Rullaten pitkin käytäviä

Perjantaina 20.3. Origo-luokassa vieraili vilkas ryhmä 5.-luokkalaisia Tehtaankadun ala-asteen koulusta. Vierailu alkoi lyhyellä laitoskierroksella, joka aloitettiin Linus Torvaldsin mukaan nimetystä luentosalista. Oppilaita kiinnosti mm. kuinka kauan yliopisto-opinnot kestävät sekä oliko heidän oma opettajansa opiskellut Kumpulassa.

Vierailun varsinainen ohjelma aloitettiin Loikkivat sammakot -pulmalla, johon löytyi helposti vapaaehtoisia sammakoiksi. Olimme suunnitelleet käyvämme läpi ainoastaan kahden ja neljän sammakon tapaukset, mutta koska nämä ratkesivat niin helposti, ratkaisimme pulman vielä kuudella sammakolla ja seitsemällä lumpeen lehdellä. Halukkaat saivat kotitehtäväksi miettiä, kuinka monella sammakolla ja lumpeella pulman ratkaiseminen heiltä onnistuisi.

Luokka oli toivonut aiheeksi mittaamista, joten lämmittelyn jälkeen siirryimme Tilavuushaasteeseen. Kymmenen minuutin aikarajoitus toi lisähaastetta tehtävään, mutta kaikki ryhmät saivat silti astiansa valmiiksi. Lopuksi jokainen ryhmä mittasi rakennelmansa tilavuuden herneillä.

Mittaaminen aiheutti kummastusta, sillä ryhmillä oli käytössä eri mitat: teelusikka, ruokalusikka ja desilitran mitta. Tulokset kirjattiin taululle ja huomattiin, että tulokset sellaisenaan eivät olleet vertailukelpoisia,  vaan ne piti vielä muuttaa samaan yksikköön. Myös mittaustarkkuus herätti keskustelua, sillä teelusikalla saa mitattua astian tilavuuden tarkemmin kuin desimitalla.

Vierailu huipentui Rallirulla-kilpailuun. Tavoitteena oli rakentaa mahdollisimman pitkälle rullaava kulkupeli, jossa täytyi olla vähintään kaksi pyörää sekä akseli. Rullat ihastuttivat erilaisuudellaan.

kaikki_kuvat
Rallirullien rakentelussa sai luovuus kukkia.

Rallirullia sai testailla jo rakentelun lomassa, mutta lopulta ne joutuivat todelliseen tulikokeeseen, kun ne pistettiin vierimään virallista ramppia alas. Varsinaisessa mittauksessa oli kaksi yritystä, joista parempi otettiin huomioon lopputuloksissa. Osa rullista ei päässyt rampilta alas, kun taas osa rullasi useita metrejä. Voitto irtosi huikealla yhdeksän metrin tuloksella!

ramppi
Voittajarulla syntyi neljästä viilipurkista ja pilleistä. Rampilta oli huimat näköalat!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *