Tekijä: graduparaati

Tutkimuksen taustaa

Vanhempien uupumus nousee säännöllisesti esiin uutisoinnissa. Helsingin Sanomissa joulukuussa 2020, kaksi vuotta sitten uutisoitiin tutkimuksesta, jonka mukaan suomalaiset vanhemmat kuuluivat uupuneimpien maiden joukkoon. Tutkimuksessa oli 42 maata mukana ja Suomi oli seitsemänneksi uupunein maa.

Vanhempien raportoitiin olevan uupuneempia vain Puolassa, Sveitsissä, Belgiassa, Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Egyptissä. Nyt kaksi vuotta myöhemmin joulukuussa 2022 Helsingin Sanomat uutisoivat taas aiheesta. Siinä väitetään, että suomalaisvanhempien kuuluminen uupuneimpien joukkoon ei ole ihme, sillä vanphempien aikaa ja energiaa saa viedä kuinka paljon tahansa, jos perusteluna on lapsen paras. Aihe on tärkeä monestakin syystä. Kaikki ketkä ovat joskus kokeneet uupumista jossain elämän tilanteessa varmasti ymmärtävät, että se vie ilon elämästä ja varsinkin asioista, joista ennen niin nautti. Tästä syystä on tärkeää löytää niitä riskitekijöitä, jotka altistavat uupumiselle.

Tutkielman tavoitteet

Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, mitkä tekijät aiheuttavat vanhempien uupumusta. Tutkielman tavoitteena oli tuottaa tietoa vanhemmille, yhteiskunnalle ja päättäjille siitä, kuinka kasvattaa lapsi lapsuutta kunnioittaen, mutta ilman, että he joutuvat luopumaan omasta elämästään. Tutkimuksessa selvitettiin riskitekijöitä, jotka voivat aiheuttaa uupumista vanhemmille. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena.

Tulokset ja johtopäätökset

Tulosten mukaan vanhemmuuden uupumuksen riskitekijöitä oli sosiaalisesti määrätty perfektionismi, itsesuuntautunut perfektionismi, lapsilähtöinen perfektionismi, persoonallisuuspiirteet, työttömyys, masennus, ahdistus, työn joustavuus verrattuna kumppaniin, alhainen tuen saanti kumppanilta, yhteistyön puute, kasvatustyylit, arvojen rooli, vanhempien kielteiset näkemykset teini-iästä, tunteidensäätely, tunteidensäätelystrategiat, positiivinen vanhemmuus sekä sosiaalisen tuen puute. Tulosten mukaan nämä riskitekijät olivat yhteydessä vanhemmuuden uupumukseen.

Tulokset osoittivat, että vanhemmuuden uupumuksen riskitekijät ovat tärkeää huomioida silloin, kun vanhempi kokee uupumusta. Tulokset osoittivat myös sen, että vanhempien uupumus on hyvin moniulotteinen ilmiö ja jokainen riskitekijä on ainutlaatuinen ja tärkeää olisikin tunnistaa nämä riskitekijät, jotta niihin pystyttäisiin reagoimaan ajoissa ja vanhempi/vanhemmat saisivat tarvitsemaansa tukea ajoissa. Vanhempien uupumus kohdistuu usein molempiin vanhempiin, jolloin olisikin tärkeää muistaa eri palveluja tarjoavien tahojen kohdata perheet tiiminä eikä vain yksilöinä.

 

Sonja Haapala

Kuvaileva kirjallisuuskatsaus vanhempien uupumusta
aiheuttavista riskitekijöistä

Taustaa

Työn muokkaus on keino parantaa työntekijän ja työn välistä yhteensopivuutta, mikä puolestaan heijastuu usein positiivisesti työntekijän hyvinvointiin, sitoutumiseen ja motivaatioon. Työtä muokatessaan työntekijät tekevät muutoksia työhönsä heidän omista tarpeistaan käsin, ja sitä kautta tekevät työstään itselleen merkityksellisempää. Tutkimustietoa työn muokkauksesta ja sen yhteydestä etenkin työn merkityksellisyyteen on kuitenkin olemassa toistaiseksi vain hyvin vähän.

Rehtoreilla on Suomessa keskeinen rooli koulun johtamisessa, kehittämisessä ja opettajien tukemisessa. Rehtoreiden työhyvinvointi tai -pahoinvointi, motivaatio ja vaihtuvuus voivat heijastua suoraan oppilaiden oppimistuloksiin ja opettajien hyvinvointiin. Siten on mielestäni erityisen tärkeää ymmärtää ja tukea niitä keinoja, jotka mahdollisesti edistävät rehtoreiden työn merkityksellisyyttä ja heidän sitoutumistaan kouluyhteisöön.

Tutkimustehtävä

Tutkielmani tarkoituksena oli tutkia rehtoreiden työn muokkausta ja sen yhteyksiä työn merkityksellisyyteen ja työhön sitoutumiseen. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää, onko työn merkityksellisyys yhteydessä rehtoreiden työhön sitoutumiseen. Työn muokkausta tarkasteltiin työn vaatimus-voimavaramallin pohjalta, jonka avulla on tunnistettu ne työn osa-alueet, joita työntekijän on mahdollista muokata. Vaatimus-voimavaramallin mukaisessa määritelmässä työn muokkaaminen on jaettu neljään ulottuvuuteen, jotka ovat sosiaalisten voimavarojen lisääminen, strukturaalisten voimavarojen lisääminen, haastavien vaatimusten lisääminen ja kuormittavien vaatimusten vähentäminen.

Tutkimuksen toteutus

Tutkielmassa käytetty aineisto oli osa Rehtoribarometri 2022 -tutkimusta, joka kartoittaa suomalaisten rehtoreiden hyvinvointia työn voimavarojen ja vaatimusten näkökulmasta. Aineisto kerättiin keväällä 2022 strukturoidulla kyselylomakkeella, joka lähetettiin Suomen Rehtorit ry:n toimesta kaikille Suomen n. 1200 rehtorille. Aineistossa oli yhteensä 841 vastaajaa, joista naisia oli 63.9 %. Vastanneiden keski-ikä oli 51.7 vuotta. Aineisto analysoitiin hierarkkisen regressioanalyysin avulla.

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että suomalaiset rehtorit kokevat työssään runsaasti merkityksellisyyttä ja ovat keskimääräisen sitoutuneita työhönsä. Työn muokkaaminen työn strukturaalisia voimavaroja, kuten oppimis- ja kehittymismahdollisuuksia lisäämällä, odotetusti edisti rehtoreiden työssä kokemaa merkityksellisyyttä ja heidän sitoutumistaan työhönsä. Työn strukturaalisia voimavaroja lisäämällä rehtorit voivat kehittyä työssään ammatillisesti ja löytää heille paremmin sopivia työskentelytapoja. Myös aikaisemmassa tutkimuksessa ammatillinen kehittyminen on ollut tärkeä rehtoreiden työn merkityksellisyyden kokemuksen osatekijä. Tulosten perusteella kuormittavien vaatimusten vähentäminen esimerkiksi työtehtäviä yksinkertaistamalla ja niitä karsimalla puolestaan heikensi rehtoreiden työn merkityksellisyyttä ja työhön sitoutumista. Tämäkin tulos oli odotettu, sillä työn kuormittavat vaatimukset ovat usein niitä tekijöitä, jotka estävät työntekijän henkilökohtaista kasvua ja kehittymistä. Tutkimuksen tuloksia voitaisiin tulevaisuudessa hyödyntää esimerkiksi rehtoreiden työn muokkausta tukevien koulutusten ja interventioiden suunnittelussa ja kehittämisessä, jotta rehtorit saisivat enemmän tukea ja työkaluja oman työnsä muokkaamiseen.

 

Tytti Koskinen

Työn muokkaamisen yhteys rehtoreiden työn merkityksellisyyteen ja työhön sitoutumiseen

Lähtökohdat

Graduni on tutkimus organisaatiokulttuureista yritysoston ja sen jälkeisen integraatioprosessin aikana. Tutkimuksen avulla haluttiin mahdollistaa kahden, ennalta hieman erilaiseksi arvioidun, organisaation ja heidän kulttuurien sulava integraatio selvittämällä millä tavoin kulttuurit ovat samanlaisia ja millä tavoin erilaisia. Yritysoston osapuolina on insinööriyritys sekä arkkitehtiyritys, jolloin ennakkokäsitysten mukaan näiden kahden ammattikunnan muodostamissa organisaatioissa voisi olla erilaisia toimintatapoja sekä lähtökohtia työskentelyyn, mikä pahimmassa tapauksessa voisi olla haasteena kulttuureja integroidessa. Tutkimustehtävänä oli siis vertailla näiden kahden organisaation kulttuureita, sekä löytää niistä osa-alueet, jotka ovat samanlaisia, sekä osa-alueet, jotka ovat toisistaan erilaisia. Löytämällä nämä osa-alueet, integraatiovastaavat voivat huomioida ne kulttuuri-integraatiota suunnitellessaan.

Tutkimuksen toteuttaminen

Organisaatiokulttuuri on käsitteenä hyvin laaja ja se kattaa eri asioita riippuen näkökulmasta tai organisaatiosta, ja se tekee kulttuurin mittaamisesta hyvin haastavaa. Luotettava ja järkevä kulttuurin mittaaminen vaatii aiheen rajaamista sekä määrittelyä onnistuakseen. Tästä syystä tutkimuksessani käytettiin valmista organisaatiokulttuureita mittaavaa kyselytutkimusta, jotta tulokset olisivat mahdollisimman luotettavia, ja jotta mittaamiseen saataisiin selkeä viitekehys. Tutkimus toteutettiin kyseisessä yrityksessä syksyllä 2022, ja molemmille organisaatioille toteutettiin sama kysely, jotta tulokset olisivat mahdollisimman vertailukelpoisia. Tutkimuksessa käytettiin hyödyksi väittämiä, joiden avulla vastaajan oli arvioitava oman organisaation toimintatapoja sekä arvoja. Viitekehyksessä on määritelty neljä valmista kulttuuria, joiden vahvuuksia organisaatioissa arvioitiin vastausten perusteella. Nämä kulttuurit ovat hierarkia-, yhteisö, kehittämis- sekä tuloskulttuuri.

Mitä tulokset kertovat

Konsernissa, eli insinööriorganisaatiossa, vastausten perusteella on eniten piirteitä yhteisökulttuurista, missä keskitytään ihmisten hyvinvointiin, yhteistyöhön ja yhdessä onnistumiseen. Työntekijöihin suhtaudutaan ihmisinä eikä vain työvoimana, ja tärkeänä pidetään yhteisiä arvoja sekä tavoitteita. Myös arkkitehtiorganisaatiossa eniten pisteitä kertyi yhteisökulttuurille, eli tulosten mukaan molemmissa organisaatioissa ”valtakulttuuri” oli samansuuntainen. Suurin ero kulttuureissa ilmeni strategisten painotusten ja menestyksen mittareiden osalta, sekä organisaation johtajuuden osalta. Strategian sekä menestyksen mittareiden osalta asiaa selittää varmasti toimialojen erilaisuus arkkitehtityön ollessa luovuutta ja joustavuutta vaativaa, kun taas konsernin toiminta hakee enemmän hyväksi todettuja ratkaisuja sekä kustannustehokkuutta. Tulosten perusteella kulttuureissa ei kuitenkaan ole isoja eroavaisuuksia, jotka lähtökohtaisesti voisivat olla hidasteena tai esteenä integraation toteuttamiselle. Organisaatioiden vahvuutena kuitenkin voidaan pitää yhteistä valtakulttuuria, joka keskittyy ihmisiin ja työssä viihtymiseen. Ihmisiin keskittyvä kulttuuri tarjoaa hyvän mahdollisuuden rakentaa yhteistä uutta yritystä, missä pohjaa rakennetaan työntekijöiden, yhteenkuuluvuuden sekä yhteistyön kautta.

 

Vilma Perttilä

Tutkimuksessani tarkastelin suremisen käytäntöjen rakentumista päiväkotiaamuihin sijoittuvissa erotilanteissa, joissa vastikään päiväkodissa aloittanut lapsi eroaa vanhemmastaan. Tavoitteena oli lisätä ymmärrystä siitä, millaisia suremisen käytäntöjä erotilanteissa muodostuu surevan lapsen ja hänet vastaanottavan henkilökunnan välisessä vuorovaikutuksessa. Tähänastinen tutkimus on osoittanut, että erotilanteissa on havaittavissa tietynlaisia toistuvia suremisen käytäntöjä, jotka kuvaavat kyseisen yhteisön tapaa kohdata sureva lapsi.

Taustaa

Suru mielletään helposti yksilön mielensisäiseksi kokemukseksi ja medikalisaatiokehityksen kautta surua on myös alettu pitää sairaudenkaltaisena olotilana, josta yksilön tulisi päästä eroon. Tällainen näkökulma jättää kuitenkin huomiotta surun sosiaalisen ja kulttuurisen ulottuvuuden; yhteisöissä on havaittavissa tietynlaisia suremiseen liittyviä perinteitä ja vuorovaikutuksessa esiin tulevia jaettuja käytäntöjä, jotka ilmentävät juuri kyseisen yhteisön tapoja suhtautua suruun ja ilmaista sitä. Surua vuorovaikutuksessa konstruoituvana emootiona on tutkittu paljon, mutta juuri varhaiskasvatukseen ja sen aloitukseen kohdentuva tutkimus on ollut vähäistä.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimukseni aineistona toimivat 14 erotilanteita kuvaavaa kertomusta, joissa 1,5-vuotias lapsi saapuu päiväkotiin ja eroaa vanhemmastaan jääden vastaanottavan työntekijän hoiviin. Tausta-aineistona toimi päiväkodissa alle kolmevuotiaiden lasten ryhmässä kuvattu videoaineisto, josta valikoitiin tarkasteltavaksi yhden lapsen erotilanteista kuvattuja tallenteita. Näiden tallenteiden pohjalta kirjoitettiin tämän tutkimuksen aineistona toimivat kertomukset. Aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin hyödyntäen dialogista tematisointia.

Tulokset ja johtopäätökset

Henkilöstön toiminnassa erottuvia toistuvia käytäntöjä olivat surevan lapsen kohtaaminen myötätuntoisen ja lohduttavan kosketuksen sekä puheen avulla, lapsen huomion ohjaaminen eroon ja suruun sekä lapsen huomion ohjaaminen muualle ympäristöön. Lapsen toiminnassa erottuvia toistuvia käytäntöjä olivat puolestaan surun ilmaisu, vanhemman perään pyrkiminen sekä työntekijän vastustaminen ja työntekijän lohdutuksen hyväksyminen. Eri käytännöt limittyivät vahvasti toisiinsa ja ilmenivät usein samanaikaisesti. Tulosten pohjalta voidaan todeta, että varhaiskasvatuksessa surevaa lasta ei jätetä yksin surunsa kanssa ja hänet kohdataan erotilanteessa lempeästi lohduttaen. Vastaavasti lapsella on erotilanteessa tilaa ilmaista suruaan ja joko vastustaa tai hyväksyä työntekijän tarjoama lohdutus.

Tutkimus kuvaa, minkälaisia suremisen käytäntöjä päiväkotiaamujen erotilanteissa on havaittavissa ja ohjaa osaltaan pohtimaan, millä tavoin näihin käytäntöihin ja niiden muotoutumiseen olisi mahdollista kiinnittää huomiota jatkossa. Päivittäisessä varhaiskasvatuksessa olisi aiheellista tarkastella ja arvioida, millä tavoin lapsen suruun vastataan ja kuinka eroa vanhemmistaan sureva lapsi kohdataan niin erotilanteissa kuin muuten päivän aikana. Henkilöstö voi pohtia, kohdataanko sureva lapsi arvostavasti ja ymmärtäen toistuvien erotilanteiden kuormittavuus lapselle. Jatkossa olisi kiinnostavaa selvittää tutkimuksen keinoin esimerkiksi sitä, millä tavoin suremisen käytännöt rakentuvat erotilanteissa niihin osallistuvien lasten välisessä vuorovaikutuksessa tai millaisia muutoksia näissä käytännöissä on havaittavissa pidemmällä aikavälillä, kun seurataan yksittäisen lapsen erotilanteita päiväkodin aloituksen jälkeen.

 

Riina Lappalainen

Surua eron hetkillä. Suremisen käytäntöjen vuorovaikutteinen rakentuminen päiväkotiaamujen erotilanteissa

Tutkimuksen taustaa ja tutkimustehtävä

Alalle valmistuvien opettajien työssä jaksaminen on ollut jo pitkään yleisen keskustelun aiheena. Noviisiopettajien jaksamiseen vaikuttaa muun muassa se, että heidän opettajapystyvyytensä kokemus on matalampi kuin kokeneemmilla opettajilla. Opettajapystyvyydellä tarkoitetaan opettajan kokemusta siitä, kuinka laadukkaasti hän osaa toteuttaa opetusta. Työhyvinvointiin vaikuttaa myös työyhteisö sekä henkilökohtainen vastuu omasta jaksamisesta. Tässä pro gradu –tutkielmassa tutkitaan opettajien uran aikana kokemia opettajapystyvyyden muutoksia sekä niitä tekijöitä, mitkä edistävät työhyvinvointia.

Menetelmät

Tähän laadulliseen tutkimukseen osallistui kuusi alakouluopettajaa, jotka olivat koulutukseltaan luokanopettajia sekä erityisluokanopettajia. Aineisto kerättiin kolmesta pääkaupunkiseutualueen koulusta maaliskuussa 2023. Menetelmänä käytettiin yksilöhaastattelua. Haastattelut tehtiin teemahaastattelun keinoin, mikä tarkoittaa sitä, että tiedonantajille annettiin tilaa kertoa omista kokemuksista ilman tarkkoja raameja. Toisin sanoen, kysymyksiä saatettiin muuttaa haastattelun aikana, niiden välissä tai kokonaan jättää käsittelemättä; kunhan ennalta määrätyt teemat tulivat keskustelun sisällöissä ilmi. Lopuksi aineisto analysoitiin sisällönanalyysin keinoin.

Tulokset ja pohdintaa

Tulokset olivat yhteneväisiä aikaisempien tutkimusten kanssa. Opettajapystyvyyden kokemus oli matala ensimmäisenä työvuotena, mikä näkyi siten, että haastateltavat kokivat paljon stressiä, vaikeuksia tavoitteiden asettamisen kanssa sekä joustamattomuutta. Opetusvuosien kertyessä tiedonantajat kuitenkin kasvattivat opettajapystyvyyttään ja näin ollen stressi väheni, tavoitteita osattiin asettaa realistisemmin ja joustavuus kasvoi. Mielenkiintoinen löydös oli kuitenkin se, että pitkäjänteisyys – eräs korkean opettajapystyvyyden merkki, oli läsnä uran alkuvaiheesta tähän päivään saakka. Pitkäjänteisyys oli siis kenties eräs tekijä, mikä on kannatellut opettajia läpi uran.

Työhyvinvointia edistäviksi tekijöiksi korostettiin etenkin ihmissuhteiden merkitystä. Kollegat kasvattivat työhyvinvointia, kun heidän kanssaan pystyi jakamaan arjen huolia, vastuuta sekä ystävystyä. Rehtorin tukea kaivattiin erityisesti ristiriitatilanteissa ja huoltajien kanssa toivottiin asiallisia välejä. Ihmissuhteiden lisäksi oman työajan ja -määrän rajaaminen nähtiin keskeisenä työhyvinvoinnin edistämistekijänä.

Tulokset asettavat pohtimaan sitä, kuinka noviisiopettajien tulisi muistaa huolehtia omasta työssä jaksamisesta. Uran alkuvaiheen matala opettajapystyvyys altistaa stressille ja ahdistukselle, minkä takia uuden opettajan tulisi pyrkiä turvautumaan työyhteisöönsä sekä asettaa omalle työnteolleen rajoja. Tehtävä ei kuulosta helpolta, mutta kenties asennoituminen uran alkutaipaleen haasteisiin auttaisi monia opettajia selviytymään ensimmäisten työvuosien läpi. Tämän tutkielman lukeminen olisi siis erityisen hyödyllistä juuri valmistuville opettajille, aiheeseen perehtyminen kenties mahdollistaisi asennoitumisen tuleviin haasteisiin.

 

Sanni Lampinen

Opettajapystyvyyden muutoksia ja työhyvinvoinnin edistämistekijät opettajien kokemuksissa

Tutkimuksen taustaa

Käynnissä on ilmastokriisi, joka vaatii toimenpiteitä. Ruoka on merkittävässä roolissa, kun tavoitteena on hillitä ilmastonmuutosta. Jo pienillä ruokavaliomuutoksilla voidaan vaikuttaa suuresti hiilijalanjälkeen ja pienentää ilmastokuormaa. Jotta kuluttajat voisivat tehdä ilmaston kannalta parempia ruokavalintoja, on heille luotu avuksi hiilijalanjälkilaskurit. Niiden avulla kuluttajat voivat arvioida omien ruokavalintojensa ilmastokuormaa sekä saada lisää tietoutta.

Pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli tutkia S-ryhmän laatiman hiilijalanjälkilaskurin käyttöä Osuuskauppa Hämeenmaan kuluttajien keskuudessa. Tavoitteena oli syventää ymmärrystä kuluttajien hiilijalanjälkilaskurin käytöstä sekä etsiä tekijöitä, jotka lisäävät kuluttajien siirtymistä kohti ilmastoystävällistä syömistä.

Tutkimuksen menetelmistä

Aineisto kerättiin kyselylomakkeen avulla, minkä Osuuskauppa Hämeenmaa jakoi heidän Facebook-sivullansa. Kyselomakkeessa oli pakollisia kysymyksiä vastausvaihtoehtoineen sekä vapaavalintainen avoin vastausmahdollisuus. Vastauksia saatiin 266 kappaletta. Kvantitatiivinen aineisto analysoitiin kuvailevilla menetelmillä sekä avoimille vastauksille tehtiin aineistolähtöinen sisällönanalyysi.

Tuloksia ja pohdintaa

Aikaisemmin on havaittu, että kuluttajien sitouttaminen pitkäaikaisesti hiilijalanjälkilaskureiden käyttöön on haastavaa. Tuloksissa havaittiin, että hiilijalanjälkilaskuria ei käytetty arjessa tai sitä käytettiin pääasiallisesti vain harvoin. Kuluttajat kuitenkin olivat huolissaan ruokaostoksiensa ilmastovaikutuksista. He myös kokivat hiilijalanjälkilaskurin jokseenkin auttavan ostamaan ilmastoystävällisempiä tuotteita, vaikka se ei heidän ruokaostoksiinsa vaikuttanutkaan vähäisen käytön seurauksena. Suurimmaksi osaksi kuluttajat kokivat, että totuttujen ruokaostosten muuttaminen ilmastoystävällisiksi oli vaikeaa sekä osa kuluttajista olisi tarvinnut enemmän tietoa ja aikaa ilmastoystävällisten ruokavalintojen tekemiseksi. Kuluttajat kokivat, että hiilijalanjälkilaskurin lisäksi kaupan tulisi tarjota enemmän tukea ilmastoystävällisten valintojen tekemiseksi. He eivät kuitenkaan suoraan kokeneet tarvitsevansa tukea muilta.

Kuluttajana toimiminen on monimutkaista, sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Muutoksien tekeminen arjessa on haastavaa ja pahimmillaan jopa pelottavaa. Ruoan valintaa koskevia ostopäätöksiä ei ole helppoa lähteä muuttamaan yhtäkkiä, sillä taustalla vaikuttavat esimerkiksi totutut tavat ja motiivit. Vaikka kuluttajilla olisi tietoa, niin sitä on vaikea muuttaa toiminnaksi. Toisaalta ihmiset eivät usein halua tehdä muutoksia, jotka koskettavat voimakkaasti omaa elämää. Pelkkä hiilijalanjälkilaskuri ei riitä, vaikka kuluttajilla on myötämielisyyttä sitä kohtaan. Jatkotutkimuskohteena on esimerkiksi tuki arjen muokkaamiseen, mikä johtaisi pysyviin ilmastoystävällisempiin valintoihin.

 

Mari Kolmonen

Hiilijalanjälkilaskuri kuluttajien apuna ilmastoystävällisessä syömisessä

Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, miten opiskelijat kokevat oman ammattitaidon kehittymisen immersiivisessä virtuaalisessa opiskeluympäristössä opiskellessaan. Virtuaaliteknologian keinoin luodut opiskeluympäristöt ovat yleistyneet viime vuosien aikana ja kehitys on tällä hetkellä todella nopeaa. Lisätyn todellisuuden teknologioin toteutettuja opiskeluympäristöjä kehitetään ammatilliseen koulutukseen osaksi opiskelijan yksilöllistä opiskelupolkua laajasti.

Tutkimuksen toteutus ja tutkimuksen tuloksia

Tämä maisteritutkielma toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla ja havainnoimalla ammatillisessa koulutuksessa opiskelevia opiskelijoita, jotka käyttävät oman alansa opiskeluympäristöksi suunniteltua ja toteutettua immersiivistä virtuaaliympäristöä. Tämän tutkimuksen tulosten mukaan opiskelijat kokevat, että oman alan ammattitaidon kehittymistä tukee opiskeluympäristössä tehtävät fyysiset liikkeet, jotka vastaavat todellisen ympäristön työskentelyliikkeitä. Opiskelijat kokevat, että opiskeluympäristöön ”uppoutuu” ja omaan työskentelyyn ympäristössä on mahdollista keskittyä hyvin. Immersiivisessä virtuaalisessa opiskeluympäristössä opiskelussa opiskelijoita motivoi pelillisyys ja nopea palaute. Myös mahdollisuuden työtehtävän toistamiseen useaan kertaan opiskelijat kokevat merkittävänä.

Opiskelijat kokevat myös haasteita immersiivisessä virtuaalisessa opiskeluympäristössä toimiessaan. Ympäristön käyttäminen ja ympäristössä liikkuminen voi olla haastavaa ja vaikeaa. Opiskeluympäristön käyttäminen on opiskelijoiden kokemuksen mukaan yleisesti ottaen helppoa, mutta käyttämiseen liittyy myös haasteita, jotka saattavat vaikuttaa opiskelijan motivaatioon jo ennen opiskelun aloittamista immersiivisessä virtuaalisessa opiskeluympäristössä.

Tutkimuksen tulosten hyödyntäminen

 

Tämän tutkimuksen tuloksena esitetään opiskelijoiden kokemuksia immersiivisestä virtuaalisesta opiskeluympäristöstä. Aihealueesta on vielä vähän tutkimusta, mutta oman ammattitaidon kehittymiseen ja oman yksilöllisen opiskelupolun tukemiseen suunnitellut ja toteutetut immersiiviset opiskeluympäristöt yleistyvät nopeasti. Tämän tutkimuksen tulokset ovat merkityksellinen lisä käyttäjän kokemuksista immersiivisssä virtuaalisissa opiskeluympäristöissä toimimisesta ja oman ammattitaidon kehittymisestä. Tämän tutkimuksen toteuttamisen aikana nousi esille opiskeluympäristöjen kehittämisvaiheen pedagogisen suunnittelun merkitys. Olisi mielenkiintoista tutkia pedagogisten ratkaisujen ja toteutusten merkitys osaamisen kehittymiseen immersiivisessä virtuaalisessa opiskeluympäristössä.

 

Elisa Utriainen

Ammattitaidon kehittyminen immersiivisessä virtuaaliympäristössä – Pintakäsittelyalan opiskelijoiden kokemuksia.

Kestävyysmurros on yhteiskuntamme tärkein tehtävä, ja jokaisen on osallistuttava sen toteuttamiseen. Minä luovuin henkilöautostani. Olin kokenut aikoinaan työmatkoja varten hankitun dieselkäyttöisen farmari-Opelin jo useita vuosia turhaksi ja epäekologiseksi, ja harkinnut luopumista moneen kertaan. Lopulta luopuminen onnistui siinä vaiheessa, kun auto hajosi ja sen korjaaminen olisi tullut kaamean kalliiksi. Selitän valinnan itselleni ekologisena, vaikka pitkään pohdin arkeni muuttamista ekologisista syistä ja epäonnistuin, kunnes rinnalle tuli taloudellinen kannustin.

Tämä ristiriita jäi vaivaamaan minua, ja ohjasi lopulta tutkielmani aiheen valintaa. Halusin tutkia kestävyyteen liittyvää toimintaa kotitalouksissa ja erityisesti sitä, miten yksilöt perustelevat kestäväksi tai kestämättömäksi kokemaansa toimintaa. Tutkimuksen edetessä havaitsin eroja siinä, kuinka sitovina erilaiset perustelut esitettiin, mikä ohjasi minua tarkastelemaan myös perustelujen sitovuutta.

Yksilön näkökulman korostaminen kestävyystutkimuksessa on kyseenalaistettu useista hyvistä syistä. Yksilön näkökulmaa korostamalla voidaan esimerkiksi pyrkiä vierittämään vastuu kiperästä tilanteesta yksittäisille ihmisille, ja toisaalta tarvittu muutos on niin suuri, ettei yksittäisillä pienillä teoilla ole voimaa kääntää suurta virtaa. Tutkielmassani perustan yksilön näkökulman valinnan vastuukäsitykselle, jossa yksilön osallistuminen yhteiskuntaan tekee hänet vastuulliseksi ilmastonmuutoksesta myös omaa yksilöllistä kulutustaan ylittäviltä osin, koska yhteiskunnan tavoitteena on tuottaa hyvinvointia jäsenilleen. Samalla logiikalla yksilön arjen näkökulma tulee itseään suuremmaksi: kestävyysmurroksen onnistuminen edellyttää yksilöiden arjen sopeutumista uuteen, kestävään normaaliin.

Tutkielmassani hyödynnettiin aineistona Kirjoituksia kestävästä kehityksestä -kirjoituskilpailuun osallistuneita tekstejä. Kirjoituskilpailu järjestettiin vuonna 2018 Suomalaisen kirjallisuuden seuran ja Talonpoikaiskulttuurisäätiön toimesta, ja kirjoitukset on tallennettu Tietoarkistoon tutkimuskäyttöä varten. Kirjoituskutsun tehtävänanto oli hyvin vapaa, joten kirjoitukset olivat tyyliltään erilaisia. Karsin aineistosta pois kirjoitukset, jotka olivat hyvin tulkinnallisia esimerkiksi runomuodon vuoksi. Koska aineisto koostui kirjoituksista, hyödynsin tutkimuksessani tarinallista tutkimusotetta. Siinä tarinat ja kertominen käsitetään inhimilliseksi tavaksi muodostaa ja jakaa tietoa. Analyysimenetelmänä hyödynsin narratiivien analyysiä, jossa aineistosta tiivistetään tietoa muun muassa luokittelemalla.

Tutkimuksen tuloksissa yksilön perustelut, jotka kestävyyteen liittyvälle toiminnalle annettiin, jaettiin kolmeen pääluokkaan: ulkoisiin tekijöihin, henkilökohtaisiin ominaisuuksiin ja henkilökohtaisiin resursseihin. Yksilön ulkopuolisia tekijöitä olivat asuinympäristö ja muiden vaikutus. Henkilökohtaisiin ominaisuuksiin liittyvät perustelut liittyivät tunteisiin, mieltymyksiin, arvoihin ja terveydellisiin rajoituksiin. Henkilökohtaisia resursseja olivat aika, raha, tiedot ja taidot sekä omat oikeutukset ja kompensaatiot. Perustelujen sitovuuden huomattiin vaihtelevan skaalalla, jonka ääripäät nimettiin mukautuvaksi ja ehdottomaksi. Henkilökohtaiset ominaisuudet sijoittuvat perusteluiden sitovuuden skaalalla mukautuvaan päähän, henkilökohtaiset resurssit keskivaiheille ja yksilön ulkoiset tekijät ehdottomampaan päähän. Jaottelu on yleistävä, eikä pidä sisällään kaikkia tilanteita, mutta siitä on kuitenkin tulkittavissa yleinen linja.

Tulokset kertovat, että yhteiskunnalliset rakenteet voivat määrittää yksilön toimintaa voimakkaasti. Niinpä kestävyysmurroksen kannalta tehokkainta on muuttaa yhteiskunnallisia rakenteita sellaisiksi, että ne pakottavat yksilön toimimaan kestävästi. Näitä rakenteita on kuitenkin vaikea muuttaa, ja niiden muuttaminen edellyttää henkilökohtaisilla ominaisuuksilla ja resursseilla perusteltuja toimia. Yksilön tulee vaatia kestävyysmurrokseen tähtäävää poliittista päätöksentekoa ja olla valmis mukauttamaan arkensa kestävyyden rajoihin sopivaksi.

 

Mariel Madetoja

Kestävyysmurros arjessa – narratiivinen tutkimus kestävyysteoille annetuista perusteluista

Helsingin Kampissa synagogan punaruskean kupolin takana sijaitsee yli satavuotias juutalainen koulu. Sen perustivat Suomen suurruhtinaskunnassa palvelleet tsaarin juutalaiset sotilaat saatuaan luvan jäädä asumaan palveluspaikkakunnalleen. Vähitellen syntyi tarve perustaa koulu, joka juutalaisopetuksen lisäksi antaisi korkeatasoista opetusta sekulaareissa aineissa, jotta oppilaat integroituisivat yhteiskuntaan mahdollisimman hyvin. Tällä hetkellä juutalaisen koulun keskeinen tehtävä valtakunnallisen opetussuunnitelman sisältöjen ja tavoitteiden lisäksi on oppilaiden juutalaisen kulttuuri-identiteetin tukeminen ja kulttuuriperinteen säilyttäminen. Yhteiskunnan muuttumisen ja assimilaation seurauksena tämän jälkimmäisen tavoitteen täyttyminen ei ole enää ollut itsestäänselvyys.

Nykytutkimuksen mukaan vahva kulttuuri-identiteetti lisää nuorten hyvinvointia. Mm. lastenpsykiatrian erikoislääkäri Jari Sinkkonen toteaa kirjassaan Mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun (2013), että yksi lasten ja nuorten hyvinvointia heike

ntävä tekijä on juurettomuuden kokemus. Näin ollen tieto omista juurista ja kulttuuri-identiteettipohdinnat ovat erityisen tärkeitä tämän hetken nuorille. Koulujen kulttuurikasvatuksen yhtenä tavoitteena on, että oppilaat löytäisivät oman paikkansa heitä ympäröivässä yhteiskunnassa ja kasvaisivat kulttuuri-identiteetiltään eheiksi. Tutkimusten mukaan taideprojektit edistävät nuorten kykyä tunnistaa itseään, löytää tunteitaan ja kokea osallisuutta omaan elämäänsä ja yhteisöönsä.

Toimin käsityönopettajana juutalaisessa koulussa. Kouluetnografisessa tutkimuksessani halusin selvittää, mitä erityispiirteitä juutalaisesta kulttuuriperinteestä ammentava käsityöprojekti sisältää ja tukeeko tällainen oppimisprosessi oppilaiden juutalaisen identiteetin rakentumista heidän omasta mielestään.

Tutkimus suoritettiin osana seitsemäsluokkalaisten käsityöntunteja. Tutkimustunneilla luettiin Raamatun Joosefin ja hänen perheensä dramaattinen tarina osissa teoksesta Tooran tarinoita juutalaisen perinteen mukaan, ja tekstistä esiin nousseista aiheista keskusteltiin yhdessä oppilaiden kanssa. Keskusteluiden tavoitteena oli tuoda tarinan teemat nykyhetkeen. Keskusteluiden aiheiksi muodostui mm. epäoikeudenmukaisuus ja selän takana puhuminen, kateus, moraali, unet ja niiden tulkinta, nöyryys ja anteeksi antaminen sekä juutalainen identiteetti. Käsityöprojektina oppilaat suunnittelivat ja valmistivat ”Joosefin takin” käyttäen erilaisia käsityötekniikoita, kuten tilkkumaalausta, ryijyompelua ja kirjontaa. Samalla tutustuttiin ompelun työtapoihin ja kaavoituksen perusteisiin.

Tutkimuksen aineistona oli keräämäni havaintomateriaali tutkimustunneilta, reflektio tuntien suunnittelusta ja toteutumisesta sekä tutkimukseen osallistuneiden oppilaiden videohaastattelut, joissa he reflektoivat taidon oppimista käsityöprosessissa syntyneen teoksensa kautta ja kuvailevat projektin synnyttämiä pohdintoja omasta kulttuuri-identiteetistään.

Tutkimus osoitti, että juutalainen kulttuuriperintö soveltuu käsityötä ja kulttuurikasvatusta yhdistävään projektiin, kun opetuskokonaisuuden suunnittelee ja toteuttaa huolellisesti. Taideaineiden opetuksen näkökulmasta juutalainen perinne on kuin runsaudensarvi, josta ammentaa aiheita. Tähän liittyy omat erityispiirteensä ja haasteensa, joita tutkimuksen myötä selvisi.

Tutkimukseni mukaan taideprojektissa tulee olla lähtökohtana kohderyhmälle nykyhetkeen tuotu, merkityksiä antava ja kiinnostava aihe, jota työstetään sekä toiminnallisesti että monipuolisin työtavoin ja tekniikoin. Tutkimuksen mukaan oppilaat oppivat projektissa käsityölliset taidot kohtuullisen hyvin. Oppitunneilla tunteet menivät laidasta toiseen, onnistumisen ilosta turhautumiseen, innosta tylsyyteen.

Tutkimus osoitti, että oppilaille tulee tarjota uusia sisältöjä, näkökulmia ja ajatuksia purtavaksi, mikä puolestaan vaatii opettajalta paljon aikaa, motivaatiota ja kiinnostusta aiheeseen. Tarinallisuus ja keskustelut rytmittivät ja toivat struktuuria opetuskertoihin, mikä edisti motivaatiota ja työrauhaa. Oppilaat suhtautuivat projektiin pääasiallisesti myönteisesti, mutta sillä ei havaittu olevan vaikutusta oppilaiden kokemaan kulttuuri-identiteettiin. Väitän kuitenkin, että filosofiseettisillä keskusteluilla oli jonkinlainen kosketuspinta heidän sisäiseen, ehkä tiedostamattomaan minuuden kasvuprosessiin. Tarina saattoi tuntua menneisyyteen hautautuneelta, mutta keskustelut toimivat onnistuneesti siltana perinteen ja nykyhetken välillä.

Kulttuuri-identiteetti ei virtaa muuttumattomana aiemmilta sukupolvilta nuorille, vaan nuorilla on omat suodattimensa, ja sen läpi virtaavaa suodatettua tietoa he käyttävät identiteettinsä rakentamiseen. Oppilaille tulisi antaa pelkän vanhan perinteen opettamisen lisäksi mahdollisuus itse tarkastella sitä ja luoda siihen kosketuspintaa. Näin saadaan oppilaiden oma ääni kuuluviin, mikä uudistaa ja tekee perinteestä elävää.

Marjut Davidkin

Joosefin takki – Juutalainen kulttuuriperinne käsityöprojektin alkulähteenä ja kulttuuri-identiteetin muodostajana

Tutkimuksen taustaa

Sosiaalinen media kulkee nykyään lähes jokaisella mukana, mutta kuinka paljon sen vaikutuksista lopulta tiedämme? Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella yhteyksiä sosiodigitaalisen osallistumisen, itsetunnon sekä Fear of Missing Out:n välillä. Yhä useammat uskovat, että sosiaalisella medialla on vaikutuksia identiteetin kehitykseen sekä itsetuntoon ja varmasti moni on kokenut edes jonkin asteista FoMO:a, eli pelkoa siitä, että jää jostain merkityksellisestä paitsi, jossain kohtaa elämässään – vaikkapa sairastuessa juuri silloin, kun oli jotain hauskaa sovittuna. Tutkimus on mielestäni tärkeä, sillä sosiaalisen median haitoista puhutaan paljon, mutta tutkittua tietoa on vielä melko rajallisesti saatavilla ja tutkimustulokset ovat keskenään hyvin ristiriitaisia.

Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella korrelaatioihin perustuvan verkostoanalyysin keinoin, millaisia yhteyksiä löytyy sosiodigitaalisen osallistumisen, itsetunnon ja FoMO:n väliltä. Lisäksi tavoitteena oli aiemman tutkimustiedon valossa löytää eroavaisuuksia tyttöjen ja poikien verkostoissa. Verkostoja luotiin yhteensä kolme, tyttöjen ja poikien verkostot erikseen tutkittuina sekä tytöt ja pojat yhdessä. Aineisto kerättiin vuonna 2019 lukion 3. luokan opiskelijoilta kyselylomakkeella ja aineisto analysoitiin Jasp-ohjelmiston verkostoanalyysi-menetelmällä. Vastaajia lopullisessa tutkimuksessa oli 751.

Tulokset ja johtopäätökset

Sosiodigitaalinen osallistuminen ja FoMO olivat kaikissa verkostoissa yhteydessä keskenään. Sosiodigitaalisen osallistumisen ja itsetunnon väliltä löydettiin yhteys ainoastaan poikien verkostosta sekä verkostosta, jossa tyttöjä ja poikia tutkittiin yhdessä. Tyttöjen sosiaalisen median käyttö ei siis tämän tutkimuksen valossa vaikuttanut suoraan itsetuntoon, eikä itsetunto sosiaalisen median käyttöön. Vahvimmat yhteydet löytyivät samaa ulottuvuutta mittaavien muuttujien väliltä. Tulokseni antavat hieman lisää tietoa siihen, millaisia vaikutuksia sosiaalisella medialla voi olla nuorten itsetuntoon, mutta samalla tutkimus avasi uusia kysymyksiä aihetta koskien. Mielenkiintoista olisi tutkia erityisesti tiettyjen sosiaalisen median palveluiden vaikutusta nuorten itsetuntoon. Lisäksi olisi kiinnostavaa tietää, millainen sisältö mahdollisesti laukaisee nuorissa FoMO -tunteen ja miten siitä voisi päästä irti. Kaiken kaikkiaan koen sosiaalisen median tutkimuksen tärkeänä, sillä yhä useammat ja yhä nuoremmat henkilöt käyttävät sitä. Lisäksi kaikkia sosiaalisen median käytön hyötyjä ja haittoja ei edes vielä tunnisteta.

 

Sanja Kalliojärvi

Nuorten sosiodigitaalinen osallistuminen, itsetunto ja Fear of Missing Out verkostoanalyyttisessä tarkastelussa