Voiko luku olla myös kirjain?

Maanantaina 4.5. saimme vieraaksemme Origo-luokan historian nuorimmat vieraat, kun Päiväkoti Vironniemen esikoululaiset saapuivat Kumpulaan. Vierailu järjestettiin yhteistyössä tietojenkäsittelytieteen resurssikeskuksen Linkin kanssa.

Vierailun aluksi ryhmä jaettiin puoliksi. Toinen puolikas lähti Linkkiläisten kanssa tutustumaan binäärilukuihin ja harjoittelemaan ohjelmointia Scratch Juniorin avulla, kun taas toinen puolisko suuntasi Origoon touhuamaan muotojen parissa.

Aivan ensiksi pohdittiin, mitä muotoja eskarimme tiesivät. Kolmiot, neliöt ja ympyrät olivatkin vieraillemme jo entuudestaan tuttuja ja pääsimme pian aloittamaan parinmetsästysleikin. Jokainen sai jonkin pahvisen muodon ja tehtävänä oli löytää pari, jolla olisi sama muoto kuin itsellä. Muotoparit löytyivät helposti ja jokainen pari osasi myös nimetä oman kuvionsa, vaikkakin vaikeampien, viisikulmion ja kuusikulmion, tapauksissa kaivattiin pientä apua.

Muotoleikin jälkeen päästiin kivoimman puuhan pariin, eli askartelemaan erilaisia kuvioita ja kappaleita vaahtokarkeista ja tikuista. Kolmiulotteisille kappaleille annettiin myös hassulta kuulostavia nimiä, joita oli vaikea lausua. Pääasia oli kuitenkin rakentelussa ja oman hahmottamiskyvyn harjoittamisessa.

eskarit
Vaahtokarkeista ja tikuista muodostui mallin avulla esimerkiksi kuutio.

Ensimmäisten työpajojen jälkeen eskarilaiset suuntasivat käytäville haastattelemaan matematiikan opiskelijoita. Tehtävänä oli kysyä, mitä lukua käytävältä kaapattu opiskelija oli viimeksi miettinyt. Pohdinnan alla oli ollut niin lukua kahdeksan, puolikasta kuin ääretöntäkin. Vastauksista mielenkiintoisin oli kuitenkin luku p, jota lasten oli vaikea uskoa luvuksi.

Haastattelukierroksen jälkeen ryhmien puolikkaat vaihtoivat vielä päittäin niin, että toinen ryhmä pääsi ohjelmoimaan ja toinen askartelemaan. Lopuksi lapset pääsivät vielä testaamaan pöytiin piirtämistä, kun jokainen sai kirjoittaa Origo-luokan pöytään oman nimensä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *