Tutkimuksen tausta:
Erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden yhdistäminen yleisopetuksen oppilaisiin on aiheuttanut keskustelua läpi erityisopetuksen muutosten. Välillä oppilaiden yhdistämistä on nähty laillisena heitteillejättönä ja välillä ainoana tasa-arvon mahdollistajana. Erityisen tuen oppilaiden yhdistäminen yleisopetukseen voi tapahtua integraationa, jossa oppilaat opiskelevat siellä vain osan tunneista. Opetus voidaan järjestää myös inklusiivisesti, jossa oppilaat opiskelevat yleisopetuksessa täyspäiväsesti. Nykypäivän koulun tavoitteena on inklusiivinen opetus ja siihen pyrkiminen. Tätä toteutetaan kuitenkin hyvin eri tavalla eripuolilla Suomea.
Tutkimuksen tavoitteena oli kuvata erityisopettajien ja luokanopettajien kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden integraatiosta yleisopetukseen ja siihen liittyvästä yhteistyöstä. Tarkoituksena oli myös selvittää, miten integraatiota toteutetaan nykypäivän koulun arjessa ja miten opettajat kokevat integraation hyödyt ja haasteet, sekä heidän asenteensa inkluusioon.
Tutkimuksen toteutus:
Tutkimus toteutettiin laadullisena haastattelututkimuksena. Tutkimukseen osallistui kolme erityisluokanopettaja- ja luokanopettaja paria, jotka toteuttivat opetuksessaan integraatiota. Haastattelut olivat pulistrukturoituja teemahaastatteluja, jotka pidettiin keväällä 2021, sekä syksyllä 2021. Saatu aineisto litteroitiin, teemoiteltiin ja analysoitiin sisällönanalyysin menetelmin.
Tutkimuksen tulokset ja johtopäätökset:
Ennen tutkimuksen tekoa määrittelin integraation erityisopetuksesta yleisopetukseen siirtymiseksi. Tutkimukseen osallistuneet opettajat kuitenkin määrittelivät integraatio-käsitteen moniulotteisemmaksi. He ajattelivat integraation olevan myös yleisopetuksesta pienryhmään siirtymistä. Integraatio ja inkluusio käsitteiden selkeyttämiseksi näitä käsitteitä voitaisiin määritellä esimerkiksi perusopetussuunnitelmassa. Tällöin myös kunnat voisivat tulkita käsitteitä tasavertaisemmin.
Opettajat näkivät integraation mahdollistavan oppilaiden sosiaalisen kehittymisen. Integraation haasteena opettajat taas mainitsivat fyysiset opetustilat sekä opettajien huonon keskinäisen kommunikaation. Kaikki opettajat halusivat puhua haastatteluissa inkluusiosta, vaikka siitä ei heiltä kysyttykään. Kaksi työparia suhtautui varauksella inkluusioon, sillä he ajattelivat sen olevan kuntien säästökeino. He myös ajattelivat, etteivät koulujen resurssit inkluusion järjestämiseen riitä. Työparit eivät itse olleet toteuttaneet inkluusiota, joten olisi mielenkiintoista tietää kuinka paljon julkisella keskustelulla on ollut vaikutusta heidän mielipiteisiinsä. Yksi työpareista työskenteli jo inklusiivisesti ja suhtautuivat tähän positiivisesti. Toki heidän koulunsa resurssit myös mahdollistivat inkluusioon järjestämisen. Tutkimuksen tulosten perusteella opettajat kokivat integraatioon liittyvät yhteistyön toimivaksi. Integraation tai inkluusion onnistumiseksi tulisi opettajilla olla yhteinen käsitys opettajuudesta sekä halua kehittää omaa toimintaansa. Koulun resurssit myös vaikuttavat erityisopetuksen järjestämiseen. Hyvä yhteistyö vaikuttaa myönteisesti integraation ja inkluusion onnistumiseen.
Tutkimukseni keskittyi opettajien näkökulmiin ja ajatuksiin integraatiosta. Tulevissa tutkimuksissa olisikin mielenkiintoista haastatella oppilaita ja vertailla oppilaiden ja opettajien haastatteluja. Inkluusion ollessa koulutuksen tavoite, olisi myös mielenkiintoista tutkia onko inkluusioon ja oppilaan sopeutumiseen vaikuttanut, jos oppilas on aiemmin integroitu yleisopetukseen asteittain.
Minja Mäkinen
”Erityis- ja luokanopettajien kokemuksia integraatiosta ja opettajien välisestä yhteistyöstä”