Tekijä: graduparaati

Koronapandemia (COVID-19) ravisteli opetus- ja kasvatusalan rakenteita ja toimintatapoja monin tavoin. Varhaiskasvatuksessakin jouduttiin mukauttamaan toimintaa ja painia resurssien riittävyyden kanssa paikallisista olosuhteista riippuen. Yksiköiden johtajat kantoivat asemastaan johtuen päävastuun toimintatapojen muuttuessa ja olivat etulinjassa välittämässä päivitettyä tietoa varhaiskasvatuksen järjestäjän, johtamiensa yksiköiden henkilöstön ja asiakasperheiden välillä. Muuttuvat olosuhteet ja epävarma tilanne vaikuttivat epäilemättä osaltaan myös johtajien työhyvinvointiin. Varhaiskasvatuksen johtajien työssä jaksamista ei ole aiemmin juurikaan tutkittu, mutta pandemian myötä se on noussut yhä enemmän esille.

Tavoitteet ja toteutus

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää mitkä työtavat ja käytänteet tukivat ja haastoivat johtajien jaksamista pandemia-aikana. Lisäksi kartoitin, miten nämä jakautuivat teoreettisessa työhyvinvoinnin mallissa luokiteltujen tekijöiden kesken. Tutkimusaineisto (N=654) kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella helmikuussa 2021 ja se on osa laajempaa tutkimushanketta. Aineiston työssä jaksamista koskevat avoimet kysymykset analysoin teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin ja luokittelussa käytin voimavaroihin perustuvaa työhyvinvoinnin mallia. Tutkimus oli pääosin laadullinen, mutta käytin myös kvantitatiivista työotetta vastaajien taustatietojen mahdollisten yhteyksien löytämiseksi.

Tein gradun artikkelimuotoisena, koska halusin tarttua uuteen mahdollisuuteen oppia lisää muun muassa tieteellisen tekstin tuottamisesta. Pääsin mukaan tutkimusryhmän tapaamisiin ja sain tutustua tapaan keskustella ja antaa kommentteja sekä palautetta tekeillä olevista tutkimuksista. Itsekin sain tutkimusryhmästä kannustusta ja hyviä ideoita omaan työhöni. Kokemukseni pohjalta voin suositella gradun tekemistä artikkelimuotoisena. Se ei välttämättä ole helpoin tapa saada gradu tehtyä, mutta antaa paljon. Omalla kohdallani hyödyin ehdottomasti aineiston hankinnassa, kun sain käyttööni laajan ja laadukkaasti kerätyn aineiston. Lisäksi minulla oli mahdollisuus olla mukana vaikuttamassa kyselylomakkeen laatimisessa. Tämäkin oli uusi kokemus ja hieno mahdollisuus, kun pandemia-aikana aineiston hankinta oli monin paikoin rajoituksista johtuen hankalaa. Tässä blogitekstissä en avaa tarkemmin tutkimukseni tuloksia, koska artikkelia tarjotaan julkaistavaksi ”Työelämän tutkimus” -lehteen.

Merkitys

Tutkimus laajensi näkemystä johtajien työhyvinvointiin liittyvistä työtavoista ja käytännöistä. Erityisesti pandemian kaltaiset haastavat olosuhteet paljastavat johtamiseen liittyvät kipupisteet mutta myös voimavarojen ja hyvien toimintatapojen merkitys korostuu. Tutkimustietojen avulla voidaan kehittää johtajien työhön liittyvä rakenteita heidän työssä jaksamistaan tukevalla tavalla. Johtajien työhyvinvointiin on tärkeää panostaa, koska se vaikuttaa myös muuhun työyhteisöön sekä varhaiskasvatustoiminnan laatuun heidän johtamissaan yksiköissä.

Salla Rinta-Paavola
Varhaiskasvatuksen maisteriopiskelija

Tutkimuksen taustaa

Positiivinen pedagogiikka ja sen menetelmät, kuten lapsille kohdistettu myönteinen palaute, ovat olleet suosiossa varhaiskasvatuksessa viime vuosina. Tämä on varsin perusteltua, sillä tutkimukset ovat osoittaneet lapsille kohdistetun positiivisen palautteen merkityksen. Positiiviseen palautteeseen sisällytetään muun muassa kannustaminen ja kehuminen, ja näillä menetelmillä on vaikutusta muun muassa lapsen hyvinvointiin, motivaatioon, oppimiseen, onnistumisen kokemuksiin ja myönteiseen minäkuvaan. Aiempien tutkimusten mukaan positiivista palautetta hyödynnetään myös lasten myönteisenä ohjaus- ja tukikeinona. Positiivisen pedagogiikan suosiosta ja positiivisen palautteen hyödyistä huolimatta olen tehnyt työelämässä, eli varhaiskasvatuksen arjessa, havaintoja, etteivät kaikki varhaiskasvatuksen työntekijät toteuta tätä työmenetelmää aktiivisesti. Kiinnostuin aiheesta, kun pohdin syitä havainnoilleni. Tutkimukseni tavoitteena olikin selvittää, millaisia kokemuksia varhaiskasvatuksen opettajilla on lapsille kohdistetusta positiivisesta palautteesta, sekä miksi ja miten positiivista palautetta lapsille annetaan.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jonka tutkimusote on fenomenografinen. Aineisto kerättiin teemaahaastatteluilla, haastattelemalla kahdeksaa varhaiskasvatuksen opettajaa. Tutkimuksen aineisto muodostui litteroiduista haastatteluista, jotka analysoitiin fenomenografisen tutkimuksen analyysin mukaisesti. Fenomenografisessa tutkimuksessa pyritään kuvaamaan tutkittavaa ilmiötä yksilöiden käsitysten avulla tietyssä kontekstissa. Tässä tutkimuksessa tutkittavana ilmiönä oli lapsille kohdistettu positiivinen palaute, yksilöinä toimivat varhaiskasvatuksen opettajat sekä kontekstina toimi varhaiskasvatusympäristö. Fenomenografiassa haastateltavien käsityksistä muodostetaan erilaisia merkityskategorioita, jotka kertovat erilaista tavoista kokea tutkittava ilmiö. Merkityskategoriat tiivistetään ja yhdistellään ylemmän tason kategorioiksi, eli kuvauskategorioiksi, joiden avulla tutkimuksen tulokset esitellään.

Tutkimuksen tulokset

Aineistosta muodostettiin yhteensä seitsemän merkityskategoriaa, jotka tiivistettiin kolmeksi kuvauskategoriaksi. Nämä kuvauskategoriat olivat positiivisen palautteenannon tavoitteet, positiivisen palautteenannon menetelmät sekä myönteisen toimintakulttuurin kehittäminen. Haastateltavat opettajat pitivät lapsille kohdistetun positiivisen palautteenannon työmenetelmää tärkeänä osana työtä varhaiskasvatuksessa, sillä he olivat havainneet positiivisella palautteella olevan myönteisiä vaikutuksia lapsen kehitykseen ja hyvinvointiin sekä lapsiryhmään. Opettajat kokivat positiivisen palautteen vaikuttaneen myös kielteisen vuorovaikutuksen vähenemiseen, sillä positiiviseen palautteeseen liitettiin suoran palautteen ja sanattoman viestinnän lisäksi lasten myönteinen ohjaaminen ja palkitseminen. Opettajat pitivät positiivisen palautteen työmenetelmää joko opittuna tai osana omaa luonnettaan. Lapsille kohdistetun positiivisen palautteen ja yleisemmin myönteisen huomioimisen ja työotteen nähtiin vaikuttavan myös muuhun työhön varhaiskasvatuksessa, esimerkiksi tiimityöhön ja vanhempien kanssa tehtävään yhteistyöhön. Opettajat olivat havainneet myös esteitä positiivisen palautteen antamiselle. Näitä esteitä oli esimerkiksi työntekijöiden toimintatapojen erilaisuus sekä työntekijöiden persoonan ominaisuudet ja asenteet.

Tutkimuksen aikana jäin pohtimaan lasten omaa näkökulmaa positiiviseen palautteeseen liittyen. Haastatellut opettajat kertoivat lasten reaktioista heidän saadessaan kehuja ja kannustusta, mutta kyseessä oli opettajien tulkinnat tilanteista. Mielestäni kiinnostava jatkotutkimusaihe olisi lasten kokemukset heille kohdistetusta myönteisestä palautteesta. Lasten kokemukset voisi saavuttaa esimerkiksi haastattelemalla lapsia siitä, millaisista asioista heille annetaan positiivista palautetta ja miltä se heistä tuntuu. Myös havainnointi olisi tähän oiva menetelmä. Havainnoimalla varhaiskasvatuksen arkea voisi nähdä monenlaista palautetta, sekä positiivista että kielteistä Haastatellut opettajat uskoivat vahvasti myönteisyyden ja sensitiivisyyden kantavan pitkälle lasten kanssa työskennellessä. Kuitenkin tästä eroavaa näkemystä edustavia työntekijöitä löytyy varhaiskasvatuksesta edelleen. Tietoisuutta lapselle kohdistetun positiivisen palautteen merkityksestä olisikin tärkeää lisätä.

Reetta Moliis

Varhaiskasvatuksen opettajien kokemuksia lapsille kohdistetusta positiivisesta palautteesta

Tämä pro gradu -tutkielma on jatkoa feminististä pedagogiikkaa käsittelevälle kandidaatin tutkielmalleni. Pohdin paljon opintojen aikana miten feministinen pedagogiikka voisi toteutua peruskoulun luokkahuoneissa, millaista on feministinen luokanopettajuus?

Esittelen tutkielmassa ensin lyhyesti feminismiä ja feminististä pedagogiikkaa historiallisesta näkökulmasta, sekä kartoitan lyhyesti suomalaisen peruskoulun, sekä opettajuuden yhteiskunnallisuutta ja poliittisuutta. Tarkastelen myös toimijuuden käsitettä kasvatuksen ja koulutuksen kontekstissa. Feminististä luokanopettajuutta ei ole juurikaan tutkittu Suomessa, ja feminististä pedagogiikkaa tarkastellaan useimmiten yliopistokontekstissa. Peruskoulukontekstissa esimerkiksi sukupuolisensitiivisestä ja sukupuolitietoisesta kasvatuksesta on kuitenkin paljon tutkimusta. Tutkielman tavoitteena oli tarkastella sitä feminismiä feminististen luokanopettajien työssä, sekä heidän työhönsä liittyviä jännitteitä feminististä toimijuutta mahdollistavien ja tukevien, sekä rajoittavien ja estävien näkökulmien kautta.

Tutkielma on laadullinen ja feministinen tutkimus. Aineisto tuotettiin haastattelemalla kolmea feminististä luokanopettajaa puolistrukturoiduilla yksilöhaastatteluilla. Haastateltavien löytäminen vaati tosin monenlaista haastattelukutsukampanjaa erilaisilla somealustoilla, sekä yksittäisten viestien lähettämistä ystävien avustuksella.

Aineiston analyysissa on yhdistelty sisällönanalyysia, sekä vaikutteita diskurssianalyysistä, joiden yhdistelmää nimitän diskursiiviseksi sisällönanalyysiksi. Analysoin feminististen luokanopettajien puheesta kahta diskurssia, jotka nimesin ilmaisuilla feminismin kaikkiallisuus ja feminismi tekoina. Lisäksi tulkitsin feministiseen luokanopettajuuteen liittyviä jännitteitä, jotka paikansin teemoittelun myötä työyhteisöön, peruskoulun rakenteisiin, sekä resursseihin. Kiinnitin myös huomioita opettajien puheessa esiintyviin sanoihin liittyen esimerkiksi yhteiskunnan horjuttamiseen tai kyseenalaistamiseen. Etenkin työyhteisön rooli näyttäytyi suurena feminististä luokanopettajuutta tukevana tekijänä, kun taas esimerkiksi resurssipula sitä rajoittavana.

Elli Saharinen

”On ihanaa että mun ei tartte olla aina se joka siellä ränttää” Feministisestä luokanopettajuudesta ja siihen liittyvistä jännitteistä

Tutkielman taustaa

Mökkeilyllä on Suomessa pitkät perinteet. Vapaa-ajan asuminen on suomalaisia poikkeuksellisella tavalla yhdistävä asia. Suomalaisilla on aiemman tutkimustiedon mukaan suhteessa muihin kansoihin enemmän mökkejä. Lisäksi koronapandemian tuomat muutokset ihmisten arkeen ovat lisänneet entisestään suomalaisten suosiota mökkeilylle.

Mökkeily muodostuu sille tyypillisistä rutiineista, joista keskeisimpiin kuuluvat ruoanvalmistus ja ruokailu. Vapaa-ajan asumista on tutkittu keskittyen paljolti elämäntapaan liittyviin kysymyksiin, mutta valitsemani näkökulma ruoanvalmistuksen ja ruokailun käytänteistä on jäänyt aiemmin huomiotta. Kiireisen elämäntyylin on arvioitu vähentävän aikaa ruoanvalmistukseen ja yhteisiin ruokailuihin. Vapaa-ajan asunnolta haetaan aiemman tutkimustiedon mukaan vastapainoa kiireiselle kaupunkielämälle. Tämän maisteritutkielman tavoitteena oli selvittää ruoanvalmistuksen ja ruokailun käytänteitä vapaa-ajan asunnolla. Näin ollen aihe on yhteiskunnallisten muutosten vaikutuksesta ajankohtainen ja tärkeä sen koskettaessa yhä suurempaa osaa väestöstä.

Tutkielman tavoite ja toteutus

Tutkimuskysymykseksi muodostui se, millä tavoin vapaa-ajan asunnon olosuhteet ja ajankäytölliset piirteet vaikuttavat ruoanvalmistuksen ja ruokailun käytänteisiin. Tämän tutkimuskysymyksen avulla pyrin saavuttamaan syvällisempää ymmärrystä ruokakäytänteistä vapaa-ajan asunnolla.

Tutkimus on laadullinen, ja siihen osallistui kaksitoista säännöllisesti mökkeilevää henkilöä. Aineisto analysoitiin ja luokiteltiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin hyödyntäen teemoittelua.

Tutkielman tulokset

Tutkimustuloksissa nousi esille, että vapaa-ajan asunnolla oli yleensä aikaa ruoan valmistamiselle ja ruoka pyrittiin valmistamaan mökillä aina itse. Ruoanvalmistusta myös helpotettiin mökin olosuhteiden vuoksi ja ajan säästämiseksi hyödyntämällä erilaisia toimintatapoja ja menetelmiä. Tutkimustulokset viittaavat siihen, että mökillä pyrittiin syömään yhdessä ja kiireettömästi. Tutkimustulokset antavat myös viitteitä mökillä tapahtuvan ruoanvalmistuksen ja ruokailun merkityksellisyydestä.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että ruoanvalmistukseen ja ruokailuun käytettävällä ajalla eli sen runsaudella on keskeinen merkitys. Lisäksi tämän tutkimuksen tulokset vahvistavat aiemmissa tutkimuksissa esiin noussutta itse tekemisen kulttuuria ja mökin roolia vastapainona kiireiselle kaupunkielämälle myös ruoanvalmistuksen ja ruokailun näkökulmista katsottuna. Mökillä tapahtuvassa ruoanvalmistuksessa korostunut itse tekemisen kulttuuri sekä ruokailujen yhteisöllisyys antavat toiveikkaan näkökulman aiemmissa tutkimuksissa esiin nousseeseen huoleen ruoanvalmistustaitojen heikentymisestä ja yhteisten ruokailujen vähenemisestä. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää tarkasteltaessa ruoanvalmistusta ja ruokailun käytänteitä sekä niiden merkityksiä vapaa-ajan asumisessa.

Jatkotutkimuksissa aiheen tarkastelu eri näkökulmasta voisi antaa mielenkiintoista tietoa aiheesta. Tällainen näkökulma voisi olla esimerkiksi työnjako ruoanvalmistuksessa. Tutkimukseeni osallistui eri-ikäisiä ihmisiä, joilla oli varustelutasoltaan erilaisia mökkejä. Tarkemmalla rajaamisella voisi saada kiinnostavaa lisätietoa ruokakäytänteistä vapaa-ajan asunnolla.

Mona Jäppinen

Aikaa ruoan valmistukselle ja ruokailulle – Ruokakäytänteet vapaa-ajan asumisessa

Tavoitteet

Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten Ainscowin ym. (2006) malli erilaisista inkluusiokäsityksistä sopii kuvailemaan Yleisradion (Yle) sivuilta kerätyn uutisaineiston eri ulottuvuuksia. Aineiston uutiset käsittelivät peruskoulun erityisopetusta ja tuen tarvetta. Inkluusio on yksi keskeinen koulutuksen arvoja ohjaava tekijä sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Tutkimuksissa erityisopetus ja inkluusio kietoutuvat usein yhteen ja inkluusiolla on erilaisia määritelmiä. Tässä työssä erityisopetusta tarkasteltiin osana inkluusiota ja analysoitiin valitun inkluusiomallin mukaan. Tutkielmassa analysoitiin, mitä eri inkluusion ulottuvuuksia aineistosta on löydettävissä. Työssä tarkasteltiin myös sitä, mistä eri ryhmistä tuen tarpeen ja erityisopetuksen yhteydessä puhutaan ja sitä, millaisia eroja ja samankaltaisuuksia ryhmien väliltä oli löydettävissä. 

Menetelmät 

Tämän kvalitatiivisen työn tutkimusaineistona oli Ylen verkkosivuilta kerätyt erityisopetukseen liittyvillä aihetunnisteilla merkityt uutiset vuosilta 2011–2021 (N=164). Aineisto analysoitiin teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin. 

Tutkielman tuloksia 

Tämän tutkielman tulokset osoittivat, että valittu malli erilaisista inkluusiokäsityksistä sopi hyvin analyysin lähtökohdaksi. Erityisopetus näyttäytyi yhtäältä oppilasryhmien kautta ja toisaalta arvoina ja toimintana kohti kaikille inklusiivisempaa koulua. Nämä vastaavat niitä erilaisia inkluusion ulottuvuuksia, jotka ovat läsnä myös analyysin lähtökohdaksi valitussa mallissa. Uutisaineistossa käsiteltiin monipuolisesti erilaisia tuen tarpeessa olevia oppilasryhmiä. Oppilasryhmien monipuolisuutta voidaan pitää merkkinä siitä, että uutisissa on onnistuttu huomioimaan hyvin erityisopetuksen ja tuen tarpeen piiriin kuuluvat erilaiset oppilasryhmät. Oppilasryhmien välillä ei ollut löydettävissä suuria eroavaisuuksia, vaan ryhmien kohdalla toistuivat seuraavat kolme teemaa: 1) tukikeinot, 2) tuen tarpeen tunnistaminen ja tuen taustalla olevat asiat sekä 3) tuen järjestämistä koskevat puutteet. Aineistossa oppilasryhmät olivat vahvemmin esillä kuin arvot ja koko koulun inklusiivisuutta lisäävät toimintatavat. Inkluusiota ja erityisopetusta käsittelevissä tutkimuksissa tukea tarvitsevan oppilaan sijoituspaikka usein korostuu. Oppilaan sijoituspaikkaa koskeva keskustelu oli vahvasti läsnä myös tämän tutkielman aineistossa. Jatkossa olisi kiinnostava tutkia esimerkiksi uutisointia erityisopetuksesta ja tuen tarpeesta muissa Pohjoismaissa; näyttäytyykö uutisointi samojen ulottuvuuksien ja oppilasryhmien kautta, vai onko jotain eroavaisuuksia löydettävissä verrattuna suomalaiseen uutisointiin. 

Ruut Visti 

Erityisopetus ja tuen tarve: erilaiset inkluusion ulottuvuudet peruskoulun erityisopetusta käsittelevissä uutisissa 

Bakgrund

Efter mina tidigare studier i socialt arbete och arbetserfarenhet som socialarbetare inom socialvården, såg jag ett behov att närmare undersöka samarbetet mellan skolan och barnskyddet. Enligt statistiken borde det i varje skola finnas flera elever som lever i utsatta livssituationer, men alla barn som riskerar att fara illa, blir inte upptäckta. Skolan och speciellt klassläraren spelar en central roll i att uppmärksamma tecken på att en elev far illa, och föra sin oro vidare. Personal inom undervisningsväsendet har enligt barnskyddslagen anmälningsskyldighet när de misstänker att en elev far illa Tidigare forskning visar hur förhållningssättet till anmälningsskyldigheten är problematisk och många lärare känner en rädsla och osäkerhet inför att göra barnskyddsanmälningar och ta upp sin oro med elever eller vårdnadshavare. Ett fungerande samarbete mellan skola och barnskydd kan förebygga att barn far illa. Tidigare studier visar hur negativa erfarenheter av samarbete till barnskyddet kan höja tröskeln för att ta kontakt och föra en oro vidare. Syftet med studien var att undersöka skolpersonalens upplevelser av att känna oro för en elev och ta reda på skolpersonalens och socialarbetares beskrivningar av tillvägagångssätt och samarbetsformer när det finns oro för ett barn.

Metod

Som datainsamlingsmetod användes kvalitativa forskningsintervjuer. Informanterna i studien var tre klasslärare, tre speciallärare, två skolkuratorer och tre socialarbetare. Sammanlagt hölls nio intervjuer med de elva informanterna, åtta individuella intervjuer och en gruppintervju. Intervjuerna transkriberades och analyserades med en tematisk analys.

Resultat

Resultatet för studien visade hur bland annat märkbara förändringar i elevens beteende, utseende eller mående väckte skolpersonalens oro. Orosfaktorer såsom att elever i dagens samhälle växer upp under stressiga förhållanden, blir tvungna att växa upp för fort och har oengagerade vårdnadshavare, lyftes fram. Skoldagen upplevdes som hektisk och det fanns inte tillräckligt med tid och resurser för att upptäcka och stöda alla elever som riskerar att fara illa.  Skolpersonalen arbetade i team och upplevde att de hade ett starkt stöd av sina kolleger. Skolpersonalens beskrivningar av sina arbetssätt, stämde överens med hur socialarbetarna önskade att skolan arbetar när det finns oro för en elev. Skolpersonalen upplevde att de tog tag i oron i ett tidigt skede, och samarbetade med vårdnadshavarna. Skolpersonalen hade varierande erfarenheter av kontakt och samarbete till barnskyddet. Flera i skolpersonalen upplevde samarbetet till barnskyddet som bristfälligt, medan socialarbetarnas upplevelser av samarbete till skolan beskrevs mer positivt. Både skolpersonalen och socialarbetare ansåg att samarbetet och kommunikationen kunde utvecklas genom att skolpersonalen skulle få mer återkoppling på elevens ärende och anmälaren skulle bjudas med på möte när barnskyddsbehovet utreds. Den allmänt negativa bilden som skolan hade om barnskyddets uteblivna informationsdelning, försvårar ett problemfritt samarbete. Insatser borde göras för att olika yrkesgrupper som arbetar för barns bästa skulle ha möjligheten att närma sig varandra och höja känslan av att de spelar på samma lag. Studien visar på ett behov av riktlinjer hur samarbetet ska utformas och möjlighet att träffas och samtala för att utveckla en förståelse för varandras yrken och befogenheter.

Julia Wik

Oro för en elev – En kvalitativ studie om skolpersonals och socialarbetares upplevelser

Tutkimuksen tarkoitus

Tutkimuksen tarkoituksena oli tarjota tietoa koulukotien opettajien hyödyntämistä lähestymistavoista positiivisen käyttäytymisen tukemiseksi, sekä analysoida näiden tapojen yhtenevyyttä Positive Behavioral Interventions and Supports-viitekehyksen (PBIS) kanssa. Aiempi tutkimus on osoittanut, että PBIS:n käytöllä samankaltaisten ryhmien kanssa on ollut myönteisiä vaikutuksia. Tutkimuskysymys oli seuraava: Millä tavoin koulukotien opettajat kuvailevat lähestymistapaansa positiivisen käyttäytymisen tukemiseksi oppilaidensa keskuudessa, ja ovatko nämä kuvaukset linjassa PBIS-viitekehyksen kanssa?

Menetelmä

Kahdeksan opettajaa viidestä valtion koulukodista osallistui haastatteluun. Aineisto kerättiin puolistrukturoituina haastatteluina, jotka toteutettiin Teamsin välityksellä 05/2021-10/2021. Analyysimetodina käytettiin temaattista analyysiä.

Tulokset

Tuloksissa esitellään kolme pääteemaa alateemoineen. Ensimmäistä teemaa luonnehtii ensisijaisesti PBIS:n mukaisten ryhmätasoisten menetelmien käyttö. Toista teemaa luonnehtii lukuisten ryhmä- ja yksilötasoisten behaviorististen periaatteiden mukaisten positiiviseen vahvistamiseen perustuvien menetelmien hyödyntäminen, mutta etäisyyden ottaminen standardoituihin menetelmiin. Kolmatta teemaa luonnehtii opettajan ja oppilaan vuorovaikutusta painottava lähestymistapa positiivisen käyttäytymisen tukemiseksi, sekä filosofiset erimielisyydet suhteessa PBIS:n behavioristisiin periaatteisin. Tutkimusperustaisia menetelmiä positiivisen käyttäytymisen tukemiseksi yksilötasolla ei noussut esiin yhdessäkään pääteemassa. Pääteemat jakoivat käsityksen siitä, että turvallinen ja luottamuksellinen opettaja-oppilas-suhde sekä vahvuusperustainen lähestymistapa ovat heidän työnsä kulmakiviä. Yleinen tahtotila positiivisen lähestymistavan toteuttamiselle oli havaittavissa, mutta yhteistä näkemystä ei ollut siitä, kuinka tämä tulisi käytännössä toteuttaa. Erityisesti näkemykset PBIS:n behaviorististen kulmakivien suhteen olivat jakautuneet. Tulevan osalta suositellaan tutkimusta PBIS:n soveltuvuudesta koulukoteihin interventiotutkimuksen keinoin. Myös koulukotioppilaiden näkökulma koulukodeissa käytetyistä käyttäytymisen tuen menetelmistä on syytä nostaa jatkotutkimuksen kohteeksi. Käytännön suositukset menetelmän jalkauttamiseksi esitellään johtopäätöksissä.

Maija Jokinen

Positiivisen käyttäytymisen tuki koulukodeissa: Opettajan näkökulma