påverkat deras skolgång mot en mer positiv riktning. Fokuset låg också på vad skolavhoppare anser om den nya läropliktslagen och hur informanterna anser att den kunde ha påverkat deras liv. I studien deltog sex informanter varav alla hade en skolbakgrund innehållande olovlig frånvaro i grundskolan och skolavhopp.  Materialet analyserades genom en innehållsanalys.

 Resultat och diskussion

Resultatet visar att skolavhoppare hade upplevt prestationsångest, svaga relationer med lärare, bristande stöd från hemmet, enformig undervisning, orättvisa i skolan, svåra kompisförhållanden och avsaknad av framtidstankar som vägande orsaker till skolavhopp. Samtliga informanter upplevde att de inte visste vad deras styrkor var och att de inte hade framtidsdrömmar gällande yrkesväg.

Samtliga deltagare i studien ansåg att stöd till att hitta sina styrkor, en gemenskap i skolan, bra relation till lärare och en positiv syn till lärandet hade hjälpt dem i deras skolgång. Avhandlingen lyfter fram vikten av att stöda styrkor och prata om framtiden med eleverna redan långt före den gemensamma ansökan. Enligt avhandlingens resultat kunde utveckling av lärarrollen, lärarens personlighet, empatiförmåga och även användning av humor i undervisningen fungera som ett hjälpmedel till att minska skolavhopp.

Studien visar att attityden gentemot den nya läroplikslagen var främst bra, men några av informanterna ansåg att den inte hade gjort en förändring i deras liv om inte stödresurserna i grundskolan hade ändrats märkbart. Den förlängda läropliktsåldern ska inte ses som enbart en skyldighet för ungdomarna, utan även som ett delat ansvar med kommuner och skolor att se till att alla får förutsättningar att klara sig så långt som till examen. Informanterna i denna studie visade en oro över att skyldigheten inte kan göra en förändring, men att ökade stödåtgärder och en bättre atmosfär i skolan kan stöda lagändringens syfte. Ingen ska lämnas vind för våg efter grundskolan.

 

Denise Rannankari

Upplevda orsaker till svag skolanknytning och uteblivna utbildningsval

Taustaa

Osa opettajista kokee seksuaalikasvatuksen opettamisen hankalaksi. Yksi seksuaalikasvatuksen sisällöistä, joka koetaan hankalana ovat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt. Lisäksi oppikirjoissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä käsitellään melko vähän, esimerkiksi erillisessä tietolaatikossa yhden kirjan kappaleen ohessa. Viime vuosina on julkaistu useita lasten kuvakirjoja, joissa esiintyy esimerkiksi sateenkaariperheitä ja sukupuolivähemmistöjä. Lasten kuvakirjoja luetaan koulussa paljon, joten halusin selvittää, voiko hyödyntää koulun seksuaalikasvatuksessa ja erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä käsiteltäessä. Tutkielmani aineistoksi valikoitui neljä suomalaista perheaiheista lasten kuvakirjaa, joissa esiintyi seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjä.

Seksuaalikasvatus

Seksuaalikasvatus antaa lapsille tietoja, taitoja ja opettaa positiivisia arvoja, joiden avulla on mahdollisuus oppia tuntemaan ja ymmärtämään omaa seksuaalisuuttaan. Seksuaalikasvatuksen tulisi olla tarjota lapsille oikeaa tietoa seksuaalisuudesta lapsen ikätason huomioiden. Lisäksi seksuaalikasvatuksen tulisi olla normikriittistä, eli kyseenalaistaa yhteiskunnassa vallitsevia seksuaalisuuteen liittyviä normeja, joista hyvänä esimerkkinä toimivat sukupuoliroolit. Kaikille oppilaille ei riitä, että heille tarjotaan tietoa seksuaalisuudesta, vaan he kaipaavat seksuaalikasvatusta, joka herättää heissä tunteita ja esimerkiksi samaistumisen kokemuksia. Väestöliitto on kehittänyt alakouluun hyvin sopivan pienten lasten seksuaalikasvatuksen kehotunnekasvatuksen, joka koostuu kahdeksasta aiheesta: keho ja kehitys; tunteet; läheisyys, hyvä olo ja itsetunto; ympäristö ja muut ihmiset; hyvinvointi ja terveys; lisääntyminen; normit ja tavat sekä oikeudet.

Tulokset

Lasten kuvakirjoja voidaan hyödyntää sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä seksuaalikasvatuksen näkökulmasta käsiteltäessä kolmella eri tavalla. Niistä on mahdollista löytää lapsen ikätasolle sopivaa tietoa seksuaali- ja sukupuoli vähemmistöistä. Lisäksi kirjat tarjoavat mahdollisuuden normikriittiseen tarkasteluun, esimerkiksi siitä, millaisia perheiden oletetaan olevan tai millä tavoin sukupuoliroolit vaikuttavat lasten elämään. Kirjojen avulla on myös mahdollista tarjota seksuaalikasvatusta, joka vetoaa niihin oppilaisiin, jotka kaipaavat oppimisensa tueksi tunneohjaavuutta. Kirjojen avulla voi esimerkiksi samaistua sateenkaariperheen lapsen asemaan. Kehotunnekasvatuksen aiheista kuutta on mahdollista käsitellä valitsemieni lasten kuvakirjojen avulla. Nämä sisällöt ovat: keho ja kehitys; tunteet; läheisyys, hyvä olo ja itsetunto; ympäristö ja muut ihmiset; lisääntyminen sekä oikeudet.

 

Alakoulun seksuaalikasvatusta on tutkittu hyvin vähän ja suomalaisen koulun seksuaalikasvatuksesta on viime vuosilta ylipäänsä hyvin vähän tutkimustietoa. Minusta alakoulun seksuaalikasvatusta tulisi tutkia oppikirjojen näkökulmasta, mutta olisi tärkeää tutkia myös erilaisia seksuaalikasvatuksen tueksi kehitettyjä ja materiaaleja sekä selvittää opettajien seksuaalikasvatukseen liittyviä käsityksiä ja taitoja.

 

Meri Rantala

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt lasten kuvakirjoissa: lastenkirja seksuaalikasvatuksen tukena