Tutkielmablogi – Avhandlingblogg

Hemläxor hör till vardagen i de flesta skolor. De väcker känslor och frågan om deras nytta har debatterats. Den begränsade forskningen på området ger motstridiga signaler om hemläxors nytta. Läroplanen i Finland kräver inte att hemläxor används i undervisningen. Det är alltså läraren som avgör om, hur och hurdana hemläxor eleverna skall få. Matematik är ett ämne där hemläxor är i utbredd användning. Det är således intressant att utreda hur lärare tänker kring hemläxor i just matematik och hur de anvisade hemläxorna relaterar till den (social)konstruktivistiska syn på lärande som är framträdande i läroplanen. Syftet med min pro gradu -avhandling var att ta reda på hurdana hemläxor i matematik klasslärare anvisar och hur de argumenterar antingen för eller emot hemläxor i matematikundervisningen. Fokus var på effekter som utvecklar matematiska kunskaper. Även klasslärarnas syn vad gäller vikten av föräldrars engagemang i elevernas läxläsning i läroämnet matematik undersöktes.

För att besvara forskningsfrågorna skickades en enkät till klasslärare i tre svenskspråkiga skolor i huvudstadsregionen. Enkäten innehöll både flervalsfrågor och öppna frågor. 19 klasslärare besvarade den. Svaren har analyserats både kvantitativt och kvalitativt. Metodansatsen var deduktiv.

Vad kom jag då fram till i studien? Studien visade att de deltagande klasslärarna har ett i hög grad socialkonstruktivistiskt synsätt på lärande. Detta syns ändå inte i någon stor utsträckning i den typen av hemläxor som de i matematik använder sig av. Vad gäller utformningen av hemläxorna ligger fokus hos klasslärarna på repetitiva mekaniska räkneuppgifter som skall göras på egen hand. T.ex. problemlösningsuppgifter använder de mycket mer begränsat även om många har en tro på att problemlösningsuppgifter vid sidan om repetitionsuppgifter stöder matematikinlärning. De hemuppgifter lärarna angav sig ge kräver inte i någon stor utsträckning att de görs just utanför skoltid vilket kan leda till frågan huruvida hemläxor används för att tiden i skolan inte räcker till. Merparten av de deltagande klasslärarna motiverade användningen av hemläxor i matematikundervisningen just med att eleverna skall repetera. Största delen av klasslärarna ansåg att det är viktigt med en vuxens hjälp med hemläxorna. Trots att ett av undervisningens främsta uppdrag enligt läroplanen är att främja jämlikhet reflekterade enbart tre lärare kring risken av att föräldraengagemang kan leda till ojämlikhet. Hänvisning till läxklubb var det botemedlet som oftast nämndes mot avsaknad av läxläsningsstöd hemma. De flesta klasslärare visade en oproblematisk inställning till användningen av hemläxor som undervisningsmetod i matematik.

Jessica Lindqvist

Pro Gradu: Är det bara häxor som ger läxor? Klasslärares syn på hemläxor i matematikundervisningen

Tutkimustehtävä

Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää päiväkodin johtajien näkemyksiä varhaiskasvatuksen opettajan tiimin pedagogisesta johtajuudesta. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin, miten päiväkodin johtajat tukevat sekä mahdollistavat varhaiskasvatuksen opettajan toimimista tiimin pedagogisena johtajana ja millaisia mahdollisuuksia sekä haasteita siihen heidän mukaansa liittyy. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostui pedagogisen johtajuuden kuvaamisesta varhaiskasvatuksen kontekstissa. Viitekehys tarkentui myös kartoittamalla valmentavaa johtamista, moniammatillista tiimityöskentelyä ja varhaiskasvatuksen opettajan työnkuvaa sekä työtehtäviä.

Tutkimus on kvalitatiivinen haastattelututkimus, joka perustuu sisällönanalyysiin. Haastattelut toteutettiin ryhmähaastatteluina. Yhteensä ryhmiä oli neljä ja haastateltavia kaksitoista. Haastateltavat olivat osa EduLeaders-hankkeen tutkimus- ja arviointikokonaisuutta. Hankkeessa tutkitaan ja arvioidaan kasvatus- ja opetusalan johtajuuden perusopintoja sekä kehitetään tämän tiedon pohjalta kyseisiä opintoja ja aineopintoja.

Tutkimuksen tulokset ja niiden hyödyntäminen

Tämän tutkimuksen aineiston perusteella vaikuttaa siltä, että varhaiskasvatuksen opettaja toimii tiimin pedagogisena johtajana, mikä näkyy muun muassa hänen työnkuvassaan. Päiväkodin johtajat tukivat varhaiskasvatuksen opettajan tiimin pedagogista johtajuutta muun muassa valmentavan johtamisen keinoin. Haasteina vastaajat näkivät opettajapulan ja siihen liittyen etenkin pätevien varhaiskasvatuksen opettajien puutteen sekä toimintakulttuurin muutokseen liittyvät seikat.

Varhaiskasvatuksen opettajan tiimin pedagoginen johtajuus on tällä hetkellä hyvin ajankohtainen aihe varhaiskasvatuksen kentällä eikä sitä ole vielä tutkittu kovinkaan runsaasti. Uskon, että tutkimukseni avulla voidaan selkeyttää varhaiskasvatuksen opettajien asemaa ja heidän työtehtäviään sekä myös kehittää koko varhaiskasvatusta alana. Luulen, että tutkimukseni tukee myös varhaiskasvatuksen pedagogisen johtajuuden merkityksen sekä sen arvon tunnustamista.

Jatkotutkimuksen aiheet

Päiväkodin johtajalta vaaditaan jatkossa ylempää korkeakoulututkintoa, joten saattaisi olla mielenkiintoista tarkastella, millaisia näkemyksiä ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneilla päiväkodin johtajilla on suhteessa muun tutkinnon suorittaneisiin johtajiin, joihin kuuluvat esimerkiksi alemman korkeakoulututkinnon suorittaneet kasvatustieteen kandidaatit ja sosionomit sekä opistotasoisen tutkinnon suorittaneet päiväkodin johtajat.

Emmi Kallioniemi
Päiväkodin johtajien näkemyksiä varhaiskasvatuksen opettajan tiimin pedagogisesta johtajuudesta

Maailmassamme korostuu nykyään voimakkaasti erilaiset konfliktit, uhat ja haasteet. Myös koulun tulisi valmistaa lapsia tällaisessa maailmassa elämiseen. Tarvittavia valmiuksia olisi mielestäni luja usko valoisaan tulevaisuuteen, hyvyyteen, yhdessä tekemiseen ja vaikuttamisen mahdollisuuksiin. Viime aikoina positiivinen psykologia ja positiivinen pedagogiikka ovatkin kasvattaneet suosiotaan. Yksi positiivisen pedagogiikan osa-alue on luonteenvahvuuskasvatus, jonka avulla oppilaat yritetään saada huomaamaan ja hyödyntämään omia vahvuuksiaan.

Olin mukana eräässä hankkeessa, jossa opettajat olivat saaneet koulutuksen vahvuuksien opettamiseen alakoulussa. Kävin tapaamassa näitä opettajia ja heidän luokkiaan. Halusin tuoda esiin oppilaiden kokemuksia ja ajatuksia tällaisesta vahvuuskasvatuksesta ja luonteenvahvuuksien merkityksestä. Tutkimukseni tavoitteena oli siis kuvata vahvuusopetukseen osallistuneiden oppilaiden käsityksiä vahvuuksista.

Aineistonkeruussa sovelsin vertaishaastattelun periaatteita, eli laitoin oppilaat haastattelemaan toinen toisiaan. He saivat valmistautua tilanteeseen keksimällä itse haastattelukysymyksiä toisilleen, ja sen jälkeen he toteuttivat haastattelun itsenäisesti ja videoivat sen. Näin pyrin saamaan oppilaiden oman äänen mahdollisimman hyvin kuuluviin.

Tutkimustuloksina sain valtavasti erilaisia ajatuksia vahvuuksista ja vahvuusopetuksesta. Oppilaat olivat kykeneviä hyvin monipuoliseen ja syvälliseen pohdintaan. Muodostin oppilaiden käsityksistä kategorioita, joihin ryhmittelin niitä jäsentääkseni suurta vastausmäärää. Merkittävä tulos oli, että oppilaiden oli vaikeaa ajatella vahvuuksia koulukontekstin ulkopuolelta. Merkittävä osa oppilaista puhui vahvuuksista osaamisena kouluaineissa. Toisaalta moni myös mainitsi luonteenvahvuuksia, kuten rohkeus, sinnikkyys ja luovuus. Oppilailla oli hyvin yhdenmukainen käsitys siitä, että luonteenvahvuuksien tunnistaminen, käyttäminen ja opettaminen on tärkeää. He esittivät laajan kirjon erilaisia perusteita teeman merkittävyydelle.

Uusin opetussuunnitelma korostaa vahvuuksien merkitystä ja esillä pitämistä. Opettajille ei kuitenkaan juuri tarjota konkreettisia välineitä, miten vahvuuksia voisi tuoda koululuokkaan. On tärkeää tietää, että myös oppilaat näkevät teeman niin merkittävänä. Ehkä oppilaatkin voisi ottaa aktiivisemmin mukaan suunnitteluun, kun heillä kerran on niin paljon sanottavaa ja asia koskee kuitenkin heitä itseään. Oppilaiden omasta motivaatiosta voisi olla hyvä lähteä rakentamaan opetuksen suunnittelua. Tutkimukseen osallistuneiden oppilaiden asenteet ja monipuoliset näkökulmat osoittavat, että on hedelmällistä tarjota ääni myös oppilaille. Vahvuusteemaa olisi tärkeää tutkia erilaisissa yhteyksissä ja ympäristöissä. Myös yhteiskunnalliseen keskusteluun tulisi saada tutkimusperustaisia käsityksiä eri tahoilta.

Iida-Lotta Lammela
“Jos ei nää niitä vahvuuksia niin sä voit missata paljon niinku ihmisestä.” – Vahvuusopetukseen osallistuneiden kuudesluokkalaisten käsityksiä vahvuuksista.

Mistä puhutaan? Vanhemmuudesta on keskusteltu paljon sosiaalisessa mediassa ja uutisointi aiheesta on lisääntynyt viime vuosina. Runsain määrin on noussut esiin vanhemmuuden haasteet, väsyminen, tuen puute ja uupuminen. Lohduttavaa kuitenkin on, että positiivisetkin uutisoinnit ovat lisääntyneet. Muun muassa lastenpsykiatri Jukka Mäkelä (2019) Ylen uutisessa korostaa sitä, kuinka vanhemmuudessa voi tietää onnistuneensa yhden asian perusteella. Tämä on yksinkertaisuudessaan vanhemman ja lapsen välinen yhteys. On ensiarvoisen tärkeää, että lapsi luottaa ja jakaa koettua maailmaansa vanhemmilleen.

Tavoite. Tutkimukseni tavoitteena oli kartoittaa vanhempien kokemia huolenaiheita omassa ja lastensa käyttäytymisessä. Tavoitteena oli myös arvioida, millä tavalla vanhempien ja lasten temperamentti on yhteydessä arjen haasteisiin. Tutkimuksessa selvitettiin myös, millaisia kohtauspisteitä ja yhteyksiä vanhemman ja lapsen temperamentin välillä löytyi. Tavoitteena oli tuottaa tietoa temperamentin merkityksestä ja luoda ymmärrystä käyttäytymisen takana olevasta temperamentista. Tutkimuksessa käytetty aineisto oli peräisin Helsingin yliopistossa kehitetystä Silmu parenting -alustasta. Silmu Parenting -palvelun tarkoituksena on tarjota lapsiperheille tieteellisesti todistettua ja luotettavaa tutkimustietoa lapsen kokonaisvaltaisesta kehityksestä. Palvelu tarjoaa vanhemmille mahdollisuuden saada tukea pikkulapsiperheen arjen haasteisiin.

Tuloksia ja johtopäätöksiä. Vanhempien kokemat huolenaiheet lastensa käyttäytymisessä liittyivät rauhattomuuteen, pukeutumiseen, sosiaalisiin tilanteisiin, aggressiiviseen käytökseen, tottelemattomuuteen ja uhmaan, huolestuneisuuteen, huomiohakuisuuteen, ruokailutilanteisiin, nukkumaanmenoon, siirtymiin, impulsiivisuuteen ja kärsimättömyyteen sekä vanhempien kohdalla oman hillinnän hallintaan. Tutkimuksessa vanhemmilla oli temperamenttipiirteenään enemmän kielteistä tunneilmaisua kuin lapsillaan. Kohtauspisteitä tarkasteltaessa saatiin tarkempaa tietoa vanhemman ja lapsen välisten temperamenttien kohtaamisesta. Tulosten mukaan vanhempien ja lasten samankaltaiset temperamentit saattavat aiheuttaa arjen haasteita yhtä lailla kuin erisuuntaiset temperamentit. Vanhemman kielteinen tunneilmaisu lisäsi koettua negatiivisuutta useassa arjen haasteessa. Sekä vanhemmilla että lapsilla nousivat korkeiksi tekijöiksi arjen haasteissa epämukavuuden tunne, turhautuminen ja surumielisyys. Lapsilla nousivat erityisesti esiin temperamenttipiirteinä korkea impulsiivisuus, aktiivisuus ja alhainen reaktioiden ehkäisy. Vanhemmilla oli paljon aistiherkkyyttä ja he kokivat näin ollen haasteet herkästi arjessaan. Kun vanhemmalla oli sekä korkea kielteinen tunneilmaisu että aistiherkkyys näytti siltä, että resilienssi sietää lapsen impulsseja ja nopeaa reaktiivisuutta aiheutti vanhemmassa nopeasti ahdistusta, epämukavuutta, surumielisyyttä ja turhautumista. Vanhemmuudella on merkittävä rooli lapsen temperamentin muovautumisessa. Lapsen temperamentin haavoittuvuuden takia on erityisen tärkeää huomioida vanhemmuuden tukemisessa temperamentin merkityksen ymmärtäminen.

Tiia Hongisto
Temperamentti käyttäytymisen takana – Vanhemman ja lapsen temperamenttien kohtaamisia pikkulapsiperheiden arjen haasteissa

Olin pitkään työskennellyt erityisluokanopettajan ja työssäni tutustuin opettajaan, jolla oli koira luokassa osana päivittäistä opetustoimintaa. Kiinnostuin, voisinko minäkin tuoda koiran luokkaan ja mitä se edellyttää. Kävi ilmi, että se edellytti paljon, lupahakemuksia, koulutusta, suunnittelua ja ymmärrystä koira-avusteisesta pedagogiikasta ja lisäksi toimintaan soveltuvan koiran.

Tutkimukseni teoria osuudessani selvennän eläinavusteista toimintaa ja koira-avusteista pedagogiikkaa koulun oppimisympäristössä. Eläinavusteinen toiminta on pitkään ollut terapeuttien työvälineenä ja koira on eläinterapeuttina hevosten rinnalla laajasti tunnettu. Koira-avusteinen pedagogiikka Suomessa on uusi aluevaltaus. Koiran läsnäolo rauhoittaa ja helpottaa vuorovaikutusta sekä auttaa opetustyössä koiranohjaajaa motivoiden ja palkiten oppilasta. Mediassa koulukoira toiminta on laajasti esillä. Lähes joka viikko uutisoidaan eri mediakanavissa uutisia aiheesta. Koulukoirat istuvat oppilaan vieressä kuunnellen kiinnostuneena oppilaan lukemaa tarinaa, koulukoira vie tärkeät matematiikan tehtävät laukussa oppilaalle, koulukoira on mukana metsäretkellä ja tehtävän jälkeen sitä saa harjata ja silittää. Tutkimukseni osoitti koulukoiran tuovan koulun oppimisympäristöön lisää kouluviihtyvyyttä.

Koulukoirat ja koiranohjaajat

Koulukoiria on koiramme lehden 2019/12 mukaan lähemmäs 200. Kuitenkin Koirat kasvatus- ja kuntoutustyön tukena ry:n soveltuvuuskokeen ja työnäytön suorittaneita koirakoita on vain 33 kappaletta työssä kouluissa koulutettujen ohjaajien kanssa. Koira-avusteista pedagogiikka pyritään saamaan koulutuksen ja ohjeistuksen piiriin. Opetushallituksen asettama työryhmä antaa asiasta lausunnon huhtikuussa 2020. Tutkimukseni käsittelee koulutuksen käyneiden koiraohjaajien näkemyksiä koira-avusteisesta pedagogiikasta. Vastaajia oli 14 kpl. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää miten heidän saama koulutus hyödynsi heitä sekä miten he toteuttivat koira-avusteista toimintaa omassa työssään. Tutkimuksessa oli mukana kouluavustajia, luokanopettajia, erityisopettajia ja toisen asteen opettajia. Tutkimuksessa kartoitettiin koulutettujen koiranohjaajien näkemyksiä koulutuksen hyödyistä käytännön työhön. Tutkittavat olivat kaikki käyneet kymmenen opintopisteen opinnot koira-avusteisen pedagogiikan toteuttamiseen koulun oppimisympäristössä.

Koiranohjaajien näkemyksiä

Kaikilla tutkimukseen osallistuneilla oli keskimääräistä pitempi koirakokemus ja sen lisäksi heillä oli paljon tietoa ja ymmärrystä koirakoulutuksesta. Tutkimukseen osallistuneet kokivat koulutuksesta saadun teoriatiedon erittäin tärkeäksi ja sen lisäksi he kokivat verkostoitumisen hyödylliseksi käytännön työhön. Tulos ei yllätä, onhan kysymyksessä opetustoimen henkilöstöä, heitä kiinnostaa tieto ja sen jakaminen. Haasteena he kokivat käytännön harjoittelun vähyyden. Käytännön harjoittelun ja teoreettisen tiedon suhde opetussuunnitelmissa on aikamme ongelma. Mikä riittää ja mikä on liian vähän? Tutkimuksen valossa näytti, että eläinavusteinen työ kouluissa työllistää koiraohjaajia enemmän kuin opetustyö keskimäärin, työn organisointia elävän eläimen kanssa haastaa ja vaatii hyvää suunnittelua.

Työssään tutkittavat käyttivät koira-avusteista pedagogiikkaa hyvin monipuolisesti. Koira oli mukana niin yksilöohjauksessa kuin ryhmätyöskentelyssä. Koira-avusteinen opetus toimi motivaattorina, keskittymistä edistävänä osapuolena, innostajana, osallistajana ja palkintona. Opetustyössä koiran mahdollisuudet nähtiin laajasti ja erityisopettaja kokivat koiratoiminnan kuntouttavana työkaluna osana erityispedagogiikkaa. Tutkimukseen osallistuneet koiranohjaajat kokivat koiran tuovan iloa ja innostusta opetusryhmiin ja tukea yksittäiselle oppilaalle.

Tulevaisuuden utopiaa

Tulevaisuuden tutkimuksia pohtiessa voisi miettiä pitkittäistutkimuksia koira-avusteisesta opetuksesta. Olisi myös mielenkiintoista tehdä vertailevaa tutkimusta kahdessa tutkimusryhmässä, jossa toisessa koulukoiratoimintaa ja ryhmästä, jossa sitä ei toteuteta. Koska aivotutkimusta on jo viety luokkahuoneisiin en näe mitenkään mahdottoman mitata koiran läsnäolon vaikutusta fysiologisten mittausten avulla. Lisäksi on tilastollisesti kiinnostavaa lisääntyväkö koiranohjaajille suunnattu pedagoginen koulutus ja lisääntyväkö koirien soveltuvuustestaukset millä aikavälillä? Onko tulevaisuuden kouluissa lisääntyvässä määrin koira-avusteista pedagogiikkaa ja mitä vaatimuksia pätevyyden suhteen koiranohjaajilta vaaditaan heidän työskennellessä koulun oppimisympäristössä?

Pia Schnorr
Näkemyksiä koira-avusteisen koulutuksen tuomista hyödyistä käytännön työhön.

Varhaiskasvatustyöhön on viime vuosina kohdistunut paljon muutospaineita. Osa muutospaineista liittyy varhaiskasvatuslain muutoksiin sekä siihen, että Varhaiskasvatussuunnitelman perusteista on tullut toimintaa ohjaava velvoittava asiakirja. Myös yhteiskunnan ja kulttuuristen ajattelutapojen muutokset vaikuttavat varhaiskasvatustyöhön ja sitä kautta myös siihen, mitä varhaiskasvatukselta ja sen työntekijöiltä odotetaan. Työtehtävät ja työlle asetetut odotukset ovat laajentuneet, mutta henkilöstöresurssit ovat pysyneet ennallaan. Yhteiskunnallisessa keskustelussa huolenaiheeksi on noussut myös se, että varhaiskasvatuksessa on jatkuva pula pätevistä työtekijöistä ja osa työntekijöistä kokee työnsä kuormittavana.

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin työhyvinvointia varhaiskasvatuksessa. Tavoitteena oli tarkastella työn vaatimuksia ja voimavaroja, niiden yhteyttä työhyvinvointiin sekä mahdollisia eroja varhaiskasvatuksen ammattiryhmien välillä työn vaatimusten ja voimavarojen kokemisessa. Työhyvinvointia pyrittiin tarkastelemaan positiivisesta näkökulmasta käsin ja selvittämään mitkä työhön liittyvät tekijät tukivat varhaiskasvatuksen työntekijöiden työhyvinvointia. Tarkasteltaessa työhyvinvointia ja sen vaikutusta varhaiskasvatuksessa huomionarvoista on, että työhyvinvointi heijastuu työn laatuun ja lasten kanssa toteutettavaan pedagogiikkaan.

Työhyvinvointi ja siihen liittyvät tekijät varhaiskasvatuksessa

Työhyvinvointitutkimuksissa työhyvinvointi on kuvattu monitahoisena ilmiönä, johon liittyvät esimerkiksi työn sisällöt, työntekijään yksilönä liittyvät tekijät, työilmapiiri, johtaminen sekä organisaatioon liittyvät tekijät, jotka kaikki tulisi huomioida työhyvinvoinnin kehittämistyössä. Hyvinvoiva työntekijä on työssään tehokas ja aikaansaava ja työn tekeminen tuntuu mielekkäältä ja motivoivalta.

Työn vaatimuksia ja voimavaroja käsitelleiden tutkimusten mukaan kaikista töistä on löydettävissä työhön liittyviä vaatimuksia ja voimavaroja. Vaatimusten ja voimavarojen välinen epäsuhta voi vaikuttaa työntekijän työhyvinvointiin. Varhaiskasvatuksessa työn vaatimuksina on usein mainittu kiire, niukat resurssit, epäselvät tehtävänkuvat, vastuullinen työ sekä vanhempien ja yhteiskunnan kasvatukselle asettamat vaatimukset. Myös moniammatillisuus ja vuorovaikutuksen haasteet hektisessä työympäristössä asettavat työlle omat haasteensa. Työn voimavaroina on puolestaan nähty positiivinen ilmapiiri, mahdollisuudet vaikuttaa työyhteisön toimintaan sekä hyödyntää työssä omia vahvuuksiaan, yhteisöllinen toiminta ja -oppiminen, toiminnan selkeät tavoitteet sekä esimieheltä ja työtovereilta saatu tuki. Näyttäisi siltä, että työn vaatimukset ja voimavarat voivat olla jossain määrin myös yhteen kietoutuneita.

Työyhteisöstä ja osaamisen tunnistamisesta voimaa työhön

Tässä tutkimuksessa varhaiskasvatuksen työntekijöiden työhyvinvoinnin tilanne näytti hyvältä, eikä ammattiryhmien välillä ollut eroja työhyvinvoinnin kokemisessa. Vastauksista nousi esiin kuusi erilaista työn voimavaraa, jotka olivat pitkälti yhteneväisiä aiemman tutkimuksen kanssa. Kaikilla voimavaroilla oli positiivinen yhteys työntekijän kokemaan työhyvinvointiin. Varhaiskasvatuksen erityisopettajat ja -opettajat kokivat enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa työhönsä ja hyödyntää omaa osaamistaan kuin kasvatus-, hoito- ja avustava henkilökunta. Muilta osin työn voimavarojen kokemisessa ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja ammattiryhmien välillä.

Kannustava ja kunnioittava työilmapiiri tuki työyhteisön jäseniä uusien ideoiden kehittämiseen ja avoimeen keskusteluun. Työntekijät kokivat, että yhteisössä on selkeät säännöt ja keskinäinen luottamus siitä, että sovituista asioista pidetään kiinni, jolloin jokaisen on helppo toimia yhteisössä. Myös esimieheltä saatu tuki ja esimiehen kokeminen helposti lähestyttävänä vaikuttivat työyhteisön hyvinvointiin. Se, että työntekijät tietävät, mitä esimies heiltä odottaa, tuki hyvinvointia työpaikalla. Vastuiden ja voimavarojen tasapaino työyhteisössä tuottaa kokemuksen siitä, että työtehtävät on jaettu tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti työntekijöiden kesken. Tärkeää on, että eri ammattiryhmien työpanosta arvostetaan. Rakentava vuorovaikutuskulttuuri mahdollistaa kaikille tilaisuuden antaa toimintaa eteenpäin vievää palautetta yhteisössään sekä saada sitä omasta toiminnastaan, jolloin työyhteisön toimintamallien tietoinen tarkastelu ja kehittäminen on mahdollista. Työntekijän kokemus mahdollisuudestaan vaikuttaa oman tiiminsä ja koko työyhteisön toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen sekä oman osaamisen ja taitojen hyödyntämiseen motivoi ja tekee työstä mielekästä. Työntekijät innostuvat työstään ja kokevat itsensä energisiksi.

Työn voimavarojen tunnistaminen on tärkeää, sillä se mahdollistaa niiden tukemisen ja kehittämisen työpaikoilla jatkossakin. Työhyvinvoinnin näkökulmasta pelkät voimavarat eivät kuitenkaan riitä, vaan työhyvinvoinnin turvaamiseksi tarvitaan myös työn vaatimusten tunnistamista ja niiden pysymistä kohtuullisella tasolla voimavaroihin nähden. Jatkotutkimuksena olisikin mielenkiintoista selvittää tarkemmin varhaiskasvattajien kokemien työn vaatimusten tasoa ja niiden suhdetta työn voimavaroihin.

Susanna Wires
Työhyvinvointi varhaiskasvatuksessa – työn vaatimukset ja voimavarat

Tutkielmassa yhdistyvät kolme tärkeää ja ajankohtaista kasvatus- ja opetuslalan teemaa: toimijuus, kirjoittaminen ja työskentely vertaisryhmässä. Toimijuutta on tutkittu runsaasti eri tieteenaloilla ja erilaisista näkökulmista. Toimijuuden tutkiminen on tärkeää, sillä toimijuuden edistämistä pidetään merkityksellisenä sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla. Koulukontekstissa oppilaiden toimijuuden tutkiminen on painottunut pitkälti opettajan ja oppilaiden välisen vuorovaikutuksen tarkasteluun. Nykykoulussa painotetaan kuitenkin yhä enemmän oppimisen sosiaalista luonnetta ja yhteisöllisiä työskentelytapoja, joissa myös oppilaiden keskinäiset vuorovaikutussuhteet saavat enemmän painoarvoa. Oppilaiden toimijuuden tutkimisessa ajankohtaiseksi nousevatkin ne vuorovaikutukselliset oppimistilanteet, joissa oppilaat työskentelevät keskenään ilman opettajan jatkuvaa läsnäoloa.

Myös kirjoittamisen tutkiminen on ajankohtainen ja tärkeä aihe kasvatustieteellisen tutkimuksen saralla. Kotimaassa tehtyjen tutkimusten mukaan nuorten luku- ja kirjoitustaidot ovat heikentyneet ja asennoituminen kirjoittamista kohtaan on muuttunut kielteisemmäksi. Kotimaassa koulukirjoittaminen on painottunut pitkälti yksintuotettuihin teksteihin, jolloin korostuvat oppilaan yksilölliset taidot. Käsitys kirjoittamisesta ja kirjoittamisen oppimisesta on kuitenkin muuttunut ja kirjoittamisen yhteydessä on alettu painottamaan yhä enemmän prosessimaisuutta, yhteisöllistä lähestymistapaan ja tekstitaitojen hallintaa. Heikkenevien kirjoitustaitojen ratkaisuksi on pohdittu muun muassa yhteisöllisempää lähestymistapaa kirjoittamiseen, joka motivoisi oppilaita ja syventäisi oppimista vuorovaikutuksen kautta. Yhdessäkirjoittamisen lisääntyessä opetuksessa on hyödyllistä tarkastella, millaisena prosessina yhdessäkirjoittaminen näyttäytyy.

Vuorovaikutusta tutkimassa

Tutkielmassa tarkastelin oppilaiden toimijuuden rakentumista yhdessäkirjoittamisen kontekstissa. Tutkielmani painopiste oli vuorovaikutuksen tarkastelussa. Tarkoituksena oli saada lisää tietoa yhdessäkirjoittamisen prosessista ja toimijuuden rakentumisesta oppilaiden välisessä vuorovaikutuksessa. Tutkielmassa käytetty videoaineisto koostuu kolmen 5. luokkalaisen oppilaan pienryhmätyöskentelystä historian kaksoisoppitunnilla, jonka aikana pienryhmän tehtävänä on kirjoittaa yhteinen tietoteksti. Videoaineistosta analysoitiin oppilaiden tekemiä kielellisiä aloitteita ja niistä seuranneita vuorovaikutusjaksoja yhteisen kirjoitusprosessin aikana. Analyysimenetelmänä käytettiin diskurssianalyysia painottaen kielellisten ilmausten funktioita eli tarkoitusperiä.

Yhdessäkirjoittamisprosessi ja toimijuus yhdessäkirjoittamisen kontekstissa

Tutkielman aineiston pienryhmässä yhdessäkirjoittaminen ilmeni vuorovaikutuksellisena prosessina, joka rakentui neljästä työvaiheesta: tiedonhausta, kirjoittamisen suunnittelusta, kirjoittamisesta ja työnohjauksesta. Jokainen työvaihe sisälsi funktioltaan erilaisia kielellisiä aloitteita, joilla yhteistä kirjoitusprosessia edistettiin. Vuorovaikutuksella oli moninaisia tehtäviä kirjoitusprosessin eri vaiheissa. Oppilaat muun muassa toivat esille ja arvioivat löytämäänsä tietoa, suunnittelivat kirjoittamista ja sanelviat ääneen toisilleen. Vuorovaikutuksella oli myös suuri merkitys yhdessäkirjoittamisen organisoinnissa. Oppilaat huolehtivat vastuun jakautumisesta ryhmän jäsenten kesken ja pitivät huolta aikataulusta sekä ohjeiden mukaisesta toiminnasta. Yhdessäkirjoittaminen näyttäytyi tutkielman kontekstissa menetelmältä, joka lisää oppilaiden välistä vuorovaikutusta ja luo mahdollisuuksia oppilaiden toimijuuden kokemusten syntymiselle.

Oppilaiden toimijuuden diskrusiivinen tarkastelu paljasti, millaista toimijuutta yhdessäkirjoittamisen aikana rakentui. Aineiston pienryhmän oppilaiden toimijuus esiintyi yksilöllisenä ja jaettuna vastuuna tehtävän edistämisestä, asiantuntijuutena eli osaamisena suhteessa kirjoitustehtävän edellytyksiin sekä odotusten ja ohjeiden mukaisena toimintana. Toimijuuden rakentuminen vaikutti aineiston perusteella olevan sidoksissa pienryhmän kokoonpanoon, annettuun tehtävään ja institutionaaliseen kontekstiin. Koulun institutionaaliset käytänteet vaikuttavat ohjailevan oppilaiden toimijuuden diskursiivista rakentumista myös oppilaiden keskinäisen vuorovaikutuksen aikana.

Sanni Sopanen

Pro gradu: Toimijuuden diskursiivinen rakentuminen yhdessäkirjoittamisen kontekstissa

Keväällä 2019 uutisoitiin mediassa laajasti yksityisistä hoiva-alan yrityksistä, ja koko alaa koskevista teemoista, jotka vetosivat kansan syviin riveihin. Keskeisiä aiheita olivat aliresursointi hoiva-alalla, puutteellinen esimiestyö, hoivatyön kuormittavuus sekä sosiaali- ja terveysalan palkkataso. Esperi Care Oy oli ensimmäinen yritys, johon media kiinnitti huomionsa ja tätä seurasi kriisi, jossa Esperin maine ryvettyi työntekijöiden, yhteistyökumppaneiden kuin tavallisen kansalaisenkin silmissä. Kriisi oli valtakunnan mittakaavassa poikkeuksellisen syvä, jota osittain varmasti selittää arkaluontoinen ja monelle ihmiselle läheinen aihepiiri. T-median vuoden 2019 luottamus- ja mainetutkimuksen mukaan Esperi Care oli Suomen huonomaineisin yritys.

Yksiköiden esimiesten organisaatioluottamus

Yksiköiden esimiehet ympäri Suomen olivat useita kuukausia kovassa paineessa vastatessaan omasta yksiköstään median riepotellessa yritystä, ja tästä nousi tarve selvittää yksiköiden esimiesten luottamusta organisaatioon, miten luottamus on yhteydessä heidän kokemaansa organisaatiokansalaisuuteen sekä toisaalta halukkuuteen vaihtaa työpaikkaa.

Menestyäkseen organisaatio tarvitsee työntekijöiden luottamuksen. Korkea organisaatioluottamus on yhteydessä muun muassa työntekijöiden sitoutumiseen, koettuun tyytyväisyyteen sekä matalaan vaihtuvuuteen. Luottamuksen on todettu vähentävän työhön liittyvää epävarmuutta ja lisäävän työntekijöiden välistä yhteistyötä. Luottamus voi kuitenkin myös rikkoutua tai jäädä syntymättä. Edellä kuvattu kriisi oli omiaan rikkomaan tai heikentämään yksiköiden esimiesten luottamusta organisaatioon, ja sen vuoksi aiheen tutkiminen tuli ajankohtaiseksi.

Miten tutkin?

Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena ja aineisto kerättiin sähköisenä kyselynä Esperin yksiköiden esimiehiltä keväällä 2019. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mistä ulottuvuuksista esimiesten organisaatioluottamus koostuu ja millä tasolla luottamus on. Lisäksi halusin selvittää, onko organisaatioluottamus yhteydessä organisaatiokansalaisuuteen sekä halukkuuteen vaihtaa työpaikkaa. Kysely lähetettiin 206 esimiehelle, joista kyselyyn vastasi 55%.

Keskeiset löydökset

Tutkimus osoitti, että Esperin esimiesten organisaatioluottamus koostui teoriasta poiketen johtoryhmän käyttäytymisestä, oman esimiehen käyttäytymisestä, oman esimiehen vuorovaikutuksesta, yrityksen avoimuudesta sekä yrityksen kyvykkyydestä. Yksiköiden esimiesten luottamus Esperin johtoryhmän käyttäytymiseen oli heikompi, kuin muihin ulottuvuuksiin. Luottamus omaan esimieheen oli suhteellisen korkealla.

Organisaatioluottamuksen kaikki ulottuvuudet olivat yhteydessä kaikkiin muihin organisaatiokansalaisuuden ulottuvuuksiin (tunnollisuus, kansalaishyveellisyys, auttaminen, positiivinen asenne, reiluus) paitsi reiluuteen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että mikäli yksikön esimiehen organisaatioluottamus on vahva, toteuttaa hän tällöin todennäköisesti positiivista työntekijäkäyttäytymistä (mm. auttaa kollegoitaan, toimii tunnollisesti, suhtautuu työtään kohtaan positiivisesti).

Selvitin lisäksi, miten organisaatioluottamus on yhteydessä halukkuuteen vaihtaa työpaikkaa. Tutkimustulosten perusteella ne yksiköiden esimiehet, jotka vastasivat harkinneensa työpaikan vaihtoa viimeisen kuukauden aikana, antoivat alhaisemmat arvot oman esimiehen ja johtoryhmän käyttäytymiselle, sekä yrityksen kyvykkyydelle hoitaa ydintehtäväänsä hoiva- ja hoitopalveluiden tuottamisessa. Lisäksi he kokivat yrityksen avoimuuden heikommaksi, kuin ne, jotka eivät olleet harkinneet työpaikan vaihtoa.

Luottamuksen rakentaminen on välttämätöntä

Tämän tutkielman keskeiset löydökset tukivat aikaisempaa tutkimuskirjallisuutta osoittaen yhteyden organisaatioluottamuksen ja organisaatiokansalaisuuden välillä, sekä luottamuksen yhteyden halukkuuteen vaihtaa työpaikkaa. Esperin yksiköiden esimiesten kohdalla organisaatioluottamus rakentui kuitenkin eri tavalla, kuin teoriassa. Jotta organisaatioluottamus olisi vahva, tulisi yksiköiden esimiesten voida luottaa johtoryhmään sekä omaan esimieheen yrityksen avoimuuden ja kyvykkyyden rinnalla.

Tämän tutkielman tulokset siitä, miten organisaatioluottamus on yhteydessä niin organisaatiokansalaisuuteen, kuin intentioon vaihtaa työpaikkaa, ovat tärkeitä löydöksiä osoittamaan, miksi yrityksen menestyksen kannalta yksiköiden esimiesten luottamuksen rakentaminen on välttämätöntä. Mitä vankempi luottamus yksiköiden esimiehillä on organisaatioon, sitä vahvemmin he sitoutuvat työnantajaansa, osallistuvat yrityksen poliittiseen elämään, auttavat kollegoitaan ja toteuttavat yli työroolin menevää positiivista organisaatiokäyttäytymistä. Korkea sitoutuneisuus taas näkyy halukkuutena hoitaa työnsä hyvin ja laadukkaampana työn tuloksena.

Matka luottamuksen rakentamiseen on pitkä

Tämän tutkielman tulosten perusteella vaikuttaisi siltä, että luottamuksen rakentamisen tulisi ensin lähteä siitä, että yksiköiden esimiehet näkisivät johtoryhmän ja oman esimiehensä luottamuksenarvoisena – ja luotettavuuden tulisi ilmetä niin käytöksessä, päätöksissä, vuorovaikutuksessa ja siinä, miten yrityksessä tehdään työntekijöitä koskettavia päätöksiä. Strategisella tasolla organisaatio onkin jo tehnyt isoja liikkeitä avoimemman kulttuurin luomiseksi, laadun nostamisessa, työntekijöiden huomioimisessa sekä siinä, että työntekijät voisivat helpommin samaistua yrityksen arvoihin. Matka luottamuksen palauttamiseen ja rakentamiseen on kuitenkin pitkä. Jatkotutkimuksena olisikin mielenkiintoista tehdä uusi mittaus organisaatioluottamuksesta, jotta tehtyjen toimenpiteiden vaikutuksia voitaisiin arvioida ja verrata tässä tutkimuksessa esille tulleisiin asioihin.

Johanna Nykänen

Pro Gradu: ”Tapaus Esperi Care: Yksiköiden esimiehet kriisin sydämessä”

Ruotsin kieli pakollisena oppiaineena herättää usein vilkasta keskustelua puolesta ja vastaan niin opettajien, vanhempien, poliittisten päättäjien kuin oppilaidenkin keskuudessa. Voimakkaimmat kannanotot ovat usein olleet kielteisesti värittyneitä, jolloin keskusteluissa nostetaan esiin ”pakkoruotsi” -käsite ja vaaditaan oppiaineen muuttamista vapaaehtoiseksi.

Ruotsin kieli oppiaineena on kohdannut monia muutoksia 2000-luvulla. Laajat kansalliset selvitykset, jotka osoittivat oppimismotivaation ja osaamisen laskua ruotsin kielen B-oppimäärässä yläasteikäisten keskuudessa vaikuttivat osaltaan siihen, että ruotsin opintojen alkamisajankohtaa varhennettiin 6. luokalle, ja opetussuunnitelmassa ryhdyttiin korostamaan entistä enemmän erilaisia toiminnallisia työtapoja motivaation nostattamiseksi.

Tulevana luokan- ja ruotsinopettajana minua kiinnostaakin, mitä mieltä oppilaat ovat tällä hetkellä ruotsin kielen opinnoista.

Tutkimustehtävä ja tutkimuksen toteutus

Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia laadullisesti alakouluikäisten kielenoppimiskäsityksiä ja valintamotivaatiota ruotsin kieltä kohtaan. Tutkimustehtävä on ajankohtainen ja tarpeellinen, koska lapset aloittavat ruotsin opinnot yhä varhaisemmassa vaiheessa suomalaisessa peruskoulussa opetussuunnitelmauudistusten (2016; 2020) myötä. Alakouluikäisten käsityksiä ruotsin kielestä on kuitenkin tutkittu vain vähän Suomessa, koska tutkimukset ovat painottuneet yläasteikäisiin ja sitä vanhempiin oppijoihin. Laajat selvitykset ovat myös olleet usein määrällisesti toteutettuja, jolloin oppijoiden oma ääni on jäänyt taka-alalle. Kielten opettajan on myös hyvä olla tietoinen oppilaiden käsityksistä opittavaa kieltä kohtaan, koska käsitysten on osoitettu vaikuttavan siihen, miten yksilö suhtautuu kieleen, ja millaisia oppimisstrategioita hän käyttää. Lasten käsitysten perusteella annetaan kehitysehdotuksia ruotsin opetukselle.

Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena kieliä ja matematiikkaa yhdistävällä tiedeleirillä, johon osallistui 26 alakouluikäistä lasta. Tutkittavia yhdisti se, että kenelläkään heistä ei ollut vielä alkanut ruotsin opinnot koulussa. Aineistoa kerättiin puolistrukturoidulla haastattelulla ja piirrostehtävällä. Aineisto analysoituun fenomenografisella analyysillä.

Tutkimuksen keskeiset tulokset

Lasten kielenoppimiskäsitykset jakaantuivat oppimiseen instituutioissa ja oppimiseen instituutioiden ulkopuolella. Näistä hallitsevin käsitys oli, että ruotsia opitaan koulussa oppikirjoja lukemalla ja tehtäviä tekemällä. Enemmistö halusi oppia ruotsia tulevaisuudessa, minkä perusteella heidän valintamotivaationsa oli myönteinen. Yleisin syyryhmä myönteisen valintamotivaation taustalla oli kommunikaatio ja kosketus kulttuuriin -orientaatio. Lapset olivat kiinnostuneita ruotsalaisesta kulttuurista ja halusivat oppia puhumaan ruotsia, jotta voisivat kommunikoida ruotsinkielisten kanssa. Käsitykset oppimiskyvystä ruotsin kielessä olivat pääosin myönteisiä, ja suhtautuminen ruotsin kieleen ja ruotsalaisiin oli neutraalia.

Ruotsin opetuksen tulevaisuus

Vaikutti pääosin siltä, että lapset olivat motivoituneita oppimaan ruotsia tulevaisuudessa. Totta kai tuloksia on tulkittava kriittisten silmälasien läpi, koska tutkittavien voitiin olettaa olevan yleisesti kiinnostuneita kielistä. Tästä syystä aihetta olisikin tärkeää tutkia laajemmalla ja edustavammalla otoksella.

Lapsia näytti motivoivan ruotsin oppimisessa asiat, jotka ovat heille tällä hetkellä ajankohtaisia, kuten kielen oppiminen, jotta voisi puhua ruotsalaisten sukulaisten kanssa tai kielen käyttö matkustaessa Ruotsiin. Sen sijaan yläasteikäisten ja ammattikouluopiskelijoiden parissa on usein painottunut enemminkin ruotsin oppiminen työelämää varten.

Huomionarvoista on se, että lasten kielenoppimiskäsityksissä painottui kirjallinen maailmankuva: ruotsia opittaisiin kirjoista lukemalla ja tehtäviä tekemällä. Tämä on ristiriidassa kielten opetuksen toiminnallisuuden kanssa, mitä opetussuunnitelma paljon painottaa. Tulevaisuudessa olisikin yhä tärkeämpää muistaa ottaa kielten oppitunneille toiminnallisia työtapoja, kuten leikkimielisiä kilpailuja ja draamaa, oppikirjan vastapainoksi. Opetuksen suunnittelun lähtökohdaksi voi ottaa tämän blogitekstin otsikon kysymyksen, jonka eräs lapsista ilmaisi haastattelussa. Tavoitteena on tällöin opettajan näkökulmasta pohtia, mistä oppilaat muuten oppisi ruotsia kuin kirjasta. Koska ruotsin kieli on toinen kotimainen kieli Suomessa, ruotsin oppimista on helppo laajentaa koulun ulkopuolelle osoittamalla lapsille heidän luonnollisessa ympäristössään vallitseva kaksikielisyys. Yhtäkkiä kieltä voi oppia kirjan lisäksi vaikkapa kuuntelemalla metron asemakuulutuksia tai lukemalla katukylttejä.

Suvi Salonen

Pro gradu: Alakoululaisten käsityksiä ruotsin kielen oppimisesta