Tekijä: graduparaati

Johdanto

Koronaviruksen synnyttämä poikkeusaika ja arkea koskevat isot linjaukset, kuten liikkumisen rajoittaminen ja lähiopetuksen keskeytyminen ovat vaikuttaneet korkeakouluopiskelijoiden elämään rajusti.  Tutut arkirutiinit ja säännöllisesti toistuvat arjen toiminnot, kuten lähiopetuksen ja opiskelijaruokailun puute ovat saattaneet luoda haasteita ruokailun suunnitteluun ja valmistamiseen. Päivittäisestä ruokailusta vastaaminen edellyttää ruoanvalmistustaitoja ja kykyä arvioida ruoan terveellisyyttä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarjota tutkimustietoa korkeakouluopiskelijoiden ruokailutottumuksista ja kokemuksista poikkeusajan terveyttä edistävästä ruokailusta ja siitä, miten korkeakouluopiskelijat ovat kokeneet omien resurssiensa riittävyyden terveyttä edistävän ruokailun järjestämisessä poikkeusaikana. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä ovat ravitsemukseen, ruokailutottumuksiin ja arjenhallintaan liittyvät tutkimukset, joita sovelletaan kotitalouspedagogiikan alalla.

Korkeakouluopiskelijoiden ruokailutottumuksia ja ruoanvalintaa on tutkittu ennen poikkeusaikaa paljon. Poikkeusaikojen vaikutuksia ruokavalintoihin löytyy myös jonkin verran, mutta näitä yhdistävää tutkimusta ei ole. Korkeakouluopiskelijoiden ruokailutottumusten tutkiminen kotitaloustieteen ja opettajankoulutukseen liittyvän tutkimuksen näkökulmasta tarjoaa uutta ja hedelmällistä tietoa ruokatutkimuksen monitieteisellä kentällä.

Aineisto ja menetelmät

Tämän tutkimuksen aineisto kerättiin syvähaastattelemalla viittä korkeakouluopiskelijaa. Haastatteluihin osallistui viisi 23–28-vuotiasta naispuolista korkeakouluopiskelijaa eri yliopistoista. Syvähaastattelut toteutettiin maaliskuussa 2021 Teams-sovelluksella, koska vallitsevan poikkeusajan vuoksi kasvokkain toteutettavat kohtaamiset eivät olleet mahdollisia. Syvähaastattelun avulla onnistuin saamaan syvempää tietoa haastateltavien ruokavaliosta ja kokemuksista kuin strukturoidulla haastattelulla tai määrällisellä tutkimuksella.  Litteroitu tutkimusaineisto analysoitiin teemoittelulla. Tulosten neljä teemaa koskivat opiskelijoiden resursseja terveyttä edistävän ruokailun järjestämisessä, ruokailua hyvinvoinnin tuottajana, ruokailua sosiaalisena yhdessäolona ja ruokailua poikkeusajan tuomissa haasteissa. Tutkielmani tuo esiin näkökulmia, joissa yhdistyy aikaisemmat tutkimustulokset ja haastateltavien esiin nostamat hyvinvoinnin kokemukset, ruokailuun liittyvät haasteet ja ruokailuun liittyvä sosiaalisuus.

Tulokset ja pohdinta

Tutkimustulosten pohjalta oli selvää, että poikkeusaikana haastateltavien kokemukset ruokailutottumuksista olivat hyviä ja huonoja. Uudenlainen arki ja arkirytmit ovat mahdollistaneet sen, että haastateltavat ovat pystyneet muokkaamaan omia ruokailutottumuksiaan terveellisempään suuntaan. Ympäristötekijät olivat estäneet ja vähentäneet opiskelijoiden liikkumista, jolloin kotona on ollut enemmän aikaa panostaa omaan ruokailuun. Tulosten mukaan etenkin ateriarytmin koettiin parantuneen etäopiskelupäivien ansiosta, kun välipalat olivat tulleet osaksi arkea ja napostelut yliopistolla olivat vähentyneet.

Uudenlainen arkirytmi ja ruoanvalmistuksen koettu kuormittavuus muodostui haasteeksi opiskelijoiden arkisessa toiminnassa. Ravitsevan ruokailun järjestäminen poikkeusaikana oli vaatinut aiempaa enemmän resursseja, kuten ruoanvalmistustaitoja, kykyjä uudenlaisen arjen rytmittämisessä ja motivaatiota sekä halua valmistaa terveyttä edistäviä aterioita. Opiskelijat kokivat ruoanvalmistustaitonsa riittäviksi, mutta etenkin lounasruokailun järjestämisen ja lounaan ravitsemuksellisen laadun säilyttäminen koettiin kyvyistä huolimatta suureeksi haasteeksi. Jatkuvaa ruoanvalmistamista, aikatauluttamista ja suunnittelua kuvattiin kuormittavaksi, aikaa vieväksi ja stressaavaksi. Tämä on vaikuttanut opiskelijoiden ruokailutottumuksiin epäterveellisesti. Tulosten mukaan poikkeusolojen tarjoama uudenlainen arki ja sen tuomat haasteet vaikuttavat horjuttavan tavanomaista arjenhallintaa, kuten päivittäisten aterioiden järjestämistä.

Tutkimuksen mukaan haastateltavat kokivat kaipuuta edulliseen ja ravitsevaksi koettuun opiskelijaravintolaan etenkin ateriarytmin säilymisen ja sosiaalisten vuorovaikutustilanteiden vuoksi. Mielestäni koronan tuomaan poikkeusaikaan pitäisi pyrkiä luomaan keinoja, joilla opiskelijat saisivat motivaatiota panostaa etenkin lounasruokailun laatuun ja ateriarytmiin. Näen, että erilaisilla instituutioilla, kuten oppilaitoksilla olisi mahdollisuutta viestiä terveellisestä ravitsemuksesta ja luoda sosiaalisia ruokailutapahtumia poikkeusaikaan jatkuvasti kehittyvän teknologian avulla. Myös opiskelijaruokailun saatavuudessa olisi kehitettävää, jotta monipuoliseksi ja ravitsevaksi koettu opiskelijaruokailu edistäisi opiskelijoiden hyvinvointia sekä taloudellista tilannetta koko opiskelijaelämän aikana erilaisista tilanteista huolimatta. Olisiko jatkuvasti yleistyvät kotiinkuljetuspalvelut yksi mahdollisuus kehittää niin opiskelija- kuin työpaikkaruokailujen saatavuutta?

-Janette Järvinen

Taustaa

ADHD on yksi yleisimmistä lapsuuden psykiatrisista häiriöistä. Sitä on tutkittu myös koulutuksen ja kasvatuksen kontekstissa melko paljon, mutta se, miten opettajat ymmärtävät ADHD-diagnoosin ja minkälaista kuvaa he puheissaan tuottavat ADHD-diagnosoiduista lapsista, on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Tutkielman tarkoitus

Tutkielmani tarkoituksena on selvittää minkälaisia merkityksiä opettajat ADHD-diagnoosille luovat ja minkälaista kuvaa opettajat ADHD-diagnosoiduista lapsista tuottavat. Puhetapojen tutkiminen on tärkeää, koska opettajilla ja heidän puhetavoillaan voi olla joko positiivinen tai negatiivinen vaikutus diagnosoitujen lasten hyvinvointiin ja oppimiseen.

Menetelmät

Tutkielmani aineiston olen hankkinut e-lomakkeen kautta, johon on vastannut 70 varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa työskentelevää opettajaa. Vastaajilta vaadittiin, että he ovat muodollisesti päteviä tehtäväänsä. Lomakkeeseen vastaajat löytyivät sosiaalisen median kautta. Lomake muodostui avoimista kysymyksistä, joiden vastauksia analysoin diskurssianalyysin keinoin.

Tulokset

Opettajien puheissa diagnoosi näyttäytyi pääosin tarpeellisena ja hyvänä asiana. Diagnoosia kuvattiin lapsen etuna ja oikeutena. Diagnoosin esitettiin auttavan lasta itseään ja muita ihmisiä ymmärtämään mistä erilaisuus johtuu. Diagnoosin tehtäväksi muodostui myös selittää ympäristölle lapsen häiritsevää ja epäsosiaalista käytöstä. Diagnoosi nähtiin myös välineenä saada tukitoimia varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen. Lisäksi diagnoosi mahdollistaa lääkehoidon, jonka opettajat näkivät kokemustensa perusteella parantavan lapsen elämänlaatua.

Opettajat esittivät myös diagnoosin haittapuolia lapsen elämään. Opettajien mukaan ADHD-diagnosoitu lapsi saattaa kokea leimautuvansa diagnoosin myötä, koska ADHD-diagnoosin kautta lapsi altistuu erilaisille ennakko-oletuksille. Opettajat myös pohtivat sitä, että onko normaaliuden rajat yhteiskunnassamme turhan suppeat ja onko diagnoosi ylipäätään tarpeellinen.

ADHD-diagnosoitua lasta opettajat kuvasivat lasta pääasiassa haasteiden ja ongelmien kautta. Lapsen ja lapsen käyttäytymisen kuvattiin olevan haaste niin lapselle itselleen kuin hänen ympäristölleen. Diagnosoitu lapsi eroaa opettajien mukaan selkeästi muista lapsista ja eron tekee lapsen kokemat erilaiset haasteet. Lapsen nähtiin tarvitsevan vahvasti sekä pedagogista että rakenteellista tukea varhaiskasvatuksessa ja koulussa. ADHD-diagnosoidun lapsen mahdollisia vahvuuksia ei tuotu kirjoituksissa esille.

Tutkielman merkitys

Opettajien antamat merkitykset ja kuvaukset antoivat tietoa siitä, miten opettajat näkevät ja ymmärtävät ADHD-diagnoosin ja ADHD-diagnosoidut lapset. Puhetavat kertoivat myös osaltaan opettajien tietämyksen tasosta. Opettajien käyttämän kielen tutkiminen on tärkeää, koska kieli ei ainoastaan kuvaa todellisuutta, vaan myös luo sitä. Käyttämällämme kielellä on vaikutus siihen, miten ADHD ja ADHD-diagnosoidut lapset ymmärretään jatkossa. Toivon tämän tutkielman herättävän opettajia pohtimaan omia puhetapojaan ja diagnoosille annettujen merkitysten alkuperää ja seurauksia.

 

Krista Forss

ADHD-diagnosoidut lapset opettajien puheessa

Tutkimuksen tausta

Suomessa vankilahenkilökunnan työnantajana toimii Rikosseuraamuslaitos, joka vastaa vankeusrangaistusten ja yhteiskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta. Risellä työskentelee 2600 ihmistä ja vankilahenkilökuntaa toimii kahdessakymmenessäkuudessa vankilassa muun muassa vartijoina, valvojina, ohjaajina ja sosiaalityöntekijöinä. Rikosseuraamuslaitoksen yhteiskunnallisten tehtävien lisäksi se asettaa työnantajana tavoitteekseen “mielekäs työ, motivoitunut ja hyvinvoiva henkilöstö”. Tämä tavoite saavutetaan esimerkiksi tarjoamalla työntekijöille mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhönsä ja kehittää sitä. Oman työnsä kehittäminen työyhteisössä heijastaa kehittämistoimijuutta, eli kyvykkyyttä ja tapaa uudistaa, muovata ja muokata omaa työtänsä.

Yleisen ja aikuiskasvatustieteen pro gradu -tutkielmani tavoitteena oli kuvata, millaista suomalaisen vankilahenkilökunnan kehittämistoimijuus oli muutospajaprosessin aikana, erityisesti ensimmäisissä ja viidensissä pajoissa. Tämä tutkimus tehtiin toimeksiantona Työterveyslaitokselle osana ARTO-hanketta (2018–2020). ARTO-hankkeen tarkoituksena oli tutkia, kuinka kokeilujen osallistavalla arvioinnilla uudistetaan toimintaa ja synnytetään kehittämistoimijuutta.

Menetelmät

Toteutin tutkimuksen laadullisin menetelmin. Aineiston sain valmiina Työterveyslaitokselta. Työterveyslaitos ja Rikosseuraamuslaitos toteuttivat vuosina 2013–2016 Toimivat lähityökäytännöt -hankkeen, jossa kolmen eri suomalaisen vankilan työntekijät pääsivät kehittämään omia lähityökäytänteittään muutospajamenetelmässä. Aineisto koostui näiden vankiloiden ensimmäisien ja viidensien pajojen keskusteluista, jotka nauhoitettiin pajojen aikana. Aineiston analyysissa käytin sisällönanalyysia ja analyysin apuna käytin Atlas.ti -ohjelmaa.

Tulokset ja pohdinta

Tutkimus lisäsi tietoa kehittämistoimijuuden muodoista ja niiden ilmentymisestä muutospajamenetelmässä. Tutkimus osoitti, että muutospajamenetelmä on toimiva työn kehittämisinterventio, sillä pajoissa ilmeni monia eri kehittämistoimijuuden muotoja. Vankilahenkilökunta ilmensi puhetavoissaan seitsemää erilaista kehittämistoimijuuden muotoa: vastustavaa, kritisoivaa, selvittävää, tekoihin sitoutuvaa, toimia toteuttavaa ja ongelmaan pureutuvaa. Näistä kuusi ensimmäistä olivat aikaisemmasta tutkimuksesta tunnistetut muodot, mutta ongelmaan pureutuva oli oma löydökseni. Ongelmaan pureutuvaa kehittämistoimijuutta ei aikaisemmista tutkimuksista ole tunnistettu, mutta se osoittautui vankiloiden muutospajaprosesseissa olevan tärkeä muoto. Ongelmaan pureutuva kehittämistoimijuus osoittautui lähityökäytäntöjen kehittämisprosesseissa välttämättömäksi, sillä se nosti esille konkretian kautta, miksi muutoksia tarvitaan. Tulevaisuuden tutkimuksissa tulisi lähteä tutkimaan kehittämistoimijuutta aineistolähtöisesti, sillä kehittämistoimijuuden muotoja voi olla olemassa lisää.

Kaikki kehittämistoimijuuden muodot esiintyivät viidensissä pajoissa, mutta tekoihin sitoutuvaa ja toimia toteuttavaa ei esiintynyt ensimmäisissä pajoissa. Eniten vankilahenkilökunta ilmensi kritisoivaa kehittämistoimijuutta, ja vähiten toimia toteuttavaa.

Tulokset näyttävät, miten kehittämistoimijuus ilmenee muutospajaprosessien alussa ja lopussa. Kehittävässä työntutkimuksessa voidaan tässä tutkimuksessa saatuja tuloksia käyttää vertailukohtana tai evidenssinä kehittämistoimijuuden muotojen esiintymisestä ja ilmentymisestä muutospajaprosessin alku- ja loppuvaiheissa. Tuloksia tarkastellessa on huomioitava kuitenkin se, että tarkastelussa olivat muutospajaprosessien analyysi- ja arviointivaihe eli alku ja loppu, eivätkä tulokset kerro koko muutospajaprosessista. Jos samasta aiheesta ja aineistosta halutaan tehdä jatkotutkimuksia, tulisi tutkimus rajata kokeilu- ja suunnitteluvaiheeseen eli toisiin, kolmansiin ja neljänsiin lähityöpajoihin, jolloin kehittämistoimijuuden ilmenemisestä vankilahenkilökunnan muutospajaprosessin eri vaiheissa saisi rikkaamman kuvan.

Miila Vesio

Vankilahenkilökunnan kehittämistoimijuus  kehittämisinterventiossa – Kehittämistoimijuuden muodot ja niiden ilmentyminen muutospajamenetelmässä

Taustaa

Työelämä ja työnteon tavat ovat kehittyneet yhdessä tieto- ja viestintäteknologian kehityksen myötä. Työ ei ole enää sidottu aikaan ja paikkaan vaan työtä voidaan organisoida eri tavoin ajan ja paikan joustaessa. Mobiili työ on viestintäteknologian mahdollistamaa työtä, jossa työtä tehdään eri paikoissa työnantajan tarjoaman pääasiallisen työpaikan ulkopuolella. Suomi on mobiilin työn kärkimaita ja työtä pääasiallisen työpaikan ulkopuolella tekee edes silloin tällöin jo yli puolet palkansaajista.

Mobiiliin työhön on aiemmissa tutkimuksissa pystytty liittää tietyt vaatimukset ja voimavarat. Työn vaatimuksilla tarkoitetaan työn fyysisiä, psyykkisiä, sosiaalisia tai organisatorisia puolia, jotka vaativat työn tekijältä ponnisteluja suoriutua työstään. Työn voimavaroilla taas tarkoitetaan niitä työn puolia, jotka auttavat suoriutumaan työstä. Työn vaatimuksilla ja voimavaroilla on yhteys työn imuun ja työuupumukseen. Työuupumus voidaan nähdä tietynlaisena vastakohtana työn imulle, jossa työntekijän voidaan kuvata olevan positiivisesti sitoutunut omaan työtehtäväänsä. Työn imu kuvaa myös sellaista työntekijän tilaa, jota voidaan luonnehtia sanoilla tarmokkuus, omistautuminen ja uppoutuminen. Työn imu ei siis ole pelkkä hetkellinen kokemus, vaan laajalle levinnyt pysyvämpi tila.

Tutkimuksen toteutus ja tulokset

Tämä case-tutkimus pyrkii nostamaan esille työn vaatimuksia ja voimavaroja sekä työn imun mahdollistumista mobiilissa työssä terveysteknologia-alalla. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena terveysteknologia-alalla. Tutkimuksen haastateltavat olivat kaikki saman terveysteknologia-alan yrityksen työntekijöitä, jotka tekevät mobiilia työtä. Kaikilla haastateltavilla oli mobiilista työstä useamman vuoden kokemus. Aineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastatteluilla ja yhteensä haastatteluja suoritettiin kahdeksan kappaletta.

Tutkimuksen mukaan mobiiliin työhön terveysteknologia-alalla liittyy vaatimuksia ja voimavaroja, jotka ovat samassa linjassa aiempien mobiilin työn tutkimuksien kanssa sekä alalle spesifejä tekijöitä. Tämän tutkimuksen mukaan terveysteknologia-alalla työn merkityksellisyys, hyvät asiakassuhteet, luottamus, selkeät tavoitteet sekä työn autonomia korostuivat työn voimavaroina. Työn vaatimuksia olivat huonot työskentelyolosuhteet, työajan joustaminen, työn yksinäisyys, vähäinen palaute, asiakastiloissa koettu sosiaalinen paine, matkustaminen, välittynyt viestintä, työn vaihtelevuus sekä työssä vaadittu kielitaito.  Osa työn vaatimuksista, kuten työn ja työaikojen vaihtelevuus, koettiin myös työn voimavarana.  Työn imu mahdollistui tutkimuksen mukaan fyysisesti parhaiten asiakastiloissa ja asiakkaan luona koettiin erityistä tarmokkuutta ja työhön uppoutumista. Työ terveydenhoitoalalla koettiin merkitykselliseksi ja siitä oltiin myös ylpeitä.

 

Ada Halsas

Mobiili työ terveysteknologia-alalla

Case-tutkimus mobiilin työn vaatimuksista, voimavaroista ja työn imusta

 

Johdanto

Yksilöllinen ihanteellinen elämänkulku näyttäytyi vielä jonkin aikaa sitten hyvinkin lineaarisena. Lapsuudessa siirryttiin ensimmäistä kertaa muodolliseen koulutukseen, tämän jälkeen työelämään ja lopulta eläkkeelle – myös oppimisen nähtiin keskittyvän vain formaalin koulutuksen sisältöihin. Nykyään oppimista toivotaan kuitenkin esiintyvän pitkin yksilön elämänkaarta, epävirallisissa sekä virallisissa konteksteissa. Elämä näyttäytyykin nykyään kulkevan useita rinnakkaisia polkuja, jotka voivat olla sävyltään hyvinkin katkonaisia. Myöskään ennakointi tulevaisuudesta ei ole enää yhtä yksinkertaista vaan näyttäytyy yhä epävarmemmalta. Tällaisessa jatkuvassa muutoksessa mukana pysyminen edellyttää Euroopan unionin mukaisesti jatkuvasti uuden oppimista.

Tutkimuksen toteutus ja kuvaus

Tämän tutkimuksen tutkimustehtävänä oli kuvata, minkälaisiin teemoihin elinikäisellä oppimisella pyritään vastaamaan Euroopan unionin poliittisissa asiakirjoissa. Lisäksi keskityttiin siihen, miten elinikäinen oppiminen tuottaa käsitystä ’’normaalista’’ poliittisten diskurssien kautta. Millaista ihannetta tai normaaliutta se rakentaa ja miten elinikäinen oppiminen yksilöä subjektivoi? Lopuksi tutkimuksessa tuotiin esille elinikäiseen oppimiseen liittyviä oletuksia sekä niitä hiljaisuuksia, jotka jätetään Euroopan unionin elinikäisen oppimisen poliittisissa teksteissä problematisoimatta tai kyseenalaistamatta.

Tutkimusaineisto kerättiin Euroopan unionin oikeudellisten asiakirjojen virallisesta tietokannasta, EUR-lex:sta. Aineisto koostui kuudesta merkittävästä Euroopan unionin elinikäistä oppimista koskevasta asiakirjasta vuosilta 2005-2020. Aineistoa analysoitiin Carol Bacchin ‘’What’s problem represented to be’’, lyhyemmin WPR-menetelmän avulla. WPR-menetelmän mukaisesti tietynlaisen politiikan painottaminen sisältää aina samalla sisäänrakennetun oletuksen ongelmasta, johon kyseisellä politiikalla nähdään olevan löydettävissä ratkaisu. Nojauduin tässä tutkimuksessa lisäksi poststrukturalistiseen diskurssiteoreettiseen ajatteluun sekä Michel Foucaultin hallinnalisuuden käsityksiin elinikäisen oppimisen kontekstissa.

Tutkimuksen tulokset

Tutkimuksen tulosten perusteella pystyttiin todeta, että elinikäisen oppimisen lähtökohdat ovat yhä enenevissä määrin talouden, kilpailukyvyn sekä kasvun diskursseissa. Elinikäinen oppiminen nähtiin ratkaisuna erityisesti kilpailukyvyn ja kasvun, yhteiskunnan jatkuvaan muutoksen sekä sosiaalisen osallisuuden kysymyksiin. Ihanteellista elinikäistä oppijaa taas rakennettiin erityisesti avaintaitopuheella yrittäjämäiseksi ja vastuu oppimisesta oli tutkimuksen mukaan yhä enemmän yksilöllä itsellään. Näiden tulosten lisäksi voitiin todeta, että elinikäisen oppimisen politiikka pikemminkin sulkee ulkopuolelle kuin huomioi inklusiivisesti eri taustoista tulevat yksilöt.

Essi Mäkelä

Elinikäisen oppimisen representaatiot, hiljaisuudet ja subjektit Euroopan unionin poliittisissa asiakirjoissa

Tutkimuksen tausta

Matematiikan oppitunneilla on usein haasteena saada oppilaiden matemaattinen ajattelu näkyväksi ja kuuluvaksi. Tyypillisesti oppilaiden matematiikan tehtävän ratkaisut sisältävät laskulausekkeen, laskutoimituksen ja tuloksen. Tällainen ratkaisutapa on niukka, yksikäsitteinen ja persoonaton.  Tällöin opettajan saattaa olla hankalaa päästä sisälle oppilaan ajattelumalliin ja siten ratkaisussa eteenpäin auttaminen voi olla haastavaa. Oppilaan ajattelu ei pääse myöskään kuulluksi tai näkyväksi tavanomaisesti laskettaessa, päässälaskuissa, välinetyöskentelyssä tai ongelmanratkaisupohdinnoissa, ellei oppilaalle anneta mahdollisuutta ilmaista ajatteluaan suullisesti, kirjallisesti tai piirtämällä ratkaisuvaiheita.  Näiden seikkojen takia matematiikan kielentäminen ja siihen ohjaaminen on olennaista matematiikan opetuksessa.

Matematiikan kielentämisellä tarkoitetaan matemaattisen ajattelun ilmaisemista,  yleensä joko suullisesti tai kirjallisesti. Olen käyttänyt tutkielmani teoriataustana Joutsenlahden ja Rättyän (2015) matematiikan neljän kielen mallia, jonka mukaan oppilas voi ilmaista matemaattista ajatteluaan luonnollisella kielellä, symbolikielellä, kuviokielellä tai taktiilisella toiminnan kielellä. Matematiikan kielten monipuolinen käyttö rikastuttaa oppilaan matemaattista ajattelua ja samalla auttaa tuomaan ajattelua muille näkyväksi.

Tutkielmani tarjoituksena olikin selvittää, mitä matematiikan kieliä opettajat painottavat matematiikan opetuksessaan ja miten he ohjaavat oppilaita kielentämään matematiikan oppitunneilla. Lisäksi selvitin, mitä kieliä oppikirjat ohjasivat oppilaita käyttämään ja miten oppikirjat tukivat opettajaa oppilaiden kielentämiseen ohjaamisessa. Aihetta oli tärkeää tutkia siksi, että tiedämme jatkossa miten oppilaiden matemaattisen ajattelun kehittymistä voidaan tukea.

Tutkimuksen toteutus ja tulokset

Tutkielmani lähestymistapa oli laadullinen sisältäen määrällistä analyysia, kvantifiointia. Tutkielmani aineistona oli kahdeksan videoitua kuudennen luokan matematiikan oppituntia. Lisäksi tarkastelin kyseisillä oppitunneilla käytettyjä matematiikan oppikirjoja. Aineistoa on analysoitu käyttäen sosiosemiotiikan analyysia sekä kvantifiointia.

Analyysini osoitti, että matematiikan oppitunnit olivat melko opettajajohtoisia. Opettajat olivat luokan edessä ja ohjasivat opetusta suullisesti, esittäen oppilaille yksinkertaisia kysymyksiä, joihin oppilaat vastasivat yksiselitteisesti ja täsmällisesti. Pääasiassa kysymykset ohjasivat oppilaita käyttämään luonnollista kieltä tai liikkumaan symbolikielestä luonnolliseen kieleen. Opettajat käyttivät opetuksessaan luonnollista kieltä eniten, mutta melko monipuolisesti liikkuivat myös muiden kielten välillä. Tunneilla käsiteltävä matematiikan aihe kuitenkin vaikutti siihen, mitä kieliä opettajat ohjasivat oppilaita käyttämään sekä mitä kieliä he itse käyttivät. Luokassa opetus tapahtui suurimmaksi osin yhteisenä keskusteluna, mutta lähes kaikki opettajat käyttivät myös pari- ja ryhmäkeskustelua kielentämiseen ohjaamisen työtapana.

Jokaisella oppitunnilla oppilaat tekivät kirjan tehtäviä. Oppikirjojen tehtävien tekstin tulkinnan osuudet sisälsivät luonnollista kieltä, symbolikieltä ja kuviokieltä. Kuviokieltä kuitenkin esiintyä vähemmän ja lähinnä geometrian sisältöjen yhteydessä. Tekstin tuottamisen osuuksia eli niitä osuuksia, joissa oppilas tuottaa matemaattista tekstiä, hallitsi symbolikieli yhtä lukua lukuunottamatta. Suurin osa oppikirjojen tehtävistä ohjasi oppilaita käyttämään pelkästään symbolikieltä tehtävien ratkaisuissa.  Opettaja ohjasi suullista kielentämistä ja oppikirja kirjallista kielentämistä. Käytännössä opettajat ja oppikirjat ohjasivat oppilaita  käyttämään vain luonnollista kieltä tai symbolikieltä.  Kuitenkin käsiteltävä aihe vaikutti siihen, mitä kieliä sekä opettaja että oppikirja ohjasivat oppilaita käyttämään.

Tutkielmani tulosten mukaan oppilaita voitaisiin ohjata kielentämään matematiikkaa monipuolisemmin. Tulosteni avulla voidaankin löytää niitä aukkoja opetuksessa, joita voitaisiin vielä kehittää niin, että opettajat ja oppikirjat pystyisivät tukemaan paremmin oppilaan matemaattisen ajattelun kehittymistä. Jatkossa olisi mielenkiintoista esimerkiksi tutkia sähköisten materiaalien ja digitaalisten sovellusten vaikutusta oppilaiden matematiikan kielentämiseen.

Enni Halonen

”Eli jos haluat tänne nimittäjäksi kakskymmentä, millä kerrot?” – Opettaja ja matematiikan oppikirja ohjaamassa oppilaan matematiikan kielentämistä

 

 

Sukupuoli näyttäytyy elämässämme varsin itsestään selvänä seikkana, joka läpäisee yhteiskunnan ja kulttuurin kaikki tasot. Käsitykset oletetuista naisten ja miesten välisistä eroista ja sukupuolen mukaisista rooleista muodostuvat jo varhain lapsuudessa. Lapsia ohjataan sukupuolen mukaiseen käyttäytymiseen monilla tavoin sekä tiedostaen että tiedostamatta. Varhaiskasvatus on yksi instituutio, jossa toistetaan ja uusinnetaan yhteiskunnassa vallitsevia arvoja ja käsityksiä. Päiväkodin arkea ja käytäntöjä sukupuolen näkökulmasta tarkastelevissa tutkimuksissa on tuotu esiin, että lasten biologisen sukupuolen oletetaan ilmentävän tyttöjen ja poikien kiinnostuksen kohteita, ja että tyttöihin ja poikiin kohdistetaan sukupuolittuneita odotuksia. Tutkielmassani tarkastelin sukupuolen rakentumista päiväkodin arjessa. Olin kiinnostunut siitä, minkälaisia käsityksiä päiväkodin kasvattajilla on sukupuolesta ja minkälaisia olemisen ja toimimisen mahdollisuuksia nämä käsitykset mahdollistavat eri tavoin sukupuolitetuille lapsille päiväkodin arjessa. Tutkielmani teoreettiset ja metodologiset lähtökohdat pohjautuvat feministisiin, jälkistrukturalistisiin teoretisointeihin, joissa kielen ei ajatella heijastavan jo olemassa olevaa todellisuutta vaan luovan ja tuottavan sitä.

Aineiston tutkielmaani tuotin eräässä keski-uusimaalaisessa päiväkodissa etnografisia menetelmiä hyödyntäen. Seurasin yhden ryhmän toimintaa kuuden päivän ajan videoiden ja havainnoiden. Tämän lisäksi haastattelin ryhmässä työskenteleviä aikuisia. Haastatteluja toteutui kaksi ja ne toteutettiin ryhmähaastatteluina. Analysoin aineiston diskursiivista lukutapaa hyödyntäen.

Tutkimuksessani tuli esiin, että sukupuolen jäsennykset päiväkodissa kietoutuivat toisaalta sukupuolen biologisuuden ja toisaalta sosiaalisen sukupuolen ympärille erontekojen kautta. Sukupuolta tuotetaan päiväkodissa toiminnan sukupuolittuneissa järjestyksissä sekä liittämällä tyttöihin ja poikiin toisistaan sukupuolen perusteella poikkeavia ominaisuuksia ja oletuksia. Biologinen ja kaksijakoinen sukupuolikäsitys ja siitä seuraavat normatiiviset odotukset ja oletukset tyttöjä ja poikia kohtaan mahdollistavat tytöille ja pojille sukupuolen mukaan eriytyneet toimintamahdollisuudet päiväkodin arjessa.

 

Raisa Kangas

Sukupuolen rakentuminen päiväkodin arjessa

 

Oppimisen ilo on melko vähän tutkittu aihe varhaiskasvatuksen kontekstissa. Kuitenkin se on monille tuttu käsite ja mainitaan varhaiskasvatuksen toimintaa ohjaavissa asiakirjoissa, varhaiskasvatussuunnitelman ja esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Siten sen pedagogista toteuttamista edellytetään varhaiskasvatuksen opettajilta ja henkilöstöltä.

Oppimisen ilo on olennainen osa lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja siten se on myös yksi tärkeä elementti, kun arvioidaan varhaiskasvatuksen laatua. Tämän vuoksi olisikin tärkeää tehdä näkyväksi varhaiskasvatuksen asiakirjoissa määriteltyjä tavoitteita, jotta varhaiskasvatuksen henkilöstö voi suunnitella ja toteuttaa pedagogiikkaa niiden mukaisesti.

Oppimisen ilon teoriataustaa

Oppimisen ilo on kompleksinen tutkimuskohde. Tutkimuksen kuvaamiseksi sopii hyvin palapeli, jossa teoreettisen viitekehyksen eri palaset kuvaavat oppimisen iloa eri tulokulmista ja muodostavat lopulta kokonaiskuvan. Tämän tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat oppiminen sosiokulttuurisesta näkökulmasta, ilon tunteen filosofiset ja emotionaaliset ulottuvuudet sekä varhaisen tiedekasvatuksen konteksti.

Sosiokulttuurisen oppimisteorian mukaisesti optimaalisin osaaminen on mahdollista saavuttaa vuorovaikutuksessa syntyneiden tietojen ja toimintamallien avulla. Myös ilon kokemukseen voidaan liittää ihmisen sisältä kumpuava elinvoimaisuus, joka syntyy, kun ihminen joutuu ponnistelemaan tavoitteidensa eteen. Nämä molemmat elementit näkyvät varhaisen tiedekasvatuksen pedagogiikassa ja siksi se onkin hyvä konteksti oppimisen ilon tutkimukseen.

Miten oppimisen iloa voi tutkia?

Tämän tutkimuksen tarkoituksena ei ole määritellä oppimisen iloa, vaan ennemminkin lähestyä ilmiötä tulkitsemisen ja ymmärtämisen kautta. Tavoitteena on selvittää, millä tavalla lapset ilmaisevat oppimisen iloa ja millaisena se näyttäytyy lasten toiminnassa. Tavoitteenani on lisäksi tarkastella erityisesti, miten vuorovaikutus välittyy oppimisen ilon hetkissä.

Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena ja sen aineistona käytettiin ”Monilukutaitoa opitaan ilolla” -kehittämisohjelman tiedekasvatustyöpajojen videomateriaalia. Tutkimuksen aineisto on kerätty kolmesta suomalaisesta esikouluryhmästä. Tutkimuksen aineistonkeruu toteutettiin havainnoimalla videotallenteita ja aineiston analyysi tehtiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä.

Millaista oppimisen ilo on?

Oppimisen ilo näkyi aineistossa verbaalisesti ja toiminnallisesti, ja näistä verbaalisia ilmauksia oli selkeästi enemmän. Verbaalisissa ilmauksissa oppimisen ilo näkyi esimerkiksi onnistumisen sanoittamisena ja huudahduksina. Toiminnallisissa ilmauksissa oppimisen ilo näkyi kehon liikkeinä. Oppimisen ilon hetkissä korostui lasten hakeutuminen vuorovaikutukseen muiden lasten ja aikuisten kanssa ja siten oppimisen ilon kokemuksen jakaminen.

Oppimisen ilon hetket näyttäytyivät ohimenevinä ja lyhyinä hetkinä lasten toiminnan lomassa. Oppimisen ilon eri ilmaukset näkyivät joskus yksittäisinä, mutta usein ne näyttäytyivät yhdessä ja limittäin, ja oppimisen ilon hetkessä saattoi olla näkyvissä niin verbaalinen, toiminnallinen kuin vuorovaikutuksellinenkin elementti. Eniten oppimisen ilon hetkiä näkyi sellaisissa tuokioissa, joissa lapset saivat vapaasti tehdä tutkimuksia yksin tai parin kanssa ja silloin aikuisen rooli oppimisympäristön luojana korostui.

Oppimisen ilon vaikuttavuus

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on nostaa oppimisen ilo näkyväksi, tutkimalla millä tavalla lapset ilmaisevat oppimisen iloa ja millaisena ilmiönä se näyttäytyy. Tutkimuksesta saadun tiedon avulla varhaiskasvatuksessa voidaan oppia tunnistamaan oppimisen ilon merkkejä. Oppimisen ilon näkyväksi tekemisellä voidaan oppia havaitsemaan, millaisin keinoin oppimisen ilon hetkiä voitaisiin lisätä ja näiden pedagogisten menetelmien avulla tukea lasten oppimista ja kasvattaa oppimismotivaatiota.

Oppimisen ilon ilmaukset ovat tutkimusaineistoni mukaan usein verbaalisia, joten oppimisympäristössä tulisi siten olla mahdollisuus sanoittaa oppimisen iloa ääneen ja nauraa tai huudahtaa ilon hetkellä, sekä tärkeää olisi myös saada jakaa iloa muiden kanssa. Varhaiskasvatuksessa voidaan luoda hyvä pohja oppimisen ilolle, osaksi elämän mittaista oppimisen polkua. Oppimisen ilon ymmärtäminen ilmiönä antaa työkaluja toteuttaa lasten luontaista tapaa oppia, sillä oppimisen ilolle tulee antaa vapaus näkyä ja kuulua.

 

Johanna Liekola

Oppimisen ilo näkyväksi – esikoululaisten oppimisen ilon ilmeneminen tiedekasvatuksen kontekstissa

Johdanto

Tutkielman tavoitteena oli tarkastella nuorten aikuisten motivaatiota ja hyvinvointia työelämässä. Kontekstina toimi siirtymä opinnoista työelämään, joka on tärkeä mutta haasteellinen elämänvaihe nuorille aikuisille. He joutuvat jättämään taakseen jossain määrin ennustettavan ja turvallisen opiskeluympäristön ja sopeutumaan usein epävarmalta tuntuvaan työelämään, jossa on löydettävä oma paikkansa osaamisen ja kiinnostuksen avulla. Työpaikan löydyttyä nuorilta työntekijöiltä odotetaan jatkuvaa uuden oppimista ja kehittymistä, ja myös työelämään liittyvät muutokset edellyttävät osaamisen kehittämistä ja uusiin tilanteisiin mukautumista. Monet työuran aloittamiseen ja ylipäätään nuorten aikuisten elämään liittyvät samanaikaiset kehitystehtävät ja muutokset, kuten uuteen organisaatioon sopeutuminen, uuden työn opettelu ja mahdollisen perheen perustaminen voivat johtaa toisilla työuupumukseen ja toisilla taas työn imun kokemiseen.

Teoriataustaa ja tutkimuskysymykset

Työntekijöiden motivaatiota tarkasteltiin tavoiteorientaatioiden  näkökulmasta, joilla tarkoitetaan yksilöllisiä ja toistuvien kokemusten kautta yleistyneitä tapoja suhtautua suoritustilanteisiin ja suosia tietynlaisia tavoitteita. Työntekijä voi siis suhtautua työntekoon esimerkiksi oppimis-, suoritus- tai välttämishakuisesti, usein työntekoon liittyy monia yhtäaikaisia suuntautumistapoja. Tavoiteorientaatioteorian ajatellaan pystyvän selittämään sitä, miksi jotkut mukautuvat työelämän muutoksiin paremmin kuin toiset. Erilaiset tavat suhtautua suoritustilanteisiin ovat myös olennainen huomioon otettava seikka nykypäivän työelämässä ja organisaatioissa.

Työhyvinvointia tarkasteltiin työuupumuksen ja työn imun kautta. Työuupumus koostuu väsymyksestä, riittämättömyydestä ja kyynisyydestä, ja työn imu sen sijaan tarmokkuudesta, uppoutumisesta ja omistautumisesta. Opiskelukontekstissa on havaittu yhteyksiä tavoiteorientaatioiden ja hyvinvoinnin välillä, joten aihetta on mielekästä tutkia myös työelämän näkökulmasta. Esimerkiksi oppimisorientoituneisuus on usein ollut yhteydessä vähäiseen uupumukseen ja korkeaan intoon, kun taas välttämisorientoituneisuuteen on tyypillisesti liittynyt etenkin kyynisyyden ja riittämättömyyden tunteita sekä vähäisempää intoa opiskelua tai työtä kohtaan. Tutkimuskysymyksinä olivat, minkälaisia tavoiteorientaatioprofiileja voidaan löytää työntekijöiden joukosta, sekä miten eri tavoiteorientaatioprofiileihin kuuluvat työntekijät eroavat työuupumuksen ja työn imun kokemisen suhteen.

Aineisto ja menetelmät

Tutkielman aineisto oli osa FinEdu-tutkimushankkeessa syksyllä 2016 ja keväällä 2017 kerättyä dataa. Tutkittavat (n = 535) olivat 28–30-vuotiaita uransa alkuvaiheessa olevia työntekijöitä ja he vastasivat kyselylomakkeeseen, jossa oli tavoiteorientaatioita, työuupumusta ja työn imua mittaavat mittarit. Tutkielmassa hyödynnettiin henkilösuuntautunutta lähestymistapaa, joten tutkittavat jaettiin ensin klusterianalyysin avulla tavoiteorientaatioprofiileihin. Profiilien välisiä eroja työuupumuksen ja työn imun suhteen tarkasteltiin yksisuuntaisen varianssianalyysin avulla.

Tulokset ja pohdinta

Aineistosta tunnistettiin neljä tavoiteorientaatioprofiilia: oppimisorientoituneet, menestysorientoituneet, sitoutumattomat ja irrottautuneet. Oppimisorientoituneet korostivat ennen kaikkea oppimista työnteossa ja he kokivat melko paljon työn imua ja vähäistä työuupumusta. Menestysorientoituneet painottivat työssään samanaikaisesti uuden oppimista ja hyvin suoriutumista ja he kokivat niin ikään melko korkeaa työn imua, mutta he olivat oppimisorientoituneita uupuneempia. Sitoutumattomilla ja irrottautuneilla ei korostunut selkeästi niin oppimis-, suoritus- tai välttämisorientaatiotkaan, joten heitä voisi kuvailla melko passiiviseksi ja jollain tavalla tylsistyneiksi työntekijöiksi. Sitoutumattomat olivat kuitenkin hiukan oppimis- ja suoritushakuisempia kuin irrottautuneet. Heidän työn imun tasonsa oli oppimis- ja menestysorientoituneisiin verrattuna matalampi ja sitoutumattomat kokivat erityisesti riittämättömyyttä ja kyynisyyttä, kun taas irrottautuneiden uupumus oli keskitasoa. Kokonaisuudessaan kuitenkin työntekijät kokivat enemmän työn imua kuin työuupumusta.

Tuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi, kun halutaan tukea työntekijöitä henkilökohtaisten tavoitteiden asettamisessa, kehittää työympäristöä ja -tehtäviä tai edistää työhyvinvointia. Esimerkiksi oppimisen tavoitteluun kannattaisi tutkielman tulosten ja aiemman tutkimuksen perusteella panostaa työpaikalla, sillä se on yhteydessä parempaan työhyvinvointiin ja myös edistää työelämään sopeutumista ja jatkuvaa osaamisen kehittämistä. Tavoiteorientaatioiden huomioonottaminen voi myös auttaa esimerkiksi esihenkilöitä ymmärtämään, millaisia eri asioita työntekijät tavoittelevat ja miten heitä voisi tukea henkilökohtaisten tavoitteiden asettamisessa ja työhyvinvoinnin ylläpitämisessä.

 

Oona Mannonen
Nuorten aikuisten tavoiteorientaatiot ja hyvinvointi työelämässä

Lähtökohta ja tavoitteet

Lapset viettävät paljon aikaa varhaiskasvatuksessa, joten varhaiskasvatuksen toiminnan laadulla on merkitystä. Laadukkaan varhaiskasvatuksen avulla lapset oppivat tarvittavia taitoja, luovat sosiaalisia suhteita ja pääsevät osaksi yhteisöä. Päiväkodin johtajan rooli laadukkaan varhaiskasvatuksen toteutumisessa on tärkeä. Päiväkodin johtajan vastuulla on huolehtia, että hänen johtamassaan varhaiskasvatusyksikössä toteutetaan tavoitteellista ja laadukasta toimintaa. On tärkeää tutkia johtajuuden ja varhaiskasvatuksen laadun yhteyttä, jotta ymmärretään, mihin asioihin varhaiskasvatuksessa johtajuus on yhteydessä. Kun on selvitetty johtajuuden yhteys varhaiskasvatuksen laatuun, voidaan tarvittavia asioita kehittää ja täten parantaa varhaiskasvatuksen laatua.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten päiväkodin johtajien johtajuus on yhteydessä varhaiskasvatuksen laatuun. Johtajuuden lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin varhaiskasvatuksen laadun tasoa.

 Tutkimuksen toteutus

Tutkimuksessa selvitettiin johtajuuden yhteyttä varhaiskasvatuksen laatuun varhaiskasvatuksen henkilöstön (N = 14) ja vanhempien (N = 36) näkökulmasta. Tutkimus toteutettiin määrällisenä. Tutkimusaineisto kerättiin yhdeltä Helsingin varhaiskasvatusalueelta sähköisten kyselylomakkeiden avulla. Henkilöstölle ja vanhemmille oli hieman erilaiset kyselylomakkeet, jotka käsittelivät varhaiskasvatuksen laatua ja johtajuutta. Vanhempien ja henkilöstön kyselylomakkeista luotiin kahdeksan kategoriaa, joihin kyselylomakkeiden väittämät oli luokiteltu. Seitsemän luoduista kategorioista käsitteli varhaiskasvatuksen laatua ja yksi johtajuutta. Henkilöstön ja vanhempien kokemusta varhaiskasvatuksen laadusta tutkittiin kuvailevilla analyyseilla. Henkilöstön ja vanhempien käsityksiä johtajuuden yhteydestä heidän käsityksiinsä varhaiskasvatuksen laadusta tutkittiin tarkastelemalla korrelaatioita.

Tutkimuksen tulokset ja merkitys

Henkilöstö ja vanhemmat arvioivat varhaiskasvatuksen laadun hyvin myönteisesti. Henkilöstö ja vanhemmat olivat arvioineet, että lapsen varhaiskasvatussuunnitelman laatiminen toteutui erittäin hyvin sekä lapsen kasvua, opetusta ja hoitoa koskevat asiat oli sovittu yhdessä. Lisäksi henkilöstö koki, että erityisen hyvin varhaiskasvatuksessa tuettiin lasten kielen kehitystä, matematiikan oppimista ja tutustuttiin luontoon sekä lähiympäristöön. Vanhemmat olivat antaneet myös korkeat arviot sille, että lapsi nautti varhaiskasvatuksessa järjestettävästä musiikillisesta, kuvataiteellisesta, sanallisesta, kehollisesta sekä käsityöllisestä toiminnasta. Tulosten perusteella varhaiskasvatuksen laatu koettiin hyvänä, mutta henkilöstöllä erottui kuitenkin kaksi kategoriaa, joille oli annettu keskimääräistä heikommat arviot. Henkilöstö koki, että hieman kehittämistä kaipaisi varhaiskasvatuksen toimintaympäristö, toimintaympäristön turvallisuus, henkilöstön ammattitaito, osaaminen ja varhaiskasvatuspaikan viestintä.

Tulosten perusteella päiväkodin johtajien johtajuus oli yhteydessä varhaiskasvatuksen toimintaympäristön laadukkuuteen ja sen turvallisuuteen. Laadukas johtajuus oli myös yhteydessä henkilöstön ammattitaitoon, osaamiseen ja varhaiskasvatuspaikan viestintään. Pienin yhteys johtajuudella oli varhaiskasvatuksessa järjestettävän toiminnan kanssa. Laadukas johtajuus oli eniten yhteydessä niiden asioiden kanssa, joiden henkilöstö oli kokenut kaipaavan kehittämistä. Tutkimustulosten perusteella varhaiskasvatuksen laatua voidaan parantaa laadukkaalla johtajuudella. Johtajuuden ja varhaiskasvatuksen toimintaympäristön välinen yhteys saattaa johtua siitä, että johtajuuden ollessa laadukasta varhaiskasvatuksessa kiinnitetään enemmän huomioita toimintaympäristön monipuolisuuteen ja laadukkuuteen. Lisäksi johtajuuden ja henkilöstön ammattitaidon välinen yhteys voi selittyä sillä, että hyvät johtajat saavat todennäköisemmin töihin ammattitaitoista henkilökuntaa sekä he käyttävät aikaansa henkilöstön osaamisen kehittämiselle. Päiväkodin johtajien tulisi tiedostaa, että omilla johtamistavoillaan he voivat mahdollisesti vaikuttaa varhaiskasvatuksen laatuun. Tutkimuksen tuloksia voi hyödyntää esimerkiksi johtajille tarjottavassa täydennyskoulutuksessa. Tutkimuksessa henkilöstön vastauksista suurin osa oli varhaiskasvatuksen opettajien vastauksia, joten tutkimusta tulisi tehdä enemmän myös varhaiskasvatuksen lastenhoitajien näkökulmasta.

 

Eerika Hovio

Johtajuuden yhteys varhaiskasvatuksen laatuun