Työkykyjohtamisen merkitys on tunnistettu yhä kiinteämmin osaksi työelämää ja organisaatioiden johtamista. Tämä ei ole sattumaa, vaan seurausta lainsäädännön uudistamisesta sekä systemaattisesta panostuksesta työkykytutkimukseen. Ymmärrys työkyvyn eri ulottuvuuksista on kasvanut viimeisten vuosikymmenten aikana ja työkyky ymmärretään yhä kokonaisvaltaisemmin. Monet toimijat ovat saaneet julkisuutta tuomalla esiin työkykytoimenpiteitään. Esimerkiksi Aamulehti (6.5.2019) uutisoi, miten päivittäistavarakauppa Lidl ryhtyi kehittämään systemaattisesti työkykyjohtamistaan ja vähensi siten sairauspoissaoloja 16 prosenttia ja lopulta säästi satoja tuhansia euroja muutamassa vuodessa.
Työkyvyn tuen toimintamalleista käytetään työpaikoilla monenlaisia nimiä, kuten varhainen tuki tai varhainen välittäminen. Itse olen tutkielmassani ollut kiinnostunut siitä, millaisena työkykypuhe ja työkyvyn tuen toimintamallit näyttäytyvät niitä kuvaavien kirjallisten dokumenttien kautta. Miten näissä kuvauksissa rakennetaan työkyvyn ja työkyvyn tuen diskurssia? Entä miten työkyvyn tukea oikeutetaan ja perustellaan – mitä niillä tavoitellaan ja toisaalta mitä ne tuottavat olemassaolollaan?
Tutkielman toteutus
Tutkielmani aineisto koostui kymmenenestä kirjallisesta dokumentista. Ne olivat organisaatioiden sisäisiä kuvauksia siitä, mitä työkyvyn tuen toimintamalli heidän organisaatiossaan tarkoittaa ja pitää sisällään. Kirjallinen aineisto analysoitiin diskurssianalyysilla. Tutkimuskysymyksiä oli kaksi: millaisten diskurssien varaan työkyky ja työkyvyn tuki ilmiönä rakentuvat ja miten työkyvyn tuelle asetettuja tavoitteita oikeutetaan ja perustellaan diskursiivisesti?
Tutkielman tulokset
Pyrin kohdistamaan aineistossa huomioni siihen, miten työkyky ja työkyvyn tuki työpaikoilla ymmärretään sekä siihen, miten työkykytoimenpiteitä oikeutetaan ja perustellaan diskursiivisesti. Aineistosta paikannettiin ensimmäisen tutkimuskysymyksen osalta työkyvyn tukea kuvaavat diskurssit, joita ovat työkyvyn tuki puuttumisena, välittämisenä, projektina sekä jatkuvana neuvotteluna. Kunkin diskurssin orientaatio eroaa toisistaan, mutta silti ne esiintyvät aineistossa myös rinnakkain.
Toisen tutkimuskysymyksen eli työkyvyn tuen oikeutuksen ja tavoitteiden osalta paikannetut diskurssit rakentuivat eri tavalla painottuvien repertuaarien kautta. Repertuaarit piirtävät kuvaa työkyvyn tuesta välineenä kohti tuottavuuden tavoittelua ja kustannussäästöjä. Lisäksi esiintyi humanistisia tavoitteita ja oikeutuksia sekä niin ikään yhteiskuntavastuun painottamista kuin lainsäädäntöön nojaavia perusteita.
Tulosten hyödyntäminen
Tutkielman päätuloksena paikannetaan yksilöllistymisen ja yksilön vastuuttamisen hegemoninen diskurssi. Hegemonisen diskurssin ongelmallisuutta pohditaan suhteessa aiempaan tutkimustietoon, jonka mukaan työkykyjohtamisen vaikuttavuuden taustalta löydetyt tekijät paikantuvat yksilön sijasta yhteisöön ja rakenteisiin. Tutkielmani tulosten mukaan tarvitsemme enemmän työkykypuhetta, jonka tulisi kohdistua kahdelle osa-alueelle. Ensiksi tulisi tunnistaa yhä vahvemmin työkyvyn luonne liikkeessä olevana, muuttuvana ja jatkuvasti tasapainoa hakevana ja hyväksyä se osaksi organisaatioiden arkea. Toiseksi ratkaisuja etsittäessä tarkastelua tulee laajentaa yksilön ohella myös työn rakenteisiin ja yhteisten toimintamallien muutokseen. Tutkielmani tuloksia voidaan soveltaa osana työkykyjohtamisen kehittämistyötä ja tutkielmaan aineistoa luovuttaneet organisaatiot ovat olleet hyvin kiinnostuneita tuloksista oman toimintansa kehittämisen pohjaksi.
Erika Timperi
Pro Gradu: Varhaista tukea ja työkykyriskejä – Diskurssianalyysi työkyvyn tuen toimintamalleista