Tutkimuksen taustaa
Opettajien työhyvinvointi on keskustelua herättävä aihe, joka myös koskettaa välittömästi tai vähintäänkin välillisesti meistä monia. Aihe nousi medioissa uutisotsikoihin sekä yleiseen keskusteluun erityisesti pandemian aikana, kun koulut siirtyivät etäopetukseen, ja onkin ollut tasaisesti otsikoissa siitä lähtien.
Työhyvinvointi on monipuolinen ja laaja käsite, jota voidaan tarkastella useasta eri kulmasta. Tutkimukseni tarkoituksena oli tutkia opettajien työhyvinvoinnista kertovia mielipidekirjoituksia, ja niiden avulla luotua sosiaalista todellisuutta, joten tämän tutkimuksen sisällä näin työhyvinvoinnin sen laajassa merkityksessään. Opettajien työhyvinvointia on tutkittu paljon ja kauan. Uudemmissa tutkimuksissa opettajien työhyvinvointi näyttää heikentyneen, ja heikentyminen on jatkunut myös pandemian aikana.
Tutkimuksen toteutus
Toteutin pro gradu -tutkielmani laadullisesti, ja kokosin aineistoni suurimpien suomalaisten sanomalehtien (Helsingin Sanomat, Aamulehti, Turun Sanomat) mielipideosastojen kirjoituksista. Aineiston kirjoitukset olivat julkaistu välillä maaliskuu 2020 – lokakuu 2021. Lähestyin aineistoani kriittisen diskurssianalyysin avulla. Kriittinen diskurssianalyysi antoi menetelmällisen välineen tutkia keskustelua ja sen sisältämiä valta-asemia tarkemmin. Muodostin aineistosta diskurssit, ja valmiista diskursseista tutkin, millainen rooli opettajalle annettiin diskurssista riippuen, sekä millaista sosiaalista todellisuutta ne esittivät.
Tulokset ja johtopäätökset
Löysin aineistosta 4 diskurssia (eli toistuvaa puhetapaa), jotka olivat Huoli opettajista, Opettajien hätä, Tyytyväinen opettaja sekä Yhteiskunnallinen muutos. Opettajista olivat huolissaan kasvatusalan ammattilaiset, päättäjät, ja muut ulkopuoliset kirjoittajat, mutta eivät opettajat itse. Opettajien omia kokemuksia sisältävät kirjoitukset jakautuivat kahteen diskurssiin – Opettajien hätään sekä Tyytyväiseen opettajaan. Opettajien hätä -diskurssissa kuvattiin monin tavoin negatiivisia kokemuksia opettajan työarjesta, ja jopa hätähuutoja, jotta tilanne kentältä tulisi esiin. Tyytyväisen opettajan diskurssissa koettiin tärkeäksi tuoda oma ääni esiin, sillä sen nähtiin eroavan muusta keskustelusta. Yhteiskunnallisen muutoksen diskurssi näkyi lähes kaikissa kirjoituksissa, ja se sisälsikin useamman alakategorian esimerkiksi resurssien puutteesta, työmäärän kohtuuttomasta lisääntymisestä ja ulkopuolisista vaateista. Näiden työoloihin liittyvien muutosten nähtiin johtuvan yleisestä yhteiskunnallisesta muutoksesta. Opettajalle annetut roolit vaihtelivat työhönsä kykenevästä ja tyytyväisestä toimijasta (Tyytyväisen opettajan diskurssi) apua tarvitsevaan ja mahdottoman tehtävän suorittajaan (muut diskurssit).
Kokonaisuudessaan puhe opettajien työhyvinvoinnista keskittyi negatiivissävytteiseen puheeseen, ja keskustelu sisälsi oletuksen siitä, että opettajat voisivat huonosti. Tämä oli nähtävissä niin opettajien omista kokemuksista, kuin huolesta, jota esitettiin suuresti, sekä oman tyytyväisyyden esittäminen massasta poikkeavana tapauksena. Opettajien työhyvinvointia kuvailtiin pääosin ongelmana, johon kaivattiin jonkinlaista ratkaisua. Keskustelun osallistujat näkivät ratkaisun kuitenkin eri tavoin, sillä opettajat näkivät ratkaisijana päättäjät, kun taas keskustelun muut osapuolet näkivät vastuun opettajien työhyvinvoinnista olevan opettajilla itsellään.
Negatiivinen puhe voi esimerkiksi heikentää opetusalan houkuttelevuutta, mikä on huolestuttavaa, sillä suomalainen koulutus on pitkään ollut ylpeydenaihe, ja jatkossakin alalle tarvitaan parhaat tekijät. Lisäksi opettajien työhyvinvointi on myös lasten kannalta merkittävä asia. Aihetta olisi mielekästä ja tärkeää tutkia jatkossakin, ja kiinnostavaa olisikin esimerkiksi puhetapojen muutokset pandemia-ajan jälkeen, sekä kevään 2022 lakkokeskustelun teemat.
Malmivaara Hanna
Opettajien työhyvinvointi vaakalaudalla – kuka kantaa vastuun? Kriittinen diskurssianalyysi suomalaisten opettajien työhyvinvointikeskustelusta sanomalehtien mielipideosastoilla pandemia-aikana