Teksti: Azira Abbasli ja Anna Eronen
Kuva: Jenni Räsänen
26.5. Origoon saapui vieraaksi energisiä oppilaita Eläintarhan ala-asteelta. Oppilaille vierailu oli jo toinen kerta Origossa, joten laitos oli jo tuttu paikka. Siirryimme ala-aulasta Origo-luokkaan, missä kerroimme mitä heille oli luvassa tällä kertaa.
Kävimme aluksi Amazing race:in säännöt läpi ja seuraavaksi jaoimme heille tehtävälapukkeet sekä tabletit. Suunnistustehtävistä Hanoin torni tuotti aluksi hieman vaikeuksia, ja Pilvenpiirtäjien ohjeistus osoittautui liian vaikeaselkoiseksi. Salakirjoitustehtävät puolestaan olivat helppoja. Jotkut ryhmät eivät malttaneet lukea rasteilla tehtävänantoa, joten kiertelimme rasteilla auttamassa ja ohjeistamassa heitä. Kun aika oli päättynyt, palasimme takaisin luokkaan, missä aloimme käymään tehtävien ratkaisuja läpi.

Ruokatauon jälkeen suunnistus vaihtui Rallirullien askarteluun. Oppilaat rakentelivat purkkien, kuppien ja vessapaperirullien avulla omalle ryhmälleen ralliauton. Ryhmät saivat aikaan upeita tuotoksia ja siirryimme mittaamaan, minkä ryhmän auto kulki pitemmälle. Oppilaat huomasivatkin, että pisimmällle kulki tällä kertaa kuitenkin kaikista yksinkertaisin rallirulla.