”Tässä me laitettiin noita lattialle noita palikoita, kun me pelattiin eri puolilla. Tää oli aika hauskaa kaikkien mielestä, kun sai pelata. Katopas, kun oli aikuinen mukana myös. Kun se näytti, että miten pelataan. Tässä aikuinen sanoo, että hieno lyönti Mauri! Ja kato, tuolla on se pallo ja tuolla tuo törmää noihin ja kato tuossa Kaarlo syöttää sen pallon.”
Edellä esimerkki kertomuksesta, jonka sain kuulla lasten kertoessa minulle arjestaan päiväkodissa. Tutkimuskysymykseeni, miten lasten kertomuksissa kuvataan sosiaalista osallisuutta, lähdin etsimään vastausta yhdessä lasten kanssa. Yhdeksäntoista viisivuotiasta toimi kanssatutkijoinani valokuvaamalla päiväkodissa yksin tai pareittain. Pyysin lapsia ottamaan valokuvia hetkistä, joissa aikuinen ja lapsi tekevät jotain kivaa yhdessä. Kuvien ottamisen jälkeen pidimme yhteisen keskusteluhetken, jossa lapset saivat kertoa ottamistaan valokuvista ja tilanteista, joita kuviin liittyi. Valokuvakerronnan avulla pääsin osaksi lasten ajatusmaailmaa ilman, että esitin heille suoria kysymyksiä aikuisen näkökulmasta. Lapsinäkökulmaisessa tutkimuksessa oleellista on käyttää lasta lähellä olevia menetelmiä, jotta lapsella on mahdollisuus kertoa hänelle luonteenomaisella tavalla ajatuksistaan ja kokemuksistaan.
Osallisuus on ollut pitkään puheenaiheena ja tutkimusten kohteena varhaiskasvatuksessa, mutta siitä huolimatta päiväkodeissa havaittavissa erilaisia tulkintoja osallisuudesta ja sen edistämisestä. Sosiaalisen osallisuuden käsite mahdollistaa osallisuuden tarkastelemisen lasten oikeutena tulla kohdatuksi ja kuulua yhteisöönsä. Tässä tutkielmassa lapset kertoivat erityisesti kavereiden ja yhteisten leikkien tärkeydestä sekä toiminnallisuudesta. Lisäksi lasten kertomuksista tuli esille aikuisten tuen merkitys ristiriitatilanteissa. Osa lapsista kaipaa vuorovaikutustilanteissa aikuisen tukea, vaikka eivät osaa sitä pyytää.
Sosiaalisen osallisuuden toteutuminen edellyttää lapsilähtöistä ympäristöä, jossa varhaiskasvatuksen työntekijät tukevat lasten aloitteita ja vertaisvuorovaikutusta sekä huomioivat lasten yksilölliset edellytykset kuulua yhteisöönsä. Tämän tutkielman perusteella voidaan todeta, että lapsen arvostava kohtaaminen ja sensitiivinen vuorovaikutus on hyvä alku sosiaaliseen osallisuuteen. Mutta ennen kaikkea on huomioitava jokaisen lapsen yksilölliset mahdollisuudet päästä liittymään vertaisryhmään, osalle lapsista tämä ei ole mahdollista ilman aikuisen tukea.
Marika Honkaharju
Kohtaamiset yhteenkuulumista vahvistamassa
Viisivuotiaiden lasten kokemuksia sosiaalisesta osallisuudesta