Tutkielmablogi – Avhandlingblogg

Kiinnostuin pohtimaan yksinhuoltajaäitiyteen liitettyjä mielikuvia. Erityisesti ajatus nousi sosiaalisessa mediassa käydystä keskustelusta, jossa pohdittiin sitä, kuinka yksinhuoltajaäiteihin kohdistuu valtavasti paineita ja kritiikkiä, samalla kuin esimerkiksi lapsensa hylänneistä isistä ei julkisessa keskustelussa juuri puhuta. Omassa tutkielmassani analysoin nimenomaan yksinhuoltajaäitien kirjoittamia tekstejä, joita keräsin muun muassa heidän omista blogeistaan. Halusin päästä kiinni siihen, millaisen yksinhuoltajaäidit oman vanhemmuutensa esittivät ja nouseeko heidän teksteissään samankaltaisia teemoja, kuin julkisessa keskustelussa. Analyysissani hyödynsin Erving Goffmanin dramaturgista sosiologiaa, jossa ajatellaan yksilöillä aina olevan jonkinlainen vuorovaikutustilanteissa ylläpidettävä rooli. Tutkin sitä millaisia rooleja yksinhuoltajaäidit teksteissään itselleen rakentavat ja poikkeavatko ne heihin liitetyistä mielikuvista.

Mediassa sekä tutkimuksissa yksinhuoltajaäitiyteen pääasiassa liitetään erilaisia huolidiskursseja. Erityisesti taloudellinen pärjääminen, yksinhuoltajaäidin yksinäisyys ja jaksaminen ovat puhuttavia teemoja, jotka aina uudelleen tulevat esiin. Yleisesti mediassa yksinhuoltajaäitiyteen liitetään negatiivinen sävy, jonka mukaan arki yksinhuoltajaäitinä on lähinnä raskasta, vaikeaa ja täynnä erilaisia haasteita. Vanhemmuus kuitenkin on perhemuodosta riippumatta niin hyviä kuin haastaviakin hetkiä ja juuri tätä ajatusta tuotiin esiin myös yksinhuoltajaäitien omissa teksteissä. Esiin kyllä nousi yksinäisyyteen, väsymykseen ja pärjäämiseen liittyviä ajatuksia, mutta paljon yksinhuoltajaäidit halusivat myös tuoda esiin vanhemmuutensa ihania puolia. Esimerkiksi onni omista lapsista sekä ilo omasta pärjäämisestä olivat merkittäviä positiivisia puolia omassa vanhemmuudessa.

Paljon aineistoni teksteissä ilmeni myös puhetta yksinhuoltajaäitien tekemästä työn määrästä. Ollessaan pääasiassa yksin vastuussa arjen pyörittämisestä sujuvasti, on mielessä ja tehtävänä koko ajan iso määrä hoidettavia asioita. Tutkimusten mukaan kotitöistä edelleen suurin osa on yleensä naisten vastuulla, mutta yksinhuoltajaäideillä ei ole välttämättä ystävää tai perheenjäsentä, jota pyytää avuksi edes haastavimpina hetkinä. Yksinhuoltajaäidit voimakkaasti toivatkin kirjoituksissaan esiin omaa ahkeruuttaan ja tekemänsä työn määrää esiin. Tämän voidaan ajatella liittyvän siihen, että he haluavat nimenomaan vahvistaa ajatusta pärjäämisestään, erityisesti kun mediassa usein pärjääminen nousee pohdinnan aiheeksi. Toisaalta juuri yleisen mielikuvan ja julkisten keskuteluiden takia, yksinhuoltajaäideillä voi olla juuri paine osoittaa se, kuinka hyvin he pärjäävät arjessaan ja pitävät huolta lapsistaan. On tärkeää tuoda voimakkaammin esiin yksinhuoltajaäitien omia ajatuksia vanhemmuuteensa liittyen ja muokata heihin liitettyjä mielikuvia. Täytyy kuitenkin huomioida myös se, että vallalla olevat ajatukset yksinhuoltajaäitiydestä osaltaan elävät myös heissä itsessään ja he voivat tahtomattaankin myös tukea kyseisiä mielukuvia.

 

Taru Laakso

Yksinhuoltajaäitien roolit: Mitä yksinhuoltajaäidit korostavat omasta vanhemmuudestaan?

Tutkielman tarkoitus

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelin, miten sosioemotionaaliset taidot uteliaisuus ja sinnikkyys heijastuivat suomalaisten rehtorien työhyvinvointiin koronapandemian jatkuessa vuonna 2021. Lisäksi tutkielmassa selvitettiin, oliko rehtorien iällä tai sukupuolella yhteyttä koettuun työhyvinvointiin. Rehtorien työhyvinvointi alkoi kiinnostaa minua, koska sitä on tutkittu Suomessa toistaiseksi melko vähän, ja kansainvälisten tutkimusten mukaan rehtorien työhyvinvointi on heikentynyt muun muassa jatkuvien hallinnollisten uudistusten seurauksena. Myös Suomessa vuodesta 2019 asti toteutettu rehtoribarometri on osoittanut, että erityisesti koronapandemian alettua suomalaisten rehtorien uupumisriski on kasvanut olennaisesti.

Rehtorien työhyvinvoinnilla on tärkeä merkitys niin rehtorien oman inhimillisen jaksamisen kuin myös koko kouluyhteisön kannalta. Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että rehtorien hyvinvointi heijastuu helposti myös opettajien ja oppilaiden menestymiseen ja hyvinvointiin. Mielestäni onkin tärkeää tarkastella niitä tekijöitä, joita kehittämällä voitaisiin mahdollistaa rehtorien työssä jaksaminen.

Tutkielmassani tarkastelin työhyvinvointia sekä työinnon että -uupumuksen kautta. Työuupumus ilmenee voimakkaana väsymyksenä, kyynisenä asenteena ja riittämättömyyden tunteena. Työintoa kokeva yksilö puolestaan on tarmokas, merkityksellisyyttä kokeva ja työhönsä uppoutunut. Uteliaisuuden ja sinnikkyyden taitoja tarkastelin, koska minun oli mahdollista saada niihin liittyvää tutkimusaineistoa, ja lisäksi uteliaisuuden ja sinnikkyyden merkitys työhyvinvoinnille on mielenkiintoinen ja ajankohtainen aihe. OECD on määritellyt kaiken kaikkiaan 15 sosioemotionaalista taitoa, joilla on useissa tutkimuksissa todettu olevan myönteinen vaikutus nykyajan ihmisen elämäntyytyväisyyteen, menestymiseen ja työhyvinvointiin. Uteliaisuus ja sinnikkyys ovat vain kaksi taitoa muiden taitojen joukossa, ja jatkossa olisikin tarpeen tutkia myös muiden sosioemotionaalisten taitojen yhteyksiä rehtorien työhyvinvointiin. Sosioemotionaaliset taidot eivät ole pysyviä persoonallisuudenpiirteitä, vaan niitä pystyy kehittämään aikuisiälläkin. Siten ei ole vain teoreettisesti mielenkiintoista tutkia niitä, vaan tuloksilla voi olla myös käytännön merkitystä.

Tutkielman aineisto ja menetelmät

Tutkielmassani käytetty aineisto oli osa rehtoribarometri 2021 -kyselytutkimuksen aineistoa. Strukturoitu kyselylomake lähetettiin sähköisesti keväällä 2021 kaikille Suomen Rehtorit ry:hyn kuuluville noin 1 200 rehtorille ympäri Suomea. Tutkielmaani tuli mukaan 656 rehtoria, joista naisia 58.7 %, ja heidän keski-ikänsä oli 51 vuotta. Analyysimenetelmänä käytin hierarkkista regressioanalyysiä.

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkimustulokset osoittivat, että mitä enemmän rehtorit omasivat uteliaisuutta ja sinnikkyyttä, sitä enemmän he kokivat myös työintoa. Lisäksi mitä enemmän rehtoreilla oli sinnikkyyttä, sitä vähemmän he kokivat työuupumusta. Rehtorien uteliaisuuden määrällä ei kuitenkaan ollut merkitystä tarkasteltaessa työuupumusta. Voitaisiinkin päätellä, että vaikka tulosten mukaan uteliaisuus lisää työintoa, se ei kuitenkaan välttämättä suojaa uupumukselta. Uteliaisuutta kannattaakin ehkä myös säädellä, sillä liiallinen tiedonsaanti saattaa hajottaa keskittymistä ja näin altistaa uupumukselle. Sinnikkäät yksilöt kykenevät jatkamaan toimintojaan vastoinkäymisistä huolimatta, ja ilmeisesti sinnikkyys myös suojaa uupumukselta. Kaiken kaikkiaan tutkimustulokset osoittivat, että uteliaisuus ja sinnikkyys ovat hyödyllisiä työelämätaitoja, joita rehtorien kannattaa tietoisesti vaalia ja kehittää. Tulokset osoittivat lisäksi, että rehtorien iällä tai sukupuolella ei ollut merkitystä tarkasteltaessa rehtorien työhyvinvointia.

 

Maarit Utriainen

Suomalaisten rehtorien uteliaisuus ja sinnikkyys ja niiden yhteydet työhyvinvointiin Covid-19-pandemian aikana

Tutkielman tausta ja tarkoitus

Ruotsin kieli on iso osa suomalaisten historiaa, kulttuuria ja identiteettiä. Suomen kaksikielisyys sekä ruotsin kielen asema suomalaisessa yhteiskunnassa on ollut omiaan pitämään ruotsin kielen aseman perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa vuodesta toiseen, vaikka keskustelu pakkoruotsista on ollut toistuvasti esillä mediassa. Viime vuosina opetussuunnitelmissa on yhä enenemissä määrin korostettu laaja-alaista oppimista eli oppiaineiden yhdistämistä toisiinsa.

Opettajan koulutuksessa opetetaan laaja-alaista oppimista sekä painotetaan laaja-alaisten oppimiskokonaisuuksien tärkeyttä nuorten kokonaiskuvan hahmottumisen edistämiseksi. Laaja-alaisen oppimisen yhteydessä voidaan puhua myös oppiaineiden integroimisesta, jolla tarkoitetaan eri oppiaineiden näkökulmien yhdistelemistä sekä laajemman kokonaisuuden ymmärryksen luomista. Tutkimalla muiden oppiaineiden yhdistämistä ruotsin opetukseen saadaan arvokasta tietoa perusopetuksen opetussuunnitelma laaja-alaisen oppimisen tavoitteiden toteutumisesta sekä toteuttamistavoista ruotsin opetuksen yhteydessä. Tutkielman tarkoituksena on tutkia, mitä oppiaineita ruotsiin eri oppimäärien opettajat integroivat opetukseensa ja millä tavoin he tekevät sen.

Tutkimuksen toteutus

Toteutin tutkimuksen laadullisin menetelmin. Aineistona toimi Åbo akademin ja Helsingin yliopiston yhteistyönä toteuttamat Äiru 1.0 – hanketta varten kerätyt haastattelut. Haastatteluihin osallistui kymmenen ruotsin opettajaa ympäri Suomea, ja haastattelut toteutettiin etäyhteydellä kevään ja syksyn 2022 aikana. Aineiston analyysissä käytin aineistopohjaista sisällönanalyysia. Ennen tutkielman toteutusta tutustuin perinpohjaisesti opetussuunnitelmaan niin ruotsin kielen eri oppimäärien kuin laaja-alaisten oppimiskokonaisuuksien osalta. Lisäksi tutustuin tutkielman taustana toimivien käsitteitä, laaja-alainen oppiminen, monialainen oppiminen ja eheyttäminen, koskevaan kirjallisuuteen.

Tulokset ja johtopäätökset

Ruotsin opetukseen integroituja muita aineita oli useita, joten jaoin tutkimustulokset teemoittain: kielet, lukuaineet, moni- ja laaja-alaiset oppimiskokonaisuudet, musiikki, liikunta sekä kuvataide. Kaikki haastatteluihin osallistuneet opettajat integroivat opetukseensa muita aineita näistä teemoista. Suurin osa opettajista integroi opetukseensa useampaa kuin yhtä ainetta, mutta muiden oppiaineiden yhdistäminen opetukseen ei aina ollut suunniteltua tai johdonmukaista. Tuloksista ilmeni, että oppimäärästä riippumatta ruotsin opettajat integroivat opetukseensa samoja aineita samankaltaisin menetelmin. Aineiden integrointi tapahtui neljällä tavalla, joita olivat perusopetuksen opetussuunnitelma lähtöinen oppiaineiden integrointi, oppikirjan sisällöistä noussut aineiden integrointi, opettajan spontaani mielleyhtymä sekä tietoinen opetuksen eheyttäminen muiden opettajien kanssa. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että integrointi on hyvin iskostunut opettajien työhön sekä opettamiseen ja laaja-alaisen osaamista pyritään toteuttamaan opetuksessa.

 

Peppi Koukonen

Oppiaineiden välinen integrointi ruotsin opetuksessa – Millä tavoin ruotsin opettajat integroivat muita aineita opetuksessaan?

Suomalaislasten matematiikan osaaminen on ollut runsaasti esillä niin julkisessa keskustelussa, koulumaailmassa, kuin tiedeyhteisössäkin. Osaamistutkimusten, kuten Pisa:n ja TIMSS:in tuloksista voidaan lukea samaa tarinaa oppilaiden matematiikan osaamisen laskusta. Samassa yhteydessä on tutkittu oppilaiden motivaatiota matematiikan oppimiseen ja todettu sen olevan melko alhainen, osaamistaso huomioon ottaen.

Tutkimukseni tavoitteena oli tarkastella henkilösuuntautunutta menetelmää hyödyntäen kolmas-, neljäs- ja viidesluokkalaisten suomalaislasten matematiikkamotivaatiota ja tunnistaa oppilaiden motivaatioprofiileja, sekä niihin yhteydessä olevia tekijöitä.

Tutkimus toteutettiin määrällisenä tutkimuksena ja sen aineisto oli osa kansainvälistä matematiikkamotivaatiota tutkivan projektin pilotointivaihetta. Aineisto koostui 347 oppilaasta ja 243 vanhemmasta. Oppilaiden motivaatioprofiilit muodostettiin heidän vastaamansa motivaatiokyselyn pohjalta, joka koostuu viidestä osa-alueesta: Kiinnostusarvosta, koetuista kuluista/kustannuksista, merkityksellisyydestä, välinearvosta ja koetusta pystyvyydestä. Lisäksi tutkin oppilaiden luokka-aste ja sukupuolijakautumaa, sekä matematiikassa suoriutumisen, matematiikkaidentiteetin ja oppilaiden vanhempien matematiikkaan liittyvien asenteiden jakautumista profiilien välillä.

Oppilaat jakautuivat kolmeen selvästi tunnistettavaan motivaatioprofiiliin, jotka nimettiin väliinpitämättömiksi (55,44%), epämotivoituneiksi (24,09%) ja korkeasti motivoituneiksi (20,46%). Oppilaiden luokka-aste- tai sukupuolierot eivät erottuneet tilastollisesti merkitsevinä profiilien välillä. Matematiikkaidentiteetin eroja tarkastellessa havaittiin, että erot motivaatioprofiilien välillä olivat merkitseviä ja korkeasti motivoituneilla oppilailla myös matematiikkaidentiteetti oli vahva ja niin ikään epämotivoituneilla oppilailla heikko. Väliinpitämättömillä oppilailla myös matematiikkaidentiteetti oli keskitasoa. Suoriutumiseroja tarkastellessa havaittiin, että korkeasti motivoituneet saivat testissä eniten pisteitä ja väliinpitämättömät vain hiukan heitä matalemmat pisteet. Heikoiten matematiikan testissä suoriutuivat epämotivoituneet. Sekä korkeasti motivoituneet, että väliinpitämättömät suoriutuivat matematiikan testistä merkitsevästi paremmalla pistemäärällä, kuin mitä epämotivoituneet saavuttivat. Lisäksi vanhempien kokema heikko pystyvyys erottui tilastollisesti merkitsevänä epämotivoituneiden profiilissa.

Tutkimus tukee aiemminkin tehtyjä havaintoja siitä, miten motivaatio on yhteydessä matematiikkaidentiteettiin, sekä sitä, miten suomalaisten alakouluikäisten oppilaiden motivaatio ja matematiikan osaaminen eivät ole yhtä vahvoja kaikilla oppilailla. Olisikin tärkeää pystyä vaikuttamaan paitsi epämotivoituneiden oppilaiden motivaatioon, niin myös löytää väliinpitämättömät oppilaat ja pyrkiä parantamaan heidän motivaatioonsa vaikuttavia tekijöitä. Lisäksi tutkimustulokset ohjaavat huomiota kohti niitä vanhempia, jotka kokevat alhaista pystyvyyttä matematiikassa, koska yhteys epämotivoituneisiin oppilaisiin viittaa siihen, että vanhempien asenteet saattavat siirtyä ylisukupolvisesti lapsille tai heidän suhtautumisensa lapseen matematiikan oppijana on värittynyt heidän omien kokemiensa pystyvyysuskomusten perusteella.

Pia Ilomanni

Asteittain vuodesta alkaen 2021 voimaan tullut oppivelvollisuuden laajentaminen 18 ikävuoteen tai toisen asteen koulutuksen suorittamiseen asti oli Sanna Marinin hallituksen koulutuspoliittisia kärkihankkeita. Uudistuksen läpiviennin taustalla oli Marinin hallitusohjelman tavoite koulutuksellisen tasa-arvon kasvattamisesta sekä osaamistason nostosta kaikilla koulutusasteilla. Oppivelvollisuuden laajentamisen yhteydessä toinen aste muuttui maksuttomaksi opiskelijoille. Marinin hallituksen oppivelvollisuusuudistus herätti kiivasta keskustelua sekä julkisuudessa että eduskunnassa. Yleisesti ottaen koulutusuudistusten tarpeellisuudesta oltiin samaa mieltä, mutta käytännön keinot jakoivat mielipiteitä, toisaalta toisen asteen koulutuksen maksuttomuus keräsi osaltaan enemmän kannatusta.

Toulminin argumentaatiomalli analyysin välineenä

Tutkimuksessa selvitettiin, millaisia kantoja kansanedustajat esittivät liittyen oppivelvollisuusuudistukseen, ja tarkemmin mitä argumentoivia rakenteita edustajien puheenvuoroista oli tunnistettavissa. Analyysi toteutettiin perehtymällä eduskunnan täysistuntojen pöytäkirjoihin, joihin kansanedustajien puheenvuorot olivat kirjattuna sellaisinaan. Analyysin pohjana oli Stephen Toulminin argumentaatiomalli, jota sovellettiin poliittiseen analyysiin paremmin soveltuvana typistettynä versiona. Retoriikkaa ja argumentaatiota tutkiessaan Toulmin näki väitteiden rakentuvan osista, jotka ovat tunnistettavissa kaikista argumenteista. Typistetyssä mallissa kyseisiä argumentin osia ovat lähtötiedot, johtopäätökset sekä perusteet, jotka selittävät tarkemmin, miten johtopäätöksiin on päädytty. Toulminin mallin avulla on mahdollista selvittää tarkemmin muun muassa millaisille ajatusmalleille ja olettamuksille esitetyt argumentit perustuvat.

Välttämätön koulutusuudistus vai liian kallis pakkokeino?

Aineistosta tehtyjen havaintojen perusteella hallituksen esitystä puoltavien argumenttien lähtötietoina olivat pelkän peruskoulun suorittaneiden heikko työllisyysaste, muiden koulutushankkeiden vaikutuksen riittämättömyys sekä toisen asteen maksullisuuden mahdollisesti tuomat esteet opiskeluiden jatkamiselle. Puheenvuorojen perusteluissa esiintyivät koulutuksen työllisyyttä parantavat ja syrjäytymistä ehkäisevät vaikutukset sekä ohjauksen koulupudokkuutta vähentävä vaikutus. Näiden lähtötietojen ja perusteiden valossa johtopäätöksenä oli hallituksen esityksen toteuttamisen tarpeellisuus.

Vastustavissa puheenvuoroissa lähtötiedot pohjautuivat puolestaan heikentyneisiin oppimistuloksiin ja uudistuksen kestämättömään rahoituspohjaan. Kansanedustajien perusteina oli siis pakkokeinojen huono sopivuus tilanteen parantamiseen sekä koulumaailman jo valmiiksi kuormittunut tilanne, jota siis uudistuksen toteuttaminen rasittaisi entisestään. Hallituksen esitys oli siis pitänyt hylätä ja rahoitus ohjata varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tukemiseen. Muusta oppositiosta poiketen perussuomalaiset näkivät lähtötietoina kouluympäristön muutoksen muun muassa oppilaiden taustojen monipuolistumisen seurauksena. Perussuomalaisten johtopäätöksinä oli tarve oppimistakuulle sekä esimerkiksi opettajien aikaisemman suuremman auktoriteetin palauttaminen.

Kansanedustajien puheissa oppivelvollisuusuudistus rinnastettiin muihin historiallisiin suomalaisiin koulutusuudistuksiin, joilla oli osaltaan oma roolinsa Suomen kehittymisessä Euroopan syrjäseudusta pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi. Puheissa oli havaittavissa historiallisten koulutuspolitiikan linjojen toistuminen, sillä vasemmistolla ja myös Suomen poliittisella keskustalla on ollut uudistuksia ajava tai vähintäänkin viime kädessä kannatuksen puolelle kallistunut rooli. Oikeistopuolueet puolestaan ovat suhtautuneet aiempiin uudistuksiin jokseenkin varauksellisesti etenkin niiden vaatimien kululisäysten vuoksi. Lisäksi tutkimuksen tulosten valossa voidaan sanoa, että varsinaista väittelyä ei niinkään tapahdu eduskunnan täysistunnoissa, vaan kansanedustajien puheenvuorot ovat suunnattuja enemmänkin medialle ja omille äänestäjille. Varsinainen lainsäädännöllinen vaikutustyö vaikuttaa tapahtuvan suljettujen ovien takana esimerkiksi valiokunnissa. Vaikka oppivelvollisuusuudistus aiheuttikin kiivasta keskustelua puolesta ja vastaan, varsinaisia vaikutuksia on turha arvioida näin aikaisessa vaiheessa. Selvää on kuitenkin se, ettei oppivelvollisuuden laajentaminen itsessään riitä, koulutus vaatii investointeja sekä panostuksia nyt ja tulevaisuudessa.

Joonas Rötkönen

Suomessa lasten hyvinvoinnin myönteisiä kehityskulkuja varjostaa lapsuuden eriarvois- tuminen. Lapsiperheiden väliset taloudelliset erot heijastuvat osaksi lasten arkea ja lapsuutta, mikä näkyy erityisesti lasten vertaissuhteissa. Taloudellinen eriarvoisuus ei näyttäydy pelkästään tavaroiden tai hyödykkeiden kautta, vaan siihen liittyvät seurannaisvaikutukset voivat näkyä myös sosiaalisissa suhteissa. Kulutusorientoituneessa yhteiskunnassa lapsen kulutusmahdollisuudet määrittävät aineellisten tarpeiden lisäksi myös sosiaalista arvoa, sillä tietyntyyppisillä tai merkkisillä vaatteilla voi päästä osaksi kaveriporukkaa. Tässä tutkimuksessa pyrinkin keskittymään lasten taloudelliseen eriarvoisuuteen liittämiin merkityksiin lasten vertaissuhteissa.

Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin lasten käsityksiä taloudellisesta eriarvoisuudesta. Tutkielman keskiössä ovat lasten käsitykset taloudellisesta eriarvoisuudesta, sen herättämät ajatukset ja lasten siihen liittämät merkitykset. Eriarvoisuus on lisääntynyt Suomessa viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana, erityisesti lapsiperheiden keskuudessa ja koska ilmiön vaikutukset ulottuvat aikuisten lisäksi myös lapsiin, on aihetta syytä tarkastella myös heidän näkökulmastaan.

Tutkimus toteutettiin laadullisin tutkimusmenetelmin eläytymismenetelmän sekä puolistrukturoitujen teemahaastattelujen avulla. Tutkielman aineisto kerättiin Helsingissä sijaitsevan alakoulun viides- ja kuudesluokilta eläytymiskertomusten ja teemahaastattelujen avulla. Aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin fenomenografista lähestymistapaa apuna käyttäen.

Tutkimuksen tulokset ja johtopäätökset

Tutkimukseen osallistuneet lapset havaitsivat taloudellista eriarvoisuutta selkeimmin ma- teriaalisten tekijöiden, kuten vaatetuksen, tavaroiden, lasten käytössä olevan rahan tai kodin, perusteella. Taloudellisen eriarvoisuuden seuraukset näkyivät tutkimukseen osallistuneiden lasten mukaan myös lapsen vertaissuhteissa: mikäli lapsi ei ulkoisilta tekijöiltään vastaa vertaisten parissa vallitsee normistoa, tuottaa se lapselle häpeää ja saattaa johtaa syrjityksi ja kiusatuksi tulemiseen. Vertaissuhteissa taloudellinen eriarvoisuus tuli ilmi selkeimmin taloudellisten resurssien eroina. Samankaltaisten kuluttamismahdollisuuksien nähtiin luovan yhteenkuuluvuutta vertaissuhteissa, mutta toisaalta tuottavan eriarvoisuutta lasten välille.

Karin Klöve

Viides- ja kuudesluokkalaisten käsityksiä taloudellisesta eriarvoisuudesta

Oppimisympäristöt ovat tärkeä osa opetusta, sillä parhaimmillaan hyvin toimiva oppimisympäristö edistää sekä vuorovaikutusta että osallistumista, mutta myös yhteisöllistä tiedon rakentamista. Oppimisympäristö ei siis ole merkityksetön sivuseikka eikä sitä tulisi valita sattumanvaraisesti. Mikä siis saa opettajat valitsemaan oppimisympäristökseen koulurakennuksen ulkopuolisen maailman ja millaisia kokemuksia opettajilla on ulko-opetuksesta? Tutkielmani tehtävänä oli tarkastella, millainen asema koulun ulkopuolisilla oppimisympäristöillä on alakoulun opetuksessa sekä millaisia näkemyksiä luokanopettajilla on niiden käytöstä.

Tutkimuksen toteutus

Toteutin tutkimukseni laadullisin menetelmin, jossa aineisto kerättiin teemahaastattelujen avulla. Haastatteluihin osallistui viisi luokanopettajaa, jotka opettivat luokkia 1.–4. Opettajat opettivat koulun ulkopuolisissa oppimisympäristöissä vähintään kaksi kertaa kuukaudessa. Haastattelut olivat yksilöhaastatteluja ja ne toteutettiin etäyhteyksin syksyllä 2022 aikana. Analysoin tutkimusaineistoni aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla.

Tulokset

Haastattelemani opettajat kuvailivat koulun ulkopuolella tapahtuvaa opetusta hyvin moniulotteisesti. Ulko-opetusta pohdittiin käytännön järjestelyjen ja opettajien omien kokemuksien kautta. Tuloksissa tuli esiin, että suosituimpia koulun ulkopuolisia oppimisympäristöjä olivat metsä, kirjasto ja erilaiset liikunnalliset ympäristöt, kuten urheilukentät ja pulkkamäet. Ulko-opetuksessa suosituimpia oppiaineita olivat ympäristöoppi, suomen kieli ja kirjallisuus, liikunta ja matematiikka. Ulko-opetuksessa hankalimmaksi opetettavaksi aineeksi koettiin musiikki. Opettajat opettivat koulun ulkopuolella hyvin toiminnallisesti. Koulun ulkopuolisissa oppimisympäristöissä esimerkiksi luettiin ja opiskeltiin kirjallisuutta, harjoiteltiin ympäristöopin lajistoa, kerrattiin matemaattisia lukuja ja leikittiin. Erilaiset leikit ja pelit olivat opettajille arkipäivää ja tutkivaa työskentelyä harjoitettiin usein erityisesti ympäristöopissa.

Kysyessäni tutkittaviltani ulko-opetuksen syistä, mainitsivat opettajat erityisesti hyvinvoinnin, jota ulko-opetuksesta saa. Koulun ulkopuolella vietetyt päivät ovat toisinaan työläitä, mutta auttavat jaksamaan sekä fyysisesti että henkisesti. Opettajat kertoivat opettavansa koulun ulkopuolella myös opetuksen parantamiseksi, omien mieltymyksiensä vuoksi, oppilaiden luontosuhteen kehittämiseksi sekä toiminnallisuuden lisäämiseksi. Ulko-opetus koettiin hyvänä vaihteluna, jossa opettajakin pääsee oppimaan. Opettajat kertoivatkin, että heidän roolinsa on ulko-opetuksessa enemmänkin ohjaaja tai kanssaoppija kuin perinteinen autoritäärinen opettaja. Oppilaat hyötyivät koulun ulkopuolella opiskelusta, sillä heidän tuen tarpeensa väheni erityisesti luonnonympäristöissä.

Haastatteluissa yhtenä osa-alueena oli opettajien henkilökohtaiset kokemukset ulko-opetuksesta. Opettajat kertoivat ulko-opetuksen hyödyistä ja haasteista, muilta ihmisiltä saadusta palautteesta sekä kaipaamastaan tuesta ulko-opetuksen toteutuksessa. Ulko-opetuksen hyötyjä kerrottiin olevan hyvinvoinnin, sosiaalisten suhteiden ja oppimisen paraneminen. Koulun ulkopuolella oli enemmän tilaa opetuksen ja oppilaiden moninaisuudelle, ja oppilaiden vahvuudet pääsivät ulko-opetuksessa paremmin esiin kuin luokassa. Koulun ulkopuoliset oppimisympäristöt myös kehittivät oppilaiden vastuullisuutta paremmin kuin luokkahuoneopetus. Opettajat kertoivat myös, että ulko-opetuksessa oppilailla pääsi syntymään aito kiinnostus opittavaa aihetta kohtaan. Ulko-opetuksen haasteiksi opettajat nimesivät etukäteisvalmistelut, oppilaiden tuomat haasteet, opetuksen ennakoimattomuuden, resurssien puutteen, priorisoinnin vaikeuden ja sään tuomat muutokset. Haasteista huolimatta koulun ulkopuolella haluttiin opettaa ja opettajien mielestä myös oppilaat pitivät ulko-opetuksesta. Oppilaat innostuivat erityisesti uusista ympäristöistä ja toiminnallisista työtavoista. Negatiivista palautetta oppilaat antoivat esimerkiksi palelusta, väsymyksestä ja vaikeista tehtävistä.

Opettajat saivat ympäriltä olevilta aikuisilta, kuten oppilaiden vanhemmilta, työyhteisöltä ja omilta läheisiltään, tukea ulko-opetukselle. Muut aikuiset eivät aina alkuun ymmärtäneet ulko-opetuksen ideaa ja tavoitteita ja saattoivat toisinaan kyseenalaistaa sen merkityksen. Ajan kanssa opettajat olivat kuitenkin saaneet käännytettyä ympärillä olevat aikuiset puolelleen ja jopa innostaneet kollegoitaan liittymään mukaan. Ulko-opetuksen toteuttamiseen opettajat toivoivat tukea erilaisin tavoin. Kaikkein tärkeimmäksi koettiin aikuisten määrä, sillä ”lisäkäsiä” toivoivat kaikki viisi opettajaa. Tukea toivottiin myös välineiden, suunnitteluajan, rahan, toimivamman lähiympäristön sekä yhteisön tuen ja avun kautta.

Ulko-opetus tulee olemaan tulevaisuudessa yksi entisestään lisääntyvä tapa opettaa, joten tunnistamalla tekijät, jotka ulko-opetuksessa tuottavat haasteita, voidaan paremmin tukea opettajien työtä koulun ulkopuolisissa oppimisympäristöissä. Ulko-opetuksen tutkiminen on vielä kesken ja jatkossa tulisikin tarkastella erityisesti sitä, miksi yhä niin moni opettaja turvautuu pitkälti oman luokkahuoneensa tarjontaan. Mikä opettajia estää poistumasta koulun ulkopuolelle ja miten näitä esteitä voitaisiin poistaa? Kattava tutkimustieto ulko-opetuksesta voisi rohkaista opettajia kokeilemaan koulun ulkopuolella opettamista nykyistä enemmän.

 

Elise Tammela

”Enää en osaisi olla opettamatta ulkona”:

Luokanopettajien kokemuksia koulun ulkopuolisista oppimisympäristöistä

Virtuaalisen todellisuuden (VR) oppimisympäristö on ajankohtainen ja yleistyy nopeasti, mutta oppimisen aikana ja autenttisessa oppimistilanteessa tehtyjä, vertailevia tutkimuksia on vielä vähän. Tässä tutkielmassa verrattiin oppimistulosten ja motivaation kehittymistä fyysisessä ja VR oppimisympäristössä yhden opiskelupäivän aikana.

Tässä tutkielmassa tutkittiin neljännen vuoden konetekniikan insinööriopiskelijoiden (N = 14) osaamisen ja motivaation kehittymistä kahdessa erilaisessa oppimisympäristössä. Aiheena oli puunkorjuukoneeseen kuuluvan harvesteripään moottorin rakenteen ja toiminnan opiskelu. Tämä sisältö kuului opiskelijoiden tutkintoon suomalaisessa ammattikorkeakoulussa.

Tutkimuspäivänä puolet opiskelijoista aloitti aamulla opintonsa VR oppimisympäristössä ja toinen puoli opiskelijoista aloitti opintonsa fyysisessä oppimisympäristössä. Iltapäivällä opiskelijaryhmät vaihtoivat oppimisympäristöä. Ennen opintoja ja opintojen jälkeen opiskelijoilta kysyttiin motivaatioon liittyviä kysymyksiä kyselylomakkeilla. Myös oppimistuloksia mitattiin kyselylomakkeilla ennen opintoja ja opintojen jälkeen. Opettaja arvioi opiskelijoiden osaamisen arvosanoiksi. Arviointiin vaikuttivat opintojen aikainen aktiivisuus sekä opintojen aikana tehdyt tehtävät. Kerätty data analysoitiin tilastollisin menetelmin (yksisuuntaisella ANOVAlla).

Oppimistulokset kehittyivät tilastollisesti merkitsevästi (p < .00) kummassakin oppimisympäristössä, aamupäivällä ja iltapäivällä. Eri oppimisympäristöissä saadut oppimistulokset eivät eronneet toisistaan. Sen sijaan sisäinen motivaatio kehittyi eri tavoin fyysisessä ja VR oppimisympäristöissä. Aamulla VR-ympäristössä aloittaneilla opiskelijoilla sisäinen motivaatio laski tilastollisesti merkitsevästi (p = .01). Kun taas iltapäivällä sisäinen motivaatio kehittyi positiivisesti kummassakin oppimisympäristössä tilastollisesti merkitsevästi (p < .01).

Tulokset voi tulkita siten, että puunkorjuukoneen harvesteripään moottorin rakenteen ja toimintojen opiskelu eri oppimisympäristöissä ylläpitää kiinnostusta opittavaan asiaan ja oppimista tapahtuu merkittävästi koko päivän ajan motivoituneilla opiskelijoilla. Kun opiskelu aloitettiin fyysisessä oppimisympäristössä, sisäinen motivaatio kehittyi positiivisesti koko päivän ajan.

Leena Närhi

Taustaa

Ryhmät ja ryhmissä oleminen ovat keskeinen osa koulumaailmaa ja ihmiselämää. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa kehotetaan tukemaan uuteen ryhmään liittymisessä etenkin opetuksen siirtymäkohdissa, kuten ensimmäiselle luokalle tai yläkouluun siirryttäessä. Monissa kunnissa onkin ollut erillinen ryhmäytymispäivä syyslukukauden alussa. Kuitenkin huoli syrjäytyneistä ja yksinäisistä oppilaista on kasvanut ja monet kokevat yksinäisyyttä.

Maisterintutkielmassani haastattelin kolmasluokkalaisia eräässä Suomen pääkaupunkiseudun luokassa ja havainnoin heidän pienryhmätyöskentelyään muutamalla oppitunnilla. Tavoitteenani oli selvittää lasten käsityksiä pienryhmistä ja erityisesti siitä, minkälainen on hyvä pienryhmä. Lisäksi tutkielmassani pohdin, mitä ryhmäytyminen on ja miten se suhteutuu lasten käsityksiin hyvistä pienryhmistä.

Tulokset

Tein haastattelu- ja havainnointiaineistolle sisällönanalyysin, jonka perusteella jaottelin hyviin pienryhmiin liittyviä ominaisuuksia teemaluokkiin ja kategorioihin. Selvitin, että lapset pitivät pienryhmiä yhteisenä juttuna. Niissä suunnitellaan, tehdään ja ollaan yhdessä. Lisäksi aineiston perusteella pienryhmän jäsenet voivat olla erilaisia, mutta jäsenenä oleminen on suhteellisen pysyvä ominaisuus. Ryhmään kuuluu, vaikka välillä lähtisi pois tai haluaisi kuulua toiseen pienryhmään. Lasten mukaan ryhmä voi muuttua, jos joku ryhmän jäsen muuttaa mieltään tai koko ryhmä päättääkin esimerkiksi panostaa ryhmätyöhön. Lisäksi monet lapset kokivat, että voivat itse pienryhmälle puhumalla vaikuttaa toisten käyttäytymiseen.

Ryhmässä viihtyminen on tärkeä pienryhmän ulottuvuus ja siihen kuuluvat esimerkiksi ryhmän turvallisuus, kiinteys ja yhteenkuuluvuus sekä yhteinen kaikkia kiinnostava tavoite. Aineistosta tuli esille myös monia vuorovaikutukseen ja tehtävän tekemiseen sekä olosuhteisiin liittyviä asioita, jotka kokosin käytännön tasolla -nimiseen kategoriaan.

Selvitin myös, mitkä asiat voivat olla haasteita hyvissä pienryhmissä. Lasten mukaan niitä olivat esimerkiksi yhteisen tekemisen keksiminen tai tylsyys, yhdessä päättäminen ja erimielisyys, kinastelu, erikielisyys, tehtävään keskittyminen, tehtävän vaativuustaso tai kaikkien osallistuminen tasapuolisesti.

Pohdintaa

Vertasin lasten käsityksiä hyvistä pienryhmistä ja niiden ominaisuuksia siihen, mitä kirjallisuudessa kerrotaan ryhmäytymisestä, ja ne olivat hyvin yhteneviä. Kun tutkielmassani pohdin, mitä ryhmäytyminen on, mietin, ettei ryhmäytymiselle välttämättä ole tieteellistä tai kansainvälistä termiä tai määritelmää. Ehdotan sen tutkimista lisää etenkin suomalaisessa kulttuurissamme. Lisäksi ehdotan tämän tutkielman ja kirjallisuuden perusteella, että ryhmäytyminen tarkoittaa prosessia, jossa tullaan hyväksi ryhmäksi ja joka liittyy kaikkiin ryhmän osa-alueisiin, kuten ryhmän turvallisuuteen, toimintakykyyn, toisten tuntemiseen, kiinteyteen ja vuorovaikutukseen.

Tutkielmani perusteella löysin kolmasluokkalaisille oppilaille tärkeitä ryhmien ominaisuuksia, ja monet niistä olivat yhteneviä myös aiemman tutkimuksen kanssa. Näitä ryhmien piirteitä ja erityisesti niitä, joihin liitettiin haasteita, on tärkeä tukea lasten ryhmätoiminnan yhteydessä. Tästä tutkielmasta saatava tieto on merkityksellistä etenkin lasten kanssa toimiville ammattilaisille, jotka pyrkivät edistämään toimivaa pienryhmätyöskentelyä. Tutkielmasta saatava tieto liittyy myös ryhmätaitojen kehittämiseen ja ryhmiin liittyvien tarpeiden täyttämiseen.

 

Heidi Karanko

Lasten käsityksiä pienryhmistä ja ryhmäytymisestä – ”ne tekee yhdessä samaa juttua”

Median merkitys yhteiskunnassa on kasvanut, mikä näkyy myös lasten ja nuorten elämässä. Tämän myötä myös mediakasvatuksen merkitys korostuu, ja on tärkeää, että mediakasvatusta sekä esimerkiksi uutisia käsitellään lasten ja nuorten kanssa kouluissa. Uutisten kautta opetuksessa voidaan esimerkiksi käsitellä ajankohtaisia asioita sekä yhdistää lapsen ja nuoren omaa kokemusmaailmaa sekä ympäristöä koulukontekstiin. Lisäksi uutisten opetuskäyttö voi edistää lasten ja nuorten medialukutaidon kehittymistä, mikä on median merkityksen lisääntyessä tärkeää.

Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin sitä, miten uutisia ja ajankohtaisia aiheita käsitellään alakouluissa ja hyödynnetään osana opetusta. Tarkastelun kohteena oli Helsingin Sanomien Lasten uutiset, joka on alakouluikäisille lapsille suunnattu uutismedia. Lasten uutisia hyödynnetään yleisesti koulujen arjessa, mutta siitä, miten Lasten uutisia kouluissa hyödynnetään, on vain vähän tietoa. Tarkoituksenani olikin selvittää, miten opettajat hyödyntävät Lasten uutisia opetuksessaan ja miten oppilaat kokevat Lasten uutisten hyödyntämisen opetuksessa. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin myös lapsille suunnatun uutisoinnin merkitystä oppilaille sekä opettajille.

Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena, jonka aineisto kerättiin kahdessa osassa. Ensimmäinen osa koostui alakouluopettajien haastatteluista. Toisessa osassa haastattelujen pohjalta suunniteltiin ja toteutettiin Lasten uutisia hyödyntävä opetuskokeilu, jossa aineistoa kerättiin oppilailta kyselylomakkeella sekä muutamalla haastattelulla. Aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin menetelmin.

Tutkimuksen tulokset ja johtopäätökset

Tutkimuksen tulosten perusteella Lasten uutisia hyödynnettiin opetuksessa viikoittain ja erityisesti suomen kielen ja kirjallisuuden oppitunneilla, mutta myös osana esimerkiksi laaja-alaisten teemojen käsittelyä. Opettajien mukaan keskeisimmät opetusmenetelmät Lasten uutisten kanssa olivat keskusteleminen sekä kirjalliset työtavat. Lisäksi opettajat korostivat uutisten käsittelyn merkitystä opetuksessa sekä lapsille suunnattujen uutisten merkitystä uutisten käsittelemisessä. Myös oppilaat kokivat uutisten seuraamisen myönteisenä asiana ja tiedon saamisen maailman tapahtumista tärkeänä.

Tulokset osoittavat, että Lasten uutisia voidaan hyödyntää alakouluopetuksessa monin tavoin, ja että Lasten uutiset sopivat monenlaiseen käyttöön esimerkiksi mediakasvatuksen, eheyttämisen sekä laaja-alaisten taitojen oppimisen näkökulmasta. Uutisten käsittely opetuksessa on tärkeää, sillä se tuo tasa-arvoa oppilaiden välille ja saattaa avartaa oppilaiden maailmankuvaa. Lisäksi lapsille suunnatut uutiset voivat antaa opettajalle tukea erilaisten aiheiden käsittelyyn lasten kanssa esimerkiksi objektiivisuuden sekä lapsentajuisuuden kautta.

Uutisten opetuskäyttöä ja lapsille suunnattuja uutisia käsittelevä tutkimus painottuu pitkälti kansainväliseen tutkimukseen, joten tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tuottaa aiheesta tutkimustietoa nimenomaan Suomen kontekstissa. Tässä tutkimuksessa aineisto oli kuitenkin suhteellisen pieni, minkä myötä olisi mielenkiintoista saada uutisten opetuskäytöstä tutkimustietoa myös laajemmassa mittakaavassa ja esimerkiksi suuremmalla aineistolla. Viime vuosina mediakasvatuksen tutkimus on painottunut esimerkiksi tiedon luotettavuuden arvioinnin ilmiöiden ja medialukutaidon kehittymisen tutkimukseen. Etenkin nykyisessä kehityksessä, jossa kaikenlainen tieto on jatkuvasti myös lasten saatavilla, tarvittaisiin käytännön tutkimustietoa kuitenkin enemmän myös siitä, miten ajankohtaisia aiheita käsitellään lasten ja nuorten kanssa. Toivon, että tämä tutkielma tarjoaa näkökulmia uutisten opetuskäyttöön ja mediakasvatukseen liittyen, sekä kannustaa opettajia uutisten hyödyntämiseen osana opetusta.

Sofia Niemi
Helsingin Sanomien Lasten uutisten opetuskäyttö alakouluissa