Tutkielmablogi – Avhandlingblogg

I dagens samhälle verkar allting snurra allt snabbare, och kraven på kompetensen bland personalen som ska utbilda framtidens människor blir allt högre. Lärarkåren i dagens Finland behöver fortbildning och stöd för att kunna möta dessa krav, och behöver därför smidiga och flexibla fortbildningslösningar för att hinna med dem tillräckligt regelbundet. Grundteorin i min forskning var teorin om meningsfullt lärande. Meningsfullt lärande består av en grundtanke att en upplevelse av att lärande är berikande och givande och känns meningsfullt, har visat sig vara kritisk för att lärandet på bästa sätt ska stödja individen behov och kunskapsutveckling.

Forskningens material bestod av material från projektet LUMATIKKA, som erbjuder digitala fortbildningskurser inom matematikdidaktik för lärare på alla stadier. Min forsknings syfte var att undersöka fortbildning i digital kontext, att belysa de områden som känns utmanande för deltagarna och att undersöka hur deltagarna upplever meningsfullheten under fortbildningens gång.

Resultatet i min undersökning visade att deltagarnas upplevelser av meningsfullhet i projektet Lumatikka var genomgående positiva, trots att känslan av meningsfullhet som berörde framför allt grupparbete och diskussion i det virtuella utrymmet sjönk under kursens lopp. Att kontakten med de andra deltagarna inte kändes lika meningsfull som övriga aspekter var förväntat, eftersom känsla av att vara isolerad och att känna bristande motivation pga att man inte ser andra människor ansikte mot ansikte, är en av de största utmaningarna inom digitala kurser.

Deltagare som deltog i kurser som var specifika för deras undervisningsstadium var nöjdare än sina kolleger i de allmänna kurserna. Inga signifikanta skillnader kunde konstateras könen emellan, eftersom männen i undersökningen var för få. Det fanns skillnader grupperna emellan i förhållande till ålder, så att de yngre deltagarna var mer negativt inställda än sina äldre kolleger. Skillnader uppfattades också i förhållande till undervisningsstadium, så att högstadielärarna över lag var mer negativt inställda än sina kolleger. Trots skillnaderna var alla deltagare över lag positiva och upplevde att kurserna varit meningsfulla för dem.

Om vi kan fortsätta utveckla fortbildningskurserna så att de känns meningsfulla, relevanta och givande för lärarkåren, skulle detta idealt leda till att flera lärare regelbundet går fortbildningar, och att deras kompetens byggs på regelbundet tack vare dem. Om lärarkåren får mycket stöd i sitt utmanande arbete kan lärarna genom sitt yrke höja kunskapsnivån bland befolkningen, vilket gör fortbildningarna otroligt viktiga för hela samhället.


Melinda Schultz

Pro Gradu: ”Meningsfullt lärande i digital kontext”

Maj 2020

Behovet av individuell studiehandledning är i gymnasierna är något som ökar allt mer hela tiden. Högskolereformen, den nya läroplanen som träder i kraft hösten 2021 samt ett allt större fokus på framtida studier och arbetsliv är faktorer som betonas i allt större utsträckning. Studiehandledarens uppgift är att handleda ungdomar i deras navigerande kring dessa ämnen: de ska stöda studerandes individuella utveckling och de ska bistå med de verktyg som studeranden behöver för att kunna fatta egna beslut för sig själv och sin framtid.

Tidigare forskning påvisar att studiehandledaryrket är en bransch där risken för stress och utbrändhet i arbetet är påtaglig. 86,8% av finländska studiehandledare har angivit att tidsbrist och brådska är ett stressmoment i arbetet. Kan kvaliteten på handledningen garanteras om våra studiehandledare är överbelastade?

 

Syfte

Syftet med denna studie har varit att beskriva, analysera och tolka arbetsplatsvälmåendet och arbetstillfredsställelse hos gymnasiestudiehandledare i Svenskfinland. Studiehandledarnas attityder har granskats vad gäller krav och resurser i arbetet och vilka faktorer som möjligtvis kan vara hämmande för arbetsplatstillfredsställelsen.

 

Målgrupp och informanter

Målgruppen för denna studie har varit Svenskfinlands studiehandledare på gymnasienivå. Data insamlades med hjälp av ett elektroniskt frågeformulär och skickades ut till alla svenskspråkiga gymnasier i Finland, till vilket 22 informanter bidrog med sina svar (svarsprocent 52,4%).

 

Resultat

Studiehandledarna som deltagit i denna forskning uppgav generellt en hög arbetstillfredsställelse. Obehöriga studiehandledare påvisade ändå en lägre arbetstillfredsställelse än de som är behöriga.

De studiehandledare som upplevt symptom på stress eller utbrändhet upplevde sig vara mindre nöjda med sina arbetsuppgifter. De upplevde också ett sämre kollegialt stöd och ansåg sig ha mindre tidsmässiga resurser. Även de som varit sjukskrivna på grund av utbrändhet angav sig ha mindre tidsmässiga resurser. Arbetserfarenhet visade sig vara signifikant för studiehandledarnas belåtenhet med sina arbetsuppgifter, då de med mer arbetserfarenhet visade sig vara mer positiva i sina attityder.

 

Sammanfattning

Vad som kommit fram i resultaten är att studiehandledarna generellt känner stor meningsfullhet i sitt arbete och att arbetet med ungdomar, deras studier och framtidsplanering är något de trivs med stort. Även de som någon gång upplevt arbetsrelaterad stress, eller till och med varit sjukskrivna på grund av utbrändhet, upplever att de gör ett meningsfullt arbete och har ett stort arbetsengagemang. Dock visar sig dessa upplevelser ändå inverka negativt på attityden mot arbetet vad gäller flera faktorer.

För att studeranden ska kunna klara av sina studier i gymnasiet och därefter fortsatta studier och arbetsliv krävs det individuell handledning av välmående, självsäkra och närvarande studiehandledare. En nationell forskning om Finlands studiehandledare kunde bidra med nyttig information kring vilka arbetsresurser som behöver stärkas ytterligare och hur vi kan vidare främja studiehandledarnas välmående i deras arbete, så att de i sin tur kan främja välmående hos studeranden.

 

Jessica Thurin

Pro gradu: Den ”goda” handledaren – Studiehandledarnas välmående på arbetsplatsen

Maj 2020

Tutkimuksen tavoitteet

Noin kolmasosa väestöstä on temperamentiltaan erityisherkkiä. Erityisherkkyys on synnynnäinen ja perinnöllinen temperamenttipiirre, joka ilmenee herkkyytenä aistia sisäisiä ja ulkoisia ärsykkeitä sekä kykynä aistia hienovaraisia vivahteita. Se ilmenee myös vahvoina tunnereaktioita ja tunteina sekä käyttäytymisen estymisenä eli niin sanottuna taukotarkistamisena uusissa tilanteissa. Temperamenttipiirteeseen kuuluu olennaisesti myös matala aistikynnys, ylivirittymisen helppous ja esteettinen herkkyys.

Kasvatuspsykologian yksi keskeisimmistä tutkimuksen aiheista on oppiminen, jonka yksi osa-alue on oppimisstrategiat. Oppimisstrategiat ovat opittavissa olevia toimintatapoja, joita yksilö voi muuttaa tilanteesta toiseen oman tarpeensa mukaan lisätäkseen omaa hallinnan tunnetta ja edistääkseen tärkeiden tehtävien toteuttamista.

Oppimisstrategioita ja erityisherkkyyttä on tutkittu aikaisemmin erikseen, mutta näitä kahta yhdistävää tutkimusta on hyvin vähän. Kuitenkin noin kolmasosa ihmisistä on temperamentiltaan erityisherkkiä, jonka vuoksi on tärkeää ymmärtää, miten erityisherkkyys vaikuttaa oppimisstrategioiden valintaan ja käyttöön. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tuottaa tietoa erityisherkkyyden yhteydestä oppimisstrategioiden käyttöön. Tutkimustehtävänä on kuvailla, millaisia oppimisstrategioita erityisherkät ja ei-erityisherkät opiskelijat käyttävät sekä tutkia sitä, miten erityisherkkyys selittää oppimisstrategioiden käyttöä.

Tutkimuksen menetelmät

Tutkimus toteutettiin määrällisin keinoin. Aineisto kerättiin sähköisen kyselylomakkeen avulla. Kyselylomake koostui erityisherkkyystestistä, oppimisstrategioita mittaavasta osiosta, avoimesta kysymyksestä ja taustatiedoista. Aineisto analysoitiin lineaarisen regressioanalyysin avulla käyttäen poistavaa menetelmää. Koko aineisto koostui 202 aikuisen ihmisen vastauksesta, joita rajattiin tutkimuskysymyksien mukaan koskemaan joko erityisherkkiä opiskelijoita (n = 117), ei-erityisherkkiä opiskelijoita (n = 12) tai opiskelijoita (n = 129).

Tutkimuksen keskeisimmät tulokset ja johtopäätökset

Erityisherkkien opiskelijoiden oppimisstrategioiden käyttöä kuvaavista keskiarvoista korkein oli elaboroinnilla ja organisoinnilla. Näiden kahden oppimisstrategian keskiarvo oli 3.85. Nämä kaksi oppimisstrategiaa sekä erityisherkkyyteen kuuluva syvällinen käsittely tähtäävät yhteyksien rakentamiseen asioiden välille ja uuden tiedon liittämiseen aikaisempaan. Tämä yhteneväisyys saattaa selittää näiden kahden strategian käytön suosiota erityisherkillä.

Regressioanalyysin mukaan erityisherkkyystesti selitti positiivisesti 2% organisoinnin käyttöä tilastollisesti merkitsevästi ja 7.4% kriittisen ajattelun käyttöä tilastollisesti erittäin merkitsevästi. Organisoinnin strategia on yhtenevä erityisherkkyyteen kuuluvan syvällisen käsittelyn kanssa, sillä molemmat pyrkivät luomaan yhteyksiä asioiden välille. Kriittisen ajattelun strategia on yhtenevä erityisherkkyyteen kuuluvan käyttäytymisen estymisen kanssa, sillä molemmissa perusperiaatteena on käyttää aiempaa tietoa uusissa tilanteissa. Nämä yhteneväisyydet voivat toimia selityksenä sille, että erityisherkkyystesti selittää organisoinnin ja kriittisen ajattelun oppimisstrategioiden käyttöä tilastollisesti merkitsevästi.

Tutkimuksen tuottaman tiedon avulla voidaan ymmärtää erityisherkkyyden temperamenttipiirteen omaavien yksilöiden tapaa käyttää erilaisia oppimisstrategioita. Tämä tieto voi olla hyödyllistä oppimisen kannalta niin opetusta ja opetustilanteista järjestäessä kuin yksilöiden oman oppimisen ja siihen liittyvät tiedon ja ymmärryksen kannalta.

Sonja Hintsala

Pro gradu: Erityisherkkyys oppimisstrategioiden käyttöä selittävänä tekijänä

Kiire ja ajan vähyyden tuntemus koettelee suurella todennäköisyydellä jokaisen elämää tavalla tai toisella. On kyse niin universaalista ja itsestään selvästä asiasta, että jokainen pystynee kuvailemaan kiireisyyden tunnetta. Tutkimuksessa tarkastellaan blogitekstien kautta sitä, miten kiirettä ja sen helpottamista kuvataan. Keskeisiä aikaisemmassa tutkimuskirjallisuudessa esiin tulleita huomioita ovat, että aikapaineet liittyvät monesti perheen ja työn yhdistämiseen ja sen haasteisiin, työhön, mutta myös vapaa-aikaan. Tässä tutkimuksessa kiireen helpottamisen näkökulma liittyy kohtuullistamisen (eng. downshifting) tematiikkaan. Kohtuullistamisen näkökohtiin liittyy monenlaisia tasoja, aina kevyemmistä elämäntapamuutoksista eettisiin valintoihin pohjautuviin kokonaisvaltaisiin elämänmuutoksiin saakka.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimuksen aineistona on 62 blogikirjoitusta, joista analysoitiin kiireen ja sen helpottamiseen liittyviä ilmaisuja jäsenyyskategorisointi-menetelmällä. Jäsenyyskategorisointia käytettiin antamaan kuvaa siitä, miten blogikirjoittajien ajatuksia voidaan jäsennellä. Analyysin avulla luotiin seitsemän kategoriaa, joihin blogikirjoittajat asettuvat. Kategoriat ovat tunteilla tai tuntemuksilla reagoivat, velvollisuudentuntoiset, monen tehtävän ja asian keskellä olevat, kiireen vastustajat, kiireestä pitävät, tiedostajat ja neuvokkaat ja rauhallisesti ja rennosti suhtautuvat. Kategorioista viisi muodostui kiireen ilmaisuista ja kaksi kiirettä helpottavista ilmaisuista.

Tutkimuksen tuloksia ja johtopäätöksiä

Tutkimuksen blogikirjoitusaineisto oli läpileikkaus niin perheiden, yksinelävien, työssäkäyvien kuin vapaa-ajan viettäjienkin kiireestä ja sen helpottamisesta. Kiire tunnistettiin kirjoitusten perusteella yleiseksi nyky-yhteiskunnan ilmiöksi. Tutkimuksen mukaan kirjoittajat liittävät ilmaisussa kiireeseen tunteita, ja siihen suhtauduttiin esimerkiksi fyysisin tuntemuksin, velvollisuudentuntoisin ja jopa syyllisyydentuntoisin ajatuksin. Kiireisessä tilanteessa koettiin elettävän usean tehtävän ja asian keskellä. Kiirettä vastustettiin, mutta siitä myös pidettiin. Kiireen helpottamisen ilmaisussa tiedostettiin tahdin hiljentämisen tarve ja esitettiin yleisölle erilaisia keinoja, joilla kiirettä voidaan helpottaa. Kirjoituksista kävi myös ilmi, että kiireettä helpotettiin suhtautumalla rauhallisesti, pysähtyen ja myös rennosti. Analyysin perusteella kirjoittajista muodostetut kategoriat ovat ikään kuin eri puolia samoista kirjoittajista. Kirjoittajat siis asettuvat seitsemään eri näkökulmaan, jotka eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan toisiaan täydentäviä.

Tutkimus pyrkii osaltaan lisäämään tietoa blogien kautta välittyvästä kuvasta kiireeseen liittyen ja kiireen helpottamisen keinoista kirjoittajien arkielämässä. Kiirettä koettiin tämän tutkimuksen blogikirjoitusaineiston perusteella voittopuolisesti vapaa-ajalla, mutta jonkin verran kirjoitettiin myös työelämän kiireestä. Kirjoitukset kuvastivat yleisesti sitä, että läheisten ja itselle tärkeiden asioiden parissa haluttiin vapaa-ajalla viettää aikaa ja kirjoittajat pyrkivät kohti tasapainoista ajankäyttöä. Blogikirjoituksissa ei viitattu varsinaisesti kohtuullistamisen (eng. downshifting) elämäntyylin valintaan, mutta toisaalta myös kiireen helpottamiseen liittyvät kevyemmät keinot ovat osa kohtuullistamisen ajattelutapaa.

Yhteiskunnallisessa mittakaavassa kiireeseen voisi ajatella vaikutettavan siten, että yleinen ilmapiiri sallisi erilaiset elämisen tavat. Esimerkiksi joustot työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseksi voivat helpottaa aikapaineita. Yksilötasolla erityisesti omien vaatimusten alentaminen voisi tuoda apua kiireiseen elämäntilanteeseen. Erilaisia aikavaateita muodostuu kotona, työssä ja vapaa-ajalla. Yksilötasolla voitaisiin siten pohtia, mikä on riittävä taso erilaisista tehtävistä ja velvoitteista suoriutumiseen. Mielenkiintoisena jatkotutkimuskohteena olisi tutkia, miten kotitalousopetuksessa olevat oppilaat kokevat kiireen omassa elämässään. Tällaisen tutkimuksen avulla voitaisiin selvittää, miten kiire näyttäytyy yläkouluikäisille, mistä kiireen tuntu heidän mielestään johtuu ja millaisia elämänhallinnan ja arjenhallinnan tapoja voitaisiin kotitalousoppitunnilla oppia kiireen helpottamiseksi.

 

Mira Kylliäinen

Pro Gradu: Kilpailua ajan kanssa. Blogikirjoittajien näkemyksiä kiireestä sekä sen helpottamisesta.

Peruskoulutuksen tulisi tukea ihmisen yksilöllistä kehitystä sekä turvata sukupolvien hyvinvointi niin nykyhetkessä kuin tulevaisuudessa. Nykypäivän työelämää leimaava jatkuva muutoksellisuus on haastanut myös koulutusjärjestelmää uudistumaan ja miettimään, mitä hyvillä oppimistuloksilla todellisuudessa tarkoitetaan. Oppimaan oppimisen taitojen ja asenteiden kehittymisen tukemisen on koettu tarjoavan vastauksia työelämän uusiin haasteisiin, sillä sen nähdään olevan avaintekijä elämänmittaisessa oppimisessa. Oppimaan oppiminen nähdään erottamattomana osana koulutusta, mutta sen lisäksi oppimaan oppimisen taitoja tarvitaan erilaisissa oppimis- ja ongelmanratkaisutilanteissa läpi elämän.

Tarkoitus:
Teoria oppimaan oppimiseen vaikuttavista tekijöistä ei ole vielä valmis ja tutkimustietoa on kaivattu etenkin oppilaiden vertaisten ja vanhempien vaikutuksesta. Juuri tähän näkökulmaan paneuduttiin tässä tutkimuksessa, jonka tarkoituksena oli selvittää oppilaiden välittömän sosiaalisen ympäristön ja oppimaan oppimisen välistä yhteyttä yläkoulussa. Tutkimuksessa tarkasteltiin miten oppilaiden vanhempien, ystävien ja luokkalaisten asenteet ja tarjoama oppimisen tuki vaikuttavat oppimaan oppimisen osaamistehtävissä menestymiseen.

Toteutus:
Tutkimuksen aineistona toimi laajamittainen MetLoFin –pitkittäisseuranta-aineisto, joka kerättiin Helsingin metropolialueen kunnista vuosina 2011–2014. Aineisto koostui 7. ja 9. –luokan oppilaista, joita tutkimukseen osallistui kaiken kaikkiaan 5813. Tutkimusote oli määrällinen ja aineisto analysoitiin hyödyntämällä rakenneyhtälömallinnusta. Päämuuttujien (oppimaan oppimisen tehtävä suoriutuminen ja ympäristön asenteet) lisäksi analyysissa tarkasteltiin myös taustamuuttujien (sukupuoli, keskiarvo, vanhempien koulutustausta) vaikutusta tutkittuihin yhteyksiin.

Tulokset:
Oppimaan oppimisen ja ympäristön asenteiden välille muodostui tilastollisesti merkitsevä yhteys. Ympäristön positiivisemmat asenteet koulua kohtaan ennustivat myös parempaa oppimaan oppimisen tehtäväsuoriutumista. Yhteyden merkitsevyydestä huolimatta vaikutuksen voimakkuus oli kohtuullisen pieni. Sen sijaan ympäristön asenteilla näytti olevan voimakas välillinen yhteys oppimaan oppimisen tuloksiin oppilaan keskiarvon kautta.

Tuloksien perusteella vaikuttaa siltä, että vanhemmilla on suurempi vaikutus oppimaan oppimiseen kuin ystävillä tai luokkalaisilla. Vanhempien koulutustaustan tarkastelu vahvisti aiempaa tietoa siitä, että vanhempien korkeampi koulutustaso ennustaa parempaa oppimaan oppimisen tehtäväsuoriutumista ja täydensi vallalla olevaa teoriaa siltä osin, että äidin korkeampi koulutustaso ennusti myös oppilaan positiivisempaa arviota ympäristön asenteista. Tulokset osoittivat myös aiempaa teoriaa mukaillen sukupuolten väliset erot oppimaan oppimisessa ja täydensivät vallalla olevaa teoriaa siltä osin, että sukupuolten väliset erot ulottuivat tässä tutkimuksessa myös ympäristön asenteiden arvioon niin, että pojat arvioivat asenteet keskimäärin negatiivisemmaksi kuin tytöt.

Lopuksi:
Oppimaan oppiminen jaetaan teoreettisesti ajattelun taitoihin ja uskomuksiin. On oletettavissa, että ympäristön asenteiden vaikutus oppimaan oppimiseen toimii välillisesti niin, että oppilaan uskomusrakenteet muovautuvat vuorovaikutuksessa ympäristön asenteiden kanssa ja vaikuttavat sitä kautta oppilaan ajattelun taitojen käyttämiseen oppimistilanteessa. Jatkossa olisikin tärkeää selvittää, miten oppilaiden välillä esiintyviin asenne-eroihin voitaisiin vaikuttaa koulutuksen kautta. Kun tarkastelun kohteeksi asetetaan oppimaan oppiminen, ei kyse ole enää pelkästä koulumenestyksestä, vaan laajemmasta kyvystä oppia elämää varten.

Maiju Knuuttila
Pro Gradu: Oppilaan lähipiirin vaikutus oppimaan oppimiseen peruskoulun yläluokkien aikana.

Tarkoitus:

Tunne- ja vuorovaikutustaitojen merkitys on kasvanut yhteiskunnassamme. Niiden havaittu olevan positiivisesti yhteydessä oppimiseen ja hyvinvointiin. Taitoja tarvitaankin ihmisten arjessa ja työelämässä sekä koulumaailmassa. Tutkimus aiheen parissa on kohdistunut koulumaailmassa enemmän lapsiin kuin opettajiin, vaikka opettajiakin olisi tärkeää tutkia. Opettaja voi tukea oppilaidensa tunne- ja vuorovaikutustaitoja, joka asettaa opettajille vaatimuksen hallita itse kyseisiä taitoja.  Tämän tutkielman tavoitteena oli lisätä tietoisuutta luokanopettajien tunne- ja vuorovaikutustaidoista. Tutkielmassa selvitettiin, millaiset tunne- ja vuorovaikutustaidot luokanopettajat kokemuksensa mukaan omasivat ja miten vuorovaikutuskoulutuksen käyminen vaikuttaa tähän kokemukseen. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin, millaisia tunne- ja vuorovaikutuksellisia menetelmiä luokanopettajat käyttivät työssään sekä millaisissa tilanteissa he ajattelivat tarvitsevansa taitoja.

Toteutus:

Tutkimuksen aineisto koostui 41 luokanopettajan vastauksesta eri puolilta Suomea. Aineisto kerättiin E-lomakkeen avulla ja tutkimus toteutettiin monimenetelmätutkimuksena. Kyselylomakkeessa tutkittavat vastasivat 43 monivalintakysymykseen ja kuuteen avoimeen kysymykseen aiheesta. Kyselylomake lähetettiin opettajille ja kasvattajille tarkoitettuihin sosiaalisenmedian ryhmiin. Tutkittavien työkokemuksen määrä vaihteli ja he olivat valmistuneet useana vuosikymmenenä. Vastaajat luokiteltiin kahteen ryhmään sen mukaan, olivatko he osallistuneet vuorovaikutuskoulutukseen vai eivät. Tämän avulla selvitettiin, miten vuorovaikutuskoulutuksen käyminen vaikutti luokanopettajan kokemukseen tunne- ja vuorovaikutustaidoistaan.

Tulokset:

Luokanopettajat kokivat omaavansa korkeat tunne- ja vuorovaikutustaidot tässä tutkimuksessa. Vuorovaikutuskoulutuksen käyminen ei vaikuttanut tilastollisesti merkittävästi taitojen kokemiseen.  Avointen vastausten perusteella pystyttiin kuitenkin kyseenalaistamaan oman kokemuksen todenmukaisuutta, erityisesti niiden luokanopettajien osalta, ketkä eivät olleet osallistuneet vuorovaikutuskoulutuksiin. Tutkimuksessa havaittiin myös se, että vuorovaikutuskoulutuksen käyneet käyttivät enemmän tunne- ja vuorovaikutustaidon menetelmiä työssään ja onnistuivat useammin ratkaisemaan haastavia tilanteita. Luokanopettajat tarvitsivat tunne- ja vuorovaikutustaitojaan erityisesti oppilaiden, kollegoiden ja oppilaiden huoltajien kanssa toimiessa. Tämän tutkimuksen perusteella vuorovaikutuskoulutuksilla saattaa vaikuttaa positiivisesti opettajien tunne- ja vuorovaikutustaitoihin.

Johtopäätökset:

Tulokset antavat viitteitä, että vuorovaikutuskoulutuksilla saattaa olla vaikutusta luokanopettajien todellisiin tunne- ja vuorovaikutustaitoihin. Yleisesti opettajat tarvitsevat tulevaisuudessa tukea erityisesti näiden taitojen arvioinnissa oppilailla. Opettajat tarvitsevat myös tutkimuksen perusteella työkaluja itsensä johtamiseksi ja haastavien tilanteiden selvittämiseksi. Tämän vuoksi opettajille on tärkeää tarjota mahdollisuutta osallistua vuorovaikutuskoulutuksiin.

Eetu Ellonen

Pro gradu:Luokanopettajien käsityksiä omista tunne- ja vuorovaikutustaidoista -opettajien käsitykset taidoistansa eivät mahdollisesti vastaa heidän osaamistaan.

Ompelua harrastetaan ympäri maailmaa. Kiinnostus ompelua kohtaan ei ole kadonnut, vaikka teknologia ja teollistuminen ovat tuoneet mukanaan uusia haasteita sekä mahdollisuuksia. Erilaisia ideoita ja ohjeita ompeluun löytyy niin käsityöalan lehdistä kuin muistakin julkaisuista sekä nettisivuilta. Kaavoilla halutaan leikitellä ja luoda persoonallisia vaatteita, jotka kuvastavat omaa identiteettiä ja tyyliä. Kuitenkin ompelua on tutkittu melko vähän ja tietoa ompeluprosessista sekä sen haasteista on vaikeaa löytää. Kiinnostavaa on tietää, mitä ompeluprosessin aikana tapahtuu, mitkä ovat sen kriittiset kohdat ja millä tavoin valmiskaavoja ja niihin liitettyjä ompeluohjeita voitaisi parantaa.

 

TUTKIMUKSEN TOTEUTUS

Tutkimukseen osallistui kolme koehenkilöä, joiden tehtävänä oli valmistaa mekko annetun ohjeen mukaan. Vaatteen valmistusprosessi videoitiin ja koehenkilöitä pyydettiin puhumaan kaikki ajatuksensa ääneen koko tutkimuksen ajan. Tarkoituksena on verbalisoida kaikki tutkimuksen aikana mieleen tulevat ajatukset. Kokeesta saatiin aineistoksi ääneenajatteluprotokollat, niihin liitetyt videot sekä koehenkilöiden valmistamat mekot. Videoista pystyttiin analysoimaan koehenkilöiden toimintaa tutkimuksen aikana.

 

TULOKSET

Yleisimmät ompeluprosessin haasteet liittyivät saumurin käytön hallintaan ja käsitteiden tuntemiseen. Vaatetusompelussa harrastajat pitävät tärkeänä sitä, että he voivat tehdä muutoksia kaavaan, jotta kaava vastaisi paremmin omia esteettisiä mieltymyksiä vaatteiden suhteen sekä istuisivat paremmin käyttäjälleen. Mielenkiintoista oli, että kaikki koehenkilöt käyttivät työssään erilaisia saumaratkaisuja, vaikka heillä oli sama ohje käytössään. Perusperiaatteena työskentelyssä oli, että mitä tutumpi työskentelyvaihe oli, sitä vähemmän ohjetta käytettiin työskentelyn tukena ja sitä enemmän sovellettiin omaa osaamista työskentelyssä.

Työskentelyn aikana eteen tulleet haasteet koettiin stressaavina, mutta siitä huolimatta haasteisiin tartuttiin ja omaa osaamista haluttiin kehittää. Lehdestä ei käytetty työskentelyn tukena ainoastaan ompeluohjetta, vaan tarkkailun kohteena olivat myös ohjeeseen liitetty kuva sekä lehden yleinen ohjesivu. Työskentelystä voitiin erottaa sekä ohjeen mukaista työskentelyä, että ohjeesta poikkeavaa työskentelyä. Ohjetta käytettiin erityisesti uuden oppimisen apuna sekä silloin, kun haluttiin vahvistusta omalle työskentelylleen. Ohjeen lukeminen oli tulkinnanvaraista ja oli riippuvaista siitä, kuinka syvällisesti ompeluohjeeseen tutustuttiin ennen työskentelyä. Vaikka ohjeeseen toivottiinkin laveampaa selitystä, voidaan todeta, että ohje oli riittävä ja kattaa tarpeenmukaisella laajuudella kaikki työvaiheet.

 

LOPUKSI

Tutkimuksesta voidaan ajatella olevan hyötyä käsityönopettajille, käsityölehdille ja vaatetusompelijoille tai muille tahoille, jotka tekevät käsitöitä, innostavat käsitöiden pariin sekä opettavat uusia taitoja. Tutkimuksen hyötyinä voidaan nähdä esimerkiksi opetustilanteiden ennakointi, kriittisten kohtien ymmärtäminen ja ohjeiden laadun parantaminen käyttäjien toiveiden mukaan sekä vaatetusompelun monien ulottuvuuksien esiintuominen.

Tutkimusta voisi jatkaa syventymällä tarkemmin eri työvaiheisiin, niiden haasteisiin ja työskentelyn lomassa tapahtuvaan oppimiseen. Kuinka paljon valmiskaavoja käytetään, mitkä ovat niiden hyvät ja huonot puolet käyttäjien näkökulmasta sekä mitkä ovat tavallisimmat muutokset joita harrastajat tekevät kaavoihin paremman istuvuuden ja esteettisen miellyttävyyden saavuttamiseksi.

 

Johanna Halonen

Pro Gradu: Kaavasta vaatteeksi – Tasapainottelua ompeluohjeen, luovuuden ja haasteiden välillä

Pitäisikö kouluvalintaa rajoittaa? Lisääkö valinnan mahdollisuus suoriutumiseroja? Asettavatko valinnat oppilaita eriarvoiseen asemaan? Jakautuvatko koulut hyviin ja huonoihin? Esimerkiksi tällaisista kysymyksistä koostuu kouluvalinnan ympärillä pyörivä yhteiskunnallinen keskustelu. Vaikka lehtiotsikoiden perusteella voisi kuvitella, että kouluvalinnan mahdollisuus aiheuttaa vain huolta, mahtuu joukkoon myös valinnanvapauden puolestapuhujia. Vapaata kouluvalintaa kannattavat perustelevat näkemystään yksilön vapaudella, opetustarjonnan monipuolistumisella ja opetuksen laadun parantumisena. Rajoitetun kouluvalinnan kannattajat puolestaan sanovat vapaan kouluvalinnan aiheuttavan koulujen erilaistumista ja oppilaiden asettamista eriarvoiseen asemaan. Kouluvalinnalla tarkoitetaan tässä sellaista tilannetta, jossa peruskoulua käyvä oppilas hakeutuu muualle, kuin kunnan hänelle osoittamaansa lähikouluun.

Mitä ja miten?

Tutkimukseni tarkoituksena oli siis selvittää, onko kouluvalinnoilla yhteys koulujen eriytymiseen. Kouluista puhuttaessa eriytyminen tarkoittaa ilmiötä, jossa erilaiset oppilaat ovat ajautuneet erilleen toisistaan. Käytännössä se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että hyvin koulussa pärjäävät oppilaat ovat eri koulussa kuin he, jotka pärjäävät koulussa heikommin. Tutkimuskohteenani oli kolme maata: Suomi, Ruotsi ja Englanti. Toteutin tutkimuksen systemaattisen kirjallisuuskatsauksen menetelmällä, joka tarkoittaa jo olemassa olevien tutkimusten tutkimista. Tutkimuksista saatujen tietojen pohjalta kokosin maakohtaiset yhteenvedot tutkimusten tuloksista.

Kouluvalintakäytänteet vaihtelevat maittain. Suomessa kouluvalinta lähikoulusta muualle tapahtuu pääasiassa painotetun opetuksen kautta. Mahdollisuutta täysin vapaaseen valintaan ei siis ole. Ruotsissa ja Englannissa valintoja voi tehdä vapaammin ja julkisten koulujen lisäksi on mahdollisuus hakeutua yksityiseen kouluun. Englannissa yksityiskouluilla on pidemmät perinteet kuin Ruotsissa, jossa itsenäisten koulujen perustaminen oli mahdollista vasta 90-luvun alussa.

Mitä sain selville?

Tutkimustulosten mukaan koulujen välillä oli havaittavissa eriytymistä, jonka voitiin katsoa johtuneen siitä, että vanhemmilla oli mahdollisuus valita lapselleen muu kuin lähikoulu. Se ei kuitenkaan ollut ainut syy, joka nousi esille. Eriytymisen esitettiin myös johtuvan esimerkiksi asuinalueiden välisestä eriytymisestä tai asuinalueiden eriytymisen ja kouluvalintojen yhteisvaikutuksesta. Suomessa ja Ruotsissa tulokset osoittavat selvemmin koulujen eriytymisen johtuneen kouluvalinnoista kuin Englannissa.

Toivon tutkimustulosteni tuovan näkökulmaa koulutuspolitiikkaan ja kouluvalintäkäytänteiden kehittämiseen. Jatkotutkimuksena voisi olla aiheellista suorittaa samankaltainen selvitys vielä useammasta eri maasta. Näin olisi mahdollista saada tarkempi käsitys siitä, millainen vaikutus erilaisilla kouluvalinta mahdollisuuksilla on.

Kaisa Kuronen

Pro gradu: Kouluvalinnan yhteys koulujen eriytymiseen

“Juoruilua, nolaamista ja ulkopuolelle jättämistä – Etäkoulu on lisännyt nettikiusaamista, näillä neuvoilla puutut asiaan”

“Nettikiusaaminen hukkuu tilastoihin”’

“Tutkija: Nuorille somepalvelut ovat ‘villi länsi’ “

Nettikiusaaminen on jatkuvasti median otsikoissa. Koulukiusaaminen on siirtynyt koulun pihoilta nettiin, jolloin kiusaamiseen on tullut uusia muotoja ja alustoja. Nettikiusaaminen on tuonut myös tietynlaisen jatkumon internetin ja koulun välille, mikä on tuonut haastetta koulun vastuun määrittelyyn puuttumisen osalta. Lainsäädännössäkään ei ole tarkasti määritelty miten, milloin tai kenen pitää koulussa puuttua siihen. Niin kauan, kun koulukiusaaminen on ongelma, on sitä tutkittava lisää toimivien toimintamallien kehittämiseksi. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli tuottaa pohjatietoa koulun henkilökunnalle sekä huoltajille nettikiusaamiseen puuttumiseen vaikuttavista tekijöistä, esittää siihen hyväksi koettuja toimintatapoja sekä -malleja ja selvittää vastuun rajaa koulun ja kodin näkemyksien perusteella sekä juridisesta näkökulmasta.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimukseen osallistui kaksi fokusryhmää. Toiseen kuului neljä huoltajaa ja toiseen kolme opettajaa. Fokusryhmät ottivat osaa ryhmäkeskusteluun, jossa he saivat vapaasti, mutta tutkijan ohjauksen mukaan fokusoidusti keskustella omissa ryhmissään näkemyksistään sekä käsityksistään aiheeseen liittyen. Keskustelu litteroitiin ja siitä saatu aineisto luokiteltiin ja analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin avulla.

Tutkimuksen tulokset

Tutkimuksessa tuli ilmi, että sekä huoltajat että opettajat painottivat koulun ja kodin välisen yhteistyön tärkeyttä nettikiusaamiseen puuttumisessa. Opettajat pyrkivät puuttumaan siihen samoilla toimintatavoilla, kuin perinteiseen kiusaamiseen, mutta he painottivat myös huoltajien vastuuta. Huoltajat kuitenkin kokivat, ettei varhaisnuorilla ole riittävästi ohjeistusta ja tukea koululta eivätkä he tule herkästi kertomaan nettikiusaamisesta. Opettajat uskoivat, että oppilaat tulevat herkästi kertomaan nettikiusaamisesta tai itse huomaavansa sen luokassaan.

Sekä huoltajat että opettajat näkivät koulun käytänteiden ja sääntöjen liittyvän koulun vastuuseen: jos koulussa puhelimien käyttö on kiellettyä, ei oppilaat pysty käytännössä nettikiusaamaan toisiaan. Moniammatillinen yhteistyö nähtiin toimivaksi nettikiusaamiseen puuttumisessa ja varsinkin huoltajat kokivat psykologin ja kuraattorin ensisijaisina toimijoina, kun taas opettajat kokivat tehtävänjaon eri toimijoiden välillä epäselväksi. Huoltajat ja opettajat käsittivät koulun vastuun nettikiusaamiseen puuttumisessa yltävän tapauksiin, jotka tapahtuvat koulussa tai näkyvät koulun arjessa tai joista opettaja on tietoinen.

Parhaiten toimiviksi toimintamalleiksi nettikiusaamiseen puuttumisessa koettiin KiVa Koulu -ohjelma sekä Vastuunportaat. KiVa Koulu -ohjelma on kiusaamisen vastainen toimenpideohjelma, joka sisältää esimerkiksi erilaisia oppimateriaaleja, -tunteja sekä ohjeistuksia aiheeseen liittyen. Vastuunportaiden tarkoitus on ohjata oppilasta ottamaan vastuuta teostaan eri vaiheiden kautta. Osa huoltajista näki nuorien keskinäiseen sovitteluun perustuvan VERSO-ohjelman sopivan parhaiten varhaisnuorten välisten nettikiusaamistapausten selvittelyyn, kun taas osa huoltajista sekä kaikki opettajat kokivat sen vähiten toimivaksi ja kokivat tarvetta aikuisen läsnäololle. Rikos- ja riita-asioiden sovittelu nähtiin toimivan siinä vaiheessa, kun kaikki koulun sisäiset keinot ovat käytetty tai jos tapaus on sen verran vakava, ettei sitä pystytä käsittelemään koulussa.

Lopuksi

Tämän tutkimuksen tuloksissa esiintyviä huoltajien ja opettajien näkemyksiä voidaan nähdäkseni käyttää hyvin taustatietona puuttumiseen liittyvien keinojen ja toimintatapojen jatkokehittelyssä. Aihe on vielä vähän tutkittu, mutta se on ajankohtainen ja yhteiskunnallisesti merkittävä, joten jatkotutkimukselle on tarvetta!

Tuulia Keinänen

Pro gradu: Koulun vastuu nettikiusaamisessa – Toimintamallit nettikiusaamiseen puuttumiseen

Tutkimukseni lähtee liikkeelle siitä ajatuksesta, että koiralla voisi olla merkitystä lasten koulunkäynnille ja oppimiselle. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, millainen rooli koulutetulla koulukoiralla voi olla perusopetuksessa toteutetussa tunnekasvatuksessa. Tutkimuksessa selvitetään tällaisessa opetuksessa käytettäviä menetelmiä sekä osallistujien kokemuksia.

Miksi?

Eläimet ovat kautta aikojen olleet tärkeä osa ihmisten elämää. Nykyään koirat toimivat yhä monipuolisemmissa tehtävissä ihmisten apuna.  Koirien käyttö myös koulumaailmassa on lisääntynyt viime vuosien aikana huimasti. Yhä useammassa koulussa on oma koulukoiransa ja kiinnostus toimintaa kohtaan kasvaa koko ajan. Koulukoirien käyttö perustuu tutkittuun tietoon siitä, että koirien avulla voidaan saavuttaa monia hyötyjä.  Aikaisemmissa tutkimuksissa on huomattu, että koiralla on positiivisia vaikutuksia oppilaiden koulunkäyntiin. Koiran läsnäolo rauhoittaa, tekee ympäristöstä mukavamman, auttaa keskittymään, motivoi ja koira myös helpottaa sosiaalista kanssakäymistä muiden kanssa.

Muutama vuosi sitten uusi perusopetuksen opetussuunnitelma nosti tunnekasvatuksen keskiöön, kun siitä tuli pakollinen oppisisältö peruskouluun. Tämän päivän koulussa ei enää riitä, että opettaja siirtää oppilaille akateemista tietoa vaan opetussuunnitelman tavoitteet keskittyvät yhä enemmän myös tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittämiseen. Tunnekasvatuksella pyritään tukemaan oppilaiden kykyä tunnistaa omia ja muiden tunteita sekä oppia hyödyntämään tunteita itselle ja muille positiivisella tavalla. Näillä taidoilla oppilaista kasvaa tasapainoisempia ja sosiaalisesti kyvykkäämpiä, minkä ansiosta he saavat paremmat valmiudet selvitä haastavissakin elämäntilanteissa.

Miten?

Tutkimus toteutettiin haastattelemalla tunnekasvatustunteja pitänyttä opettajaa sekä analysoimalla tämä haastattelu. Lisäksi oppilaiden kokemusten selvittämiseksi analysoitiin tunneille osallistuneiden oppilaiden opettajalle kirjoittamia palautetekstejä. Kyseisillä oppitunneilla oli ollut mukana koulutettu kasvatus- ja kuntoutuskoira. Tutkimukseen osallistui yhteensä 37 oppilasta kolmelta eri luokalta.

Mitä selvisi?

Opettajan käyttämät työskentelymenetelmät olivat samanlaisia kuin muissakin tunnekasvatusohjelmissa. Tarinat, näytelmät, keskusteleminen, kuvitteellisten tilanteiden ratkominen ja oppitunnin aloituspiiri olivat keskeisiä menetelmiä opetuksessa. Koiran rooli vaihteli aktiivisesta toimijasta sivustaseuraajaan, mutta koira esiintyi fyysisen läsnäolonsa lisäksi myös muun muassa opettajan käyttämissä tunnekorteissa.

Sekä oppilaat että opettaja kokivat koiran läsnäolon pääsääntöisesti positiivisena. Koira vaikutti tuntien ilmapiiriin tehden siitä rennomman ja rauhallisemman. Opettaja koki, että koiran avulla vaikeiden asioiden käsitteleminen oli oppilaille helpompaa ja avautuminen oli erilaista kuin ilman koiraa. Myös oppilaat olivat sitä mieltä, että koira motivoi ja teki tunneille osallistumisesta kivempaa. Oppilaille koiran fyysinen läheisyys oli tärkeää ja osa koki koiran vaikuttavan mielialaansa. Näiden tulosten valossa koulukoira voidaan nähdä ainakin välillisesti tunnekasvatusta edesauttavana tekijänä. Jatkossa voitaisiin tarkemmin tutkia sitä, millaisia eroja koiran kanssa toteutetulla tunnekasvatuksella on muihin tunnekasvatusohjelmiin verrattuna ja tuoko koiran läsnäolo lisäarvoa tunnekasvatuksen toteutukseen.

Maija Harenko

Pro gradu: Koulukoira osana tunnekasvatusta. ”On ollut helppo puhua mistä vaan”.