Tutkimuksen tarkoitus
Koulujärjestelmältä vaaditaan jatkuvasti reagointia yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin. Koulutuksen tulee uudistua ja uudistuksissa tulee huomioida muun muassa työelämän tarpeet. Kansainvälistyminen ja ihmisten liikkuvuus ovat luoneet paineita kielitaitotarpeisiin ja täten myös kielikoulutuspolitiikkaan. Juha Sipilän hallitus pyrki osaltaan kehittämään, lisäämään ja monipuolistamaan kieltenopiskelua ja näiden toimenpiteiden myötä A1-kielen opetus varhennettiin alkamaan valtakunnallisesti ensimmäiseltä luokalta 1.1.2020 alkaen. Tämä nopeatahtinen varhennetun kieltenopetuksen käyttöönotto on herättänyt runsasta keskustelua niin kuntien kuin opettajienkin keskuudessa.
Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää luokanopettajien käsityksiä varhennetusta kieltenopetuksesta ja sen työtavoista. Covid-19 pandemiasta ja etäopetukseen siirtymisestä johtuen keväällä 2020 luokanopettajat joutuivat uudenlaisten työtapojen äärelle.
Tutkimuksen toteutus
Tutkimuksen laadullinen aineisto koostui viiden luokanopettajan ja yhden erityisluokanopettajan teemahaastattelusta. He kaikki aloittivat varhennetun kieltenopetuksen tammikuussa 2020. Analysoin aineiston fenomenografisen tutkimuksen analyysin mukaisesti.
Tulokset ja johtopäätökset
Luokanopettajien käsityksistä ilmeni, että heidän aikaisempi kokemuksensa kieltenopetuksesta vaikutti heidän suhtautumiseensa varhennettuun kieltenopetukseen ennen varsinaisen opetuksen alkua. Jos aiempaa kokemusta ei ollut, suhtautuminen oli kielteisempää kuin niillä, joilla oli ennestään kokemusta kieltenopetuksesta. Osa luokanopettajista koki saaneensa liian vähän täydennyskoulutusta uuteen opetettavaan aineeseen ja he olivat epävarmoja osaamisestaan. Toiset taas kokivat saaneensa riittävästi täydennyskoulutusta, ja opetus oli mielekästä alusta alkaen. Osalla oli kevään opetuksen jälkeen edelleen tarve täydennyskoulutukseen. Muutama luokanopettaja kritisoi, miksi opettajankoulutukseen ei sisälly kielididaktiikan opintoja.
Kaikilla oli positiivisia kokemuksia etenkin oppilaiden innokkuudesta ja motivaatiosta varhennettua kieltä kohtaan. Tämä lisäsi myös opettajien iloa ja varmuutta opettamiseen. Haasteina koettiin oppilaiden erilaiset oppimisvaikeudet, S2-oppilaat ja joidenkin oppilaiden innottomuus ja levottomuus. Yhteistyön tekeminen muiden tahojen kanssa oli melko vähäistä, osittain etäopetukseen siirtymisen vuoksi. Tästä johtuen tuki omalle työlle jäi melko vähäiseksi kevään aikana.
Luokanopettajat käyttivät varhennetussa kieltenopetuksessa toiminnallisia, vaihtelevia työtapoja sekä lauluja ja leikkejä. Opetuksessa korostui suullinen ilmaisu, puheen toistot, kuuntelu ja tunnin rutiinit. Luokanopettajat käyttivät opetuksessaan hyödyksi sähköisiä materiaaleja, erilaisia monistetehtäviä ja kuvakorttisarjoja. Kahdella opettajalla oli myös kirjasarja apunaan. Varhennettua kieltenopetusta annettiin joko yksi tunti viikossa tai pienissä erissä pitkin viikkoa. Käytetyt työtavat, menetelmät ja sisällöt ovat Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisia. Tosin osa luokanopettajista silti kaipasi selkeämpää runkoa ja paremmin saatavilla olevia materiaaleja opetuksen tueksi. Jokaisella luokalla oli tuen tarvitsijoita ja opettajat pyrkivät kannustaen ja kehuen saamaan oppilaat käyttämään kieltä. Tarkoituksena oli saada oppilaat innostumaan vierasta kielestä. Välttämättä tuen tarvitsijoille ei ollut mitään erityistä tukea, vaan he osallistuivat opetukseen muiden mukana.
Etäopetus muutti kaikkia koulun käytänteitä. Luokanopettajat joutuivat nopealla aikataululla opettelemaan uudenlaiset opetusjärjestelyt ja -menetelmät, miten opettaa varhennettua kieltä. Toiminnallinen ja vuorovaikutuksellinen opetus oli lähes mahdotonta ja tavoitteista jouduttiin tinkimään. Vain puolet luokanopettajista piti varhennetun kielen tunteja tai pieniä tuokioita viikoittain etäyhteyden välityksellä. Youtube:sta löytyvät linkit olivat vahvasti käytössä jokaisella luokanopettajalla opetuksessaan ja niitä lähetettiin oppilaille. Opetuksessa painottui vanhojen asioiden kertaaminen. Oppilaiden ohjaus ja tuki jäi pääosin vanhempien vastuulle. Myös digiosaaminen ja laitteiden saatavuus toivat haasteita opetukseen.
Tutkimukseni herätti kysymyksiä etenkin täydennyskoulutuksesta. Nopealla aikataululla tullut varhennettu kieltenopetus on mielestäni epäonnistunut, jos luokanopettajille ei tarjota koulutusta perusopinnoissaan eikä täydennyskoulutus ole kaikille riittävää. Opettajien erilaiset tarpeet tulisi huomioida koulutuksissa.
Uudet opetettavat asiat vaativat aina hyvää suunnittelua ja yhteistyötä muiden tahojen kanssa. Yhteisopettajuus kieltenopettajien kanssa tulisi olla tiiviimpää. Opettajille tulisi antaa aikaa kehittää opetustaan, mutta nämä ”ylhäältä” tulevat uudistukset on saatava käytäntöön kiireellä eikä opettajia aina kuunnella uudistuksia suunnitellessa. Työmarkkinat ja elinkeinoelämä tuntuvat puskevan uudistuksia ja kohtuuttomia vaatimuksia koulun opetussuunnitelmiin ymmärtämättä tarpeeksi koulun arkea.
Elina Koskelin
Pro gradu: Luokanopettajien käsityksiä varhennetusta kieltenopetuksesta ja sen työtavoista lähi- ja etäopetuksessa