Avainsana-arkisto: työelämään tutustuminen

7. luokkalaisten matikkakilpailu 2017

Teksti ja kuvat: Jenni Räsänen

Torstaina 27.4.  kilpailtiin taas matematiikassa, kun 7. luokkalaisten matematiikkakilpailun Helsingin aluekilpailun finaali järjestettiin Kumpulan kampuksella.  Alkukarsintaan osallistui 588 nuorta 33 koulusta. Heistä 17 kutsuttiin finaaliin. Alkukarsinnassa taso oli huikea ja finaaliin pääsemiseen vaadittiin vähintään 12/15 pistettä!

Odotusajalle oli taas tarjolla kärryllinen erilaisia yksin tai ryhmissä pelattavia lautapelejä.

Kilpailutehtävien ratkomiseen oli varattu 85 minuuttia aikaa.  Tehtävissä laskettiin murtoluvuilla, pohdittiin alkulukuja sekä ratkottiin kulmien suuruuksia. Edellisvuosien tapaan matikkaluokka Summamutikka tarjosi kilpailutulosten julkistamista odotteleville nuorille mielekästä tekemistä pelien ja pulmien parissa.

Kilpailun voittajaksi julistettiin Juho Arala, joka sai huimat 29/30 pistettä . Kilpailussa parhaiten menestyneet palkittiin kirjapalkinnoin ja kaikki finalistit kutsuttiin jatkamaan matematiikkaharrastustaan osallistumalla Suomen matemaattisen yhdistyksen valmennusjaoston järjestämään jatkovalmennukseen. Onnittelut kaikille finaaliin päässeille hienosta suorituksesta!

Finalistien suosikkipulma oli jälleen kerran Einsteinin ongelma.

Myös matematiikan ja tilastotieteen laitoksella TET-harjoittelua suorittanut, 8.-luokkalainen Harvey Lim pääsi ratkomaan 7. luokkalaisten matematiikkakilpailun alkukarsinnan tehtäviä. Seuraavassa Harveyn ajatuksia tehtävistä:

”This math competition, meant for 7th graders, was held during 6th of March to the 10th of March. It was quite a challenge even for me, since it covered so many fields of mathematics, such as trigonometry, percentages etc. Most of the problems were either simple or intermediate, but there were a few that were rather difficult. The difficult ones were those which required more critical thinking and problem solving, and needed to be thought through.

There were also a few questions that required pattern recognition. For example, one of them was: How many different powers of 2 up to 2¹⁰⁰(as in 2¹, 2², 2³….2¹⁰⁰) ended with the number 6?

This one took me a while, since I had no idea where to look. It was only until I started slowly solving each power that I found a pattern which then gave me the answer.

From this, I learnt more about some mathematics-related fields that I had previously ignored, as they were used in ways I haven’t yet thought of in this test. It was quite a surprise for me to find it so hard!”

Loppukilpailun tuloksia pääsee tarkastelemaan täällä. Kilpailutehtävät ratkaisuineen on julkaistu kilpailujen verkkosivuilla.

Helsingin aluekilpailua järjestävät Suomen matemaattisen yhdistyksen valmennusjaos yhteistyossä Helsingin yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitoksen sekä Summamutikka-luokan (osa Helsingin yliopiston LumA-tiedekasvatuskeskusta) kanssa.

Ipad-pelit testissä

Teksti: Harvey Lim
Kuva: Jenni Räsänen

8.-luokkalainen Harvey Lim pääsi testaamaan iPad-pelejä osana TET-harjoitteluaan. Harvey testasi yhteensä kuutta iPad-peliä, joista Wuzzit Troublea lukuunottamatta kaikki ovat maksuttomia. Testattavat pelit olivat: Wuzzit Trouble, Rush Hour, Fill the cup, Cargo-bot, Fill a pix ja Bee-Bot.

”Apps. They are one of the rapidly developing part of education. Not only are most of them free to get but they are also really easy to use, even for younger people. I have tested several educational apps, ranging from those which teach simple mathematics like addition and subtraction, to those which teach fractions and require problem solving skills. This is a good way to learn things since most apps use pictures and interactive exercises to teach, making it easy to remember what you have learnt.

I also tested some games which required me to think ahead. These games are those which teach you how code works without knowing how to code. They are usually made so that the user has to move something/someone in the game but the only way they can do it is via a set of instructions that the user has to give the object to move it.

In a nutshell, apps are the easiest way to pick up subject, especially mathematics, since it teaches you how to visualise more complex equations, making them easy to understand and use. Not only is it good for mathematics, but it is also good for learning code since some apps teach how to “give instructions” which is basically the start of basic coding.”

TET-harjoittelussa yliopistolla

Kuvat: Jenni Räsänen

9.-luokkalainen Ninjo suoritti Työelämään tutustuminen -harjoittelujaksonsa Helsingin yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitoksella. Kahden viikon harjoittelujakso sisälsi monenlaista puuhaa yliopistoluentojen kuuntelemisesta tutkimusavustajana toimiseen. Seuraavassa Ninjo kertoo ajatuksiaan harjoittelusta.

Sain idean tulla työelämään tutustumiseen Helsingin yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitokselle saatuani tietää opettajalta, että TET:in voi suorittaa myös yliopistolla. Näin päädyn yliopiston kotisivuille ja lähetin viestiä laitoksen johtajalle. Kiinnostukseni suorittaa TET matematiikan ja tilastotieteen laitokselle tuli lähinnä kiinnostuksestani matematiikkaan ja uteliaisuudesta nähdä miten yliopistolla opiskeleminen ja työskentely eroaa yläasteesta.

Ninjo_teippaa
Ninjo teippaamassa fraktaalia Summamutikan toimiston seinään.

Työtehtävät yliopistolla ovat olleet monipuolisia. Olen päässyt normaaleille oppitunneille, luennoille ja jopa apuohjaajaksi Origo-luokkaan 4. luokkalaisten vierailun ajaksi. Tekemiseni ei kuitenkaan rajoittunut vain opiskeluun. Teippasin Summanmutikan ja opintoasiainsuunnittelijan toimistossa olevan fraktaalin loppuun, pääsin keskustelemaan tohtorikoulutettavien Anssi Mirkan ja Rami Luiston kanssa sekä tein haastattelututkimuksen toisen TET:ssä työskennelleen kanssa.

tehtäväpapereita
Työtehtäviin kuului myös tutkimusavustajana toimiminen, kuten aineiston kirjaaminen sähköiseen muotoon.

Kolme lempiasiaani TET:in aikana ovat ehdottomasti oppitunneilla annettujen pulmien ratkominen, uuden oppiminen ja erityisesti tohtorikoulutettavien työpäivään tutustuminen. Heidän ajatuksien kuunteleminen ja mielenkiintoisiin töihin tutustuminen (kuten Ramin robottikäsi!) oli ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista asioista TET:in aikana.

TET:ssä opin paljon uutta. Kuten uusia pulmia, joilla sekoittaa kaverien päät, lukio- ja joksenkin yliopistotason matematiikkaa ja yleisesti minkälaista yliopistossa opiskelu on.

Ninjo ja laitoksellamme kaksi päivää vieraillut TET:läinen Olli tekivät tutustumisjaksonsa aikana myös haastattelututkimuksen laitoksen opiskelijoille. Poikia kiinnosti selvittää opiskelijoiden mielipiteitä laitoksella opiskelusta. Voit lukea lisää poikien tutkimuksesta sekä saaduista tuloksista täältä.