Tutkimuksen taustaa ja tutkimustehtävä
Alalle valmistuvien opettajien työssä jaksaminen on ollut jo pitkään yleisen keskustelun aiheena. Noviisiopettajien jaksamiseen vaikuttaa muun muassa se, että heidän opettajapystyvyytensä kokemus on matalampi kuin kokeneemmilla opettajilla. Opettajapystyvyydellä tarkoitetaan opettajan kokemusta siitä, kuinka laadukkaasti hän osaa toteuttaa opetusta. Työhyvinvointiin vaikuttaa myös työyhteisö sekä henkilökohtainen vastuu omasta jaksamisesta. Tässä pro gradu –tutkielmassa tutkitaan opettajien uran aikana kokemia opettajapystyvyyden muutoksia sekä niitä tekijöitä, mitkä edistävät työhyvinvointia.
Menetelmät
Tähän laadulliseen tutkimukseen osallistui kuusi alakouluopettajaa, jotka olivat koulutukseltaan luokanopettajia sekä erityisluokanopettajia. Aineisto kerättiin kolmesta pääkaupunkiseutualueen koulusta maaliskuussa 2023. Menetelmänä käytettiin yksilöhaastattelua. Haastattelut tehtiin teemahaastattelun keinoin, mikä tarkoittaa sitä, että tiedonantajille annettiin tilaa kertoa omista kokemuksista ilman tarkkoja raameja. Toisin sanoen, kysymyksiä saatettiin muuttaa haastattelun aikana, niiden välissä tai kokonaan jättää käsittelemättä; kunhan ennalta määrätyt teemat tulivat keskustelun sisällöissä ilmi. Lopuksi aineisto analysoitiin sisällönanalyysin keinoin.
Tulokset ja pohdintaa
Tulokset olivat yhteneväisiä aikaisempien tutkimusten kanssa. Opettajapystyvyyden kokemus oli matala ensimmäisenä työvuotena, mikä näkyi siten, että haastateltavat kokivat paljon stressiä, vaikeuksia tavoitteiden asettamisen kanssa sekä joustamattomuutta. Opetusvuosien kertyessä tiedonantajat kuitenkin kasvattivat opettajapystyvyyttään ja näin ollen stressi väheni, tavoitteita osattiin asettaa realistisemmin ja joustavuus kasvoi. Mielenkiintoinen löydös oli kuitenkin se, että pitkäjänteisyys – eräs korkean opettajapystyvyyden merkki, oli läsnä uran alkuvaiheesta tähän päivään saakka. Pitkäjänteisyys oli siis kenties eräs tekijä, mikä on kannatellut opettajia läpi uran.
Työhyvinvointia edistäviksi tekijöiksi korostettiin etenkin ihmissuhteiden merkitystä. Kollegat kasvattivat työhyvinvointia, kun heidän kanssaan pystyi jakamaan arjen huolia, vastuuta sekä ystävystyä. Rehtorin tukea kaivattiin erityisesti ristiriitatilanteissa ja huoltajien kanssa toivottiin asiallisia välejä. Ihmissuhteiden lisäksi oman työajan ja -määrän rajaaminen nähtiin keskeisenä työhyvinvoinnin edistämistekijänä.
Tulokset asettavat pohtimaan sitä, kuinka noviisiopettajien tulisi muistaa huolehtia omasta työssä jaksamisesta. Uran alkuvaiheen matala opettajapystyvyys altistaa stressille ja ahdistukselle, minkä takia uuden opettajan tulisi pyrkiä turvautumaan työyhteisöönsä sekä asettaa omalle työnteolleen rajoja. Tehtävä ei kuulosta helpolta, mutta kenties asennoituminen uran alkutaipaleen haasteisiin auttaisi monia opettajia selviytymään ensimmäisten työvuosien läpi. Tämän tutkielman lukeminen olisi siis erityisen hyödyllistä juuri valmistuville opettajille, aiheeseen perehtyminen kenties mahdollistaisi asennoitumisen tuleviin haasteisiin.
Sanni Lampinen
Opettajapystyvyyden muutoksia ja työhyvinvoinnin edistämistekijät opettajien kokemuksissa